10.1.1976.
Ei mitään erikoista oikeastaan tapahdu, mutta on sellainen tunne, että “ukkosilma” on tulossa tänä talvena elämässäni.
Tasavallan XX näyttelyn avajaisissa ketään päällystöstä ei ollut. Maalaustaideliiton puheenjohtaja Folke Nieminen meinasi avata sen, mutta kun piti ilmoittaa, että on kuollut liiton varapuheenjohtaja, taiteilija Valentina Avdysheva, ei voinutkaan jatkaa. Puheenvuoro annettiin minulle. Avdysheva oli niitä ihmisiä, jotka rakastavat erikoisesti elämää ja varmasti hän oli niitä ihmisiä, muisto joista jää elämään!
Ministeri ei tietenkään luottanut minuun ja katsoi tarkasti näyttelyn aattona. Sanoi vain, että vähemmän saisi olla Pehovan ja Haritonovin teoksia... Mutta sen jälkeen, kun aluekomiteasta tuli soitto, että he meinaavat kutsua näyttelyyn puolueen aluekomitean XXX konferenssiin valittuja, näyttelyä tulivat katsomaan vielä kerran ministeri Kolmovski, aluekomitean kulttuuriosaston johtaja Dettshujev ja Viktor Poutanen, instruktööri. Kutsuttiin Folke Nieminen. Syntyi ehdotus muuttaa ekspositiota. Herrat olivat Pehovan ja Haritonovin teoksia vastaan. Nieminen suuttui kauheasti. Hän muistutti kollegion istunnosta ja Neljään pisaraan liittyneistä puheista. Kolmovski myös kiehahti. Ja muutaman päivän kuluttua koottiin taas näyttelykomissio, johon minua ei kutsuttu. Seuraavana päivänä ministeri noin puolisen tuntia puhui siitä, etten ollut tasolla näyttelyn syntymisen aikana ja kannustan vääriä taiteilijoita!
Ja muutama päivä sitten sain huomautuksen sinfoniaorkesterin väärästä ohjelmasta. Miksi muka he soittivat Leningradissa Valomusiikkia, eivätkä Karjalan säveltäjien teoksia? Orkesteri on muuten radion ja TV:n, joilla on omat johtajat. Säveltäjäliitto on yhteiskunnallinen laitos, jolla on oma voima. Mutta kun piti löytää sanottavaa...
Ei tästä tule mitään! Meinaan ilmoittaa herroille, että päästäisivät minut näistä tehtävistä.
Kantele-yhtyeen johtoon pyrkii taas Semjon Karp. Konsantinovski pyysi antamaan hänelle mahdollisuuden näyttää oma ohjelmansa.
Kävi Kantele-yhtyeen solisti Pekka Titov ja pyysi nostamaan palkkaa ennen eläkkeelle lähtöä. Karp ja Kolmovski ehdottivat olla esittämättä liikoja vaatimuksia... Titov meni aluekomiteaan puhumaan Karpia vastaan ja heti paikalla keskustelut Karpin kanssa oli keskeytetty.
Nukketeatterissa on pahasti sairaana johtaja eikä ole pääohjaajaa.
Suomalaisessa teatterissa Haimin-Rinteen ja henkilökunnan välillä suhteet ovat kireällä. Pauli valmistaa omaa ensimmäistä esitystä kurssiensa jälkeen. Se on myös omistettu puolueemme edustajakokoukselle. Sen nimi on 2000.
Venäläisessä teatterissa suhteet kiristyvät Belonutshkinin ja Pahomovin välillä.
Filharmoniassa ovat tyytymättömiä Seidoviin ja Jurinoviin.
24.1.
On lauantai. Pesin kotona lattiat...
Toissapäivänä Ahvonen toi minulle minun, joskus kirjoitetun, runoni:
Начало пути.
Он пришёл, как все года для многих, но для нас он первый! Первый год
На пути искусства! На пороге и побед и творческих невзгод.
Не беда, что нет ещё квартиры, роль пока всего на поллиста,
Но в родной театр мне дверь открыли, мне вахтёр сказал: пожалуйста!
Я – актёр! Товарищи поверьте, нету чести большей – с вами быть!
Здравствуйте, мои родные черти. С вами мне теперь до смерти жить!
Taipaleen alku
Se saapui taas, kuin kaikki vuodet muille, mutt' meille muita tärkeämpi on
Tää vuosi ensimmäinen taiteen taipaleella, mi voittoja kuin surujakin tuo.
Ei haittaa, ettei ole asuntoa vielä ja roolikin vain puoli sivua,
On ovet teatterin nyt avautuneet meille ja vahti sanoi: ”Tervetuloa!”
Ma näyttelijä olen! Ystävät, ei suurempaa voi kunniata olla, kuin teidän kanssa tietä taivaltaa!
Siis terve, rakkaat hunsvotit! Ei mikään voi kuolemaani asti teistä erottaa!
(suom. Mirja Kemppinen)
Sanoin Ahvoselle, ettei ole vielä ilta. Minä yritän koko ajan päästä takaisin. En ole hallintomiehiä, järjestäjiä. Tunnen itseni sellaiseksi luovantyön tekijäksi, jossa on hyvin keskinkertainen lahjakkuuden ja kyvyttömän järjestäjän symbioosi. Eihän saa pyrkimystä yhteiskunnalliseen toimintaan laskea kiipeilyksi, vaikka eiväthän nekään pyrkimykset minulla ole niin näkyviä. Suutun, kun näen mielestäni epärehellisyyttä, olen valmis ilmaiseksi laulamaan yhtyeessämme, olen valmis osallistumaan hyväntekeväisyyskonsertteihin, olen valmis olemaan palkattomana verenluovuttajana. Mutta en mielelläni olisi suosittelijana ja vielä vähemmin jyrkkänä pakottajana. Mutta kun vielä kaiken päälle täytyy koko ajan etsiä Karjalamme taiteelle ulospääsyä vaikeista rahapulatilanteista, niin siihen minusta ei ole ollenkaan. Aineellisen tukikohdan ongelmien ratkaiseminen, asuntojen järjestäminen näyttelijöille ja yleensä kulttuurityöntekijöille ja taidealan asiantuntijoiden etsiminen on minulle ylivoimaista työtä.
Viktor Petrovitsh Sharapov (josta myöhemmin tuli kulttuuriministerikin. W.H. 22.3.99), nykyään sensori, viitaten aluekomitean propagandaosaston mielipiteen, ehdotti lopettaa Stahorskin Kaksisataa tuhatta -näytelmän harjoitukset poliittisten ja ideologisten syitten takia. Ja se on näytelmä, jonka Suomalainen teatterimme omistaa puolueen XXV edustajakokoukselle, joka alkaa ensi-illan aattona.
Menin ministerin ja Haimin kanssa aluekomitean kulttuuriosaston johtajan Dettshujevin puheille ja saimme hänet kääntymään näytelmän puolelle ja niitä vastaan, jotka ovat näytelmää hylkäämässä. Saa nähdä kenen puolella on sitten propagandasihteeri M. Kiuru?
Yhdellä näytäntökaudella tapahtuu Erkenin Leikit kissan kanssa -näytelmän peruttaminen, kuohut Rozovin Neljän pisaran ympärillä ja nyt tämä vielä!
Sain pyynnöstäni KOM-teatterin kutsun Suomeen arkistotyötä varten, mutta eivät aluekomitea eikä Neuvostoliiton kulttuuriministeriön kansainvälinen osastokaan halua ottaa riskiä. Mutta jos viikon aikana en matkusta, niin alkaa tenttikausi ja minun täytyy puolustaa diplomityötäni ilman lisäaineistoa.
29.1.
Ministeri Kolmovski sanoi minulle, että matkastani Suomeen hän voi puhua suoraan ensimmäisen sihteerin kanssa, muuta ei ole mukava mennä puhumaan propagandasihteerin pään yli. Ja Kiuru on muka vastaan...
Keräännyimme (Kolmovski, Sharapov, Frolov ja minä) kulttuuriosaston johtajan Dettshujevin huoneessa. Kinasimme hiukan keskenämme Stahorskin näytelmästä ja hiukan haukuimmekin yhteisvoimin Viktor Sharapovia. Yhteistuumin päätimme antaa luvan näytelmän harjoitusten jatkamiselle sillä edellytyksellä, että tekstejä hiukan toimitetaan. Sensuuria huolestuttaa keskitysleirin teema. Mutta näytelmässähän puhutaan vankilasta eikä leiristä...
Katsoin tulevan esityksen läpimenoa. Pekka Mikshijevin sankari on inhimillinen ja viisas. Hyviä tyyppejä näytelmässä on muillakin. Esitys syntyi! Miten ne yhteiskuntapiirit ottavat sen vastaan?
Ja Kantele-yhtyeessä ei ole "keisaria". Uskoin, ettei Kolmovskilla ollut helppo keskustelu Semjon Karpin kanssa. Lev Kosinski lupasi auttaa nuoria, joita meinataan värvätä yhtyeeseen. Erkki Rautio harjoittelee toistaiseksi orkesterin kanssa. Karjalaisen Aino-ryhmän johtajaksi pyydetään taas Sofja Oskinaa, joka nyt vielä käy kauppaa ministeriön kanssa. Vaatii yleisvenäläistä arvonimeä itselleen.
Pyydämme Antero Lehmusta muutaman kuukauden tähtäimellä tekemään hänestä johtajan. Tänään kahdessa työhuoneessa 3-4 tunnin ajan keskustelimme näistä asioista kovasti.
Näinä päivinä oli ”XX”-taidenäyttelyn yhteenveto. Vieraana oli moskovalainen taiteentutkija. Kehui kauheasti Haritonovin Valkoista hevosta, jota vastaan Kolmovski oli.
Karjalan puoluealuekomitean ja kulttuuriministeriön kirje, jossa ehdotetaan Petroskoin venäläisen teatterin Ei mainita luetteloissa -esityksen näyttelijöiden palkitsemista Popovin mitalilla, lähti Moskovaan. Palkittavaksi ehdotetaan V. M. Pahomovia ohjaajana, A. Rjazantsevia pääosan esittäjänä ja Grigori Godarevia. Vuoden aikana he esittivät tätä näytelmää 21 kertaa ja katsojia oli 13 400 henkeä.
6.3.
Ja taas on teatterikoulun tentit suoritettu. Ja kymmenen päivän kuluttua, jos Jumala suo, suoritan Valtion tutkinnonkin.
Sain koulustani ilmoituksen johtoani varten, että minulle on annettava 4 kuukautta lomaa tutkintojen suorittamista varten. Ja ministerini vastasi siihen, että saat perjantaipäivät joka viikko, jos ei ole suurempaa työtä.
Tutkintoihin valmistautumisen ensimmäinen viikko on jo mennyt pieleen.
Viikko alkoi läksytyksellä, jossa olivat mukana itse Kolmovski, Oleg Strelkov ja Natalja Vavilova uutena aluekomitean instruktöörinä ja läsnäolijana.
Morkkaaminen alkoi ties mistä. Muistuttivat Mihailovskajan näyttelystä teatteriseurassa, Haritonovin Valkoinen hevonen -teoksesta näyttelyssä, Mihail Jufan näyttelystä ja lisäsivät Eduard Patlajenkon konsertin muka epäonnistumiset. Se Patlajenkon konsertti oli joulukuussa ja siinä ei tovereitten mielestä ollut mitään nykyaikaista. Ja muka Gennadi Vavilov oli kutsuttu Moskovassa Venäjän Federaation säveltäjäliitossa erääseen huoneeseen ja muka kysytty, että mitä se semmoinen merkitsee? Kummallista kyllä, ettei meidän säveltäjäliittoon tullut minkäänlaisia huomautuksia siitä ohjelmasta, eikä ministeriöönkään. Näin alkaa toimia uusi aluekomitean instruktööri Natalja Vavilova! (Ja näin se nainen, joka sittemmin oli varaministerinä kymmenisen vuotta, veti miestään kuuluisuuteen! 23.3.99. W.H.)
Eilinen Naisten päivän konsertti herätti hämminkiä ennen juhlia. Jo kahta päivää ennen minulle ilmoitettiin, että amatööritaiteilijoiden esiintymistä täytyy vahvistaa. Soitin Venäläisen teatterin näyttelijälle ja puoluesihteerille Boris Hotjanoville. Mies ehdotti kohtausta Reviisorista ja runojen lausumista. Unohdimme molemmat, ettei Gogol olekaan virkamiesten suosituimpia kirjailijoita. Sainkin kuulla siitä ministeriltä: "Etkö sinä vieläkään ymmärrä, että me valmistamme konsertteja 2-3 ihmiselle!?" Sellainen kyynisyys alkaa todella väsyttää. Hän on jo moneen kertaan puhunut sillä tavalla.
Natalja Vavilova vaati muutoksia ohjelmistoon. (Miksi en ymmärtänyt, että ne muutokset olisivat hyviä, jos olisin sujauttanut ohjelmaan muutaman Gennadi Vavilovin laulun jonkun solistin esittämänä? 24.3.99. W.H.) Shtykov vaati lisäyksiä, Kolmovski ei tiennyt oikein itse mitä tekisi. Siihen yhtyivät puolueen kaupungintyöntekijät ja lopuksi toveri Strelkov! "On vasta päättynyt XXV edustajakokous ja se täytyy huomioida!" sanoivat toverit.
Pyysimme Venäläisen teatterin näyttelijää Vl. Moikovskia lausumaan runoja, joita hän oli kerännyt sanomalehdistä. Ainakin olivat tuoreita! Ja kaikkeen muuhun jätimme koskematta. Otimme huomioon sen, että konsertti oli pitkän kokouksen jälkeen, jossa puhuttiin kansalaistunteesta.
Olin Leningradissa Petroskoin Venäläisen draamateatterin esityksissä, jotka esitettiin Gorkille nimetyssä kulttuuripalatsissa, todella stadionin tapaisessa, siis niin mahtava se on!
Katsoin Mari-Oktjabrj (Mari-Lokakuu) -esityksen. Yleisöä oli ihan riittävästi ja hyvin kuuntelivat. Sanoin kulisseissa, ettei minua hävettänyt katsomossa.
Dvoretskin Saattajaiset (Provody) olivat vaikeammassa tilanteessa. Yleisöä ei ollut puoltakaan katsomoa muutenkin tyhjältä näyttävän katsomon pimeydessä. Näyttelijät puhuivat, mielestäni, liian hiljaa ja yleisö oli, niin sanotusti, satunnainen. Monet lähtivät salista katsottuaan tuskin puolta tuntiakaan.
Esitystä oli katsomassa tuttu kriitikkomme Sahnovski-Pankejev. Minun koulukaverini instituutista olivat myös. Heitä miellytti hyvin perusteellinen ohjaustyö.
Tuli mieleen, että Venäläisen teatterimme uusi pääohjaaja Vladimir Pahomov teki lyhyessä ajassa neljä hyvää esitystä. Toukokuussa 1975 Luetteloissa ei mainita esitys sai yleisvenäläisen ja yleisliittolaisen katselmusten kunniakirjoja ja pääosia esittäneet saivat Popovin hopearintamerkin. Ja silloin kun sitäkin esitystä katsottiin komissiona, niin puhuttiin näytelmän kielteisten sankareitten liian suuresta määrästä. Puhuttiin nuoren sankarin liiallisesta lapsellisuudesta, petturuuden kohtauksen poistamisesta jne. Teimme kuitenkin hyvin, kun jätimme kaiken muuttamatta.
Toisena Pahomovin hyvänä ohjauksena oli Älkää ampuko valkoisia joutsenia!, jonka ensi-ilta oli lokakuussa 1975. Komissio taas epäili liiallisia ryyppäämiskohtauksia sekä sitä, että muka liian raa’asti tapetaan ympäristönsuojelija E. Polushkin. Tässä roolissa lopultakin näki hyvänä näyttelijänä Georgi Sitkon.
Vuoden 1976 tammikuussa Pahomov asetti näyttämölle Saattajaiset ja helmikuussa Alue-näytelmän (Territoria), jossa puhe oli keskitysleirin tapaisesta alueesta.
Näinä kuukausina Suomalaisessa teatterissamme parrasvalon näki Holendron näytelmä Sattuma (Slutshainostj). Ohjaajana oli nuori alokasohjaaja Reztsov. Hyvistä suorituksista siinä saisi mainita Orvo Björnisen (vanh.) ja Vieno Kettusen, mutta muuten se oli hyvin keskinkertainen esitys.
Keskinkertaiseksi voi sanoa myös Pauli Rinteenkin ensimmäistä ohjaustyötä 2000-nimisen näytelmän parissa. Sensorit olivat jotain tekstiä vastaan, mutta asia oli kuitenkin näytelmässä. Kun on näytelmän pääsankarina kaupungin puolueinstruktööri, niin etukäteen tiesi, ettei virheitä tule tehtyä, paljon ainakaan, ja mies varmasti voittaa. Ja se oli varmaankin vienyt näytelmästä voiman.
Leningradin matkasta muistiin jäivät Leningradin filharmonian suuren katsomon konsertit. Ainakin Shostakovitshin 5. ja 6. sinfoniat kuuluisan orkesterin esittämänä ja vielä Mravinskin ohjaamana. Tuntui, että kaikki nyanssit menivät perille, siis sydämeen. Hyvä oli myös se Tshaikovskin ensimmäinen konsertto pianon kanssa, jossa solistina oli Tshaikovskille nimetyn kilpailun voittaja A. Gavrilov. Orkesteria johti lisäksi meidän Karjalamme orkesterin kapellimestari Edvard Tshivzhel. (Noin kymmenisen vuotta sitten hän muutti kapellimestari Ruotsiin ja sieltä USA:han. 24.3.99. W.H.)
Kerroin tästä konsertista teatterikoulun tunneilla ja sain kiitoslausunnon.
8.3.
Naistenpäivänä Raijalle!
Девятнадцать вёсен мы с тобою вместе.
Много ль это, мало ли? Трудно и сказать.
Но тебе, любимая, я шепну без лести –
Мне б с тобой хотелось бы сотни вёсн встречать!
Чтоб в капели мартовской юность просыпалась бы.
Пусть зовут нас бабушкой, дедушкой – пускай,
Только б не блевалось нам на квартирной палубе
Из-за наших мальчиков рьяных через край.
Если бы не женщины, если бы не матери,
Если бы не девушки, если бы не март,
Мужики умчались бы на каком-то катере
В преисподню чёртову, в кабаки да в бар!
А с тобою, Раенька, мы капели мартовской
Выпьем по рюмашечке, воздуха глотнём,
Будто детства выкупим по талону-карточке.
С женским тебя, Раенька, с вашим милым днём!
Yhdeksättätoista kevättä kanssasi nyt vietän.
Se paljon onko, vähänkö? En osaa sanoa.
Mut rakkaani, vain yhden asian nyt tiedän:
Mä toivon, sata kevättä sun kanssas viettää saan.
Tahdon, että aurinko herättäisi nuoruuden.
Ei haittaa, vaikka mummoksi sua kutsutaan.
Kunhan meidän poikiemme liian innokkaiden
Temput eivät tuottaisi liikaa harmeja.
Jos ei olis naisia, jos ei olis äitejä,
Jos ei olis tyttöjä eikä maaliskuuta,
Lähtisivät miehet millä liekin veneellä
Lähtisivät helvettiin, baariin ilman muuta.
Mutta kanssas Raijani me juomme pikkuisen
Pisaroita raikkaita ja kevään tuoksua,
Näin sieluihimme palaa se aika lapsuuden.
Raijaseni, onnittelen tänään sinua!
(suom. Mirja Kemppinen)
Oli sinä päivänä runo Jelena Ivanovnallekin...:
Охапку Вам солнца и ношу сосулек,
Мимозы две веточки, короб добра!
Поменьше желаю иметь постирулек,
Побольше квартиру! Пора, брат, пора!
Sinulle toivon auringonvaloa,
kukkia korin ja hyvyyttä kontin!
Vähemmän pyykkiä, enemmän iloa;
Että saisitte suuremman asunnonkin.
(suom. Mirja Kemppinen)
20.3.
Tänään tulin Leningradista. Valtion tutkinnot on suoritettu! Sain osakseni suosionosoituksiakin, kun komissio tieteellisen kommunismin tutkinnon jälkeen ilmoitti, että erikoisen hyvä vastaus oli toveri Hallilla.
Nyt on jäljellä diplomin puolustus kesäkuussa...
8.4.
Voi kun olisikin aikaa kirjoittaa enemmän!
Valmistin kaksi radiopuhetta ja selostuksen, joka huomenna täytyy esittää Suomalaisen teatterin näyttämöltä Rauhan, yhteistyön ja avunantosopimuksen 28-vuotispäiväksi.
Eilen olin nuorten taiteilijoiden arvostelutilaisuudessa. Sain pari kertaa nokallenikin: "Miten Haritonovin taulujen tapaisia teoksia päästetään näyttelyyn? Onhan olemassa näyttelykomissio." Tietenkin se oli Folken päätös, mutta minä en pannut vastaan...
Anatoli Shtykov sanoi pari päivää sitten, että “on esitetty mielipide lähettää Hall Varkauteen Petroskoin kaupunginjohtajan Pavel Sepsjakovin kanssa”.
Ja taas ei riitä aikaa diplomityöhöni. Saa nähdä...
15.6.
Siis näin: en ole näyttelijä, mutta en ole järjestäjäkään, administraattori. Viimeiset puolitoista vuotta ovat tämän neljä vuotta sitten syntyneen ajatuksen todisteena. Kun kuukausi sitten sain kuulla ministeri Kolmovskilta Moskovasta puhelimitse moitteen siitä, etten tehnyt kaikkea, että kuuluisa moskovalainen Kalevalan kuvittaja Mjud Metshev olisi saanut Valtion palkinnon, ja kun se oli sanottu röyhkeästi ja hävyttömästi, vastasin siihen, että olen etsimässä paperia kirjoittaakseni anomuksen työpaikan luovuttamisesta.
Ilmeni kuitenkin, ettei Neuvostoliitossa minun virassani, muka, sellaista anomusta kirjoiteta ja menin ilmoittamaan siitä Ministerineuvoston varajohtajalle Ivan Manjkinille, aluekomitean propagandasihteerille Mikko Kiurulle ja aluekomitean kulttuuriosaston johtajalle Boris Dettshujeville. Pidin pitkät monologit tehtäväni vastenmielisyydestä. Kaikki nämä keskustelukumppanini sanoivat, että päättäisin rauhassa opiskeluni, levähtäisin ja sitten palataan asiaan.
Tänään ajatuksissani valmistin puheeni aluekomitean ensimmäiselle sihteerille Ivan Senjkinille, jos sellainen tilaisuus tulisi: ”Ongelma on siinä, että on olemassa repeämä kasvavien vaatimusten, joita esitetään taiteelle ideologisena aseena, ja teknillisaineellisen toimeentulon turvaamisen välillä.
Karjalassamme se ilmenee, esimerkiksi, seuraavissa asioissa:
- Petroskoin Suomalainen teatteri on odottanut jo kymmenen vuotta liittämistä kaukolämpöverkostoon, vaikka kylmyyden takia katsomossa ja koko huoneistossa paikallinen suomalainen yleisö on jo karkotettu ja venäläinen yleisö lähtee pakoon jokaisesta esityksestä takaisin tulematta.
- Musiikki- ja Venäläinen draamateatteri ovat jo parikymmentä vuotta kärsineet siitä, ettei ole riittävästi harjoitushuoneita, puuttuu toinen näyttämö ja kulissivarastot.
- Filharmonialla ei ole vakituista suurta konserttisalia ja siksi hinnat konsertteihin nousevat kauheasti, jotta kustannukset saataisiin takaisin. Puuttuu hyvä flyygeli ja lattiamatot. Ja kylmyys on vallannut senkin huoneiston, sillä lämpökattiloiden teho ei riitä.
- Suurella Kantele-yhtyeellä ei ole omaa huoneistoa, puuttuu artisteja asuntojen puutteen takia. Asunnoista on huutava tarve muissakin laitoksissa.
- Ministeriömme on velvollinen lisäämään vuosi vuodelta nykyaikaa heijastavien teosten valtiontilauksia, mutta rahasumma on pysynyt samana jo monta vuotta.
- Paljon puhumme taiteilijaryhmien lähettämisestä komennuksille maaseuduille, mutta komennusrahoja sitä varten ei ole.
- Ja mikä taas koskee ohjelmapolitiikkaa. Suomalainen teatterimme on tietenkin, ennen kaikkea, neuvostoteatteri, mutta se on sellainen, jolla ei ole riittävästi omaa yleisöä. Ja venäläisen yleisön saaminen vaatii erikoista ohjelmaa, joka poikkeaisi venäläisten teattereiden ohjelmistosta. Siis Suomalaisen teatterin ohjelmistossa täytyy olla maailman parhaimmat näytelmät erinomaisten ohjaajien toteuttamina. Täytyy lisäksi olla mahdollisuus riskiin, tietenkään ei ideologisesti, mutta muuten monien mielestä kyseenalaisiinkin, näytelmiin. Teatterimme saisi olla teatterialan sivistyneistön laitoksena. Ja sellaista yleisöä kaupungissamme on!
- Meidän on annettava lupa kyseenalaisiinkin taidenäyttelyihin. Silloin näyttelyihin löytyisi uutta ja nuortakin yleisöä ja ilmestyisi mielenkiintoisia ja kasvattavia arvosteluja. En nyt puhu kaikkiruokaisuudesta, ideologisesta periksiantamisesta, vaan järjellisestä eri tyylien sallimisesta yksilöllisyyden kehittämistä varten... Ja ministerimme Kolmovski taas on sitä mieltä, että meidän kaikkien on ajateltava samalla tavalla!”
16.6.
Ilmassa lämpenee... Soitti Strelkov ja pyysi 18. päivänä kello 9.00 olemaan Shtykovin puheilla ja vielä valokuvani kanssa. Ja minulla oli aikomus matkustaa viikoksi Aunuksen piirin Sändebaan. Justiin kun kävin aluekomitean Frolovin puheilla. Mies sanoi, että huomenna iltapäivällä tulee Moskovasta ystävyysseurojen yhdistyksen Skandinavian osaston varapuheenjohtaja tutustumaan minuun. Siis huhut siitä, että lähtisin Suomeen pariksi vuodeksi lähetystön kulttuuritalon johtajaksi, ovat toden pohjalla. Ja kai siksi yhtäkkiä syntyi epäilyksiä Manokin matkasta Varkauteen Petroskoin kulttuuripäiville. Olen taas melkoisessa ristiaallokossa.
18.6.
Ei kai tästä sittenkään mitään synny, sillä epäilyjä herätti tässä vaiheessa sukulaisten olemassaolo siellä Suomessa. Ja minulla taas syntyi epäilyksiä sen tähden, kun täytyy olla enemmän propagandistina kuin taidetta propagoivana. On kirjoitettava suomen kielellä ja sehän minulla on heikoin paikka. Kyse on ensimmäisestä informaatio- ja kulttuurikeskuksesta kapitalistisessa maassa. 4000 neliömetriä. Vuoden lopussa luvattiin aloittaa jonkinlaiset kurssit. Olisin siellä neuvonantajana taas.
10.7.
Kylmässä ja sateessa loppui minun lomani. Mutta viimeisenä päivänä oli niin kirkasta ja lämmintä, että vimmastuin liikaa. Hyppäsin polkupyörän selkään ja painuin metsään Lohijärveen päin ja uimahousuissa. Jarrut pettivät ja lensin päin jotain kivimöhkälettä. Jalkaa pakottaa jo pari viikkoa.
Suurempana tapahtumana oli kuitenkin näytelmäkirjailijoiden Ei-mustanmullan vyöhykkeen seminaari. Se oli Kizhin saarella. Ihmettelen, että pärjäsivät näin tuulisina ja sateisina päivinä. Annoin osallistujille oman palttoon ja kolme villapuseroa.
Vesi on peittänyt kaikki pellot. Perunapelloista 18 % on pilalla, ainakin Essoillassa. Ja nyt on määräys lähettää kaikki pelloille.
Olin eilen saattamassa kymmenen hengen ryhmää Suomalaisesta teatterista Kuzmoilaan heinäntekoon.
Vaikea tilanne on Zvezdinin talossa, siis Venäläisen teatterin leirissä. Ministeri Kolmovski ja aluekomitean työntekijä Vavilova kävivät Vologdassa, jossa Musiikkiteatteri kierteli. Henkilökunta oli kokoontunut pohtimaan Sovetskaja kultura -lehden kirjoitusta Ehdokkaat... irtisanottaviksi, joka ilmestyi 22. kesäkuuta.
Kokouksen jälkeen aluekomiteaan ja minun nimelle tuli kirjeitä draamateatterista. Kutsuttiin kokoukseen, josta ei tietänyt mitään johtokunta, eikä puoluesihteeri, eikä ammattiliittokomitea. Toisella puolella ovat Belonutshkin, Agu, Zhyvyh, Moikovski ja toisella Pahomov, Sitko, Godarev ja Hotjanov. Päätimme olla menemättä kokoukseen, mutta järjestimme taiteellisen neuvoston istunnon.
31.7.
On lauantaipäivä ja meinasin käydä Solomannissa Äänisen rannalla ottamassa aurinkoa, mutta on otettava huomenna vastaan Sverdlovskin kaupunginteatteri ja puhuttava ensi-illan avajaisissa. Kiertue alkaa Hamletilla.
Eilen soitti Leena, Erkin vaimo, ja sanoi, että hän on huolissaan, kun Erkiltä ei kuulu mitään. Rauhoitin häntä. Sain tietää sotilaskomissariaatista, että poika on sotilassairaalassa ja tulee kotiin, kun pääsee sieltä.
Taas aluekomitean sihteeri, tällä kertaa N. S. Tihonov (ja viikko sitten sain kulla Senjkinilta) puhui siitä, että minulla on huonosti käyttäytyvä poika. Siitä minä vielä saan kuulla!
Pari kuukautta sitten Pauli Rinne puhui Ion Drutsen uuden näytelmän ohjelmaan ottamisesta. Sillä kyllä ei pitkään aikaa ollut "Lupaa". Sitten muka kirjailija oli muuttanut jotain ja näytelmä sai sen "Luvan". Mutta kun Kolmovski oli lukenut sen, niin ilmoitti, ettei sellaista saa näyttää! "Ei kannata ärsyttää hanhia!" sanoi taas ministeri. Vimmastuin, kun Haimikin yhtyi siihen mielipiteen. "Sinä olet kaikkiruokainen", sanoi minulle Kolmovski ja lisäsi, ettei edes käänny aluekomitean puoleen puolustamaan näytelmää. Minä taas ilmoitin, ettei minulla muutakaan tietä ole, sillä olen toista mieltä.
Muuten olen pelkkä toisten mielipiteiden täyttäjä!
Drutsen näytelmän nimi on Pyhistä pyhin ja se kertoo suuresta puolueentyöntekijästä Moldaviassa. Miten voi tapahtua, ettei kukaan ole huomannut kiipeilijää puolueen riveissä. Ja itse näytelmä on sukupolvien perinnöstä, terveen kansan voimasta ja kompromisseista, joita kansa ei hyväksy.
Venäläiseen draamateatteriin kutsutaan Golikov Leningradista, jonka Remontti-esitys komediateatterissa ei mennyt läpi. Nyt hän ehdottaa Ystäväni Mozart -näytelmää, joka on päässyt työläisluokalle omistetun kilpailun voittajaksi. Mutta Vavilova soitti ja ilmoitti, ettei sellaisella näytelmällä saa aloittaa näytäntökautta.
15.–18. elokuuta on ideologisen komission istunto, joka pohtii teattereiden ohjelmistoa ja siinä voi syntyä taistelu.
Minun irtisanomiseni heidän on hyväksyttävä: liian paljon minulla on syntejä virkailijoitten mielestä!
5.8.
Tänäänkin oli 40-minuuttinen keskustelu puoluekomission johtajan toveri Zaharovin kanssa. Piti vielä kerran kertoa meidän suhteistamme vanhemman pojan kanssa. Asiapaperissa, joka tulivat hitto ties mistä, luki, että Hallin nuoripari tuntee huumereseptit ja kannattaa osittain jonkun neuvostoliitonvastaisia mielipiteitä... Kyllä poika osasi paskantaa itsensä ja koko sukunimemme...
Puhuin Leningradilaisen komediateatterin entisen pääohjaajan kanssa mahdollisesta pääohjaajan työstään meidän Venäläisessä teatterissa. Golikov sanoi, että hän on onnellinen, kun pääsi pois pääohjaajan paikalta ja on mielellään freelancerina. Tuvan tasavallassa hän on ohjannut Reviisorin, nyt ohjaa Petroskoissa. Sen jälkeen hänellä on ohjaustöitä Minskissa ja Tbilisissa. Ja Leningradissa päällystö ei vieläkään ole lopettanut "pasianssin" pelaamista. Nyt hän on kuitenkin Roshtshinin Remontti-näytelmän kannalla. “Näytäntökauden avajaisissa näytämme Alueen (Territoria)”, lisäsi ohjaaja.
Gennadi lähti Sashan kanssa pariksi viikoksi johonkin korven keskellä olevaan kylään Arkangelin alueelle...
1.9.
Matka Suomen ja NL:n kummikaupunkien kokoukseen Turkuun ja Petroskoin kulttuuripäiville Varkauteen
Tänään aamulla tulin Suomen matkalta. 20. päivänä elokuuta matkustimme Petroskoin kaupungin johtajan Pavel Sepsjakovin kanssa Leningradiin.
Ennen sitä olin päivän matkalla Moskovassa hakemassa kiireesti ulkomaanpassia Kantele-yhtyeemme balettimestaria Anushtshenkoa varten, joka myös oli lähdössä matkalle Suomeen.
Tulin sieltä ja osallistuin konserttiin, joka on määrä viedä Varkauteen. Ja saman päivän iltana piti lähteä Sepsjakovin kyydissä. Kaupunginjohtoa konsertti ei miellyttänyt yhtään...
Leningradissa meitä olivat vastassa Leningradin Nevskin piirin edustajat kukkineen. Veivät valmiiksi Leningrad-hotelliin, jossa meille oli varattu yhdenhengen huoneet. Koko kaupunki oli näkyvillä: ikkunoiden alla seisoi kuuluisa Aurora-risteilijä, valtava Neva, Pietari-Paavalin linna ja Iisakin tuomiokirkko.
Sitten 48 neuvostoliittolaisen kaupungin edustajat kerääntyivät Leningradin kaupungin toimeenpanevan komitean taloon. Komea palatsi! Puhuttiin tulevista tehtävistä, tilanteesta Suomessa jne. Laskettiin seppele Piskarjovin hautausmaalle.
Illalla oli vastaanotto hotellin 10. kerroksessa. Sen oli järjestänyt isäntäkaupunki. Aamulla oli varhainen herätys, lentokenttä ja Helsinki! Suomessa lentokentän ravintolassa söimme lounaan ja sitten busseilla eräitten suomalaisten edustajien kanssa matkustimme Turkuun.
19.9.
Ei ole mahdollisuutta syventyä muistelmiin. Joka uusi päivä vie kaikki voimat.
Matkasta Suomeen olen kertonut jo kahteen kertaan Karjalamme televisiossa suomen ja venäjän kielellä.
Sen minä vain sanon, että suhteet Sepsjakovin kanssa olivat kaikkea muuta kuin ystävälliset. Tietenkin Sepsjakov kertoi Ivan Senjkinille Kantele-yhtyeen humalaisista taiteilijoista, heidän humalapäisestä "maihinnoususta" Suomessa. Kertoi, että vaikka oli kielletty, taiteilijat menivät yöksi Tyrväisen luokse.
Siitä kyllä minullakin syntyi kysymys, miksi mies kutsuu myöhään illalla kotiinsa vieraita, jotka eivät ymmärrä yhtään suomea? Tyrväinen kyllä hermostui meidän herrojen suhtautumisesta häneen. Hän tekee kaikkensa ystävyyden lujittamiseksi ja häneen ei luoteta.
Ymmärtäähän sen, etten minä telkkarissa sellaisia asioita kertonut. Kerroin, että olimme Sepsjakovin kanssa Neuvostoliiton ja Suomen kummikaupunkien kokouksessa. Onnittelusähkeitä tuli Podgornyilta ja Kekkoselta. Kerroin ulkoministeri Sorsan vastaanotosta Turun linnassa ja omasta kymmenen minuutin puheesta siinä kokouksessa. Haastattelusta, jonka annoin Tiedonantajalle. En kertonut kyllä radiohaastattelusta, sillä minun kielitaitoni on niin kehno, että pelkään sanoneeni jotain sellaista, mitä en halunnutkaan sanoa.
Nukketeatterimme kutsuttiin seuraavana vuonna Vaasaan ja Manok-yhtyeemme Valkeakoskelle.
Turusta matkustimmekin Sepsjakovin kanssa Varkauteen, jossa oli menossa Petroskoin kaupungin ystävyyspäivät. Kaikissa tilaisuuksissa ihmisiä oli paljon. Oli näyttelyitä, konsertteja kouluissa, toritapahtuma, konsertti Kuntorannassa eläkeläisille.
Näinä päivinä suurimpana tapahtumana oli ideologisen komission istunto, jossa pohdittiin teattereiden ohjelmistoa. Olin esittelijänä.
Roshtshinin Remontista tulikin hyvin kiistanalainen. Sitä puolusti yliopistomme kirjallisuuden professori Leonid Reznikov ja vastusti aluekomitean propagandaosaston johtaja Anatoli Shtykov. Leningradilainen ohjaaja Golikov lupasi tehdä siitä "meikäläisen" esityksen. Minun ei annettu edes ehdottaa Drutsen Pyhistä pyhin -näytelmää. Sitä vastaan olivat Kolmovski ja Toivo Haimi siitä huolimatta, että Kiurun luona yritin panna sellaista mielipidettä vastaan, että muka se on neuvostovastainen näytelmä.
22.9.
Tänään on Venäläisessä draamateatterissa avoin puoluekokous.
Kun kysyin ministeriltä, että kannattaako minun mennä sinne, hän vastasi, että menijöitä on liiankin paljon: aluekomitean sihteeri M. Kiuru, kaupungin ensimmäinen sihteeri Anatoli Prokujev, aluekomitean kulttuuriosaston johtaja Boris Dettshujev, aluekomitean uusi neuvonantaja, entinen hanuristi ja musiikkiopiston opettaja Viktor Poutonen ja ministeriön puolesta itse ministeri Kolmovski.
Tänään aamulla saimme lopullisen tiedon Moskovasta, ettei Remontille anneta "Lupaa". Hall on taas liemessä! En minä voinut kuvitellakaan, ettei esitys, joka menee maamme suurimmissa teattereissa, saa "lupaa" muihin teattereihin. Nyt se voi mennä meidän teatterissamme, jos paikallinen ”lupia myöntävä laitos” suostuu. Aluekomitean ideologinen komissio on kuitenkin myönteisellä kannalla. He katsovat läpiajon 27. syyskuuta ja sitten päättävät.
Erkki pääsee sairauslomaltaan sotilassairaalasta. Mutta Leena kertoi eilen, että viime aikoina Erkki on käyttäytynyt kummallisesti. Näki jotain kummallista, mitä eivät muut nähneet jne. Tänään hän menee psykiatrin tarkastukseen.
25.9.
Ja taas on lauantai. Aamusta olin Manokin harjoituksissa. Sitten Suomalaisen teatterimme harjoitushuoneessa tapasin Kai Chydeniuksen Suomesta. Kuukausi sitten säveltäjä sepitti musiikin Toivo Tasasen runoon. Ajattelimme laulaa sen Manokilla Varkaudessa, mutta teksti oli liian pitkä ja itsekin Chydenius epäili, että sitä laulua koskaan lauletaan.
Kai haaveillee matkasta Kalevalaan. Ehdotti KOM-teatterin matkaa Sortavalaan ja Pitkärantaan tammikuussa 1977. Meikäläiset epäilevät: kannattaako? Kai taas puhuu siitä, että "se olisi erinomaista, jos voisimme sanomalehtien kautta ilmoittaa, että KOM-teatteri on esittänyt Laatokan rannoilla, jotka ovat suomalaisten mielestä sotilaitten vallassa..."
Chydenius haluaa käydä Tshalnassa suomalaisen kuoron harjoituksissa ja Prääsässä.
Kaisa Korhonen haluaisi käydä Maria Melentjevan museossa. Sain tietää, että Kaisan isä oli sodan aikana Petroskoin kirkkoherrana.
Tapasin Venäläisen teatterin ohjaajat Vl. Pahomovin ja Reztsovin. Tuntui kummalliselta, että edistysmieliset ohjaajat haukkuvat toisen ohjaajan ohjaamia esityksiä, vaikka ne olisivat kuinka edistyksellisiä. Kyseessä on Remontti-esitys.
Pyhistä pyhin -näytelmä sai luvan Moskovasta!
27.9.
Aamu alkoi mukavasti, kun ministeriöstämme "löysimme" 7,5 tuhatta ruplaa. On päättymässä vuoden neljännes, ja ellei rahat olisi käytetty, ne menisivät tuntemattomaan budjettiin. Nyt ilmoitimme taiteilijoille, että toisivat "vapaita" teoksia, jotka voisimme näillä rahoilla ostaa.
Kieltäydyimme kuitenkin maksamasta Jekaterina Pehovalle ja nainen niin vimmastui, että sillä aikaa, kun puhui komission kanssa, heitti pari kertaa teoksensa lattialle. Mutta mahdottomalta tuntui ostaa taulu, jossa erään yliopiston naisopiskelijan kädet oli niin pitkät, että hirvitti.
"Minä en jatka taiteilijan työtä, ennen kuin saniteettiasema auttaa saamaan erillisen huoneen ateljeeta varten. En minä voi myrkyttää poikaani asunnossa, jossa on maaleja ja kauheita hajuja!" ilmoitti taiteilija.
Emme ostaneet teoksia Avdysheviltakaan. Niiden taso on Lankisen ja Juntusen mielestä huonontunut viime aikoina.
"Remonttia" pelätään
Just ja just ehdin Remontin luovutustapahtumaan. Mukana ovat ministeri Kolmovski, aluekomitean kulttuuriosaston johtaja Dettshujev, yliopiston professori Reznikov, yliopiston opettaja ja aluekomitean luennoitsija Oleg Leonov, tasavallan sensori Viktor Sharapov, kirjailija Dmitri Gusarov, aluekomitean neuvonantaja Viktor Poutanen, aluekomitean opetusosaston johtaja Hotejeva jne.
Esitys tuntui surulliselta, hyvin terävältä, mutta ilman mitään ulospääsyn näkemyksiä. Näytelmän sankareina olivat Punainen lippalakki -niminen mies ja intelligentti. Pahomov näki niissä Kristuksen ja pirun hahmot. Kauheasti haukkui! Minun mielipidettäni Kolmovski piti kuperkeikkana. Hän ei ymmärtänyt, että minä kehuin näytelmää ja haukuin esitystä. Silloin kun minä luin näytelmää, niin näin siinä sen positiivisen, jota me kaikki etsimme elämässämme.
Leonov oli kanssani samaa mieltä ideologisessa komissiossa ja oli Shtykovia vastaan, mutta “nyt”, sanoi mies, “täytyy tunnustaa, että Shtykov oli oikeassa”. Reznikov oli kuitenkin sitä mieltä, että syntyi ihan neuvostoliittolainen esitys!
Kolmovski puhui siitä, että se näytelmän positiivinen sankari istuu katsomossa. Mutta eikö esitys ole meistä, jotka istumme salissa. Kenen kustannuksella sitten siinä nauretaan?
2.10.
Moskova opettaa
Moskova. Kljazman tekoallas. Neuvottelu teattereiden ohjelmistosta. Noin 50 km päässä Moskovasta. On vaikea soittaa kotiin, ei pääse teattereihin. Eilinen syntymäpäiväni meni puolinälkäisenä ja muutenkin rasittavana ennen kun löysimme tämän neuvottelupaikan. Venäjän Kulttuuriministeriö kutsui neuvotteluihin meidän lisäksi teattereiden edustajia ja paikallisten kulttuurihallintojen edustajia sekä moskovalaisia näytelmäkirjailijoita.
Neuvotteluja johtaa Venäjän kulttuuriministeriön teatterien hallinnon johtaja Djomin. Johtaja puheessaan kehui Kuvajevin Alue-näytelmää Petroskoin teatterissa ja onnitteli petroskoilaista kirjailijaa Stanislav Pankratovia Tien laki -näytelmästä, jossa näytetään nykyaikaisen neuvostoihmisen elämää traagisesta näkökulmasta.
Djomin luetteli ja kertoi ainakin kolmestakymmenestä uudesta näytelmästä, joita ministeriö ehdottaa ohjelmistoon. Ilmoitti, että kiertueet kotialueitten ulkopuolelle ovat tilintekoa ja siihen täytyy olla oikeus! Venäjän kulttuuriministeriössä on niiden teattereiden luettelo, joilla on se oikeus tasavaltojenvälisiin kiertueisiin. ”Teattereita on lähetettävä syrjäkyliin, syrjäseudulle”, neuvoi ministeriön korkea virkailija.
Sitten oli luento, jossa kerrottiin, että Neuvostoliitossa joka päivä on poissa työpaikoiltaan n. 250 tuhatta ihmistä.
Solzhenitsyn on ilmoitettu USA:n kunniakansalaiseksi.
Ihmisissä on kasvatettava käyttäytymisen normeja, kulutuksen kulttuuria.
Neuvostoliitossa tehdään enemmän traktoreita kuin USA:ssa, mutta pelloilla on kuitenkin yksi traktori per 100 hehtaaria ja Amerikassa samanlaisella pellolla on 4 traktoria.
Georgiassa viime aikoina piti vaihtaa kaikki ministerit sekä tasavallan, korkeissa viroissa olevia puolueen työntekijöitä ja nyt vaihto laskeutui piiritasoille. Niin on vahva korruptio.
Neuvostoliiton salaisissa työlaitoksissa (jotka tunnetaan “postilokeron” nimellä ja numerolla) tuottavuus on yhtä korkea kuin USA:ssa, mutta muilla tehtailla maassamme se on 55 % sen tasosta.
Joka vuosi maailmassa käytetään 300 miljardia dollaria aseisiin.
USA:ssa 30 vuoden aikana on siirretty 40 miljardia dollaria kommunisminvastaiseen taisteluun.
21 % USA:n väestöstä on kiinalaisia. Kiinassa heillä on keskipalkka 20 ruplaa kuukaudessa, vuodeksi myönnetään 250 grammaa lihaa ja 200 grammaa kasviöljyä. Mao Zedongin iskulauseena oli “Köyhän elämää täytyy elää kauniisti!” Elämän keskipituus heillä on 26 vuotta.
4.10.
Neuvotteluissa eilen kuuntelimme joka teatterin ohjelmasuunnitelmat. Autonomisten tasavaltojen teattereiden suunnitelmia kuunteli itse Vadim Petrovitsh Djomin.
Suomalainen teatterimme sai huomautuksen vähäisestä yleisömäärästä. Venäläinen teatteri sai moitteita ohjelmistosta. Kategorisesti pantiin risti Remontti-näytelmän ja esityksen päälle. "Älkää edes yrittäkö!" sanottiin meille.
Oli huomautus siitä, ettei ohjelmistossa ole tuotannollisen teeman näytelmiä eikä ole näytelmää tulevaan Neuvostoliiton kansojen näytelmäkirjallisuuden festivaaliin.
Sitten pyydettiin muut vapauttamaan huone ja minut ja Pahomov jäämään Djominin ja Hamazan puheille. "Mitä on tapahtunut Pahomovin suhteen?” tiukkasivat minulta. Kerroin, että komissiolla, joka yritti tarkastaa syytteet Pahomovia vastaan, ei ollut mitään sanottavaa. Mutta kuitenkin välit näyttelijäkunnassa ovat huonot. Pahomov kertoi, että häneltä kysymättä ohjelmistoon oli otettu Remontti. (Pahomovin oli lähdettävä pääohjaajan pallilta. Tuli myöhemmin kuuluisaksi jossain kaupungissa lähellä Moskovaa. W.H. 4. huhtikuuta 1999)
22.10.
Perjantai. Viime päivien tapahtumien perusteella voisi kirjoittaa vaikka novellin, sen verran ne ovat olleet kujerikkaita ja juonikkaita. Tuskinpa sellaista voi etukäteen keksiä! Onneksi loppuratkaisussa uhrit puuttuvat... Melkein fyysisesti, niin kuin suuren painon nostamisessa, tunnen kehossani painetta.
Lauantaina, siis huomenna, menen ottamaan vastaan sitä samaa Venäjän ministeriön teattereiden hallinnon johtajaa V. Djominia, joka päätti tarkastaa paikallisten teattereiden elämän paikanpäällä Petroskoissa. Minun on määrä olla kaksi päivää Djominin kanssa, joka meinaa puhua ministerimme kanssa teattereiden asioista ja Petroskoin kaupungin puoluekomitean sihteerin A. Prokujevin kanssa niistä Pahomovin "asioista".
Maanantaina työpäivän jälkeen minun on päästävä Kaj Chydeniuksen ja Kaisa Korhosen Matti Väkevä -ensi-iltaan teatterissamme. Tiistaina on luentoni poliittisen valistuksen talolla ja huomenna on konsertti, jonka tuotto menee Rauhan säätiön tilille. Manok tietenkin osallistuu.
Sellaisten ajatusten kuormittamana katselin Raijan kanssa "töllötintä". Yhtäkkiä ovikello soi ja sisään tuli vaikeasti hengittäen Erikin lääkäri ja ilmoitti, että poikamme on karannut mielisairaalasta, jossa oli huumeriippuvuutta hoitamassa...
Hetkessä kaikki muu unohtui! Oksennustunne oli mahassani ja melkein kurkussa. Nyt jo vaimoni hengitti raskaasti, huitoi käsiään ja käveli edestakaisin. Toisen ovenkellon soiton aiheuttajana oli sairaanhoitaja sairaalasta, joka yritti tavoittaa lääkäriä.
Nappasin palttooni naulakosta ja pyysin Raijaa tulemaan mukaan, ettei hänen olisi niin raskasta yksin, mutta Raija tunsi niin rajua vilunväristystä, että hänen piti jäädä kotiin. Matkustin nuorten uuteen asuntoon, joka on Antonovin kadulla. Linja-auto tupaten täynnä. Siinä oli juopuneita tovereita ja yksi nainenkin...
Leena alkoi itkeä saatuaan sellaisen tiedon ja minun piti vaatia lujatahtoisuutta. Soitimme Erikin kaverille: ei ollut käynyt.
Leena lähti omaistensa luokse ja minä kotiin. Ja taas linja-auto täynnä juopuneita. Kaksi ryhmittymää, jotka kinasivat keskenään. Yksi tappelijoista löi sivullista miestä. Minä vimmastuin niin, että huusin: “Senkin ryökäle!” ja riensin heidän kimppuunsa, mutta linja-auton ovi avautui ja "ryökäleet" hyppäsivät kyydistä. Sitten vasta alkoivat huutaa vastustajat. Voi, Jumala! Vai olisiko oikein sanoa: piru vieköön!
Menin miliisiin: eivät ole kuulleet mitään. Läksin Vojennaja-kadulle, jossa se mielisairaala sijaitsi. Se on kaupungin pimein katu Äänisen rannalla. Kylmä. Ja poika on jossain ohut sairaalatakki päällään, ilman rahaa-kolikkoa. Ettei vain painuisi järveen! Sairaalan ovien takaa kuului vain telkkarin rauhallinen änkytys...
Kävelin rantaa pitkin ja kuuntelin rauhoittavia, jotain omaa höpiseviä, aaltoja... Kukaan ei tiedä mitään... Raija Genan kanssa olivat Rautioitten luona. Raija itkee.
Heti kun Gena oli nukahtanut, menimme Raijan kanssa vielä kerran miliisiin. Kaikki tuntui niin tyhjältä, surulliselta ja perspektiivittömältä.
Mihin oli joutunut se valo, josta luin eilen V. Vorovskin kirjoituksissa Tshehovista, Gorkista ja sosialistisesta realismista.
23.10.
Aamulla miliisi pyysi poikamme valokuvan.
Lentokentällä, jossa ministerin kanssa odotimme Djominin tuloa, vieressäni istui miliisinainen niin sanotusta lasten huoneesta. Jospa hänkin tarkastelee poikaani?
Hämärä, nollaa hengittävä keskipäivä. Samalta tuntuu sielussani...
Kansallisessa teatterissamme oli Gontsharovin Tavallisen tarinan ensi-ilta. Sen on ohjannut Ilja Olshvanger. Pjotr Adujevina on Orvo Björninen, Jelizaveta Aleksandrovna on Erna Lund, Aleksandr Adujevina Pauli Rinne, Anna Pavlovnana Jelizaveta Tomberg ja Anton Ivanovitshina Viljo Ahvonen. Toivo Haimi, ollessaan teatterin toiminnanjohtajan toimessa, esittää esityksessä erästä osastopäällikköä. Pääohjaajana on Pauli Rinne.
19.11.
Melkein kuukausi on taas vierähtänyt. Erkki Hall on päästetty sairaalasta ja saattajan kanssa lähetetty Murmanskiin, jossa hänet ensiksi vapautetaan armeijasta. Saattaja tuli Murmanskista Erkin sotilastakki mukanaan. Hänelle on annettu tehtäväksi tuoda poika takaisinkin Petroskoihin. Miten se tapahtuu, on vaikea sanoa, mutta tänään Erkki oli taas onnellinen.
Ja mitä tapahtui silloin? Maanantaina, siis vasta kolmantena päivänä pakopäivästä, Erkki tuli itse sairaalaan. Oli sen jälkeen Leenansa kanssa lukkojen takana, eikä ollut yhtään hermostuneen näköinen. Sairaalassa suhtautuminen häneen muuttui, sillä kokeet näyttivät, ettei hän ollut huumeita etsimässä.
Erikin asiapaperit lähetettiin Leningradiin ja heti kun ne sieltä tulivat, poika pääsi lähtemään lopettamaan velvollisuustehtäviänsä sinne, missä hänet pahoinpideltiin melko ankarasti ennen sairaalaan joutumista.
Eräänä tapaamispäivänä Erkki kertoi, että meinaa päästä töihin Suomalaiseen teatteriin, jossa meinaa hioa suomenkieltä ja sitten päästä yliopistoon suomalaisugrilaiselle laitokselle.
Tämän kuukauden aikana olen pitänyt kaksi luentoa politvalistustalolla ja yhden illan marxismi-leninismin yliopistolla.
Rauhatonta on Venäläisessä teatterissakin pääohjaaja V. Pahomovin ympärillä.
Musiikkiteatterissa taistellaan Utikejevia vastaan.
Teatterissa kuoli 41-ikäinen solisti V. Krasilnikov. Kaunis ääni ei auttanut sydäntautista nuorta miestä.
Haimi kuiskasi ministerin korvaan, että tilanne Suomalaisessakin teatterissa voi tulla huonommaksi, jos ei hänen anneta ohjata Timosen Myrskyssä-näytelmää. “Henkilökunta pääsee tekemään työtä, eikä silloin riitele”, viisasteli mies.
Kantele-yhtyeessä Antero Lehmus saa potkuja vasemmalta ja oikealta.
Filharmoniassa hitaasti, mutta varmasti ovat syrjäyttämässä Jurinovia ja Seidovia.
Moskovan ministeriöstä Stanislav Pankratovin Tien laki -näytelmän ensi-iltaan tuli vastaava työntekijä Igor Skatshkov. Esitys siitä tuli, vaikka ei mikään paras. Skatshkov kertoi, että Djominin mukaan Pahomovin suojeilu on hyödytöntä.
Aluekomitean Kjurshunov kertoi, että Moskovassa Juho Miettisen kysymykseen, miten siellä on asiat sen Helsingin kulttuurikeskuksen suhteen, vastattiin, että kyse voi olla vain Hallin ehdokkuudesta ja parin viikon kuluttua se asia ratkaistaan.
4.12.
Ja ne pari viikkoa ovat menneet, eikä kuulu mitään erikoista. Kummallisen hienosti sujuvat asiat työpaikalla. Festivaali on ottanut Kolmovskin koko huomion: ei huuda eikä riehu!
Mutta Venäläisessä teatterissa sota jatkuu. Pommittavat kirjeillä puolueen aluekomiteaa. Toissapäivänä oli taas ryhmä näyttelijöitä aluekomitean ensimmäisen sihteerin tov. Senjkinin puheilla. Pahomov vuorostaan käy Moskovassa kertomassa kaikenlaista meistä.
Venäläisen teatterin johtaja Zvezdin alkoi saada nimettömiä uhkauskirjeitä.
Musiikkiteatterissa vasta on mitätön pääohjaaja! Oli ajatus siirtää hänet filharmoniaan ja sieltä siirtää Seidov vaikka Kanteleeseen, jossa M. Tshervov on ihan tyhjä paikka ja lisäksi lörpöttelijä.
Lehmuksella on myös vaikeaa. Kantele-yhtyeen taiteilijoille täytyy etsiä asuntoja. Heidän neljän huoneen asuntolassa asuu 14 ihmistä, jos laskee mukaan lapset.
Puuttuu kansalliskaadereita, siis suomalaisia, karjalaisia ja vepsäläisiä...
Suomalaisessa teatterissa Rinteen ja Mikshijevin, Haimin, Lundin ja Kettusen välillä sekä Mikshijevin ja Björnisen välilläkin on soraa.
Haimi otti kuitenkin teatterin ohjelmistoon Timosen Myrskyn jälkeen, vaikka Pauli pääohjaajana oli vastaan.
Pauli on taas solminut Gippijevin-Laineen kanssa sopimuksen ja me ministeriössä suostuimme puolestamme solmimaan sellaisen heidän molempien kanssa, että syntyisi uusi näytelmä N. Laineen Rukajärven kommunardeista -runoelman mukaan. Täytyy vain löytää hyvä ohjaaja, joka taas yhdistäisi henkilökunnan.
Nukketeatteriin ilmestyi joku V. A. Saharov ja nyt ennustetaan, että siitä voi syntyä toinen Pahomovin tapainen. Pahomov on kyllä hyvä ohjaaja, mutta ei osaa pitää henkilökuntaa käsissään...
Erkki on päässyt lopultakin sairaalasta ja nyt on ollut jo kolme päivää lavamiehenä Suomalaisessa teatterissa.
Manok matkustaa huomenna Leningradiin amatöörinäyttelijöiden katselmukseen ja yöllä on tultava takaisin, kun teatterilaisilla on Rozovin Neljä pisaraa -esitys.
Teatterille on Manokin lisäksi syntynyt vielä yksi äpärälapsi: Kilk-kalk -yhtye. Siinä laulavat Leo Närjä, Toivo Flink, Sasha Laine, Eila Närjä ja joku, jota nyt en muista. Eila soittaa viulua.
26.12.
Manok sai taas festivaalin voittajan nimen, vaikka lautakunta kinasikin, että olemmeko me amatöörejä vai ammattilaisia. Riippuu siitä, miltä kannalta katsoo...
Leningradin jälkeen kävin Moskovassakin filharmonian asioilla. Kävin Sverdlovskissa Musiikkiteatterin pyynnöstä...
Piti lähteä Gorkiin kesäkiertueasioille, mutta ministerin mielestä minua tarvittiin paikanpäällä. Petroskoissa päättyi säveltäjäliiton täysistunto
ja 21. päivänä vietettiin Kantele-yhtyeen 40-vuotispäivää. (Vaikka syntymäpäivä heillä on kesäkuussa!) Puheita oli paljon. Mehän osaamme puhua...
|
