|
 Lönnrotin
Kainuussa suorittamat matkat ovat varsin hyvin dokumentoituja. Virkamatkoistaan
hän on tehnyt reittikohtaiset matkalaskut Läänintöhallitukselle, ja apurahoilla
suorittamistaan runonkeruumatkoista hän on kirjoittanut varsin seikkaperäiset
matkakertomukset. Runonkeruutakin hän on tehnyt Kainuussa, mutta ei systemaattisesti,
vaan poimien silloin, kun kohdalle on sattunut. Kainuu on saanut kärsiä
"ohimenijän ongelmasta": koska Lönnrotilla on ollut tähtäimessään Vienan
Karjalan loistokkaat laulumaat, hän ei ole tuhlannut aikaansa vähälauluisempaan
asuinmaakuntaansa, vaikka sieltäkin hän olisi saanut parasta, mitä Suomella
oli tarjota.
 Lönnrot
ei unohda mainita Kuhmoa ja Kiantaa (Suomussalmea) Vanhan Kalevalan esipuheessaan
(1835), kun hän luettelee, mistä runoja teokseen on saatu. Kainuussa puhuttua
suomen kieltä Lönnrot kiittelee ensi kommenteissaan Kajaaniin muutettuaan.
"Itsestänsä on Kajanin Läänissä selvempi Suomen
puhe, kuin tiettyäni missään muussa paikassa koko Suomen maassa."
Suomen Kansan Vanhoissa Runoissa (osat XII, 1 ja XII, 2), suomalaisen
kansanrunouden kokoelmassa, johon on koottu lähes kaikki 1900-luvun alkupuoliskolle
asti kerätty suomalaisen kansanrunous, on Lönnrotin Kainuusta keräämiä
runoja yhteensä 64. Niiden yhteinen säemäärä on 2045. Jos lukuun otetaan
Lönnrotin muilta kerääjiltä Kainuusta saama aineisto, runojen lukumäärä
eli koko se aineisto, joka on ollut Kainuusta Kalevalan materiaalina,
kasvaa yli sadalla.
 Paras
Kainuusta kerätty runoaines on etupäässä loitsuja, mutta arvokkain poikkeus
tästä säännöstä on Daniel Europaeuksen Hietajärveltä, Suomussalmen vienalaiskylästä,
Toarie Huoviselta saama runo, joka osaltaan vaikutti siihen, että Lönnrot
muutti Kalevalan rakennetta.
Valitettavasti Lönnrot ei merkinnyt muistiin Kainuun keräyksiinsä, keneltä
hän minkäkin runon sai tai edes sitä, mistä kunnasta hän ne tallensi.
Osa runojen esittäjistä on kuitenkin pystytty päättelemään Lönnrotin muiden
muistiinpanojen pohjalta. Laulajien merkitsemättä jättäminen ei ollut
tuohon aikaan poikkeuksellista. Vienastakaan hän ei maininnut kuin suurimmat
runontaitajat, mutta ei silti liittänyt näidenkään nimiä runotallenteiden
yhteyteen.
|