Kylmäsalmen kylästä Kiannalta kirjotettu ja tähän yksillä sanoilla pantu.
TARINA KETUSTA JA HUKASTA

Kettu miehen näki siikoja vetävän, rekehensä panevan, kotiin lähtevän. Juoksi eellä, nakkausi tiellä kuolleeksi. Mies tulee, näkee, nostaa siikojensa päälle rekehensä, niin lähtee jälestänsä kotiin vetää jytyttämään.. Kettu siitä siiat metsään luopi, jo tuntee mies kuormansa keviämmäksi, katsahtaa taaksensa, siinä samassa kettu reestä metsään, yksi ainoa siika miehellä enää reessä. Mies hänelle ei voi mitään, siiat kanssa poissa, pahoilla mielin lähtee kotia.

Kettu siikansa yhteen läjään kerää, tulee susi paikalle, näkee ketulla siikaläjän, kysäsee:
- Mistä sinä niitä siikoja saat?
- Saa niitä, kun pyytää, vastasi kettu.
- Millä keinolla niitä pyyetään?
- Menet tuonne Ilmolan avannolle, kun kovin kiiluvaisia taivaalla näkyy, pistät häntäsi veteen, piät siinä yön seuvun, niin siihen siikoja tarttuu, sitten nostat jäälle ja korjaat kotiisi; sillä tavalla niitä pyyetään.

Meni susi, teki, kun kettu oli neuonut. Aamulla kettu Ilmolan emännän luoksi:
- Susi avantosi porkkaa.

Heitti kirnuntansa emäntä, juoksi mäntä käessä avannolle, suelle hätä, jo häntä katkesi, kun oli jäähän kylmettynyt. Kettu sillä ajalla voin kirnusta söi ja juoksi irvistellen pois, kun näki emännän jälle tulevan.

Metsässä taasen tapasi suen kovin suuttuneena, kun jo toki arvasiki itsensä ketulta vietellyksi. Kun ei tohtinunnankan sutta vastaan ruveta, niin piti pakoon lähteä. Viimmen ei enää voinutkan eestä juosta, niin pistäyty puunjuuren ala. Susi sieltä sai jalan suuhunsa ja puri kipiästi. Kettu:
- Ahah! puunjuurtapa pureksi, pure, pure, kyllä puunjuuri kestää.

Susi, kun luuli juurta purevansa, heitti sen purennan ja tavotteli ketun jalkaa. Nyt vasta sai oikian puunjuuren suuhunsa. Kettu kun sen havahti, valittamaan:
- Elä, kulta kukkiseni, pure niin kovasti jalkaani, heitä toki henki, vielä olisin sinulle monessa asiassa avuksi, kun nyt armahtaisit.
Niin arnahti susi, heitti puunjuuren suustansa ja rupesi taasen ketulle ystäväksi.

Menevät siitä yksin neuvoin jyväsuovan alta jyviä keräämään. Keräsivät, minkä voivat ja kävivät jo viimmeistä kertaa uusia jyviä noutamassa. Kettu vaan yhä kostoa miettii suelle, kun olisi häntä pahasti ajamalla hätyytellyt. Niin alko tulta iskeä, eikö saisi sutta suovan kanssa poltetuksi. Susi:
- Mitä sinä nyt teet, kettuseni ?
- Ilman aikojani sinulle huviksi kalahuttelen.

Sai viimmen tulen ja laski suovan palamaan. Siinä susi palo pahaksi, kauniskarvanen sitä ennen oltuansa. Niin lähettiin puimaan jyviänsä. Kettu orsille hyppäsi, sieltä katsella tirkisteli; susi pui, jotta hiki koko ruumiista juoksi kun vetenä. Kysyi viimmen ketulta:
- Miksipä sinä vaan siellä istut, et puimaan tule'kana?
- Tätä lakea kannatan, jottei päällemme putoaisi, vastasi kettu.
- Hyvä, hyvä, kettuseni, otatti susi, piä lujasti kiinni, jo kohta saisinki puiuksi.

Sai puiuksi susi ja viskatuksi, sillon kettuki orsilta alas. Oli tullut jyviö jommoinenki läjä, akanoita arvattavasti paljon suurempi.
- No kumman läjän näistä nyt sinulle annan? kysy susi.
Vastasi kettu:
- Kun suremman vaivan olet sinä nähnyt, niin ottaos suurempi läjäki, välttää pienempiki minulle.

Susi siitä suuresti ihastu ja sentähden vieläki, kun jonkun suuresti ihastuvan nähään, sanotaan: Ihastuu kun susi ruumenkokoon. Lähtivät siitä jauhamaan kumpiki elojansa. Suella akanat kivien välissä vaan sihisivät, ketun jyräsivät jauhatessaan. Kysyi susi ketulta:
- Minkätähen sinun kivesi panee jyr, jyr ja minun sih, sih?
- Se tulee siitä, vastasi kettu, että minä panen hietaa sekaan.

Niin löi susiki välimmiten kourallisen hietaa kiven silmään ja sai sillää kivensä jyrisemään. Rupesivat sitte puuroa keittämään kumpiki jauhoistansa. Suen puuro tuli mustaa, ketun valkiata, vaan sitä susi ei kuitenka sattunut kohta näkemään. Vaan kun tuli susi ennen syömään ruvettuansa ulkona pistäymään, niin otti kettu sillä aikaa vähäsen suen puuropa'asta omahansa.

Tuli susi jälle ja rupesivat syömään. Susi maisteli suussaan puuroa ja sano:
- Eipä tämä maista juuri miltään; annapa, kettu, maistaakseni, minlainen sinulla on puuro.

Anto kettu pa'astansa, vaan suen omaa puuroa, jonka oli varastanut. Maisto susi ja kun ei tuntenut sitäkän paremmaksi, lausu:
- Yksi mämmillä maku, yksi tapa talkkunalla.

Syöessään kuulivat hevosenkellon, niin teki mieli, puuron päälle hevosen lihaa syöä. Lähtivät ajamaan ja susi kun saavutti, iski hampaansa hevosen lautasiin. Vaan kuinka lienee syvään purrut, ei saanutkan enää irti. Hevonen laukkasi, minkä voi ja veti suen perässänsä. Kettu jälestä huusi irvistellen:
- Kunne meiän Pekkaa nyt vieään?
- Elä enää, Mikko kulta, viemisiä kysy; silmät tähtiä lukepi, sääret honkia hosupi.

Sihen loppu se tarina.