Sakari
Topelius vanhempi nosti ensimmäisenä kysymyksen Vuokkiniemestä löydettävistä
kansanrunoista. Hänen innoittamanaan Frans Iisak Fortell kehotti
vuonna 1824 runossaan "Sanain hakia Sukukunnista" suomen kielen
kehittäjiä vaeltamaan "Wuokkinjiemehen" ja seuraavana vuonna ensimmäisenä
kielentutkijana A.J.Sjögren suunnisti Vienan Karjalaan. Ennen
Lönnrotia Vuokkiniemessä kävi vielä Jaakko Fellman.
Elias Lönnrot kävi Vuokkiniemessä ensimmäistä kertaa neljännellä,
Kalevalan kokoonpanon kannalta merkittävimmällä matkallaan syyskuussa
1833. Tuolloin hän tallensi häälauluja, joista toteaa: "Olin ennen,
toisissa paikoissa, saanut useita niiden toisintoja, mutta en kuitenkaan
koskaan näin täydellisiä."
Vielä
saman syksyn aikana hän laati keräämiensä häälaulujen pohjalta käsikirjoituksen
"Naimakansan virsiä", mutta sitä ei koskaan julkaistu, koska Lönnrot
päättikin toteuttaa eeposajatuksensa ja sisällyttää häälaulut sen
rakenteeseen.
Viidennellä runonkeruumatkallaan Lönnrot oli Vuokkiniemessä vain
yhden yön (23.-24.4.1834). "Aamulla jälestä kävelin kylässä ja kirjoittelin
lauluja, mitä sain."
Myös VI matkalla 1835 pysähdys Vuokkiniemessä jäi lyhyeksi, mutta
VII matkansa toisella osalla Lännrot viipyi neljä päivää todeten
tuloksesta: "Sain runoja useilta."
Määrällisesti ei Lönnrot tallentanut Vuokkiniemestä lähellekään
niin paljon runoja kuin parhaista runokylistä, mutta Vuokkiniemen
aarteisiin - häälaulujen ohella - kuuluu eräs lyyrinen runo, jossa
ainoana tallennettuna kansanrunona esiintyy paikannimi Kalevala.
Tästä Kantelettaren III kirjaan sisällytetystä runosta "Kalevalan
neiti" (21.runo) on useita toisintoja, mutta vain Lönnrotin Vuokkiniemessä
muistiinpanemassa on sana Kalevala. Lönnrotin suurenmoinen oivallus
on ollut nimetä niin eepos kuin sen sankarien asuinmaakin tällä
joka kielellä helposti lausuttavalla sanalla, joka vielä liittää
heidät myyttiseen esi-isäänsä, kansanrunoudessa esiintyvään Kalevaan.
Lönnrotin kanssa samoihin aikoihin Vuokkiniemessä kulkeneita runonkerääjiä
ovat J.F.Cajan (1836) ja M.A.Castren (1839). D.E.D.Europaeus
liikkui alueella vuodenvaihteessa 1845-46.
A.A.Borenius kävi Vuokkiniemessä 1870-luvulla useaan otteeseen.
Vuonna 1872 hänen tovereinaan olivat A.Genetz ja A.Berner.
Viimeksi mainittu otti tuolla retkellä ensimmäiset tunnetut valokuvat
Vienan Karjalasta.
1870-luvun lopun Vuokkiniemen kävijöitä ovat A.W.Ervasti
ja Hj.Basilier. Seuraavalla vuosikymmenellä tunnetuimpia Vuokkiniemen
perinteen kerääjiä ovat J.W.Juvelius, H.Me-riläinen, M.Varonen
ja K.Krohn, joista kolme viimeksimainittua keräsivät etupäässä satuja
ja taikoja.
Kareliaaneista Gallen-Kallela ei pistäytynyt Vuokkiniemellä asti.
Mutta kun hänen vuoden 1890 matkakumppaninsa Louis Sparre
teki uuden retken 1892 yhdessä kuvanveistäjä Emil Wikströmin
kanssa, niin näiden matka kulki Vuokkiniemen kautta.
I.K.Inhan
ja K.F.Karjalaisen Vienan retki vuonna 1894 oli runonlaulumaiden
tunnetuksi tekemisen kannalta kaikkein tärkein. Inhan mainiot valokuvat
ovat syöpyneet monen suomalaisen mieleen. Ne ovat antaneet eepoksemme
kulttuurihistoriasta kiinnostuneille vankkaa tietoa runonlaulun
maailmasta.
Karelianismi heijasteli vielä 1910-luvulle asti. Vuokkiniemen alueella
liikkui tutkijoita ja asianharrastajia - heistä tunnetuin Ilmari
Kianto - kunnes raja suljettiin Tarton rauhan 1920 jälkeen.
Vielä on mainittava Kivijärven kylästä lähtöisin olevat Iivo
Marttinen ja Petri Lesonen, joiden tallennustyö ajoittuu
vuosisadan vaihteen molemmille puolin ja joiden runsaat keräykset
ovat Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa ja Kansallismuseossa. Vuosina
1927-28 Vuonnisesta kotoisin ollut Risto Bogdanov teki laajan
runonkeruumatkan Vuokkiniemen runokyliin; hänen työnsä loi pohjaa
Karjalan oman kansanrunousarkiston synnylle.
Sodan aikana 1942 ja 1943 Väinö Kaukonen oli runonkeruutyössä Vuokkiniemessä
ja yhdessä Vilho Uomalan kanssa myös valokuvasi sekä perinteentaitajia
että runokylien maisemia.
Sodan
jälkeen ovat Vuokkiniemen perinnettä tallentaneet mm. petroskoilaiset
Viktor Jevsejev, Palaga Kuikka, Elina Timonen ja Aleksandra Stepanova.
Vuonna 1968 pääsivät erinäisten byrokraattisten vaikeuksien jälkeen
Pertti Virtaranta ja Väinö Kaukonen nauhureillaan äänittämään Vuokkiniemessä
vienalaista perinnettä.
Vuonna 1990 Pekka Laaksonen toi Vuokkiniemen perinteen tallentamiseen
vielä uuden välineen: videokameran. Tosin Karjalan Televisio oli
jo 1970-luvulla perinteentutkija Elina Timosen ohjaamana valmistanut
ohjelman vuokkiniemeläisestä runonlaulaja Maria Remsusta, mutta
se oli tehty hänen kuolemansa jälkeen.
Koska varhaisimmilla runonkerääjillä (Lönnrotilla ja muilla) ei
ollut tapana merkitä muistiin runonlaulajia nimeltä, joitain huomattavimpia
lukuunottamatta, jälkipolville ei ole säilynyt tietoa niiden vuokkiniemeläisten
perinteentaitajien henkilöllisyydestä, jotka ovat laulamiensa runojen
välityksellä jättäneet jälkiä Kalevalaan.
Bernerin muistiinpanoissa mainitaan Lipponi Poavila eli Sokea-Poavila,
joka tuolloin - 1870-luvun alussa - oli n. 30-35 vuotias. Hän ei
liene kuitenkaan ollut mikään merkittävä taitaja.
Laajalti
mainetta saanut runonlaulaja oli Maria eli Muarie Remsu,
joka oli lähtöisin Kivijärven kylästä. Hän oli Ontro ja Maura Marttisen
tytär (s.1865) ja runonkerääjä Iivo Marttisen sisar. Hän avioitui
nuorena Vuokkiniemen Kaskolaan ja eli siellä sodan alkuun saakka,
jolloin joutui lähtemään evakkotaipaleelle Arkangelin alueelle.
Siellä hän menehtyi eikä hänen hautapaikkansakaan ole tiedossa.
Muarie Remsun perinnettä on tallennettu sekä Suomen että Karjalan
arkistoihin. Ansioistaan runonlaulajana Muarie Remsulle myönnettiin
30-luvulla Neuvostoliiton kirjailijaliiton jäsenyys. Se oli harvinainen
saavutus luku- ja kirjoitustaidottomalle ihmiselle.
Vaikka Vuokkiniemi ei siis ole "suurten Kalevala-laulajien" asuinsija,
ei rakennusperinteeltään eikä kulttuurimaisemaltaan ensimmäisten
kylien joukossa, on syytä kuitenkin muistaa sen asema emäpitäjänä
tärkeimmässä runonkeruuvaiheessa ja alueensa ainoana elävänä kylänä
viime vuosikymmeninä.
Vuokkiniemen rakennuskantaa ja väestöä tutkimalla aukeaa paljon
tietoa tämän arvokkaan seudun menneisyydestä ja kulttuurien kohtaamisesta.
Lisäksi Vuokkiniemi on ollut se voima, joka on nostamassa sitä ympäröivät,
välillä autioituneet runokylät uudelleen henkiin.
Vuokkiniemi
Runonkeruu Vuokkiniemestä
Nähtävyyksiä
Panoraama
Ääninäyte
Runonäyte
|