Salmijärvessä jakelin lääkkeitä;
kävin myös erään sairaan luona ja tein
hänelle lääkkeen. - Voi, jota muualla olin
syönyt, ei edes vivahtanut tuoreeseen voihin. Omituiselta
minusta sen tähden tuntui, kun täällä
sain syödä mitä parasta voita. Kysyin syytä
siihen, ja minulle sanottiin sen johtuvan suoloista. (Venäjän
suomalaiset ostavat suolansa Kemistä, ja se on hyvin
likaista, minkä vuoksi voikin saa likaisen värin.
Mutta rajakyläläiset saavat välistä
Suomen puolelta parempia suoloja, kuten nyt esim. täällä
oli tapahtunut. Tässä näet on vallan lähellä
suomalainen kylä, jopa vaan muutaman
askeleen päässä.) Täältä läksin
Akonlahteen, missä jo syksyllä v. 1831 olin käynyt.
Muuan tyttö, joka sieltä yksityisillä asioillaan
oli tullut Salmijärveen, tuli opastajakseni, kuitenkin
vasta pitkään tuumittuaan; hän näet
arveli maineensa kärsivän siitä, että
kahden kesken vieraan miehen kanssa kulkisi tuon puolentoista
peninkulman pitkän tien. Sovimme matkalla erittäin
hyvin, eikä tyttö malttanut olla perillä
kiittämättä hyvää käyttäytymistäni.
Aina Vuokkiniemeltä alkaen tänne johtavat tiet
olivat niin hyvässä kunnossa, että kaikkialla
olisi voinut kulkea ratsain, jopa hätätilassa
rattaillakin. Soilla ja rämeillä oli kapulasiltoja,
jotka oli tehty jo 1788:n vuoden sodan aikana. Vaikkei niitä
siitäperin oltu korjattu, ne kuitenkin vielä olivat
jotenkin hyvät. Siitä näkee, miten kauan
puu kestää vedessä. Akonlahdessa poikkesin
Trohkimon taloon, missä minut vanhana tuttavana ystävällisesti
vastaanotettiin. Sauna pantiin heti lämpiämään,
huolimatta siitä, että jo oli sangen myöhäinen
hetki; olin näet sinä päivänä kulkenut
5 peninkulmaa, 2 ratsain ja 3 jalan. Talo, joka edellisellä
käynnilläni oli ollut köyhissä oloissa,
oli tänä vuonna kaskimaistaan saanut paljon rukiita
ja teki nyt kahta varakkaamman ja hauskemman vaikutuksen.
Seuraavana aamuna läksin täältä Juortanalle
Suomen puolelle. Vanha
Trohkimon isäntä tuli oppaakseni ja näytti
minulle matkalle lähteen, nimeltä Kultakallio.
Se oli vähän matkan päässä polulta
suon laidassa, josta Trohkimon kertomuksen mukaan vettä
virtaa kahdelle eri taholle. Tämä lähde oli
nyt miltei kokonaan sammalen peitossa, eikä siinä
näyttänyt olevan muuta merkillistä kuin nimi,
jota Ganander taisi pitää vielä merkillisempänä,
kun on ottanut teokseensa Mythol. Fennica". Ainoa,
minkä oppaani siitä tiesi oli, ettei se koskaan
jäädy ja että se aina sulattaa ympärilleen
keräytyvän lumen. - Juortanalla aion lopettaa
tämän matkakertomuksen, ja minulla on siihen sitä
suurempi syy, kun sinne saavuttuani saappaani oli vallan
anturatta.