Suomalaisen papin käynti synnyinmaalla. Koulunkäyntimme jatkuu


Muutaman päivän kyläläistemme hautajaisten jälkeen Kaskesojaan saapui henkilöautolla Suomesta pappi. Hän oli kylämme asukkaan Varvara Filinan sukulainen, sukunimeltään myös Filin. Hän oli tullut Kaskesojalle, kotiseudulleen, pitkäaikaisen eron jälkeen. Vallankumouksen aikana hän oli ollut valkoisten puolella ja välttyäkseen myöhemmiltä ikävyyksiltä siirtynyt Suomeen. Nyt hän tuli katsomaan, mitä muutoksia oli tapahtunut kylässä poissaolonsa aikana. Vanhemman polven ihmiset tunnistivat hänet, vaikkakin vaivoin, nuorille hän oli täysin vieras ihminen. Seuraavana päivänä hän piti jumalanpalveluksen kotikirkossaan. Suomalainen pappi luovutti hänelle oman paikkansa ja hän aloitti maanmiehillensä kohdistetun puoleen omalla äidinkielellään, vepsäksi: ”Veljet ja sisaret, vepsäläiset ja karjalaiset, suomalaiset. Aikanaan kaukaiset esi-isämme ovat syntyneet samasta äidinkohdusta…” Tämän jälkeen saarnansa jatkui kuitenkin suomenkielisenä. Väkeä oli kokoontunut paljon. Pikemminkin uteliaisuudesta. Ihmiset halusivat nähdä vanhan kyläläisensä.

Pappi asui kylässä kolme päivää. Hyvästellessään Varvaraa hän oli sanonut: ”Nyt olen käynyt esi-isieni maalla. Sydämessäni on sellainen tunne, etten enää pääse täällä käymään.” Pappi nousi häntä odottaneeseen autoon ja ajaa hurautti Suomeen. Sen kummemmin häntä ei ollut Kaskeojalla nähty. Hän ymmärsi varmaan, etteivät suomalaiset tulleet tänne jäädäkseen.

Me aloimme valmistautua uuteen lukukauteen ja uuden opettajamme Valtterin tapaamiseen.


Meille annettiin uudet 5. luokan oppikirjat. Samoin vihkot sekä muste- ja lyijykynät. Lukujärjestykseen ilmestyi yksi oppiaine lisää, nimittäin käsityö. Käsityön tunnit pidettiin kerran viikossa koulun ruokalan tiloissa. Lounaan jälkeen seiniltä laskettiin alas höyläpenkit, joita oli kolme, ja saliin pystytettiin työpöydät, joita oli myöskin kolme tai neljä. Jokainen meistä valmisti tarve-esineitä kotiin mielensä mukaan. Valtteri ei rajoittanut meitä esinevalinnoissamme. Joku ryhtyi tekemään lusikoita tai kapustoja, toiset vasaran- tai kirveenvarsia. Kerran minä oli päättänyt nikkaroida haravan, jonka voisin ottaa mukaan niitylle. Kerroin omasta toiveestani opettajalle, ja hän lähetti minut kotiin hakemaan haravanvartta. Vajasta löysinkin sellaisen ja toin sen verstaalle. Opettaja piirsi samassa minulle luonnoksen ja minä ryhdyin nikkaroimaan. Itse hän oli nähtävästi kätevä käsistään ja seuraten tarkasti meidän jokaisen työtämme antoi taitavasti neuvoja, korjasi, tarkasti valmiita esineitä ja teki merkintöjä vihkoonsa antaakseen kuun lopussa arvosanat.

Kerran käsityötunnin jälkeen siivosimme verstaalla roskia. Tarkastaessaan työkaluja opettaja huomasi, että yksi taltta puuttui. Pengoimme kaiken ympärillä, tarkastimme kaikki roskat – tuotantomme jätteet – mutta emme löytäneet mistään sitä onnetonta talttaa. Varastaminen oli suomalaisen kasvatustieteen kannalta yksi kaikkein raskaimmista rikoksista ja jos tämä taltta olisi löytynyt piilotettuna joltakulta oppilaalta, tälle olisi koitunut vakavia ikävyyksiä.

Käsityön tuntien jälkeen emme pesseet lattioita. Meidän piti vain jättää työpaikkamme moitteettoman siistiksi, niille ei saanut jäädä yhtäkään roskaa. Tytöt tekivät käsityön tunneilla naisten käsitöitä.

Vepsäks
По-русски

Tekijät