4.1.1986
Soitti Pauli Rinne: Suomesta oli soitto Keijo Mikonrannalta Jyväskylästä. Meinaavat tulla kuoron kanssa v.1987 heinäkuussa, 30–35 henkeä, turisteina. Pyytävät esiintymismahdollisuuksia.
7.1.
On kuollut Ludvig Andrejevitsh Kargulev. Karjalainen mies, ollut monet vuodet kanteleensoittajana, ansioitunut taiteilija. Yhtyessämme hän oli ollut vuoden 1936 toukokuusta. Armeijasta, jossa oli sota-aikana, hän palasi yhtyeeseen v.1944 ja vuonna 1962 siirtyi invalidieläkkeelle. Kuoli 72-vuotiaana. Viime aikoina työskenteli puiston vahtina.
Hautajaiset ovat 9.1. Orkesterimme lupasi kerätä rahaa hautajaisiin. Yhtyeemme puolelta tilasimme seppeleen.
18.1.
On lauantaipäivä. Tehtäviä näinä päivinä:
1. Täytyy kirjoittaa pääkirjoitus seinälehteen.
2. Päiväkäsky vuoden tuloista. Mainita parhaimmat!
3. Päiväkäsky tulevasta kiertueesta.
4. On sepitettävä luonnos kirjeestä rintamerkin tulevasta myöntämisestä Kanteleelle. Sen on oltava Kulttuuriministeriön puolesta Ministerineuvostoon.
5. Selvittää, miten me voimme sakottaa taiteilijaa toverillisen tuomion ehdotuksesta.
6. Letka-jenkan pukujen skitsit on lähetettävä Leningradiin ja pyydettävä tekemään puvut mahdollisimman pian.
7. On sepitettävä kirje ministeriöön Helmi Malmin 75-vuotisjuhlallisuuksista. Kunniamerkki? Vai onko mahdollista luovuttaa hänelle Karjalamme Kansantaiteilijan arvonimi?
8. Riittääkö paperia käsiohjelmia varten?
9. Nyt saisi jo Lentshitski lähteä Moskovaan hakemaan kiertuetodistusta ja viemään mainoksiamme ja valokuviamme Moskovan tähdet -festivaaliin.
Kollektiivin on tultava Murmanskin kiertueelta sekä Kostamuksen ja Mujejärven matkalta 1. maaliskuuta.
Maaliskuun alkupäivinä on aamulla ja illalla harjoitukset, 12.3. on kenraaliharjoitus, 13.3 lähtö Moskovaan, 14.3. radionauhoitus ja harjoitukset Tshaikovskin salissa, 15.3. aamulla harjoitukset salissa ja illalla esiintyminen! 16.3. on lähtö Barnauliin.
Helmi Ivanovna Malmi. Syntynyt 12.6.1911. Balettimestari vuodesta 1936.
Vuodesta 1940 tanssiohjaaja Kansan luovantyön talossa. (Dom narodnogo tvortshestva), sittemmin Tasavallan musiikkiteatterin balettitanssija.
28.1.1941 alkaen Petroskoin Suomalaisen teatterin näyttelijätär.
15.11.1941 on värvätty Punaisen armeijan (RKKA l. rabotshe-krestjanskaja Krasnaja Armija) riveihin.
16.6.1942 vuoteen 1946 oli Kantele-yhtyeessä, johon hänet siirrettiin rintamakonserttiryhmästä.
Vuosina 1946–1947 johti harrastajaryhmiä.
Vuosina 1947–1960 (eläkeikä) oli Suomalaisen teatterin näyttelijättärenä.
1.10.1972–10.6.1975 toimi Kantele-yhtyeen balettimestarina.
7.2.
Strelkov: ”Annan viikon aikaa tehdä ehdotuksia kansallisen tanssistudion järjestämisestä.”
Siis on lähetettävä Voronezhiin Lehmuksen ja Anushtshenkon. Siellä on kansanperinteitä vaaliva opisto. Pitäisi saada selvän mistä iästä lähtien otetaan lapsia, montako vuotta opetetaan, miten voisi yhdistää opetusprosessiin omia opettajia, jotka opettaisivat meidän kansallistanssien elementtejä, montako henkeä he olisivat valmiita ottamaan vastaan. Sitten ministeriön päätöksen perusteella pitää laittaa ilmoitus lehtiin vuodeksi 1986–87 ja käydä kaikissa kaupungin harrastajatanssikollektiiveissa näitä vaatimuksia silmällä pitäen.
Komsomolets-sanomalehdessä 29.1.86 on venäjänkielinen Lev Maljtshukovin Aattona-niminen arvostelu Suomalaisen teatterin Cabaret-esityksestä. Hyvin positiivinen!
22.2.
10.2.86 Neuvosto-Karjala -lehdessä ilmestyi Marja-Leena Raunion Kun elämä on vain kabaree -arvostelu: ”Kolmena viime viikonloppuna ovat Petroskoin Suomalaisen teatterin Cabaret-musikaalin esitykset menneet täydelle salille. (...) Kaikista pienistä heikkouksistaan huolimatta Cabaret on Suomalaisen teatterin esittämänä elämys. Se on kuulemisen ja näkemisen arvoinen. Ja varsinkin ajattelemisen. Sen selvistä selvin sanoma on: onnettomuus on väistämätön, jos elämä on vain kabaree.”
Eila Frantsevna Rautio on lähdössä eläkkeelle 27.2.1986.
On puhuttava Moskovan filharmonian kanssa 75 hengen tulosta Moskovaan.
23.2.
On lauantai. Aamusta kävin tilaamassa saunan huomiseksi, perhevuoron.
Menin käymään työpaikalla, vaikka onkin vapaapäivä. Mutta taiteilijat harjoittelevat ja menin katsomaan. Tanssiryhmän kolme paria tanssi, harjoittelivat orkesterin jätteet (trio on Aunuksessa), harjoitteli kuoro. Säveltäjä Valentin Kontshakov tuli kuuntelemaan omaa lauluaan, jonka nimi on Tuulesta. Kehui. Ja kun taloomme tuli hiljaisuus, niin ovesta astui sisään meidän tanssiryhmämme päätanssijatar Rozova, joka ojensi lapun lääkäriltä, missä ilmoitettiin, että hänet on siirrettävä helpompiin tehtäviin raskauden takia. Yllätys! Yllätys! Kuulinhan minä siitä pari kuukautta sitten, mutta luulin sitä panetteluksi naisten kesken. Kuinkas nyt esiintyminen Moskovassa ja kiertue???
24.2.
Saan puhelimen!
Tshelombitjko, joka on nykyään meidän puoluesihteerimme, kertoi, että hän kävi KGB:n kutsuissa, joihin osallistuivat puoluejärjestöjen sihteerit. Puolueen edustajakokouksen päivinä johtajien täytyy olla paikanpäällä. Ja kun minulla ei ole puhelinta eikä ole luvattukaan, niin nyt on kirjoitettava anomus puoluesihteerin nimessä. Onhan tästä tilanteesta hyötyäkin!
Johtajien on tiedettävä kaikista erikoistilanteista. Kaikista erikoistilanteista on ilmoitettava ministerillemme minä tahansa vuorokauden aikana. Päivystäjän on kerrottava kaikista tapahtumista johtajalle ja seuraavalle päivystäjälle...
28.2.
Esitimme konserttimme koululaisille koulun kahden käytävän risteyksessä, johon kokoontui noin 200 lasta.
Kulttuuritalolla konserttia ei voitu esittää, kun lämpötila oli tuskin 10 astetta, vaikka uunit olivat punaisina.
1.3.
”On maaliskuu, mut’ talvi vaan/ Se yhä viskoo lumiaan./ Öin pakastaa...” Kalle Raution laulun sanat, joita todistaa ulkoilma. Aamusta oli -13. Kävin kuitenkin lenkillä ja kahvin juotua luin viimeisiä Tiedonantaja-lehtiä. Nykyään ne tulevat Kansan uutisten edestä. Nyt on lähdettävä äidin luokse Murmanskin kadulle, jossa äiti on Allanin lasten piikana.
Ministeriön kaaderiosaston johtaja Minejev ehdottaa kirjoittaa karakteristikan Erik Rautiolle, jolle meinataan luovuttaa viisivuotiskauden saavutusten tuloksena Ystävyyden kunniamerkki.
Natalja Stangrit, kuoromme johtaja, keräsi kuoron äänenavajaistilaisuuteen. Suotta, sillä konsertti koululla nro 25 on kello 13.30 ja kello 17.20 on konsertti Kivatsh-parantolassa. Esiintyjät palaavat sieltä noin kello 20.00. ja työpäivä siten on yli määrätyn ajan ja siitä on annettava sitten lisävapaapäivä.
4.3.
Leninskaja pravda -lehdessä ilmestyi D. Svintsovin arvostelu Nykyaikaisuuden tehovaikutus (Effekt aktualjnosti) Redjkinin tehovaikutus -esityksestä. Ohjaaja O. Lebedev. Suomalainen teatteri. Tänään on sen ensi-ilta.
14.3.
Eilen oli kummallisen vaikea päivä. Aamusta kirjanpitäjän huoneistossa minut tutustutettiin Kontrollihallinnon edustajaan, joka tuli tarkastamaan yhtyeemme talouselämää.
9.30 oli taiteellinen neuvosto. Vaikka oli mielipiteitä Aino-ryhmän numeroitten supistamisesta, jätettiin kokonaisuudessa kaikki ennalleen. Pekka Titovin ohjelmasta leikattiin pois suomalainen säkeistö. Vaikka ei lisättykään kuuluisaa neuvostoliittolaislaulua, niin kuin vaati aluekomitean Kopjov.
Kello 11.00 keräsimme koko henkilökunnan ja kerroimme taiteellisen neuvoston päätöksistä ja vaatimuksista pitkällä Siperian matkalla.
18.3.
Kantele-yhtyeen Siperian kiertue
Moskova. Nämä viimeiset päivät ovatkin taas olleet melko täyteläisiä. 14.3 Moskovassa oli kaksi autobussia vastassa, jotka veivät henkilökunnan Zarja-hotelliin. Sieltä on noin puolentunnin matka Moskovan keskustaan. Yhtyeemme on lähtenyt Siperiaan. Kiertelin virallisia henkilöitä saadakseni kaikki asiat kuntoon.
5.4.
Päiväkäsky: ”Yhtyeen taiteellisen johtajan Antero Lehmuksen Moskovaan matkan ajaksi, jolla hän tutustuu yleisvenäläiseen katselmukseen osallistuneisiin, 6. päivästä huhtikuuta 1986 alkaen kollektiivin taiteellisen johdon tehtävät siirretään orkesterin johtajalle S. Stangritille.”
6.4. Tomsk.
Sunnuntaipäivä. Jo eilisestä päivästä on satanut räntää. Harmaa taivas ja kolkon näköinen valkea maa tekevät elämästä niin synkän. Ja meidän Karjalassamme jo viikko sitten oli niin keväistä.
Pannaanpas muistiin mitä on tapahtunut viimeisen viikon aikana.
31.3. olin taas Moskovassa. Tavoitteena oli päästä Voronezhiin. Junalippuja ei ollut kassoissa. Pyydettiin tulemaan noin kello 14.00.
Painuin Moskontsert-järjestöön (Moskovan filharmonia), mutta löysin Moskovan alueen filharmonian ja sain tietää, että juuri se on minulle tarpeen.
”Kyllä te olette meidän suunnitelmissamme. Me annamme teille mahdollisuuden osallistua 35 minuutin ohjelmalla Oktjabrski-salin konserttiin ja maksamme koko konsertin maksun! Ja toinen teidän konserttinne on 12. toukokuuta Izmailovo-kompleksissa, johon mahtuu tuhatpäinen yleisö. Onko mukana menoarvio? Ohjelma? Eikö ole vahvistettu Sojuzkontsertissa? Teidän on mentävä ensiksi sinne. Mutta ohjelman on oltava koneella painettu.”
Rukoilin konekirjoittajaa. ”Teillä on niin mukavat sukunimet, että ihan miellyttää tehdä työtä”, sanoi nuori nainen.
Sillä aikaa pienessä huoneessa, jossa on monta järjestäjää, katselin Neuvostoliiton suurta karttaa. Mistäs minä löydän henkilökunnan suuressa Siperiassa? Ei saisi sotkea Omskia Tomskin kanssa. Nappasin valmiit paperit ja painun Neglinnaja-kadulle.
Ensimmäisessä kabinetissa tarkastettiin suunnitelmat ja löydettiin niistä Kantele. Toimittajat painoivat papereihini suuret leimat.
Samalla kävin Moskovskije zvjozdy -festivaalin vastuunalaisen miehen Feliks Libmanin työhuoneessa. Hymyillen otti vastaan. Mies kertoi, että on puhunut varaministerimme Poutosen kanssa ja että Kanteleen osallistuminen tällaiseen festivaaliin on hyvin kunniakasta. Ja menojen piti olla budjetissamme.
– Teillä on kaksi esiintymistä Moskontsertin kautta: 10. toukokuuta Tshaikovskin salissa ja 11. toukokuuta Rossija-hotellin yhteydessä toimivalla Keskuskatsomolla. 9. päivänä on vapaata.
– Menomme nousevat liian suuriksi, jos 70 henkeä asuu ilman työtä kalliissa hotellissa, ja komennusrahat pitäisi kuitenkin maksaa, jankutti Kanteleen johtaja.
– Minä yritän auttaa teitä, sanoi mies. – Yritän soittaa Gorkille nimettyyn lepopuistoon, että voisitte esiintyä sielläkin.
Puiston johtajaa ei ollut kuitenkaan paikalla. Päätettiin, että soitan hänelle myöhemmin Petroskoista tai käväisen paluumatkalla Tomskista.
Toimistossa oli päivällisaika ja minä juoksin rautatiekassaan. Nainen luukussa kysyi: ”Missä teidän kukkanne ovat?” ja ojensi lipun Voronezhiin kello 19.00 lähtevään junaan: ”Voi teitä nykyaikaisia miehiä!” ”Lupaan lähettää postitse”, vastasin.
Lounaani hotkaisin Sadko-kahvilassa ja taas painuin Moskontsert-toimistoon.
Ehdotetaan käymään suunnittelufinanssiosastolla, jossa temperamenttinen daami alkoi soittaa jonnekin ja kutsui toiseen huoneeseen.
Puhelimessa olivat Izmailovon keskuksen ja Oktjabrski-salin johtajat: ”Kyllä Kantele-yhtyettä odotetaan, mutta vain kahdella kolmella esitysnumerolla. Tietenkään ei täydestä maksusta.
– Paljonko? kysyi daami minulta. Kynsin korvallistani.
– Ei ainakaan 500 ruplaa enempää, puhui puhelinluuri ja sanoi terveisiä Maksim Gavrilovillemme.
Matkustin Voronezhiin. Hotellipaikkoja ei ole. Ja sain tietää sen noustuani kävelemällä toiseen kerrokseen. Ja kun tein huomautuksen, että olisi hyvä saada sellainen tieto jo ensimmäisessä kerroksessa, nainen vimmastui, kun jokainen tulee tekemään huomautuksia! Nolotti.
Mutta löysin sen tanssiopiston, jossa johtaja otti vastaan hyvin miellyttävästi. Kertoi, että 20 hyväksytystä nuoresta puolet voisivat olla yhtyeemme tanssijoina. Lapset otetaan opiskeluun 14–15 -vuotiaina. Asuntola kyllä on, mutta ei internaattia. Opetus kestää 5 vuotta. Internaatti löytyisi musiikkiopistolta, mutta se on toisen ministeriön alainen. On kirjoitettava kirje Karjalan Ministerineuvostolta Venäjän Opetusministeriöön, ehkä Neuvostoliiton Opetusministeriöönkin.
Illalla matkustin Moskovaan Bykovon lentokentälle ja siellä sain tietää, että Tomskiin lentokoneet lähtevät Domodedovosta. Viisi ruplaa tuhlasin taksiin ja siellä sain tietää, ettei lentolippuja ole. Ostin lipun huhtikuun 3. päivän lennolle. Aamuun saakka löksöttelin paikasta paikkaan kentän terminaalissa. Aamulla yritin päästä aamulentokoneeseen, mutta en päässyt.
Läksin keskustaan, Venäjän ministeriöön. Puhuin tulevista konserteista ja Voronezhin opiston internaatista. Rouva Ivanova lupasi auttaa meitä ja pyysi soittamaan Petroskoista. Auttoi minua pääsemään ministeriön vierashuoneeseen. Nukuin melkein 12 tuntia.
Seuraavana päivänä yritin saada kiinni Sojuzkontsertin herra Libmanin. Ei miestä ollut paikalla. ”Soittakaa”, kehotettiin minua.
Teatterirekvisiittaa valmistavan kombinaatin johtaja suostui ompelemaan 16 paria konserttijalkineita.
Sojuzkontsertissa, kun soitin, kerrottiin, että meillä on 9. toukokuuta kunniapäällikkyyskonsertti. Ei voi olla totta!
Yöllä nousin lentokoneeseen ja kello 2.30 Moskovan aikaa olin Tomskissa, jossa kello oli 6.30 aamulla. Olin aivan kuurona lentokoneen oikuista.
Löysin meikäläiset ja minulle tilatun huoneen ja painuin nukkumaan neljäksi tunniksi.
Sitten puhuttiin henkilökunnan uudistusten uusista säännöistä: uusitaan 1/3 osaa henkilökunnasta joka vuosi, Lehmus mukaan luettuna.
Lentshitskin kanssa puhuin tulevista ja menneistä konserteista ja lähdimme tämän päivän konserttiin. Se oli Liittojen salissa. Ainakin 500 paikkaa ja katsomossa oli noin 150 henkeä. Hyvin kyllä otettiin vastaan. Konsertin jälkeen luin henkilökunnalle uudesta säännöstä. Kuuntelivat täydessä hiljaisuudessa.
6.4.
Kävi Arvi Kemppi, joka sanoi, ettei ole tyytyväinen pieneen palkkaan, vähään esiintymiseen ja asunto-ongelmaan.
Lehmus lähti Moskovaan.
Eilen oli matka Molodjozhnyi-asutukseen. Katsomossa noin 150 henkeä. Tänään oli toinen konsertti Liittojen salissa. Oli noin 200 henkeä.
Konsertin jälkeen käväisimme vain hotellissa ja menimme junalle. Taiga-asemalla oli junan vaihto ja Novosibirskissa toinen vaihto, että pääsisimme Kanskiin. Minä lensin kotiin ja kollektiivi jäi kiertueelle...
Petroskoissa sain tietää, että kontrollikomissio rankaisee minua siitä, että maksoin palkkaa Helmi Malmille, vaikka henkilökunta oli 186 päivää vuoden aikana kiertueella. Eikä oteta huomioon, että balettimestarin palkka ei voi olla tuntipalkkaa. Sellaiset luovantyöntekijät tekevät työtä yöt ja päivät. He keksivät, luovat! Ja heidän tuntipalkkansa olisi niin suuri, ettemme voisi taaskaan maksaa sitä.
Vuoden lopussa on seuraavat esiintymiset: Stavropol 4–7.11., 3 konserttia; Tsherkessk 9–10.11., 2 konserttia; Kislovodsk 12.–14.11., 3 konserttia; Rostov (Atommash) 16–20.11., 5 konserttia; Krasnodar 22–26.11., 5 konserttia; Maikop 28–30.11., 3 konserttia; Sotshi 1–2.12., 2 konserttia;
Armeniassa: Kirovokan 5.12., 1 konsertti; Dilizhan 6.12., 1 konsertti; Idzhevan 7.12., 1 konsertti;
Azerbaidzhan: Baku, Sumgait 9–11.12., 3 konserttia;
Georgia: Tbilisin upseeritalolla 13–16.12. 3 konserttia.
18.4.
Konferenssi Yleisvenäläisen katselmuksen tuloksista
Karjalasta Moskovassa ovat varaministerimme Viktor Poutonen, A. Lehmus, Sofja Osjkina, Viola Malmi, Natalja Stangrit ja W. Hall. (Viimeinen konsertti tapahtui 16.4. Tshaikovskin salissa.)
Näyttämöllä on palkintolautakunta, Venäjän kulttuuriministeri J. Melentjev ja lautakunnan johtajana toiminut Igor Moisejev.
Pannanpas muistiin vain se, mikä koskee meidänkin yhtyettämme.
Katselmuksen viimeinen vaihe kesti kuukauden. Sen aikana lautakunnanjäsenten kiistat pysyivät kuumana. Tshaikovskin salissa ei ollut välinpitämättömiä. Kansantaiteen kehitetyistä muodoista on tullut ammattitaiteen peruskivi. Ensemble on ranskan kielellä ”yhdessä”! Monessa yhtyeessä näkyi korkeatasoista tanssitaidetta.
Yhteinen puute on tämänpäiväinen elämä. Nykyajasta täytyy puhua nykytaidekielellä.
Yhtyeemme pitävät joka vuosi 500 000 esitystä. Kehittyy eri kulttuurien vuorovaikutuksen prosessi.
Jevgrafov (Moskovan säveltäjäliiton kuoro-osaston varajohtaja): ”Kantele -yhtyeen Kalevalan runot -ohjelmasta haluaisin onnitella säveltäjiä (Beloborodovia ja Repnikovia). Ohjelmasta, niin kuin huomaan, on poistettu Oluen synty, vissiin alkoholinvastaisen propagandan vuoksi. Sääli. Puuttui laulua ilman säestystä. Ohjelmassa tuntuu kansallinen arvokkuus. Tatarian, Komin tasavallan ja Karjalan kuorot (Kantelessa kamarikuoro ja Aino) lisäävät suurta mielenkiintoa yhtyeiden ohjelmistoihin. Laulu- ja tanssiyhtyeiden taide on vastakohtana massakulttuurille.”
Zharnitskaja (taidetieteiden kandidaatti, ansioitunut taiteilija): ”Katselmuksen ensimmäisestä erästä alkaen yhtyeet tekivät suurta työtä.”
Tatarinov (runoilija): ”Katselmus oli minulle juhlaa. Tunsin itseäni kaikkien kansojen veljenä. Suututti joskus, että esitetään laulua tai koko runokohtausta eikä ole käännöstä.”
Säveltäjä Kalistratov (on käynyt Karjalassa): ”Jossain paikoissa huomasin, että aluekomiteoiden edustajat painoivat päälle, vaikka kulttuurivalistusopisto on takana. Taideliittojen on oltava määrääjinä. Täytyy löytää yhteyksiä säveltäjien ja yhtyeiden johtajien välillä. Ehdottomasti on otettava huomioon perinnetaiteiden tutkijoiden mielipiteet. Kansoilla ei ole olemassa yhteistä laulumaneeria. Siihen vaikuttavat niin monet tekijät. Ja siinä mielessä taiteellisen johtajan lahjakkuus on yhtyeeseen vaikuttava voima. Yhtyeiden kasvoina pidän lauluja. Ja kansan laulun on oltava alkuunpanijana.”
Igor Smirnov (moskovalainen balettimestari, professori, Karjalassa on asettanut musiikkiteatterissa Sinisalon Sampo ja Kizhin tarina -baletit): ”Minullekin tämä katselmus oli juhlaa. Hyvänä merkkinä oli se, että parhaitten paikallisten balettimestareiden teokset on säilytetty, kuten Komissa Tarantovin ja Karjalassa Kononovin tanssit. Hyvin näytti itseään Karjalan Kantele-yhtye. Mutta mielestäni ensimmäinen konsertin osa on hyvin kyseenalainen. Mielestäni eepos on enemmän aurinkoinen kuin esitys. Kononovin tanssit olivat hyvässä kunnossa ja siitä kiitos yhtyeelle. (Siinä näkyvät balettimestareiden riidat paremmuudesta. W.H. 15.10.99)
Borzov (GITIS-teatterikorkeakoulu): ”Kuusi vuotta on mennyt edellisestä katselmuksesta. On liian paljon hävitetty. On hävitetty perinteitä. Jos vanhemmat teokset, tanssit ja laulut ottaisi pois, niin ei paljoa jäisi. Kantele-yhtyeen ohjelmalla ei ole mitään yhteyttä Kalevalaan. Jazz-rytmit!? Älkää menkö syrjään eepoksesta. (Tyhmyys! W.H.) Kansan menot häviävät ja niitä ei ollut paljon ohjelmistoissa. Oli vähän huumoria. Moderni taide näyttää irvistelyä. Monet yhtyeet vain näyttelivät kansantapaista, leikkivät kansaa. Yhtyeissä ei ole pysyviä balettimestareita. Niitten tasoa voi nostaa meidän instituuttimme kansantaiteen oppituoli.” (Siinä se on, mistä puristi! W.H.15.10.99)
E. Tarahovski: ”Tatarialainen yhtye voisi olla esimerkkinä. Ennen kaikkea täytyy olla skenaario, itse ajatus, mitä varten. Kalevalan runot oikein miellyttivät! Se voi olla kaikkien yhtyeiden tienä. Monilla yhtyeillä ei tuntunut ohjaajan kättä.”
O. Volkova (taidemaalarien liitto): ”Kantelella oli hyvin puettu orkesteri! Hyvä ajatus käyttää karkeaa työpalttinaa. Eri puvut yhdessä ratkaisussa. Tuntui yhteistyö taiteellisen johtajan, ohjaajan ja taiteilijan kesken. Eivät he häpeä värillisiä sukkia, nahkatossuja. Kansan taide on kulttuuria! Ja pyrkimys lisätä makeaa tuo teeskentelyä.”
A. N. Kvasov (Donin kasakkojen kuoron taiteellinen johtaja): ”Olen teidän kolleganne. Meidän yhtyeemme on kuoroseuran jäsen. Olin palkintolautakunnassa. Kertoisin mielipiteeni. Joskus oli oikein vaikea olla katsomossa. Harvemmin ja harvemmin kuulemme kansanlauluja kansan maneerissa. Kuoronjohtajan selkääni väsyttää. Jos yleisö saa tarpeeksi ensimmäisestä osasta niin toinen on jo hävitty. Mekin joskus kuorossamme lauloimme Schumannin Unelmia. Ja kasakat eivät oikein ymmärtäneet meitä. Laulu on kuin pieni sinfonia!
Nyt haluaisin puhua meidän jokapäiväisistä ongelmistamme. Meiltä puuttuu harjoitushuoneita! Me olemme suojelijan ja suosittelijan tarpeessa. Pyytäisimme palkintolautakuntaa ja ministeriötämme kirjoittamaan paikkojenpäälle kirjeitä, joissa kerrottaisin työstämme. Jos tuomme vain kunniakirjan, syntyy mielipide, että teimme työtä huonosti!
Me sahaamme oksaa, jolla istumme, kun suostumme esiintymään pieninä ryhminä. Kuljemme järjestäjien vanavedessä. Toverit taiteelliset johtajat, älkää olko lakonrikkojina! Älkää suostuko esiintymään pieninä ryhminä!” (Se on kyllä helpompi sanottu kuin tehty! Muistakaamme, että 90 % kerhotaloista ovat niin pieniä, ettei niihin mahdu koko yhtyeemme. Hotellimme tasavallassa ovat niin kehnoja, ettei niihinkään koko yhtye mahdu. Täytyykö silloin kieltäytyä maakuntien kiertueista? Mutta ketä varten me silloin olemme? W.H.)
Murashko (Mari-El-yhtye Marin tasavallasta): ”Meidän on vaikea tehdä työtä kotiseudullamme. Kolme ongelmaa: tukikohta! (Onneksi nyt meillä on sellainen! W.H.) Kaaderit! Valtion kannalta on epätaloudellista, että on olemassa tällaisia yhtyeitä eikä kukaan valmista kaadereita. Meidän yhtyeemme on 50 vuotta vanha (niin kuin meidänkin, W.H.). Kansankoreografiaa ei harjoittele kukaan, harvoin näkee kansanlaulun osastoja musiikkiopistoissa. Joka autonomisella tasavallalla pitäisi olla taideopiston yhteydessä toimiva kansantanssiosasto! Muuten kaikki ottavat tanssijoita kadulta. Kolmas ongelma: asunnot. Meillä 65 henkilöstä vain kahdella on omat asunnot. Ja ongelmia on kiertueiden suunnittelussa. Vaikka kerran parissa vuodessa pitäisi käydä Moskovassa. Yleisöongelma on myös olemassa. Vuorovaikutusta pitäisi olla, ja meidän taidelajin katsomoissa yleisöä ei melkein ole!”
Kansanperinteen instituutin edustaja: ”Ensimmäistä kertaa olen palkintolautakunnassa. Nautin! Alleviivaan pukuihin ja ohjelmiin liittyviä ajatuksia. Laulu- ja tanssiyhtyeiden rooli on mahtava kansan kulttuurin säilyttämisessä ja propagoimisessa. Harrastajataiteilijoille ne ovat esimerkkinä. Siksi ei saisi olla pienintäkään säröääntä. Kokonaisuudessa puvut yhtyeillä, jotka mainittiin, ovat erittäin hyvät. Mutta on sellaisia pukuja, joissa on liian paljon joulukuusirekvisiittaa, jotka eivät olleet läheisiä kansalle. Kansalle eivät olleet läheisiä kalliit puvut. Jokaisella kansalla on oma materiaalikokoelmansa. Suomalais-ugrilaisilla kansoilla puvut olivat karkeaa palttinaa, verkaa ja kirjontaa. En pidä siitä, että kuorolla on yhdenmukaistettu asu. Tämä on kansanperinneasiantuntijan mielipide. Akateemisella kuorolla yhtäläiset puvut tuntuvat oikealta ratkaisulta, muttei kansankuorolla. Kansalla oli virsuja, niitä oli karjalaisillakin. Viisasta olisi tehdä ensimmäinen konsertinosa kansanpuvuissa ja toisessa saisi olla nykyaikaiset fantasialla höystetyt puvut.
Ohjelmat. Todella kansanperinneohjelma oli vain Italmaasilla. Voi tietenkin kinata, onko lavastettu eepos hyvä vai ei, mutta se oli mielenkiintoista!”
Tataarien yhtyeen edustaja: ”Henkilökuntamme tuntee suurta tyydytystä siitä, että esiinnyimme Moskovassa. On hyvä kilpailuilmapiiri. Ja kun meitä kehutaan, samalla arvostetaan meidän yhteistyötä tasavallan johtajien kanssa. Meillä on pysyvät yhteistyösuhteet perinneasiaintuntijoiden kanssa ja kollektiivin veteraanien kanssa. Perinteen ja uuden katsantokannan yhdistäminen. Meillä julkaistaan paljon perinnetutkimuksia. Katselmuksen yhteydessä me ratkaisimme paljon omia ongelmia. Loimme musiikkikoulun yhteydessä toimivan studion. Ja samassa koulussa meidän taiteilijamme opettavat kansanperinnettä.”
Igor Moisejev (Neuvostoliiton kansantaiteilija, maailmankuulun tanssiyhtyeen johtaja, palkintolautakunnan puheenjohtaja): ”Toverit! En haluaisi olla tenttaajana. Vähän puhuttiin periaatteellisista katsantokannoista. Niitä haluaisinkin alleviivata. Ongelmia ovat kansantietous ja ammattilaisuus sekä perinteet ja nykyaika.
Me tiedämme, että jokainen kansallinen kulttuuri alkaa folkloresta. Niin kuin puussa emme näe juuria, mutta muistamme niitten tarkoituksen, niin kansantietoudenkin rooli on ratkaiseva. Täytyy osata kurkistaa kansan lapsuuteen. Joskus folklore piiloutuu. Minulla oli onni tutustua romanialaiseen säveltäjään ja viulunsoittajaan Enescuun, joka kertoi siitä, että kun joskus löydetään kansasta lahjakas viulunsoittaja, joka soittaa niin, että kuollutkin alkaa tanssia, ja aletaan opettaa häntä soittamaan oppineen tavoin, hän alkaakin kohta soittaa niin kuin opetettiin ja silloin eläväkin nukahtaa. Yhteisvaikutuksen pitäisi olla hedelmällistä. Usein näemme yhtyeissä johtajan ja amatööritaiteilijan suhteen, kun eläkkeellä oleva tanssija alkaa opettaa, mitä hän osaa. Se ei ole hyödyllistä ja joskus tuo vahinkoakin.
Kerran minä olin jonkin tasavallan päivien valmistajana ja apulaisenani oli justiin sellainen eläkkeellä oleva tanssija. Nentsien turkeissa oleville hän puhui ranskalaisittain ”batman”. Hänen pitäisi ottaa oppitunteja kansaltaan...
Me olemme ihastuneita Sajani-yhtyeen kurkkulauluihin. Monet vaativat ensimmäistä paikkaa nimenomaan sille. Sehän on vain kurkulla laulavan ominaisuuksia. Ukko soitti viuluaan sydämellä. Meitä opetetaan tekemään työtä päällä ja sydämen mahdollisuudet kiskottiin pois.
Perinteet ja uudistus! Se on konsertin toisen osan ongelmia. Pienten kansallisuuksien folklore ei olekaan niin laaja, että se kestäisi kahta konserttiosaa.
Kauhean tärkeätä on ymmärtää, miten voisi perinteet siirtää nykyaikaisuuteen. Monet pitävät perinteitä arkaistisina, vanhahtavina. Hollantilaiset kasvattavat keltaisia ja punaisia tulppaaneja. Kultivoivat, kehittävät niistä mustiakin. Mutta eiväthän he yhdistä ruusuja ja orvokkeja.
Mutta ei saisi nukkuakaan perinteillä. Täytyisi löytää perinteiden ja nykyaikaisuuden yhdistelmä, hyödyntää perinteitä tuoreesti, kehittää niitä!
Erikoisen vaikea ratkaistavaksi on pukujen ongelma. Mutta siinäkin täytyy olla folkloren tuntemista. Maku on se asia, joka auttaa nykypäivän konserttipuvun keksimisessä. Tuon tuosta huomaa vanhahtavaa tai sitten modernityyliä. Minusta tuntuu, että usein taiteilijat häiritsivät omalla maullaan. Valkoisten saappaiden väärinkäyttö! Kansalla oli aina mustat saappaat miehillä ja punaiset naisilla. Taiteilijoilla on joskus halpamainen hienostelu. Ja se on harhaanvievä osaamisen puute yhdistää ohjelma (tai numero) ja lavastus. Koreografian ja ohjaamisen pitäisi olla saman ihmisen käsissä. Syntyy hahmo, tunne. Tanssi ei voi olla itse päämääränä. Se on välittäjä, kieli!”
Venäjän Federaation Ministerineuvoston puheenjohtaja Kotshetkov: ”Vilpittömiä kiitossanoja haluaisin kertoa Igor Moisejeville ja T. Ustinovalle! Kiitokset säveltäjäliitolle, oppilaitosten professoreille, taiteilijaliitolle. Onnittelen yhtyeiden johtajia. Puolueemme aluekomiteoiden osoitteille varmasti lähtevät sähkeet teidän suuresta työstänne! Lupaamme pohtia ongelmia, joista puhuttiin keskusteluissa (tariffikysymykset, kulkuvälineet, mainosongelmat).”
26.5.
Aamusta olin Ministerineuvostomme varapuheenjohtajan G. S. Sysojevan puheilla. Asuntokysymys. Kerroin, että ministerimme Strelkov sanoi asunnottomien luettelon olleen kaupunginneuvoston allekirjoittama, mutta missä se nyt on, kukaan ei tiedä. Sysojeva tarttui puhelimeen ja soitti kaupungin johtajalle Dorshakoville.
”Luettelo on minulla”, vastasi mies, ”mutta uuden talon asuntoja, jotka kuuluvat niille, jotka osakkeilla osallistuivat sen rakentamiseen, en voi antaa sivullisille. Aluekomitean byroon istunnossa minä jo sain kerran nuhteita sellaisesta. Tietenkin asiantuntijoitten talo täytyy rakentaa. Täytyy olla aluekomitean ratkaisu. Soitan aluekomitean Kopjoville. Kyllä minä sille Sysojevalle soitan, miksi hän vihjaa aluekomiteaan päin. Päätöksenteko kuuluu Ministerineuvostolle! Mutta kuitenkin aluekomitean sihteerin Oiva Lensun luona käväise”, ehdottaa mies.
Soitan Lensulle ja mies lupaa ottaa vastaan 29.5. kello 12.00–13.00.
9.7.
Yhtyeemme esiintyy Petroskoissa kouluissa ja turisteille sekä lähikylissä. Remontti talossa jatkuu. Puuttuu kaapelia, kattokruunuja…
Taiteilijoiden asumisongelmia en pysty ratkaisemaan. Viisi taiteilijaa asuu kulttuuriopiston asuntolassa ja heidät uhkaillaan tuon tuosta ajaa pois.
Yhtyeemme bussi on vanha, kylmä talvisin ja pölyinen kesäisin.
Ei löydy kansalliskaadereita.
Suunnittelu on niin tiukka, ettei ole aikaa harjoituksiin! Ja katsomot ovat tyhjinä. On myös yleisön saamisen ongelmia.
Ongelmana ovat konserttimatkat piireissä talviaikana: kylmät kerhotalot ja hotellit... Pukujen ja jalkineiden ompelemisen ongelmia. Ja viime aikana syntyi ongelma suhteista yhteiskunnallisiin järjestöihin (siis ammattiliittokomiteaan).
Glasnost on ilmoitettu valtiomme politiikaksi. Ja nyt sain kuulla ammattiliittokokouksessa, että virheideni puolustukseksi esitän objektiivisia syitä. Väärinkäytän lujaluontoisia päivänkäskyjä. Yhteisymmärryksen puute, törkeä käyttäytyminen. Liian herkästi otan vastaan kritiikin. Eräät kollektiivin jäsenet on asetettu muka etusijalle. Ei ole sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Puuttuu taito puhua ihmisten kanssa. ”Ottaa töihin ilman ammattiliittokomiteaa. Paikalliskomitea taistelee Hallin kanssa!”
Raija ei kestänyt ja ryntäsi puolustamaan minua: ”Te häpäisitte minun miestäni! Olisi parempi, jos osaisitte katsoa itseänne, eikä suuttua johtajalle.”
Tiedän, ettei ministeriö voi mitään minun työpaikasta vapauttamisen suhteen. Soitan taas sille aluekomitean Kopjoville. Hän pyysi kestämään pari vuotta. ”Maassamme ollaan perustamassa julkista kulttuurirahastoa. Tulet sitä johtamaan!” ilmoitti mies.
Painajaiseksi tunnen tämän työpaikkani. Kaiken päälle lähestyvät yhtyeemme vuosijuhlallisuudet. Juhla on päätetty viettää Suomalaisen teatterin huoneistossa 24. lokakuuta. Selostuksen tekee ministerimme Strelkov. On lähetettävä kutsukirjeet, järjestettävä tilityskonsertteja tanssiryhmälle ja kuorolle erikseen, että voisivat näyttää itsensä koko komeudessaan. Yhteisessä konsertissa sellaista mahdollisuutta tuskinpa löytyy.
Näinä päivinä oli ministeriömme kollegio, jonka päiväjärjestyksessä oli Suomalaisen teatterin toiminta. Puhuttiin siitä, että henkilökunta on kauheasti vanhentunut. Naisia on enemmän kuin miehiä ja siksi ohjelmistoa on vaikea luoda. 17 nuorta kyllä opiskelee Leningradin korkeakoulussa, mutta hekin tulevat vasta kolmen vuoden kuluttua. (Sitten ilmenikin, ettei heistä jäänyt ketään teatteriin. Alussa yhdestä heistä, Sergei Proninista, tuli taiteellinen johtajakin, muttei hänkään kauan kestänyt. Heidän suomen kielensä oli paljon huonompi kuin joskus meidän. W.H. 19.10.1999)
10.7.
Aamusta olin aluekomiteassa, jossa ilmoitin, että aion ilmoittaa taiteellisen neuvoston jäsenille omasta lähdöstäni. Kopjov pyysi odottamaan elokuuta ja keräämään kokouksen, jossa ilmoitetaan, ettei toistaiseksi henkilökunta määrää johtajaa. Pidetään yhtyeen vuosijuhlat ja sitten katsotaan.
15.7.
Soitti Maksim Gavrilov ja kertoi terveisiä Kari Dahlblomilta, joka lupasi kirjoittaa kritiikin Lehmuksen Kanteleen oppikirjaan ja pyysi lähettämään kutsun Kanteleen juhlaan.
Juhliimme on ehdotettu kutsua 12 yhtyeen edustajia, vieraita Varkaudesta, Neubrandenburgista, Venäjän ministeriöstä ja Roskontsert-järjestöstä. Yhteensä 23 henkilöä.
29.7.
15. elokuuta Eila ja Erkki Rautio pääsevät eläkkeelle ja saavat henkilökohtaiset eläkkeet.
Turistikeskuksessa Neuvostoliitto–Suomi-ystävysseuran Karjalan osaston istunto otti vastaan vieraita Pohjois-Suomesta. Lahjoitimme heille yhdessä Juho Mullosen ja Ortjo Stepanovin kanssa Tuuli-maljakon. Kerroimme Karjalamme kulttuurista. Minä kerroin Kantele-yhtyeestä.
5.8.
Kari Dahlblom odottaa kutsua vaimonsa kanssa. Kutsu saa olla henkilökohtainen, mutta siinä voi mainita, että hän on Suomen Kantele-liiton varapuheenjohtaja. Kari kiittää Sergei Stangritia nuoteista, jotka hän Karille lähetti. Kutsun voi lähettää Rautioiden kanssa, jotka tulevat käymään Suomessa. Lehmuksen Kanteleen oppikirja voidaan painaa Suomessa.
23.10.
Kello 11.00 oli tilaisuus, jossa luovutettiin palkintoja ja rintamerkkejä. Tänään ja huomenna otetaan vastaan vieraita eri alueilta. Ruokailu on järjestetty Pohjola-ravintolassa. Kaikki menee sellaisella vauhdilla, etten ehdi panna muistiin mitään.
28.10.
Puoluejärjestön vuosikokous. Huilunsoittaja Sergei Veselov ilmoitti ,että ”hyvä, kun W. Hall ymmärtää, ettei voi johtaa kollektiivia. Me teimme oikein paljon työtä, että hän sen ymmärtäisi. (Viittaa ammattiliiton paikalliskomitean työhön.) Viljam Väinevitsh ei voi muuttua toisenlaiseksi”, sanoi päin naamaani nuori mies.
Kokouksessa puhui Nikolai Kopjovkin: ”Yhtye piti hyvin juhlapäivänsä. Te alleviivaatte, että yhtye on kansallinen. Mutta on muistettava kansainvälinen ohjelma. Yhtye on pysähtynyt kehityksessään.”
6.11.
Jännittävä tilanne on kestänyt ainakin jo puolivuotta. Tunnen henkilökunnan passiivisuuden ryhmää vastaan, joka päätti heittää minut yhtyeestä (Svetlana Gratshova, Sergei Veselov, Shustov, Kalistratov, Paklinski). Natalja Stangrit, hyvin pehmeästi, mutta myös on minua vastaan.
Strelkov, Poutonen ja Natalja Vavilova eivät huomanneet sitä. Sofja Osjkina, Arvi Kemppi, taiteilija Gabrusjonok yrittivät puolustaa minua. Mutta jo seuraavana päivänä Shustov haukkui heidät mukautuvaisiksi.
Taiteellisen neuvoston istunnossa minua yritti puolustaa Eila Rautio, mutta paikalliskomitean Gratshova alkoi ottaa selvää, saavatko he sitä palkkaa, mitä heidän on muka saatava. Siis taas viittaavat ties mihin.
Puoluesihteerillämme kantelemestari Tshelombitjkolla on hyvin hämäräpiirteinen katsantokanta tähän kysymykseen. Saan muka muistutuksen ilman puolueen henkilöasiapapereihin merkkaamista. Ja hyvä hanurinsoittaja Aleksandr Gratshov, puoluejäsen, joka tuon tuosta juopottelee ja on saanut jo monta muistutustakin siitä, muuten oikein hyvä mies, kokouksessa huokaisi ja pamautti, että kerran ei voi rangaista enemmän, niin olkoon sitten muistutus ilman merkkaamista.
Minulle ainakin tämä muistutus ties mistä pahasta on kauhean loukkaava. 25 vuotta olen puolueessa ollut eikä koskaan ollut mitään morkkaamista. Ja nyt…
Muut henkilökunnan jäsenet, jotka olivat vaiti kokouksissa, tulivat työhuoneeseeni ottamaan osaa. Anna Vlasova, entinen Suomalaisen teatterin johtaja ja nykyään ministeriön vastuullinen työntekijä huokaili vieressäni ja harmitteli, että olen lähdössä pois näistä tehtävistä.
Poutonen ei myöskään voi suostua. Ja aluekomitean työntekijä Nikolai Kopjov ilmoitti Suomalaisen teatterin kokouksessa, että häntä jo väsyttää suostutella Hallia.
Mutta 10 päivän kuluttua alkaa lomani ja päiväkäskyä ministeriöstä ei vieläkään kuulu...
Saimme yhtyeeseen kaksi pianoa ja lämpöisen bussin. On tehty ne rautaiset pukulaatikot! Moskovasta katselmuksesta saimme 2 900 ruplaa palkintoja varten.
Viola Malmi pyytää minua jäämään Kanteleen johtajaksi. Hänkin voisi paremmin auttaa yhtyettä silloin.
Eihän minulla ole mitään kunniankipeyttä. Minä en usko omiin voimiini tällaisessa ympäristössä.
10.11.
Jos ei minun, niin ainakin jonkun, joka joutuu paikalleni täytyy:
1. Perustaa balettistudio Moskovan tanssiopiston yhteyteen tanssiryhmämme tueksi.
2. Kerätä joulukuussa 1986 konferenssi, jonka aiheena olisi Kantele-yhtyeen omaperäisyys ja kehityksen suuntaus ja johon voisi kutsua musiikkiasiantuntijoita, kansanperinteentutkijoita ja taideliittojen edustajia.
3. Luoda ohjelma, joka olisi omistettu Lokakuun 70-vuotisjuhlalle.
4. Teknillisen opiston yhteyteen perustaa oppilasryhmä, joka harjoittelisi kanteleen rakentamista.
5. Paikallisteollisuuden ministeriön yhteydessä toimivan suveniiritehtaan suunnitelmiin on kirjoitettava rivi kantelen kahden oktaavin jatkuvasta rakentamisesta musiikkikouluja varten ja muistoesineinä myytäväksi.
6. Järjestettävä kerran kolmessa vuodessa Karjalan piirikeskuksissa pidettäviä folklorejuhlia, johon osallistuisi Kantele-yhtyeemme.
Pitäisi soittaa Autotehtaalle, että jos se meille kuuluva bussi on jo valmis, niin pyytämällä pyytää Venäjän ministeriöltä rahaa sitä varten. Onko lähdettävä Moskovaankin sen takia?
11.11.
Soitettiin kulttuurityöntekijäin ammattiliiton aluekomiteasta, että tulisin päivällä ottamaan vastaan Kunniakirjan itseäni varten.
Lentshitski soitti yhtyeen kiertueelta, etten lähtisi työpaikaltani ennen heidän tuloaan.
23.11.
Leninskaja pravda -lehdessä on Isaak Batserin arvostelu Petroskoin suomalaisen teatterin Pyhistä pyhin -näytelmän ensi-iltaan. Sen nimenä on Ikuinen tuli velvoittaa.
30.11.
Neuvosto-Karjala -lehdessä on julkaistu Marja-Leena Raunion arvostelu Ion Drutsen Pyhistä pyhin Suomalaisen teatterin ensi-iltaan: ”Nykyisellään Pyhistä pyhin on epätasainen. Väliin se tempaa katsojan täydellisesti mukaansa ja väliin laskeutuu liian tasaisen ja rauhallisen monologin tasolle. (...) Suomalainen teatteri on vuosien mittaan osoittanut selvästi pyrkivänsä olemaan ajankohtainen teatteri (muistakaamme esim. ”Kolmastoista esimies” muutama vuosi sitten). Tämän tendenssin on säilyttävä ja kehityttävä vastaisuudessakin.”
|
