Suomen Kansan Vanhoissa Runoissa (osat XII,1 ja XII,2) on julkaistu pääosa Kainuussa Lönnrotin aikaan tallennetuista kansanrunoista. Lönnrotilla itsellään ei ollut tapana merkitä muistiin saamiensa runojen alkuperää. Niinpä tutkijoiden on täytynyt muun saatavissa olevan tutkimusaineiston pohjalta päätellä, mistä mikin runo on tallennettu. Monissa kirjoituksissaan Lönnrot itse toteaa Kuhmon ja Kiannan (Suomussalmen) parhaimmiksi runopaikoiksi, joten suurin osa SKVR:hin tallennetuista hänen Kajaanin kihlakunnasta keräämikseen merkityistä runoista lienee niiden alueilla tai asukkailta ylöskirjoitettu.

Lönnrotin Kainuusta tallentama kansanrunous: 

 

Lönnrotin aikalaisten keräykset Kainuusta:

 

 

 

 

 

 

 

Näiden runojen lisäksi on todennäköistä, että Christfrid Gananderin keräämästä ja/tai julkaisemasta kansanrunoudesta, joka on merkitty Pohjois-Pohjanmaalla muistiinkirjatuksi, suurin osa on tallennettu nimenomaan Kainuun alueelta.