Vietnamin eepoksen tekijä Bui Viet Hoa opiskeli 1980-luvulla Budapestin Yliopistossa Unkarin kirjallisuutta. Sivuaineekseen hän oli valinnut suomen kielen. Vanhan Kalevalan juhlavuonna 1985 Unkarissa Suomen kansalliseepos oli monella tavoin esillä. Hän kiinnostui siitä niin paljon, että päätti lähteä tutustumaan Suomeen. Hänet hyväksyttiin ulkomaalaisille tarkoitetun kielikurssin opiskelijaksi ja kesällä 1986 hän tuli Suomeen. Tällä matkallaan hän vieraili myös Kuhmossa, jossa hänet innostettiin kääntämään Kalevala vietnamiksi. Tuo käännöstyö toteutui. Vuonna 1994 valmistui Kalevalan vietnaminnos. Se valittiin maassaan vuoden parhaaksi käännöskirjaksi. Muutama vuosi myöhemmin Bui Viet Hoa teki vielä lapsille tarkoitetun vietnamilaisen Kalevalan.

2000-luvun taitteessa Bui Viet Hoa jatkoi opiskelujaan Unkarissa ja väitteli tohtoriksi aiheenaan Kalevalan taustalla olevan kansanrunouden ja vietnamilaisen kansanrunouden erot ja yhtäläisyydet.

Kalevalan käännösprosessin aikana Bui Viet Hoalle järjestettiin käyntejä Vienan runokyliin, joista pääosa Kalevalan runoaineksesta saatiin talteen. M. A. Castrénin jälkeen hän oli ensimmäinen Kalevalan kääntäjä, joka vieraili Vienassa. Käännöstyön aikana hän tutustui tarkoin niihin metodeihin, joilla Elias Lönnrot loi kaikki viisi erilaista Kalevala-versiotaan.

Bui Viet Hoa oli 1990-luvulla yhdessä vietnamilaisen sivistyneistön kanssa perustanut Hanoihin Vietnamin Kalevalan Ystävien Seuran. Yhdeksi sen tavoitteeksi asetettiin aikaan saada Vietnamille oma eepos Kalevalan esikuvan pohjalta. Tavoitteen toteuttamiseksi seura solmi yhteistyösopimuksen Juminkeko-säätiön kanssa. Luotiin kehitysyhteistyöhanke, johon rahoitus saatiin Suomen ulkoasiainministeriöltä, kun yhteistyökumppaniksi otettiin vielä Vietnamin kirjallisuudentutkimuslaitos.

Itsestään selvyytenä pidettiin, että vietnamilaisen eepoksen tekijänä olisi Bui Viet Hoa. Kuvittajaksi kutsuttiin maansa kulttuuriperinteeseen syvällisesti perehtynyt taiteilija Dang Thu Huong.

Hankkeen toteuttaminen katsottiin mahdolliseksi, koska Vietnamissa on vielä elävä kansanrunous ja koska sitä oli paikallisin tutkijavoimin tallennettu maan perinnearkistoihin. Vietnamin vähemmistökansoilla, joita on kaikkiaan 53, on rikas suullinen eeppinen perinne. Eepoksia lauletaan kansojen erilaisissa juhlissa tai rituaaliseremonioissa. Suullisten eeposten tarkkaa määrää ei tiedetä. Niitä arvioidaan olevan satoja.

Vietnamin kansojen kansanrunoudessa on seuraavia epiikan lajeja:

Viet-muong kieliryhmään kuuluvalla muong-kansalla sekä Austro-thai -kieliryhmään kuuluvalla Thai-kansalla on mo -epiikka, Mon-khmer -kieliryhmän mnong-kansalla on ot nrong -epiikka, Mon-khmer -kieliryhmän bahna-kansalla on h’mon -epiikka, Austronesialaisen kieliryhmän rhadeilla on khan -epiikka ja Austronesialaisen kieliryhmän jarailla on hri -epiikka. Myös raglai- ja x’dang -kansoilla on rikas kertomarunous. Suurimmalla kansalla, vieteillä (n. 75 milj.), ei ole eeposta. Ennen Monin ja Manin lapset ilmestymistä Vietnamissa ei ole ollut koko maan kansojen yhteistä eeposta.

Hankkeen pääasialliseksi toteutuspaikaksi valittiin Suomi, jotta tekijä voisi rauhassa keskittyä työhönsä, ja koska Suomessa sijaitsee maailman vanhin ja laajin kansanrunousarkisto sekä johtava kansainvälinen eepostutkimuslaitos: Kalevala-instituutti. Lisäksi tehtiin perinteenkeräysmatkoja Vietnamiin. Kuvitustyö tapahtui kokonaan Vietnamissa.