Lasken lehmäni leholle.
Muut panee paimenia,
Miekö pannen paimenetta,
Miekö verhotta vetänen.
Panen luojan paimeneksi,
Kahtojaksi kaikkivallan.
Maan tyttö, manulan neiti,
Panes pitkin piikojasi!
Oispa siulla pieni piika,
Vaimo valkiaverinen.
Vaskivaarojen takana.
Nouses pois makoomasta,
Hereä uneksimasta!
Nouse kuuta kahtomahan,
Päiveä ihailemahan!
Vihotuulen tuulematta,

Viho saamatta sateen.
Metsä rakkisi rovitse
Portin pohjolan etehen,
Taaksi kuuen kynnyshirren!
Ohtonen, kaunis karvakallervoinen!
Isän on puolta Hongatarta,
Emän puolta Röyhkötärtä.
Tuometar Tapion synty.
Sihen on ohto synnytetty,
Kasvatettu karvajalka
Alla kuusen kukkalatvan,
Alla tamisen talahan.
Kun on kuulet karjan kellon,
Tunnet karjan tulevan,
Tunge turpasi kulohon
Ennen kellon kuulemista!

Vihasi vitsalla arkelle
Hakohon halusi voia!
Salokaaren kaunis vaimo,
Tuolla syötä syölääxi
Ellös minun käsillisiäni!
Mehtolan metinen amme
Hapata kuhaelevi:
Meto alla, meto päällä,
Sima keskellä elävi,
Ikävöipi syöjeänsä.
Sillä syötä syölääksi!
Teepä panta pihlajainen
Leuan liikkumattomaksi,
Kärsän kääntymättömäksi!
Jos ei pihlaja pitäne,

Niin sie tuomi torjahuta!
Jos ei tuomi torjahtane,
Niin sie kaarruta kataja!
Jos ei kaartane kataja,
Suitset kultaset kuvoa!
Jos ei totelle tuota:
Pohjan ukko, rautaparta,
Ties on rautanen rahisi,
Jolla päätän päälähänsä
Pohjolan otusta vasten!
Ohtoseni, lintuseni,
Käännä kovat kämenpääsi,
Viisi kynttäsi viritä
Pohjolaan mänäksesi!
Siell' on pihat polkematta,

Tanteret tasottamatta,
Metsolan metinen neiti,
Kumun kultaset urohot,
Karjani kaha erota:
Kotihin kotonen karja,
Metsän karja mehtolahan!
Kuos, luoja, kultakangas,
Vaippa vaskinen varusta
Kahen puolen karjastani!
Ken katso kateihin,
Silmin kieron keksinöö
Karjan tullessa kotihin,
Solen kullan sorkehtaissa
Kivet suuhun
Kitahan kiroajalla!
Kuusi kuusta kasvattele
Katehen koan etehen!
Nepä silmän kaivaa.