|
Lönnrot tarjosi Vornan tarinan J.L.Runebergille julkaistavaksi tämän toimittamaan Helsingfors Morgonblad -lehteen. Alkusanoissa hän kertoo kuulleensa tarinan vanhalta Huutoahon ukolta Kuhmossa syksyllä 1832 ja kuvailee vielä tilanteen, jossa sen tallensi: "Ukko kaksine tyttärineen souti minut yli 1½ peninkulmaa pitkän järven, tai oikeastaan ukko piti perää ja tytöt soutivat. Kun olimme kulkeneet noin puolen matkaa, hän alkoi kertomuksensa, jota riitti rantaan saakka ja ylikin, sillä pyysin häntä kertomaan sen loppuun asti, minkä hän tekikin poltellen samalla messinkihelaista puupiippuaan." Lönnrotin Vorna Vaikka ukko kertoi tarinan suomeksi, Lönnrot kirjoitti sen julkaisukuntoon
ruotsiksi. Se ilmestyi Helsingfors Morgonbladin numeroissa 12-14/1834
nimellä "En finsk berättelse" (Suomalainen kertomus).
Lönnrotin muistiinpanona kertomus on yksi vaihe Vornan elämästä.
Siinä Vorna käy ryöstöretkellä merenrannikolla,
jossain Oulusta eteläänpäin, ja sieppaa
Lönnrot ei suinkaan ole ainoa, joka on tallentanut muistitietoa Vornasta. Kaikkiaan hänestä on Suomen Kansan Vanhoissa Runoissa 20 muistiinpanoa, joista 11 on saatu Kuhmosta. Vanhin tallenne vuodelta 1739 on maanmittari Wikarin kirjoittama, ja suurin osa niistä on tämän vuosisadan ensimmäiseltä vuosikymmeneltä. Kuhmolaisia Vornan muistelijoita ovat mm. Eljas Ahtonen eli Rimmin Uljaska, Juuso Immonen Lehtuan kylältä, Erkki Heikkinen, Juho Kyllönen ja Heikki Kinnunen Kuumusta, Jussi Kinnunen Lentiirasta sekä Matti Määttä Kuhmoniemestä. Melkein kaikki runotallenteet Vornasta sisältävät hänen urotekonsa nousta tervavenettä sauvomalla ylös Oulujoen suurimman kosken Pyhäkosken aina sen jyrkintä putousta Pälliä myöten. Tehtävästä suoriuduttuaan hänen kerrotaan sanoneen: Kun ei voine Vorna nousta, Peästä Pällin korvan päälle, Polvusilleen nousemata, - Sata savointa katoi (katkesi), Kolme neljä korpikuusta - Niin ei pojat puoletkana, Kolmannetkana urohot voi eneä peästä. Nämä sanat ovat pitäneet, sillä kenenkään muun ei sanota tuossa tempussa onnistuneen, vaikka uhkarohkeita yrittäjiä on ollut monia. Pyhäkoskea ei tervansoutuaikaan edes uskallettu laskea, vaan tervatynnyrit siirrettiin maitse ohi kuohuvien pärskeiden. Toinen tälle vuosisadalle asti säilynyt usein toistunut runonripe kertoo, kuinka Vorna sortui lopulta omaan ylimielisyyteensä. Ryöstöretkeltä palattuaan hän oli pyytänyt vaimoaan lämmittämään saunan puhdistautuakseen "ruotšin verestä". Vaimo oli varoitellut nähneensä enneunen, jossa lammaskarja (tai varisparvi) kulkee hänen perässään. Vorna oli kuitenkin mennyt kylpemään todeten ylimielisesti surmanneensa kaikki vastustajansa aina Hailuotoa myöten: Ei kuulu Kukkoa kurahtavaksi, Kanan lasta laulavaksi Tällä puolen Hailuvan luotoa. Viholliset olivat kuitenkin olleet perässä ja yllättivät Vornan saunasta. Hän pyysi, että saisi pukea housut jalkaansa, ennen kuin he hänet surmaisivat. Lupa annettiin. Vorna lappoi housunsa täyteen tuhkaa ja pölläytti sen vainoajiensa silmille - ja pääsi karkuun. Yksi pieni poika oli kuitenkin seisonut nurkan takana ja siten välttynyt sokaistumasta. Hän ampui Vornan perään ja osui kantasuoneen. Se oli Vornan loppu. Muut muistot Vornasta Vornan asuinpaikka oli Ruotsin ja Venäjän rajalla Lentiiran korkeudella. Karjalanpuoleisen Kiitehenjärven ja rajan välissä oleva järvi kantaa vieläkin sankarin nimeä ja sen itärannalla olevalla Vornanniemellä sanotaan hänen talonsa sijainneen. Sieltä käsin hänen kerrotaan tehneen ryöstöretkiä sekä Suomeen Perämeren rannikkoa myöten että Venäjälle Vienanmeren rannoille asti. Edellä kerrottujen lisäksi Vornasta on säilynyt muitakin tarinoita, mm. hänen jousenkäyttötaidostaan. Yhden toisinnon mukaan takaa-ajavat viholliset saivat hänet lähes kiinni: olivat jo järvenlahden takana. Vorna varoitti heitä lähestymästä tai ampuisi heidät vasamillaan. Todistaakseen vihollisille taitonsa hän pyysi heitä veistämään pilkan honkaan. Kun he olivat sen tehneet, hän ampui nuolensa keskelle tuota merkkiä niin että se meni läpi koko puun. Viholliset eivät tohtineet käydä hänen kimppuunsa, vaan päästivät hänet karkuun. Toisen muunnelman mukaan Vorna oli pyytänyt takaa-ajajia joko panemaan kananmunan miehen pään päälle tai veistämään pilkan puuhun. Nämä tekivät honkaan merkin ja Vorna ampui nuolen niin, että seitsentuumainen puu halkesi. Tuolloin viholliset kääntyivät pakenemaan ja Vorna seurasi heitä, kunnes sai kaikki surmatuksi. Elias Lönnrot ei ole ainoa kirjailija, joka käytti hyödykseen tarinoita Vornasta. Iivo Härkönen laati hänestä laajan runoelman ja Eino Railo kirjoitti Vorna-nimisen romaanin. Se ilmestyi aluksi Osmo Iisalon salanimellä, mutta hän julkaisi sen myöhemmin myös omalla nimellään, kun jatkosodan aikana Karjalaan liittyvä kirjallisuus oli kysyttyä ja suosittua. Romaanissaan Railo soveltaa säilynyttä perinnetietoa hyvin vapaasti. Hän tekee Vornasta romanttisen sankarin, jonka vihollisia eivät ole suomalaiset, vaan lappalaiset. Hän ajoittaa siis tarinansa tuohon vaiheeseen, kun laajeneva karjalainen ja suomalainen asutus ajoi lappalaiset perääntymään yhä pohjoisemmaksi. Jännitettä romaaniin tulee Vornan rakastumisesta lappalaiseen kaunottareen ja siitä seuraavista juonenkäänteistä aina traagista, mutta ylevää loppua myöten. |
mukaansa
kaksi nuorta naista, sisarukset, joista toisen hän aikoo ottaa vaimokseen.
Henkensä pelastamiseksi vaimoksi valittu lupautuu tähän
asemaan, jos Vorna odottaisi vuoden, jotta kumpikin tottuisi toiseensa.
Vorna suostuu ehtoon. Sisaruksilla ei kuitenkaan ole aikomusta jäädä
loppuelämäkseen Vornan taloon, vaan he suunnittelevat pakoa.
Saadakseen tietää, missä he ovat ja miten he pääsisivät
kotiseudulleen, he houkuttelevat Vornan kertomaan ryöstöretkistään
ja seikkailuistaan. Vähitellen heille hahmottuu kerrotun pohjalta,
minnepäin heidän pitäisi lähteä ja kuinka pitkä
pakomatka olisi odotettavissa. Talvella he valittivat aikansa käyvän
sisällä pitkäksi ja pyytivät Vornaa opettamaan heidät
hiihtämään. Näin tapahtuikin.
Kun vuoden
"koetusaika" alkaa olla kulunut, tulee naisille pakomahdollisuus
Vornan lähdettyä noin viiden päivän retkelle Vienanmeren
rannikolle. Sisarukset hiihtävät valejäljet itäänpäin
ja peittävät lähtölatunsa länteen. Vorna palaa
eikä heti osaa epäillä pakoa, mutta huomaa sitten juonen
ja lähtee takaa-ajoon. Erinäisten vaiheiden ja naisten näkemien
enneunien jälkeen karkulaiset kohtaavat metsästäjiä,
jotka aluksi luulevat heitä metsänhaltioiksi. Asioiden oikean
laidan selvittyä he lupaavat puolustaa sisaruksia Vornaa vastaan.
Tämä löytääkin pakenijat metsästäjien
majasta ja syntyy miekanmittely metsästäjäveljesten ja
Vornan välille - mies miestä vastaan. Kriittisellä hetkellä,
kun Vorna on voittamassa, koira hyökkää hänen kimppuunsa
ja haavoittaa kättä niin, ettei hän pysty jatkamaan taistelua.
Kimppuun käynyt koira ei ole metsästäjien, eikä se
ole jättänyt lainkaan jälkiä lumeen.