Nurkkakuva
Johdanto
Runonkeruu
Lönnrot Vienassa
Karelianismi
Kylät 1900-luvulla
Kylien hallinto
Runonlaulajia ja kerääjiä

Haku Apua
- Etusivu Taustaa Runokylät Elvytys Kulttuurimatkailu Kartta
- - - - - - -


Kylät 1900-luvulla

 

Tämän vuosisadan kahden ensimmäisen vuosikymmenen aikana elämä vienalaiskylissä jatkui entiseen tapaan muuten, mutta Venäjän vallankumouksen jälkeen vuosina 1918-22 erilaiset asevoimat kulkivat kylien läpi tuhoa aiheuttaen. Suomalaiset organisoivat Suomesta käsin heimoretkiä Vienan "vapauttamiseksi", bolseviikit puolustivat uutta valtiojärjestelmäänsä ja englantilaiset järjestivät kansainvälisen legioonan suojelemaan kauppaetujaan ja muita taloudellisia intressejään alueella.

Ns. heimosotien aikana ja niiden loputtua 1922 tuhansia Vienan kylien asukkaita siirtyi Suomeen. Vuonna 1923 julistetun yleisen armahduksen jälkeen valtaosa heistä palasi takaisin kotikyliinsä.

Elämä palautui ennalleen, kunnes 30-luvun taitteessa tapahtui suuri muutos. Ryhdyttiin perustamaan kolhooseja. Niihin liittyminen oli muodollisesti vapaaehtoista, mutta käytännössä ne, jotka eivät liittyneet, julistettiin kulakeiksi ja heitä rangaistiin monin eri tavoin, mm. karkottamalla pois kotiseudulta.

Talvisota oli tuhoisa Suomen vienalaiskylille. Sodan sytyttyä kylät määrättiin evakuoitaviksi ja rakennukset poltettiin omien joukkojen toimesta sekä Suomussalmen molemmissa kylistä että Kuhmon Rimmistä. Rimmin talon mukana paloivat esim. Gallen-Kallelan mallilleen Uljaska Ahtoselle jättämät luonnokset ja piirustukset, kun isäntäväki ei hädissään ja kiireissään huomannut ottaa niitä mukaan evakkoon lähtiessään.

Jatkosodassa 1941-44 sodan tuhot etenivät Karjalan puolelle. Lähes koko Vienan asujamisto ehdittiin evakuoida etenevien suomalaisten ja saksalaisten joukkojen tieltä - etupäässä Arkangelin alueelle. Suomalaisten miehittämälle alueelle jäi vain n. 600 asukasta lähes 12000:sta.

Nämä väestönsiirrot jäytivät karjalaisen kulttuurin elinvoimaa. Karjalaiset perheet joutuivat täysin venäjänkieliseen ympäristöön ja monet lapset kadottivat äidinkielensä. Harva perhe palasi ehjänä takaisin kotimailleen.

Ennen sotia useimpien Vienan kylien asukkaat olivat yksinomaan karjalaisia, mutta niiden jälkeen kyliin saapui väestöä muista Neuvostoliiton osista, lähinnä Ukrainasta ja Valko-Venäjältä, joissa monet kylät ja kaupungit olivat osaksi tai kokonaan tuhoutuneet.

Saman kohtalon kokivat eräät Vienankin kylät. Traagista oli, että toisinaan kylän joutuivat partisaaneina polttamaan kylän omat pojat.

Sodan jälkeen kaikkiin rajakyliin ei päästetty asukkaita. Kuitenkin monet kylät nousivat kolhoosien voimin elämään. 1950- ja 60-lukujen taitteessa, kun elämä oli palaamassa normaaleihin uomiin, tehtiin taas uusi hallinnollinen ratkaisu: kyläkolhoosit lakkautettiin ja niiden sijaan perustettiin suuri sovhoosi, Uhtuan neuvostotila.

Kyse ei ollut pelkästä hallinnollisesta muutoksesta, vaan pienet kylät hävitettiin myös asutuksina. Ihmiset määrättiin muuttamaan keskuskyliin Vuokkiniemeen ja Uhtualle. Koulut, kaupat ja postit lakkautettiin, niiden rakennuksia siirrettiin toisaalle ja asuintalojen siirrossa autettiin rahallisesti, koska ihmiset eivät saaneet jäädä entisiin kyliinsä.

Toimenpidettä nimitettiin "perspektiivittömien kylien likvidoimiseksi".

50-luvun lopulla ja 60-luvun alkuvuosien aikana valtaosa Vienan runokylistä autioitui. Kaikki asukkaat eivät luonnollisesti mahtuneet asumaan Vuokkiniemeen ja Uhtualle. Heitä sijoitettiin metsäpunkteille. Nämä ovat parakkikyliä, jotka usein sijaitsevat tasaisilla hiekkakankailla ja ovat toinen toistensa näköisiä. Tietysti osa ihmisistä, varsinkin nuoret, hakeutuivat kaupunkeihin tai muualle.

Vielä vuoteen 1956 koulut vienankarjalaisissa kylissä olivat suomenkielisiä. Sen jälkeen, kun Suomalais-karjalainen Neuvostotasavalta lakkautettiin ja muutettiin Karjalan Autonomiseksi Sosialistiseksi Neuvostotasavallaksi, alkoi määrätietoinen venäläistäminen. Koulujen kieleksi tuli venäjä; Petroskoin Yliopistosta lakkautettiin suomen kielen osasto; lastentarhoissa kiellettiin kasvattajia puhumasta lapsille heidän äidinkielellään ja kotimurteellaan.

Vienan runokylistä syntyisin olevien karjalaisten kirjailijoiden rohkean ja peräänantamattoman työn tuloksena suomen kielen oppituoli palautettiin Petroskoin Yliopistoon v. 1963 ja suomen kieli alkoi saada muutenkin jalansijaa. 1990-luvulla yliopiston kieliohjelmaa laajennettiin ottamalla opiskeltaviksi kieliksi myös karjala ja vepsä.

Kansallisen kulttuurin henkireikänä ovat Karjalassa vuosikymmenien ajan olleet kirjallisuuslehti Carelia (ent. Punalippu) ja Karjalan Kansallisteatteri (ent.Petroskoin Suomalainen teatteri). 1980-luvun puolivälissä perustettiin suomenkielinen lastenlehti Kipinä ja 1991 Kalevalan piiri sai oman suomenkielisen piirilehden Vienan Viestin. Samana vuonna alkoi säännöllisesti ilmestyä myös karjalankielinen sanomalehti Oma mua Petroskoissa.

1980-luvun loppupuoliskolle Neuvostoliitossa harjoitettu "perestroikan" ja "glasnostin" politiikka antoivat historiallisen tilaisuuden Vienan runokylien elvytyksen aloittamiselle.