Tämän
vuosisadan kahden ensimmäisen vuosikymmenen aikana elämä vienalaiskylissä
jatkui entiseen tapaan muuten, mutta Venäjän vallankumouksen jälkeen
vuosina 1918-22 erilaiset asevoimat kulkivat kylien läpi tuhoa aiheuttaen.
Suomalaiset organisoivat Suomesta käsin heimoretkiä Vienan "vapauttamiseksi",
bolseviikit puolustivat uutta valtiojärjestelmäänsä ja englantilaiset
järjestivät kansainvälisen legioonan suojelemaan kauppaetujaan ja
muita taloudellisia intressejään alueella.
Ns. heimosotien aikana ja niiden loputtua 1922 tuhansia Vienan
kylien asukkaita siirtyi Suomeen. Vuonna 1923 julistetun yleisen
armahduksen jälkeen valtaosa heistä palasi takaisin kotikyliinsä.
Elämä palautui ennalleen, kunnes 30-luvun taitteessa tapahtui suuri
muutos. Ryhdyttiin perustamaan kolhooseja. Niihin liittyminen oli
muodollisesti vapaaehtoista, mutta käytännössä ne, jotka eivät liittyneet,
julistettiin kulakeiksi ja heitä rangaistiin monin eri tavoin, mm.
karkottamalla pois kotiseudulta.
Talvisota oli tuhoisa Suomen vienalaiskylille. Sodan sytyttyä kylät
määrättiin evakuoitaviksi ja rakennukset poltettiin omien joukkojen
toimesta sekä Suomussalmen molemmissa kylistä että Kuhmon Rimmistä.
Rimmin talon mukana paloivat esim. Gallen-Kallelan mallilleen Uljaska
Ahtoselle jättämät luonnokset ja piirustukset, kun isäntäväki ei
hädissään ja kiireissään huomannut ottaa niitä mukaan evakkoon lähtiessään.
Jatkosodassa 1941-44 sodan tuhot etenivät Karjalan puolelle. Lähes
koko Vienan asujamisto ehdittiin evakuoida etenevien suomalaisten
ja saksalaisten joukkojen tieltä - etupäässä Arkangelin alueelle.
Suomalaisten miehittämälle alueelle jäi vain n. 600 asukasta lähes
12000:sta.
Nämä väestönsiirrot jäytivät karjalaisen kulttuurin elinvoimaa.
Karjalaiset perheet joutuivat täysin venäjänkieliseen ympäristöön
ja monet lapset kadottivat äidinkielensä. Harva perhe palasi ehjänä
takaisin kotimailleen.
Ennen sotia useimpien Vienan kylien asukkaat olivat yksinomaan
karjalaisia, mutta niiden jälkeen kyliin saapui väestöä muista Neuvostoliiton
osista, lähinnä Ukrainasta ja Valko-Venäjältä, joissa monet kylät
ja kaupungit olivat osaksi tai kokonaan tuhoutuneet.
Saman
kohtalon kokivat eräät Vienankin kylät. Traagista oli, että toisinaan
kylän joutuivat partisaaneina polttamaan kylän omat pojat.
Sodan jälkeen kaikkiin rajakyliin ei päästetty asukkaita. Kuitenkin
monet kylät nousivat kolhoosien voimin elämään. 1950- ja 60-lukujen
taitteessa, kun elämä oli palaamassa normaaleihin uomiin, tehtiin
taas uusi hallinnollinen ratkaisu: kyläkolhoosit lakkautettiin ja
niiden sijaan perustettiin suuri sovhoosi, Uhtuan neuvostotila.
Kyse ei ollut pelkästä hallinnollisesta muutoksesta, vaan pienet
kylät hävitettiin myös asutuksina. Ihmiset määrättiin muuttamaan
keskuskyliin Vuokkiniemeen ja Uhtualle. Koulut, kaupat ja postit
lakkautettiin, niiden rakennuksia siirrettiin toisaalle ja asuintalojen
siirrossa autettiin rahallisesti,
koska ihmiset eivät saaneet jäädä entisiin kyliinsä.
Toimenpidettä nimitettiin "perspektiivittömien kylien likvidoimiseksi".
50-luvun lopulla ja 60-luvun alkuvuosien aikana valtaosa Vienan
runokylistä autioitui. Kaikki asukkaat eivät luonnollisesti mahtuneet
asumaan Vuokkiniemeen ja Uhtualle. Heitä sijoitettiin metsäpunkteille.
Nämä ovat parakkikyliä, jotka usein sijaitsevat tasaisilla hiekkakankailla
ja ovat toinen toistensa näköisiä. Tietysti osa ihmisistä, varsinkin
nuoret, hakeutuivat kaupunkeihin tai muualle.
Vielä vuoteen 1956 koulut vienankarjalaisissa kylissä olivat suomenkielisiä.
Sen jälkeen, kun Suomalais-karjalainen Neuvostotasavalta lakkautettiin
ja muutettiin Karjalan Autonomiseksi Sosialistiseksi Neuvostotasavallaksi,
alkoi määrätietoinen venäläistäminen. Koulujen kieleksi tuli venäjä;
Petroskoin Yliopistosta lakkautettiin suomen kielen osasto; lastentarhoissa
kiellettiin kasvattajia puhumasta lapsille heidän äidinkielellään
ja kotimurteellaan.
Vienan runokylistä syntyisin olevien karjalaisten kirjailijoiden
rohkean ja peräänantamattoman työn tuloksena suomen kielen oppituoli
palautettiin Petroskoin Yliopistoon v. 1963 ja suomen kieli
alkoi saada muutenkin jalansijaa. 1990-luvulla yliopiston kieliohjelmaa
laajennettiin ottamalla opiskeltaviksi kieliksi myös karjala ja
vepsä.
Kansallisen kulttuurin henkireikänä ovat Karjalassa vuosikymmenien
ajan olleet kirjallisuuslehti Carelia (ent. Punalippu) ja Karjalan
Kansallisteatteri (ent.Petroskoin Suomalainen teatteri). 1980-luvun
puolivälissä perustettiin suomenkielinen lastenlehti Kipinä ja 1991
Kalevalan piiri sai oman suomenkielisen piirilehden Vienan Viestin.
Samana vuonna alkoi säännöllisesti ilmestyä myös karjalankielinen
sanomalehti Oma mua Petroskoissa.
1980-luvun loppupuoliskolle Neuvostoliitossa harjoitettu "perestroikan"
ja "glasnostin" politiikka antoivat historiallisen tilaisuuden Vienan
runokylien elvytyksen aloittamiselle.
|