William Hall






8.1.1971
Huomenna on puolueen kaupungin vuosikonferenssi, siksi tänään on kerätty kaupungin puoluejärjestöjen sihteerit ja kaupunginkomitean jäsenet. Ensin hyväksytään huominen selostus ja vasta sitten on komitean järjestystäysistunto.
Puhemiehistössä on 45 ihmistä, siinä luvussa Robonen (Tiedeakatemian haaraosaston laboratorion johtaja ja puoluejärjestön sihteeri), yliopiston puoluekomitean sihteeri Germanov, Sever-aikakauslehden päätoimittaja Dm. Gusarov ja kaksi kanta-asukkaiden edustajaa, siis Neuvosto-Karjala -lehden puoluejärjestön sihteeri Lätsi ja teatterista W. Hall. Oleg Strelkov on kaupungin puoluekomitean propagandaosaston johtaja.

Aluekomitean konferenssiin valitaan 228 puolueenjäsentä kaupunkimme edustajina. Siinä luvussa ovat kirjailija ja Punalippu -aikakauslehden päätoimittaja Uljas Vikström, Sever -aikakauslehden päätoimittaja ja kirjailija Dm. Gusarov, Musiikki- ja venäläisen draamateatterin toiminnanjohtaja Sergei Zvezdin, kasvatusinstituutin rehtori Ihalainen, kulttuuriministeri Lev Kolmovski, kuvanveistäjä Leo Lankinen, Leningradin konservatorion haaraosaston johtaja Laptshinski, kirjapainon hallinnon johtaja Monosov, Neuvosto-Karjala -lehden päätoimittaja Ivan Aleksejevitsh Petrov, korkeimman neuvoston puhemiehistön puheenjohtaja Prokkonen Pavel Stepanovitsh, kirjailijaliiton puheenjohtaja ja kirjailija Jaakko Rugojev, suomalaisen teatterin pääohjaaja Haimi Toivo Semjonovitsh, Nuorisoliiton Karjalan aluekomitean ensimmäinen sihteeri Viktor Stepanovitsh Sharapov ja npp.

10.1.
Luojan kiitos, että on mennyt viimeinen lasten esitys. Tietenkin se oli venäjänkielinen. Ja toisesta päivästä lähtien sadut oli kaksi kertaa päivässä ja joka ikinen päivä. Ensi-illan kanssa se teki 20 esitystä näin lyhyessä ajassa. Hermoja jo koetteli.

Eilen esityksen lisäksi oli Petroskoin kaupungin puoluekonferenssi. Autolla minut tuotiin teatteriin ja olin maalannut valmiiksi jalkani ja käteni (pioneerien kesäleirin väreillä), olin pukenut päälleni pioneeripojan vaatteet omien vaatteiteni alle ja autolla minut vietiin äänestämään ja sieltä tuotiin takaisin teatteriin. Viidessä minuutissa oli naamioni valmis ja kolmannen soiton aikana riensin näyttämölle.

Ja vaikka kalenteri näyttää tammikuuta, ilmassa on +3 asteetta, vesilätäköitä, mutta teatterissa sisällä on just-just +17 ja polvihousut jalassa on kylmä!

Minut valittiin taas kaupunkimme puoluekomiteaan vielä kolmeksi vuodeksi. Lähetin Leningradiin teatterikoulun koetehtävät, mutta viimeisen lähetin vasta eilen, vaikka eräpäivä onkin 10.1.

Eilen konferenssissa kehuttiin Suomalaista teatteriamme, mainiten Otatko miut, Karjalan mua? ja Anouilhin Leivonen. Rozovin näytelmästä ei sanottu mitään, vaikka se on todellakin viime ajan parhaimmasta päästä. Arvosteltiin Venäläisen teatterin ohjaajaa. Se oli virallinen kulttuuriministerin kanta.

17.1.
Esityksiämme tuli katsomaan Suomesta Mauri Reutsalo. Eilen katsoi Karjalan muata ja tänään Illansuusta puoleenpäivään. Ja vasta tänään hän niin kuin elpyi. Ja samoja esityksiä tuli katsomaan Moskovan edustaja, pitäen silmällä myös Suomen matkaa. Saa nähdä päästetäänkö Rozovin näytelmä Suomeen? Ihan kateeksi käy, etten ole mukana näin hyvässä esityksessä.

Tuntuu siltä, ettei tämä uusikaan Marsonin ohjaama Arbuzovin Vanhalla Arbatilla onnistu.

Kovasti minua miellytti eilinen Aleksander Blokille omistettu runo-ilta Teatteriyhdistyksen huoneistossa. Luettiin kirjeitä, runoilijan päiväkirjaa ja lausuttiin runoja, soi flyygeli ja viulu – ja hyvin suppea katsojakunta.
Kirjoitin lehteen pienen artikkelin Kaarina Volasesta, jonka on tarkoitus esiintyä Leivonen -näytelmässä tammikuun 27. ja 28. päivänä.

Sain virallisen kutsun tutkintoihin Leningradista, mutta teatterimme johtokunta meinaa mitätöidä sen.

6.2.
Aunus. Ja on hyvä mahdollisuus muistella viime viikon tapahtumia.

22.1. alkoi instituutissamme luentojen sarja, mutta teatterissamme oli Arbatin satujen (Skazki starogo Arbata) ensi-ilta ja vasta 23. tammikuuta yöjunalla pääsin matkustamaan Leningradiin. Luentoja oli yhdeksältä aamulla kello kahdeksaantoista saakka. Ja heti kun löytyi aukko luentojen välillä, juoksin kirjastoon. Liiankin paljon on lukematta. Mutta iltaisin yritin päästä teattereihin. Katsoin Pushkinin teatterissa Dostojevskin Stepantshikovin kylä ja Komediateatterissa Salynskin Maria-esityksen.
Välillä oli välitutkintokin!

30.1. illalla nautin urkukonsertista kuuluisassa filharmonian salissa.

31.1. teatterissamme oli lasten esitys aamulla ja illalla Luonnon lapset.

Helmikuu alkoi Täällä Pohjantähden alla harjoituksilla televisiota varten. Mutta myttyyn meni sekin homma, kun kuorma-automme meni rikki kiertueella ja pyydettiin apua Venäläiseltä teatterilta. Vaikka sitä oli luvattu, ei autoa tullut. Kuljettaja oli sen verran humalapäissä. Perutettiin oikein tarpeellinen esitys. Henkilökunta on raivoissaan!

3.2. meinasin lähteä takaisiin Leningradiin lentokoneella, mutta oli sellainen tuisku, että lentokone myöhästyi neljä tuntia. Tunnin myöhästyin luennolta, enkä suorittanut yhtään tutkintoa. Ja 4. päivänä oli lähdettävä kotiin päin. Ainoana ratkaisuna oli suorittaa kolme tutkintoa yhtenä päivänä. Ja minä sen tein! Kerroin Homeroksen Iliaasta ja Erasmus Rotterdamilaisen Tyhmyyden ylistyksestä.

5.2. aamulla hyppäsin suoraan junasta teatterin bussiin – ja matkalle Aunuksen piiriin. Mutta! Teatterimme kuorma-auton kuljettaja menetti rattijuoppouden takia ajokorttinsa ja koko henkilökunta odotti 1,5 tuntia miliisilaitoksen edessä. Loppujen lopuksi saatiin toinen kuljettaja. Mutta kuorma-auton huonon kunnon takia vielä kolme neljä kertaa saimme seistä tien varrella. Myöhästyimme 1,5 tuntia. Lapset olivat odottaneet ainakin kolme tuntia ennen kuin aloitimme.
Se oli Kotkatjärvi. Kulissit eivät taaskaan mahtuneet näyttämölle. Orvo Björnisen ehdotuksesta tehtiin rautaiset pukit, joiden päälle laajennettiin näyttämöä. Tienasimme 40 ruplaa aamuesityksessä ja 70 ruplaa illalla.

Nyt olisi matka Alavoiseen, mutta sitä auto-raukkaa ei saada mitenkään käyntiin. Mukaan lähti paikallinen autonkuljettaja.

8.2.
Paikallinen kuljettaja vei kyllä automme Alavoiseen (Iljinski), mutta siellä ryyppäsi ja hänet oli passitettava takaisiin kotiin. Rattiin istui teatterimme varajohtaja. Peruttiin lasten esitys, kun katsomoon oli kerääntynyt vain 20 lasta. Iltaesityksessä oli viitisenkymmentä henkilöä.

14.2.
Matkastamme Aunus – Kuitezhi – Kovero – Pitkäranta – Salmi – Suuretmäet – Aunus ei ollut teatterille minkäänlaista hyötyä. Enemmän tappiota, vaikka matkallamme oli venäjänkielinen lasten esitys Olkaa valmiit, Teidän Ylhäisyytenne ja Rozovin Illansuusta puoleenpäivään. Viimeksi mainitussa olin venäjänkielisenä kuuluttajana ja nautin siitä: hyvää tekstiä ja hyvin tehty esitys. Lapsia kyllä löytyi, mutta iltaisin yleisöä löytyi vain puolet katsomoa. Puolet kyläläisistä oli aina juovuksissa.

19.2.
Tulin vuorokauden matkalta Leningradista. Kävin siellä onnittelemassa Olga Ivanovna Gerasimovaa syntymäpäivän johdosta. Hän oli meillä teatterikoulussa vv. 1952–57 lausunnan opettajana. Tietenkin venäjänkielisen. Keräsimme kaksi ruplaa per mies entisiltä studiolaisilta. Mutta kun junalippu maksoi 16 ruplaa niin ei lahjaan paljoa jäännyt. Lisäsin hiukan omasta puolestani, mutta sittenkin riitti vain Letkis-puutauluun ja adressiin. Meitä odotettiin Manok-yhtyeenä, mutta unohtivat kai, että olemme köyhiä.

Samana päivänä kuuntelin professori Tamartshenkon luennon “Näyttelijän yli-ylitavoite(sverh-sverhzadatsha), teatterin tehtävä ja läpikulkeva toiminta (skvoznoje deistvije). Niiden eroaminen näytelmän ideasta”.

Illalla seisoin kaksi tuntia Gorkille nimetyn Suuren draamateatterin kassaluukulla ja sain kun sainkin kahdella ruplalla pääsylipun. Se pani taas minut tiukalle. Kotiin oli mentävä taas yhteisessä vaunussa, mikä merkitsee istumapaikkaa ilman petiä ja kovalla istuimella istumista koko yön. Mutta sain nähdä hyvän esityksen! Eugen O´Nealin näytelmän Lapsipuolen kuu (Luna dlja pasynkov).

20.2.
Oli matka Kontupohjaan Luonnon lapset -esityksen kanssa. Lähdimme matkaan myöhässä. Mukaan tulivat tuntemattomat lavamiehet, jotka tultuamme perille lähtivät heti kauppoihin ja lavasteet odottivat purkamista vielä 20 minuuttia. Miehillä oli yksi vasara mukana ja sekin meni heti rikki.

Ennen esitystä oli tapaamistilaisuus yleisömme kanssa. Se koostui suomalaisista vanhuksista. Ja he raukat ihmettelivät, miksi näin huonosti oli mainostettu esitystä. Pukijat unohtivat ottaa mukaan monta paria esitykseen kuuluvia saappaita, tarpeiston hoitajat unohtivat esitykseen kuuluvat lusikat. Aloitimme 45 minuuttia myöhässä ja kuulokkeista kuului pelkkää vinkumista. Näyttelijä Viljo Wesa sanoi osuvasti, että ne ovat teatterimme kuoleman ääniä!

21.2.
Täällä Pohjantähden alla -tv-harjoitusten kanssa taas myöhästyimme siksi kun kulissit olivat teatterissa kiekon päällä ja täällä piti keksiä jotain. Ja lavamiehet ovat taas uusia. Se on yhdistetyn teatterin sairauksia ja johdon lyhytnäköisyyttä.

22.2.
Venäläisen teatterin henkilökunta hautasi äkillisesti kuolleen melko nuoren näyttelijän Mihail Garmonenkon. Ryhmä meikäläisiäkin oli hyvästelemässä.

Erkki voitti eilen kaupunkimme pioneerien ohjuskilpailussa. Gennadi oli apulaisena. Pojat saivat meiltä suklaalevyn. Erkki sai viitosen maantieteessä.

Illalla (Armeijan juhlapäivän merkeissä) oli gaalakonsertti. Katsomossa oli sotilaita, upseereja ja tasavallan johto. Puhutaan siitä, että sama konsertti esitetään Moskovassa. Me Raijan kanssa molemmat olemme mukana. Olisikohan tämä viimeisiä Manok-yhtyeemme esityksiä?

24.2.
Aamulla olivat talkoot. Puhdistimme teatteriamme remonttiroskista.

Saimme kuulla, että Kantele-yhtyeemme oikein lahjakas hanuristi Bydanov menehtyi juopottelun takia. Kolme päivää peräkkäin näes ryyppäili. Minun ikäinen mies, siis neljänkymmenen paikkeilla. Juovuksissa tuli konserttiin ja häntä ei päästetty näyttämölle. Mies suuttui ja lähti jatkamaan ryyppäämistä ja sille tielle jäi.

Pidin puoluekokouksen. Kolmestaan kavereitten kanssa teimme tilitystä toiminnastamme.

Tunnin kuluttua lähtee juna Moskovaan.

28.2.
Karjalan taidetta Moskovassa
Ei meitä vielä koskaan ole kuljetettu näin leveästi: osastovaunuissa, yöpyminen Rossia-hotellissa. Olimme varautuneet siihen, että yli tunti menee passien tarkastukseen ja lomakkeiden täyttämiseen, mutta jo kymmenessä minuutissa olimme huoneissamme! Kahden- ja yhdenhengen huoneet. Joissakin huoneissa on TV ja puhelinkin. Mutta Raijan kanssa olimme koko matkan eri hotelleissa. Lounaalle menimme kuitenkin samaan ravintolaan.
Kremlin pihalla ostimme käsistä lippuja Kongressipalatsiin Joutsenlampi-esitykseen ja illalla katsoimmekin esitystä. Ja ehdimme vielä Semjon Karpin syntymäpäiväjuhliin.
Seuraavan päivän aamulla olimme harjoittelemassa Tshaikovskin salissa ja lounaan jälkeen lähdimme Tretjakovin galleriaan. Raija oli niin väsynyt, että suuttui vähästä. Ja kupilliset kahvia Rautioitten huoneessa virkistivät ja elämä taas hymyilytti.

Katsomo ei ollut läheskään täynnä, mutta hyvin katsojat ottivat meidät vastaan, etenkin Manokimme. Salissa olivat teatterimme ohjaajat eri ajoilta. Siis Heifets Malyi-teatterista ja Lebedev. He sanoivat, että Manok oli parasta koko ohjelmassa.
TV:n suojissa saimme Kunniakirjan Neuvostoliiton TV:n kaupunkienvälisen kilpailun voitosta. Samanlaiset kirjat saivat Petroskoin ylioppilaskuoro, Soutjärven vepsäläinen naiskuoro ja Runo-tanssiryhmä.

Teatterissamme leningradilainen Naum Lifshits ohjaa nyt Korneitshukin näytelmää Sydämen muisto. Ja taas kymmeniä ihmisiä, siis näyttelijöitä maleksii työttöminä. Palkkaa he tietenkin saavat.

13.3.
Eilen päivällä oli melko hankala taiteellisen neuvoston istunto. Teatterissamme nykyään on 18 miesnäyttelijää ja 20 näyttelijätärtä. Olisiko se ainoa maailman teatteri tällaisessa kokoonpanossa? Jotta kaikki nuoret, jotka nyt opiskelevat studiossa, mahtuisivat henkilökuntaan, on sanottava hyvästit näinkin hyville näyttelijöille kuin Emma Hippeläinen ja Sanni Botsharnikova. Molemmat ovat teatterin perustavaa joukkoa. Sanni pyysi jättämään hänet teatterin 40-vuotisjuhlaan saakka. Sanoimme kuitenkin yksimielisesti, että nykyään on mahdotonta heittää nuoren pois ja pitää listoilla sairaita ihmisiä. "Mutta minähän olen aivan terve?!" huudahti Sanni.
T. Haimi, A. Vlasova, Henri Routtu, minäkin, taiteilijamme Valentina Avdysheva ja johtajan apulainen Holodov yritimme saada Botsharnikovaa suostumaan – tuloksetta. Sanni haukkui pataluhaksi Darja Karpovan, jonka kanssa oli vuosikymmeniä tehnyt työtä.
Sanni otti illalla vähän liikaa rauhoituspillereitä ja oli hiukan sekaisin. Ihan pelotti. Noin pehmeästi sanoi vain, ettei ollut missään taiteellisessa neuvostossa eikä tiedä mistään puheista.

16.3.
Paikalliskomitean istunto. Afanasjev, joka opiskeli studiossamme ja on jo kolmesti lähtenyt teatterista, meinaa lähteä taas pois. Eihän siinä olisi mitään erikoista, mutta kun mies juopotteli ja rikkoi työkuria niin monesti, että johtaja ehdottaa antaa miehelle kenkää lain 47. pykälän mukaan. Ja mies on 24 vuotta vanha. Tuli valittamaan ammattiliittokomiteaan, että syy juopotteluun on johtajissa, jotka eivät huolehtineet kuorma-auton kunnosta ja miehet juopottelivat sen kustannuksella. Ja ammattikomitea alkoi heti etsiä pehmennystä johtajan päiväkäskyyn. Tuskinpa me koskaan saamme kuria taloomme!

26.3.
Korneitshukin Sydämen muisto -näytelmän luovutustilaisuus. Esitys omistettu XXIV puoluekokoukselle.

Ministerimme toveri Kolmovski: “En ole aikoihin nähnyt ja kuullut näin hyvää, riemua synnyttävää esitystä. Merkillisintä tässä on sekin, etten ole Suomalaisen teatterin aktiivinen ihailija”, tunnusti mies. ”Syntyi suuri, oikeudenmukainen kertomus elämästä. On kenestä ottaa esimerkkiä”, riemuitsi ministerimme.

Varakulttuuriministeri Stanislav Kolosjonok tunnusti, että katsoi esitystä suurella mielenkiinnolla ja hänelle se oli elämys. Ei ollut nyyhkytyksen ja melankolian aihetta. "Katsoin kiinteällä mielenkiinnolla. Kaikki näyttelijät olivat riittävästi mukana, eläytyivät rooleihinsa. Voin vain onnitella ohjaajaa ja näyttelijöitä oikean esityksen syntymisestä. Oikea esitys puolueemme edustajakokouksen aattona", teki tämä mies yhteenvedon.

Teatteriyhdistyksen toiminnanjohtaja (vastaava sihteeri) Jevgenia Pavlova, ammatiltaan dramaturgi, puhui: “Hermostuin, kun sain tietää, että otitte ohjelmistoon sellaisen sentimentaalin, vilpillisenkin näytelmän. Mutta onneksi esitys miellytti. Hyvä, että olitte leikannet pois huonon kuvaelman. Kuitenkin sodanaikaiset laulut tuntuivat hiukan tunkeilevilta. Tuntui siltä kuin ohjaaja ei olisi oikein uskonut näyttelijöihin. Herkkä oli monessa paikassa Viljo Ahvonen. Todellisesti miellytti Pauli Rinne. Hänessä ei ollut vilppiä, ei näkynyt näyttelijän konsteja. Vaikutti yökohtaus ikuisen tulen ääressä, kun kasvot ja tapahtumat olivat sen valossa.”

Nikolai Jurinov (filharmonian johtaja, sotaveteraani): ”Tavallisena katsojana huomasin, miten erittäin hyvin heijastettiin esityksessä nykypäivän ongelmia, sotilaspatrioottista teemaa. Ennen esitystä virittäydyin kriittiselle tuulelle, mutta nyt olen onnellinen, että tulin katsomaan tätä näytelmää. Unohdin, että olen Suomalaisessa teatterissa ja kuuntelen näytelmää suomen kielellä. Teillä on hyvä tulkkaus! En voinut istua rauhallisesti. Kaikki miellytti. Parempaa aihetta, joka olisi omistettu edustajakokoukselle, ei voisi ajatellakaan.”

Ohjaaja Naum Lifshits puheessaan kiitti, että esitystä kehuttiin niistä lähtökohdista, joista halusimmekin: ”Kaikki on ymmärretty ja siitä kiitos!”

(Ja muutaman minuutin kuluttua eräs teatterikriitikko, Galina Kann, ihmetellen kysyi minulta: “Ovatko he tosissaan?” Mutta ei kuitenkaan kehdannut puhua, vaikka ennen aina puhui.)

29.3.
Huomenna alkaa XXIV puolueemme edustajakokous. Toissapäivänä oli Korneitshukin näytelmän ensi-ilta. Tänään on Venäläisen draamateatterin ensi-ilta, joka on omistettu tälle tapahtumalle: Dvoretski, Ihminen syrjästä (Tshelovek so storony). Katselmukseen oli kutsuttu Traktoritehtaan insinöörejä johtajan johdolla.
Minua henkilökohtaisesti enemmän miellytti tämä esitys. Itse näytelmä on ajankohtaisempi. Puhuttiin työn laadun ja työhön suhtautumisen ongelmista. Näytelmässä on inhimillisyyttä ja vaativaisuutta.

3.4.
Ja taas kismittää koko maailma! En oikein itsekään ymmärrä mikä ja miksi. En voi syventyä läksyihin, vaikka ei teatterissakaan ole liikaa työtä. Minut lähetettiin "siviilipuolustuksen" kursseille. Sain Orvo Björnisen roolin Erkenin näytelmässä, mutta kun sekin on tehtävä ilman harjoituksia. Ja sain kuulla huhuja siitä, että minut on määrätty yhteistyöhön herra Vilho Siivolan kanssa Venäläisessä teatterissa. Ja minulta kysymättä! Olihan syksyllä jotain puhetta, enkä oikein vastustanut, mutta nyt hermostuttaa. Se vie paljon aikaa ja tuskinpa siitä saa tyydytystä. Ja työtä on tehtävä kaksinkertaisesti. Ja mitenkäs sitten sen opiskeluni kanssa? Ja lisäksi on muistettava, että tehtävä on enemmänkin juoksupoikana olemista, niin kuin olin Puurusen hommassa.

Erkki on kolmatta viikkoa sairaalassa: leikattiin nielurisat...

Viime näytäntökautena tein Aleksein roolin, sen punakaartilaisen Pohjantähdessä ja Soinin Luonnon lapsissa. Olivat melko kehnoja suorituksia. Nyt loppuu kohta tämäkin kausi ja on tehty pieni Ljovan osa Arbatin näytelmässä. Sitäkin olin esittänyt vain kaksi kertaa, kun piti lähteä kuuluttajaksi toisen näytelmän kanssa. Ja se 13-vuotiaan Taraskan rooli venäjänkielisessä Olkaa valmiit, Teidän Ylhäisyytenne! Ja siinä kaikki! Ja ilman minun osallistumistani syntyi Rozovin Illansuusta puoleenpäivään, Leivonen (olin assistenttina), Sydän muistaa, Tóth, majuri ja muut. Se tässä hatuttaakin!

12.4.
Olen jo neljättä päivää yhteistyössä Vilho Siivolan kanssa. Suuri suomalainen näyttelijä ja ohjaaja yrittää ohjata A. Kiven Nummisuutarit Petroskoin Venäläisen draamateatterin näyttämölle. Mies kertoi, että Suomen Kansallisessa on jo aikoja sitten totuttu tekemään työtä tulkin välityksellä. Kyllä se näyttelijöistä tuntuu väsyttävältä. Ja usein tapahtuu niin kuin teatterissamme, kun yleisö yhtäkkiä alkaakin puhua ääneen, unohtaen, että on ihmisiä, jotka ovat ilman kuulokkeita, ja heitä se häiritsee. Samoin venäläisen teatterin näyttelijät alkavat pölpöttää keskenään, silloin kun puhuu ohjaaja, sillä unohtavat, että ohjaaja puhuu heitä varten. Ja se häiritsee ainakin minua, kun minun pitäisi kuulla, mitä ohjaaja puhuu, ja samalla tulkata.

Viime sunnuntaina oli geologien päivä ja meidän "kunniapäällikkömme" nappasivat Manok-yhtyeemme Leivosen esityksen jälkeen ja veivät Koosalmeen, jossa oli illanvietto. Vieraita oli Moskovasta, Leningradista, Eestistä, Pihkovasta, Valko-Venäjältä sekä muualta.

Viime viikon aikana lauloimme myös suomalaisten illanvietossa. Ja tänään lauloimme Ivan Mihailovitsh Petrovin (Toivo Vähän) 70-vuotisjuhlassa "Eespäin, eespäin, väki voimakas..." Ukko oli mielissään. Kirjailijat pyysivät laulamaan heidän ammattikokouksessaan.

15.4.
Karjalan VI kirjailijakokous! Pioneerit aloittivat iltatilaisuuden minun sanoihini sävelletyllä karjalaisten pioneerien marssilla ja huvitti, kun lasten kuoron johtaja Sofja Oskinan neuvosta pioneerit kutsuivat minut näyttämölle.
Manok lauloi K. Raution Karjalan hongikot, karjalaisen kansanlaulun, jonka on sovittanut Abram Golland, Kiiskon suudoh ja sitten Nagris haudua.
Ja yöllä kuulin Yleisvenäläisen radion kautta kokouksen nauhoituksen ohjelmassa Heille, jotka eivät kuule meidän laulujamme.

Siivola sai kolme kuvaelmaa asemiin, mutta nyt osa näyttelijöistä lähtee kiertueelle Karhumäelle, Pilipenko on sairaana ja Donskoi on päästetty elokuvafilmauksiin Moskovaan.

22.4.
Viikko on mennyt viime kirjoituksesta, mutta Siivola on vieläkin samoissa pisteissä esityksen suhteen. Donskoi on Mosfilmin tehtävissä.
Siivola ihmettelee eräitä asioita: nytkin Pilipenko lahjoitti avainketjun, muutaman minuutin kuluttua Moskovan rintamerkin ja vielä hetken kuluttua taskukellon. “Venäläinen sielu”, osasin siihen sanoa.
Eilen Siivola kävi meillä lounaalla.

Tänään on taiteilijoitten, näyttelijöitten ja säveltäjien seminaari politvalistustalolla. Pidin minäkin 15 minuutin puheen aiheesta Taide ja tekniikan vaikutus siihen. Sain kiitoslauseita siitä ja eilisestä artikkelistani Leninskaja pravdassa, jonka olin vienyt sinne jo puolitoista kuukautta sitten.

Myöhästyin Siivolan harjoituksista. Harjoitukset kestivät 15.00 saakka. Sen päälle Pilipenko alkoi valokuvata ja Siivola otti kuvia filmikoneella. Yhtäkkiä muistin, että minun oli mentävä puoluesihteereiden kokoukseen. Lounaalle pääsin vasta kello 18.00.

Peruttiin Tóth, majurin... läpimeno jostain syistä ja Siivolan ehdotuksesta lähdimme kävelylle ja myöhemmin hänen asuntolaansa juomaan kahvia ja keskustelimme siellä pitkään taiteesta. Vilho Siivolan mielestä sellaiset suomalaiset herrat kuin Saarikoski, joka “tulee tänne seikkailemaan vasemmistolaisriveihinne”, tekevät paljon vahinkoa työläisasioille, kuten Donnerin työlle (lastenelokuvien ohjaaja). ”Ja teillä otetaan heidät vastaan avosylin, niin kuin teidän teatterinne ottaa Puurusen, joka on kaikkein porvarillisin ohjaaja Suomen teattereissa.”
”Minä olen käytettävissänne, jos haluatte järjestää jonkinlaisia tilaisuuksia", sanoi lopuksi Siivola.

25.4.
Unkarilaisen näytelmäkirjailijan Erkenin komedia Tóth, majuri ja muut on otettu ohjelmistoon unkarilaisen näytelmäkuukauden yhteydessä. Kyllä näytelmä itsestään panee ajattelemaan, mutta ei esitys. Ensimmäinen näytös ikävä kuin mikäkin. Hyviä hahmoja syntyi Viljo Wesalla, joka esittää itse Tóthia. Hyviä ovat Pekka Mikshijev ja Liisa Tomberg sekä Katri Räikkönen. Lavastajana on instituuttimme päästökäs Olga Savarenskaja. Ja hänen työnsä on todella mainio.
Olenko minä todella sokea vihasta Haimia kohtaan? Tai sitten Haimi on huono ohjaaja. Pikemminkin tähän vaikuttaa yhteinen mielipide, joka johtuu hänen käyttäytymisestään. Eilenkin II näytös tuntui melkein nerokkaalta, mutta kun ajattelin hiukan, niin ymmärsin, että pikemminkin se on Erkenin nerokkuutta ja teatteritaiteen taikavoimaa. Vai olenko väärässä?

14.5.
Teatterin henkilökunta ehdotti kokouksessaan Pauli Rinnettä Karjalamme Korkeimpaan Neuvostoon. Huonosti nukuin edellisen yön. Minun oli pidettävä esipuhe vaalikokouksessa. Kaupungin puoluekomiteasta ehdottivat, että teatterimme henkilökunta ehdottaa omaksi ehdokkaaksi Paulin ja kannustaisimme yliopiston ja paperikonekombinaatin ehdotusta valita Venäjän Korkeimpaan Neuvostoon Leonid Brezhnev. Määräsimme Matti Ljubovinin puhumaan Brezhnevistä.
Ennen kokousta kaupungin puoluesihteeri Anna Rybakova, propagandaosaston johtaja Oleg Strelkov ja minä keskustelimme Paulin kanssa melkein puolitoista tuntia. Pauli pelkäsi, ettei riitä voimaa. Lupasimme kovasti auttaa ja Pauli suostui.
Nyt Liisa Tombergille on annettu tehtäväksi ehdottaa Paulia ja Orvo Björnistä ja sitten puhua Paulista.

Nykyään Paulilla on Katto-Kassisen osa Lindgrenin näytelmässä ja pääosa Arbatin tarinoissa. Pitkät kiertueajat, ottaen huomioon huonot tiet ja heikot kulttuuritalojen olosuhteet, väsyttävät tietenkin Paulia niin kuin muitakin henkilökunnan jäseniä, mutta lisäksi hänellä on se vastuu suurista rooleista.

Eilen oli matka Vieljärvelle. Pieneen bussiimme oli sullottu 31 ihmistä ja edessä oli 100 km matka, jonka taitoimme neljässä tunnissa! Kuoppia ja kuraa... Lähdimme matkalle kello kolme iltapäivällä ja olimme kotona melkein kolmen aikaan yöllä. Siis 12-tuntinen työpäivä. Ja yleisöä oli 50 henkeä ja tienasimme 58 ruplaa.

Seuraavana aamuna olin Venäläisessä teatterissa V. Siivolan harjoituksissa. Ohjaaja ja näyttelijä Siivola yrittää tuon tuosta näyttää, miten pitäisi kävellä kohtauksessa ja minä taas, oikeita sanoja etsiskellen, juoksentelen Siivolan perässä... Itseäkin naurattaa!
17.05 yritämme järjestää ensimmäisen näytöksen läpimenon aamulla ja illalla. Huomenna tulee esityksen lavastaja Lehto, muistaakseni Turun teatterista. Se kuormittaa minua lisää.

23.5.
Huomenna on Raijan syntymäpäivä. Aina tähän aikaan kukkivat tuomet ja syreenit, mutta nyt sataa lunta. Kolkko syksyinen tunnelma. Siitä nauttii vain koiramme Ressu, joka juoksentelee häntä pystyssä. Erkki harjoittelee runoja äidille. Päätin tehdä kotiseinälehden. Sepitin runopätkän minäkin.

Eilen Karjalan TV ruudussa esittelin Vilho Siivolaa. En tietenkään voinut kertoa yleisölle, että toissapäivänä hermostunut Siivola melkein huusi Leo Lehdolle, että "Vittuun meni tämäkin vallankumous!"
Huomenna on aamulla ja illalla tekninen harjoitus ja päivällä valomonteeraus. Saa nähdä, ehtivätkö kulissit ja puvut. Sen jälkeen on pari kenraaliharjoitusta ja 27.05 on esityksen luovutus. Ja samana päivänä illalla Vilho Heikkijevitsh Siivola lähtee kotiin päin. Pyysi minua saattaman hänet Leningradiin saakka.
Tämä yhteistyö osoitti vielä kerran, etten ole tarpeellisen pätevä tulkiksi. Tuon tuosta teen sellaisia virheitä, että itseänikin naurattaa.
Tänään olimme Lehdon ja Siivolan kanssa nukketeatterin esityksessä. Ukot olivat mielissään!

27.7.
Näin pitkään en jaksanut kirjoittaa mitään... Yritän nyt muistaa suurempia tapahtumia.
Saimme kiitettäviä lauseita Nummisuutareiden vastaanotossa.
Suoritin monta tutkintoa Leningradin teatterikoulussa. Venäläinen kirjallisuus jäi toistaiseksi suorittamatta. Suoritin venäjän kielen, Venäjän historian, NKP:n historian välitutkinnot. Petroskoin yliopistossa suoritin ensimmäiset suomen kielen tutkinnot. Vastaanottajana oli Kalle Rannan vaimo.

Ja oli pitkä kiertuematka: Louhi, Kiestinki, Tungojärvi, Kalevala (Uhtua), Vuokkiniemi, Kuusiniemi, Sonka, Sompa, Jyskyjärvi, Paanajärvi, Uusi Jyskyjärvi, Borovoje. Ohjelmassa olivat Sydän ei unohda, Rozovin Illansuusta puoleenpäivään, venäjänkielinen lasten esitys Olkaa valmiina, Teidän Ylhäisyytenne ja Lassilan Luonnon lapset.
Kiertueen puolivälissä erkanimme toisesta ryhmästä. Sydän ei unohda lähti Suojärvelle ja Sortavalan piiriin. Illansuusta puoleenpäivään lähti Mujejärvelle ja Karhumäen piiriin. Olin siinä "spiikkarina" eli tulkkina-kuuluttajana. Bussi, juna, lentokone, moottorivene, resiina ja taas bussi ja sitten vielä kerran juna! Peruttiin kuusi esitystä, kolme joka ryhmässä. Mieleemme jäivät kauheassa kunnossa olevat tie Tunkualta Kalevalaan ja Paanajärven tie. Niitä viimeisiä 18 km ajoimme koko tunnin.
Hakatut metsät Mujejärven piirissä synnyttivät pahaa verta. Ihan itketti.
Jäivät mieleen perutut esitykset Nadvoitsassa ja Segezhassa, joissa minä henkilökohtaisesti yritin tehdä kaikkeni, ettei niitä perutettaisi. (Pidin puheita partureille, räätäleille, sairaanhoitajille ja asuntolan kasvattajille ja puolueen piirikomitean työntekijöille. Puhuin tehtaalla ym. paikoissa.) Mutta siinä oli yksi pieni niksi: meitä ei odotettu.
Ei ollut suoraa tietä Rukajärveltä Paateneelle ja itse Paatene kieltäytyi esityksestämme remontin takia.

Huomenna tulee Suomesta Kantele-yhtye ja meidän mammamme. Yhtye on jo neljännen kerran naapurimaassa.

Pojat tulivat pioneerileireiltä terveinä. Gennadikin oli ensimmäistä kertaa sellaisella. Mutta laihtuivat. Erkki laihtui 1,5 kiloa ja Gennadi kolme kiloa.

Olen lomalla ensimmäistä päivää.

Rudolf Sykiäinen antoi tehtävän ohjata radiokuunnelman nimeltä Zhorzhikin kirjeet Leningradin saarroksen poistamisen juhlavuoden kunniaksi. Ensimmäistä kertaa olen ohjaajan tehtävissä.
Rudolf sanomalehtimiehenä oli muuten mukana koko kiertuematkan aikana. Kirjoitteli Neuvosto-Karjalaan siitä 40 päivän matkasta. Välillä kyllä kävi Moskovassakin tulkkaamassa puheita NKP:n ja SKP:n tapaamistilaisuudessa.
Omituinen mies. Orvo Björnisen ystävä. On Moskovassa jonkin talouskomitean puoluejärjestössä. Stalinisti, kuten Orvo häntä mainosti. Neuvosto-Karjalan erikoiskirjeenvaihtaja. Oikeutetusti kritikoi Rukajärven kauppaa kun siellä ei ollut juustoa, eikä makkaraa, ei maitoa, mutta ei vodkaakaan...

4.8.
Lomani on puolivälissä, mutta olemme vielä kaupungissa. Raijalla loma alkoi vasta eilen. Olin Zhozhikin kirjeitten puitteissa radiostudiossa, jonka vapaana oleminen sitoo. Näyttelijöistä radiokuunnelmassa ovat Raili Koskela, Lida Sykiäinen ja Nelly Kopetun. Heidänkin ajasta olen kiinni.

Petroskoissa vierailee Bashkirian Venäläinen teatteri. Elipä kerran yksi -näytelmä, joka on kirjoitettu kansan tarun mukaan ja toisena Turin veljesten kirjoittama Ainoa todistaja. Ensimmäinen esitys ei ollut uskottava, vaan teatraalinen ja naiivi. Mutta jokaisessa teatterissa on hyviä näyttelijöitä, joitten takia kannattaa katsoa elävää teatteria.

Ihana elokuva Aromaan valkoinen aurinko (Beloje solntse pustyni)!

Kirjoitin tilinteon aluekomiteaan kesäkiertueestamme. Kirjoitin myös vastauskirjeen Vilho Siivolalle.

Erkki meinaa lähteä polkupyörällämme kalastamaan.

23.8.
Eilen tulimme teatterin mökiltä, joka tietenkään ei ole oma, mutta marjastimme ja saimme valmiiksi 16 litraa mustikkaa keitettynä ja survottuna! Herkkutattejakin kuivattiin ainakin 1/2 kiloa. Joka päivä ja joskus kaksikin kertaa päivässä söimme sieniruokaa. Mitäs muutakaan, kun kaupoissa ei ole minkäänlaista lihaa.

Loman aikana kerran menimme sienestämään Gennadin kanssa. Hiukan eksyimme. Bussimme, joka toi meidät tuntemattomaan metsään, odotti meitä ainakin pari tuntia. Gennadi hyvin surullisena sanoi minulle, että ”mihin sinä toit minut, isä? Onko nyt niin, etten koskaan kotiakaan näe?”

Tämä teatterin mökki Säämäjärvellä on koottu vanhasta talosta, joka pari vuotta sitten tuotiin jostain vanhasta kylästä. Se ei ole nytkään valmis. Saunastakin vasta puolet. Mutta hyvä näinkin, kun omaa ei näy tulevan. Lapset sekä meidän Ressumme nauttivat elämästä kauniin järven rannalla.

Ja tietenkin kaupunkiintulo nappaa kierteeseensä. Radiotoimittaja Jakusheva pyysi tekemään kiertueestamme tilityksen radiolle. Nauhoitin kirjoitettua tekstiä.

Rudolf Sykiäisen kanssa nauhoitimme isän tekstiä siihen Zhorzhikin kirjeet -ohjelmaan.

Luento Kiinan ja Neuvostoliiton välisistä suhteista
Eilen kuuntelimme politvalistustalolla Kansainvälisen instituutin Amerikan tutkimuslaitoksen johtajaa Valentin Zorinia. Katsomo oli täpötäynnä! Tuotiin lisä kovaäänisiä ja monet kymmenet kuuntelivat lämpiössä. Aiheena oli suhteet Kiinaan.
Kompuolue Kiinassa on fyysisesti melkein tuhottu. Eihän se olisi marxilaisesti ajateltu, jos me luulisimme, että Maon kuoleman jälkeen muuttuisi kaikki. Ensimmäistä kertaa khaani Batyin maahamme hyökkäyksen jälkeen kuulee Idän uhkasta! Jopa siitä, että kyse on valtakuntamme olemassaolosta. Ja tähän mennessä rajamme oli läpinäkyvä. Ja sitä rajaa onkin 11 000 km.
Maailmassa on kireä neuvostovastainen propaganda. Pikemminkin pääsemme yhteisymmärrykseen USA:n kanssa kuin kiinalaisten vetypommirajoituksista. Kiina taas itsekin etsii kontakteja Amerikkaan. Se taas hermostuttaa Japania, Vietnamia ja Intiaa. Meidän sopimuksemme Intian kanssa on siinä mielessä suuri saavutus.
Ovat tulossa suuret ideologiset taistelut. Ei ole mahdollisuutta häiritä tai sammuttaa Kansainvälistä Televisiota. Kolmas Kennedyn poika sanoi kyllä, että jos he menevät Pekingiin, niin vain Moskovan kautta! Ja vaikka häntä vartioi tuhatpäinen joukko ja jokainen vartijoista on kahden metrin pituinen, kaikkea voi sattua!
Zorin alleviivasi kapitalismin kehityksen objektiivisia lakeja. Sellaisia kun eri maitten kehityksen epäsuhtaisuus, devalvaatio. Mutta kuinkas niitten historian luovien voimien kanssa? Osaahan se kapitalismi narrata niitä! Ja mitä me voimme sille? Tietenkin on ennen kaikkea saatava ruumiillistumaan edessä kulkevat ideat, kapitalististen maiden taloudessa syntyvät ristiriidat. Ja mitä ajattelee Amerikan kompuolue?

Tietenkin minä ymmärrän ja voin suostua siihen, ettei kahden pisteen välinen lyhin matka ole aina suora, mutta koitapas näistä vinkkuraviivoista saada selvää!

30.8.
Voi voi kun on menossa viimeiset lomapäivät!
Eilen pesin lattiat, korjasin silitysraudan ja toimme Raijan kanssa kotiimme suuren kasan Kantele-yhtyeen likaisia vaatteita, siis pyykkiä. Yhtyeessä ei ole pesukonetta! Tai oikeastaan ei pesukoneen paikkaakaan. Ja sitten lähdin polkupyörällä sienestämään. Toin melkoisesti! Ja illalla jaksoin vielä tehdä instituutin "kotitehtäviä".
Tänään aamusta satoi, mutta molemmat pojat lähtivät kalastamaan, kun huomenna on jo koulupäivä. Ja sisua riitti pojilla olla reissulla iltakuuteen saakka, vaikka eivät saaneet mitään. Gennadi toi kyllä herkkutatteja. Kävivät polkupyörillä Lohijärvellä. Väsyivät, mutta silmissä pilkahti tyytyväisyys.
Onneksi Raijan ei tarvitse mennä kiertueelle Uralille ja siksi Raija teki johtajallensa mieliksi ja toi pyykin kotiin.

Teatterimme johtaja Anna Vlasova meinasi myydä Romeo ja Julia -esityksen suomenkieliselle radiolle, mutta toimistolla ei ollut rahaa.
En mielelläni lähtisi Mujejärven piiriin sen pioneeriroolin kanssa, mutta lautakunta päättää...

Olen oikein peloissani puoluejärjestömme asioista tulevalla näytäntökaudella. Poliittinen opiskelu, tapaamistilaisuudet tehtailla, muitten yhteiskuntajärjestöjen toiminta, ja nyt vielä sullotaan minut tasavallan kunniapäällystön komitean jäseneksi. Ja päänsärkynä on se, että puutuu usko siihen, että saan rooleja, ja teatterimme menestykseen. Ja milloin se usko tulee ja tuleeko enää koskaan?

3.9.
Teatterin henkilökunnan kokous
Aloitimme teatterimme 39. näytäntökauden harjoituksilla ja henkilökunnan kokouksella. Toiminnanjohtaja Anna Vlasova oli ehdottanut puheenvuoron antamista pääohjaaja Haimille.
Sanottiin, että on tulossa Suomen matka, joka alkaa lähdöllä Petroskoista 22.9., ja 24.9. meidän on oltava Riihimäellä. Sieltä bussilla matkustamme Valkeakoskelle. Kulissit menevät omalla kuorma-autolla. Kolmentoista päivän aikana esitämme 14 esitystä Raumalla, Porissa ja Kuopiossa. Palaamme 7.10.
Lokakuussa Leningradista tulee ohjaaja Ilja Olshvanger, joka vie ensi-iltaan Gontsharovin Tavallisen tarinan.
Suomeen lähtee Antti Timosen Otatko miut, Karjalan mua?
Haimi suunnittelee taas venäjänkielistä satua lapsille. Naum Lifshits alkaa harjoitella eestiläisen kirjailijan Kaugverin Oma saari -näytelmää. Ja samanaikaisesti aloitetaan gruusialaisen kirjailijan Joselianin Ennen kun ankkurit kaatuu -näytelmän harjoitukset. Sen meinaa ohjata Toivo Haimi. Ohjelmistoon suunnitellaan myös Boltin Ihminen ikuisesti -näytelmää.
"Ja on tehtävä kaiken, että ohjelmistossa olisi oma karjalainen näytelmä. Koko henkilökunnan on oltava työssä", sanoi lopussa pääohjaaja Haimi.
Anna Vlasova kuitenkin lisäsi, että vaikka viime näytäntökautena teimme myös hyvin työtä, vaillinkia budjetissa oli 16 tuhatta ruplaa. Kaikki kiertueemme ovat tappiollisia. Ja nyt tämä matka tuo vielä enemmän tappioita, kun ottaa huomioon senkin, että henkilökunta kasvaa, kun studiomme astuu riveihimme.
Ensi kesänä meidän on esitettävä 100 esitystä ja järjestettävä kiertueet Karjalassakin. Herää kysymyksiä.

Nina Nikolajeva: “Boltin näytelmässä kaikki roolit ovat taas miesrooleja, kahta naisroolia lukuun ottamatta. Ottakaa huomioon!”

Orvo Björninen: “Onko Karjalan muan lavasteet valmiina? Entä puvut? Viime vuonna oli keskusteluja Kurt Nuotion kanssa. Onko selvyyttä sen asian kanssa?”

Haimi: “Karjalan mua -esitykseen on tehty uusi takaseinä, joka pysyy esillä koko esityksen. Huonekalut ovat samoja. Moskovassa keskusteltiin Nuotion kanssa. Hän ehdotti tuloaan keväällä ja me emme olleet valmiit ottamaan vastaan häntä silloin. Ja nyt puhetta ei ollut. Kaupunginneuvostossa puhuttiin vuoden 1972 Varkauden taidepäivistä Petroskoissa ja Petroskoin päivistä Varkaudessa vuonna 1974.
Luulen, ettei suuria muutoksia Karjalan mua -esitykseen tule. Poistetaan tukkilaisten kohtaus. Hall siirretään Kirilän rooliin ja Riikoa esittää Pauli Vaklin. Paavolan roolissa on Haimi. Vlasova on ilmoittanut, että teatterimme taiteilijaksi on hyväksytty Olga Savarenskaja.”

Pekka Mikshijev: “Tehdäänkö jotain nostaakseen teatterimme huoneiston lämpötilaa?”
Vlasova: “Suurempia muutoksia tuskinpa tehdään, ja pieniä on jo tehtykin.”

5.9.
Leningradin taidepäivät Petroskoissa
Eilen pidettiin Leningradin taidepäivien avajaiset Petroskoissa. Leningradilaisten gaalakonsertin jälkeen, joka tapahtui Venäläisen teatterin suojissa, olivat kekkerit, joihin kutsuttiin Manok-yhtyeemme. Tietenkin laulamaan. Karjalaisten puolelta meidän lisäksi oli ministeri Kolmovski, aluekomitean kulttuuriosaston johtaja Anatoli Shtykov, teatteriyhdistyksen vastaava sihteeri Jevgenia Pavlova, joka oli illallisen emäntänä. Leningradin puolelta oli monta tuntematonta. Mutta onneksi oli korkeatasoisiakin vieraita: Arkadi Raikin, pianisti Pavel Serebrjakov, laulaja Matusov, joka piti puheenkin. Hän kertoi vieraistamme, että heidät tuntee koko maailma. Matusov lisäsi, että molemmat kuuluisuudet olivat sairastuneet ennen matkaa ja voimme olla onnellisia, että he ovat kuitenkin kanssamme. Ja Matusovin kysymykseen, täytyykö jotain selitellä?, kaikki yhteen ääneen vastasivat, että selvä on. Ja, rehellisesti sanoen, minä en tiedä koko asiasta mitään. Nykyään sivistyneistön kieli on täysin nurinkäännettyä.
Tuli mieleen, että kun puhuin kerran teatterimme kesämökin vartijan kanssa, joka on ollut joskus työssä KGB:ssä, niin mies kertoi, että muka Raikin oli halunnut siirtää Israelin tileille 100 000 dollaria. "Saatiin hännästä kiinni, niin nyt kiemurtelee!", sanoi ilkeästi hymyilevä mies. En usko!!!
On puhuttu toisestakin variantista: Raikinin valmistamassa ohjelmassa hänelle "ehdotettiin" pyyhkiä pois jotain viranomaisten mielestä epämiellyttävää. Ja mies, jolla teksti oli jo "nahoissa", ei tehnyt sitä. Tai oikeastaan ei suostunut. Hänelle tehtiin "muistutus", joka maksoi hänelle sydänkohtauksen. Sellaista voi olla!
Ja nyt tämä suuri näyttelijä oli vieraanamme ja kuin lapsi nautti tilaisuudesta.

Me Paulin kanssa mumisimme jotain yhtyeestämme ja lauloimme Kosioretken. Aplodit olivat sydämelliset. Sananvuoron otti harmaatukkaiseksi niiltä ylioppilasajoilta muuttunut Arkadi Raikin, joka sanoi, että hän on ensimmäistä kertaa Petroskoissa, ensimmäistä kertaa esitti paikallisen yleisömme edessä ja ensimmäistä kertaa on tässä kodikkaassa teatteriseuran huoneistossa ja kuuntelee mainiota yhtyettä. Kaikki miellyttää häntä!

Lensovetin pääohjaaja Vladimirov, joka on nykyään Tsherkasovin jälkeen Leningradin teatteriliiton puheenjohtajana, sanoi yhtäkkiä, että meidän yhtyeemme ohjelmistossahan on sellainen laulu kuin Haukkui koirat hanakasti! Ja kun lauloimme sen suurella menestyksellä, mies lupautui olemaan meidän impressaariona. Lupasi kutsua meidät Leningradin taidepalatsin näytäntökauden avajaisiin. Ja Arkadi Raikin, jonka Vladimirov saattoi pöytämme ääreen, ilmoitti, että hän haaveensa on saada meidän yhtyeemme omaan esitykseensä... Ja sitten päätimme, että laulamme Leningradin päivien päättäjäiskonsertissa.

9.9.
Kolmena viimeisenä päivänä esitimme kaksi esitystä päivässä Soutjärvellä, Kalajoella ja Essoilassa. Aamuisin oli venäjänkielinen lasten esitys Olkaa valmiina, Teidän Ylhäisyytenne! ja iltaisin Luonnon lapsia.
Raija komennettiin Leningradin Malyi balettiteatterin pukijaksi Petroskoin konserttien ajaksi. Siitä hyvästä pääsimme tänään molemmat Raikinin esitykseen. Naurua itkun läpi!!! Itkusilmissä naurat ja huomaat yhtäkkiä, että tosissaan itkettää. Tuntui suurenmoinen kansalaissisältöinen sähköistynyt ilmapiiri koko esityksessä. Ihmetellä täytyy, että näyttelijä kestää, vaikka esitys menee viisi kertaa viikossa koko kuukauden!
Minä nauroin ja itkin! Tuli mieleen, että usein olen itse sellainen mannekiini, jota näyttelee Arkadi Raikin. Siinä tylsistyy, kun koko ajan ajattelee, missähän on se totuus ja missä sitten poroporvarillinen marmatus? Esitys oli todellinen elämys. Tavallisten tosiasioitten ymmärtämisen juhla! Jotkut meidän hätämme ja hankaluuksemme, jotka joskus tuntuvat voittamattomilta ja peruttamattomilta, yhtäkkiä muuttuvatkin realisiksi ja varmasti muuttuvimmiksi ja poistettavimmiksi. Puhdistumisen vaikutus!!!

11.9.
Pikemmin maalle ja kauemmaksi kaupungista! Teatterimme kesämökille on suunniteltu pienet talkoot, yöpyminen ja huomenna marjaan.
Voi että! Molemmat pojat toivat koulusta kakkosia. Erkki kieltäytyi lähtemästä mökille, kun ei hänen kaverinsakaan lähde. Raijalla on huomenna konsertti ja siis olemme lähdössä Gennadin kanssa.

16.9.
Sanomalehden toimittajat tekevät mitä lystää! Leninskaja pravda -lehdessä ilmestyi kirjoitukseni Mihail Pavlovin esiintymisestä. Lyhennetty niin, ettei ajatustakaan jäänyt. Ensimmäisellä sivulla on kuitenkin muitten verenluovuttajien (medisiinarien) ohella minunkin naamani. Saimme komean Neuvostoliiton verenluovuttaja -rintamerkin!

Aamulla pesin lattiat ja kirjoitin huomisen puoluekokouksemme päätöksen luonnosta...
Jatkan kirjoituskoneella naputtamista. Kirjoitan teatterikoulun kontrollityötäni Noora-näytelmästä.

Teatterimme johtaja Vlasova ilmoitti minulle, että Suomen matkalla minun on oltava vielä tehosteitten hoitajana. Kummallista, jos ei löydy vieläkin jotain. Aluekomiteasta on meidän kanssa lähdössä sen kulttuuriosaston johtaja Anatoli Shtykov Vlasovan ja Haimin lisäksi. On ainakin herroja taas...

17.9.
Kylläpä teatterissamme hermoillaan Suomen matkan aattona! Koko päivän muokattiin Karjalan muata ja illalla Shtykov kertoi, että puolueemme Keskuskomiteasta Moskovasta tuli monta soittoa aluekomitean sihteerille Mikko Kiurulle ja Shtykoville. Oli soittoja Helsingin Neuvostoliiton suurlähetystöstä Moskovaan. Soitettiin ja kyseltiin näytelmästä uudelta Neuvostoliitto–Suomi -seuran Karjalan osaston puheenjohtajalta Uljas Vikströmiltä. Moskova kysyi, että eikö Petroskoi pelkää mielenosoituksia Suomessa esityksen johdosta? Jaa.., suoraan sanoen, pelkoa on. Monet kertoivat, että Suomi on viime vuosina kallistunut paljon oikeaan suuntaan, siis taantumuslinjalle.
Sovimme siitä, että on säilytettävä rauhallisuus esityksen aikana ja oltava yksimielisiä näytelmän kanssa. Mutta odotellaan maanantaita, sanoo venäläisten sanonta, joka tulee erään elokuvan nimestä. Tulisiko muutoksia? Jos tulee, niin etsitään uutta näytelmää. Ministeri-raukka on huolissaan. Kolmovskin niskoille voi langeta koko vastuu. Vielä kerran ministeri aluekomitean edustajan Shtykovin kanssa tarkastivat esityksemme. Totesivat, että esitys on propagandarintaman tuotetta. Saa nähdä?! Jännittävä tilanne!

18.9.
Voi voi kun jännittää.
Koko teatterimme henkilökunta puhuu vain tulevasta matkasta Suomeen ja mahdollisista mielenosoituksista esitysten aikana. Orvo Björninenkin tunnusti, ettei nukkunut neljään asti.

On ehdotettu (Se oli muuten koko Neuvostoliiton mitassa yleinen muoto puhua virallisesta tai oikeastaan puolueen johdon tai päällystön mielipiteestä. Ja silloin ei kukaan varmasti tiennyt, kuka henkilökohtaisesti on sellaista mieltä.) puhua vain keskenään ja sopia vastauksista haastatteluihin.

Minä henkilökohtaisesti olen varma, että tämä esitys palvelee rauhan ja ystävyyden asiaa niin kuin moni muukin neuvostoliittolainen näytelmä. Ei sen vähempää kuin esimerkiksi Gorkin Vassa Zheleznova tai Majakovskin Sauna. Koko teatterimaailmassa näytelmäkirjallisuuden asiat eivät ole kehuttavia ja siksi, jos näinkin pienessä tasavallassa kuin meidän syntyy oma näytelmä, niin sehän on saavutus. Ja näytetään sitä, mitä on. Eikös? Eihän aina saa piiloutua klassikkojen selkien taakse. Näytelmässähän näkyvät Karjalan kansan vaikeat vuodet. Sellaisia on esitetty venäläisillä Hiljaa virtaa Don -romaanissa tai suomalaisten Pohjantähden alla.

Rudolf Sykiäinen kyllä puhui vielä kesällä, että näytelmän pääidea on taantumuksellinen: Karjala karjalaisille. Mutta vaikka sellainen lause näytelmässä onkin, sen sanoo suomalainen upseeri Levonen karjalaiselle ukolle. Ja Sykiäisen mielestä sitä mieltä on kirjailijakin. Ja Moskovassa kyllä kuunnellaan Sykiäisen mielipiteitä. Mutta samassa näytelmässä venäläinen Mihail Petrovitsh kertoo Riikolle taistelustaan Pietarissa ja hän, venäläinen työläinen Uralilta, taistelee karjalaisten kanssa karjalaisia vastaa.

19.9.
Mutta aamuharjoituksissa tekstiä taas "pyyhittiin". Sitten Orvon ehdotuksesta puhuin Toivo Haimin kanssa, että keskustelisimme henkilökunnan kanssa näytelmän sanomasta päästäksemme yksimielisyyteen. Mitä varten teatteri otti nimenomaan tämän näytelmän? Palveleeko se rauhan ja ystävyyden asiaa ja npp.
Haimi käski tuoda oman laukkunsa ja luki henkilökunnalle arvosteluja Suomen Aamulehdestä, Kansan Uutisista ja Neuvosto-Karjalasta. Siellä oli haastatteluja suomalaistenkin kanssa. Kaikki rauhoittuivat.

Kuuluisa näyttelijä Arkadi Raikin vierailee teatterissa
Ja tänään päivällä teatterimme henkilökunnan vieraana oli Arkadi Isakovitsh Raikin. Ja hän oli taas eri ihminen! Teatteriyhdistyksemme suojissa hän oli pehmeä, intelligentti, näyttämöllä näyttelijä oli tuomari ja satumainen ilveilijä ja taas meidän seurassa asiallinen kertoja.
Erna Bergin kysymykseen, miten hän ehtii nähdä sen, mitä esittää näyttämöllä, suuri näyttelijä vastasi, että hän on tavallinen ihminen, eikä aina lennä lentokoneilla. "Olen ihmisten keskuudessa! Ja tunnustan, että minuun suhtaudutaan erikoisesti ja kohteliaasti. Hedelmäkauppias ystävällisesti kertoo, että hänellä on erikoisia omenia minua varten ja nostaa niitä tiskin alta. Ja vieressäni seisoo vanha mummo, johon myyjä ei edes katso. Ja vanha nainen ei vaadikaan huomiota ihan niin kuin se olisi luonnollista! Joskus jonkun puheenjohtajan vastaanottohuoneessa sihteeri, huomattuaan minut, ystävällisesti huomauttaa mikrofoniinsa “Hetkinen!” ja pyytää minua istumaan. Ja samalla tulee vanha mies, jota ei huomata. Ja monessa muussa asiassa samoin.”
Emma Hippeläinen: “Minua ihmetyttää, että Teidän hyvissä, erinomaisissa numeroissa täytyy olla jokin selitys, jossa kerrotaan mitä varten Te näin näyttelette. Ja että tämä on hyvä ja se pahaa. Eikö se ole itsestään selvää?”
Arkadi Raikin: ”Korkeimmissa elimissämme on ihmisiä, jotka eivät ymmärrä, että jo kerran jauhetun ruuan syöminen ei ole maukasta. Täytyy muka selittää, muuten yleisömme ei ymmärrä... Meillä Leningradissa muuten on hyvä sensori. Hän kutsuu meidät Uuden vuoden juhliin, kävi sairaalassa Moskovassa minua katsomassa, aina tekee pieniä lahjoja, lahjoittaa muistoesineitä. Mutta alku oli hankalaa. Silloin kun hän ensimmäistä kertaa kutsui meidät luoksensa, sain kuulla kategorisen käskyn: “Näin tämä ei voi mennä!”
–???
– Miksi Te ette mitään vastaa?
– Me emme kai ymmärrä toisiamme. Minä olen varma, että tämä käsikirjoitus on hyvä ja meille tarpeellinen ja Te taas puhutte, että se on virheellinen ja että se loukkaa neuvostoihmistä... Antakaa meille mahdollisuus harjoitella. Tulette luovutustilaisuuteen ja siellä sitten päätätte.
– Mutta sehän on rahan ja ajan haaskaamista. Minä en silloinkaan hyväksy, vastasi mies.
– Sen verran meidän on riskeerattava.
Ja luovutuksessa hän kuitenkin hyväksyi ohjelmamme.
“Eihän kyse ole vain tekstistä”, vastasi Raikin Darja Karpovan kysymykseen “Mistä löytyy niin hyviä tekstejä?”. “Nykyään tekstejämme kirjoittavat enimmäkseen insinöörit.”
Raikin kertoi, miten paljon hän saa kirjeitä. Ja joskus oli mentävä puolueen Keskuskomitean saakka, että saisi ratkaista jonkun kysymyksen. Joku kirjoitti, että kun hänellä ei riitä rahaa hanuriin, niin eikö Neuvostoliiton kansantaiteilija voisi häntä auttaa.

Arkadi Raikin kirjoitti minun tarjoamaani käsiohjelmaan kiitokset Manok-yhtyeellemme hyvistä lauluista. Toivotti meille onnea matkalle Suomeen.

12.10.
Muistiinpanoja Suomen matkalta
Suomen matka on toista päivää menneisyydessä: 24.9. Valkeakoski, 25.9. Rauma, 26.9. kaksi esitystä Porin kaupunginteatterissa. Sitten oli Vammala, Tampere (herkkä ja ymmärtäväinen teatteriyleisö!), Kokkola (Ykspihlajan kansannäyttämö pyrkii tulemaan keväällä Petroskoihin), Pietarsaari, Äänekoski, Jämsä, Jyväskylä, Mikkeli, Varkaus ja Kuopio. Viimeisen esityksen piti olla 6.10., mutta tuli kutsu osallistua Helsingin työväen kulttuuripäiviin Vanhalla Ylioppilastalolla ja siksi 7.10. oli matka Kuopiosta Kouvolaan, jossa söimme lounaan ja painuimme pääkaupunkiin. Saman päivän illalla katsoimme Kaupunginteatterissa jonkin amerikkalaisen musikaalin. 8.10. esitimme itse. Seuraavana päivänä oli ne, meillä niin kuuluisat, kaupparetket, kun rahaa on niukasti ja ostohalut kauhean laajat. Hyvin tarkasti ympärilleen vilkaistuamme, menimme katsomaan pornofilmejä?! Kyllä jossain paikassa kutitti, mutta kuitenkaan emme nähneet mitään erikoista...
9.10 aamulla olimme Vilho Siivolan kotona kahvilla. Mukana oli Leena Kornilova ja Björnisten pariskunta. Ja sieltä Vilho vei minut Pekka-enon luokse Keravalle. Ja samana päivänä kello 14.30 katsoimme Kansallisessa Kolme sisarta, jonka on ohjannut Tovstonogov Leningradista. Muistan vain, että se oli hyvä esitys, mutta väsymys oli niin täydellinen, että piti melkein nipistää itseään, ettei nukahtaisi. Hyvä, että lämpiössä oli järjestetty kahvit! Ja kello 20.15 alkoi matkamme Venäjälle.
Matkamme aikana esitimme 15 kertaa ja taitoimme 2000 km. Useita ryyppytilaisuuksia, monia puheita, paljon kukkia, useita tansseja. Manok-yhtyeemme voimalla lauloimme 3-4 kertaa ilman maestroa, kun Antero ei ollut mukana.
Esityksemme Otatko miut, Karjalan mua? meni läpi täydellisesti!
Iltatilaisuuksissa, jotka olivat esitysten jälkeen, aluekomitean edustaja ja ryhmämme poliittinen johtaja Anatoli Shtykov pyysi minua olemaan tulkkina ja muistan hyvin, kun hän erään suomalaisen miehen puheen jälkeen kuiskasi, etten kääntäisi sitä, vaan kääntäisin heti hänen, Shtykovin, puhetta. Huvitti sellainen propaganda yhteen suuntaan! Kerrankin, kun hymy huulilla sanoin hänelle, etten enää olekaan hänen tulkkinsa, vastasi hän hyvin kipakasti, että yritäpäs kieltäytyä...
(Hyvin tarkasti hän minua tutki matkamme aikana. Ja kohta selvisi miksi...)

22.11.
Melkein kolme viikkoa olin ruusuni kourissa, kuumeessakin ja sängyssä. Tetrasykliinia ja streptosiidia 3-4 kertaa päivässä, kvartsilampun lämpöä, Vishnevskin voidetta ja parafiinikääröjä. Kyllä kai täytyy kääntyä mummojen puoleen.

Yksi studiolaisista, siis Johannes Hidman, lähti teatterista Punalippu-aikakauslehteen. Minä sain hänen rooleja ja mm. seuraavan kollin osan sadussa. Ja Kaugverin Omassa saaressa sain Mikko Zelenskin kanssa jonkun poikanulikan osan. Siis työtä oikeastaan ei vieläkään ole.
Leningradiin teatterikouluun lähetin kontrollityöni, joka oli kirjoitettu Nummisuutarit-esityksestä V. Siivolalle osoitetun kirjeen muodossa.
Kirjoitin Karjalan suomenkieliseen radioon kiertueemme vaikutelmista ja saaduista arvosteluista.

Gontsharovin Tavallisesta tarinasta, jonka Ilja Olshvanger sai loppuun, tuli hyvä! Naum Lifshits kyllä arvosteli sitä, mutta se on sitä "kyynärpääpolitiikkaa”. Lifshits yritti päästä ohjaamaan Dostojevskia Haimin kanssa ja Olshvanger haaveilli samasta.
Toivo ja Naum meinasivat taas tehdä oman sovituksen Idiootista. Ja se olisi jo ties mones yhteinen sovitus ja, mielestäni, sen takana on vain rahan tienaaminen.

23.11.
Pidin puoluekokouksen ja aiheena oli taiteellisen neuvoston rooli ohjelmiston suunnittelussa. Selostajana oli kommunisti Toivo Haimi. Puhuimme 2,5 tuntia ilman väliaikaa.
Sain värvätyksi lavamiesten poliittisen kerhon vetäjäksi näyttelijä Aleksandr Shtshelinin. Hän ei ole puolueessa, mutta on viisas kansanomainen mies, joka osaa kertoa päivän tapahtumista.
Ehdin samana päivänä nukketeatterin tehostemiehen kommunisti Ostreinovin kanssa kaupunkimme puoluekomitean byroon istuntoon, jossa käsiteltiin tov. Ostreinovin jäsenkortin kadottamista. Nukketeatterin kommunistit ovat meidän yhteisessä puoluejärjestössämme.

Aamulla harjoittelin kissan roolia sadussa. Meillä on tapana tehdä sadut venäjänkielisinä. Lapset muka eivät osaa käyttää kuulokkeita, särkevät niitä ja varastavat. Ja kun lasten teatterilippujen hinta on mitätön, niin ei löydy rahoja satujen käännökseen, muka.

Eilen olimme Erkin kanssa sinfoniaorkesterin konsertissa. Tämä olikin ensi kerta sen jälkeen, kun hän 10 vuotta sitten ryömi teatteri-istuimen alle pelästyttyään orkesterin soittoa. Se oli Sinisalon Sampo-baletin musiikkia. Ja nyt melkein väkisin minä sain pojan mukaan. Sovittiin, että kuunnellaan vain väliaikaan saakka. Ja taas oli Kalevala-aiheista musiikkia. Se oli Roine Raution Kullervo. Toisena teoksena oli Paganinin ensimmäinen viulukonsertti, jota esitti kuuluisa Zhuk. Erkkiä miellytti ensimmäinen teos. Oli lukenut sen verran Kalevalaa, että muisti Kullervon kohtalon. Vaikuttiko se sitten niin ratkaisevasti? Vai onko poika jo niin ovela, että kehui saadakseen mielihyvää isälle, vaikka itse ei ymmärtänyt hevon häntää?

26.11.
On menossa Neuvostoliitto–Suomi ystävyyskuukausi. Pioneeripalatsi antoi tehtävän käydä näyttelijöiden kanssa koulussa N12 ja kertoa Suomesta.

Lasten venäjänkielinen Feren kirjoittaman sadun ensi-ilta. Tavanmukainen kissa minun teatteriurani historiassa.

Sunnuntaina olen menossa Toivo Haimin kanssa Ufan kaupunkiin Kansallisteattereiden seminaariin.

4.12.
Venäjän kansallisteattereiden Ufan seminaarista
Eilen tulimme lentokoneella sieltä Volgan rannoilta. Valmistan artikkelia siitä matkasta Neuvosto-Karjala -lehteen.
Siellä puhuttiin taas pitkään ja joskus hyvin kauniistikin kansallisen näytelmäkirjallisuuden näytelmien toteuttamisesta autonomisten tasavaltojen teattereiden näyttämöillä. Lausuttiin kuuluisan venäläisen runoilijan Vjazemskin sanat siitä, että "Kansallinen luonne on kuin kodinhaltija. Kaikki tietävät, että se on olemassa, mutta eivät tiedä missä.”
Leningradilainen teatterimme ystävä, kriitikko Sahnovski-Pankejev, kertoi, että ennen Suomalaiseen teatteriin tutustumista hän tiesi varmasti, mikä on suomalainen luonne. Mutta nyt, kun on tavannut meikäläisiä, ei tiedäkään sitä.
Kauniisti puhui Bashkirian suuri kansanrunoilija Mustai Karim. Hyvin maukkaita olivat kuuluisat niinipuuhunajalla maistutetut piirakat. Mutta kuitenkin se oli mustikkamaata ja mansikkamaa odotti meitä.
Haimi kertoi kokouksessa, että Petroskoin Suomalainen teatteri valmistaa kaksi muitten kansallisuuksien näytelmää: eestiläisen kirjailijan Kaugverin Oma saari ja georgialaisen Ioselianin Ennen kuin ankkurit kaatuu.
Katsoimme Haimin kanssa kaksi Bashkirian teatterin esitystä, osallistuimme tilaisuuksiin erään Leninille nimetyn kolhoosin maanviljelijöiden kanssa ja Ufan kaupungin kemiallisen tehtaan työntekijöiden kanssa...
Jäi muistiin kertomus siitä, että joskus me teemme teatterissa samoin kuin ihmiset, jotka eivät olleet koskaan nähneet kurkea ja siksi katkaisivat siltä pitkät koivet ja pitkän kaulan, ja vasta sitten sanoivat, että nyt olet linnun näköinen, ja yrittivät heittää ilmaan, että se lentäisi...

Apu-lehdessä on kirjoitus teatteristamme (Apu 41/1971).

10.12.
Valmistauduin kotona kirjoituskoneen ääressä naputtelemaan teatterikoulun vuoronmukaista tehtävää, kun tuli kaupungilta Raija ja sanoi, että perheessämme on onnettomuus: nuorempi poikamme joutui miliisiin. Tai oikeastaan on ollut siellä. Varasti kaupasta kaksi linkkuveistä. Kylmät väreet tulivat niskaani. Perkele! Nyt kai on unohdettava kaikenlaiset lisäkoulut ja tutkinnot! Ei mitään liikoja matkoja. Kaikki vapaa aika lapsille tai huonoksi muuttuu elämämme. Voi tulla korvaamattomia vahinkoja. Kaikkein kauheinta on se, että jos se vanhempi veli Erkki on lähettänyt nuoremman. Kauheata.

29.12.
Raija ja äitini saivat kuitenkin minut suostutelluksi jatkamaan opiskeluani. Ja nyt olen tullut Leningradista vuoronmukaisista tutkinnoista. Just ja just elossa. Kaksitoista tuntia päivässä istuin kirjastossa ja luennoilla. Eihän sitäkään aikaa riitä, kun vuoden aikana lukee vähän. Mutta tutkinnot tuli taas suoritetuksi!
Olin Kantele-yhtyeemme konsertissa, jota tarkastelivat Petroskoin ja aluekomitean puoluevirkailijat. Anatoli Shtykov, aluekomitean kulttuuriosaston johtaja, otti väliajalla minua kyynärpäästäni kiinni ja kertoi korvaan mahdollisesta lähdöstäni teatteristamme ja siirtymisestä aluekomitean kulttuuri-instruktöörin hommiin. Ei taaskaan kysytty minulta mielipidettäni. Puhunpas teatterissamme. Jos on vain mielipiteitä, ettei teatteri paljon hävitä siitä, niin minä kai sen tempun teen. Olisiko mahdollista, että joku näinkin voi sanoa?

Teatteristamme on kirjoitus Suomen Apu-lehden palstoilla nro 41/1971.