SANA "JUMINKEKO"
Juminkeko-käsite tulee kaukaa suomalaisesta ja karjalaisesta
mytologiasta. "Kiertää päivän, kiertää kuun, vaan ei kierrä juminkekoa",
sanotaan kansanrunoudessa arvoituksellisesti, selitystä antamatta.
Sammon ohella Juminkeko on yksi ratkaisemattomia ja siksi mielikuvitusta
kiehtovia käsitteitä. Juminkeon ratkaisuehdotuksiksi on eri aikoina
annettu mm. maailmanpylväs, elämänpuu, Pohjantähti, Otava ja taivaan
pönkkä. On ehdotettu myös varjoa ja ihmisen päätä silmineen. Arvoitus
jää kuitenkin sisimmältä mieleltään lopullisesti ratkaisemattomaksi
- siinä sen kiehtovuus onkin.
Juminkeko-rakennuksessa muodon saanut arvoitus jatkaa elämäänsä
suomalaisen ja karjalaisen mytologian salaisuuksiin yhä syvemmin
uppoutuvana ja samalla modernein ilmaisuvälinein toteutettavana
toimintana.