Suomalaisen kulttuurin – ja koko suomalaisen identiteetin – juuret ovat Kalevalan kautta Kainuussa ja Vienan Karjalassa.
Valtaosa Kalevalan runoaineksista on peräisin Vienan runokylistä. Kainuussa Elias Lönnrot loi keräämästään runomateriaalista Suomen kansalliseepoksen.
Kainuu oli Elias Lönnrotille ja myöhemmin kareliaaneille portti Vienaan. Tänäänkin juuri Kainuun kautta on helpointa kulkea kulttuurimme juurille.
Jo parikymmentä vuotta Karjalassa toimiva, suurimman runolaulajan nimeä kantava Arhippa Perttusen säätiö on järjestänyt pienimuotoista kulttuurimatkailua Vienaan.
Niitä suositellaan ensikertalaisille hyvän opastuksen vuoksi ja jotta paikalliset olosuhteet tulisivat tutuiksi ennen omatoimisien matkojen tekoa.
Omatoimimatkoja varten on luotu Ontrei Malisen kantele -reitti. Sen sisältämistä palveluista kerrotaan tässä matkailuesitteessä.
Wild Taigan kautta saat lisää informaatiota Kuhmon ja Suomussalmen matkailupalveluista eri vuodenaikoina.