William Hall






1.1.1964
Räntäkeli. Koko päivän olimme poikiemme kanssa kotona.

Eilen ja tänään konserttimme filharmoniassa menivät hyvin. Tänään yleisömme oli niin innokas, että pyysi laulamaan viisi laulua. Viimeisessä laulussa menimme kuitenkin penkin alle...

Huomisesta päivästä alkaen teatterissamme esitetään lasten satuja, kaksikin päivässä. Valitettavasti venäjän kielellä.

Erkki taas vilustui ja rykii huoneessaan niin, ettei anna veljensä nukkua.

Nyt pitäisi muistaa käydä yliopistolla ja pyytää vapaakäyntilupaa suomen kielen tunneille.

Täytyy järjestää tapaamistilaisuuksia kunniapäällikkyyden merkeissä koululaisten kanssa.

On muistutettava nuorisoliittolaisille, että kokouksia on kuitenkin pidettävä.

Jotain on keksittävä teatterimme henkilökunnalle kokouksen yhteydessä.

2.1.
Huonosti onnistuivat satuesitykset Tshalnassa. Ensiksikin katsomo ei ollut läheskään täynnä. Ja lisäksi pienen ahtaan näyttämön takia lavalle mahtui vain puolet kulisseista. Sadun sankarit, joitten luvussa olin minäkin poikanulikan Stjopka-Rastrjopkan roolissa, näin pienellä näyttämöllä ja piirustettujen kulissien edessä varmasti näyttivät kauhean suurilta, vanhoilta ja tuskinpa luotettavilta. 32-vuotias ekaluokkalainen koululaisen asussa salissa, jossa lapset ovat melkein nokittain, varmasti näytti naurettavalta.

Kello 19.00 keräännyimme lauluharjoituksiin, mutta harjoitushuoneeseen tuli hiprakassa oleva Sulo Tuorila ja veti mukaan keskusteluun teatterin tulevaisuudesta. Vannoi meille, että lopettaa ryyppäämiset, jos hänet valitaan pääohjaajaksi. "Vaikka vuodeksi!" sanoi mies. Yllytti meitä ottamaan käsiimme teatterin ohjakset.
Puolentoista tunnin keskustelun tuloksena olikin minun, Orvo Björnisen ja Pauli Rinteen suostumus ehdottaa hänen persoonaansa johtajaksi, mutta sillä ehdolla, ettei se ole ikuisiksi ajoiksi, ja että hän jotain tekisi, eikä olisi yhtä saamaton kuin Walter. “Tässä tilanteessa meidän on jotain tehtävä, eikä piestävä kieltä“, sanoimme Sulolle.
Jos me saamme sen huoneiston Gogolin kadulla, meillä ei kuitenkaan ole mitä esittää.
(Tässä täytyy selittää, että pukuhuoneissamme ja käytävien nurkissa henkilökunta puhuu siirtymisestä pienempään huoneistoon. Yleisöä ei kuitenkaan ole riittävästi suurelle salille ja kulutkin olisivat sietäviä. Se voisi auttaa vapautumaan Venäläisen teatterin johdosta.)

Huhutaan, että paikallinen TV meinaa valmistaa lähetyksiä Suomeen. Siksikin meidän on aktivoitava toimintamme, ettemme hävitä makua työhön ja kenties jotain muutakin.
Ja ilta loppui puheella Toivo Haimin kanssa, jolla oli samat ehdotukset Suloon nähden. Hän oli kuulemma puhunut Tuorilan kanssa jo aamulla. Toivo ehdotti käymään aluekomiteassa Tuorilan kanssa. Itse Tuorila on sen verran viekas mies, että ehdottaa johtajaksi Haimia, hyvin tietäen, ettei pääohjaajaksi voi tulla ohjaamatta yhtäkään näytelmää. “Mutta toiminnanjohtajaksi Toivo suostuisi, jos pääohjaajana on Tuorila“, sanoi Toivo. Sulo ehdottaakin menemään puolueemme ensimmäisen sihteerin Ivan Iljitsh Senjkinin puheille. Walter Suni on vielä sairaslomalla.

5.1.
Lasten järjestäminen yleisöksi näihin esityksiin saisi olla parempi. Peruttiin esitys Kontupohjassa. Niitä piti olla kaksi. Mutta kun peruttiin nimenomaan ensimmäinen, niin saimme naamiot kasvoilla istua kaksi tuntia. Ja kuitenkin katsomossa oli noin 150 henkeä, kun saliin olisi mahtunut ainakin 660 lasta. Satu menikin mielestämme melko hyvin, vaikka katsomosta löytyi kaksi aikuista, jotka ilmoittivat, ettei sellaisia satuja saa tuoda koululaisille.

Hyvin menivät esitykset upseeritalolla ja rautatieläisten kulttuuritalolla. Päivällä joku nainen kaupungin johdosta kehui esitystä. Kehui Kostja Pilipenkokin, Venäläisen draamateatterin yksi parhaimpia näyttelijöitä, Leena Kornilovan mies. Minulle sanoi, että minun Stjopka on Pavka Kortshaginin tapaisten roolien alkuunpanija. En oikein ymmärtänyt, oliko se kehumista vai ilveilyä.

Tänään ennen esitystä näyttelijätär Nina Nikolajeva itku silmissä kertoi, että jos hänen tyttärellensä Larisalle löytyisi paikka elämässä, niin itse hän mielellään hirttäytyisi. Niin paskamaista on tämä elämä 75 ruplan tienestillä kuukaudessa kahteen henkeen. Jatkoi puhetta oikeudenmukaisuudesta, jota ei löydy mistään ja npp.
Minua, puoluejäsenenä, sellaiset puheet ärsyttivät, vaikka rahatilanne perheessäni on yhtä kurja. Sen ärtymyksen takana on suuri usko Kommunistiseen puolueeseen, joka mielestäni tekee kaiken, mutta kun me itse emme ole riittävän tuottoisia, emmekä puhalla yhteen hiileen.

Naiset puhuvat kulisseissa, että toiminnanjohtajamme Lunov taas sai palkkion ties mistä hyvästä; yhteisen teatterin puoluesihteeri Boris Hotjanov tuon tuosta matkustelee yksityisasioilleen ja hänelle maksetaan palkkaa. Ei sellaista toisille suoda. "Löysit kehen vertailla itseäsi", sanoi siihen nuori kommunisti Hall, eikä voinut rauhoittua kauan aikaa sen jälkeenkään...

7.1.
Aamulla puhuin Sunin ja Lunovin kanssa sadun lavastuksesta matkoilla. Lunov lupasi kertoa siitä lavastajalle ja vaatia matkavarianttia.

Erkki katsoi satuamme traktoritehtaan kulttuuritalolla ja häntä miellytti, minun onnekseni.

Venäläisessä draamateatterissa oli Pastuhovin näytelmän Huoltopiirin miliisivaltuutettu Tshudinovasta katselmus. Keskustelussa sen jälkeen ilmenikin, ettei esitys miellyttänyt ketään. Ministerikin sanoi, ettei taiteessa saa olla kompromisseja. Mutta yhteenvetona esitys kuitenkin päästettiin näyttämölle: rahoja on kuitenkin tuhlattu, eikä siitä nyt ideologista haittaakaan ole, jos ei ole hyötyäkään. “Katsotaan, miten yleisö ottaa vastaan“, sanottiin taiteellisen neuvoston istunnossa. Tuorila kyllä sujautti, että jos se esitetään 100 kertaa, niin siitä on vahinkoa varmasti.

Ministeri kutsui Tuorilan ja Zvezdinin keskusteluun ministeriöön. Kysyin: “Vain Tuorilako?“ – “Kyllä“, vastasi tiukasti Kolmovski. Tuorila kyllä pyysi minua mukaan.

10.1.
Walter Suni kirjoitti anomuksen vapauttamisesta pääohjaajan tehtävistä. Hänen paikalleen tuli Sulo Tuorila. Siitä ilmoitti henkilökunnan kokouksessa yhteisen teatterin johtaja Sergei Zvezdin ministerin ja puolueen aluekomitean edustajan läsnä ollessa.
Kokous kesti kolme ja puoli tuntia. Kymmenen henkeä piti puheenvuoron. Zvezdinin piti selittää, miksi tehdään näin huonoa työtä:
1. Tilojen puuttuminen. Nyt teatteri saa esittää kaksi kertaa viikossa. Ensi marras-joulukuussa valmistuu teatterimme rakennus.
2. Taiteelliset ongelmat ratkaistaan, kun on uusi taiteellinen johtaja.
3. “Näyttelijöiden kuormitus riippuu lahjakkuudesta!“ sanoi Zvezdin. Mutta naisten ja miesten suhteellinen tasapaino ei ole läheskään niin hyvä teatterissamme, kuin pitäisi olla näytelmien mukaan. Taiteellisen neuvoston tehtävänä onkin löytää jokaiselle luovaa työtä ja aktivoida sitä.

Ministeri ja Zvezdin ehdottivat teatterin toiminnanjohtajaksi Toivo Haimia. Tänään aamulla satuesitysten välillä vitsailimme, että kyllä me valitsisimme Haimin, jos hän ei olisi noin laiska. Mutta jos hän korttipelinsä ongelmat ratkaisee oikein, niin sitten saa olla johtajana. Ja jokainen meistä kyllä ymmärsi, että eihän se meistä riipu.

Raijani lähti eilen kuukauden kiertueelle Kantele-yhtyeensä kanssa. Minä aamulla keitin mannapuuron lapsille ja jätin heidät äitini huostaan.

Koko päivä kului hommissa ja huomenna aamulla matkustamme teatterilla kahdeksi päiväksi Hirvakseen ja Raigubaan sadun ja Hyvien palvelujen toimisto -esityksen kanssa. Molemmat venäjän kielellä...
Kello on jo puoliyötä ja pitäisi käydä vielä pesuammeessa ennen matkaa. Hyvää yötä...

14.1.
Pojat nukkuvat. Raija on tänään Aunuksessa. Mummo, siis äitini, on kauheasti väsynyt. Mutta ilman häntä emme pärjää.

On ilmestynyt ministeriömme päiväkäsky, jonka mukaan Toivo Haimi on yhteisen teatterimme varajohtaja ja meidän teatterimme toiminnanjohtaja. Sulo Tuorila lupasi hänelle roolejakin. W. Suni joutui sairaalaan, eikä voi harjoitella loppuun Balashov-esitystä. Huomenna keräännymme pohtimaan niitä asioita.

17.1.
Olisi mukava tietää, miksi aivoissani tuon tuosta syntyy ajatus: mitäs loppujen lopuksi minusta on tulossa? Ei kai se ole vaatimattomuutta? Vai käsitänkö mitättömyyteni? Ajattelenko tulevaisuuttani? Mutta mitä saa aikaan, kun olen kuin noitakehässä? Jokapäiväiset huolet vievät kaikki voimani, eikä mitään konkreettista ole tehty. Selailen Leninin ja Maksim Gorkin teoksia ja muutakin kyllä. Joku asia yhtäkkiä ihastuttaakin. Mitä jos muuttaisi perusteellisesti tätä elämäni suuntaa? Milloin, jos ei nyt?

Taas oli eräs puoluekokous, jossa käsiteltiin DOSAAF:in tarpeellisuutta ja sen päälle Kiinan kompuolueen suhtautumista meidän kompuolueemme. Kiinalaiset jatkavat Marx-Lenin-Stalin-Mao -linjaa. Korea ja Vietnam ovat Kiinan vanavedessä.

18.1.
Teatterimme lopultakin pitää 1963–64 näytäntökautensa avajaiset. M. Lassilan Kun ruusut kukkivat – ja katsomo melkein täynnä. Ihan vesi tuli silmiin riemukkaan vastaanoton johdosta. Tuli ihan mieleen, että teatteriamme vieläkin tarvitaan.

Olin niin innostunut ensi-illasta, että tultuani kotiin pesin lattiatkin. Erkki narrasi minua jossain asiassa ja joutui kiinni. Ja morkkaamiseensa alkoi viiltää veitsellä nojatuoliamme. Poika vaatii enemmän huomiota. Mutta osaamista ei ole!

Ministeriö pyytää lauluporukkaamme esiintymään Aunuksessa. Haimi haaveilee meidän lähettämisestä Kalininin ja Leningradin alueille, että samalla saisi tietää, miten yleisö suhtautuu teatteriimme Karjalamme ulkopuolella.

22.1.
Ensimmäistä kertaa kahteen viimevuoteen teimme reilua työtä seitsemän tuntia päivässä. Harjoittelimme Lankista Virtaset ja Lahtiset -näytelmään. Kuuno Sevander on matkoilla Suomessa. Uusitaan Murtovarkaus TV:tä varten.

Haimi yrittää saada ministeriöltä palkankorotusta entisille "studiolaisille", jotta palkka nousisi yli 75 ruplaan.

Ahvonen harjoitteli Jyrkiä ja mielelläni katsoin mestarimme harjoitusta, meinaan Lankista (Virtanen). Hyvähän oli roolissaan Sevanderkin, mutta kun näki joka sanan heräävän uudesti, nyt, kun ymmärsi vaitiolot, katseet, näki, kun ympärillä olevat näyttelijät suhtautuvat toisella tavalla repliikkeihin, ymmärsi sen tapahtuvan tällä hetkellä... Sevander on niitä, jotka tekevät roolinsa lopullisesti ja sitä sitten ei oikein muuteta.

Mielelläni luen Serebrjakovan Marxin nuoruus -romaania. Kyllä päämäärän tietäminen lisää voimaa elämässä. Sitä mieltä oli ideologiamme isä ainakin.

27.1.
Meillä menee paljon aikaa kaikenlaisiin sukuasioihin. Äitini piti mennä Erikin kanssa jonottamaan vermiselliä. Pojan piti olla mukana, kun yksiin käsiin ei annettu riittävästi. Kyllä äiti saa seistä vaikka minkälaisissa jonoissa suloisessa maassamme, jonne kohtalo toi hänet.

Pitkärantalaisista ystävistä
Kotonamme kävivät Zoja Rohlova ja Nina Kondakova, tyttökavereita välskärikoulun ajoista. On mennyt jo 14 vuotta siitä, kun olimme koulupenkeillä. Zoja Rohlovan ja hänen miehensä Leonidin kanssa opiskelimme sodan jälkeen Impilahden koulussa. Sieltä jouduimme yhtä aikaa välskärikouluun, joka sijaitsi Petroskoissa. Zojan isä (Jeremejev) oli silloin Pitkärannan piirin toimeenpanevan komitean puheenjohtaja.
Luettuamme itsemme välskäreiksi, jouduimme Pitkärantaan, josta sillä aikaa oli tullut piirikeskus.
Me olimme Zojan kanssa saniteettivälskäreitä ja Leonid oli välskärinä terveydenhoitoalalla. Joutui Sortavalan piiriin, jonkin taajaman pieneen nurkkaan. Hoiti pari vuotta asukkaiden terveyttä ja otti vastaan synnytyksiäkin. Mutta väsyi siihen. Meni Pitkärannan keskikouluun iltaopiskelijaksi ja sitten Leningradin teknologiseen korkeakouluun. Ja hänestä tuli ensin Pitkärannan selluloosatehtaan insinööri ja sitten puoluesihteeri. Ja sittemmin moneksi vuodeksi pääinsinööri. Hänen pikkuveljestään tuli Neuvostoliiton rajavartiolentäjäkenraali. Juuret pojilla olivat Vologdassa.
Ja Jeremejevin perhe oli karjalainen. Zoja on unohtanut äidinkielensä, mutta venäjän kielelläkin pärjää hyvin. Synnytti Leonidille kaksi tyttöä. Oli laboratoriossa johtajana. Oikein lahjakas nainen, josta haaveilin joskus muinoin.
Opiskelin minäkin siinä Pitkärannan keskikoulussa iltaopiskelijana ennen teatterikouluun lähtemistä. Nyt koulu kutsuu päästökkäiden kokoukseen, mutta valitettavasti en pääse.

1.2.
Olimme Tshalnan koulussa kunniapäällikkyyden merkeissä. Mukana oli Neuvostoliiton kansantaiteilija Liisa Tomberg ja Sinikka Malmi. Tomberg lausui monologikertomuksen Äiti (Irzi Marek) ja minä, myös venäjän kielellä, Jeseninin Neuvosto-Venäjä (Rusj sovetskaja).

3.2.
Teatterimme talkootöissä käsittelimme harjoitushuoneen lattioita. Teimme työtä koko päivän. Kello 21.00 menimme saunaan, ryyppäsimmekin. Ei muu auttanut, kun teatterimme huoneisto oli kylmä ja pölyinen, hiki ja läpiveto lisäksi! Saunan ja ryypyn, ilman erikoisia välipaloja, pitäisi auttaa. Ja jos en sairastu, niin terve olen! Tuli mieleen ajatus, että tällainen talkootyöpäivä on monta kertaa tehokkaampi, kuin kymmenet luennot kommunismista. Eikö?

6.2.
Aamuisin harjoittelemme Tukkijoen lauluja. Marlen Nokelainen teki ne kaksi- ja kolmeäänisiksi ja hyvin sointuvat. Mutta Haimi kutsui esitykseen säestäjäksi Sunin vaimon Nadezhda Viltshinskajan ja ilmoitti siitä Marlenille melko röyhkeästi ja Marlen tietenkin suuttui. Emme osaa puhua ihmisiksi. Ei ole opetettu!

Seisoimme Gennadin kanssa voijonossa! Hyvä, että äitini oli ottanut ajoissa sen jonon, muuten siinä olisi mennyt ainakin tunti.

Olin vuosi sitten kirjoittanut Albert Antyshevin musiikkiin pioneerien marssin tekstin. Välillä hävitinkin sen. Nyt Albert pyysi etsimään sen.
Haimi lähti sopimaan Eestin kiertueesta.

14.2.
Haimi ehdottaa minulle näyttelijän työn lisäksi järjestäjän työtä. Ahneus sisälläni kuiskaa, että ottaisin, ja terve järki kieltäytyy: "Ethän jaksa tehdä niin monta asiaa yhtä aikaa." Mutta perheemme tarpeet vaativat!

22.2.
Pakkanen paukkuu, mutta aurinko paistaa luvaten kevättä, taivaalla ei yhtäkään pilvenhattaraa, häikäisevän valkoinen lumi ja aurinko, joka lämmittääkin. Ettekö usko? Kaupunkimme likaisimmilla paikoilla näkee auringon sormien tapaisia osumia. Ja vaikka on varmasti aikaista puhua keväästä, näin on kuitenkin parempi, kuin räntäsateet. Ja hiihtäminen metsässä lataa kehoani sen verran, että rinnassani tunnen terveyttä ja jotain sellaista erikoista. Eläköön elämä!

10.3.
Luomistuskissa syntyy teatterissamme P. Boriskovin ja I. Pankinin näytelmä Andrei Balashov. Ensi-ilta on määrätty 21.3. Teatterimme silloinen pääohjaaja Walter Suni, jonka oli ohjattava se, nyt kieltäytyy viemästä sitä loppuun. Ja sillä hän vielä enemmän laskee omaa auktoriteettiansa. Näyttelijätär Nina Nikolajeva huomautti siihen, että "valtio ei ole tälle herralle velkaa. Nyt hän saa suuren invalidieläkkeen, vaikka juopotteli puolet elämästään ja puolueenjäsenenä hän sai ihan tarpeeksi valtion huomiota, vaikka sairasteli paljon ja välillä oli melankoliassa.“

Toivo Haimi yrittää parastaan: on näyttelijänä, ohjaajana ja teatterimme toiminnanjohtajana. Tällä kertaa yrittää olla apulaisena Toivo Lankiselle, joka vie tätä näytelmää ensi-iltaan.
Kävimme Sortavalan piirissä ja Haimi pyysi minua olemaan järjestäjänä, kun itse joutui Venäjän kulttuuriministeriön edustajan Jevsejevin vastaanotolle. Jevsejev tapasi, niin kuin tapana on, puolueen aluekomitean ensimmäistä sihteeriä Ivan Senjkiniä ja Mihail Kiurua toisena sihteerinä, sekä ministeri Lev Kolmovskia; teatterimme puolesta tilaisuudessa olivat Haimi ja Sulo Tuorila.

En ole harjoituksissa kiinni. Kotiin ostimme vähittäismaksulla Sakta-nimisen radiovastaanottimen. Lapsemme ovat haltioissaan! Kaksi ja puolivuotias Gennadi vaatii heti uutta musiikkia, kun edellinen loppuu.

14.3.
Tänään hautasimme oikein hyvän teatterimme entisen näyttelijättären Eeva Myyryläisen... Ajattelin itsekseni, että saa nähdä, montako kuolemaa saan nähdä teatterissamme, ennen kun itse nukun tästä ajasta.

Eilen filharmonian salissa Gogolin kadulla esitimme venäjänkielistä Hyvien palvelujen toimisto -esitystä. Salissa oli kaksi suomalaistakin Suomesta. Mitä ne nyt venäjänkieliseen?

16.3.
Ilmoitan koko maailmalle, että tämän 1964 vuoden omistan suomen kielelle! Yritän joskus kirjoittaakin tähän päiväkirjaani äidinkielelläni. (Edelliset kirjoitukseni oli tehty enemmänkin venäjän kielellä. Ja tulevaisuudessakin useimmiten käy niin, että kirjoittelen venäjän kielellä. Siksi tämän päiväkirjan toimittaminenkin käy puolestani näin hankalasti.)

Tänään on muuten vapaapäivä, mutta minut kutsuttiin kaupungin nuorisoliittokomiteaan auttamaan nuorisoliiton 45-vuotisjuhlan järjestämisessä. Soitin kirjailijaliittoon ja taiteilijaliiton hallintoon, pyytäen osallistumaan nuorisoliitolle omistettuun tilaisuuteen Tshalnan koululla.

Eilen oli kolmentoista tunnin työpäivä: kello 12.00 aamupäivällä kahden esityksen kanssa lähdimme Verhnjaja Vazhinkan metsätaloustaajamaan ja palasimme seuraavan vuorokauden pikkutunneilla. Venäjänkielinen lastensatu keräsi salin täyteen, mutta illalla oli noin 30 henkeä ja tienasimme 30 ruplaa...

17.3.
Keräännyimme teatterijohdon huoneeseen puolueryhmällämme. Teatterimme on remontissa. Haimi kertoi, että uuden teatteritalon hoitamisessa on neljä varianttia ja niistä riippuu teatterimme tulevaisuus:
1. Kaupunkimme molempien teattereiden yhteinen johtokunta (Venäläinen draamateatteri, Musiikkiteatteri ja Suomalainen); uusi talo on meidän hallussamme.
2. Uudessa talossa olisivat molemmat draamat ja Musiikkiteatteri olisi erikseen, ja silloin olisi Musiikkiteatterilla oma johtokunta.
3. Teatterimme olisi uudessa talossa erikseen, mutta silloin on kauhean suuri ongelma talon hoitamisessa, suuret kustannukset. Ja Haimin mielipide oli: jäädä Venäläisen teatterin kanssa yhteen.

18.3.
Nuorisoliiton aluekomiteassa minua odottivat komennuspaperit matkalle Leningradiin tulkiksi, mutta molempien teattereiden johtaja toveri Sergei Zvezdin ei päästänytkään, vaikka Haimi puolestaan antoikin luvan. Syynä oli Tukkijoella-esitys, johon muka ei riittänyt laulajia.

Tapaamistilaisuus Tshalnan koulussa kuitenkin tapahtui, vaikka teatterille tilattu auto myöhästyi kokonaisella tunnilla, eikä ketään tullut taiteilijoista eikä kirjailijoista, vaikka lupasivat ajatella asiaa. Esitimme venäjän kielellä Hyvien palvelujen toimisto -esityksestä kuvaelman ja lauluryhmämme esitti muutaman laulun. Sieltä juoksujalkaa kiirehdimme teatterille, jossa esitimme Kun ruusut kukkivat, jonka jälkeen onnittelimme Darja Karpovaa 50-vuotisjuhlan johdosta.

Raija on matkalla Kantele-yhtyeen kanssa, eikä vielä ollut kotona.

20.3.
P. Boriskovin Aika kutsuu (Andrei Balashovin nykyinen nimi) luovutettiin ministeriön komissiolle. Kyllähän sitä kerran katsoo. Tasavallan johdon suhtautuminen teatteriimme on: "samantekevää" (“vsjo ravno“). Komission puolesta vastaanotolla olivat ministeri L. Kolmovski ja teatterimme johtaja Sergei Zvezdin. Jäivät keskustelemaan esityksestä, mutta eivät edes kutsuneet taiteellisen neuvostomme jäseniä.
Ei näkynyt edes Sulo Tuorilaakaan. Eilen kohtasin hänet aika hiprakassa, höpisi siitä, ettei häntä kukaan auta eikä oikaise. Raukka. “Onneksi“, sanoi hän, “Kiiskisen mummo on ottanut teatterimme ongelmien ratkaisemisen käsiinsä. Ja jos puolueen aluekomitea ei auta teatteriamme, mummo nostaa kantayleisömme ja kirjoittaa kirjeen itse Kuusiselle. Ja pari miljoonaa ruplaa riittäisi, että pääsisimme vapaaksi Venäläisestä teatterista.“ Zvezdin kai painostaa.

22.3.
On sunnuntai. Kävimme Erikin kanssa hiihtämässä. Ihailimme talvimetsän maisemia. Nyt pojat söivät lounaan ja painuivat lepäämään.
Teatterissa olen taas ilman luovaa työtä. Tänään on Aika kutsuu -esityksen ensi-ilta, mutta en pääse siihenkään, sillä Genalla on kuumetta ja Raijan kiertuematka jatkuu.
Huomenna meinaan taas lähteä hiihtämään niillä vuokratuilla suksilla sinne niin sanotulle Suihkulähteelle!

26.3.
Päivällä oli kaksi Taiteellisen neuvoston istuntoa. Ensiksi keskustelimme keskenämme ja sitten menimme herra Zvezdinin puheille. (Silloin kun maassamme puhuteltiin herraksi, niin se merkitsi hyvin alentavaa suhtautumista). Puheen aiheena olivat taaskin teatterimme ongelmat. Zvezdin yritti olla antamatta uutta esitystä varten tylliä, sillä sitä on muka vähän ja se on, muka, enemmän tarpeen balettiesityksiä varten. Silloin teatterimme väliaikainen taiteellinen johtaja Sulo Tuorila kertoi, että yhdistymisen aikana teatteriltamme on otettu 400 metriä sitä samaa tylliä ja meille on tarpeen vain 70. Se ratkaisi kysymyksen!

On päätetty, että Eestin kiertueellemme teatterimme ottaa Virtaset ja Lahtiset ja Kun ruusut kukkivat. Kolmannen näytelmän nimi jätetään auki. Voi olla, että se on Kornevin Ilman syrjäsokkeloita.
Varjelkaa elossa olevia poikianne -ensi-iltaa lykätään, sillä verstaat (yhteiset!) eivät taaskaan ehdi...
Eestiin Zvezdin meinaa lähettää meidät omilla autoillamme ja matkaa sinne kiertyy ainakin 800 km. Meidän tiet tekevät siitä melkein mahdottoman. On kuuma kesä ja bussimme ovat ilman tuulettimia, bensan haju ja pöly matkustamossa vievät taas terveyttämme. Katkeraa naurua syntyi, kun saimme kuulla sellaisen uutisen, mutta jos niin tapahtuu, niin naurut on kaukana.

Zvezdin ja venäläisen teatterin puoluesihteeri Boris Hotjanov oli kuulemma kutsuttu puolueen aluekomiteaan Viktor Rozovin Ennen häitä -esityksen takia. Jotain ei miellytä puolueemme Keskuskomiteaa Rozovin näytelmissä. Syynä on kai sekin, että Kalininin kaupunginteatterin samanniminen esitys ei onnistunut... Zvezdin suositteli meille sen katsomista, että jos perutaan, niin olisi nähty ainakin. Menin ja olen oikein kiitollinen siitä koko esityksen henkilökunnalle. Voi meidän puolueen pamppuja!

27.3.
Kansainvälinen teatteripäivä. Illalla on tapaamistilaisuus yliopistolla: laulupojat laulavat ja lisäksi esitämme Kun ruusut kukkivat -esityksestä kohtauksen. Huomenna kaupunkiimme saapuu suuri ryhmä suomalaisia turisteja ja teatterimme meinaa näyttää Tukkijoella...

Nyt Erikillä on kuumetta 39,8... Äitini kuitenkin päästi meidät päivällä katsomaan elokuvaa.

29.3.
Illalla oli konserttinumeroiden katselmus Suomea varteen. Mekin lauloimme.

Harjoittelen lasten draamakerholaisten kanssa Traktoritehtaan kulttuuritalossa. Valmistamme ensi-iltaa, jonka pitäisi olla valmiina huhtikuun lopussa. Mutta kyllä niiden lasten kanssa on tekemistä.

31.3.
Teatterimme seinään ilmestyi monta päiväkäskyä: huhtikuussa menemme Aunuksen piiriin kuudeksi päiväksi ja heinäkuussa matkustamme Eestiin. Elo-syyskuun vaihteessa on loma! Mutta meidän on näytettävä tasavallan hallitukselle, että pystymme tekemään kovaakin työtä!

Lankinen ehdottaa Jääskeläisen näytelmän Laivan kannella ottamista työsuunnitelmaan kaiken muun ohella.

Pauli Rinne matkustaa Suomeen erään konserttiryhmän vetäjänä.

2.4.
Vasta päättyi Jalmari Virtaselle omistettu juhlatilaisuus. Puheen piti Taisto Summanen. Sitten lauloi teatterin lauluyhtye, sillä Paulin ja Marlen Nokelaisen piti mennä asioilleen. Muuten se laulaminen olisi ollut tilaisuuden lopussa.

Toivo Lankinen kertoi seikkaperäisesti Virtasesta ihmisenä. Jalmari oli arkielämässäänkin runoilija. Sen todisti sekin, että hänen huoneensa seinät olivat erivärisiä. Nyt se on muotia, mutta silloin... Runoilija auttoi Toivoa aineellisesti, kun Toivon ollessaan teatterin järjestäjänä, ilmeni kassavajetta. Virtanen järjesti Lankiselle paikan kirjailijaliiton lepokodissa. Siellä sai ruokaa!
Nikolai Jaakkola kertoi, että vaikka Virtanen ei ryypännyt eikä polttanut, silti oli huumorintajuinen mies.
Kuuno Sevander, yksi teatterimme alkuunpanijoista, joka on tullut Karjalaamme Amerikan kautta, näyttelijä, ohjaaja, laulaja ja joskus toiminut teatterin johtajanakin, puhui myös runoilijasta. Venäjänkieliset runoilijat Marat Tarasov, Aleksei Titov ja suomenkielinen hyvin lahjakas Taisto Summanen lausuivat runoja, jotka oli omistettu Virtaselle.

Kerrottiin muun muassa siitä, että Virtasen vaimo, silloin kun mies vangittiin "kansan vihollisena", oikeuden kautta hankki itselleen todistuksen siitä, että oli todella Virtasen vaimo. Ennen sitä he olivat avoliitossa. Se oli silloin urhoollinen teko!

Antti Timonen (Karjalamme suomenkielisen kirjallisuuden patriarkka jo silloin) kertoi, että kun hän oli vuonna 1940 Neuvostoliiton kirjailijaliiton silloisen puheenjohtajan luona puhumassa Virtasen rehabilitoinnista, mies, neuvostoliittolaisherrojen tapaan, sanoi pateettisesti, että Virtanen ilman sitäkin on ihmissydämissä. Meidän kaksoismoraalimme esimerkki!
Mutta kyllä meidän sukupolvemme saisi kuulla enemmän ja hiukan aikaisemminkin näitä erinomaisia Virtasen runoja. Mutta hyvä näinkin.

Kirjoitin venäjänkielisen runon sinä iltana, jonka omistan Jalmari Virtaselle. Huonossa käännöksessäni se kuuluu likipitäen näin:
Vesipadot kielivinä pauhaa,/ Niin kuin silloin ollessasi riveissämme,/ Ja sinut tuntevia onneksi on elossa/ Ja sinun runoja ne laulaa tuleville./ Ja Kemijoki juoksee samoin mereen,/ Mut korpi herää, valoisammaksi tulee,/ Vesipadot kipinöitä iskee,/ Lenin-lamput kyliin syttyvät./ Karjalamme lammet sinisilmäin,/ Ikuisuuden laulua kuuntelee/ Muinaistuulet Kalevalan kansoil/ Kunniata työlle kertoilee./ Sinun runojasi kuulin synkkäyössä/ Mökissäni kalakeiton tuoksuin/ Kuulin sitten, että kaaduit, mutta/ Askelesi kuulee paitsi kuurot!/ Kuurot, jotka juoruja vaan kuulee,/ Jotka eivät usko kevään tuloon,/ Jotka kököttävät asunnoissaan /Ja mauttomia ovat heidän päivät!/ Ja vallankumouksen soturi sä olit kirstuun saakka/ Ja runosi ol sydämestäs,/ Ja valoisammalt tuntuu elämää,/ Ja onnellinen olen rivissäsi... Semmoiselta tuntuu...

4.4.
Eilen tulimme Raiguban matkalta kello kaksi yöllä. Katsojia oli parikymmentä... Jo kaupungissa kuorma-automme pysähtyi keskelle katua. Jotain siitä oli putoamassa ja lavamestarimme Eino Hirvonen lähti korjaamaan sitä auton alle, mutta auto yhtäkkiä lähtikin peruuttamaan ja Hirvonen joutui pyörän alle. Mies löi pahasti päänsä ja auto pusersi rintaa, mutta mies kesti, kun on täynnä sisua. Tänään on matka Ylä-Aunukseen – 93 km.

5.4.
Ja taaskin tulimme yöllä kahden paikkeilla. Ja kello 10.00 lähdemme taas Vieljärvelle. Runsaat 100 km. Meno–paluumatka kestää noin kuusi tuntia. 2,5 tuntia kestää esitys plus väliaika ja pukeutumiset ja riisumiset ja välipalat lisäksi. Aunuksen puolueen piirikomitea pyysi esitystä kommunistisen työn sankareitten iltamiin, mutta katsomossa oli 61 katsojaa. Ja tätä varten me perutimme Interposjolkan täyden salin esityksen. Puoluepropagandan kovakourainen puristus!

6.4.
Erkki vietti syntymäpäiväänsä päivää myöhemmin, sillä määräpäivänä he Gennadin kanssa tekivät kotonamme sellaista sekamelskaa, että äiti suuttui ja perutti juhlan. Mutta nyt se kuitenkin tapahtui. Oli vieraita ja lahjoja...

Kansainvälisessä asuntolassamme käy kuumat kylmänsodan taistelut Neuvostoliiton ja Kiinan puolueiden välillä. Kiinan radio pauhaa Hrushtshovin virheistä vallankumouksen teillä. Ikävältä tuntuu, kun kuuntelee Kiinan, Albanian ja meidän välisistä riidoista... Mutta eläköön kuuma kylpyammeemme ja vaimoni rakkaus!

8.4.
Elämä on todella taistelua, vaikka joskus onkin, tai oikeastaan vain tuntuu hiljaiselta. Taistelu oikeudenmukaisuudesta, ystävyydestä, ihmisten sielunpuhtaudesta ja vastaan niitä yksilönpalvonnan päivien vastakaikua. Nämä olivat Hiljaisuus-elokuvan jälkeiset mietinnöt. Mutta, vaikka päivä on harmaa ja räntää tihkuu pilvistä, linnut visertelevät riemuissaan ja se tietää kauniita päiviä lähitulevaisuudessa.

9.4.
Nyt reppu selkään taas ja matkaan Pyhäjärven kylään. Eilen Haimi ehdotti rupeamista lavatyöläiseksi muitten hommien lisäksi. Hyvä olisi tienata rahaa, mutta kyllä kai saa jäädä pukuhoitajan ja parturihomman lisäksi tämä homma syrjään. Muita hommia olenkin jo kokeillut...
Tunnin kuluttua tuli viesti, että matka perutaan: oli myyty vain 9 pääsylippua, eikä muita ostajia ole tiedossa. Kehnosti ovat asiat.

10.4.
Ihan tyhjä päivä. Aamulla tunnin verran harjoittelimme lauluryhmällämme ja siinä koko työpäivä. Huomenna aion puhua Toivo Haimin kanssa suhteistamme, jotka voisivat olla hiukan läheisempiä kuin ovat.

Rauhallinen ilta. Kello on jo 22.15. Raija tuli töistä, siis Kantele-yhtyeemme konsertista ja pojat jo nukkuvat. Suomen radio lähettää sitä kapitalismin myrkkyä hienon viihdemusiikin muodossa...

11.4.
Maamme monessa työpaikassa on henkilökunnan supistuksia. Yhteisessä teatterissamme on vapautettu työtehtävistä 62-ikäinen nainen ilman minkäänlaisia korvauksia. Ja eläkkeelle lähtöä varten häneltä puuttui "papereita", todistuksia edellisistä työpaikoista – ne hävisivät sodan jaloissa.

Kävin aamulla Haimin puheilla keskustelemassa siitä naisesta, puhuin siitä yhteisen teatterin ammattiliiton paikalliskomitean puheenjohtajan kanssa. Sitten menin puheille sen tädin kotiin. Siellä oli jo teatterimme ammattiliittojärjestön johtaja, hyvä näyttelijätär Emma Hippeläinen. Yhteisvoimin lähdimme yhteisen teatterimme johtajan Zvezdinin puheille. Sen saimme aikaan, että täti palautettiin töihin vielä pariksi viikoksi. Paikalliskomitea auttoi häntä rahallisesti.

Sulo Tuorila lupasi uudessa näytelmässä roolin. Haimi lisäsi pirullisesti, että eivät pärjänneet tällä kertaa ilman minua. Se oli, muka, vitsi.
Tekisi mieli tehdä työtä koko voimallani, antaumuksellani. Olemme Ahvosen kanssa samassa roolissa Ilman syrjäsokkeloita -esityksessä, ja Ahvonen varoittaa, että oppisin tekstiä ja olisin valmis esittämään Eestissä. Kauniisti tehtyä hänen puolestaan!

Raija on tänäänkin työmatkalla ja minä olen lastenpiikana.

14.4.
Luin loppuun suomalaisen kirjailijan Kaltoin kasvatettu -romaanin.

Aamulla olin yhteisen teatterimme nuorisoliittojärjestön kokouksessa. Puhuttiin siitä, että vaikea on kerätä jäsenmaksuja ja järjestöllä on velkoja siinä mielessä.

Istunnon jälkeen nuorisoliittokomitean huoneeseen tuli nuori balettitanssija ja alkoi haukkua ja kiroilla elämäänsä ja puoluejäseniä. Ja meni niinkin pitkälle, että ehdotti hirttämään joka toisen heistä. Ja kun kysyin, mitä häneltä puuttui, niin sanoi, että on nälkäinen, palkka ei mitenkään riitä. Kysyin: “Paljonko saat?“ – “70 ruplaa.“ Sanoin siihen vain, että minä kommunistina saan samanlaista palkkaa ja minulla on kaksi lastakin. “Sinä olet sitten nero“, vastasi poika...

Suru on Erna Bergin perheessä: hänen äidillään on syöpä.

Illalla olin katsomassa Suojelkaa elossa olevia poikianne -läpiajoa. Hyvä lavastus. On tulossa hyvä esitys.

15.4.
Otin taas käteeni Serebrjakovan kirjan Karl Marxista. On merkillistä, miten Lincolnin murha on ollut noin samanlainen kuin Kennedynkin. Silloinkin murhaaja oli tapettu. Sellainenkin yhteensattuma kuin varapresidentin nimi – Johnsson.

Ajattelen taas Kantele-yhtyeeseen menoa.

Koetan nyt kääntää Marxin vastauksia tyttärensä lomakkeeseen:
- Luonteenpiirre, josta eniten pidätte ihmisessä? – Yksinkertaisuus.
- ...miehessä? – Voima.
- ...naisessa? – Heikkous.
- Teidän tunnusomainen piirteenne? – Päämäärän yhteisyys.
- Teidän käsityksenne onnesta? – Taistelu.
- Puute, joka Teistä on eniten anteeksiannettava? – Herkkäuskoisuus.
- Puute, joka herättää Teissä inhoa? – Mielistely.
- Teidän antipatianne? – Martin Tapper.
- Teidän mieliaskareenne? – Kirjojen penkominen.
- Teidän lempirunoilijat? – Shakespeare, Achille, Goethe.
- Lempiproosakirjailija? – Diderot.
- Lempisankarinne? – Niitä on paljon. Mutta kahden sanon miettimättä: suuri Spartakus ja Kepler.
- Teidän lempisankarittarenne? – Grethen.
- Lempikukkanne? – Laakeri.
- Väri? – Punainen.
- Lempinimenne? – Laura, Jenny.
- Mieliruokalajinne? – Kala.
- Teidän lempilauselmanne? – Mikään inhimillinen ei ole minulle vierasta.
- Teidän mielitunnuslauseenne? – Kyseenalaista kaikki!

16.4.
Suomi puhuu Hrushtshevin syntymäpäivästä. Verrataan Leniniin. Kiinakin lähetti tervehdyksen toivoen ystävyyden lujittamista joskus maittemme välillä... Annoin äidilleni 20 pääsylippua levittämistä varten teatterimme Suojelkaa elossa olevia poikianne -ensi-iltaan. Kun ensi-iltaankaan ei löydy katsojia.

18.4.
Sain ehdotuksen alueen nuorisoliiton komitean kautta lähteä Leningradiin tulkiksi vappujuhlina. Suostuimme Erna Bergin kanssa. Paulinkin piti lähteä, mutta mies väsyi Suomen matkalla.

19.4.
Sain roolin Viaton valhe -näytelmässä, jonka ohjaa Juri Zaiontshkovski, joka vuosia sitten opiskeli samassa teatterikoulussa Leningradissa. Luki ohjaajaksi ja nyt on TV-ohjaaja.
Toivo Lankinen käänsi näytelmän suomeksi. Kysyin häneltä, milloin hän ehtii? Vasta kun oli kääntänyt Kiltin Miellyttävän valheilijan, harjoittelee Sofronovin näytelmässä, ajattelee Laivan kannen ohjaamista ja samalla harjoittelee vaimonsa Darja Karpovan kanssa sitä Kiltin näytelmää??? “Täytyy osata täyttää vapaa-aika“, vastasi mies. En usko, lisäsi näyttelijä, kun toiset puhuvat työttömyyden tuskasta. Kaikki voi olla hyödyllistä näyttelijälle, puitten sahaaminenkin, siksi kun se on terveellistä.

25.4.
Peruttiin Elossa olevia poikia -esitys Sulo Tuorilan takia, joka oli pitkälti hiprakassa tultuaan esitykseen. Pääosan suorittaja! Hirmuisen skandaalin pitäisi syntyä tästä. Kummallista, että sain kuulla tästä Kuuno Sevanderilta. Kuuno kertoi, että Sulo haukkui häntä siitä, että Sevander uskalsi kirjoittaa teatterimme asioista sanomalehteen.

Aamulla harjoittelimme Schubertin Ave Mariaa lauluryhmällämme. On aikomus joskus laulaa se Musiikkiteatterin soololaulajattaren Irina Gridtshinan kanssa... Sen jälkeen olivatkin Viattoman valheen harjoitukset... Kello 13.00 pääsin harjoituksista verenluovutuslaitokselle ja siellä ihmiskunta sai 400 grammaa minun "sinistä" vertani ja perheeni sai 20 ruplaa. Neljäsosa meni kuitenkin kirjoihin, niin kuin aina. Eihän niitä muuten tule ostettua.

28.4.
Oppaana Leningradissa
Vappujuhla lähestyy ja minä olen Leningradin Druzhba-hotellissa. Ennen turistien tuloa kävin tänään Komediateatterissa katsomassa Don Juan -esitystä. Melko hyvä esitys, mutta pilattu 3,5 tunnin pituudella.

Talon isännät käskivät huomenna heräämään jo kello 6.00, että kello 7 -junalla pääsisimme Viipuriin. Ja sieltä sitten vieraitten busseilla lähdemme takaisin Leningradiin. 30. päivänä olisi bussikiertue kaupungilla ja Pietari-Paavalin linna. 1.5. on juhlakulkue ja laivamatka Nevaa pitkin. 2.5. turistit lähtevät kotiinsa päin.

29.4.
Ryhmässäni on vain 16 henkeä ja heistä puolet tyttöjä, nuorisoliittolaisia. Yksi vanha äijä, joka on 60 paikkeilla. On, muka, kommunisti ja puolueen jonkin osaston puheenjohtajakin, vaikka itsellä on yksityisomaisuutta: yritys, jossa on kaksi apulaista. Oli koko matkan humalassa kuin käki. Puhui siitä, ettei porvaristo antaudu ilman taistelua, ettei hän oikein ymmärrä Kiinan ja Neuvostoliiton välistä riitaa, että Stalinista hän piti, vaikka se olikin diktaattori vähän enemmän kuin oli tarvis. Välillä aina kysyi, montako viikkoa minun on tehtävä työtä tuollaisen puvun edestä?
Yhden pariskunnan vein sukulaisten luokse. Muut olivat niin väsyneitä, että lähtivät nukkumaan heti, kun pääsivät hotelliin.

30.4.
On ollut kuumaa ja kiirettä. Päätä särkee. Aamulla oli kiertue kaupungilla ja linnoituksessa ja illalla laivaretki Nevalla. Ja lauloin ja tanssin koko illan. Nyt olen kuin humalassa ilman tippaakaan alkoholia.

3.5.
Luojan kiitos olen taas kotona.

4.5.
Ennen lähtöä Leningradiin oli se yhteisen teatterin puoluekokous, jossa päätettiin, että Sulo Tuorilan on maksettava perutetun esityksen hinta. Ja se on 112 ruplaa... Sitten kutsuttiin Sulo "matolle", eikä mies löytänyt oikein sanoja puolustukseensa. Ja minusta tuntui, että kuulustelu saisi olla oman teatterin henkilökunnan edessä ja taiteellisen neuvostomme jäsenten mielipiteet saisi kuulla. Ne olisivat kyllä jyrkempiä.

Matkani Leningradiin näytti vielä kerran, miten paljon minun on tehtävä työtä suomen kieleni elvyttämiseksi. Vaikka kyllähän se parempi oli, kuin vuonna 1957 Moskovan Festivaalin aikana. Sanavarasto on vieläkin hyvin köyhä!

Muutama sana matkastani: ryhmän johtajana oli Kalevi Timonen. Pietarsaaren muovitehtaan työläinen. Oikein mukava ja toimelias mies. Pentti Mäkelä on nuorisoliiton piirisihteeri. Kertoi vaikeuksista, joita työväenliike näkee Oulun läänissä, Lapuan liikkeen syntymäseuduilla. On käynyt Volgogradissa, Moskovassa ja Eestissä.

Se vappukulkue oli ryhmän päätapahtuma. Herätys oli jo 6.30 ja kello 8.00 olimme jonkin tehtaan luona, mutta vasta 14.30 pääsimme itse kulkueeseen. Jäi muistiin, kun se ryhmän kommunisti, muuten v.1905 syntynyt Mats-Uuno Rinne, pyysi koko ajan punalippua käsiinsä, mutta kun tuon tuosta huikkasi taskumatista, niin sitten se pullo putosikin, kun punalippu oli korkeimmillaan. Mies työnsi sen jalallaan syrjään ja riensi "Eespäin!".

Juhlapäivän iltana pääkaupat olivat auki ja viinaostokset tuli ryhmän jäsenillä tehtyä... Illalla Nevan rannoilla oli kävelyllä ainakin miljoona ihmistä. Se oli nähtävyys! Paluupäivänä en ehtinyt käydä kaupoissa ja voi ja kananmunat kotiin jäivät ostamatta.

Lääkäri määräsi Erikin sairaalaan, kun röntgen oli pahannäköinen ja sairaalaan joutui Gennadikin. Nuoremmalla oli keuhkokuume ja krooninen vihurirokko lisäksi. Mutta Erik kuitenkin määrättiin terveyskeskuksen hoidettavaksi ja päästettiin päivisin päiväkotiinkin.

6.5.
Gennadi vietiin sairaalaan...

Traktoritehtaan kulttuuritalolla harjoittelemme lasten kanssa. Kyllähän siitä esitys tulee. Ylihuomenna on viimeinen harjoitus, vaikka ei ole vielä pukujakaan sovitettu.
Teatterissamme harjoitellaan aamut illat Viatonta valhetta.

Eilen Tuorilan ja Haimin puheilla oli Kantele-yhtyeen johtaja Jakov Pergament puhumassa minun siirrostani yhtyeeseen. Lupasivat syksyllä päästää, jos en muuta mieltäni.

9.5.
Pidän näistä iltahetkistä kotona. Raija siivoaa ja Erkki on nukahtanut radion ääreen. Hyvä, ettei edes hän ole sairaalassa.

Pitkästä aikaa mielelläni harjoittelen teatterissa. Zaiontshkovski on viisas ja inhimillinen. Itsestänikin kuulen jotain erikoista. Omat ohjaajat sen verran tottuvat meihin, ettei niiltä paljoa kuule.

Teatteriharjoitusten jälkeen menin Traktoritehtaan kulttuuritalolle, jossa liimasin ja maalasin kulisseja huomiseen lastenesitykseen. Itse en pääse siihen teatteriharjoitusten takia.

10.5.
Kyllä minua, kuulemma, onni potkaisi, kun en ollut lasten ensiesityksessä, enkä kuullut sitä kauheata esityksen alkua!
Pergament on varma, että syksyllä pääsen Kanteleeseen.

16.5.
Teatterin puoluejärjestön toiminnasta
Eilen yhdistyneiden teattereiden puoluesihteerimme Boris Hotjanov pyysi kirjoittamaan meidän teatterimme puoluejärjestön toiminnasta. Siitä tuli seuraavaa: “On otettava huomioon olosuhteet, joissa teatterimme tekee työtä. Talomme rakennustyöt jatkuvat ja henkilökunta on pyörillä. Teatterimme johdossa tuntuu kriisi. Johtokunnan vaihto aktivoi tuntuvasti henkilökunnan työtä, mutta nyt ilmestyi uusi vaara: uuden johtokunnan tavoitteena on supistaa uusien näytelmien määrää. Se tulee lamauttamaan työmme, sillä suurin osa näyttelijäkunnastamme on jo luovan työmme ulkopuolella. Näyttelijöille se on aina epäluonnollista.“

Puolueryhmässämme on kuusi jäsentä. En tiedä vielä, miten osaisin vetää takaisin toimintaamme kommunisti Walter Sunin.
Kommunisti Helminen eläkeläisenä on sanomalehtien levittäjänä. Haimi on niin kiinni johtajan hommissa, ettei hänelle voi antaa enää minkäänlaista yhteiskunnallista kuormitusta. Matti Ljubovin on Valtion- ja puoluekontrollin avustuskomissiossa, mutta tietääkseni ei tee siellä mitään. Darja Karpovalla on suurena yhteiskunnallisena työnä Karjalamme teatteritoimihenkilöiden liiton puheenjohtajana oleminen.
Itse en osannut oikein järjestää näyttelijöiden kunniapäällikkyyttä kouluissa. Jos jotain on tehtykin, niin se on satunnaista.
Teatterissamme ei ole kunnossa yhteistyö yleisömme kanssa. Kesällä teatterimme lähtee kiertueelle Karjalamme kunnaille. Ja myöhemmin lähdemme kiertueelle Eestiin. Puolueryhmämme päätehtävänä onkin auttaa johtokuntaa kiertueen onnistumisessa.

17.5.
Traktoritehtaan kulttuuritalon lastenkerhoni toinen ensi-ilta menikin melko hyvin. Se rentoutti "näyttelijöitä" ja uskoisin, että 31. päivän esityksestä tuleekin parempi.

19.5.
Eilen illalla lauloimme Suomen rauhanpuolustajille, mutta vain kaksi laulua. Se tapahtui TV-lähetyksessä. Samassa lähetyksessä ilmoitettiin Otto Wille Kuusisen kuolemasta, eikä tuntunut sopivalta laulaa iloisia kansanlauluja.

Aamulla oli kauden viimeinen poliittisen opiskelun luento tasavallan kulttuurityöntekijöille. Teatteristamme olivat vain Liisa Sevander ja minä. Huomenna puoluekokouksessa on annettava helvettiä Karpovalle ja Haimille.

20.5.
Aamuharjoitusten jälkeen oli yhdistyneen teatterin suljettu puoluekokous. Puhuttiin 3,5 tuntia. Minä puhuin, ettei ole normaalia, kun 2/3 henkilökunnasta on ilman työtä.

Iltaharjoitusten jälkeen tulin kotiin kello 24.00.

22.5.
Aamulla piti olla harjoitukset filharmonian salissa, koska omaa ei vieläkään ole. Mutta sielläkin joka nurkkaus oli varattu. Ja harjoitushuoneessamme harjoitteli nukketeatteri.
Illalla kuitenkin tehtiin Viattoman valheen läpiajo. Minunkin puolestani se meni aika hyvin.

23.5.
On täyttynyt 40 vuotta siitä, kun maamme pioneerijärjestö sai Leninin nimen. Olin 8. koulun juhlatilaisuudessa. Lauluryhmämme lauloi ja esitimme kohtauksen Elämän alku -näytelmästä (tietenkin venäjän kielellä). Lopussa sain kunniapioneeriliinan kaulaani ja punaisen pioneerilakin.

Filharmoniassa taaskaan ei löytynyt harjoituspaikkaa ja syntyi vielä yksi vapaapäivä. Puolet teatterimme henkilökunnasta meinaa lähteä katsomaan italialais-ranskalaista elokuvaa Perkele ja kymmenen käskyä.

24.5.
Kolmekymmentä kolme vuotta täytti rakas vaimoni! Lahjoja alkoi tulla heti aamusta. Äitini lahjoitti saksalaisen lampunvarjostimen ja yöpaitoja. Erkki lahjoitti kaksi kahvikuppia, kun niistä on ainainen puute. Kantele-yhtyeen puolesta kotiimme tuotiin mainio jalkalamppu ja Aino-ryhmältä Raija sai nuken. Raija oli niin liikuttunut, ettei osannut sanoa mitään. Puolestani syntyi mitäs muuta kuin runoraukkoja.

26.5.
Ensi-illan päivä lähestyy, muttei vieläkään ole pukuja, eikä niitä ole aloitettu edes ommella. Kulissit eivät ole valmiit. Yhteiset työpajat eivät pärjää!

Kerroin Marlenille, että meinaan siirtyä Kantele-yhtyeeseen. Ennusti ikävää eloa. Kyllä minäkin hiukan pelkään sitä. Siksi päätin pyytää teatterilta vapaata, mutta en irtosanomista.

Luin Antti Timosen Pieni valkosiipi -kirjan. Siinä on hyviä ajatuksia rauhanasian puolesta. On hyviä tyyppejäkin, mutta elämän syvyyttä, ajatusten syvyyttä siinä on "polviin saakka". Tavallinen lukija voi olla tyytyväinenkin, mutta eihän saisi mittapuuna olla sellainen lukija. Vai olenko väärässä?

27.5.
Päivällä harjoittelimme lauluporukallamme tunnin verran. Minulle se tekee aina niin yllättävän hyvää, että niin kuin siivillä lentäisi! Sitten oli läpiajo, ilman pukuja vieläkin.

Illalla oli A. Timosen kirjaan pohjautuva lukijatilaisuus. Puhuin minäkin. Kirjastonhoitajat yllättyivät. Ja samaa mieltä tilaisuudessamme oli moni muukin. Suomalaiset tyypit ovat elävämpiä, kuin venäläiset ja karjalaiset. Monet heistä eivät mahdu juoneen. Näkyvät "valkoiset langat", joilla kirjailija on harsinut teoksensa.

31.5.
Ihmisen elämässä tuskin usein on sellaisia hetkiä, joita voi sanoa onnellisiksi. Tämä päivä jää minun elämääni onnellisena. Oli herttainen illanvietto Marlen Nokelaisen asunnossa: tupaantuliaiset lattioiden tiivistämisen jälkeen. Sitä työtä teimme lauluryhmämme yhteisvoimin. Kutsutuista vieraista oli Dmitrijevin pariskunta. Mies on sinfoniaorkesterimme erittäin hyvä kapellimestari. Marlenin puoliso Ariadna Tugai on ihana nainen, tasavaltamme ansioitunut taiteilija, kuuluisa harpunsoittaja.

Aamulla oli Tehtaan kulttuuritalolla se hiukan kirottu lastenesitys. Ja vaikka viime esitystä haukkuivat Berg ja Sinikka Malmi, tänään esitystä kehui Venäläisen teatterin kuuluisa näyttelijätär Tomashevskaja.

Eilisen kenraaliharjoituksen jälkeen teatterissamme ohjaaja sanoi, että häntä minun työni tyydyttää.
Nyt on mennyt Viattoman valheen ensi-ilta. Toivo Haimi sanoi minulle, että jos minä kehityn niin hyvin kuin nyt, niin teatteri ei päästäkään minua Kanteleeseen... Esityksen jälkeen henkilökunta keräsi rahat kahteen vodkapulloon, viiniin ja voileipiin ja juhlimme ensi-iltaa...

2.6.
Taiteellisen neuvoston päätöksellä kuuden näyttelijän palkkaa nostettiin. Minä ja Sinikka jäimme 75 ruplalle. Kaikki suostuivat päästämään minut Kanteleeseen. Katkeruutta se kuitenkin synnytti. Syyskuussa aloitan uuden taipaleeni.

Kokouksessa ilmoitettiin, että Puut kuolevat pystyyn viedään Tallinnaan saakka ja esitetään kolmisen kertaa. Venäjänkielinen Hyvien palvelujen toimisto kiertää Karjalamme seutuja. Sitten siihen ryhmään lisätään pari näyttelijää ja jatketaan kiertuetta parilla esityksellä päivässä. Päivisin on lastensatu, joka on myös venäjänkielinen.

4.6.
Kiertuueella Karjalassa
Elmus. Tuoksuva ja kukkiva seutu, käki kukkuu pitkää ikää. Tuntuu kuitenkin kolealta koulurakennuksessa, jossa yövymme. Panimme tulta uuniin ja nyt nautimme elävästä lämmöstä ja polttopuitten paukkumisesta hiljaisuudessa. Yöllä kyllä oli kuitenkin kylmää.
Tiet ovat niin pölyisiä, että henkeä salpaa. Bussin sisällä tuntuu erämaalta... Tänään kyllä sataa ja olemme tyytyväisiä: tie ei pölyä. Aamulla joimme kuumaa väkevää teetä ja elämä taas hymyilee. Kuuluu kukon kieuntaakin... Nyt lähdemme Porajärvelle ja olemme yötä Akanjärven sahatehtaan asuntolassa.
Esitys meni hyvin. Katsomokin oli melkein täynnä. Pääsylippu on ruplan hintainen, mutta yleisö nauroi ainakin kahden ruplan edestä ja se tekee näyttelijälle hyvää.

5.6.
Lähitulevaisuus tuntuu taas olevan sumuharson takana. Meidän suunnitelmissamme oli päästä suoraa tietä Repolaan, mutta selvisikin, että tie sinne on hirveässä kunnossa ja on mentävä toista tietä, joka on ainakin 300 km pitempi. Sen takia on peruttava kaksi esitystä ja lähdettävä takaisin Rukajärven ja Paateneen kautta... Ilma muuttui kylmemmäksi, sataa luntakin... On mahdottoman heikko työnjärjestäjä.

7.6.
Esitys Paateneella meni erittäin hyvin. Huomenna on Shalgovaara. Soutjärveltä menimme Paateneelle 20 km tuntinopeudella, mutta hiukan myöhemmin saimmekin tietää, ettemme pitemmälle pääsekään: ei toimi lautta joen yli. Jo kolme vuotta se on ollut pois käytöstä. Mutta emmehän me sellaista tiedä! Menin puhumaan yöpymispaikoista. Saimme kouluinternaatista yhden huoneen ja nukuimme kaikki yhdessä. Kolme miestä nukkui autossa. Puhuin Haimin kanssa näistä ongelmista ja mies lupasi tulla paikanpäälle.

9.6.
Olemme Shalgovaaran tiellä. Täytyi lähteä järjestäjä Darja-tädin avuksi. Hän ei osaa puhua ihmisten kanssa. Olimme hänen kanssa Voijärvellä ja Ahvenlammella. Järjestimme pitkästä aikaa saunan. Se kyllä teki esityksestä melko velton. Ja kun Venäjällä on tapana sanoa, että vuoden voit olla ryyppäämättä ja kaksikin, mutta saunan jälkeen on ehdottomasti ryypättävä, niin nyt monella särkee päätä.
Ihanat luonnonkolkat!

15.6.
Katsomot ovat kyllä täpötäydet! Eilenkin esitystä säesti kauhea ukkosilma. Mummot salissa tekivät ristinmerkkejä ja välillä nauroivat niin, että vesi tuli silmiin. Näyttämön välikatto ei kestänyt kaatosadetta ja näyttämölle tuli vettä... Gormojärvi, Jevgora ja kohta olemme Karhumäellä...

Saavuimme sinne kello kaksi yöllä. Haaveilimme piirikeskuksen saunasta, mutta niin ei käynyt! Meidän on matkustettava Äänisjärven toiselle rannalle Puudosiin päin...

16.6.
Olemme Sergijevo-kylässä, kello on noin kolme, mutta yö on valoisa. Kohta nousee aurinko. Kylässä on melkein 1000 asukasta. Kerrotaan, että kylä nousi yhtäkkiä puhtaalle paikalle karkotettujen kulakkien rakentamana. Niitten, jotka karkotettiin jostain Keski-Venäjältä. Ja siltä kylä näyttääkin. Jokaisen talon ympärillä on korkeat aidat, joitten takaa kuuluu koirien haukuntaa. Järvellä veneitä lukittuna suurilla munalukoilla.

Eilen esitimme Lobskaja-taajamaassa. Pienen näyttämön takia meinattiin peruttaa esitys, mutta lapsia tuli niin paljon, ettemme kehdanneet lähettää heitä kotiin näkemättä mitään. Iltaesitys kuitenkin peruttiin.

Puudosista tuli Haimi ja kokouksessa saimme suut puhtaiksi. Tuli ihan hyvä mieli. Ja vaikka yleisöä tuli vain 15 henkeä, emme hermostuneet. Saaduilla komennusrahoilla ja "hotellirahoilla" (yövyimme kolme yötä lattioilla ja saimme siitä korvauksen), ostimme viiniä ja viinaa ja lähdimme 60 km päässä olevaan Sergijevoon. Ja ryyppäämisen seurauksena puheita riitti.

Näyttelijätär Nina Nikolajeva tunnusti, että vaikka hän on usein ärtyisä ja usein rähjää, mutta hän on kuitenkin aatteellinen ihminen ja paljon enemmän, kuin monet kommunistit. Nina kertoi, että sodan aikana, kun teatterimme oli Omskissa ja saksalaiset Moskovan lähettyvillä, Kuuno Sevander ja Kalle Rautio puhuivat Neuvostoliiton häviämisestä sodassa ja Nina itku silmissä puolusti valtiota ja huusi, ettei sellaista voi tapahtua. "Koko elämäni halusin olla rehellinen, vaikka usein tuntui niin vaikealta.“ Se on maamme onni, että sellaisia ihmisiä on. He ovat maamme suola...

Oli todella kaunis aamu! Aurinko ihan paahtoi ja Äänisen rannalla hypin innoissani alastomana ja aloitin uimakauden!
Lapsia tuli sali täyteen ja illaksi lupasivat myös yleisöä riittävästi.

17.6.
Gorelyshi-taajama. Saimme tänään suurimman summan tämän matkan aikana, 214 ruplaa. Katsomo oli molemmissa esityksissä täpötäynnä. Ja mainio vastaanotto. Tuntuu siltä, että täällä todellakin ammattitaiteilijoita ei ole ollut jo pitkän aikaa.

Autonkuljettajat ja monet muutkin juopottelivat koko yön ja niin rähjäsivät, että meinasimme antaa turpiin. Haimi oli yön kalastamassa ja sitten lähti kotiin mitään sanomatta, vaikka autot eivät päässeet lähtemään ajoissa liikkeelle hänen ollessaan vielä täällä.

23.6.
Olemme olleet Puudosissa jo viisi vuorokautta. Täällä Äänisen takaisella seudulla ei ole junia nähty. Tsholmuzhi, Novorimskoje... Piirikeskuksen kulttuuritalolla esitystä ei voinut esittää, kun aikoja sitten oli ollut tulipalo, jolloin paloi esirippu ja palomiehet olivat katkaisseet sähköjohdot. Varmasti olivat jo aikoja sitten tienneet, että teatteri on tulossa, mutta eivät viitsineet tehdä mitään.
Pogorelyshi-kylässä yleisöä oli vähän: myöhään, kuulemma, ilmoitimme. Kolovon asutuksessa saimme kahdesta esityksestä 217 ruplaa. Kubovossa esitimme lapsille pioneerileirillä.

Krivtsyssa sali oli melkein tyhjä. Siinä kylässä asuu minun kaverini välskärikoulun ajoilta Anatoli Dudkin. Hänkin on jättänyt välskäritehtävät... Kaksi poikaa ja paljon harmaata tukassa. Emme ehtineet puhua paljon. Ryyppäsimme pari pikarillista kagor-viiniä, jotain haukkasimme ja piti nousta taas autoon. En tiedä, miksi tuli sääli miestä.

Tänään on Gennadin syntymäpäivä ja lähetin Raijalle sähkeen.

28.6.
Taas olemme Karhumäellä. On perutettu taas pari esitystä huonon järjestelyn takia. Gabselga, Avdejevo...

25.6. oli Pauli Rinteen syntymäpäivä ja Viljo Ahvosen 26.6. Esityksen jälkeen järjestimme erään lammen rannalla nuotion ääressä juhlamme. Kohtuullisesti ryyppäsimme ja lauloimme paljon. Yövyimme kulttuuritalolla. Henkilökunta on väsynyt! Ahvonenkin puhuu siitä, että, kun kerran johtokunta ei tee mitään, niin mekin lähdemme... Otan lähelle sydäntä tällaiset keskustelut. Syyllinen olen minäkin, kun kerran johtokunta, kommunistit, eivät tee tehtäviään perusteellisemmin.

29.6.
Poventsan kulttuuritalo. Hiukan paremmaksi muuttui mieli, kun katsomo oli taas täynnä päivällä ja illalla löytyi aikuisiakin. Saimme 220 ruplaa.

Olen sadussa Stjopka-Rastrjopkan roolissa, sellaisena hui-hai -teini-ikäsenä pojannulikkana. Esityksen jälkeen lapset huutavat ulkona minua Stjopkan nimellä. Eräällä tytöllä silmät kiilsivät kiitollisuudesta ja kauan vilkutti kättä, kun bussimme lähti. Georgievossa yksi poika tuli pyytämään osoitettani ja antoi oman.

Näyttelijät pelaavat iltaisin "marjapussia".

2.7.
Olen kotona! Nautin kodikkuuden sopusoinnusta... Tuntui siltä, että pojat ovat huomattavasti kasvaneet tällä ajalla. Kauniisti ovat ruskettuneet pohjolan auringossa. Olivat mielissään, että tulin, tuommoinen ukon rähjä. Tänään olivat koko päivän kimpussani.

Matkalla päiväkodista tapasimme kerran Taisto Summasen. Poikamme olivat molemmat mukana ja runoilija kysyi, ovatko pojat suomalaisia vai venäläisiä? Vastasin rehellisesti, että kyllä kai ne ovat enemmän venäläisiä, kuin suomalaisia. Hän totesi, että hänenkin lapsensa puhuu enemmän venäjää, vaikka kyllä ymmärtää suomeakin. Tulimme siihen johtopäätökseen, että lapsille on annettava heti paikalla hyviä hedelmiä, kun vaan kuulee heidän puhuvan suomea. Se kyllä pitää todeta, että hedelmiä on yhtä vaikea saada meidän aikanamme, kuin kuulla kaunista jokapäiväistä suomen kieltäkin.

Toivo Haimi haaveilee Kullervon ohjaamisesta!

7.7.
Juoksentelen "irtisanomis"anomuksen kanssa. Kotonani kävi Viljo Ahvonen, joka meinaa myös, muka, lähteä teatterista, kun ei saanut palkankorotusta. Se kyllä oli sellaista"höpö-höpö"-juttua niin kuin Erna Lundillakin, joka myös puhuu teatterista lähdöstä, mutta sen takia, kun hänelle palkankorotus tuli yllätyksenä: "Ja vaikka minä olisin tuhat kertaa lahjakkaampi, kuin olen nyt, niin silti vuoden tekemättä työtä saada toisen kerran korotuksen vuoden aikana on liikaa!" sanoi Erna.

8.7.
Poppelit kukkivat ja Petroskoissa on vaikeampi hengittää kuin lumimyrskyllä.

Zvezdin lupasi päästää minut, mutta Tuorilan suostumuksella.

10.7. Kiertueella Eestissä. Tallinna
Olemme toista vuorokautta Eestissä. Eilinen päivä meni junassa, vaikka oli pikajuna. Välillä olimme Leningradissa kolmisen tuntia. Hiukan ihmetyttää, että Tallinnan kaupoissa on kaikkea, kun vain rahaa riittäisi. Tallinnassa asumme Balti-hotellissa.
Aamusta harjoittelimme Virtasia ja Lahtisia, illalla Viatonta valhetta Eestin venäläisen teatterin huoneistossa.
Ylihuomenna Liisa Tombergin on mentävä Moskovaan Neuvostoliiton Korkeimman Neuvoston istuntoon ja Kun ruusut kukkivat -esitykseen sovitetaan Martta Ljubovinaa. Ja kun diivamme Tomberg palaa, niin Ljubovina lähetetään takaisin Petroskoihin. Kyllä se on näyttelijää loukkaava juttu. Jos Tomberg lähtisikin kotiin Moskovasta, niin hänen palkka kestäisi kyllä pienenemisen. Siis näyttelijän palkkaa pienennettiin, jos ei osallistunut kiertueeseen. Ja Martan palkka ei ole suuri!

11.7.
Päättyi kiertueemme ensimmäinen esitys: suuri sali ja näyttämö ja kourallinen ihmisiä. Oli Viaton valhe -esitys. Olisiko syynä se, että näytelmän on kirjoittanut neuvostoliittolainen kirjailija? Vai onko se kirottu huono järjestys? Kyllä se toinen syistä on todennäköisempi. Katsomme huomenna.

12.7.
Aamusta alkaen kuulen miellyttäviä lausuntoja eilisestä esityksestäni. Tai oikeastaan jo eilen esityksen päätyttyä Darja Karpova sanoi, että puhuin hyvin esityksessä ja olisi parempi, jos en lähtisi teatterista. Ja tänään Piimsalissa (Maitoruokalassa) tapasin Sinikka Malmin, joka kehui minua, että muka olin paras esityksessä. Voi-voi, kun minä en sellaiseen usko! “Olit vapaa ja kaikki kuului“, lisäsivät Erna Berg ja Leena Kornilova.

Pitkästä aikaa nämä päivät tuntuivatkin ihan työstä. Kun rakennuksemme joutui remonttiin, niin työkuri putosi.

Nyt yritetään saada yleisöä kiertueellemme järjestäen tilaisuuksia tehtailla ja rakennustyömailla. Ja niissä paikoissa on enemmän venäläisiä. Esitimme venäjän kielellä Hyvien palvelujen toimisto -esityksestä katkelmia, Aleksandr Shtshelin luki "strikulisti"kertomusta venäjän kielellä. Yleisö oli mielissään, mutta katsomo ei oikein täyttynyt. Esitys Kehrassa keräsi 101 ihmistä.

Ulkonäöltään Alaveren klubi oli navetan näköinen. Mutta sisustus oli ihan ajan tasolla! 230 istumapaikkaa, tasaisesti rapatut seinät, maalauksia seinillä... Ja se on tavallinen sovhozin kulttuurimaja, eestiläisittäin (neuvostotilan klubi). Olisipa Karjalassamme samanlaisia! Katsomo ihan täynnä! Yleisö juhlapuvuissa. Ja lopussa löytyi kukkiakin jokaiselle!

16.7.
Olimme taas aamulla huonekalukombinaatilla ja sielläkin löytyi meitä varten kukkia, mutta yleisöä kaupungissa ei lisäänny. Sirp ja vasar -lehti painoi kirjoituksen teatterista. Mutta eihän siinä mitään uutta ollut.

Annoin anomukseni Sulo Tuorilalle allekirjoitettavaksi, mutta mies rupesikin perääntymään. Lupasi neuvotella Haimin kanssa. Ja sitten rupesivat, mielestäni, yhdessä puhumaan pötyä. Muka minä yhtäkkiä aloin näytellä paremmin ja he pyytävät ajattelemisaikaa huomiseen. Sitten Haimi pyysikin odottamaan syksyä, vaikka Sulo oli oikeassa, että kausi on päättymässä ja ongelma on ratkaistava nyt.

19.7. Tartto
Hotelli Park, vaikka pikemminkin asuntola. Mutta erittäin kauniissa kaupunginosassa, keskellä puutarhaa. Eurooppalainen tie Tallinnasta 186 km. Ajoimme kerrankin kolmessa tunnissa näinkin pitkän matkan. Se menikin korttipeliä pelaten. Mutta jonnekin katosi kuorma-automme tarpeiston ja kulissien kanssa. Piti peruttaa taas esitys. Yleisö tietenkin kiukuttelee. Miliisikin jo etsii sitä autoamme.

Sulo kertoi minulle, että Zvezdin on vastaan minun lähtöäni teatterista. Vaikka itseltä Zvezdiniltä kuulin, ettei hän ole vastaan, jos Tuorila suostuu. Sellaista peliä. Pyysivät muuttamaan anomukseni anomukseksi "väliaikaisesta vapaasta" eikä poislähdöstä. "Pane päivämäärä ja sillä siisti", ehdotti eräs viisas kaveri. Niinhän se juridisesti on, mutta kyseessä on enemmänkin periaatekysymys.

21.7.
Vasta eilen löytyi auto. Meni muka rikki näinkin ihanalla tiellä. Autonkuljettajat kertoivat eestiläisten vihamielisestä suhtautumisesta heihin. Eivät antaneet edes leipää ja kun miehet pyysivät vettä, niin näytettiin järveä. Miehet "kostivat" sillä, että yöllä menivät puutarhaan ja söivät mahansa täyteen marjoja.
Eilen oli esitys Järvi-jaani paikkakunnalla. Esityksen alku myöhästyi taas tunnilla. Palasimme hotelliimme vasta 4.00 aamuyöllä.

Eestillä on 24-vuotisjuhla. Tänään esitimme rautatien kulttuuripalatsissa. Sulo onnitteli yleisöä henkilökuntamme puolesta.

25.7.
Esitimme Antsolassa, Puhjassa ja Võrussa. Võrussa oli ulkoilmaesitys. Katsomoon mahtuisi 700 henkeä, mutta löytyikin vain 90.

Kävimme Friedrich Reinhold Kreutzwaldin museossa. Kalevipoegin luoja ja kansanrunojen kerääjä, kuin Lönnrot Suomessa. He olivat kirjeenvaihdossakin keskenään. Mies oli opiskellut Pietarissa.

29.7.
Esitimme Pukassa, jossa katsomo oli täynnä. 26. päivä olimme Jõgevassa. Suuri mahtava kulttuuritalo. Noin 400 paikkaa salissa ja sen neljäsosa yleisöä. Oli sateinen päivä ja tuhlasimme sen korttipeliin...

Pienissä piirikeskuksissa komeat hotellit ja kulttuuritalot. Ja nehän on rakennettu Neuvostojen aikoina, niin kuin se Mustamäekin Tallinnassa.

Viljandi, Kolga-jaani... Viimeksi mainitussa 280-paikkainen katsomo täpötäynnä. Ja erinomainen vastaanotto. Eilen olimme Võhmassa. Yleisöä noin puolet salia.

Eilen Pekka Mikshijevin kanssa tutustuimme Juri-poikaan, joka näytti meille Tarton yliopiston museota, johon on koottu Muinais-Kreikan suurenmoisten veistosten kopiot, yliopiston ylpeys. Mutta erikoinen oli yliopiston vanha arestihuone. Vintillä. Ja vuodesta 1870 seinille on kerääntynyt piirustuksia ja hävyttömyyksiä kirjoitettuna eestin, saksan ja venäjän kielellä.

31.7.
Kello on melkein kaksi yöllä. Tulimme matkalta Abjaan. Eilen olimme Kärstnassa. Sali oli täpötäynnä, vaikka se onkin kolhoosikylä. Tänäänkin oli melkein täysi sali. Saimme 193 ruplaa. Ei kukaan osta 80 kopeekan lippuja... Siis halvempia.

1.8.
Kello on taas puoli kolme yöllä. Olimme Imaverillä. Yksinäinen kulttuuritalo keskellä peltoja. Ei itse kylääkään ole näkyvillä. Mutta kun kello lähestyi esityksen alkamisen aikaa, siis 21.00, niin joka suunnasta tulleet autot ympäröivät kulttuuriahjon. Laskin: 15 moottoripyörää, 12 henkilöautoa, kuusi kuorma-autoakin oli paikanpäällä, yksi melko pitkä bussi ja viisi kuusi polkupyörää. Ei sellaista Karjalassa voisi kuvitellakaan! 260-paikkaiseen saliin mahtui noin 300 henkeä. Kaikki olivat ostaneet ruplan lippuja.
Klubi oli joskus rakennettu talkoilla. Kylästä löytyi kotiseutumuseokin: eestiläisiä muinaisaikojen talousesineitä, pukuja, rahoja ja npp. Esityksen jälkeen nuoriso rupesi tanssimaan pianohaitarin säestyksellä. Pojat mustissa puvuissa. Ei yhtäkään humalaista. Tunnustaa täytyy, että tämä kulttuuri on paljon korkeampaa, kuin Karjalassamme.

2.8.
Kaksi esitystä oli Viljandissa. Illalla oli paljon suomalaisia(?) Erinomainen vastaanotto!

Melkein kaksi tuntia puhuimme Haimin kanssa minun lähtemisestäni teatteristamme. Ehdotti lähettämään anomuksen Zvezdinille, mutta pyysi jäämään vielä vuodeksi. Ja hän, muka, tekee kaiken, että saisin rooleja.

5.8. Pärnu
Matkamme varrella oli esitys Kinge-Nõmmessä. Tällä kertaa ei yleisöä oikein ollut. Yksi lavamiehistä ja sähkömies olivat niin humalassa, että monet järjestystyöt teimme yhteisvoimin. Meinasimme ajaa miehet kotiin Petroskoihin, mutta juopot pyysivät anteeksi ja jätimme taas.

Toinen esiintymisryhmistämme on Virtaset ja Lahtiset ja toinen Kun ruusut kukkivat. Minä olen Virtasten perheestä. Itse Pärnussa sali ei ollut oikein täynnä, mutta toisin oli “Ruusuilla“. Sindi-paikkakunnalla oli noin 100 henkeä. Kyllä se joskus kummalliselta tuntuu eri paikkojen erilainen suhtautuminen kulttuuriin. Monasti ajattelemme sellaista ilmiötä Karjalassammekin.

8.8.
Põltsema. Nyt tapahtui se, minkä pitikin tapahtua työkurimme tuloksena. “Ruusujen“ kuorma-auto teki viimeisen esiintymisen jälkeen "kuperkeikan". Autonkuljettaja on kuolemaisillaan. Lähtivät kilpailemaan...

Toissapäivänä esitimme Virtasia Pärnussa vielä kerran ja yleisöä oli enemmän kuin ensikerralla.
Koeru.

9.8.
Kiertueellemme tuli Petroskoista Sulo Tuorila. Mitä varten? Pelaa korttia. Kertoi, että siinä naapuriryhmässämme ne kaksi, jotka joutuivat sairaalaan, ryyppäsivät esityksen jälkeen ja autonkuljettaja rupesi kerskailemaan kuljettajantaidoillaan. Nyt on jo toista vuorokautta tajuttomana. Teatterimme rakennustyöt ovat pysähtymäisillään.

Alatskivi. Esitimme kuntosalissa. Pikkutunneilla olimme taas hotellissa.

11.8.
Kohtla-Järve. Olemme olleet tässä kaupungissa jo toista vuorokautta. Täällä on venäläisiä yhtä paljon kuin Petroskoissa. Kiroilua venäjän kielellä kuulee joka nurkan takana. Esitys oli kuitenkin Jõhvissä, jossa 400 paikan katsomossa oli kourallinen ihmisiä. Hyvin kyllä ottivat vastaan. Tuntui kuitenkin, että sen tekivät kaksi suomalaista, jotka niin elävästi reagoivat, että tartuttivat innostuksensa muihinkin. Ja näyttelijät olivat heti mukana.
Iisakussa oli taas täysi katsomo ja yleisö tuli taas kaukaa ja autoilla. Kohtla-Järvellä 500-paikkainen sali ja noin 50 henkeä.

12.8.
Sataa koko päivän ja tuhlaamme aikaa korttipeliin. Eilen illalla tapasimme erään eestiläisen nuoren miehen, joka vihaa venäläisiä ja on varma siitä, että ainoa viisas mies Venäjällä on Pushkin.
Matka Pyssiin.

14.8.
Tulimme Rakvereen. Esitykset menevät niin sileästi, että haukotuttaa. Yritämme naurattaakin toisiamme omalla tekstillä. Minäkin Jyrkinä, ilmoittaen erään sankarin tulosta mainitsen näyttelijän oikealla sukunimellä. Eikä ihmettäkään, kun roolissa on kolme näyttelijää: Haimi, Laine ja Arni Romppainen, joka on muuten muuttanut tänne Eestiin vakituiseksi asukkaaksi – löytänyt täältä uuden puolison –, mutta on vielä teatterimme listoilla. Esitystä tuli katsomaan monta näyttelijää paikallisesta teatterista... Toivo Lankinen yhtäkkiä pamautti minulle maskeerauksen aikana, että minun pitäisi esittää Skapénia Moliéren näytelmässä??? Mitähän sillä?

15.8.
Tallinna. Eilen tulimme Kundasta. Se oli paikkakunta, jossa sijaitsee sementtitehdas ihan meren rannalla. Yleisöä oli noin 150 henkeä. Viimeinen matkamme esitys lukuun ottamatta huomisen päivän TV-esitystä. Olisiko tämä sitten viimeinen draamateatteriesiintyminen minulla? Aamulla harjoittelimme TV-talossa. Kävin kaupoissa, mutta kun ei ole rahaa, niin ei ole!

16.8.
Loppuihan se kiertue kuitenkin. Väliajalla haastateltiin Toivo Lankista ja Toivo Haimia. Kysyttiin mm., että meinaako teatteri lähteä taas Suomeen? Vastaus kuului: “Jos suomalaiset näkevät teatterimme hyvänä, niin kutsukoot, ei meillä ole mitään sitä vastaan.“
Ja nyt ainoana päämääränä on päästä lomalle!

17.8.
Juna kiitää meitä Petroskoihin.
Tallinnasta lähdimme 6.30 aamulla ja tulemme kotiin joskus 23.55 paikkeilla... Leningradissa on vaikeuksia sokerin kanssa...

19.8.
Hoopoilen kotona. Lomarahat on saatu ja nautimme lomasta. Meinaamme lähteä katsomaan Moskovan komediateatterin kiertue-esitystä.

22.8.
Stanislav Kolosjonok, joka on varaministerinä, ehdotti Haimille minun päästämistä Kanteleeseen, sillä sieltä on juuri lähtenyt kuuluttaja. Ahvonen taas puhui siitä, että hänkin lähtee, kerran palkkaa ei nosteta. Viljo Vesa meni ministerin puheille, että hän ei pärjää perheen kanssa 100 ruplalla.
S. Tuorila kieltäytyy pääohjaajan paikasta ja samalla sanoo, etteivät Lankinen ja Karpova myöskään pärjää sillä paikalla. "Jos te ottaisitte minut puolueeseen, niin se auttaisi pärjäämään itseni kanssa“, sanoi mies humalapäissään. Mutta sitten yhdessä Sulon kanssa päätimme, ettei se enää auta...

Tänään luovutin 400 grammaa verta. Väsyin hiukan.

31.8.
Kävimme neljäpäiväisellä retkellä Pitkärannassa ja Impilahdessa. Kävimme Rohlovien perheessä. Emme olleet tavanneet parin vuoteen. Leonid valmistuu kolmen kuukauden kuluttua Leningradin teknologisesta korkeakoulusta ja hänestä tulee insinööri. Oli joskus hyvä välskäri. Saako sitten Pitkärannan tehdas hyvän insinöörin? Zoja vetää perhettä, jossa on kaksi tytärtä...

Allan on vastuunalaisessa työssä, eikä hänellä ole helppoa.

10.9.
Se perkeleen ruusuni on taas kimpussani. Viides vuosi peräkkäin, alkaen vuodesta 1959, Karjalan kulttuuripäivistä Moskovassa!
Mielelläni luen Gusarovin Ihmisen hinta -romaania.

Gena on sairaalassa vieläkin. Yritän opettaa Erikille venäläisiä aakkosia. Miten täytyy lausua yhdessä M ja A? – “mama“. M ja U? – “lehmä“.

Kanteleeseen minua ei päästetty. Jyrkästi vastaan oli Sulo Tuorila ja Pergament ei voinut sille mitään. Sulo lupasi luovaa työtä ja puoli palkkaa dramaturgin tehtävistä... Kuitenkin teen runoja Kanteletta varten, jossa olen kohta vetäjänä. Väliaikaisesti.

22.9.
Olin kuuluttajana Kantele-yhtyeemme päiväkonsertissa lapsia varten. Illalla harjoittelimme lauluryhmällämme... Huomenna teatterissa on talkoot. Puramme vanhaa liiteriä, jossa oli ennen kulisseja ja joka seisoi uudennäköisen rakennuksen vieressä melko rumana. Uskomme nyt, että uudeksi vuodeksi rakennuksemme on valmis.

26.9.
Teatterissamme alkoi meidän nuorten kahdeksas näytäntökausi.
Erkon Kullervon lukutilaisuus. Kullervon rooliin on määrätty kaksi esittäjä: Pekka Mikshijev ja Pauli Rinne. Ohjaajana Toivo Haimi. Minä sain Poteron roolin.

Studiomme miehet ottavat ohjaksia käsiinsä. Pergament lupasi odottaa puolisen vuotta. Taiteellisessa neuvostossa puhuttiin minun kykyjeni puhjenneen viime rooleissa. Kai siitä hyvästä sain taas venäjänkielisessä sadussa pääosan. Ei sellainen tuo iloa.

Kaupungin puoluekomiteassa Sulo kehtasi kertoa, etten minä saa lähteä teatterista. Se olisi rotan tapa karata hukkuvasta laivasta. Ja kun olen vielä järjestön sihteeri. No voi pirua! Teatterimme tällä hetkellä on täynnä hyviä näyttelijöitä. Jos minä olen enemmän venäjänkielisissä näytelmissä, niin minä hävitän viimeisetkin äidinkieleni rippeet. Ja taas yhteiskunnallinen työ ilman palkkaa ei auta yhtään minun perhettäni. Minulla on kaksi lasta ja vaimo, jolla on pieni palkka. Ja palkankorotusta ei kuulu. Korkeasävyisiä puheita vaan! Niitähän me osaamme puhua.

30.9.
Syntymäpäivän aatto. Mitäs on saatu aikaan? Tulinko viisaammaksi? Tuskinpa! Tulinko rikkaammaksi? Varmasti en! Onko suunnitelmia? Ei voi olla, kun tulevaisuus riippuu teatterin johdosta. Perkele! Jos ei olisi näitä kahta reipasta ihmisalkua, niin lopettaisin päiväni. Tälläkin hetkellä talossamme ei ole yhtään rahaa. Voiko juhlia silloin?

Lauluryhmämme on minun ainoa lohdutus. Tänäänkin harjoittelimme ihan sydämenpohjalta. Huomenna ja ylihuomenna ovat Kantele-yhtyeemme konsertit, joissa olen taas vetäjänä. Jos tässä tienaisi jotain ylimääräistä.

Toissapäivänä olimme Kanteleen konsertin kanssa Kontupohjassa ja paluumatkalla moottori meni rikki ja kotiin pääsimme neljän aikaan yöllä.

6.10.
Tulin lyhyeltä Kantele-yhtyeen kiertueelta. Eihän tämä kuuluttajan työ ole myöskään mikään luovantyön paikka, kun kerran en voi lausua runoja tai jotain sen tapaista mielin määrin...
Ja Kullervon harjoitukset jatkuvat.

10.10.
Puolueryhmämme vuosikokous ja minut on taas valittu sihteeriksi. En uskalla panna vastaan! Alitajunnassa kytee pelko, että jos alan kieltäytyä, niin voin jäädä puille paljaille.
Kanteleessa mielelläni lausun Gianni Rodarin lastenrunoja.

Haimi kertoi kokouksessa, että teatterillemme ilmaantui mahdollisuus käydä Suomessa.

13.10.
Ensimmäinen kollektiivinen matka avaruuteen: oltuaan vuorokauden avaruudessa Maahan palasivat Komarov, Feoktistov ja Jegorov.

16.10.
Sanomalehdet ja radio ilmoittivat kansalle, että puolueen KK:n ja Korkeimman neuvoston istunnossa Nikita Hrushtshev on vapautettu tehtävistään. Ja näin arkipäiväisesti? Hän on kyllä tehnyt paljonkin hyvää maamme parantamista varten. Ei sanottu edes kiitoksia, ainakaan lehdissä eikä radiossa... Kommunistisen puolueen sihteeriksi tuli Leonid Brezhnev ja pääministeriksi A. N. Kosygin.

18.10.
Ympärillä paljon puhutaan Hrushtshevin erottamisesta. Ja puhutaan enemmänkin ulkomaalaisten tietojen perusteella, joita kuullaan radioista. Että, muka, miestä ei ollut koko Moskovassa ja päätös ilmoitettiin Nikitalle hänen tultuaan työpaikalle. Ja, muka, Hrushtshovin sukulainen Adzhubei on vapautettu Izvestija-lehden päätoimittajan työstä. Pravdassa ilmestyi pääkirjoitus tapahtumista, mutta sukunimiä mainitsematta.

19.10.
Luin loppuun Leonid Leonovin Varas-romanin. Sankari ei ole varas niinkään ammatiltaan, vaan ihminen, joka varasti toisten luottamuksen itseensä. Hiukan sekavasti kirjoitettu, mutta panee ajattelemaan. Eikös se olekin parasta taiteessa ja kirjallisuudessa?

21.10.
Harjoittelimme lauluja puoli kymmeneltä ja sen jälkeen olivat Kaburin Robot Rops -näytelmän harjoitukset. Ohjaajana on nuori nainen TV:stä Svetlana Genkina.

Harjoitusten jälkeen piti osallistua yhdistyneen teatterimme puoluejärjestön vuosikokoukseen. Kaupungin komitean sihteeri Mitjkin puhui kokouksessa siitä, että tänä vuonna maassamme ei ole riittävästi voita eikä maitoa, siksi kun viime vuoden kuivuuden takia oli teurastettu liian paljon karjaa. Mutta sen edestä sokeria, perunaa ja leipää tulee olemaan tarpeeksi...
Kaupungin puoluejärjestöissä luettiin KK:n kirje siitä, että Hrushtshev on erotettu yksilönpalvonnan ja koppavuutensa takia.

Maratin lisäksi Robotissa sain osan Čapekin Äidissä.

23.10.
Teatterimme olemassaolo vaarassa
Haimi keräsi Taiteellisen neuvoston ja puoluejärjestön jäsenet ja puhui siitä, että tilanne teatterissamme ei ole kehuttava ja parasta kai olisi sulkea teatterimme ovet. Ja hänen mielestään paras ulospääsy on liittoutumisessa Venäläisen draamateatterin kanssa.
Lähdimme samana ryhmänä ministerin puheille, joka on sen verran viekas kettu, joka on saanut puolueemme propagandakoulutuksen, että osasi rauhallisesti puhuen vaikuttaa meihin.
Teatterimme on tienattava 61 tuhatta ruplaa tuloina. Esityksistä 41 tuhatta ja 20 tuhatta ruplaa olisi muita tuloja (talon vuokraaminen ja npp.). Meidän on esitettävä 300 esitystä vuodessa: aamuisin lapsille 50 esitystä, iltaisin aikuisille 110 esitystä ja muut esitykset kiertueilla. Ja tuloja voi syntyä silloin, kun saamme 104 ruplaa aamuesityksestä ja 212 ruplaa keskimäärin iltaesityksistä. Ja joka toinen päivä pitää olla esitys, siis 14 esitystä kuukaudessa. Melkein kuorolla sanoimme ministerille, ettei sellaista voi saavuttaa. Yleisöä ei riitä! Loppupäätös jäi tekemättä.

Katsoimme hyvin viisaan Hamlet -elokuvan, jossa Smoktunovski on pääosassa.

24.10.
Laulupoikina harjoittelimme kurkut auki ja lähdimme matkalle Verhnaja Vazhinka -kylään, mutta esitys piti peruttaa sähköaseman pysähtymisen takia.

Ehdin käväistä kaupungin puoluekomitean pyynnöstä kunniapäällikkyyttämme nauttivan koulun internaatissa. Huoneissa kauhean raskas ilma, puuttui happea. Eikä ihme, jos huoneessa yöpyy 15–20 lasta! Ei sellaisissa oloissa levätä.

Luin mielenkiinnolla Orvo Björnisen kirjoituksen Punalipussa, jossa hän kertoo Optimistinen tragedia -elokuvan kuvauksista, joihin hän osallistui Vainosen roolissa.

27.10.
Eilen illalla olimme Raijan kanssa erään Karjalamme kulttuurialan huomattavan miehen juhlissa. Hän on Stanislav Vitaljevitsh Kolosjonok, jota saatettiin eläkkeelle. Päätti uransa varakulttuuriministerinä. Hyvin viisas ja sivistynyt mies ja sen hän sai kuulla moneen kertaan tilaisuudessa. Olisin onnellinen, jos joskus saisin puolta vähemmänkin sellaista kuulla.

Nyt painun verensiirtoasemalle, sillä talossa on vain velkoja ja rikkinäisiä rintaliivejä.
Ja vaikka pelkäsin, ettei vereni kelpaa kun selkää jomottaa, mutta hurraa: 20 ruplaa on kukkarossamme!

29.10.
Viime kerralla piti peruttaa esitys Verhnaja Vazhinka -kylässä sähköaseman takia. Matkustimme sinne toisen kerran. Vaikka lähdimme sinne 15.30, niin kotiin palasimme kahdelta yöllä. Runsaat 100 km ajoimme kolme tuntia yhteen suuntaan. Ja paikanpäällä vasta saimme tietää, että on myyty 18 lippua. Onneksi ennen alkua tuli vielä kymmenisen henkeä. Tienasimme 23 ruplaa 40 kopeekkaa, ja kun niistä vielä klubin johtaja sai syötäväksi ja juotavaksi osan, niin minä kieltäydyin ottamasta laskua. (Haimi pyysi olemaan järjestäjänä ja saamaan tienatut rahat.)

Aamulla lauloimme ja sen jälkeen kävin sairaalassa, jossa makaa kommunistimme Helminen. Vanha nainen, eläkeläinen, järjestömme jäsen, oli oikein huolestunut puolueen tilanteesta Hrushtshevin takia. Mummo on samaa mieltä, kuin monet ulkomaalaiset kompuolueetkin, ettei saa heittää miestä ojaan, vaikka olisi kuinka paljon virheitä tehnyt. Ja varmasti sellaisia puoluejäseniä löytyy tuhansia, jotka Hrushtshevin tapaan kritikoivat tilannetta maassamme... Mutta kun ei ole vielä saatu selityksiä Keskuskomitealta, niin ei oikein tiedä...

Samalla sairaalassa puhuin hyvän näyttelijämme, kansantaiteilija Toivo Romppaisen kanssa. Vanha mies on tyytyväinen, että nousee jo itse petistä, vaikka paareilla tuotiin. Hän puhui kovin huolestuneena yleisömme järjestyksestä: “Täytyy käydä jokaisen suomalaisen ja inkeriläisen perheen kotona ja puhua teatterin ongelmista“, neuvoi vanha näyttelijä.

Illalla on Robot Ropsin harjoitukset.

31.10.
Kello 9.30 on lauluharjoituksemme musiikkiopistolla. Ja sieltä lähdemme TV-harjoituksiin, Punalipun toimiston tilinteon tilaisuuden harjoituksiin, jossa esiinnymme. Mukana ovat Antti Timonen, Uljas Vikström, Nikolai Gippijev (Laine) ja Taisto Summanen. He puhuvat aikakauslehden ongelmista ja me välillä laulamme. Odotetaan paria vierasta Suomestakin. On luvattu kahvitarjoiluakin lähetyksessä.

TV-harjoitukset loppuivat kello 12.00 ja 14.30–17.00 on teatterissamme tulevan lastenesityksen harjoitus.

Saimme talonkien mukaan 300 grammaa voita ja yhden kilon jauhoja per talonki!
Kuulimme ulkomaan radiosta, että se on ensimmäistä kertaa 11 kuukaudessa. Kuulin Suomen radiosta, että Neuvostoliitossa näinä päivinä alennetaan voin ja lihan hintoja. Eihän sellaista kuule meidän radiosta. Jos alennetaan, niin alennetaan. Eihän sitä kukaan tiedä, miten voi vielä käydä.

Eräs näyttelijöistämme kuuli BBC:n tiedotuksen Suomea varten Hrutshshevin erottamisesta kaikista olevista viroista Kremlissä. Ja puolueen KK:n selostus ilmestyy lähipäivinä. En ole ennen koskaan ottanut huomioon ulkomaalaisia tietoja ja huhuja, mutta viime aikoina ne alkoivat jossain määrin toteutua... Saa nähdä, miten nyt käy.

1.11.
Aamusta kävimme metsässä poikiemme kanssa ja toimme Raijalle "syyskukkia". Sieltä juoksujalkaa menin teatteriin, jossa avasimme hiukan ääntä ja sakilla painuimme TV-taloon. Lauloimme Rakastan elämää, Tukkijoen pari laulua ja Matalan torpan balladin. Välillä saimme kahvia ja kuuntelimme kirjailijoita ja Punalipun heppuja.

Ehdin vielä harjoitella teatterissa Ropsia ja illalla olin vetämässä Kantele-yhtyeemme konserttia, joka tapahtui upseeritalolla.

2.11.
Jo sata vuotta sitten USA:n presidentti kertoi, että aina voi narrata osaa kansasta, vähän aikaa voi harhauttaa koko kansaakin, mutta narrata koko kansaa pitemmän aikaa ei käy päinsä.

Lauloimme musiikkiopiston oppilaskonsertissa, jossa säestäjänä oli oppilas. Rahakeräys konsertista menee maalla asuvien harrastajien rahastoon. Lauloimme amerikkalaisen laulun En tahdo sotia ja Matalan torpan. Yleisömme yltyi sen verran, että lauloimme lisäksi karjalaisen laulun Kiiskon suudoh venäjän kielellä. Piti tulla turistiryhmän Suomesta, mutta, kuulemma, väsyivät sen verran, etteivät jaksaneet.

3.11.
Tiukka päivä tämäkin: 9.15 luento politvalistustalolla taiteilijoita varten. 12.00–14.30 Kullervon 3. kuvauksen harjoitukset ja 17.30 Kantele-yhtyeen konsertti koululaisille.

7.11.
“Eläköön Suuren vallankumouksen juhla!!!“ kuuluu ja näkyy joka kulmalta ja nurkan takaa. Aurinkoinen pakkasilma.
Ensimmäisen kerran minäkin jouduin pois kulkueesta: teatterillamme on kunniapäällikkyysesiintyminen. Esitämme sotilaille Viaton valhe -näytelmän. Kyllä pitää olla osuva nimitys näinä päivinä. Esitys on klo 11.00 ja Kanteleen samanlainen kunniapäällikkyyskonsertti on klo 13.00.
Palkkaa näistä esityksestä ei tipu.

Juhlan aattona Musiikkiteatterin huoneistossa oli perinteinen juhlatilaisuus. Ilman meitä ei ole yhtään tilaisuutta mennyt, meinaan lauluporukkaa! Sen jälkeen otimme pienet naukut juhlan kunniaksi. Se lämmitti sen verran, että syntyi meidän ensimmäinen nimikin: “Tontut“!?

Kuuluisa teatterimme koiranleuka Orvo Björninen ehdotti juhlan kunniaksi liittymistä koko ryhmällämme puolueeseen. Hänelle kun tuli sääli minua, kun olen yksin touhuissa. Nauroimme yhdessä ihan hyväntahtoisesti, sillä ivaa tai pilkkaa en äänissä kuullut. Olin oikein mielissäni.

Gennadi ja Erkki valmistautuvat kulkueeseen mummon kanssa. Äiti pitää kovasti näistä juhlista... Pojat ovat fiksuissa vaatteissa. Ja kaikki Suomesta tuotua. Ei meidän palkoilla sellaista kaupoista saa.

Ja nyt kello on jo 21.00. Aamulla kuitenkin peruttiin se kunniapäällikkyysesitys. Yleisöä esitykseen ei tullutkaan jostain syystä. Mutta kyllä Kantele-yhtyeemme konserttiin tuli ainakin 200 sotilasta.

Järjestimme kotonamme juhlapäivällisen, johon kokoontuivat kaikki Hallit. Allan kyllä oli kehnonnäköinen, naama mustelmissa. Sai turpiin tietämättä keneltä ja mistä syystä. Heitä oli, kuulemma, kolme.
Menimme yöllä kävelylle: kaunisti koristettu Leninin katu!

8.11.
Olin juhlayöpäivystäjänä teatterissamme. Se on perinteinen vanha tapa: että jos tapahtuu jotain erikoista, niin täytyy hälyttää miliisit ja palokunnat ja npp. Ja se on virallisen työpaikalla olevan vahdin lisäksi. Nukuin sohvalla seitsemän tuntia vuoroni kahdeksasta tunnista... On viiden asteen pakkanen ja joulutunnelma.

11.11.
Lumi kuitenkin otti ja suli. Yritän sepittää tekstiä Albert Antyshevin sävelmään Uuden vuoden laulua varten. Se ensimmäinen yhteinen Karjalan pioneerien marssi onnistui. Aamulla oli luento politvalistustalolla: “Maailman sosialistinen järjestelmä nykyajan ratkaisevana vallankumouksellisena tekijänä“. Tehtäväkseni on annettu tehdä samanniminen selostus suomen kielellä.

13.11.
Tänään olin vähällä huutaa: “Pysähdy, hetki, olet ihana!" Tuntui ihanalta, kun sain kävellä poikieni kanssa kaupungilla. Pakkanenkin meni pyllylle ja kadut kauniisti valaistut ja terveet punaposkiset nulikkamme tämän ihmispaljouden keskellä.

Ja päivällä Orvo Björninen puhui katkerasti teatterimme ongelmista ja ihan päätä särkee, ettei ulospääsyä löydy. Nykyäänkin harjoituksen alla on vain venäjänkielinen satu Ropsista ja siinä on mukana vain 5 henkilöä. Muut ovat taas ilman kuormitusta ja näyttelijöille se on katkeraa.

14.11.
Aamulla lauloimme ryhmällämme ja yhtäkkiä tulikin ajatus käydä Murmanskin alueella laulamassa suomalaisia varten, jotka rakentavat sähkölaitosta Neuvostoliittoa varten. Sanottu – tehty! Kävimme Marlenin ja Orvon kanssa Petroskoin kaupunginjohtajan Vakuljkinin vastaanotolla. Johtaja periaatteessa suostui ja lupasi ottaa yhteyttä Murmanskiin.

17.11.
On niin pimeä aika, että tuntuu, kun ilta syntyy ihan aamusta alkaen. Vapaapäivänäkin teatterin henkilökunta kävi teatterissa katsomassa, eikö jotain työntapaista järjestettäisi. Haimi on jossain komennusmatkalla ja kaksi ihmistä harjoittelee sitä satua.

Tänään ilmoitettiin radiossa puolueen KK:n päätös Adzhubein vapauttamisesta puolueemme sihteerin toimesta. Kansassa kyllä jo kauan sitten vitsailtiin, ettei tarvitse olla sataa ystävää, jos menee naimisiin niin kuin Adzhubei. Hänen vaimonsa on Hrushtshevin tytär.
Taas maassamme yhdistetään maatalous- ja teollisuuskomiteat. Se onkin oikein. Monasti me, puoluejäsenet, näemme kaiken tapahtuvan kansaa myöhemmin. Eikö ole jo korkea aika kutsua puolueemme edustajakokous?

19.11.
Teatterilaiset järjestivät Solomannin tehtaan kulttuuritalolla työläisiä varten sellaisen kiitosesityksen siitä, että he tekivät teatterin katsomoon oikein hyvät nojatuolit. Ihmisiä tuli tuskin viitisenkymmentä... Tuleeko todella tästä teatterista loppu? Haimi ehdotti aamulla keräämään yhteisen teatterin puoluejärjestön ja pohtimaan vielä kerran teatterimme asioita. Haimi ja Tuorila ilmoittivat ministeriölle, että lähtevät pois teatterista, jos "avioliittoa" Venäläisen teatterin kanssa ei pureta.

22.11.
Sunnuntai. Aurinkoinen pakkasilma. Olimme perhekävelyllä. Nyt Erkki lähti naapuriin katsomaan Tuhkimoa naapurin telkkarista ja Gena leikkii sohvalla. Sanoin pojalleni: “Annapas nokka tänne.“ “Minä olen juna“, ilmoitti poika. “Hyvä on, mutta nokkasi kuitenkin anna.“ Vähän ajan kuluttua poika pissasi sohvalle. “Miksi et mennyt potalle?“ kysyin. “Mutta minä olen pieni koira“, vastasi poika. “Eihän koirat pissaa sohvalle“, sanoin. “Ei se mitään“, lohdutti poika.

Pyhäjärvellä esitimme Aika kutsuu -näytelmää. Remontissa oleva klubi oli kylmä kuin mikäkin. Mutta teatteri tienasi 18 ruplaa...

25.11.
Eilen aamulla tein ensimmäisen selostukseni päivän tapahtumista suomen kielellä. Tunnin kuluttua menin Kantele-yhtyeen kanssa Latvaan.

Venäläisessä draamateatterissa oli Raivattu uudismaa -näytelmän ensi-ilta. Se kesti 3,5 tuntia. Davydovia esitti Pilipenko, Naguljnovia Hlopotov, Lushkaa Prikot. Hyvä oli kuuluisa vanhus Shtshukarj, jonka roolissa esiintyi Juri Grishmanovski. Luovutustilaisuus oli myyty teknilliselle opistolle, joka on jo pilattu opereteilla. Vaikea heidän oli seurata esityksen tapahtumia ja häiritsivät muitakin.

27.11.
Työpäivämme oli melko lyhyt taaskin, kun tunnin laulamiseen se loppuikin.

29.11.
Aamusta harjoittelimme 2,5 tuntia Robot Ropsia ja siihen työpäivämme taas loppui.

Eilen yritimme esittää Pääsevä Selkä -taajamassa, jonne pääsi bussilla puolessatoista tunnissa ja sitten kapearaidejunalla piti matkustaa vielä jonkin verran. Mutta yleisöä kerääntyi vain 19 henkeä ja esitys peruttiin... Tuntuu siltä, että henkilökunnalle tällainen työ alkaa olla riesana. Liisa Tomberg huusi, että täytyy kääntyä taas puolueen aluekomitean sihteereiden puoleen! Mutta tietäväthän siellä tilanteesta. Tasavallalle on annettu taas liian vähän varoja maamme budjetista.

16.12.
Olin kymmenen päivän matkalla Aunuksen piirissä Kantele-yhtyeemme joukossa (Interposjolok, Vitele, Tuulos, Kuitezhi, Jurgelitsa, Tuksa, Retshnaja selga, Pitkäranta, Salmi ja itse Aunus). Hyvin meni konsertti Aunuksessa, jossa sain kuulla kehuttavia sanoja esiintymisestäni. Harvoin niitä kuulee, siksi panen muistiini.

Pitkärannassa esiintymisemme aikana sammuivat monta kertaa valot näyttämöltä. Erään laulun aikana, jota lauloi duetto, mies, joka muuten hakkaili tätä laulukaveriaan, yhtäkkiä keksi, että he ovat kirkossa, kun heidän käsiinsä annettiin kynttilät. Miestä se niin hermostutti, että tuli nauru, jota oli vaikea lopettaa. Piti keskeyttää. Yleisö pyysi vain, ettemme supistaisi ohjelmaamme. Se venyikin 3,5 -tuntiseksi.

Tapasin Pitkärannassa Allanin, joka kertoi, että meinaa lähteä tehtaalta, sillä rakennusmestarille käy ylivoimaiseksi pitää kurissa työmiehiä, joitten työkuri on ihan mitätön. Miestä verotettiin 30 ruplalla siitäkin, että oli ylittänyt rakennustarpeiden määrät.

17.12.
Aamulla oli kolmen tunnin harjoitukset, vaikka niihin eivät suvainneet tulla lavamiehet, eikä taiteilija. Itse siirsimme kulisseja ja kaikki olivat ärtyisiä. Sitten tuli Haimi ja ilmoitti, että Robot Ropsin ensi-ilta tapahtuukin Venäläisen teatterin suurella näyttämöllä. Mutta sehän on järjetöntä siirtyä lämpiöstä melkein stadionille. Miten Haimi suostuikaan sellaiseen?
Koko henkilökunta puhuu tahallisesta teatterimme tappamisesta. Joku syy siinä tietenkin on.
Illalla kuitenkin olimme Viattoman valheen kanssa Kutizhmassa. Yleisöä kerääntyi noin 60 henkeä ja kaikki ilman kuulokkeita, siis suomea ymmärtäviä. Esitys meni oikein hyvin ja näyttelijät heti paikalla sulivat, olivat kaikkeen tyytyväisiä.

31.12.
Eilen illalla lauloimme porukallamme Tiedeakatemian haaraosastolla. On geologien päivä ja meidän porukkamme sai Kunniageologi-arvonimen geologian instituutin johtajan Kauko Kratzin päiväkäskyllä. Ja viime vuosina geologien päivinä meidät on kutsuttu aina juhliin. Niin eilenkin.
Ja konserttimme heidän juhlakokouksen päätyttyä jatkui juhlapöydän ääressä. Siellä sain tietää, mitä on "osteri aavikossa": se onkin konjakin ja samppanjan sekoitus. "Verinen Meeri" on tomaattimehua vodkan kera! Tänään olenkin koko päivän melko kohmelossa.

Viimepäivinä tienasin rahaa konstilla ja toisella. Viikko sitten kävin luovuttamassa verta ja sitten oli koko sarja pakkasukkoesiintymisiä päiväkodeissa, aina eri skenaarion mukaan. Olin poikienikin lastentarhassa, eivätkä pojat tunteneet. Erkki kyllä sanoi, että hampaat olivat kummallisen samanlaiset kuin isällä.

Ja toissapäivänä oli se Robotti Ropsin ensi-ilta. Saimme pari kertaa harjoitella kahteen saakka yöllä sillä suurella näyttämöllä, mutta ei läpiajoa kuitenkaan ollut. Ja tuloksena olikin se, ettei oikein kuulunut katsomoon. Minua kuitenkin hiukan niin kuin kehuttiinkin.

Oli näinä päivinä taiteellisen neuvoston istuntokin, jossa pohdittiin taas teatterimme ongelmia, joita aina syntyy, kun yhtenäisen teatterin johtaja panee päiväkäskynsä seinälle. Huhuja kuitenkin kuulee, että vapauden "avioliitostamme" saamme.
Yllätyimme kuitenkin ministerimme mielipiteestä, ettei Kullervolla saa avata uuden teatterirakennuksen toimintakautta. Eikä voi, muka, Čapekin Äidilläkään. Ja päätettiin sitten, että olkoon avajaisissa neuvostonäytelmänä Schteinin Valtameri. Mutta pärjääkö ohjaajana Sulo Tuorila? Onko näyttelijöitä päärooleihin?

Uuden vuoden lahjanani oli Aila Heikkisen sähke Suomen Oulusta!
Toisena lahjana oli minun ja Antyshevin yhteisen teoksen, Karjalamme pioneerien marssin, laulaminen TV-ruudussa. Esiintyi pioneeripalatsin poikakuoro, jota johti Sofja Osjkina.

Uusi vuosi 1965 on kynnyksellä! Olisipa kynnys matalampi.