Runo, Suomussalmi, Topelius, ennen vuotta 1823

Oli ennen neljä neittä,
Koko kolmet morsianta,
Nepä heiniä tekivät,
Kokoelit kortehia,
Nenässä Utusen niemen,
Lässä Saaren Terhennisen;
Kuin ne niitit, ne haravoit,
Heti ruposit ruollen
Lapohollen laskettelit,
Pistit pielihin välihin.
Tuli poija Pohjolasta,
Nimeltä tulinen Tursas,
Ne Tursas tulehen tunki,
Paiskasi panun väkehen;
Tuli tuhkia vähänen,

Kypeniä kouran täysi,
Ne kypenet kylvettihin,
Portin Pohjolan etehen
Kirjo kannon kynnys alle;
Tähän kasvo kaunis Tammi,
Virpi virhetön yleni,
Latva täytti Taivahille,
Lehvät ilmoillen levisit
Estit päivän paistamasta
Esti kuun kumottamasta,
Esti pilvet juoxemasta,
Hattarat harittamasta.
Neijet nyt neuvoa pitävät,
Kuinkas kuuta lietänehen,
Otavatta oltanehen,

 

Päivätä elettäneehen:
Etittihin tuota miestä,
Haettihin miestä mointa,
Viiestä pitäjähästä,
Kuuen kirkon kulusalta,
Joka nyt taisi Tammen kaata
Puun sorean sorrutella,
Puun vihannan vieretellä.
Mies musta merestä nousi,
Aallolle ylentelexen,
Koko korttelin pitunen
vähän vaaxan korkeunen,
Maljan alle maata mahtu,
Seulan alle seisomahan,
Astua lykytteleevi,

Levehillä liehumilla,
Syltä oli housu lahkehesta,
Puolta toista polven päältä,
Kahta kartehen perästä