Ensimmäisen runonkeruumatkansa Elias Lönnrot teki nuorena maisterina keväästä syksyyn vuonna 1828. Jo tuolloin hänen tarkoituksenaan oli käydä Vienan Karjalassakin, mutta sillä kertaa se jäi vain aikeeksi. Nurmes oli etäisin paikka, jonne hän ehti.

Toiselle matkalle Lönnrot lähti kesällä 1831. Sitä ennen hän oli jo julkaissut aiemmin keräämiään runoja neljässä Kantele-nimisessä vihkossa. Kaksi niistä ilmestyi vuonna 1829, kolmas 1830 ja neljäs keväällä 1831. Viidennenkin vihkon käsikirjoitus oli jo valmiina, mutta sitä ei koskaan julkaistu.

Lönnrot oli aloittanut lääketieteen opinnot Helsingissä vuoden 1828 syksyllä, vaikka hänet kirjattiin yliopistoon vasta vuoden 1829 alussa. Lääketieteen kandidaatin tutkinnon hän suoritti joulukuussa 1830.

Helmikuussa 1831 Lönnrot oli ollut perustamassa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraa. Hänet valittiin sen ensimmäiseksi sihteeriksi, josta tehtävästä hän luopui lähtiessään runonkeruuseen toukokuussa 1831. Seura myönsi hänelle tätä runonkeruumatkaa varten sata ruplaa matka-avustukseksi. Hän ei kuitenkaan sitä käyttänyt, koska epäonninen matka keskeytyi, ennen kuin hän ehti Vienaan, joka oli matkan määränpää.

Jo alusta alkaen matkamiehelle tuli esteitä vastaan. Ensin häntä vaivasi - jo Savoon ehdittyään - pitkään vilutauti ja sitten hän joutui Kajaanin piirilääkäri Samuel Roosin hartaisiin pyyntöihin taivuttuaan kiertelemään syrjäpitäjissä rokotusta tarkastamassa. Juuri, kun hän oli siirtymässä Vienaan, hänet tavoitti 6.8. Lääkintöhallituksen käskykirje, joka velvoitti hänet, kuten kaikki muutkin virkaa hoitamattomat lääkärit ja lääketieteen kandidaatit, Helsinkiin torjumaan idästä leviävää koleraepidemiaa.

Missä kutsukirje lääketieteen kandidaatti Lönnrotin tavoitti, siitä on käyty tutkijoiden kesken keskustelua jo vuosisadan ajan. Vuonna 1902 ilmestyneessä "Elias Lönnrotin matkat" -kirjassa sen toimittaja A.R.Niemi sanoo Lönnrotin ehtineen Kuusamoon Venäjän rajalle, jossa matka keskeytyi. Samaa mieltä on myös Lönnrotin elämänkerran kirjoittaja Aarne Anttila, joka toistaa tuon käsityksen 1931 ilmestyneessä teoksessaan. Tuon näkemyksen kumosi arvostettu Kalevalatutkija Väinö Kaukonen ensin teoksessaan "Lönnrot ja Kalevala" (1979) ja uudelleen toimittamassaan Lönnrotin matkoja käsittelevässä kokoelmassa (1980), joka perustui em. Niemen 1902 julkaisemaan teokseen. Molemmissa kirjoissaan hän toteaa Lääkintöhallituksen kirjeen tavoittaneen runonkerääjän Kuhmon Kuusamon kylässä ja tämän lähteneen heti paluumatkalle käymättä edes Hyrynsalmen syrjäkylillä ja Kiannalla (Suomussalmella), jotka kuuluivat hänen suunniteltuun matkareittiinsä.

Lönnrotin "Valitut teokset" toimittanut Raija Majamaa on epävarma, kummalle kannalle asettuisi. Ensin hän teossarjan 1. osassa (1990) kirjoittaa Lönnrotin ehtineen "Vuosangan, Mikitän ja Härmäjärven kylien kautta Kuusamoon [Kiannalle?] Venäjän rajalle", mutta 5. osassa (1993) hän on kallistunut Kaukosen kannalle yhtyen vielä hänen käsitykseensä, ettei Lönnrot välttämättä edes aikonut pyrkiä välittömästi rajan yli Vienaan, vaan kulkea "säilyneen matkasuunnitelman mukaan" Moisseisvaaran, Honkajärven, Valkiaisten, Ruokkosen Jumalisjärven, Materon, Vuokinniemen, Haukiperän ja Kokkojärven kautta Kiannan kylään.

Yleensä tarkkuudestaan tunnettu Väinö Kaukonen on tällä kertaa kuitenkin erehtynyt. Löytäessään Lönnrotin toisen matkan hajamuistiinpanoista, jotka Niemi julkaisi matkakertomuksen yhteydessä, merkinnän tämän matkareitistä hän on tulkinnut sen suunnitelmaksi eikä muistiinmerkinnäksi jo kuljetusta matkasta. Kun reitin yhtenä etappina on mainittu Kuusamon kylä, hän on päätellyt Niemen ja Anttilan erehtyneen luulemaan tuota Kuhmoon kuuluvaa kylää Kuusamon pitäjäksi ja kuvitellut oikaisseensa pitkään vallinneen virheellisen tiedon. Todellisuudessa hän on siis itse erehtynyt.

Lönnrotin muistilapun sisältö kokonaisuudessaan on seuraava:

Tuntuu merkilliseltä, että Väinö Kaukonen on tulkinnut tämän Lönnrotin muistilapun vain ennakkosuunnitelmaksi. Lappusen alaosassahan Lönnrot kertoo mm. rokottaneensa Lehtovaarassa, Vuosangassa ja Mikitänpään Mäntyvaarassa. Lisäksi hän mainitsee hukanneensa lyijykynän ja eksyneensäkin. Karttaa katsomalla olisi selvinnyt, että viimeksi mainitut tapahtumat sattuivat Kuhmon Kuusamon kylästä pohjoiseen päin, joten paluumatka ei sieltä alkanut.

Kaukosen väitteen siitä, ettei Lönnrot tällä matkalla välttämättä edes pyrkinyt Vienaan, kumoutuu paitsi Lönnrotin kirjeestä Elfingille (29.9.1831) myös hänen julkaisemattoman V Kantele-vihkonsa 20.4.1831 päivätyssä esipuheesta, jossa mainitaan hänen aikovan ulottaa keruumatkansa Arkangeliin [=Vienan lääniin] saakka.

Kaukosen mukainen "Lönnrotin suunnittelema matkareitti" on siis todellisuudessa luettelo hänen todella kulkemastaan matkasta, joka siis keskeytyi Kiannalla ennen kuin hän ehti ylittää valtakunnan rajan. Lönnrotin omista kirjoituksista löytyy vastaus, minne saakka hän ehti toisella matkallaan, ennen kuin hän vastaanotti Lääkintöhallituksen määräyskirjeen. Noin kuukauden kuluttua kotiin paluustaan hän on kirjoittanut opiskelutoverilleen Johan Fredrik Elfingille Helsingissä 29.9.1831 päiväämänsä kirjeen. Siinä hän selostaa matkansa loppuvaihetta.

Tämä kirje on ollut varmastikin A.R.Niemen ja Aarne Anttilan lähteenä, kun he ovat kirjoittaneet - kirjettä suurpiirteisesti tulkiten - Lönnrotin ehtineen Kuusamoon asti. Raija Majamaan "Valittujen teosten" 1. osassa esittämä arvelu runonkerääjän ehtimisestä vain Kiannalle, muttei Kuusamoon saakka, on siis ollut oikea. Hän on myös löytänyt Boreniana-kokoelmassa säilytettävästä Helsingfors Morgonbladissa julkaistusta Lönnrotin matkakertomuksen alkuperäiskäsikirjoituksesta Kiannan pappilassa 5.8. tehdyn päiväysmerkinnän ja sen perusteella hän onkin arvellut, ettei Lönnrot seuraavaksi päiväksi olisi ehtinyt Kuusamoon asti. Siksi onkin kummallista, että Majamaa myöhemmin on kääntynyt Kaukosen kannalle.

Lönnrotilla on vielä yksi oma kirjallinen todiste siitä, että hän toisella runonkeruumatkallaan matkusti Kiannalle saakka. Se on hänen ystävälleen ja kollegelleen Lars Isaak Ahlstubbelle huhtikuun alussa 1833 lähettämänsä kirje, joka samana vuonna myös julkaistiin Helsingfors Morgonbladissa ja suomennoksena Oulun Wiikko-Sanomissa. Tuossa Kainuun olojen surkeutta kuvaavassa kirjoituksessaan Lönnrot ohimennen muistelee kesän 1831 matkaansa ja kertoo silloin vaeltaneensa "Kuhmon kirkolta Kiannalle Vuosangan, Mikitän, Härmäjärven ym. kylien kautta". Tähän dokumenttiin tutkijat - ihme kyllä - eivät aiemmin ole kiinnittäneet huomiota.

Toiselta matkalta Lönnrot sai kaikkiaan vain viisi runomuistiinpanoa. Niiden sanojina ovat voineet olla ne miehet, jotka Lönnrot mainitsee reitistä kertovassa muistilapussaan (Sipo Lemetti Kuhmoniemeltä, Pekka Heikkinen Kuhmon Ypykänvaarasta, Tapani Kilponen Hyrynsalmen Mikitältä ja Perttu Tiikka). A.R.Niemi arvelee Lönnrotin kirjoittaneen heidän nimensä muistiin etukäteen saatuaan jostain kuulla heidän olevan hyviä laulajia. Tapasiko hän heitä matkansa aikana, siitä ei ole varmuutta. Muistilapun loppuosassa oleva maininta runoniekka Lassi Kinnusesta todistaa kuitenkin ainakin hänet yhden tämän matkan aikana muistiinpannun runon laulajaksi. Hän esitti Lönnrotille pistosvirren.

Mavonlukua eli käärmeenloitsua ei Suomesta ole mistään tallennettu niin paljon kuin Kuhmosta. Ensimmäisen muistiinpanon teki jo A.J.Sjögren vuonna 1824. Lönnrotin kesän 1831 matkalta saama versio tuosta loitsusta kuuluu seuraavasti:

Muita toisen matkan saaliita ovat 9-säkeinen toisinto Väinämöisen polvenhaavasta, 26-säkeinen versio Veneen teosta ja Vipusessa käynnistä sekä 12-säkeinen Rauan sanat. Niiden tallennuspaikoista tai laula-jista ei ole siis tarkkaa tietoa, mutta Kuhmosta, Hyrynsalmelta tai Kiannalta Lönnrotin on täytynyt ne saada.

Lönnrotin hajamuistiinpanoissa on säilynyt myös hänen - jälkeenpäin tekemä - selostuksensa siitä, miten hän kulki kirkkoveneellä Kuhmon kirkolta Vuosankaan. Muistiinpano on heikosti luettevissa, mutta pääasiat siitä selviävät.

Kulimma kerta venehessä Kuhmon kirkolta Vuosankaan. Oli venehen täysi kirkkorahvasta ja muutama vanha sotamieski niiden seassa. Minä kyselin häneltä joitakuita vanhoja tapauksia ja hän ei ollukkaan hidas tarinoimaan kaikenlaisia 60 vuotisiakan asioita. Hän oli 3:vuotisen sodan aikana nähnyt lavialti Suomenmaata ja millä [?] tavalla jot'ei tiedä eli muista joutunut Ruotsiinki. Samaten [?] oli hän varmastiki sodassa ollut kulk[emas-sa?]. Paljo näistä [......?] ja siksi niistäki maanpaikoista, joita hän oli vaeltanut, sano viimmen [?] toinen ukko joka myös oli [tarinavanhus elä sano nyt... yksin ikääsi maatela anna muidenki puhua?]. Tuota sanaa maadella en ollut ennen kuullut ja arvelin...

Lönnrotin paluumatkasta on tallella myös muistilappu, jossa hän kertoo hajamerkinnöin Kajaanin ja Kuopion välisestä taipaleesta silloin muistiinpanemisen arvoisiksi katsomistaan seikoista, lähinnä välimatkoista ja joistakin sanonnoista. Helsinkiin hän saapui elokuun 22. päivänä ja joutui heti apulaislääkäriksi Hietalahden sairaalaan.