9.2.1963
Teatterissamme on Leena Härmän Virtaset ja Lahtiset -näytelmän ensi-ilta. Jyrki on minun lempiroolini. Tällä kertaa en ollut Ahvosta huonompi, olin ainakin nuorempi. Esitimme kuitenkin noin 14–15-ikäistä miehenalkua.
29.4.
Kozhushnik, Hyvien palvelujen toimisto. Venäjänkielinen ensi-ilta. Muuten ihan hyvä komedia ja minullakin hyvä rooli.
4.6.
Esitimme TV:ssä Virtaset ja Lahtiset ja jo seuraavana päivänä matkustimme Aunuksen piiriin venäjänkielisen esityksemme kanssa. Sitä yleisö kehuu, mutta tienasimme esityksestä 49 ruplaa 20 kopeekkaa.
Esityksemme jälkeen bussissa syntyi puhe siitä, että kyllä kai me jonkinlaisen palkkionkin saamme kiertueemme päätyttyä, mutta eiköhän se teatterimme palkkio ole valtion fuskausta, kun teatteri saa valtiolta tukea, eikä tienaa riittävästi. Siitäkin pitäisi puhua joskus kokouksessamme.
Keskustelu siirtyi eläkeasioihin. Liian suuri on Neuvostoliitossa palkkojen ero. Kolhoosilaiset eivät saa eläkettä ollenkaan! Ja on sellaisia henkilöitä, jotka saavat melko suurta eläkettä. Näyttelijättäremme Nina Aleksejevna Nikolajeva kertoi, että usein on niin, että kuka koko elämänsä teki kovaa työtä, saakin 8 ruplaa eläkettä kuukaudessa, ja ne, jotka lorvailivat koko elämänsä, saavatkin tuhat ruplaa eläkettä. En minä kyllä usko, ettei tuhannen ruplan eläkkeen edestä ole tehty mitään, mutta ero on kauhistuttava. Ja kyllä ihmisten, jotka ruokkivat tätä maata, pitäisi saada riittävästi elämäänsä varten.
6.6.
Kello on 1.00 yötä. Vasta tulimme Ylä-Aunuksen matkalta.
Mitäs viime aikana on tapahtunut? Meidän yhdistyminen Venäläiseen teatteriin näyttää jo varjopuolia. Kun ruusut kukkivat -esitys (Babje leto – “akkojen kesä, intiaanikesä“) on jo valmis, mutta kulisseja ei ole aloitettukaan valmistaa. Teknilliset osastot ovat Bajadera-operetin kimpussa. Opereteillahan rahaa tienataan. Ja meidän matkojamme varten ei mitenkään riitä kuorma-autoa, lavamiehiä ja niin poispäin.
Kuuluttajamme Gushtshina on haastanut oikeuteen teatterin johtokunnan siitä, että hänet meinataan vapauttaa tehtävistään vain sillä perusteella, että Pauli Rinteen vaimo Lilja Turubanova halutaan työllistää samaan työpaikkaan miehensä kanssa, kun Venäläisessä teatterissakaan hänelle ei löydy näyttelijän työtä. Hänhän opiskeli teatterikoulussamme Komin studiossa. Sekin on teatterimme yhdistämisen seurausta, meinaan sen Liljan siirtäminen Suomalaisen teatterimme henkilökuntaan. Oikeuteen kutsuttiin Walter Suni ja siellä hänelle kyllä luvattiin, että asiaa ei oteta käsiteltäväksi. Mutta ihminen vaatii selityksiä, meinaan Gushtshina.
Äiti palasi jo toiselta matkaltansa Suomeen. Hänen äitinsä ja isänsäkin olivat vielä elossa!
Raija joutui siirtymään Kantele-yhtyeeseen ja siellä nostettiin heti palkkaa 70 ruplaan. Mutta nyt hänen on matkustettava Kantele-yhtyeensä kanssa.
Teatterillamme on aikomus matkustaa kahtena ryhmänä. Ilman syrjäsokkeloita suomenkielisenä ja Hyvien palvelujen toimisto venäjänkielisenä esityksenä. Suomenkielisessä Viljo Ahvosen kanssa olemme myös samassa roolissa ja siksi Ahvonen lähti sen esityksen kanssa ja minä saan hioa venäjää. Mutta kun vakituista kuorma-autoa ei löytynyt, niin Palvelujen toimiston kanssa kiertelemme Petroskoin ympäristöä pari viikkoa.
9.6.
Soitti Kantele-yhtyeen toiminnanjohtaja Jakov Pergament ja ehdotti lomani aikana lähteä kiertueelle yhtyeen kanssa – ja Raijakin olisi mukana. Kiertue on suunniteltu sitä kuuluisaa Belomoro-Baltijski -kanavaa myöten pienellä laivalla. Tietenkin suostuin! Olen kuulemma vetäjänä ja voisin jotain lausuakin konserteissa.
Ja V. Gradovin Ihmeellinen voima -sadussa sain roolin ja taas venäjän kielellä.
13.6.
Olemme jo viikon olleet teatteriesityksen kanssa kiertueella Aunuksen piirissä. Mutta muutamassa neuvostotilojen klubissa tienasimme vaivaiset 25-30 ruplaa. Aunuksessa kyllä esitys otettiin hyvin lämpimästi vastaan. Ja näyttelijät olivat parhaimmillaan. Pitkästä aikaa näyttämökin oli niin ihana tässä piirikeskuksessa.
Mäkrässä esityksen aikana kuului voimakasta ukkosilmaa. Ja vaikka kerääntyi vain 25 henkeä, päätimme esittää. Meillä on yleisön 30 hengen minimi tavoitteena. Mutta nämä 25 olivat kai niitä, jotka pitkän aikaa olivat valmistautuneet nauttimaan komediasta. Eihän heitä saanut pettää.
14.6.
Kello 15.00 Neuvostoliiton tiedotusvälineet ilmoittivat, että avaruuteen on lähetetty kosmonautti Bykovski. Kauanko hän siellä kestää? Ja heti ihmisillä syntyi kysymyksiä, miksei ilmoiteta ajoissa? Ja vasta eilen keskustelimme siitä, että kai siinä avaruustehtävissä on uhreja, mutta eivät ilmoita. Yritin puolustaa hallitustamme, mutta en saanut yliotetta.
Amerikkalaisten presidentti Kennedykin omassa puheessaan vihjaisi siihen, ettei meidän pitäisi sumuttaa muita radio-aaltoja, jotta saisimme tarvittavaa informaatiota. Olemmehan me rinnakkaiselon ja ideoiden kilpailussa. Ja heti tepsi! Pauli Rinne jo ihmeissään kysyy, miksi todellakin emme saa kuunnella Amerikan radioaaltoja?
16.6.
Avaruuteen on lähetetty ensimmäinen nainen: Valentina Tereshkova!!! Kaikki meidän ryhmämme naiset ovat ottaneet sen kunniaksi 100 gramman vodkaryypyn ja ovat kauhean ylpeitä! Olimme Aunuksen ravintolassa. Yksi majuri sanoi siihen katkerana, että miehet ovat tyrmistyneitä tästä: "Ainoa paikka johon saimme karata naisilta oli avaruus ja nyt sielläkin on nainen!" Naurettiin hyvin liikuttuneina.
Tänään on NKP:n KK:n täysistunto, jossa käsitellään ideologisia ongelmia.
Kohta on kansainvälinen kongressi ja avaruuslentäjät nro 5 ja nro 6 ovat rauhan, onnen ja tulevaisuuden lähettiläinä.
18.6.
Tänään minulla on ensimmäinen ja viimeinen lomapäivä, sillä huomenna aamulla matkustamme Raijan kanssa Kantele-yhtyeen mukana Sputnik-nimisellä pienellä moottorilaivalla. Se on kuukauden matka!
Viimeisinä Aunuksen kiertueen päivinä syntyi bussissamme monen monta poliittista keskustelua. Näyttelijättäret enemmänkin puhuivat sydämenpohjasta meidän huonosta elämästämme. Autamme muka kaikenlaisia "kolmansia" maita. Kuubaltakin ostettiin sokeria niin korkealla hinnalla, vaikka itse olemme nälissämme. Autamme Tshekkoslovakiaa ja siellä ihmiset elävät paljon paremmin kuin me.
"Sinä puhut, että muka elämme hyvin“, puhuivat minulle naiset, “mutta mitä sinullakaan olisi päällä, jos sukulaisesi Suomesta eivät auttaisi?"
"Hurraamme koko ajan“, vastasin raapien päätä. “Mitäs hyötyä on siitäkään kun mustataan kaikkea? Meillähän on se kansainvälinen velvollisuus. Jos me ajattelemme vain itseämme, niin meidät hyvin pian litistetään. Ei saisi unohtaa sitä maailmaa, joka pitää meitä sorrettujen tukena. Ja elämmekö me todellakin huonosti?“ kysyin heiltä. “Lounaan aikana jokainen syö lihapullia ja npp. Vähänkö me rakennamme? Neuvostovalta on täyttänyt vasta 45 vuotta ja niistä kolmannesosan on taisteltu. Ja muistellaanpas, miten olivat asiat sodan jälkeen?“
Emma Hippeläinen suutuksissa sanoi, että “jos sinä puhuisit siitä, että 20 vuoden kuluttua meillä tulee rakennetuksi kommunismi, sen minä vielä antaisin anteeksi, mutta kun virallinen propaganda tyrkyttää sellaista ajatusta, minä en usko enkä ymmärrä sellaista. Jo on luvattu moneen kertaan, että seitsemän vuoden aikana nostetaan elämän tasoa ja se vain huononee, menee matalammaksi ja matalammaksi." Yritin vielä panna vastaan: "Eikö se ole suuri asia, että ne, jotka saavat alle 60 ruplaa palkkaa, vapautetaan kaikista veroista? Ja niitähän on miljoonia." Suostuivat, mutta ilmoittivat minut idealistiksi. Mutta minusta kuitenkin tuntuu, että sellainen ruikuttaminen on paljon raukkamaisempaa kuin niitten, jotka vastustivat vallankumousta Neuvostoliiton alkuvuosina. Heillä oli argumentteja. Mutta tällaiset kriitikot ajattelevat vain omaa mahaansa. Ja täysin mahoin puhutaan sellaista poroporvarillista ruikutusta. (Voi miinua raukkaa!!! W.H. 16.1.2001)
22.6.
Kello on 16.15. Radiosta kuuluu Punaisen torin ääniä. Soi maamme kansallislaulu. Avaruuslentäjät nro 5 ja nro 6 onnellisesti laskeutuivat jo 20.6. ja Kantele-yhtye kiertelee Sputnikilla (laivan nimi) omalla radallaan.
Osaltani ei kaikki mennyt niin hyvin, kuin olisi pitänyt. En ole vielä tottunut uuteen rooliini. Takanamme ovat jo äänisentakaiset Velikaja Guba, Pindushi ja Karhumäki. Lausun (tietenkin venäjän kielellä) Majakovskin, Taisto Summasen ja V. Kostrovin runoja.
Matkustamme kanavan väylää myöten, jonka rakentamisen aikana on menehtynyt tuhansia Stalinin ajan uhreja. Oli täällä rakentamassa suuria näyttelijöitäkin. Tekniikkaa ei ollut riittävästi ja työt tehtiin ihmislihaksien voimin. Povenets, Petrovski Jam.
Äänisellä laivalle astui sen entinen kapteeni. Ja kun mies sai tietää, että kannella on näyttelijöitä, lahjoitti hän meille 10 suurta haukea, jotka oli saanut kalamatkallaan. Ja nyt nautimme yhdessä keitettyä kalasoppaa – UHAA!
30.6.
Kalasoppa miellytti sen verran, että eilen konserttimme jälkeen saimme ympäripuhutuksi laivan kapteenin lähtemään 3,5 tunnin kalareissulle.
Täytyy mainita, että Kantele-yhtyeemme lähti tälläkin kertaa kahtena ryhmänä. Toinen kierteli laivalla ja toinen bussilla. Suurimmissa asutuksissa annoimme yhteisiä konsertteja. Se auttoi tilanteessa, joka nyt tapahtui. Kalastusreitillä ajoimme karille ja tartuimme niin lujasti, ettemme päässeet lähtemään ajoissa. Moottoriveneellä osa meistä kuitenkin lähti konserttipaikalle. Ja muut – sitten kun pääsivät. Se ryhmä, joka oli mantereella, aloitti konsertin ja "meikäläiset" liittyivät silloin, kun ehtivät.
Nadvoitsy, Valdai, Polga, Onda, 11. sulku, Itä-Idel.
Segezhassa Jakov Pergament ehdotti minulle siirtymistä kokonaan Kanteleeseen. Semjon Karp taiteellisena johtajana oli sama mieltä. "Ajattele!" sanoivat. Siinä onkin ajattelemista... Yli 30 on jo nahoissa. Koko ajan kypsyy ajatus menemisestä opiskelemaan yliopistoon, suomalais-ugrilaiselle osastolle. Kunpa antaisivat vain vapaan tunneilla käynnin statuksen...
12. sulku, Sheznja. Kaikkiaan kanavalla on 19 sulkua ja olemme päässeet 18:sta läpi. Laivalla on alkanut shakkiturnaus.
Eilen aamulla kuuntelimme luennon kansainvälisestä tilanteesta, jonka piti teatterimme kuuluttajan mies, Gushtshin. Muuten hyvin vapaasti ja ilman papereita puhui, mutta kuitenkin tuntuivat ajatukset vanhanaikaisilta. Hän onkin jo korkeassa iässä. Eikä miellyttänyt, että mies haukkui Solzhenitsynin Ivan Denisovitshin yksi päivä -pienoisromania. Minua se kirja miellytti!
Zolotets oli 5.7. ja 6.7. Belomorsk.
Kyllä on kummallinen kaupunki. On sellainen tunne, että se on kokonaisuudessaan suuren suon liejussa. Pitkä, pölyinen ja likainen. Huonosti rakennettu. Jo monta vuotta on rakennettu siltaa: rahat loppuivat kesken. Seisoa kököttää ilman kahta jänneväliä. Ja Kiroville nimetty kulttuuritalo on hävettävän surkeannäköinen, haiseva, kylmä ja kostea. Mutta yleisö on ihana! Viime sodan aikana se oli Karjalamme pääkaupunkina.
Heinäkuu Karjalassamme tänä vuonna näyttää sateiselta ja kolkolta. Meidän laivamme Sputnik on puolueemme aluekomitean ja Äänisjärven laivaston propagandaosaston alus. Suurempi salunki toimii luentosalina. Siinä ryhmämme kaikki miehet yöpyvät. Yöllä tuntuu melko kolkolta. Nukun vaatteet päällä.
8.7.
Vettä tulee taivaalta kuin saavista, mutta aluksemme on matkalla kotiinpäin. Tuskinpa tänään tulee konserttia: klubi on hyvin pieni ja pukeutumisen pitäisi tapahtua ulkona. Mutta kun sataa...
10.7.
Nadvoitsassa konsertti peruttiin, mutta kun eilen olikin kaksi esiintymistä, niin kokonaismäärä säilyy. Koko yön laiva liikkui ja tänään olemme taas Äänisellä. Tsholmuzhi.
11.7.
Kodatshguba. Yöllä pelasimme korttia radiohuoneessa, jossa oli valoisampaa. Tänään pukulaatikot vietiin resiinalla, joka veti tavaravaunua. Samassa vaunussa luvataan viedä meidät huomenna 4 kilometrin päähän.
13.7.
Shala. Kello viisi aamulla. Laiturina on vanha proomu. Työmiehet puhuivat jostain syystä kovalla äänellä ja herättivät.
14.7.
Semjonovo. Radiosta tulee NKP:n KK:n kirje Kiinan puolueelle. Ihmetyttää Kiinan suhtautuminen sodan ja rauhan asioihin.
20.7.
Olen kotona toista päivää. Viimeinen Kantele-konserttimme oli Shalassa. Minut hyvästeltiin melko lämpöisesti yhtyeen puolesta. Karp uskoi, että jatkamme yhteistyötä. Onneksi teatterimme matka siirtyi viikolla jostain syystä. Tänään matkalta tuli Raijakin.
Katsoin ensimmäisen Onezhets-joukkueen ottelua ulkomaalaisten kanssa. Se ulkomaalainen joukkue oli Kajaanista. Petroskoilaiset voittivat 4:2. Hyväntahtoinen yleisömme tietenkin oli omien puolella, mutta kun ymmärsivät, että omat ovat ylivoimaisia, alkoivat puhua, että tietäähän sen. Sehän on työläisten urheiluklubi. Ei heillä sellaisia mahdollisuuksia ole kuin meikäläisillä!
21.7.
Teatterin kiertue aloitetaan Kemistä Virtasilla ja Lahtisilla. Vieno Kettunen on raskaana ja Erna Berg sijaistaa häntä lavalla. Tänään en saanut nukutuksi lutikkojen takia. Ne ovatkin näyttelijöiden vitsaus kiertueidemme aikana.
23.7.
Aamusta soitti Jakov Pergament. Pyysi poikkeamaan Kanteleeseen. Harjoitusten jälkeen kävin siellä ja sain kuulla Pergamentin ja Karpin yhteisvoimaista puhelua minun siirtymisestä yhtyeeseen: laulat kuorossa, lauluryhmässä, lausut runoja... Pää meni hiukan pyörälle. Tekisinkö uuden käännöksen kohtalossani? Jos puhutaan rehellisesti, niin lauluääneni ei ole hääppöinen. Saanko minä lausua sitä, mitä haluan?
Mutta teatterissanikaan asiat eivät ole kehuttavia. Tällä kertaa minulla on kolme roolia, mutta näin ei ole ollut pitkään aikaan. Ja tulevaisuus teatterissamme on hämärän peitossa. Mutta toisaalta, vuoden kuluttua teatteri saa uudet tilat, eikä silloin matkusteta niin paljon. Ja lapsethan kohta lähtevät kouluun.
Mutta matkustaminen viehättää. Nytkin Kantele lähtee kiertueelle Krimille ja Kaukasian tasavaltoihin, joissa en ole koskaan ollut. Uusi vetää ja tuntemattomuus pelottaa.
Kävin Toivo Haimin puheilla. “Sinne sinä aina ehdit“, vastasi mies. “Jonkinlaisen yhtyeen vetäjän paikka aina löytyy.“
Täytyykö minun odottaa rauhallisesti pahempia aikoja? Mutta jos rehellisesti ajattelee, niin Kantele-yhtyeemme kohtalo ei ole paljon selvempi kuin teatterinkaan.
Nyt on flunssassa Kornilova ja kiertuetta on lykätty vielä vuorokaudella. Tunnen itseäni Jyrkinä Virtasissa vapaammin, minkä W. Sunikin on huomannut.
25.7.
Äitini on sitä mieltä, että yhtyeitä on paljon, mutta sellaista teatteria kuin on meillä, ei enää ole.
Toivo Tasanen, teatterin lavasteiden suunnittelija ja tekijä, lahjakas mies, joka on ollut Amerikoissakin kelloseppänä, runoilee ja kirjoittaa näytelmiäkin, sanoo taas, ettei hän usko teatterimme tulevaisuuteen.
26.7.
Nyt olemme Kemin kaupungissa. Junassa meni yö ja puoli päivää. Illalla Virtaset ja Lahtiset -esityksen jälkeen menimme muutamaksi minuutiksi Vienan meren aaltoihin. Se teki hyvää! Ainoa kaupungin hotelli on ihan meren rannalla. Onnittelimme Erna Bergiä ensi-illan johdosta.
27.7.
Äynäkoskella esityksen valaisemiseen ja kuulokkeita varten ei riittänyt sähkövoimaa ja esitys piti peruttaa. Paikallinen sähkömoottori oli liian heikko. Harjoittelimme Hyvien palvelujen toimisto -esitystä, jos tulisi tarpeen.
Huomenna on matka Rabotsheostrovskiin. Mutta saatujen tietojen mukaan siellä jo neljättä päivää odotetaan palkkaa ja tuskinpa kukaan tulee meitä katsomaan. Nautimme auringosta!
30.7.
Sompa. Toissapäivänä esitykseen tuli 25 kurjaa henkeä. Mummoja ja lapsia. Mutta kun teatterilla ei ole käteistä rahaa hotellin maksamiseen, niin piti esittää.
Tänään lähdimme matkaan kello 12.00. Jo matkan aikana tunsin kipua jalassani. Sommassa jalka oli jo niin huononnäköinen, että paikallinen välskäri ja Kuuno Sevanderkin puhuivat verenmyrkytyksestä. Muka hiertymän kautta on mennyt infektio. Nousi kuume, mutta esitin. Yleisöä oli runsaat puoli katsomoa ja kuului vastakaikuakin. Paikalliset karjalaiset ymmärtävät sen verran, että ovat juonessa mukana. Esitys olikin Juumassa ja sieltä mennään yöksi Sommalle.
Välskäri ehdotti kääntymistä kirurgin puoleen mitä pikemmin. Mutta sellainen toveri on löytymässä vasta Kalevalassa, jossa me olemme viiden päivän kuluttua.
Sommassa olimme pikkutunneilla. Kukaan ei ollut vastassa. Yö on kostea ja kolkko. Nukkumapaikkana on koululaisten asuntola, internaatti. Mutta Sevanderin pariskunta ja minut – sairaana – pantiin vierashuoneeseen, jossa oli kolme sänkyä. Sähköä ei ollut ja menimme nukkumaan puolipimeässä. Sevandereille vaihdettiin petivaatteetkin, kun näki pimeässäkin, että heidän peteissään oli jo nukuttu. Kuului koirien ulinaa, joka muistutti suden mahdollisesta läsnäolosta.
Kuuno Sevander, kaiken hermostumisen jälkeen (ei ketään ollut vastassa, likaiset petivaatteet ja npp.) puhui siitä, että kyllä hän uskoi ja odotteli parempaa elämää: “Vaikka kymmenisen vuotta on mennyt sodan jälkeen, mutta tilanne maassamme huononee. Likaiset asutukset. Karjalaisetkin kokonaan menneet pilalle, ottavat teatterimme vastaan huonosti.“ Mutta hyvin kohta kuului kuuluisa Sevanderin kuorsaus.
Aamulla tunnen itseni paljon paremmin, vaikka punainen viiva nivusissa on levennytkin. Luulen, ettei tarvitse kutsua Ahvosta, joka on myös Jyrkin roolissa, Petroskoista.
Minun lähtöäni teatterista kannattavat Emma Hippeläinen ja Liisa Sevanderkin, joka eilen puhui siitä, että lähtisin hiiteen koko teatterista, jossa tilanne vain huononee. Jossain sisimmässäni tunnen itseäni petturiksi, mutta kyllähän teatteri hyvin pärjää ilman minua, kun kuukausiin en saa työtä. Ja jos saankin, niin se on venäjänkielistä.
Eilen illalla naiset haukkuivat minua verenluovutuksistani. "Sinut pettää sinun synnyinmaanrakkautesi", jankuttavat jotkut. Kummallisia naisia, kun yhdistävät verenluovutuksen ja isänmaanrakkauden. Minun verenluovutustilaisuudet eivät ole lainkaan isänmaallisuutta, vaan rahanpuutteen vaatimus. Ja patriootti minä olen syvien vakaumuksieni takia. Se ei ole mukautumista. Mutta jostain syistä sellaisista kuin minä ihmiset eivät pidä. Ajatellaan muka yhtä ja puhutaan toista narratakseen muita...
Olemme yötä Sommassa ja siirrymme Paanajärvelle, jossa ei ole ollut, kuulemma, koskaan elävää teatteria.
31.7.
Paanajärvi. Kello on jo 24.00. Helvetisti hyttysiä ja koiria. Järkyttävä oli auringonlasku! Niin kuin laavan virta tai kuohuva palava kuona. En vertaile kultaan enkä hopeaan, kun kerran en ole niitä koskaan nähnyt. Ja esityskin tänään oli erinomainen. Rahaakin saimme 120 ruplaa pienestä entisen kyläkirkon salista. Ja paras oli yleisökin! En ole sellaista vielä kuullut enkä nähnyt! Vielä kauan tulen muistamaan, kun jo 1,5 tuntia ennen alkua yleisö melkein juoksi "teatteriin" omien tuoliensa ja jakkaroittensa kanssa. Katsomo oli täpötäynnä. Siis 150 henkeä.
Kylä on melko suuri. Laskelmieni mukaan noin 50 taloutta. Kadulla kasvaa korkea ruoho, päivänkakkaroita ja kellokukkia. Ja tietä, sellaisena kuin olemme tottuneet näkemään, ei olekaan. Aitoja ei melkein ole. Ja istutettu peruna työntyy suoraan poluille. Kylän jakaa kahtia Kemi-joki. Puolentoista kilometrin päässä on metsäteollisuusasutus, jossa mekin yövymme.
18 km erittäin huonoa tietä ja parinsadan metrin matkan lautalla yli joen oli täydellisesti korvannut sellainen yleisö. Tämä oli ensimmäinen esitys tällä matkalla, joka on mennyt sellaisella menestyksellä. Katsomossa vain muutamilla oli kuulokkeet korvilla. Yleisö ymmärsi jokaisen sanan ja lauseen ja se on mannaa näyttelijöille. Joku täti sanoi, että minä olin paras esityksessä: "Erikoisesti kiitos Jyrkille!" Avoi-voi! Me emme mahtaneet muuta kuin omilla suosionosoituksillamme vastata sellaiseen vastaanottoon.
Muistiin jää naamiointi bussissa, kun ei mitään sivuhuoneita kirkossa ollut. Näyttämö kuitenkin oli melko korkealla ja pääsimme näyttämölle tikapuitten avulla ja hyppäsimme suoraan näyttämölle.
(Siihen on lisättävä: vuonna 1990 olin samoilla paikoilla Karjalaliiton puheenjohtajan Rauno Meriön tulkkina ja oppaana. Se sama täti muisti minut Jyrkinä melkein kolmenkymmenen vuoden kuluttua. Yövyimme Anna ja Vasseli Popovin talossa. Tietenkin me Manokin pojat olimme yöpyneet siellä pari kertaa välillä ja laulaneet samovaarin ääressä. Nyt kylää uhkaa joutuminen veden alle. Ei se Meriö suotta antanut omalle tästä matkasta kertovalle kirjalleen nimeksi Viena, kiusattu unelmien maa. W.H. 17.1.2001)
Lupasimme elokuun lopussa tulla vielä kerran venäläisen esityksen kanssa.
Jalka paranee...
Kaverit lähtivät moottoriveneillä kalastamaan varhain aamulla. Aamulla meinaan käydä vielä kerran vanhalla kylällä. Otan saippuaa ja pyyheliinan mukaan, että saan rauhassa peseytyä. Jospa löytyisi maitoakin pitkästä aikaa.
3.8.
Jyskyjärvi. Jalkaa pakottaa. Ruokahalu katosi ja kuume nousi. Hyvin vaikeasti esitin.
4.8.
Nyt minua kuljetetaan sairaalaan pistoksille. Olen nyt Vishnevskin voiteella voideltu. Mutta tänään en päässytkään pistoksille, kun autonkuljettajat olivat humalassa. Tappelivatkin paikallisten kanssa. Matkalla oleva henkilökunta oli niin suutuksissaan kuljettajille, että kannattivat ehdotusta lähettää miehet Petroskoihin.
Ensimmäinen esitys Jyskyjärvellä oli sataprosenttisesti ilman kuulokkeita, mutta jo toisessa puolet yleisöstä käytti niitä. "Jos tulisitte venäläisen esityksen kanssa, niin yleisöä olisi kolminkertaisesti!" ilmoittivat kulttuurityöntekijät. Ja näin puhuvat aitokarjalaisessa kylässä! Nuoriso, vaikka hyvin ymmärtääkin karjalaa, mutta paremmin kuitenkin puhuu venäjää, kuin suomea. Ja kyllähän sen ymmärtää, jos ottaa huomioon, että koulussa opetetaan vain venäjää.
Tätäkin kylää uhkaa hukuttaminen, samalla tavalla kuin on jo hukutettu Usmanan kylä. Jyskyjärvestä ottaa alun Kemijoki. Tänne on rakenteilla Länsi-Karjalan rautatie. Teatterille se on varmasti hyödyksi.
5.8.
Herätys oli jo 7.00 ja 8.30 lähdimme Kalevalaan päin. Lähdön kanssa kuitenkin myöhästyimme puolella tunnilla, sillä autonkuljettajilla oli päänsärkyä. Annoin 30 kop. yhdelle heistä, kun ei riittänyt viinapulloon.
Kello 11.00 olimme kuitenkin Songan kylässä ja sieltä esityksen jälkeen lähdemme Kalevalaan.
7.8.
Kalevala, entinen Uhtua. Virtaset ja Lahtiset esitettiin kaksi kertaa. Täyttä katsomoa ei ollut, mutta yhteensä saimme kuitenkin 255 ruplaa. Yleisö oli sivistynyttä ja viehättävää. Kuulokkeita käytettiin melko vähän, mutta niistä 17 oli kuitenkin varastettu.
Eilinen yö meni Ortjo Stepanovin talossa korttipelin ääressä. Pelasimme preferenssiä. Mukana olivat Gennadi Laine ja Nikolai Meldo (sähkömies). Söimme uutta perunaa ja Ortjon saamaa kalaa. Jälkiruokana oli kahvia. Se, joka tasoitteli ja jakoi kortteja, sai kupillisen kuumaa. Se kesti aamuseitsemään. Ja aamulla menimme tarkastamaan verkkoja. Kyllähän sieltä seitsemän vonkaletta löytyi ja niistä tuli hyvä kalakeitto. Päivän nukuimme.
Jalmari Parkkinen kutsui seuraavaksi yöksi, muttei voimia enää ollut. Parkkinen on täällä nykyään kansanteatterin ohjaajana...
Ortjo välillä kertoi, että Tietosanakirjassa vuodelta 1952 ja vanhemmissakin Ortjo Stepanovista kirjoitettiin yhtä ja näissä uusissa – päinvastaista. On kirjoittanut näytelmän, joka ei koskaan pääse näyttämölle.
(Ortjo Stepanovista tuli kansankirjailija. Hyvin mielelläni viime vuosina luin Kotikunnan tarinat ja yritin kirjoittaa näytelmänkin hänen teostensa pohjalta. W.H. 17.1.2001)
Ortjon asunnosta on ihana näky Kuittijärvelle. Ortjo kertoi, että niitten saarien takaa, joita näkyy taivaanrannalla, hänen luoksensa lentää luomisvire. Siihen uskoi. Seinällä oli aikakauslehdestä leikattu Sholohovin kuva, pöydällä kirjoituskone ja paljon Zolotoje runo -tupakka-askeja. Karjalainen Sholohov polttaa myös piippua.
Sanomalehdissä kirjoitetaan suhteista Kiinaan. Kiina haukkui Neuvostoliiton ja USA:n sopimuksen ydinkokeilujen kiellosta ilmassa, veden alla ja avaruudessa. Meikäläiset vastasivat melko jyrkästi. Olisiko se reaktio henkilöpalvonnan paljastamiseen?
Toissapäivänä pidettiin matkalla olevan henkilökunnan kokous kuljettajien käyttäytymisestä. Miehet saivat muistutuksen nuhteiden jälkeen. Kaksi päivää ennen esitystä harjoittelemme venäjänkielistä esitystä. Lilja Rinne harjoittelee Vieno Kettusen osaa. Löytyihän paikka Liljallekin. Kello 11.00 matkustamme Sofjangalle ja esityksen jälkeen yöpuulle Kiestingille.
11.8.
Mitä Louhi-akkaa lähemmäksi, sitä kylmemmältä tuntuu ilmassa. Eilen oli Virtasten ja
Lahtisten viimeinen esitys kiertueella. Yleisöä oli todella vähän, mutta hyvin ottivat vastaan.
Lilja Rinteen kuuluttajan mahdollisuudet tulevat hyvin esiin. Hän on hyvä näyttelijätär.
Sofjangalla yleisöä oli vähän ja kaikki valkovenäläisiä. Viime matkoilla he huusivat katsomosta: “Davai po-russki!“ (“Esittäkää venäjän kielellä!“ Tai paremminkin valkovenäjän kielellä...). Onneksi nyt ei huudettu, vaikka esirippu piti panna pari kertaa kiinni, kun kuulokkeet eivät toimineet. Sofjangasta Kiestinkiin on noin 30 km, mutta matka kesti kolme tuntia. Ärsytti bussimme moottori.
Mutta Kiestinki on meidän kylämme, meidän yleisömme! Yöllä hiukan juhlimme pukuvastaavaamme syntymäpäivää ja sitten järjestyimme nukkumaan suoraan klubin lattialle. Tässä kylässä ei ole hotellia eikä mitään vierashuoneita. Mutta mieliala on kuitenkin korkealla.
Kiertueemme ensimmäinen vaihe on päättynyt. Kirjoitin anomuksen W. Sunin nimelle teatterityöstä vapauttamisesta jo 4. päivästä syyskuuta alkaen.
Tänään on sunnuntai ja esitys Sosnovoje-asutuksessa kello 16.00.
12.8.
Eilen Sosnovoje-kylässä venäjänkielinen Hyvien palvelujen toimisto -esitys melkein täydelle salille meni kuin kuumille kiville, mutta pari juoppoa yritti panna kovasti vastaan.
Tänään Louhelta mennään junalla Tshupa-asutukseen, kamppeemme jätämme Louhen hotelliin. Esitykset ovat taas niillä kiilleliuskateollisuuden kulttuuritaloilla. Taivas on harmaa ja samoin on sieluni laita. Ei ole kirjeitä kotoa.
15.–16.8.
Kello on 2.45 yöllä. Tshkaloville nimetyn vuorikaivoksen kulttuuritalolla ihmisiä oli melkein täysi katsomo. Joka paikassa lapset yrittävät päästä aikuisten esitykseen...
On kylmää. Kävimme tässä välillä marjastamassakin. Toissapäivänä yöllä kinasimme taas keskenämme maamme tilanteesta. Sain kuulla kuin syyllisenä neuvostobyrokraattien teoista. Että eletään näin köyhästi, että autetaan muita maita liian paljon, eikä itselle jää mitään, että tuhlaamme aseisiin enemmän kuin 50 % budjetista; puhuttiin siitä, että ennen sotia elettiin paljon paremmin, kuin nyt ja npp.
Klubeissa joutuu käsiin kaikenlaista mainosroskaa, havaintovälineistöä, jossa mm. lukee, että Karjalassamme on joka suuntaan vieviä päällystettyjä teitä. Ja jokainen meistä takapuolen kautta tuntee tämänkin valheen. Koko Puudosin piiri hukkuu lokaan! Ja sellaisilla teollisuuskeskuksilla kun Segezha ja Nadvoitsy ei ole muuta yhteyttä keskukseen, kuin rautatie ja kesäisin se kuuluisa kanava. Se on pikemmin ilveilyä.
Palaamme Tshkalovskista moottoriveneellä melko pimeänä yönä. Ja Vienanmerellä on fantastinen näky. Tuntuu, kuin uisi Tuonelan aaltoja. Leveät aallot ovat kuin jäässä, todella kuolleita aaltoja. Ja veneen nokan edessä aallot säteilevät meren tähtiä! Joku sanoi, että se meriveden säteily johtuu meren kasveista. Mutta vaikka on hiton kaunista, mutta silti kylmää seistä kannella.
Eilen oli kiirettä, kun huomasimme, että vaunu meidän kulissitavaroita varten pysähtyi 30 metrin päähän ja juna seisoo vain 2 minuuttia! Innostusvoimalla kuitenkin ehdimme!
Lähdimme Plotina-kaivokselle vasta kello 16.00, vaikka tiesimme hyvin, että sinne on matkaa bussilla puolituntia ja 40 minuuttia moottoriveneellä. Mutta kun piti muistaa, ettei kaikki tässä meidän maassamme ole niin hyvässä kunnossa kuin pitäisi. Mutta järjestysmiehet unohtavat sen usein. Liiankin usein! Ilmeni, että veneen moottori ei ole lainkaan kunnossa ja 2,5 tunnin kuluttua meidät piti kuljettaa paikanpäälle hinaamalla. Ja tuloksena oli se, että esitys alkoi 1,5 tuntia myöhässä. Hyvä, että paikalliset olivat sen verran kärsivällisiä ja täysi sali yleisöä odotti.
Paluumatkalla kuormasimme kulissit jo toiseen veneeseen, mutta sekään ei ollut kunnossa. Kilometrin päässä rannasta moottorimme kieltäytyi toimimasta. Pään päällä kerääntyi paksuja pilviä ja naurusuussa ja pelko sisimmässä rukoilimme, ettei tarvitsisi yöpyä aluksella, jonka moottori ei toimi. Olimmehan merellä. Tunnin kuluttua me kuitenkin olimme jo rannalla. Kovasti ihmettelimme vain, miten se moottorimies täydessä pimeydessä löysi laiturimme. Kylän nimi on Louhuska, siellä meitä odotti automme.
Muutama sana näitten taajamien elintarvikkeilla varustamisesta. Jos Tshkalovin louhimolla kaupassa oli monenlaista ruokatavaraa, niin tässä, mihin me nyt tulimme, ei ollut lihaa, ei niitä maitotiivistepurkkeja. Tavallista maitoa sai kupongeilla. Neuvostovalta huolehtii työläisistä hiukan paremmin, kuin muista. Rikollista jäykkyyttä paikallisilta muonittajilta.
Hotellissa olimme kahden aikaan yöllä.
Esitys Louhella meni erinomaisesti. Siis se venäjänkielinen. Suomenkielisessä esityksessä oli puolta vähemmän ihmisiä.
Henkilökuntamme naisilla syntyi epäilyksiä matkamme johtajan suhteen – miehethän katsovat näitä asioita ylimalkaisesti. Vielä eilen kulttuuritalon johtaja kertoi, että kaikki liput on myyty. Ja se tekisi 112 ruplaa. Ja myöhemmin johtajamme Lunov antoi kassaan lisää 30 lippua. Ja kuitenkin lopussa tulot olivat 107 ruplaa!???
18.8.
Karjalankielinen Kiestinki taas. Esitimme kuitenkin venäjänkielistä esitystämme varuskunnalle. Yleisö oli liiankin aktiivinen, kun kehtasi keskustella nähdystä tapahtumien aikana. Ja lopussa majuri kiitti konsertista, vakka näki draamateatterin esityksen. Hänen mielestään kaikki, mitä esitetään näyttämöllä, on konserttia.
Olemme toista yötä nukkumassa kulttuuritalon lattialla. Yöllä tuntui ihan, kuin olisi talvi. Eilen yritin hakea mustikkaa metsästä. Meinaan tuoda kotiin pari litraa hilloa. Esityksen jälkeen kulttuuritalolla oli tanssit lämpiössä ja meidän miesporukka pelaa korttia. Kuitenkin nukuttaa...
20.8.
Olemme Kalevalassa. Pimeä sateinen ilta, mutta kotoa tuli 4 kirjettä Raijalta ja yksi Aila Heikkiseltä Oulusta ja mieleni parani!
Kantele-yhtye lähtee maamme etelään jo 5.9. ja yhtyeen johtaja Pergament odottaa minua keskusteluun.
Aila Heikkinenkin meinaa lähteä lomalle Jaltaan. Koko talven teki iltatöitä tätä matkaa varten. "Ulkomaista mä aina valitsen Neuvostoliiton", kirjoitti nainen.
Sofjangasta lähdimme Kalevalaan päin esityksen jälkeen ja olimme paikan päällä puoli neljän paikkeilla.
Tie oli aivan mahdoton! Ja edessämme on taas ne matkat Jyskyjärvelle ja Paanajärvelle. Voi-voi!
Tänään Kalevalassa venäjänkielisessä esityksessä sali oli täynnä. Oli mielenkiintoista tarkastella yleisöämme – salaa, verhojen rei'istä – esityksen aikana. Jotkut osaavatkin nauraa niin makeasti, ettei voi nauramatta katsoa heitäkään. Pojankloppi, kaksi hammasta molemmin puolin suuta, nauraa niin innokkaasti, että muuttuu samalla kauniiksi, mielekkääksi. Ja tuossa istuu neiti ja lyyrisessä kohtauksessa, jossa puhutaan rakkaudesta, tuskinpa mitä näkee, katse on polviinsa, posket punaisina, niin kuin hän olisi katsomassa salaa vierasta rakkautta. Ja katsokaapas tätä miestä: nauraa kuin mikäkin ja hakkaa vaimonsa selkää niin, että meidän tulee kulisseissa sääli naista.
Huomenna on luvattu taas täysi katsomo. Siinä näki taas tätä muka kansallista piirinkeskusta, jossa Virtasia ja Lahtisia ei tullut katsomaan puoltakaan niin paljon yleisöä. Ihmetytti eilen Kiestingin kulttuuritalon isäntä, joka kutsui toistamiseen nimenomaan venäjänkielisen esityksen kanssa. Tuntui petturuudelta...
Sofjangalla oli hyvin mustikoita ja nyt on jo pari pullollista keitettyjä marjoja.
Jahaa, radiossa soi Kremlin yökellot. Jos eivät sammuta sähköä, niin yritän kirjoittaa kirjeen vaimolleni.
23.8.
Kello on taas pikkutunneilla. Kirjoitan seitsemän shakkiottelun jälkeen. Ja eilen ei nukuttu korttipelin takia. Olimme taas Ortjo Stepanovin luona. Mukana olivat tällä kertaa Pauli Rinne ja Jalmari Parkkinen. Katsomo oli molemmat kerrat täynnä ja sullottiin lisäksi 50 sotilasta. Se oli samalla teatterimme kunniapäällikkyyden idean toteuttamista.
Tänään oli Kuusiniemelläkin täysi sali. Huomenna on kuitenkin raskas matka Jyskyjärvelle, siksi hyvää yötä!
24.8.
Jyskyjärvi. Matka kesti viisi ja puoli tuntia! Voi-voi meidän teitä!
Юшкозеро, Панозеро. Jyskyjärvi, Paanajärvi...
А вокруг всё серо, серо! Harmaus tää ottaa päähän!
И дороги, и жильё – Harmaat talot, harmaa tie –
Надоело ё-моё. Nyt saa riittää, piru vie!
(suom. Mirja Kemppinen)
Mutta sitten onnistuimme pitkästä aikaa pääsemään saunaan. Sehän oli nautintoa! Se oli eilen. Ja tänään pääsimme vielä kerran saunaan esityksen jälkeen! Pesin pyykkiäkin!
27.8.
Paanajärvi. Sataa... Istun patjalla, joka on levitetty lattialle. Uunissa kyllä palaa tuli.
Kemin ja Kalevalan välinen tie oli kuin pyykkilauta ja ne viimeiset 18 km matkaa taitoimme 1,5 tunnissa. Eikä kukaan odottanut meitä. Meille annettiin yksi huone ja meitähän on kuitenkin 17 henkeä! Mahtui kuitenkin 11 sänkyä ja loput – lattialle. Ei ole valoa eikä lämpöä. Ja kehtasivat kertoa, että viime matkalla meikäläiset varastivat heiltä tyynynpäällisen. Piru vieköön tätä hommaa!
Ja sattui vielä niin, että Neuvosto-Karjalassa ilmestyi Kuuno Sevanderin kirjoitus edellisestä Paanajärvellä käynnistä. Totta oli se, että viime kerralla miellä oli kaksi huonetta, oli puhtaat petivaatteet ja metsätyömaan johtaja oli vastassa. Mutta sitä riitti vain kerraksi. Kuuno kehtasi kehua tietäkin, että se on muka paranemiseen päin ja asutuksessa on suora leveä katu. Ja meikäläiset sen luettuaan nousivat takajaloilleen. Olemme väsyneet!
29.8.
Kemi. Sain Raijalta kaksi kirjettä! Ilmoittaa, että Pergament sai sovituksi minun siirtymisestäni Kanteleeseen W. Sunin ja S. Zvezdinin kanssa.
Matkustamme Krimille (Sevastopol, Gurzuf, Alushta) ja Pohjois-Kaukasiaan kuudeksikymmeneksi päiväksi. Suloisia nimiä.
Mutta nyt Juumaan on 75 km, jotka vaativat 3 tunnin matkaamista. Tänään on kuitenkin Rabotsheostrovsk.
30.8.
Eilen oli 30 henkeä salissa.
Mielelläni luen Mnjatshkon Kuoleman nimi on Engelhen. Jotenkin erikoisesti on kirjoitettu maailmansodan ajasta. Juoni tulee ilmi halvaantuneen ihmisen kertomuksen kautta. Hahmot on esitetty ohimenevästi, mutta paljon puhuvat detaljit. Sota psykologisten menetelmien kautta, hyvin inhimillisestä näkökulmasta. Siitä on kuulemma tehty elokuvakin.
31.8.
Kyllä ne ranskalaiset hyvin sanoivat: "Tee se, minkä olet velvollinen tekemään ja tapahtukoon sitten, minkä on tapahduttava".
Luettu Engelhen sitoi minut tulevaan työhöni ja innoittikin. Tietenkin, jos minä voin tehdä siellä enemmän, niin minä olisin omalla paikallani.
Aynäkoski (Avneporog). Suurella vaivalla bussimme vei meidät siihen taajamaan. Pienen pieni näyttämö ja katsomokin, mutta yleisöä ei senkään verran. Oli ikävä näytellä...
Tänään on Kemj-zapanj (Puomi). Lähellä, mutta vaikeuksia on sinne pääsyn kanssa. On mentävä ensin moottoriveneellä, sitten kulissit on kuormattava hevoskärryihin. Paluumatkalla samat konstit päinvastaisessa järjestyksessä.
1.9.
Tämän minun tottumuksen kirjoittaa joitakin asioita muistiin, jotkut ymmärtävät väärin! Se johtuu kai siitä ajasta, kun naapuritkin kirjoittivat toisistaan ja veivät kirjoituksen tiettyihin toimistoihin. Ja monet pelkäävät, ettei vain lipsahtaisi jotain väärin. Siksi monet, huumorin sävyttämänä, mutta kuitenkin, viittaavat siihen. Meinaanko muka käyttää hyväksi? Mutta tänään, kun joku sanoi taas siihen sävyyn, niin suutuin! Väsymys tuntuu, vaikka ei luulisikaan...
Tänään on esitys Usmanassa... Eikä olekaan, sillä koko kylää ei ole olemassa. Kaunis karjalainen kylä on veden alla. Uuden kulttuurin rakentamat voimalaitokset söivät perinteisen kylän kulttuurin. Esiintyminen on lentäjien Sokol-nimisessä varuskunnan asutuksessa. Ja tottumuksesta tätä paikkaa nimitetään vielä vanhan kylän nimellä.
3.9.
Tämän kiertueen viimeinen päivä. Vai onko se minun Suomalaisessa teatterissa olemisen viimeinen päivä? Kiertueen vaikeudet laskivat kuin vesi Kemi-joessa Vienan meren laskuvedenaikana. Kyllä minussa jotain tapahtuu, kun ainakin viisi kertaa myöhästyin näyttämöltä tämän esityksen aikana. Ja tänään tulin näyttämölle ennen aikaa. Hyvä, että oli mahdollisuus häipyä. Kulisseissa kaikki nauroivat sydämenpohjalta...
5.9.
Saatoin Raijan ja koko Kantele-yhtyeen matkalle ja itse jäin. Ja tuntuu siltä, että pitkäksi aikaa. Ja vaikka joku vielä puhuu rotista, jotka pakenevat hukkuvasta laivasta, mutta tieto siitä, ettei Hallia päästetäkään, levisi. Näin päätti muka taiteellinen neuvosto. S. Zvezdin puoluejärjestön byroon nimissä päätti olla päästämättä minua. W. Sunikin oli jo suostunut Pergamentin perusteluilla taivutettuna, mutta nyt oli jo vastaan. Lankinen kysyi minulta, mikä minua vetää sinne? Vastasin, että antakaa edes yrittää! Teatterissa minä olen yrittänyt tarpeeksi.
Kaupungin puoluesihteeri Mitjkin ei ollut kovasti siirtymistä vastaan. "Miten teidän puoluebyroo päättää, niin olkoon!" sanoi mies.
Ja äitini sanoi siihen, että kaikki, mitä tapahtuu, on parempaan päin tässä ihanassa maailmassa!
Ainakin Raijani pääsi kuitenkin etelään monen vuoden lastenhoidon kynsistä. Hyvä! Ja hyvä on sekin, että Gena leveästi hymyilee sairaalan ikkunoiden takaa. Erkki sai nuhteita mummolta märistä jaloista kuivalla kelillä... Runoillen. Valitettavasti venäjän kielellä.
6.9.
Ajattelin politkerhon vetäjäksi Terttu Vikströmiä, mutta jostain syystä kaupungin komitea ei hyväksynyt ehdotustani.
Marlen Nokelainen on ainakin mielissään, että jäin teatteriin. Ehdottaa naisten ryhmän luomista meidän yhtyeemme yhteyteen. Yhteisessä konsertissamme olisi suomalaisia ja neuvostoliittolaisia lauluja. Välissä olisi huumoria, runoja ja vuoropuhelua.
7.9.
Luen kuuluisan lausuntanäyttelijän Jahontovin kirjaa Yhden näyttelijän teatteri, jossa hän huomauttaa: "On annettava tuon tuosta konsertteja tarkastellen muistin kuntoa.“
8.9.
Pidin kokouksen lapsille Traktoritehtaan kulttuuripalatsissa. Päätimme uusia Kultaisen sydämen ja valmistaa konserttiohjelman Lokakuun juhliin.
Jostain syystä ei näy korttia Raijalta Leningradista, vaikka lupasi lähettää. Pesen Erkkiä. Hänen päänsä on täynnä mustelmia – huutaa kuin riivattu... Huomenna menen marjaan.
10.9.
Koko viime yön olin kuumeen kourissa. Kaikki ruusun oireet. Viides vuosi peräkkäin. Kyllä se sitä oli matkallakin, enkä hoitanut riittävästi. Penisilliinipistokset kyllä pian auttavat. Tänään jo kävelen...
12.9.
Kortti Raijalta tuli Leningradista neljä vuorokautta. Heidän matkansa etelään käy Leningradin, Moskovan, Kurskin, Orjolin ja Harkovin kautta. Harkovissa omenat olivat jo 80 kop. ämpärillinen. Se on jotain!
Allan kuuli jostain, että huomenna luetaan NKP:n KK:n kirje, vetoomus nuorisoliittolaisille ja kommunisteille: “Olkaa valmiita vaikeuksiin leivän kanssa. Sato taas kuihtui kuivuuden takia“.
Erkki koko vakavuudellaan hajottaa vanhaa herätyskelloamme. Opettelee käyttämään lattapihtejä.
15.9.
On sunnuntai ja vapaa teatterin hommista. Hoidan perheasioita. Valmistin aamiaisen Erikille, kävin sairaalassa katsomassa Gennadia. Illalla on taas pestävä sitä pientä huligaania.
Mielelläni luen Jahontovia. Hyvin hän kertoo proosan ja runouden vaihdon tarpeesta yksityisesiintymisessä. Muuttuu rytmi! Tuli mieleen valmistaa kompositio runoista, lauluista ja proosatekstistä. Lasten kerhossa ajattelen valmistaa komposition Lokakuun juhliin.
17.9.
Ja taas teatterissa on odottamaton loma. Kohta on jo pari viikkoa, kun olen ollut teatterissa mitään tekemättä. Ja palkkaa on kuitenkin mentävä hakemaan.
Eilen Viola Malmi veti näyttelijöiden liikuntatuntia. Hyvin hän tekee sen, ammattimaisesti ja opettavasti.
Välillä kävin harjoittelemassa lasten kerhossa.
20.9.
Raija on jo Simferopolissa...
Meillä oli matka Soutjärvelle venäjänkielisen Hyvien palvelujen toimisto -esityksen kanssa...
Pesin kotona lattiat. Tänään taas on Erkin pesemisen päivä. Gennadi on vieläkin sairaalassa. Ei puhu mitään, vaikka poika on jo 2,5 vuotta vanha. Tekisi mieli ottaa hänet kotiin... Erkki yrittää jo narrata.
Jahontov: “Jos taiteilija ei katso eteenpäin, hänen työnsä taiteessa on vailla kaikua, hänen elämänsä menee sitä keskeistä raidetta, ilman suurempia saavutuksia. Meidän työssämme täytyy olla tiettyä kekseliäisyyttä, joka on vahvistettu ajan tuntemisella. Täytyy tuntea se, mitä on yhteiskunnan ilmastossa, miltä tuntuu tämän päivän tehtävä.“
24.9.
Saimme kirjeitä Raijalta: "Vaikka meri oli melko äkäinen, se on silti hellä! Minä kun en osaa hypätä aalloilla – kuitenkin hyppäsin. Minut nappasi syliinsä paljon suurempi aalto, pyöräytti kolme kertaa ja viskasi rannalle; ehti kuitenkin lopussa halatakin!" Ihan tunsin nahoissani sen aallon hellyyden.
9.30 oli Viola Malmin tunnit.
Kello 11.00 oli Venäläisen draamateatterin Gorkin Zykovit -esityksen katselmus. Tuntui siltä, että Antipia esittänyt kuuluisa näyttelijä Hlopotov oli hiprakassa: ryki, sihisi, unohti tuon tuosta tekstiä. Kaverini Grigori Godarev oli toistaiseksi oma itsensä, eikä syventynyt enkeli Mikaelin osaan.
Asuinhallinto haastoi oikeuteen vuokran maksamisen viivyttelemisestä.
Sain Uljanovskista kirjeen Juho Mehiläiseltä: hän lähti teatteristamme perheasioitten takia ja nyt on kulttuuriopiston opettajana. Opettaa näyttelemisen taitoa, estetiikkaa ja teatterin historiaa. Palkka nousi heti 75 ruplasta, jota hän sai teatterissamme, 190:een.
27.9.
Kotonani kävi Anatoli Semjonov: kuultuaan minun ruikutukseni teatterirooleista, ehdotti siirtymistä kansanteatterin johtajaksi Suojärvelle.
Ja näinä päivinä tapasin Pekka Nikitinin, joka ehdottaa siirtymistä nukketeatterin ohjaajaksi kurssien jälkeen. Hän, muka, on ehdottanut sukunimeäni ministeriössä. Se kai olisi perspektiivinen asia?
28.9.
Sain Raijalta kirjeen, joka on täynnä ihastusta Sevastopoliin....
Filharmoniamme meinasi "ostaa" meidän lauluryhmämme erään leningradilaisen ryhmän lisäksi, mutta ilmenikin, että se vieraileva ryhmä oli niin huono, ettemme olisi voineet auttaa.
30.9.
Petroskoissa on meneillä Optimistinen tragedia -elokuvan ensi-ilta.
Izvestija-sanomalehdessä oli ennuste, jonka mukaan 800 henkeä tuhannesta ottavat vastaan Lokakuujuhlan 100-vuotispäivän ja 900 tuhannesta XXI vuosisadan. Olisi mielenkiintoista olla siinä luvussa. (Ei kukaan voinut aavistaakaan, ettei puoletkaan näistä 800:sta halua muistaakaan koko juhlaa. Ja että itse otan uuden vuosisadan vastaan porvarillisessa Suomessa!!! W. Hall. 19.1.2001)
Mutta huomenna on ainakin kolmekymmentäyksi täyttymässä.
1.10.
Onko se paljon kun on 31? Kyllä kai se alkaa kohta tuntua. Äitini ainakin kertoi, että hän oli täyttänyt 32, kun vietiin isäpuoli (Kalle Virtala) ja hän alkoi vanheta... Toi minulle kukkia Solomannista. Raijalta sain kauniin sähkeen. Allan lahjoitti muhkean Venäläis-suomalaisen sanakirjan...
Näinä päivinä katsoin Optimistinen... -elokuvan ja Musiikkiteatterissa Bajaderkan. Vaikka olen nähnyt monta Vishnevskin tragedian versioita, joista yksi parhaimpia oli Tovstonogovin ohjaama Leningradin Pushkinille nimetyn teatterin versio, tämäkin elokuvaversio miellytti. Olemmeko me itse sitten sellaisia optimisteja, tragedian partaalla olevia, vai mikä siinä on niin vaikuttavaa? Suomalaisen Vainosen tragedia näyttää symboliselta.
Bajaderkassa miellytti Ilja Gaft (Tanssija, joka vuonna 1990 muutti USA:han. W. H. 20.1.2001) Odotin enemmän Roza Shishovalta, tanssijattarelta, jo siksi kai kun hän on sellaisen hyvän miehen kun Gennadi Lankisen (kuvanveistäjä Leon veli, opiskelimme yhdessä Teatterikoulussa, hän opiskeli lavastajaksi) vaimo. (Tanssijatar menehtyi jo 80-luvulla. Gennadi jäi suremaan häntä pariksikymmeneksi vuodeksi. Ja vuosisadan lopussa hänkin lähti tästä maailmasta. 20.1.2001. W.H.)
Mitäs on muuttunut tänä vuonna maailmassa? Horjahti teatterimme ja minunkin tilanteeni elämässä. Olenko minä henkilökohtaisesti syyllinen tähän? Tuskinpa, mutta omaatuntoa kalvaa. Huomattavan viileämmäksi muuttui suhteeni puoluejärjestöön. Onko siinä minun syytäni? Luovantyön kentällä sain kaksi hyvää roolia, mutta suoritukset saisivat olla parempia (Kornevin Ilman syrjäsokkeloita – Vitjushan rooli ja Jyrkin osa Härmän Virtasissa ja Lahtisissa). Yleensä täytyy pitää tätä vuotta teatterista poislähdön ajatuksen vuotena. Mutta mitäs tilalle?
4.10.
Kaupoista yhtäkkiä haihtuivat pullat. Kuulin, että Leningradissa, joka hyvin muistaa sodanajan nälän, päivässä ostettiin kaikki mahdolliset leivät ja pullat. Koko yön Leningradin radio rauhoitti ihmisiä ja seuraavana päivänä jo aamusta kaupoissa oli riittävästi ruokatavaraa. Ihmiset rauhoittuivat.
5.10.
Teatterissamme luettiin Sofronovin näytelmää Suojelkaa elossa olevia poikianne Kuuno Sevanderin käännöksenä. Taiteellinen neuvosto hyväksyi sen ohjelmistoon, mutta henkilökuntaa näytelmä ei oikein miellyttänyt, mutta kun parempaa neuvostonäytelmäkirjallisuudessa ei ollut tällä kertaa.
Ja Liisa Tomberg kertoi minulle, että nykyään klassilliset näytelmät eivät ole maineessa joillakin tovereilla. Eivät hyväksy Ibseniä eivätkä Shakespearea. Teatterin on hoidettava heidän mielestä kasvatusongelmia neuvostonäytelmillä. Taas on käynnissä jonkinlainen kallistuma.
Darja Karpova, mielestäni, on oikeassa, kun puhuu siitä, ettei kannata kuunnella ministeriöitä, eikä varaministeriöitä, vaan otettava riski vetämällä omaa pyrkimystä ja tahtoa. Haluaisin puhua W. Sunin kanssa, mutta tunnen hänen epävarmuutensa.
10.10.
Aamulla lauloimme miesporukalla. Sitten oli toverillinen oikeuskäynti. Toissapäivänä autonkuljettaja oli niin humalassa, ettei jaksanut viedä meitä koteihimme matkan jälkeen. Naiset kieltäytyivät menemästä hänen kyytiin...
Kaupungissa huhutaan, ettei vuoteen 1965 kannata odottaa vehnäleipää tai pullaa... Voi helvetti!
Kirjeistä päättäen Raijalla on kova koti-ikävä. Minun on ikävä häntä! Tein asunnossamme suursiivouksen.
Eilen pidin puoluejärjestömme kokouksen, jossa keskustelimme A. Balashovin harjoitusten kulusta ja toisena kysymyksenä oli lasten esteettinen kasvatus. (D. Karpova selostajana) Puhuimme teatterirakennuksen katon remontin tarpeesta. Odotamme Stepanovia, joka menisi I. Senjkinin puheille kertomaan teatterimme ongelmista.
Gogolin kadulla olevan talon mahdollisuudet ovat kyseenalaiset. Sen sähkölaitteet ovat huonossa kunnossa. Ja talo on 1930-luvulla hirsipuista rakennettu kolhoosilaisten vieraskoti.
Balashovin näytelmän kulissit ja puvut tulevat valmiiksi lokakuun 20. päivään mennessä. Ministeriö pakottaa meitä valmistamaan neljästä ensi-illasta kaksi lapsia varten. Muuten hyvä asia, mutta jos ottaa huomioon, että lasten esitykset ovat venäjänkielisiä, niin ongelma on näkyvillä.
Ministeriö ehdottaa löytämään keskuudestamme näyttelijöitä, jotka pystyisivät olemaan neuvonantajina kouluissa esteettisen kasvatuksen kysymyksissä. Mitä jos ryhtyisin kummiksi Tshalnan asutuksen koululle? Siellä on inkerinsuomalaisia lapsia. Sitä varten olisi valmistettava selostuksia yleensä teatterista ja meidän teatterimme historiasta.
12.10.
Pitemmäksi venyi työpäiväni, kun oli luettava kahden päivän lehdet.
Melkein kaksi tuntia keskustelin Elli Ivanovna Helmisen kanssa. Hän on ollut meidän puoluejärjestössämme jo monta vuotta, Suomen kompuolueen jäsen vuodesta 1917, vuosina 1937–38 Neuvostoliitossa ollut vainojen uhrina, menetti silloin miehensä, vaikka tämä oli sotakomissaarina. Nainen ilmoitti minulle, että teimme virheen, kun emme hyväksyneet häntä yhteisen teatterin puolue-valtiollisen komitean jäseneksi. Ja minä muistin, että joku kokouksessa epäili vain vanhan naisen mahdollisuuksia. Ja kun itsekin epäilin, niin en pannut kovasti vastaankaan. Suotta! Siksi kun, hänen puheistaan päättäen, hän on vielä tarmoa täynnä ja taistelukykyinen. Hänen muistissaan on varmasti paljon tapahtumia. Mielellään hän otti vastaan yhteisen teatterimme puoluejärjestön sihteerin B. Hotjanovin ehdotuksen järjestää tapaamistilaisuuden hänen kanssaan. Hän ehdotti puolestaan, että minä olisin selostajana, siksi kun hänen venäjän kielensä on vajavainen.
Erkillä on kurkku kipeä. Menin muutamaksi minuutiksi soittamaan postille, joka on talomme vastapäätä (puhelinta ei ole), ja sillä aikaa kaasuhellalla alkoi kiehua teepannu ja poika pelästyneenä juoksi pihalle paitasillaan. Ja ulkona on kuitenkin myöhäissyksy. Hyvä, että äitini on auttamassa. Raijalta taaskaan ei kuulu mitään...
14.10.
Vein Erikin tänäänkin äitini luokse, sillä meillä laulumiehillä on nauhoitus TV:ssä. Ja vaikka eilen lääkäri päästi pojan lastentarhaan, illalla tänään on taas 38,5 kuumetta. Sataa ja kylmästi tuulee. Se riitti uuteen vilustumiseen.
Teatterimme Leningradin valtakatu -esitystä nauhoitetaan TV:ssä. Välillä on lauluharjoituksia ja harjoituksia lastenkerholaisten kanssa.
Erkki oli hississä ensimmäistä kertaa. Se tapahtui Venäläisessä teatterissa. Poikaa kauheasti pelotti, mutta heti kun pääsimme pois teatterista, pyysi toistamaan hissillä nousemisen.
On tullut määräys lähteä perunoitten käsittelyhommiin kaupungin vihannesvarastoon.
Sain kirjeen Raijalta Dzhankoin kaupungista. Siellä ei ollut enää merta, mutta sen sijaan oli kauheasti pölyä. Ja peseytyminen tapahtuu vaunujen takana, joilla yhtye kiertelee.
17.10.
Olimme aamulla näyttelijä Viljo Vesan kanssa vihannesvarastoissa työssä. Kannoimme likaisia perunasäkkejä autoon. Naiset valikoivat perunoista parhaat. Kylmä tuuli ja räntää tupruttaa. Perunat on piilotettava lämpöisempään paikkaan. Teimme työtä kolmisen tuntia. Kyllä minä sillä ajalla jo ehdin väsyäkin. Se jälkeen mielelläni harjoittelin lasten kanssa.
Huomenna olen kutsuttu yhteiseen teatterin suljettuun puoluekokoukseen. Mitäs nyt? Kuulemma leivän ja voin hinnat nousevat. Leivän hinta tietenkin riippuu siitä, mistä maasta sitä tuodaan. Ja voi siksi kun on tullut syksy ja maito kallistuu. Huhuja ja puheita on kaikenlaisia, mutta koitapas panna vastaan, kun et tiedä mitään. Vai onko minulta jäänyt huomaamatta jotain informaatiota sanomalehdissä?
18.10.
Valmistaudun keskusteluun koululaisten kanssa ja luen ahkerasti ranskalaisen ohjaajan Jean Vilarin kirjaa: “Ohjaaminen on teatterin päähermo. Siihen on sidottu koko teatterin toiminta, alkaen ohjaajan luovasta aatteesta tarpeiston valitsemiseen. Ilman taitavaa, tunnollista, täsmällistä ohjaamisen toteuttamista teidän laitoksenne ei tulee koskaan paikaksi, jossa luodaan erinomaisia satiirisia tai draamateoksia, joissa heijastuisi ihmiselämä. Se jää vain laitokseksi, jossa tehdään melko perusteellista tavaraa, mutta ei taideteoksia, joita rakastamme ja jotka jäävät pitkäksi aikaa muistiimme." (Se on vielä yksi todistus Sunia vastaan. Mutta kun tietäisi, onko tulossa parempaa?)
Meidän yhteisessä laitoksessamme on valmistunut Puccinin ooppera Cio-cio-san. Kyllä siinä suurta riskiä oli, mutta parempi näin, kannattaa riskeerata kerran henkilökunnassa on sellainen laulajatar kun on Sabirova. Jos hän ei oikein yllätä uutuuksilla, hän on kuitenkin temperamenttinen, kevyt liikkeissä ja täsmällinen, suloinenkin. Kunhan olisi vielä nuoruutta vaikka sen verran kuin mestaruutta.
22.10.
Luovutin tänään 280 grammaa vertani ja sain 14 ruplaa. Niistä 13 ruplaa meni seuraavan vuoden sanomalehtien ja aikakauslehtien tilauksiin. Sain kauhean suuren Neuvostoliiton kunniamedisiinarin mitalin. Nuori lääkäri kutsui minut vastaanottohuoneeseensa ja juhlallisesti luovutti sen mitalin ja puristi kättäni. Olen tähän päivään mennessä luovuttanut yhteensä 15 litraa 690 grammaa elämännestettä. Vuoden kuluttua täytänkin 10 vuotta verenluovuttajana.
23.10.
Yhteisen teatterimme puoluekokous.
Päiväjärjestyksessä: Puolueen KK:n kesäkuun täysistunto ja teatterimme tehtävät. 2/3 puhujista olivat vähäpuheiset suomalaiset. Minä aloitin puhumalla siitä, että suomalaisen teatterimme tilanteessa on liian paljon epämääräisyyttä. Viisitoista näyttelijää on jo toista kuukautta ilman luovaa työtä. Juuri silloin, kun meitä vaaditaan tehostamaan ideologista ja kasvatustyötä. Walter Suni ja Sulo Tuorila vetosivat puoluejärjestön puoleen. Apua!
Raija kertoi kirjeessään siitä, että Semjon Karp muistuttaa lupauksestani siirtyä Kanteleeseen. Kirjeestä jo heijastuu Raijani väsymys matkalla.
27.10.
Ikävä tunne. Leningradin valtakadun kiertue peruttiin. Äiti ehti viedä Erikin Solomanniin Vallankumouksen kadulla Äänisen rannalla sijaitsevaan Virtaloitten taloon.
Aamulla eräs teatterikriitikko luennoi Teatteriliiton tiloissa aiheesta “Lahjakkuus ja maailmankatsomus“ ja tunnusti, ettei voi nimittää yhtäkään hyvää neuvostoliittolaista nykyajan näytelmää.
Piti peruttaa Balashovin näytelmän harjoitus filharmonian tilojen oltuaan varatut. Ensi-illan pitäminen Aunuksessa tulisi liian kalliiksi.
Sulo Tuorila meinaa lähteä turistina Suomeen ja hänet oli määrätty Safronovin Suojelkaa elossa olevia poikianne -näytelmän ohjaajaksi. Kuka ja mitä tulee tekemään näyttelijöiden kanssa lähiaikoina? Ja Suni ei kutsu taiteellista neuvostoa koolle, eikä puhu öötä eikä äätä.
29.10.
Sain valmiiksi luentoni koululaisille aiheesta Teatteri ja näytelmäkirjallisuus.
Yhteisen teatterin nuorisoliittokokous. Onnittelin heitä Nuorisoliiton 45-vuotisjuhlan johdosta. Meikäläisiä ei ollut ketään. Erna Lund on vasta päässyt synnytyslaitoksesta ja hänen miehensä Skvortsov on lastenpiikana. Vieno Kettunen on myös pieniin päin ja ajatuksensa ovat kaukana ideologiasta. 22-vuotiaalla pukuhoitajalla Alla Dybenkovalla on muka päänkipuja. Mutta pikemminkin hän pelkää, että tulee ilmi, että on kadottanut jäsenkorttinsa. Leena Kornilova on kohta 28 ja on mielissään, että pääsee jäsenyydestä. Hän on jo puoli vuotta jättänyt maksamatta jäsenmaksut. Siinä on kasvatustyömme tuloksia ideologisella rintamallamme.
3.11.
Sain Raijalta kaksi lämpöistä kirjettä Jaroslavlista toissapäivänä ja tänään sähkeen: “Lähetä kiireesti 5 ruplaa. Raija.“ Lähetin 8 ruplaa ja jäin ihmettelemään.
Teatterissamme luettiin venäjänkielistä Ihmeellinen voima -satua. Saan taas jonkin kissan tai jäniksen osan. Eilisessä taiteellisen neuvoston istunnossa, jossa jaettiin Suojelkaa elossa olevia poikianne -rooleja, en saanut mitään. Oli vaikeuksia jaonteossa, sillä puuttuivat molemmat Romppaiset ja Kuuno Sevander.
Lähestyvät vallankumouksen juhlat. Viides marraskuuta on ainakin kolme ilmaista konserttia: kaupungin- ja aluekomiteoiden istunnoissa ja vastasyntyneen geologi-instituutin työntekijöille. (Myöhemmin tämä instituutti nimitti meitä, siis lauluporukkaa, kunniageologeiksi. W.H. 22.1.2001.)
Radiosta kuuluu konsertti, joka on omistettu vastavihitylle Valentina Tereshkovan ja Andrian Nikolajevin pariskunnalle. Avaruuslentäjät ovat nuoruuden jäähyväislennossa.
6.11.
On lokakuun juhlien aatto. Pesin lattiat ja kirjoitin 40 sukunimeä onnittelukortteihin. Kävi Pekka Mikshijev ja ilmoitti onnellisena, että hänestä on tullut isä, 12 tuntia sitten! Tyttö! Olen onnellinen hänen puolestaan, mutta hiukan pelkään, että hän on mennyttä miestä yhteiskuntaelämälle ja lauluporukallemme.
Eilen katsoin mielelläni Venäläisessä draamateatterissa Shatrovin Vallankumouksen nimessä -ensi-iltaa. Jossain paikassa tuntui siltä, että ohjaaja vain rytmin kautta yritti näyttää vallankumousta, mutta miellyttävä oli kuulla sydämestä lähteviä sanoja: "Kuka yrittää unohtaa sen, hän pettää!" Hyvin nykyaikainen kehotus. Ja Erna Lundin mies, nuorisoliittolainen Skvortsov vastasi ehdotukseen tulla juhlakulkueeseen: "Mitäs näytetään? Leipäjonojako?" Mikä röyhkeä profanointi. Vai onko se vain tyhmyyttä? (Nyt täytyy tunnustaa, että tyhmänä, sinisilmäisenä kommunistina olin minä! W.H. 23.1.2001)
Sain Kantele-yhtyeestä juhlaonnittelut ja muistutuksen tulevasta yhteistyöstä.
Nyt nukkumaan. Huomenna on ajoissa noustava siihen juhlakulkueeseen. Saa nähdä, mihin paikkaan “kuvanveistosryhmä“-kuorma-autolla minut sijoitetaan? Näyttelijät Venäläisen teatterin esityksen puvuissa symbolisoivat vallankumouksen muistoa. Kukaan meikäläisistä ei tullut mittamaan pukuja mielenosoitusta varten. Sehän oli jo mielenosoitusta? Mutta kun minäkään en käynyt puvustohuoneessa. Yhteisen teatterin puoluejärjestön sihteeri Boris Hotjanov on varmaankin raivoissaan? Tehdäänkö seinälehti?
8.11.
Juhlien toinen päivä on loppumassa. Olin kuitenkin kuorma-auton lavalla vallankumouksen sotalaivaston merimiespuvussa kulkueen aikana. Palelluin niin, että aivastelen toista vuorokautta. Ja eilen illalla oli vielä matka Kontupohjaan esityksen kanssa. Esityksen jälkeen ryyppäsimme ei niinkään vallankumouksen kuin Pekka Mikshijevin tyttären syntymän kunniaksi.
Tänään oli traktoritehtaan kulttuuripalatsissa juhlakonsertti, jossa miesporukallamme lauloimme ja sen päälle oli vielä "perinteinen" päivystys teatterissamme.
Erkki jo nukkuu ja me äitini kanssa menemme elokuvateatteriin. Odotan Raijaa kuin mannaa.
14.11.
Raija on jo viidennen päivän kotona! Siksi ei riittänyt oikein aikaa kirjoittamiseen... Nousi kuume. Meidän koiranleuat heti letkauttivat, että vähemmästäkin!
Matkavaikutelmia Raijalla on yllin kyllin: verraton Mustanmeren väri ja urhollinen Sevastopol, suuri teollisuuskaupunki Gorki, jonka kulttuuripalatsin hanoista tuli kuumaa vettä! Ihana oli Jaroslavl kirkkokupoleineen, mutta siistimpää kaupunkia, kuin on Petroskoi, ei löytynyt. Moskovassa muori pelästyi ihmispaljoutta, eikä hoksannut edes mennä maanalaisella Punaiselle torille. Täytyy joskus järjestää matka Moskovaan poikiemme kanssa.
Teatterissamme harjoitellaan täyttä häkää Balashovia, jota nykyään nimitetäänkin Aika kutsuu. 19. päivänä meinaamme kuitenkin mennä esittämään sen ensi-iltaa Aunukseen, vaikka puvut ja kulissit eivät ole vieläkään valmiita.
Yritän panna muistiin Benjashin, Leningradilaisen naiskriitikon, mielipiteitä teatterimaailmamme nykytilanteesta. Verraton kriitikko ja ihana nainen. Hän oli meidän opettajanamme teatterikoulussa ja pysyy siellä nytkin professorina. Älykäs ja vitsikäs, hyvin teräväpäinen ja samalla pehmeäluontoinen nainen, herkkä toveri kuuntelijoille. Kertoi teatteriatmosfääristä Leningradissa: Smoktunovski Hamlettina on järkyttävä, ilmestys. Hänen esiintyminensä on todella nykyaikaista. Sellaista nykyaikaisuutta ei tunnu Komissarzhevskin eikä Pushkinin teattereissa. Niissä on tuttuja perinteisiä esityksiä.
Nykyisyys tuntui Gorkille nimetyssä Bolshoi-draamateatterissa Brechtin näytelmässä, jonka on ohjannut puolalainen ohjaaja.
Benjash kertoi nerokkaasta kreikkalaisesta näyttelijättärestä, joka oli käymässä Leningradissa. Sellainen näyttelijätär siirtää ohjaajan syrjään. Mutta yleensä nykyteatterissa ohjaaja on näyttelijäkohtaloiden etsijä.
Miellytti vastaus kysymykseen "Mitä mieltä olette Suuren draamateatterin Viisauden haitta -esityksestä?“ “Se on ehdottomasti poikkeava esitys maailman mittakaavassa. Ei ole ihan kaikki samanvertaista, mutta erikoisen hyviä ovat Tshadski, Sofja ja Moltshalin...“, oli vastaus.
Benjash kertoi, että vihaa Arbuzovin Irkutskin tarina -näytelmää, mutta on rakastunut Smoktunovskin Sergein suoritukseen. Kiintoisaksi tuli keskustelu Smoktunovskin työstä.
Mihailina (Venäläisen teatterin hyvin lahjakas näyttelijätär) puhui taas siitä, että hänen mielestään Smoktunovski on tässä roolissa väritön, voimaton, aineeton ja epänykyaikainen. Tuntui siltä, kun Benjash olisi loukkaantunut sellaisesta, mutta hän todisti, että vain sillä tavalla sai todennäköiseksi Arbuzovin näytelmän. Nuorimies voi vaikuttaa tyttöön vain sielulla. Silloin tyttö antautuu koko ruumiillansa.
Benjash lupasi puhua esityksistämme ilman teatteria loukkaavaa suopeavaisuutta.
19.11.
Yhtyeemme lauloi ammattiliiton aluekomitean täysistunnon jälkeen. Ja esiintymisen päätyttyä huomasimme, että Paulilta oli viety palttoo, villahattu ja käsineet, ja meiltä Pekan kanssa vietiin hansikkaat.
Eilen meillä oli tapaamistilaisuus traktoritehtaan työläisten kanssa. Esitimme venäjänkielisen Hyvien palvelujen toimisto -näytelmän toisen näytöksen.
Tänään luin eräästä kirjasta kuuluisan teatteripapan Shtshepkinin hyvän ajatuksen: "Yrittäkää enemmän tutkia ihmisiä seuroissa."
20.11.
Kijoko Tonaka, pianonsoittaja Japanista, monen kansainvälisen kilpailun voittaja, herätti riemastusta. Soittaessaan Beethovenia hän näytti minulle tämän suuren saksalaisen uudessa valossa. En olekaan mikään musiikintutkija, mutta minun oli hyvä ja mukava olla. Yhdessä paikassa tuntui siltä, kuin näkisin silkillä neulomista: musiikki oli niin hienoa ja teknillisesti korkeasti suoritettua. Debussy, Chopin... Traktoritehtaan kulttuuripalatsi oli täynnä ja yleisömme oli tyytyväinen, vaikka näyttämön mahdollisuudet ovat mitättömät.
Kiitin Sunia, Lankista ja Hippeläistä, jotka suostuivat päästämään minut Virtasten harjoituksista. Harjoitellaan Lankista Sevanderin tilalle. Kuuno on päästetty käymään Suomessa.
26.11.
Kolmatta päivää koko maailma keskustelee järkyttyneenä Kennedyn murhasta. Tapahtumat kävivät kuin hyvin yksinkertaisessa seikkailuelokuvassa. Ihmiset kertovat, että ilmassa tuntui jännitystä, mutta USA:n presidentti kuitenkin matkusti Eteläosavaltiossa avonaisessa autossa ja 5-6-kerroksisesta talosta häntä ammutaan ja osutaan suoraan ohimoon. Koko maailma näki, kun presidentti kallistui kaunotarvaimonsa käsille. Maaherra sai kaksi kuulaa mahtavaan kehoonsa, mutta jäi eloon. Murhaaja on saatu kiinni.
24-vuotias Oswald ilmoitti itsensä marxilaiseksi, mutta ei kommunistiksi. Eli kolme vuotta Neuvostoliitossa, mutta saamatta kansalaisuutta muutti venäläisen vaimonsa kanssa taas USA:han. Oikea lehdistö ilmoitti syyllisiksi kommunistit. Mutta taas eilen eräs yökerhojen isäntä, joku Rubinschtein, jota kutsutaan Rubiksi, pääsi erääseen kellariin, josta Oswald meinattiin siirtää vankilaan, ja jonne sivullisia ei päästetty, ja tappoi Oswaldin miljoonien katsojien silmien edessä. Ja poliisit tunsivat hyvin sen miehen ja kuitenkin päästivät Oswaldin luokse.
Rubin asianajaja vaati mielenterveystutkimusta Rubille. Hän, muka, oli syyntakeeton ja halusi vain kostaa presidentin murhaajalle. Se oli shakkiratsun siirto. Kaikki se olisi naurettavaa, jos ei olisi näin traagista. Amerikan taantumukselliset alkavat toimia saksalaisten fasistien keinoin. Minusta se on niin läpinäkyvää. Luen parhaillaan Feuchtwangerin Oppenheimien perhe -romaania. Neekereiden takaa-ajo samoin kuin silloin tapahtui juutalaisille. Ja presidentin tappo muistuttaa Reichstagin polttoyritystä, samoin kommunistien syyttäminen. Mutta ei maailmaa nykyään voi narrata. Vuosi ei ole kuitenkaan 1933.
28.11.
Koko päivä meni tänään valmistautumisessa konserttiin, joka on omistettu Karjalan ASNT:n puolueen aluekomitean konferenssille. Jostain syistä järjestäjät ovat niin huomaavaisia ja samalla epäilyttävästi käyttäytyviä. Varakulttuuriministeri kahdesti tuli kysymään, onko lauluissamme oikeat käännökset.
Ministeri yhtäkkiä lupasi ommella meille uudet puvut ja laatia menoarvion. On vuoden loppu ja rahaa on jäänyt!
Tähän konserttiin on myönnetty rahoja sen verran, että meinaavat maksaa meille viime konsertin aikana varastetuista vaatekappaleista. "Mutta kirjoitakaa asiakirja varastamisesta huomisella päivämäärällä!" sanoi ministeri. Siis varastettiin huomenna??? Mutta kun Pauli on ehtinyt antaa asian oikeuteen ja meidät Pekan kanssa on merkitty todistajiksi.
Venäläiseen draamateatterin tiloihin meidät kutsuttiin harjoituksiin kello 14.00. Me tulimme tuntia aikaisemmin, että voisimme avata ääntä. Mutta ilmenikin, että me olemme konsertin toisessa osassa ja olemme vapaat kello 16.30 saakka. Ja teatterissamme peruttiin huominen esitys tämän konsertin takia. Meinaamme laulaa laulun Tukkijoesta suomen kielellä ja karjalaisen laulun Kiiskon suudoh Gollandin sovittamana venäjän kielellä.
29.11.
Konsertti meni mukiinmenevästi. Hermostuimme sen verran, että jäykistyimme. Huomasi sen siellä elokuvateatterissakin, jossa lauloimme Neuvostoliitto–Suomi -seuran ystävyystilaisuudessa. Siellä oli noin 80 mummoa kuuntelemassa. Jukka Petrov teki selostuksen kansainvälisestä tilanteesta, Kuuno Sevander ja Toivo Romppainen lausuivat jotain melko pitkävetisesti. Sitten lauloivat Marlen Nokelaisen johtamat tytöt. Ja lopussa lauloimme me. Yksi vanha ukko kertoi, ettei näin hyvää yhtyettä Petroskoissa vielä ollut. Mutta tiesimmehän me, että parempikin saisi olla.
Sulo toi terveiset Lahdesta Sirnelältä ja Toivo Haimi SNS-seuran Forssan puheenjohtajalta. Muistetaan vielä meitä, ajattelin itsekseni.
3.12.
Harjoittelemme kovasti satua. Se on myös venäjänkielinen ja esitän siinä Stjopka-Rastrjopkaa...
10.12.
Raijani parani kuumeesta. Toisen päivän on kotonamme Gena. Vatsansa on nytkin epäkunnossa. Huonosti puhuu. “Kukka“ ja “leipä“ suomeksi ja pari sanaa venäjän kielellä, mutta nekin hyvin hiljaa.
Lauluryhmämme lauloi kaupunkimme kulttuurityöntekijäin kokouksessa. Lauloimme melko hyvin. Alkaa tuntua kokemus. Ministeriömme lupasi ommella meille melko kalliit puvut, kun muuten vuoden rahat pyyhitään ministeriömme tililtä. Ja kun Petroskoissakin rahaa säästettiin liikaa, niin kaupungin kulttuuriosasto myös aikoo ommella meille puvut. Kansalliset muka.
(Tyhmyytemme esimerkkejä: jossain metsäkämpällä ostivat hyvin kalliin radioaseman ja se seisoi klubin kulisseissa kauan, kun ei ollut kenellekään tarpeen. Ylä-Aunuksessa ostettiin vuoden lopussa biljardi, joka oli kalliimpi, kuin koko klubi; ja se pystytettiin huoneeseen, joka on noin puolimetriä pitempi sitä pöytää.)
Liisa Sevander kävi puheillani pyytämässä järjestämään kokous ministeriömme kanssa, jossa kerrottaisiin teatterimme suunnitelmista, perspektiiveistä. Puoluejärjestömme sihteeri Boris Hotjanov sanoi siihen, että tuskinpa ministeriöllä on mitään sanottavaa.
14.12.
Tänään, tässä Nuorisoliiton aluekomitean 24. edustajakokouksessa hyvästelin tämän järjestön. Olin siinä 17 vuotta. Siis katsomossa istui poikia, jotka justiin silloin vasta syntyivät. Mitä se liitto minulle opetti? Ensiksikin rajatonta uskollisuutta maamme asioihin, puolueeseen. Sellaista uskollisuutta, että teki kipeää kuulla Stalinin henkilöpalvonnan kritiikkiä. Ja nyt taas tulen äkäiseksi, kun puhutaan, että se aika voi palautua. Olen valmis kinaamaan niitten kanssa, jotka puhuvat neuvostoliittolaisesta epäkohteliaasti. Olen valmis tappelemaan niitten kanssa. Sanotaan, että fanatismi on oikein huono asia. Mutta onko se fanatismia? Puolueeltahan minä kuulin kaikista hävyttömyyksistä, jotka tapahtuivat yksilönpalvonnan aikana koko maassamme ja Karjalassammekin. Minä liityin puolueeseen sen jälkeen, kun olin ajatellut näitä asioita melko perusteellisesti. Ja nyt ihan suutun, kun kuulen pientäkin epäuskoisuutta puolueemme politiikkaan. Ja niitä marisijoita kyllä aina löytyy. Eikä niistä poroporvareista pääse eroon niin kuin kylähökkeleistä. Mutta kuitenkin uskon sen tapahtuvan. (En ymmärtänyt sitä, että poroporvareita tulee olemaan aina. W.H. 24.1.2001)
Kyllähän minä ymmärrän, että tämä usko tulee vielä monasti koetuksen alaiseksi. Ja olen valmistautunut siihen. (Kyllä se hetki tuli odottamattomasti 30 vuoden kuluttua ja puoluejäsen “kaatui“ faktojen edessä. W.H. 24.1.2001)
Kyllähän minä olen kuullut sellaisista sotaveteraaneista, jotka arvostelivat yhteiskuntaa, mutta taistelivat sen puolesta viimeiseen hetkeen. Ja taaskin on sellaisia "hurraajia", jotka sittasivat itsensä monasti. Mutta pikemminkin ne ovat poikkeusesimerkkejä, joita on joka perheessä. Ei perhettä ilman mätämunaansa.
19.12.
Kyllä oli taas täysiä päiviä, täystyöllisiä. Eilen jo kello 9.00 olin ministerin vastaanottohuoneessa, jossa puhuin tarpeesta kokoontua teatterin henkilökunnan kanssa. Ja kun aamiainen jäi syömättä (vein Erikin päiväkotiin) juoksin juomaan kahvini. Kello 10.00 olin harjoituksissa. Kello 13.15 oli yhteisen teatterimme puoluebyroon istunto. Ja sitä kesti kolme tuntia. Juuri ja juuri ehdin saada kirjanpitäjältä palkkani ja viedä sen kotiin. Nappasin naamiointivälineet ja juoksin teatteriin.
Kello 16.30 oli esitysmatka Pääseväselkään. Tunnin verran menimme bussilla Puhtaan saakka ja sieltä kapearaiderautatievaunussa matkustimme vielä puoli tuntia. Onneksi siinä vaunussa oli keskellä rautainen uuni (burzhuika) – ulkonahan oli 25 astetta pakkasta. Ja rautatiepysäkiltä vielä kaksi kilometriä piti kävellä. Kulissit kuormattiin hevosen kyytiin. Lavamiehille se oli raskasta. Kotiin palasimme puoli kaksi yöllä.
Ja aamulla piti viedä taas poika lastentarhaan. Kello 9.30 tein selostuksen poliittisista tapahtumista kerhossa. Kello 12.00 alkoivat sadun harjoitukset. Sieltä piti ehtiä lauluharjoituksiin. Ja välillä oli puoluekokous. Lauluharjoitusten jälkeen kävin kahvilassa ryyppäämässä kahvia ja kello 19.00 oli sadun harjoitukset. Olin kotona klo 21.00.
Eilen harjoitusten jälkeen Walter Suni pyysi jäämään ja ehdotti vapauttamaan hänet tulevan kokouksen puheesta. Ja kun minä en antanut periksi, niin lupasi sairastua keuhkokuumeeseen. On muka vilustunut säveltäjä Karl Raution hautajaisissa. Eikä teatterimme ohjelmistosta ole tietoa vieläkään.
Ei minusta oikein esimerkillistä puoluesihteeriä tullut, mutta varmasti olisi ongelmia muillakin.
Yhteisen teatterin johtajan Sergei Zvezdinin ja ministeri Lev Kolmovskin välillä on usein jännitettä. Walter Suni yrittää sivuuttaa ongelmien ratkaisuja, sillä muuten osuu johonkuhun heistä. Ja meidän nykyinen toiminnanjohtajamme Lunov yrittää tehdä rahaa venäjänkielisten satujen paistamisella. Ministeri lupaa ensi marraskuuksi uuden rakennuksen teatterillemme. Ja teatterin kohtaloa taas pohditaan.
(Kirjoituskoneelle purin vihkoon kirjoitettua 28.5.1997. Olen Suomessa ja näen TV -ruudusta uutisen Venäjän Karjalasta, nimenomaan Petroskoista: roskapöntöstä on löydetty ihmisruumiin osia. Ruvettiin tarkistamaan muita pönttöjä ja löydettiin muitakin osia. Muistutettiin viimevuotisesta suomalaisen pariskunnan taposta ja kehotettiin ottamaan tuttava tai kaveri mukaan, jos on lähdettävä Petroskoihin. Nyt on 24.1.2001. Tilanne hiukan paranee, mutta pelätään Putinin suuntausta Venäjän johdossa.)
28.12.
Keräännyimme ilman Zvezdinia ja Sunia. Meidät keräsi yhteen Teatteriliitto Moskovasta tulleen Kirjailijaliiton näytelmäkirjallisuuden osaston johtajan takia. Siksi oli kutsuttu meidän kirjailijaliitosta Antti Timonen, Uljas Vikström, Rostislav Kornev ja Andrei Balashovin tekijä.
Päiväjärjestyksessä: Petroskoin Valtion suomalainen draamateatteri ja näytelmäkirjallisuus. Tavoitteena on saada aikaan selostuksen osa Yleisvenäläisen kansallisteattereiden kokoukseen. Puhuttiin kyllä enemmän meidän tilanteesta. Puhuttiin kyllä melko asiallisesti, vaikka suuttuneisestikin. Minäkin puhuin siitä, että tuntuu kuin jotkut johtajistamme yrittävät liikaa, muistaen Leninin ajatuksen kansallisten rajojen poistamisesta. Mutta Lenin puhui siitäkin, että sen ajan, kun valtiossa on olemassa sekä venäläisiä että ukrainalaisia, täytyy suurella ymmärryksellä suhtautua kansallisiin erikoisuuksiin, propagandakieleen. Puhuin siitäkin, että meidän on löydettävä mahdollisuus sitoa yhteyksiä suomalaisiin ja etsiä sen kautta nykyaikaisia näytelmiä Suomesta.
Kerrankin teatterimme ensi-ilta tapahtui korkealla tasolla. Meinaan neljästä kerrosta koulussa, jossa esitimme ensi-iltaesityksen. Eikä ollut mitään onnitteluja, ei tullut kukaan teatterin johdosta, ei kukkia, ei puheita. Eihän niistä paljon hyötyä olekaan, mutta sehän on perinne ja sen unohtaminen synnyttää pahaa verta.
Aattona ja seuraavan vuoden ensimmäisenä päivänä lauluyhtyeellämme on konsertteja. Eilen saimme uudet mustat puvut ja hyvät kengätkin. Nauhoitimme pari laulua radiollekin.
31.12.
Ympärillämme on vesilätäköitä, puroja ja räntää sataa taivaalta, vaikka kalenteri itsepintaisesti muistuttaa, että on Uuden Vuoden aatto. (Eihän meillä mitään Jouluja vietetä!) Karjalan pakkasukolla on kai kauhea nuha. vai olisiko se allergiasyystä, siitä, että hänellä on niin paljon kaksoisolentoja. Niiden luvussa olen minäkin. Jalkojen lihaksia pakottaa kahden päivän ripaskoista lasten edessä päiväkodeissa. Erkki ei ollut varma, oliko se pappa pakkasukkona: “Hampaat oli sinun näköiset“, sanoi poika.
Raija pelaa Erkin kanssa tammipeliä ja huutaa, että häviää. Pesemme pojat ja karkaamme äidin ja Allanin luokse juhlimaan Uuden vuoden tuloa!
|
