Kylmäsalmen kylästä Kiannalta kirjotettu
ja tähän yksillä sanoilla pantu.
TARINA KETUSTA JA HUKASTA
Kettu
miehen näki siikoja vetävän, rekehensä
panevan, kotiin lähtevän. Juoksi eellä, nakkausi
tiellä kuolleeksi. Mies tulee, näkee, nostaa siikojensa
päälle rekehensä, niin lähtee jälestänsä
kotiin vetää jytyttämään.. Kettu
siitä siiat metsään luopi, jo tuntee mies
kuormansa keviämmäksi, katsahtaa taaksensa, siinä
samassa kettu reestä metsään, yksi ainoa
siika miehellä enää reessä. Mies hänelle
ei voi mitään, siiat kanssa poissa, pahoilla mielin
lähtee kotia.
Kettu siikansa yhteen läjään kerää,
tulee susi paikalle, näkee ketulla siikaläjän,
kysäsee:
- Mistä sinä niitä siikoja saat?
- Saa niitä, kun pyytää, vastasi kettu.
- Millä keinolla niitä pyyetään?
- Menet tuonne Ilmolan avannolle, kun kovin kiiluvaisia
taivaalla näkyy, pistät häntäsi veteen,
piät siinä yön seuvun, niin siihen siikoja
tarttuu, sitten nostat jäälle ja korjaat kotiisi;
sillä tavalla niitä pyyetään.
Meni susi, teki, kun kettu oli neuonut. Aamulla kettu Ilmolan
emännän luoksi:
- Susi avantosi porkkaa.
Heitti kirnuntansa emäntä, juoksi mäntä
käessä avannolle, suelle hätä, jo häntä
katkesi, kun oli jäähän kylmettynyt. Kettu
sillä ajalla voin kirnusta söi ja juoksi irvistellen
pois, kun näki emännän jälle tulevan.
Metsässä taasen tapasi suen kovin suuttuneena,
kun jo toki arvasiki itsensä ketulta vietellyksi. Kun
ei tohtinunnankan sutta vastaan ruveta, niin piti pakoon
lähteä. Viimmen ei enää voinutkan eestä
juosta, niin pistäyty puunjuuren ala. Susi sieltä
sai jalan suuhunsa ja puri kipiästi. Kettu:
- Ahah! puunjuurtapa pureksi, pure, pure, kyllä puunjuuri
kestää.
Susi,
kun luuli juurta purevansa, heitti sen purennan ja tavotteli
ketun jalkaa. Nyt vasta sai oikian puunjuuren suuhunsa.
Kettu kun sen havahti, valittamaan:
- Elä, kulta kukkiseni, pure niin kovasti jalkaani,
heitä toki henki, vielä olisin sinulle monessa
asiassa avuksi, kun nyt armahtaisit.
Niin arnahti susi, heitti puunjuuren suustansa ja rupesi
taasen ketulle ystäväksi.
Menevät siitä yksin neuvoin jyväsuovan alta
jyviä keräämään. Keräsivät,
minkä voivat ja kävivät jo viimmeistä
kertaa uusia jyviä noutamassa. Kettu vaan yhä
kostoa miettii suelle, kun olisi häntä pahasti
ajamalla hätyytellyt. Niin alko tulta iskeä, eikö
saisi sutta suovan kanssa poltetuksi. Susi:
- Mitä sinä nyt teet, kettuseni ?
- Ilman aikojani sinulle huviksi kalahuttelen.
Sai viimmen tulen ja laski suovan palamaan. Siinä
susi palo pahaksi, kauniskarvanen sitä ennen oltuansa.
Niin lähettiin puimaan jyviänsä. Kettu orsille
hyppäsi, sieltä katsella tirkisteli; susi pui,
jotta hiki koko ruumiista juoksi kun vetenä. Kysyi
viimmen ketulta:
- Miksipä sinä vaan siellä istut, et puimaan
tule'kana?
- Tätä lakea kannatan, jottei päällemme
putoaisi, vastasi kettu.
- Hyvä, hyvä, kettuseni, otatti susi, piä
lujasti kiinni, jo kohta saisinki puiuksi.
Sai puiuksi susi ja viskatuksi, sillon kettuki orsilta
alas. Oli tullut jyviö jommoinenki läjä,
akanoita arvattavasti paljon suurempi.
- No kumman läjän näistä nyt sinulle
annan? kysy susi.
Vastasi kettu:
- Kun suremman vaivan olet sinä nähnyt, niin ottaos
suurempi läjäki, välttää pienempiki
minulle.
Susi siitä suuresti ihastu ja sentähden vieläki,
kun jonkun suuresti ihastuvan nähään, sanotaan:
Ihastuu kun susi ruumenkokoon. Lähtivät siitä
jauhamaan kumpiki elojansa. Suella akanat kivien välissä
vaan sihisivät, ketun jyräsivät jauhatessaan.
Kysyi susi ketulta:
- Minkätähen sinun kivesi panee jyr, jyr ja minun
sih, sih?
- Se tulee siitä, vastasi kettu, että minä
panen hietaa sekaan.
Niin
löi susiki välimmiten kourallisen hietaa kiven
silmään ja sai sillää kivensä jyrisemään.
Rupesivat sitte puuroa keittämään kumpiki
jauhoistansa. Suen puuro tuli mustaa, ketun valkiata, vaan
sitä susi ei kuitenka sattunut kohta näkemään.
Vaan kun tuli susi ennen syömään ruvettuansa
ulkona pistäymään, niin otti kettu sillä
aikaa vähäsen suen puuropa'asta omahansa.
Tuli susi jälle ja rupesivat syömään.
Susi maisteli suussaan puuroa ja sano:
- Eipä tämä maista juuri miltään;
annapa, kettu, maistaakseni, minlainen sinulla on puuro.
Anto kettu pa'astansa, vaan suen omaa puuroa, jonka oli
varastanut. Maisto susi ja kun ei tuntenut sitäkän
paremmaksi, lausu:
- Yksi mämmillä maku, yksi tapa talkkunalla.
Syöessään kuulivat hevosenkellon, niin teki
mieli, puuron päälle hevosen lihaa syöä.
Lähtivät ajamaan ja susi kun saavutti, iski hampaansa
hevosen lautasiin. Vaan kuinka lienee syvään purrut,
ei saanutkan enää irti. Hevonen laukkasi, minkä
voi ja veti suen perässänsä. Kettu jälestä
huusi irvistellen:
- Kunne meiän Pekkaa nyt vieään?
- Elä enää, Mikko kulta, viemisiä kysy;
silmät tähtiä lukepi, sääret honkia
hosupi.
Sihen loppu se tarina.