William Hall






3.1.1987
Pauli Rinteen kirjoitus Liittomme on ihana! Leninskaja pravda -lehdessä 1.1.: ”...Ei saisi leikkiä Perestroikan kanssa vanhoja pelejä (...)”, kirjoitti Pauli Rinne.

Neuvosto-Karjala -lehdessä on Pekka Mikshijevin ja Vieno Kettusen haastattelu: ”Aikuisena onni riippuu ennen muuta siitä, miten laulunsa laulaa. (...) Työ on puoli elämää. Työssä on tärkeää sellainen yhteenkuuluvuuden tunne, yhteishenki.”

Olen vieläkin samalla työpaikallani. Tänään on lauantai, mutta kun Karjala-turistikeskuksessa on illalla konsertti ja aamulla ryhmä harjoittelee, niin päätin käväistä työhuoneessani. Jo yhdeksältä tuli Anushtshenko ja keskustelimme siitä, että on löydettävä tanssijoille harjoituspaikka, sillä remonttimiehet vaativat poistumaan.

Autobussimme pitäisi tulla viedäkseen puvut ja instrumentit esiintymispaikalle. Sanomalehdessä on ilmoitus elokuvan esittämisestä samassa huoneistossa. Joku taas ei tehnyt tehtäväänsä tunnollisesti. Lähetin sinne Bogdanovin.

Kävin katsomassa lastensatua Suomalaisessa teatterissa. Pekka astuu näyttämölle ihan tyhjänä. Onko jo väsynyt?

Illalla konserttiin tuli 300 katsojaa. Turistit kiittivät, mutta vanhemmat ihmiset valittivat, että näyttämöllä on pimeätä. Ja se on tosiasia. Näyttämö ei ole konsertteja varten. Se on elokuvateatteri. Mutta kun ei löydy parempaakaan paikkaa. Itse näyttämökin on niin pieni, ettei siihen yhtye kokonaisuudessa mahdu. Tällä kertaa orkesterina olivat kuusi kanteletta, joista kaksi bassoa (Erkki Rautio ja uusi taiteilija Shishkanov), alttona Eila Rautio, kolme priimaa, rummut, kaksi klarinettia ja lisäksi hanuri. Soittivatkin ilman kapellimestaria. Toisena numerona oli Vepsäläinen lusikkatanssi. Kuorontapainen, jossa on 16 henkeä. Säkkijärvenpolkka. Solistina oli laulajatar Kalistratova. Pohjolan lyyrillinen. Laulajatar Peronj. Kuoron naisryhmä esiintyi erikseen kuorosta. Ja lopussa katrilli. Tunnin se kesti.

7.1.
Tänään on ensimmäinen työpäiväni taas Suomalaisessa teatterissa!
4.1. illalla Poutonen ilmoitti, että päiväkäsky on vihdoinkin ilmestynyt. Hurraa! Minut on päästetty tästä helvetistä!
5.1. juoksentelin saadakseni ne päiväkäskyt. Kanteleeseen en enää lähtenyt!
Kello kolmesta iltaan saakka puhuin Vjatsheslav Seidovin kanssa Kanteleen ongelmista, kun sain tietää, että hän suostui sen johtajaksi.

Eilen, olin heti aamusta teatterissa. Orvo Björninen vanhempi tyrkyttää omaa rooliaan. Sanoin teatterin pääohjaajalle, että tarvitsen vaikka yhden harjoituksen. Pauli sai ympäripuhutuksi näyttelijät, että he suostuisivat ylimääräiseen harjoitukseen. Itse Pauli lähti teatterijohtajan Edvin Alatalon kanssa Leningradiin studion tutkintoihin.

Toissapäivänä Poutanen puhui jotain siitä, että antaa minulle vapaata pari kuukautta. Mitä sekin merkitsee? Ja ministeriömme kaaderiosaston johtaja Ivan Ivanovitsh Minejev puhui siitä, että keräisin voimia uusiin tehtäviin. Voi-voi!..

Ja tänään se tapahtui! Olen Kaarlo-pappana Buratino-sadussa. Kello 10.00 esitti vielä Pekka Mikshijev ja kello 13.00 ja 16.00 esitin jo minä. Ensimmäisen jälkeen sain Orvolta huomautuksen, että huonosti kuului ja yritin parasta toisessa ja ääni alkoi kähistä... Mutta uudenvuoden Pinokkion seikkailut ovat nyt läheisempiä kuin mikään muu.
Illalla on Tartuffe ja minä olen vapaana. Huomenna on Kantelettaren laulujen harjoitus!

9.1.
Tv ja radiomme ilmoittivat, että ulkona on -39 astetta pakkasta. On peruttu kaikki lasten tilaisuudet. Mutta lämpiössämme silti pyöri muutama kymmen lasta jo ennen ensimmäistä esitystä. Pakkasukko alkoi pyöriä heidän kanssa, etteivät ikävystyisi. Toisen sadun aikana tuli aikuisia hakemaan lahjat lapsiaan varten.

Raija kertoi, että balettitanssijat kieltäytyivät esiintymästä turisteille Turistikeskuksessa ja uuden johtajan oli sepitettävä viisisivuinen päiväkäsky!

10.1.
Pakkanen ei hellitä! Eilen lauantaina esitin viimeisen kerran Kaarlo-papan roolia. Kävimme Raijan kanssa tänään saunassa. Ja paluumatka oli kahdella johdinautolla pakkasessa.

Kotonamme kaasu ei pala! Kaikki sähkölaitteet ovat päällä, jotta saisimme lämpöä tupaamme. Keittiössä on 10 astetta lämpöä. Panimme kaikkien huoneitten ovet kiinni ja illaksi lämpö nousi +15 asteeseen.

P. Rinne antoi eilen luettavaksi V. Bergmanin Isä-näytelmän.
Dramaturgillemme Venla Kiiraselle osoitetussa kirjeessä hän, siis Vili Bergman, kertoo: ”Muistanet, että näytelmä aikoinaan palkittiin Karjalais-suomalaisen SNTL:n kirjailijaliiton julistamassa näytelmäkilpailussa ja sitten vanhojen byrokraattien painostuksesta haukuttiin pataluhaksi. No, ajat ja ihmisetkin ovat muuttuneet ja viisastuneet. Totuuden, karvaankin sanominen ei ole enää synti, päinvastoin.”
Minua näytelmä oikein miellytti! Hyvä suomen kieli. Läheiset asiat. Toinen puolisko hieman löysempi kuitenkin. Tapahtumat metsässä eivät ole niinkään uskottavia. Mutta teatterillahan on monta keinoa löytää ulospääsy.

Pakkasen takia matka Kontupohjaan peruttiin. Teatterilla harjoitellaan naisten pienoisnäytelmiä.

12.1.
Maanantai. Eilen illalla luin Per Olof Enqvistin Kastematojen elämästä -näytelmän, jonka on suomentanut Pentti Saarikoski (Helsinki 1981, Työväen Näyttämöliitto r.y.). Vaikea on ymmärtää miksi tällaiset näytelmät kiinnostavat nimenomaan työväenteatteria? Jos vain siksi, että aristokraattien elämää verrataan kastematojen elämään? Mutta kun tuntuu, että koko ihmiskuntaa voi vertailla kastematoihin. Onko näytelmä sitten protesti, ettei saisi olla kastematoina?

Katsotaanpas L. Helon runoja. Pauli pyysi oppimaan pari Helon runoa illanviettoa varten, joka omistetaan runoilijan 80-vuotispäivälle.
Helo: ”Olin raskaiden vuosien lapsi” (keskustelu kuoleman kanssa).

Alas runollisuus!
”Talvisen,/ huurteisen ihanan,/ runollisen metsämme/ hinnalla,/ nousee ja vahvistuu neuvostomaa./ Siis kaatukoon "runollinen metsä"!/ Jymiskööt / traktorit saloilla!/ Liukukoot/ pankkoreet jääteitä pitkin!/ Nouskoot,/ Lähtekööt/ tietoiset miehet metsään!/ Alas/ runollisuus "Yleensä"!/ Eläköön/ Karjalan talven suurin runollisuus /valtavat, voimia kysyvät/ metsätyöt!" 1930.

Niille, joita ei ole. (Suomen luokkasodassa vuonna 1918 kaatuneiden toverien muistolle.)
”Oli teitäkin paljon silloin,/ kuin paljon meitä on nyt./Ja rintamme meidän sykkii,/ Kuin teidän on sykkinyt./ Oli elämä raskas ja rakas/ ja rakkahat määränpäät./ Ja tuiskujen talvisten jälkeen/ kukkivat keväiset säät./ Ja ystävyys, rakkaus, viha/ ja taistelut, ihanteet/ Ja harmien, ilojen hetket/ elon täyttivät taipaleet.(...) Oli oikeus onnehen teillä / ja onnea etsitte kai, / mutta onnenne ottivat toiset/ ja osanne toiset sai (...).” 1928.

14.1.
Eilen näyttelijäin kodissa otimme vastaan "Vanhan" Uudenvuoden.
Uudet tuulahdukset synnyttävät joskus hymyäkin. Tilanne Venäläisessä teatterissa on hyvin kiperä. Tuntui puheista.

Aamusta harjoittelin lauluja Anteron ja Samsonovin kanssa.

16.1.
Drutsen Pyhistä pyhin -näytelmän esityksessä oli noin 100 henkeä. Pauli muisteli välillä tekstejä ja se häiritsi. Toinen näytös menikin jo paremmin.

Pauli pyysi valmistamaan 10 minuutin puheen teatterista lapsille ennen huomista esitystä.

Jo monta päivää aamuisin huutelen näyttämöltämme Helon runoja päntätäkseni niitä pääkoppaani.

17.1.
Kello 16.00 katsomossa oli 27. koulun oppilaita neljännestä luokasta kymmenenteen.
Puhuin heille likipitäen näin: ”Teatterimme henkilökunta kutsui teidät keskustelua varten, dialogiin. Teatteri on aina dialogi näyttelijöiden ja yleisön välillä, vaikka ei olisi vuoropuhelua ollenkaan ja näyttelijällä olisi vain monologi. Tänään se on dialogi siksikin, että esityksen jälkeen on mahdollista puhua näyttelijöiden kanssa kasvoista kasvoihin nähdystä esityksestä. Ja näytelmäkin on kirjoitettu keskustelun muodossa vanhan sotilaan ja pikkupojan kesken. Vanhus muistelee ja kertoo, kun näkee pojan leikkimässä sotaa. Keskustelu vaatii aina ajattelun kykyä. Ja se, puolestaan, vaatii jokaisen katsojan yritystä. Yrittäkää tekin parasta.
Teatterimme pitää kovasti tästä näytelmäntekijästä, siis Ion Drutsen näytelmistä. Tämä on jo neljäs tämän kirjailijan näytelmä ohjelmistossamme: Kasa Mare, Auringon ja maan nimessä, Nuoruutemme linnut ja nyt Pyhistä pyhin. Siis mikä on pyhistä pyhin tässä maailmassa?
Suuri ranskalainen taiteilija Van Gogh sanoi joskus, että kaikkein suurin taito on rakastaa ihmistä. Samaa mieltä on Ion Drutse. Ja keskustelun aluksi annamme puheenvuoron Teatterille.”
Esityksen jälkeen ensimmäisenä puhunut tyttö, joka oli paljon lukeneen näköinen ja oli nähnyt Vasiljevin näytelmän Ja huomenna oli sota Venäläisessä teatterissa, paheksui esitystä: ”Esitys ei yhtään miellyttänyt!”
Toinen lyhyesti vastasi, että häntä miellytti.
Nousi mies, joka sanoi, että hän on insinööri ja näki samannimisen näytelmän kuin ensimmäinen tyttö, mutta Moskovassa. Häntä liikutti esitys!
Nousi harmaatukkainen nainen, joka ilmoitti, että hän on kai vanhin salissa. Häntä esitys järkytti! Lapset eivät ymmärtäneet. Teatterin pitäisi harkita, ketä varten se on ja mihin näytelmään on kutsuttava lapsia. Ja tietenkin ne kömpelöt kuulokkeet!

18.1.
Sunnuntai. Teatteri Neuvostoliitossa sunnuntaisin tekee aina työtä. Harjoitellaan Gogolin Naimapuuhia ja naisten pienoisnäytelmiä. Matkalle Kontupohjaan lähtee venäjänkielinen lastensatu Kaksi mestaria.

19.1.
Aamusta painuin puolen tunnin lenkille tähtien ja täysikuun valossa! Suihku, pari kupillista kahvia ja johdinautolla teatteriin.
Kello on 9.10 ja puolipimeässä teatterissa ei ole muita kuin siivooja. Näyttämöllä on hiljaisuus. Pidän näistä hetkistä näyttämöllä. Se on kai samaa, kun kirjailija istuu puhtaan valkoisen paperiliuskan edessä.
Kerran näen siivoojan katsomossa, lausun Taisto Summasen Siivoojalle-runon venäjän kielellä. Majakovskin Passin ja Kostrovin Puhe koiralle -runon venäjän kielellä. Jeseninin Kirje äidille suomen kielellä. Jeseninin Neuvosto-Venäjä venäjän kielellä. Helon Sun kättes lämmön tunsin käsissäni ja Niille, joita ei enää ole – suomen kielellä. Pushkinin Jäähyväiset kahdeksannelletoista keväälle venäjän kielellä. Ja lopussa Kantelettaren runoja. Siinä on ohjelmistoni, jota aamuisin kiljun tyhjälle salille.

21.1.
Henkilökunnalle luettiin Bergmanin Isä-näytelmää. Rajusti vastaan ovat Kornilova ja Mikshijev Kettusen kanssa. Siis karjalaiset. Ja toisaalta Berg, Sinikka Malmi, Närjä, Gennadi Laine, karjalainen Ragujevakin ja minä Paulin kanssa kehuimme näytelmää. (Kummallista, mutta näytelmää kuitenkaan sen jälkeen ei edes harjoiteltu. W.H. 23.10.1999)

27.1.
25.1.87 Neuvosto-Karjalassa ilmestyi Lilja Lambergin arvostelu Totuus voittaa (Tartuffe Petroskoin Suomalaisessa draamateatterissa): ”Sergei Pihtin on tehnyt Moliéren näytelmästä tosi komedian. Luonteet ja tapahtumat on kärjistetty. Kohtaukset ja teot ovat osuvia ja hauskoja. Herra Hurskas. Tartuffe-näytelmässään teatteri on uudemman kerran kuvannut häikäilemättömän ja sitkeähenkisen tyypin.”

Harjoittelimme Manok-yhtyeen kokoonpanossa Kantelettaresta: ”Mie vain pankolla makasin.”

28.1.
Aamulla harjoittelin itsekseni teatterin näyttämöllä ja myöhemmin Kuuno Sevanderin kanssa uutta roolia Kantelettaressa: ”Olin miekin miessä ennen, nyt on kukkaro kulunna..., selittää Kauro.”
Mielelläni syvennyn tähän rooliin. Sitä esitti jo kymmeniä kertoja Viljo Ahvonen, joka siirtyi eläkkeelle.

Kello 15.00 oli teatterimme puoluekokous. Keskustelimme uudesta henkilökunnan ja johdon välisestä sopimuksesta. Ja siitä mitä on tehty teatterissa viimevuosina. Selostuksen teki ammattiliiton paikalliskomitean puheenjohtaja Raili Koskela. (Nykyään on myös Suomessa, yrittäjänä. W.H. 23.10.1999)

29.1.
Kirjailijaliiton huoneistossa oli se Lea Helon 80-vuotisjuhlatilaisuus. Lausuin sen Niille, joita ei enää ole ja Sun kättes lämmön tunsin käsissäni... Yliopiston Genrih Turovskin yhtye lauloi suomalaisia lauluja. Genrih täytti 50 vuotta ja hänelle luovutettiin Kunniakirja.
Lea Helo on Huttarin peitenimi. Muisteltiin, että hän piti nuorisoliittotyöstä. Hänet leimattiin trotskistiksi ja porvarillisen runoilijan Jeseninin kannattajaksi ja potkittiin pois kirjailijaliitosta.
Urho Ruhanen luki Helon kirjeen Armas Äikiälle Ruhasen vapauttamisesta vankilasta, johon mies joutui.
Dmitri Gusarov muisteli kuinka miliisit pelkäsivät puheita Huttarin haudalla. Ja ihmisiä tuli pitkä jono arkun perässä. Aleksei Titov uskalsi kuitenkin lausua Helon runon kirjailijatalossa.

Pänttään päähäni Kantelettaren lauluja teatterimme muusikon Sardarovin johdolla.
Orvo Björninen nuorempi harjoittelee Kotshkarjovia Naimapuuhissa. Koko ajan on yliampumista.
”Sanopas minulle mitä varten harjoitellaan Gogolia?” kysyy minulta Pauli. ”Nauretaanko sille hiljaiselle elämälle, kun naimisiinkin mentiin silloin, kun kaikki oli selvä?”
Ennen muinoin olisin vastannut, että se on sitä poroporvallisuutta vastaan. Nyt syntyy jo kysymyksiä.

Ihmelöytö-iltaesitys perutaan yleisön puuttumisen takia...

31.1.
Luen G. Gorinin näytelmää Hyvästi, viihdyttäjä! Alku minusta on parempi kuin loppupuoli, mutta muuten hyvää tekstiä.

1.2.
Cabaret -esitys, jonka ohjasi Andrejev Leningradista. Sali oli täynnä. Olimme Raijan kanssa katsomassa.

6.2.
Naimapuuhien luovutustilaisuus. Ohjaajana on leningradilainen Tovstonogovin oppilas Jeshin.
Orvo Björninen nuorempi puristaa itseään liikaa. Ja muutkin samoin. Se koskee Orvo vanhempaa, Paulia ja Pekka Mikshijeviäkin.

7.2.
Gogolin Naimapuuhien ensi-ilta. Yleisöäkin oli noin 250 henkeä. Ja se herätti näyttelijät. He olivat jo vapautuneempia.

10.2.
Aleksander Sergejevitsh Pushkinin tragedian 150-vuosipäivä. Bolshoi-teatterissa on muistotilaisuus. Televisiolähetys paikanpäältä. Näyttämöllä on kaksi nojatuolia. Näyttelijättärellä on valkoinen pusero ja suuri musta rusetti. Nuorella miehellä hyvin tyylikäs musta puku. Lausutaan runoja. Soi Aljabjevin Satakieli harpulla esitettynä. Neuvostoliiton kulttuuriministeri Zaharovin puhe. Selostuksen tekee runoilija Jegor Isajev. Puhuvat pienten kansojen runoilijat Oleinik Ukrainasta ja Tshingiz Aitmatov Dagestanista.

12.2.
Harjoittelemme Kanteletarta (lämmitysharjoitus).

Teatterimme suunnitelmissa: Laulu surullinen soi -naisten esitys runojen pohjalta; maaliskuun lopussa (31.3.) Tilinteko; kesäkuussa Hyvästi, viihdyttäjä! (Proshtshai, konferansje!); lokakuussa Kolme sisarta ja joulukuussa lastensatu.

Latva-kylään lähtee Tartyffe. (Olen siinä kuuluttajana.)

14.2.
Matka Säpsään Pyhistä pyhin -esityksen kanssa.

15.2.
Saman kanssa matka kanafarmikylään (Ptitsefabrika).

16.2.
Puhuimme Paulin kanssa Lambergin Liljalle, että olisi hyvä, jos Neuvosto-Karjalassa nostettaisiin esille teatterimme ongelmat. Pyysimme osoittamaan ihmiset, jotka osaisivat kirjoittaa suomenkielisiä näytelmiä.

Olemme järjestämässä suomenkielisen yleisön iltamia. Kävin ilmoittamassa siitä yliopistolla ja kirjailijaliitossa. Armas Mishin sanoi terveisiä Paulille, että he odottavat päivämäärää, jolloin voisi lukea ja keskustella Bergmanin Isä -näytelmästä.

Televisio nauhoittaa teatterisalissa Pyhistä pyhintä.

18.2.
Kantelettaren läpimeno. Nautin Kauron osasta, vaikka joskus muisti pettää ja hermostun liikaa.

20.2.
Aamusta oli ministeriön kollegio, johon vielä kuulun. Siihen oli kutsuttu aluekomiteoiden johtajat, taideyhteisöjen johtajat, taiteilijaliitot, Ministerineuvoston varajohtaja, N. Kopjov aluekomiteasta ja edustaja Venäjän Kulttuuriministeriöstä.
Venäjän Kulttuuriministeriön edustaja: ”Kolme viikkoa on kulunut tammikuun NKP:n KK:n täysistunnosta ja aluekomitean istunnosta, jossa pohdittiin Karjalan Kulttuuriministeriön työtä. Perestroika edistyy hyvin hitaasti. Ei tunnu ihmisten aktiivisuutta. Ovat heikentyneet siteet teatteriseuran kanssa. Vaatimukset taidelaitosten johtajiin myös heikentyivät. Ongelmia kasaantuu.”
Ministeriö selostuksessaan vaatii Suomalaiselta teatterilta Otatko miut, Karjalan mua? -esityksen uusimista. Mainittiin Kantele-yhtyeen hyvät esiintymiset Moskovassa.

Ja illalla oli Kanteletar-esitys ja minun Kauroni ensi-ilta. Sekaisin meni tekstini, lähdin näyttämöltäkin ennen aikaa ja minut melkein vedettiin takaisin näyttämölle. Voi minua raukkaa!

21.2.
Cabaret-esitys.

22.2.
Naimapuuhat.

24.2.
Tapaamistilaisuus suomenkielisen yleisömme kanssa
Ihmisiä tuli runsaat 70 henkeä. Näyttelijöistä tulivat tietenkin Pauli Rinne, Orvo Björninen vanhempi, Gennadi-Veli Laine, Katri Räikkönen ja Liida Sykiäinen, Björninen nuorempi, Eila ja Leo Närjä, Nelly ja Mikko Zelenskit, Liisa Tomberg ja Vieno Kettunen. Siis eivät kaikki näyttelijät tulleet.
Pauli Rinne lausui pari runoa, sitten esiintyi Liisa Tomberg. Esitettiin katkelma Ihmelöydöstä. Vieno Kettunen lausui Larin Parasken runoja. Sitten tanssittiin ihan sydämen pohjalta. Juotiin kahvia ja teetä, kun edellistä ei riittänyt.
Pauli Rinne vastasi kysymyksiin. Läsnäolijat kertoivat mielipiteitään. Armas Mishin lausui pari omaa runoaan suomen kielellä. Hyvin esiintyi! Puhui Pekka Mutanenkin.
Kaikki kannattivat ajatusta jatkaa illanviettoja. Monet puhuivat suomenkielisten esitysten tarpeesta lapsia varten.
Tilaisuuden jälkeen keskustelimme tulevan illan aiheesta. Sehän voisi olla omistettu Pushkinille. Siinä voisi mennä Mozart ja Salieri Pauli Rinteen ja Gennadi Laineen esittämänä. Minä voisin muistella Profeettaa jne.

25.2.
Kirjastosta löytyi suomenkielisinä: A. S. Pushkin, Teoksia. Petroskoi. 1949 (150 vuotta); A. S. Pushkin, Runoja ja runoelmia. Kustantamo Kirja, Petroskoi, 1937; A. S. Pushkin. Teoksia. Petroskoi, 1952. Kirjoista löytyy romanssejakin.

Aamuesityksenä on Aladdinin lamppu venäjän kielellä. Illalla oli Pyhistä pyhin -esityksen matka erääseen parantolaan (Tsherjomushki).

26.2.
Aamusta harjoittelin Kuuno Sevanderin kanssa Kauron roolia ja Pushkinin Profeettaa.

Kello 10.00 on ammattiliittokokous. Raili Koskela puheenjohtajana ilmoitti, että tämä on viimeinen kerta, kun hän on puheenjohtajana. Ei myöskään kestänyt kritiikkiä. Ja aiheena oli sopimus johtokunnan ja henkilökunnan välillä.
Pekka Mikshijev oli kuin Napoleon: käsikin tuon tuosta moittivasti nousi paikalliskomitean puheenjohtajan ja teatterin johtajan suuntaan. Ja äänessäkin oli värähtelyä. Mutta tuskinpa hän itse uskoi siihen mitä puhui. Vieno Kettunen ehdotti minua kontrollikomiteaan jonkin paikalle. Rukoilin, että eivät koskisi minuun vaikka vähän aikaan.

Tartuffe-esitys matkustaa Tshalnaan. Olen "tulkkaajana" mikrofonin ääressä.

27.2.
Aamulla jo 9.20 olin teatterilla ja itsekseni harjoittelin lämpiössä. Tuli Pauli ja ehdotti yhteistä laulua Naistenpäivän kunniaksi. Harjoittelimme sitäkin.

Tänään on molemmissa kaupungin teattereissa Andrejevin ohjaamia esityksiä: Suomalaisessa Cabaret ja Venäläisessä Bulgakovin romaanin mukaan kirjoitettu Mestari ja Margareeta -näytelmä. Toissapäivänä katsoin sen Raijan kanssa. Uskottava oli Ljudmila Zhyvyh tekijän puolesta. Mutta muuten ohjaaja tulee esiin näyttelijöiden työn läpi.

Cabaret’ssa syntyi hyviä näyttelijöiden suorituksia. Mainio Pauli Rinne cabaret-viihdyttäjänä, mainio Pekka Mikshijev saksalaisjuutalaisine puolisoineen, jota esitti Katri Zelenskaja. Mainio pääsankarittarena Lidia Sykiäinen.

Bulgakovin esityksessä oli "leikattuja päitä", melkein paljaat naisten rinnat, temput "pitkien käsien" kanssa, jotka ilmestyivät yhtäkkiä sankarien eteen.

28.2.
Minä nykyisin vastaan tuotannollisista tutustumiskäynneistä teatterissa. Siis kerron teatterista ja sen historiasta koululaisille ja turisteille.

2.3.
Kirjailijaliitossa luettiin Bergmanin Isä-näytelmää.

Lähiajan suunnitelmat:
20.3. Tartuffe;
21.3. Pyhistä pyhin ja Kaksi mestaria venäjän kielellä ja sama ohjelma 22.3. matkoilla;
teatterissa 23.3. aamulla Buratinon uudet seikkailut -läpiajo ja 19.30 Pyhistä pyhin -esitys;
24.3. Pushkinille omistettu illanvietto;
25.3. Gogol, Naimapuuhat;
26.3. aamulla Kaksi mestaria -satu koululaisille; kello 17.00 Kantelettaren musiikkinumeroitten harjoitus; 19.30 Variaatiot (siis naisten esittämät lyhyet näytelmät);
27.3. Tartuffen harjoitukset ja lapsille esitämme Pinokkion uudet seikkailut. (Näinhän sitä Buratinoa nimitetään suomeksi.);19.30 Kanteletar-esitys;
28.3. 11.30 Aladdinin lamppu ja 19.30 Tartuffe;
29.3. Cabaret.

5.3.
Koko tunnin jauhoimme Sevanderin kanssa Pushkinin Profeettaa. Illalla on Cabaret-esitys, josta saadut tulot menevät Rauhan rahastoon.
6.3.
Neuvosto-Karjalassa on Lev Maljtshukovin arvostelu Paljastava kuvastin. (Gogolin komedia Naimapuuhat): ”Suomalaisen teatterin uudessa näytelmässä vetää kansalaisasenne puoleensa. Se kehottaa revisoimaan omaatuntoa nykyajan vaatimusten mukaisesti. Mitä pikemmin kehotus toteutetaan, sitä parempi.”
Siinä on vastaus Paulin kysymykseen, jonka hän minulle asetti harjoitusten aikana.

Harjoittelemme Paulin kanssa niitä naisille omistettuja lauluja: ”On miehet juomareita...”

7.3.
Manok harjoitteli Leo Närjän kanssa. Harjoituksista on poissa Ensio Vento ja basso puuttuu.

Harjoitusten jälkeen keskustelimme siitä uudesta studiosta, joka on tulossa Leningradista ja jota auttaa suomen kielessä Orvo Björninen vanhempi. Studiossa on 17 nuorta, mutta voi käydä niin, että vain yksi pojista voi olla teatterille hyödyksi. Monet tytötkään eivät puhu suomea. Ja pojista monet joutuu instituutin jälkeen armeijaan.

Pauli ilmoitti, että 11.3. hän kerää henkilökunnan taidetunnille keskustelemaan Maljtshukovin arvostelusta Naimapuuhat-esitykseen.
Illalla on Tartuffe.

Sen jälkeen onnittelimme naisia. Lauloimme Manokilla ja Paulin kanssa.

Sitten kävimme Raijan kanssa kuuntelemassa moskovalaisia kriitikkoja, jotka teatteriseuran huoneistossa kertoivat teatteritapahtumista Moskovassa. Riidat Taiteellisessa teatterissa! On olemassa Jefremovin ryhmä ja toinen, Doroninan johdolla, joka puhuu Jefremovin juopottelusta. Melkein tapellaan! Kertoivat Efrosin kuolemasta ja Ljubimovin käyttäytymisestä ulkomailla. Rooman Rigoletto-oopperasta, joka on jostain syystä Stalinista yms.

9.3.
Teen työtä Kauron roolin ja Pushkinin runojen parissa Kuuno Sevanderin kanssa.

Sivistynyt Venäjä lukee Graninin Biisoni (Zubr) -romania Novyi mir -aikakauslehdestä.

Tulivat naapurit ja toivat allekirjoitettavaksi vetoomuksen, jossa vaaditaan peruttamaan vodkan myynti talongeilla. Yliopiston henkilökunta on muka aloitteentekijänä. Samanlainen kirje on lähetetty maamme uudelle johtajalle Gorbatshoville. Saa nähdä, meneekö perille.

11.3.
Luovantyön tunti teatterissamme
Pauli avasi keskustelun.

Erna Lund: ”Ohjaajan päämäärä Naimapuuhissa ei ole selvä. Onko näytelmä siitä, että vanhuksetkin haluavat naimisiin? Minusta se on vähän. Minä ymmärrän, että Orvo nuoremman sankari, siis Kotshkarjov, haluaa tehdä kepposen. Minä katsojana en ymmärrä, miksi tuo Sasha Laineen Podkoljosin ei halua naimisiin. Agafja Tihonovnan kodissa ei myöskään ole selvyyttä. Se on pikemminkin Ostrovskin näytelmästä.”
Erna Berg: ”Enhän minä tarkoituksellani esitä Ostrovskin enkä Gogolin tyyppiä. Näyttelijättäen on vaikea nähdä itsensä syrjästä.”

Raili Koskela: ”Minä puhuin taiteellisen neuvoston istunnossakin siitä, että esityksessä tuntuu kaksi esiintymistyyliä. Vanhoilla sulhasilla se on yksi ja Sasha Laineen sankari on enemmän nykyaikainen. Miksi?”

Eila Hidman (Närjä): ”Minä näin esityksessä kaksi nykyaikaista sankaria. Näyttämöllä on kaksi teatteria. Onko se ohjaajan tarkoituskin?”

Ohjaaja Jeshin puolustaa omaa näkemystään: ”Meillä on onneksi erilaiset arvojen mittasuhteet. Eklektismi on nykytaiteen tendenssi. Puhe ei voi olla kahdesta tyylistä, jotka muka on esityksessä. On kaksi sukupolvea. Niin kuin näimme ministeriömme kollegion istunnossakin. Siellä oli myös niitä eliöjäännöksiä.”

12.3.
Teatterin avoin puoluekokous
Aamusta harjoittelimme Manok-yhtyeellämme ja kello 11.07 alkoi avoin puoluekokous.

Varaministerimme Viktor Poutanen tekee selostuksen: ”XXVII puolueemme kokouksesta on mennyt vuosi. Perestroikakin on jatkunut runsaan vuoden. NKP:n KK vaatii suurempaa nopeutta uudestirakentamisessa. Tuotantolaitoksille on annettu vapautta. Mutta meidän on nähtävä pysähtyneisyyden ajan syyt. Ojennettava virheet. Konservatiiviset katsantokannat usein voittavat. Ja on todettava, että politiikka on eristynyt elämästä. Leninismin ymmärtäminen on yksinkertaistettu. Ja useasti johdon menetelmien vanhentuneisuus näkyy selvästi. Yleensä näkyy voluntarismin ylivoimaisuus. (Aluekomitean instruktööri Natalja Vavilova tuli kokoukseen myöhässä.)
Tarvitaan uudistusta ja sosialistista yritteliäisyyttä joka paikassa. Sosiaaliset vaatimukset pitäisi nostaa eturiviin. Puolueemme vaatii sanan ja teon yhdistämistä. On päästävä yhteiskunnan demokratisoimiseen!
Helmikuun 2. päivänä pidettiin puolueemme aluekomitean täysistunto, jossa pohdittiin Kulttuuriministeriön työtä. Uudestirakentaminen käy hyvin hitaasti ministeriössämmekin. Koko Neuvostoliitossa ihmistekijää on aliarvioitu.
On olemassa NKP KK:n päätös teatteri- ja konserttijärjestöjen työn uudestirakentamisessa. On poistettava lamailmiöitten ilmaantumiset. Valitettavasti ministeriön työntekijät eivät anna esimerkkiä uudestirakentamisesta.”
Huomautuksia ja ehdotuksia:
”Suomalaisen teatterin yhteyteen pitäisi järjestää vakituisesti toimiva studio.”

Kallio: ”Byrokratia on voimassa!”

Berg: ”Voluntarismi taiteessa on kauheaa.”

”Taiteessa demokratian ja elämäntahdin nopeuttaminen on, minusta, laadun kohottamista. Mielipide on sanottava aina, jos se erottuu toisista.”

Pekka Mikshijev: ”En ole sitä mieltä, että Otatko miut, Karjalan mua? -esitys pitää uusia, mutta hyvin ymmärrän aluekomitean vaatimuksen. Lähestyy Lokakuun 70-vuotisjuhla. Teatterilla ei ole mitään sen kunniaksi. Todennäköisesti se seikka on vaatimuksen takana. Ja syntyy kysymys, missä on teatterimme uudestirakentaminen? Onko olemassa siteitä paikallisiin kirjailijoihin? Ei ole näkyvissä. Puhuin Jaakko Rugojevin kanssa siitä ja hän suostui mielipiteeseen, ettei sellaisia siteitä ole.”

Leo Närjä: ”Tuskinpa näytelmä syntyy yhdessä kirjoittamalla. Ministeriön olisi helpompi tehdä työtä, jos ei olisi toistamista, jäljittämistä.”

Vieno Kettunen: ”Näytelmän pääaiheena voisi olla erottaminen Suomesta. Miten voi repiä karjalaiset kahtia? Meitähän on niin vähän. Ja koko ongelmaa ei enää ole, kun karjalaisia on muutama kappale. Hyvin arkaa on teatterissamme suhtautuminen karjalaiseen näytelmään. Ruokorannassa päärooli annettiin ihmiselle, joka ei karjalan kieltä taida. Ja yleisömme odottaa karjalaista näytelmää. Ja minä henkilökohtaisesti olen koko ajan puhunut siitä taiteellisessa neuvostossa. Parempi on esittää keskinkertaista karjalaista näytelmää kun parempaa moldavialaista. Täytyy etsiä ohjaaja, jolle se ajatus olisi läheinen. Mutta kun niitä ei ole! On sittenkin etsittävä. Minun ääneni taiteellisessa neuvostossamme on epäsoinnussa ja pyytäisin ministeriötä vapauttamaan minut siitä tehtävästä. Minä poistun taiteellisen neuvoston kokoonpanosta.”

Gennadi Laine: ”Miksi aluekomitea ei päätä, että kirjailijat kirjoittaisivat uusia näytelmiä?”

Raili Koskela: ”Pauli Rinne etsii uusia näytelmiä. Olemmehan lukeneet Bergmanin näytelmän Isä? Meidän on asetettava karjalaisia näytelmiä, mutta olen sitä vastaan, että parempi huono karjalainen kuin hyvä jokin muu. On tehtävä työtä näytelmäkirjailijan kanssa. Rugojevin näytelmä oli hyvin heikko. Mutta yhteistyössä siitä voisi tulla kelpoinen. Ja taas, mikä koskee Otatko miut, Karjalan mua? -näytelmää, niin sen on unohdettava. Ei oikein onnistunut Tukkijoellakaan. Parempi olisi jokin uusi näytelmä. Kaikki me haluaisimme omia kansallisia näytelmiä. Sillä ne auttaisivat luomaan omat kasvot. Satunnaiset näytelmät pilaavat kasvojamme. Minua pelottaa, että henkilökunta jakaantuu kahtia. Meidän johdossamme on vikaa, mutta ei saisi luoda vastarintaa.”

Eila Hidman (Närjä): ”Meillä Karjalassa on nuoria, jotka kirjoittavat suomen kielellä. Epäuskoisuus jarruttaa heitä. Enemmän pitäisi uskoa nuoriin! Kiinnostuttaa heitä. Nuoria on kasvatettava. Olisi pyyntö ministeriölle, että ottaisivat selvää, mitä ne nuoret tekevät.”

Raili Koskela: ”Eikö teatteristamme löytyisi kirjoittajia?” (Hyvin kohta syntyikin karjalainen näytelmä, jonka kirjoitti Leo Närjä. W.H. 26.10.1999)

Pauli Rinne: ”Minun henkilökohtainen suhtautumiseni karjalaiseen näytelmään on samanlainen kuin toisiin, teatterille tarpeellisiin. Puhuttiin teatterimme kasvoista. En suostu ajatukseen, ettei sellaisia ole.”

Edvin Alatalo (toiminnanjohtaja): ”Ei meillä tapahdu mitään, siis uudestirakentamista, ennen kuin tapahtuu uudestirakentaminen yhteiskunnassamme, taloudellinen perestroika. Me kävimme aluekomiteassa Kopjovin luona ja ojensimme heille taiteellisen neuvoston ja puoluejärjestömme päätökset ja ehdotukset. Olimme varmoja, että saimme heidät vakuuttuneeksi. Ja aluekomitean päätökseen on kirjoitettu jotain muuta. Viktor Poutasella ensimmäinen puoli selostuksen vaatimuksista oli ihan oikein suunnattu ja puheensa toinen puoli oli ristiriidassa ensimmäisen kanssa.”

Natalja Vavilova: ”Uudestirakentaminen ei olekaan niin helppo asia. Olin kursseilla Leningradissa ja totesin, että teatteri ylipäänsä tällä hetkellä on voimaton. On rikottava stereotyyppejä. Me emme osaa vielä käyttää demokraattisia oikeuksia. Petroskoin Venäläisessä teatterissa kaikki sielun voimat tuhlataan johonkin muuhun. Hyvin tässä oli ehdotettu, ettei meidän saisi tehdä toisen tehtäviä. On otettava huomioon pohjoismainen näytelmäkirjallisuus. Meidän on saatava selville, mikä on kansallista ja mikä kansainvälistä. Nyt alettiin vetää suomen kielen tunteja televisiossa. Yritetään auttaa taloudellisesti tappiollista Kipinä-lehteä.
Eihän kukaan vielä kiellä sosiaalista tilausta. Antti Nikolajevitsh Timonen kävi aluekomitean sihteeristössä ja sanoi, että hän haluaisi vielä kerran elämässään nähdä oman näytelmänsä. Historiaan pitäisi suhtautua hellävaraisesti. Näytelmäkirjailijoita meillä on niin vähän, että heitä on suojeltava. Tänään te olette ainoa suomenkielinen teatteri maassamme. On nähtävä perspektiivit.”

Orvo Björninen nuorempi: ”Mehän olemme lukeneet Bergmanin näytelmän. Kirjailijat kannattavat! On olemassa ehdotus tehdä esitys Timosen eri näytelmien katkelmista.”

13.3.
Variaatioitten (Aihelmia yksityisasioista) luovutustilaisuus. Tuotannollinen kokous.

Aamulla lauloimme Paulin kanssa Sardarovin säestyksellä ja sitten menin Alatalon, teatterin kirjanpitäjän Kisselin ja Erna Bergin kanssa verenluovutukseen. On verenluovutuspäivä! Luovutimme 400 grammaa per henkilö. Oli pitkä jono, mutta pyynnöstämme meidät päästettiin jonon ohi. Pääsimme kahdessa tunnissa.

Illalla oli se Variaatioitten katselmus. Se on taaskin venäjän kielellä!
Variaatio I: Nelly Kopetun (Zelenskaja) ja Katri Zelenskaja (Räikkönen);
II: Erna Lund ja Lidia Sykiäinen;
III: Vieno Kettunen ja Leena Kornilova;
IV: Eila Hidman ja Raili Koskela.

14.3.
Aamulla lauloimme Manokilla.
Antero Lehmus vaihtoi myös työpaikkaansa ja nyt on työssä Ministeriön Tiede- menetelmäkeskuksessa. Kantele-yhtyeen taiteelliseksi johtajaksi on määrätty Genrih Turovski.

Lähdemme Raijan kanssa Tamara Jufan näyttelyn avajaisiin.
Illalla menen katsomaan Fellinin elokuvaa Laiva.

Näyttämöllämme esitetään Naimapuuhia.

15.3.
Illalla teatterimme näyttämöllä oli Pyhistä pyhin ja päivällä lasten venäjänkielinen Aladdinin taikalamppu.

16.3.
Variaatioiden toinen luovutustilaisuus.

Karjalan radio nauhoittaa Pyhistä pyhin -esitystä ja me ilman Paulia harjoittelemme Manokin lauluja.

19.3.
Aamulla harjoittelin Pushkinin Profeettaa Sevanderin kanssa.
Päivällä kävin yliopistolla, Punalipun toimistossa, Tiedeakatemian Kielen-, historian ja kirjallisuuden instituutissa ja kirjastossa. Jätin ilmoitukset Pushkin-tilaisuudesta.

Eilen ja tänään ovat Variaatioiden ensi-illat. Se esitys tapahtuu teatteriseuran salissa, johon mahtuu noin 100 ihmistä.

Tänään luin loppuun Aitmatovin uuden Mestauslava-romaanin. Sydämellä on niin raskasta, etten voi olla kirjoittamatta siitä. Se on ensimmäinen todellinen tragedia Neuvostoliiton nykykirjallisuudessa. Mestauslavana on meidän elämämme, jota pidin parhaana esimerkkinä maailmassa! Ja kymmeniä vuosia olen tiennyt tragedioista, mutta kirjailijan taiteellinen voima on niin valtava, että taas sain shokin. Milloin tragediat tulee teatterimme näyttämöille, että saisi kyynelillä pestä sielumme???

Punalippu pyysi Rinnettä kirjoittamaan teatterimme 55-vuotisjuhlalle omistetun artikkelin ja hän puolestaan ehdotti sen kirjoittamista minulle. Toimisto antoi minulle kaksi kuukautta aikaa ja minä suostuin. Täytyy vähäksi aikaa lopettaa lukemiset ja syventyä teatterimme historiaan. Oikullisen tahtoni mukaan minä en ollut teatterimme toiminnassa mukana viimeisten viidentoista vuoden aikana oltuani ennen sitä teatterissa viisitoista vuotta. Mutta luonnollisesti suhteemme eivät menneet poikki ja syrjästä katsominen joskus auttaa paremmin analysoimaan nähtyä. Kolme näyttelijäsukupolvea tekee nykyään työtä kollektiivissa.

27.3.
Toissapäivänä, siis 25.3. Leninskaja pravda -lehdessä julkaistiin A. Shumskin arvostelu Suomalaisen teatterin esitykseen Kotshkarjov, Podkoljosin ja muut.

Tänään pitkästä aikaa minulla on kaksi esitystä. Tulin teatteriin kymmentä vailla yhdeksän. Meikkasin itseni valmiiksi ja sitten menin Manokin harjoituksiin.
Kello 10.00 alkoi Pinokkio-esitys. Kaarlo-papan rooli ei ole vielä täydellisesti korvien välissä. Se olikin jo melkein siellä, mutta kun tästä väliajasta tuli kahden ja puolen kuukauden mittainen.
Illalla on Kanteletar. Siinäkin ne kuorolaulut ovat huonosti muistissa.

Pushkinille omistettu illanvietto 24.3. meni hyvin. Mutta yleisöä oli parisenkymmentä henkeä. Siitä on tänään kirjoitus Neuvosto-Karjalassa.

Luen nyt loppuun Graninin Biisonin ja jatkan kirjoitustani Punalippuun.

Illalla katsomo oli täynnä nuorisoliittolaisia. Oli kuulemma suomalaisiakin. Kansainvälisen teatteripäivän merkeissä Pauli puhui parikymmentä minuuttia, vaikka ensimmäinen Kantelettaren näytös on ilmankin pitkä. Se jäähdytti yleisöä...
Ensimmäiset repliikkini heitin niin innokkaasti, että syntyi oikosulku: ”Toiset vuotti hyveä kesää... Ja meillä on nälkä nälältä...” Ja piti sanoa: ”Toiset vuotti hyveä vuotta, Katsoi kaunista keseä,/ Meill’ oli vilu vilulta, nälkä toiselta nälältä...” Ja, änkyttäen ja kompastuen meni hyvä tekstini.
Katsomossa oli moskovalaisia kriitikkojakin. Katsoivat koko ohjelmaamme. Illalla Teatteriseurassa he kertoivat Moskovan teattereiden elämästä.

28.3.
Aamulla oli lasten esitys Aladdinin taikalamppu ja illalla Tartuffe. Päivällä oli ainakin kuusi turistiryhmää ja yhdelle niistä kerroin teatterista lähes puolentunnin monologina. Aamu menikin sen monologin valmistamiseen.

30.3.
Kuuno Sevander sanoi, että viime Kantelettaren esityksessä olin paras tekstin tulkitsija. Kovasti riemastuin!

Kello 11.30 oli tilaisuus kriitikkojen kanssa. Kertoivat, että lasten sadut ovat meillä kauheita. ”Jos emme näkisi muita esityksiä, niin päättäisimme, että olette huonoin teatteri Neuvostoliitossa!”
Cabaret vaatii lämmitysharjoitusta. Nyt se on sirpaleina. Gogolin Naimapuuhat-esityksessä ei ohjaaja ole löytänyt yhtenäisyyttä. Näyttelijät ovat eri maailmasta.
”Kanteletar on paras esitys ja se tulee vielä ilahduttamaan yleisöä”, sanoivat vieraamme.

1.4.
Pyhistä pyhin -esitys. Matkalle lähti Tartuffe ja Kaksi mestaria. Sain pienen miliisin kapteenin osan Pyhistä pyhin -esityksessä.

2.4.
Kello 12.00–15.00 oli G. Gorinin Viihdyttäjä-näytelmän ensimmäinen harjoitus. Ohjaaja B. Gurevitsh. Ohjaajan lisäksi harjoituksissa olivat Pauli Rinne, Orvo Björninen vanhempi, Erna Berg ja Leena Kornilova, Kissel, Hall, Anja Husu ohjaajan apulaisena (järjestäjä), Kuuno Sevander, näytelmän kääntäjä Gladys Laine ja hänen kanssaan tuli Punalipun toimittaja Argutina.
Muut osanottajat matkustivat Karhumäen ja Puudosin piireihin kiertueelle.

B. Gurevitsh innostuneesti kertoi, että mielellään voi kerrankin ohjaajana kertoa näyttelijöistä. Estraditaiteilija onkin hyvin erikoinen ilmiö. He eivät osaa elää sodassakaan ilman hymyä. Ja rintamalla sotilaat kaipasivat naurua. Ja taiteilijat vaikeissa sota-ajan tilanteissa tekivät kaikkensa tuodakseen sotilaille elämäniloa. Toinen näytös on vähemmän realistinen kuin ensimmäinen, jossa tapahtumat ovat sotaa edeltäviltä vuosilta.

3.4.
G. Gorin on Hyvästi, viihdyttäjä! -näytelmän kirjoittaja. Minä sain Ljutikovin roolin: intelligentti, hermoileva, räjähdyskunnossa näytelmän alussa, jolloin hän on lukenut sanomalehtiartikkelin itsestään. Pauli kuiskasi eilen, että yritän liikaa. Mutta ymmärtäähän sen, kun ihminen pitkästä aikaa saa hyvän osan.

Illalla oli Pyhistä pyhin ja yleisöä noin 30 henkeä. Minulla oli ensi-ilta miliisin roolissa. Mikko Zelenskin, se oli hänen roolinsa, oli matkustettava kiireesti Kalevalaan, kotiseudulleen. Kymmenen repliikkiä ja niistä vain kolme, joissa oli enemmän kuin kolme sanaa. Ja meni niin raskaasti, että melkein hiki tuli otsalle. Kieli oli kankea, jäsenet jäykät, kasvot kalpeat. Tänään illalla toistamme.

8.4.
Toukokuussa järjestämme vuoronmukaisen tilaisuuden suomenkielisen yleisön kanssa. Omistamme sen Vapulle. Antero ja Pauli Manok-yhtyeen harjoituksissa pyysivät ajattelemaan tekstiä, siis puheen aihetta siinä tilaisuudessa. Tilaisuuteen lupautuivat osallistumaan Manokin lisäksi tyttöjen lauluyhtye Lemmikki pioneeripalatsista, Kipinä-lehden toimittaja kolmen minuutin puheella ja 17. koulun oppilaat, jotka lausuvat suomenkielisiä runoja. Turovski lupasi ottaa selvää yliopiston yhtyeen mahdollisuuksista.

14.4.
Tänään on tiistai. Sunnuntaina olimme Raijan kanssa Kalevalan ja Louhen piirien kulttuuripäivillä Petroskoissa. Katsomo oli täpötäynnä. Monet istuivat rappusilla. TV-kamerat! Kaikki valot päällä ja kauhea kuumuus. Keskellä salia istuivat aluekomitean ja Ministerineuvoston sekä kahden piirin johtajien edustajat.
Konsertin jälkeen pidettiin kekkerit ryyppyjen kanssa "herrojen" kesken. Kulisseissa oli valtava määrä amatööritaiteilijoita ja heidän silmien edessä vietiin voileipiä Teatteriseuran huoneistoon, jossa pidettiin ne päivien yhteenvetokekkerit.
Kalevalan piirin esiintyjät olivat mielestäni parempia. Harmitti kyllä, että tshastushkoja, siis rekilauluja, lauloivat eniten vanhemman sukupolven edustajat. Koko tilaisuudesta tuli liiankin pitkä.

Eilen, siis maanantaina harjoittelimme Manok-yhtyeellä. Pauli näytti väsyneeltä.
Myöhemmin puhuin Orvo Björnisen vanhemman kanssa, joka vaikeasti aloitti keskustelun asioista, jotka ovat henkilökunnan keskustelutapetilla.
– Eikö sinusta tunnu, kysyi Orvo, – että Pauli ottaa liian suuren taakan, kun on taiteellisena johtajana, näyttelijänä ja ohjaajana?
Piti tunnustaa, että viimepäivien harjoitukset näyttivät, että Paulista on tullut mestari. Ja toista pääohjaajaa ei lähellä näy.
– Mutta kun hän ottaa rooleja, joita voisi antaa näyttelijöille, jotka ovat ilman työtä ja saavat palkkaa.
– Mutta jos me rajoitamme häntä roolien suhteen, hän pikemminkin kieltäytyy ohjaajan työstä. Ja kuka sitten?
– Taiteellisen kollegion johtoasema ei nosta teatteria hyvälle tasolle. Me haukuimme joskus Walter Sunia pääohjaajana, sitten Toivo Haimia ja nyt Paulia.

Harjoitelimme Viihdyttäjän VI,VII ja VIII kuvaelmaa, joissa olen mukana. Tunsin tyydytystä. Pauli ja Orvo harjoittelivat mainiosti! Syntyy tuon tuosta keksintöjä, jotka naurattavat ja tekevät kohtauksista eläviä.

16.4.
Manokin harjoituksia. Eikä muuta aamulla.

Kävimme Rinteen perheen kanssa katsomassa Bergmanin elokuvaa Syksyinen sonaatti. Huonosti on kyllä dubattu venäjän kielelle.

20.4.
Tansseja harjoittelimme teatteriseuran huoneistossa, sillä teatterimme näyttämö ja lämpiöt ovat täynnä amatööritaiteilijoita Agropromin alalta. Maatalousfirma järjesti maaseudulta tulleille kerholaisille katselmuksen.
Illalla järjestettiin Viihdyttäjän ensimmäisen näytöksen läpimeno. Kiertueelta tuli ryhmä näyttelijöitä.

Perestroikasta kuulee radiosta, TV:stä ja lukee sanomalehdissä, mutta aluekomiteasta yhä vain soitetaan, että ottakaa ohjelmistoon se Karjalan mua -näytelmä. Pauli hermostuu.

30.4.
Leningradista tuli ohjaaja Andrei Dmitrijevitsh Andrejev. Järjestettiin Tshehovin Kolmen sisaren lukutilaisuus. Lokakuussa aloitetaan harjoitukset.

Pauli Rinne aloitti harjoituksen lyhyellä puheella siitä, että tämänkin näytelmän harjoituksissa on riskiä. ”Eilen aluekomiteassa me ehdotimme sen Lokakuun 70-vuotisjuhlan kunniaksi. Tervetuloa!” sanoi Pauli Andrejeville.
Andrejev vierailevana ohjaajana sanoi, että ajasta on taas puute. Hän pyytää Paulia olemaan mukana ohjaajana: ”Elokuuksi pitää oppia teksti. Ilman minua teette esityksen läpiajoihin. Moskovaan matkan haaveesta tehkää itsellenne jotain oikein läheistä. Näytelmän tapahtumat ovat puutarhassa”, kertoi Andrejev.

1.5.
Vappu!
Kulkue niin kuin aina! Sen jälkeen olin teatterimme päivystäjänä, sillä juhlia ilman niitä ei, muka, saa olla. Valppaus ja turvallisuus! Kävimme Raijan ja Railin kanssa teatteriseuran kahvilassa syömässä jäätelöä. Sitten naputtelin koneella sitä Punalipulle kirjoitettua tekstiä teatterista.

3.5.
Nyt se suomenkielisen yleisön tapaamistilaisuus on ohi. Yleisöä tuli ainakin 150 henkeä. Valitettavasti eivät tulleet ylioppilaat ja kieltäytyi jostain syystä Lemmikki-yhtye, mutta ohjelmaa riitti muutenkin.

Vieraskirjasta:
”Kiitos ohjelmasta, joka oli oikein monipuolinen. 3. p. toukokuuta 1987. Kyllikki Pessi.”

”Suuret kiitokset hauskasta juhlasta. Tällainen piristää mieltä, etenkin Manokin esiintyminen. Vahinko, ettei yliopiston väki ollut mukana. Toivottavasti näitä juhlia järjestetään tulevaisuudessa useammin.” (Seitsemän allekirjoitusta.)

”Kiitos juhlasta, oli hauskaa, että tällaisia tilaisuuksia on. Toivomme, etteivät ne lopu tähän.” (Kaksi allekirjoitusta.)

6.5.
Harjoittelemme Viihdyttäjää. Illalla olin jo toisen kerran Cabaret-näytelmässä mukana saksalaisen upseerin puvussa, mutta silti ilman tekstiä.

Eilen kävimme Manokilla onnittelemassa Ensio Ventoa 60-vuotissyntymäpäivän johdosta. Lauloimme laulua sepittämiini runoihin.

Poimittua teatterimme vieraskirjasta:

”Arvoisat taiteilijat! Vaikea on heti sanoa tunteista, joita tunnet katsottuaan Vastus viisaudesta -näytelmän. Mestaruus on erinomaista! Kumarramme lahjakkuudellenne. Tshadskin hahmo näyttämöllänne on toistumaton!!! Vilpittömästi toivotamme menestystä luovassa työssänne. XIII ystävyyden festivaalin valtuuskunta Drogobytshin kaupungista. 5.11.83.”

”Mainiota. Kanteletar-esitystänne olemme katsoneet jo monta kertaa. Haluaisimme kiittää monenkertaisesti jok’ikistä poikkeuksetta. 18.11.1983. Ryhmä Kazanista.”

”Suurella mielenkiinnolla katsoin Suomalaisen teatterin Uuni pyörillä (Petshka na koljosah) -esityksen. Näytelmä on ohjattu hyvällä maulla ja panisin merkille näyttelijöiden kyvyt ja ohjaajan työn. Erikoisesti haluaisin panna merkille näyttelijättären L. Sykiäisen esiintymisen. Sotaveteraani Nikolajev Kingiseppin kaupungista. 14.6.1984.”

”Suuret kiitokset ja lämpimimmät onnen toivotukset suomen kieltä opiskelevilta. Ystävyysmatkojen ryhmä. 23.6.1984. Juhannus.” (Kaksi allekirjoitusta.)

14.7.1984, Orjol: ”Toivoisimme, että ohjelmistossanne olisi omia, kansallisia näytelmiä. Ja esiintymisestä suuri kiitos!”

17.7.1984. ”Lämpimät kiitoksemme hienosta näytelmästä ja terveisemme naapurista, Suomesta.”(32 allekirjoitusta.)

24.7.1984. ”Erittäin miellytti näytteleminen. Näyttelijät suoriutuivat hyvin. Mutta, valitettavasti, emme ymmärtäneet kaikkea, sillä venäjän kieli ei ole äidinkielemme. GDR, Neubrandenburg.”

3.8.1984. ”Tunsimme suurta mielihyvää Syksyinen tarina -esityksestä. Niin päivänpolttava teema! Näyttelijöiden esiintyminen järkytti sydämenpohjaan asti. Suuri kiitos teille! Turistiryhmä Moskovan alueelta, Pravda-asutus. (Kuusi allekirjoitusta.)

Turistiryhmiä Suomesta, Novosibirskista,Tomskista, Novokuznetskista, Sverdlovskista, Leningradista, Gorkista, Harkovista, Vladivostokista ja Dzhambulista.

6.8.1984. ”Lasten ja vanhempien suhteiden ongelmat ovat nykyaikana hyvin aktuelleja. Niccolain näytelmä Syksyinen tarina on erittäin tarpeellinen. Ei vain vanhemmille, vaan myös meidän lapsillemme ja lastenlapsillemme. Kaikki osasuoritukset on esitetty erinomaisesti. Et tunne olevasi teatterissa, vaan surullisten tapahtumien keskellä, ihmisten surun keskellä. Lääkäri Miljajeva. Shukshinin vuoret.”

11.8.1984. ”Emme lainkaan ymmärrä suomea, mutta olimme syvästi järkyttyneet ja lumoutuneet teatterinne näyttelijöiden suorituksista, siis V. Vesan, Gennadi Laineen ja Erna Lundiin. Heidän vilpittömyytensä tunteiden näyttämisessä, kirkas emotionaalisuus, elämäntotuus heidän näyttelemisessään jäävät pitkäksi aikaa suurella kiitollisuudella mieleemme, kun matkustamme kotikaupunkeihimme Harkoviin, Vladivostokiin ja Dzhambuliin.”

”Olemme ihastuneet todelliseen kansanomaisuuteenne ja yksinkertaisuuteenne Kanteletar-esityksessä sekä lavastukseenne. Toivotamme teille menestystä tulevaisuudessa ja luovantyön löytöjä työssänne. Turistiryhmä Moskovasta.12.10.1984.”

10.11.1984. ”Kiitos Haavoittuneista. Nikitina Galina (insinööri), Rjazanj.”

3.7.1986. ”Suurella mielenkiinnolla katsoimme Moliéren Tartuffe-näytelmän. Suurenmoinen temperamenttinen näyttelijöiden esiintyminen. Erikoisesti Orgonin ja Dorinan roolien suorittajat näyttivät todellisen Moliéren aikojen teatterin. Toivotamme teatterinne henkilökunnalle luovantyön menestystä tulevaisuudessakin. Suuri kiitos! Geologien turistiryhmä Moskovasta.”

4.7.1986. ”Erinomaisesta esityksestä kiittäen toivotamme onnea ja menestystä. Espoon Sotaveteraanit.”(20 allekirjoitusta.)

9.7.1986 ”Teidän tulkinnassanne Moliére on nykyaikainen. Kiitos.”

”Tämä on oikea teatteri, oikein nykyaikainen teatteri. Tartuffe otetaan vastaan erinomaisesti ja hyvin päivänpolttavana. Kiitos ja tulkaa kiertueelle meillekin! Meillä on hyvä yleisö. Kaikkea hyvää! Turistit Ivanovon kaupungista.”

”Kiitämme Tartuffe-esityksestä ja toivotamme teille hyvää jatkoa. 19.7.1986.”

”Kammottava ääntäminen. Kosola. 8.8.1986.”

13.8.1986. ”Uuni pyörillä -esitys teki oikein hyvän vaikutuksen meihin. Kiitos näyttelijöille, ohjaajalle, johdolle. Turistiryhmä Rostovista.”

15.8.1986. ”Uuni pyörillä -esityksen jälkeen muovautui ihmeellinen vaikutelma näyttelemisen mestaruudesta, luovan henkilökunnan sopusointuisuus, luontevuus. Erinomainen näyttelijäin yhteisymmärrys. Ja lavastus on yhteydessä esitykseen. Onnistumisia luovassa työssä tälle kollektiiville. Bratskin kaupunki. Irkutskin alue.”

1.2.1987. ”Kiitämme teitä mielihyvästä, jonka saimme Cabaret-esityksen katselmuksessa. Kasvatusopillisen instituutin opiskelijat Taganrogista.”

1.2.1987. ”Kiitos! Vieraat Leningradista.”

8.2.1987. ”Kiitos Naimapuuhista. Olkaa hyvät ja toistakaa Hedda Gabler. Petroskoilaiset.”

23.3.1987. ”Ryhmä koululaisia Murmanskin alueelta kävi Pyhistä pyhin -esitystä katsomassa. Suuri kiitos. Tämä esitys panee ajattelemaan elämää. Meitä oikein miellytti.”

”Olkaa hyvät, tuokaa Cabaret-esitys Moskovaan. Koululaisryhmä Moskovasta. 29.3.1987.”

8.5.
Eilen illalla oli 29. Cabaret. Katsomoon alkaa ilmestyä tyhjiä paikkoja, mutta noin kolmesataa katsojaa kuitenkin oli. Tänään tulin jo yhdeksäksi niin kuin viimevuosina olen jo tottunut ja härnäsin itseäni näyttämöllä.

Vaikka räntää tulee, olin aamulla lenkillä. Ääninen on jo mustana, mutta vielä jään alla. Rannalla näkyi suuri parvi jotain odottelevia variksia.

10.30 on kokous, jossa kansankontrolliryhmä tekee tilitystä. Puhutaan Vaklinistakin, joka toissapäivänä löi kasvoihin vanhaa näyttelijää G. Lainea, joka ei suostunut esittämään kissaa Vaklinin puolesta. Toisen muka oli suuri tarve päästä metsästämään.

Kokoukseen kerääntyi 24 henkeä ja henkilökunnassa on 84 henkeä. Päätimme peruttaa kokouksen ja kerääntyä myöhemmin.

Edvin Alatalo kutsui työhuoneeseensa harjoitusten jälkeen Räikkösen, Närjän, Myllylän, Mikshijevin, Björnisen ja minut. Siellä oli se sama aluekomitean Kopjov, joka kertoi, että aluekomiteaan on tullut uusi Antti Timosen kirje. Kirjeessä on sanottu, että Timonen muka on puhunut monen näyttelijän kanssa ja he ovat sitä mieltä, että hänen näytelmänsä saisi olla ohjelmistossamme ja suostuisivat esittämäänkin sitä. ”Mitä mieltä olette?” kysyi mies.
Aloitin siitä, kun jouduin istumaan syrjässä. Jo silloin, kun harjoiteltiin näytelmää ensimmäistä kertaa, syntyi vaikeuksia. Haimia kuitenkin auttoi Naum Lifshits. Monet esittäjät ovat jo kuolleet, ei ole ohjaajaa. Meidän, näyttelijöiden, on esitettävä, jos sellainen päätös tulee. Se on ammattivaatimus. Ja voisimme hyvinkin ottaa tämän näytelmän, jos löytyisi ihminen, joka tietäisi, miten sen ohjata. Sellaista ohjaajaa tuskinpa löytyy.
Orvo Björninen vanhempi kysyi, onko olemassa näytelmiä, jotka uusittuna tulisivat paremmaksi? Sampo-balettikaan ei tullut sen paremmaksi, mitä on joskus ollut. Ei kannata ottaa ohjelmistoon näytelmää, jonka etukäteen epäillään epäonnistuvan.
”Ja mitä mieltä ovat johtajat Isä-näytelmästä?” kysyi Kopjovilta Björninen. Ja Kopjov vastasi, ettei se ole sen arvoinen, että siitä kannattaisi puhua. Eikä ministeri Strelkovkan ole sitä vielä lukenut. ”Kyllä siitä on mennyt paljon aikaa kun näytelmää oli ehdotettu”, vastasi Björninen.
Viljo Ahvonen, joka oli myös kutsuttu tilaisuuteen, kertoi, että hän on luvannut esittää sitä roolia, joka olikin hänellä. Mutta ei hänkään ole sitä mieltä, että kannattaisi ottaa Karjalan mua -näytelmä ohjelmistoon.
Leo Närjä yhtyi sanoihini. Närjä ja Mikshijev olivat sitä mieltä, ettei Tshehoviakaan tarvita tällä hetkellä.

17.5.
Toissapäivänä esitin viimeisen kerran pappa Kaarlon roolia. Niistä tuli noin tusina esitystä.

Petroskoihin tuli Leningradista meidän entinen instituuttiopettajamme, säestäjämme Ljubov Subbatovskaja. Harjoittelimme hänen kanssaan Manokin lauluja.

Naputtelin välillä artikkeliani teatterista Punalippua varten.

Raija painui mökillemme Pääsevään selkään.

22.5.
Perjantai. Pilvinen ja kolkko päivä. Raija lähti istuttamaan perunaamme.

Boris Gurevitsh harjoittelee kanssamme Hyvästi, viihdyttäjää jo puolitoista kuukautta. Siinä on paljon lauluja, jotka valmistuivat vasta viimeviikolla. Ne ovat melkein kaikki toisessa näytöksessä ja ovat 1930–40 -luvun neuvostoliittolaisia ja saksalaisia iskelmiä. Muodoltaan tapahtumat näytetään ”teatteri teatterissa” -keinolla. Naiivilta se kyllä tuntuu. Happamalta tuntuu suussa...

Eilen harjoitusten jälkeen Irina Shumskaja, teatteriliiton vastaava sihteeri, kutsui minut tilaisuuteen, jossa STD:n (Teatterien työntekijöiden liitto) paikalliset kriitikot tapasivat teattereiden johtajia. Näytäntökauden yhteenvedoista puhuttiin vilkkaasti.

Tänään aamusta lauloimme taas Manokilla. Illalla on 30. Cabaret-esitys...

Soitti Kantele-yhtyeen uusi johtaja, joka lupasi tuoda minulle Neuvostoliiton Kulttuuriministeriön kunniakirjan niin kun Antero Lehmuksellekin siitä yleisvenäläiseen katselmukseen osallistumisesta.

29.5.
Sää on edelleen kylmä. Eilen oli vielä luntakin maassa. Harjoittelimme orkesterin kanssa ensimmäisen näytöksen musiikkinumeroita. Lounas piti syödä kahvilassa, kun en oikein ehdi käydä kotona.
Kello 14.00 oli puoluekokous. Edvin Alatalo teki informaation NKP KK:n vetoomuksesta Neuvostokansalle Perestroikan yhteydessä. Hän puhui myös teatterimme toimenpiteistä vallankumouksen 70-vuotisjuhlan merkeissä.
Saimme kuitenkin aikaan sen, ettei tarvitse uusia Timosen näytelmää. Mutta aluekomitea ehdottaa tekemään konsertin, joka olisi omistettu suurelle juhlalle ja johon sisältyisi esitysten katkelmia yms.
Pauli kertoi, että valmistamme parhaillaan esitysten viikkoa, joka omistetaan juhlalle.
Minä puhuin kokemuksiani muistellen, että olisimme valmiit pitämään kokouksen, jossa pohdiskelisimme teatterimme sisäasioita, emmekä odottaisi sitä aikaa, kun ne puhkeavat itsestään. Meinaan henkilökunnan mielipiteiden purkausta.
Sitten Katri Räikkönen teki ilmoituksen, että Kuuno Sevander kääntyy puoluejärjestömme puoleen kirjeineen, jossa ihmettelee, miksi häntä virallisesti ei tunnusteta teatterimme alkuunpanijaksi ja miksi lämpiön seinällä ei ole kuvaansa näyttelijänä, vaikka hän tekee työtä vieläkin ja on ollut ensimmäisenä teatterimme toiminnanjohtajana.
Sanoin, että teatterin perustamisen asiakirjat ovat arkistoissa ja voisimme antaa jollekin tehtäväksi ottaa selvää, miksi Nikitinin kirjassa, esimerkiksi, ei ole annettu riittävää arvoa K. Sevanderille. Ja taas mikä koskee Kuunon kuvaa, niin sen saisi panna lämpiön seinälle jo huomenna.

Kello 15.00 oli filharmoniassa taiteellisen neuvoston istunto, johon olin kutsuttu. Myöhästyin, mutta ei sielläkään oltu valmiita aloittamaan ajoissa.
Ohjelma oli Edvard Griegistä. Siinä lauloivat Ragozina ja Shirkin. Mutta tärkeitä olivat myös Zina Kozlovan ja Oleg Belonutshkinin esiintymiset.
Oleg on lähtenyt teatterista ja yrittää väliaikaisesti työskennellä filharmoniassa. Kozlova lausui K. Simonovin muistelmia ja runoja. Se oli todella vaikuttava esiintyminen. Hän on jo iäkäs taiteilija. Tietenkin, on kaunista katsoa nuorempia kasvoja, mutta ilman tämänikäisiä taiteilijoita ja koko sukupolvea repeävät ajan siteet! Ja on mainiota nähdä taiteilijassa persoona! Oleg Belonutshkin tyttödueton kanssa oli minusta myös vaikuttava.

Ja taas hikipäässäni juoksin teatteriin, jossa 19.00 alkoivat harjoitukset. Myöhästyin sieltäkin! Antoivat anteeksi! Harjoittelimme toista näytöstä ilman orkesteria. Sota-ajan kohtauksia. Jännittää, miten nekin otetaan vastaan. Lukutilaisuudessa toinen näytös tuntui hyvin heikolta, mutta ohjaaja on löytänyt hyvän ratkaisun ja näyttelijöitäkin se lämmittää. Nyt tuntuu jo siltä, että se onnistuu...

Siis tämä kaikki oli eilen... Tänään illalla on Kantelettaren esitys.

31.5.
Aamulla oli taas Viihdyttäjän harjoitukset ja illalla kuuntelin tarkemmin Tartuffe-esityksen tulkkausta, sillä heinäkuussa kuulemma olen "tulkkaajana" siinä esityksessä.
Yleisöä oli runsaat 150 henkeä. Oli turisteja Suomestakin.

Raija lähti taas mökille.

4.6.
Eilen oli Viihdyttäjän läpimeno ja Boris Gurevitsh kertoo taiteellisen neuvoston jäsenten mielipiteitä. Ja sen päälle kello 14.00 alkaa luovutustilaisuus, joka päättyy kello 16.40.
Tässä olisi keskustelun tärkeimpiä mielipiteitä:

Irina Shumskaja (teatteriliiton paikallisen osaston vastaava sihteeri, ammattidramaturgi): ”Kokonaisuudessa esitys miellytti. On potentiaalivaraa tulla vielä paremmaksi. Näytelmä ja esityskin nostavat tärkeitä ongelmia taiteen paikasta elämässä. Vuorovaikutus taiteen ja politiikan välillä. Ohjaaja osasi luoda tarpeellisen atmosfäärin, surullisen ja iloisen yhtä aikaa. Ensimmäinen näytös on kuitenkin pitkähkö, iloa puuttui. Puuttui vapauttavaa tunnetta. Toinen näytös oli mukavampi. Esitystä varmasti odottaa menestys.”

Darja Karpova: ”Esitys on minun sukupolveani varten. Silmät kostui. Syntyy muistelmia, assosiaatioita. Muistuivat meidänkin käyntimme rintamalla. Puuttuu kuitenkin charmia, parempaa liikkuvuutta. Monet puhuvat huonosti suomea. (Siitä muuten puhuivat monet muutkin. Puhuivat siitä, että tällainen esitys vaatii enemmän aikaa.)

Boris Gurevitsh lopussa kiitti ja sanoi, että ensi-ilta on vasta syksyllä. Ehdimme kypsyttää. (Ei kukaan haukkunut minua. Jokainen tiesi, miten minun on vaikeaa suuren väliajan jälkeen. Ja siitä olen kiitollinen. W.H.)

6.6.
Raija on mökillä. On kaunis kesäinen päivä ja nautin lenkistä Äänisen rannalla. Suihku, kahvi, Pushkinin Profeetan lausuminen, Viihdyttäjän tekstiä ja nyt painun rautakauppaan etsimään tavaraa mökille. Illalla on Pyhistä pyhin.

Eilen oli Hyvästi, viihdyttäjän ensi-ilta suljettuna esityksenä. Siis turisteja varten. Yleisöäkin oli runsaat sata ihmistä. Leninskaja pravdan nykyinen päätoimittaja oli katsomassa. Entinen pomoni aluekomiteassa. Oli suomalaisia Suomestakin. Vastaanotto oli melko sydämellinen. Esirippua piti nostaa neljä kertaa!

10.6.
Manokin harjoituksen jälkeen oli keskustelu kansallisen laulun ongelmista. Teatterin huoneistoon tulivat T. V. Krasnopolskaja konservatoriosta, Kim Ryzhkov musiikkiopistosta, Armas Mishin, TV-ohjaaja, toimittaja, Manokin Pauli Rinne, Antero Lehmus, Nikolai Samsonov ja minä. Puhuttiin tietenkin enemmän Karjalamme lauluista. Tuli Veronika Järvinenkin (entinen Kantele-yhtyeemme solisti ja sittemmin musiikki-opiston opettaja). Puhuimme siitä, onko tarpeen sellainen ilmiö kuin Manok, miksi meidän on etsittävä yleisöä eikä yleisö etsi meitä? Miksi ei synny uusia karjalaisia ja suomalaisia lauluja? Miksi niitä on syntynyt Suomessa meidän runoilijoitten runoihin? Ja kuka niitä laulaisi? Kun musiikkiopistoon ilmestyi suomea ymmärtävä opettajatar, niin luokka meinataan sulkea?

Huomenna keräännytään kello 19.30 TV:n suojissa. Ennen sitä minun pitää ehtiä vaalipaikalle sillä olen vaalialueen komission puheenjohtajana ja minun on avattava huoneisto. Alatalo ja Pauli lupaavat antaa loman elokuussa.

Tänään on Pyhistä pyhin turisteja varten. Esitystä tulee katsomaan myös Lapin maaherra ja hänen kanssaan Murmanskin kaupunginjohtaja. Yleisöä on reilut 300 ihmistä.

Sain makkaraa Teatteriliiton kahvilasta!!!

12.6. Perjantai.
Eilen harjoittelimme Manokilla ilman bassoja, mutta silti säestäjän kanssa. Muistelimme mielihyvällä vanhoja hyviä laulujamme.

Illalla jo 17.30 olin taas vaalipiirissäni. Tuntia myöhemmin tuli meidän ehdokkaamme kaupunginneuvostoon Jevgeni Mihailovitsh Trubin (nykyään kaupunginneuvoston järjestysosaston johtaja). Siis kyseessä oli tilaisuus äänestäjien kanssa. Tulivat ehdokkaat piirineuvostoon, tuomaristoon, vaalipiirin johtaja ym.
Minun piirialueeltani, jossa olin liimannut ilmoituksia tilaisuudesta jo toissapäivänä ja loput ilmoituksista pudottelin postilaatikkoihin, ei tullut ketään. Trubin ehdotti käväisemään yksityistalojen pihoilla.

Illalla oli se keskustelu kansallisten laulujemme kohtalosta, jota harjoittelimme toissapäivänä. Televisiokameroitten edessä. Nauhoitus tietenkin! Tilaisuus alkoi Kiiskon suudoh -laulullamme. Mukava historia on sillä laululla. Teatterimme näyttelijä Toivo Lankinen käänsi Boris Shmidtin runon, joka sepitti sen venäjän kielellä karjalaisten satujen mukaan. Shmidt oli itse juutalainen. Laulun säveltäjänä oli myös Karjalassamme tunnettu säveltäjä Abram Golland.
Toisena laulunamme oli Kalliolla kukkulalla ensin kansanlauluna ja sitten Chydeniuksen sovituksena.
Pauli Rinne lauloi Frosjan laulua, jonka Kontshakov sävelsi näytelmään Päcci.
Antero Lehmus lauloi Järvisen kanssa pari vepsäläistä laulua. Sitten Järvinen lauloi suomalaisen laulun Paimenpoika ja ja Kalle Raution laulun Leo Helon sanoihin, jonka nimi on Maaliskuu.
Puhuimme mm. siitäkin, että säveltäjiemme olisi hyvä oppia suomea, että ymmärtäisivät suomenkielisten runojen rikkauden. Syntyi ehdotus pyytää Kulttuuriministeriötä julistamaan kansallisten laulujen kilpailun. Ehdotettiin, että TV järjestäisi useammin kansallisen laulun kilpailuja.

Ja tänään, kun emäntäni lähti taas mökille kaivamaan, perkaamaan, kastelemaan jne., nukuin kuin herra melkein yhdeksään saakka. Juoksin Äänisen rantaan ja aivan alasti voimistelin auringon säteissä. Se teki hyvää, mutta hyvää oli mannapuurokin, jonka keitin aamiaiseksi.

Sitten luin äidin antamaa Liisa Tuurin Aavistusta elämästä -kirjaa ääneen suomen kielen harjoitusta varten.
Johdinautossa muistelin Ljutikovin roolia Viihdyttäjästä.

Pyhistä pyhin -esitys piti peruttaa turistiryhmien takia. Ne kaikki haihtuivat jonnekin.

Saatoin Pauli Rinnettä kotiinsa ja puhuimme-haaveilimme siitä, että löytyisipä joku, joka kirjoittaisi skenaariontapaisen suomen kielellä. Ja kyllä Manok voisi pyöriä suomenkielisissä luokissa laulamassa ja kertomassa elämästä, teatterista ym.
Pauli kertoi tulevan vuoden ohjelmistosta ja pahoitteli, ettei ole nykyaikaista kärkevää näytelmää. Hävisikö Bergmanin Isä? Muutama päivä sitten Tiedonantajassa ilmestyi artikkeli V. Bergmanista, jossa mainittiin tästä näytelmästäkin ja sen Suomalaisen teatterin ohjelmistoon ottamisesta...

13.6.
Pyhistä pyhin -esitys on menossa. Katsomossa on noin 200 henkeä ja melkein kaikki suomalaisia turisteja. Moskovalainen ohjaaja Oleg Lebedev, joka on ohjannut teatterissamme monen monta näytelmää ja ollut henkilökunnan jäsenenäkin monta vuotta, on kutsuttu Karjalan ministeriöön keskustelemaan vielä kerran A. Timosen Karjalan muan ohjelmistoon ottamisesta.

21.6.
Paikallishallintojen vaalipäivä. Raija on vielä mökillä.
Olimme äidin kanssa vaaliuurnalla, sitten menimme torille etsimään ruusuja Ahti Virtalaa varten. Hän täyttää 75 vuotta! Löytyi 3 ruplan x 3 = 9 ruplalla kauneutta.

Kello 13.00–15.00 olimme komissiollamme omalla vaalipaikallamme. Luovutimme ehdokkaiden vaalitodistukset. Uurnilla oli käynyt jo 80 % äänestäjistä.

Kello 22.00 alkoi ääntenlaskeminen vaalikomissiossa ja vasta 24.00 sain tulokset. Meidän äänestyspisteessämme kävi 412 äänestäjää. Seitsemän puuttui! Siis he olivat vastaan. Vein kiireesti pöytäkirjamme kaupunginkomiteaan ja luovutin kaupungin toimeenpanevan komitean väliaikaisen todistuksen Jevgeni Mihailovitsh Trubinille. Tulin kotiin yhden aikaan yöllä.

3.7.
Voi tätä elämää, kun ihmisille tärkeät päivämäärät unohtuu! Unohdimme Raijan kanssa, että kaksi päivää sitten yhteiselämämme täytti 30 vuotta! Samana päivänä teatteristudiomme liittyi teatteriin. Eilen kyllä teatterissa ilmestyi seinälehtinen, jossa meitä onniteltiin. Tänään saimme paikalliskomitean puolesta kukkia ja järjestetyn teetilaisuuden.

Nyt on menossa näytäntökauden viimeistä edellinen Pyhistä pyhin -esitys.
Valmistaudun Tartuffe-esityksen kuuluttajaksi.

6.7.
Mökkimme sijaitsee jossain Derevjankan ja Pääsevä Selän välillä. Sen nimi on Toverillinen yhdistys Taide. Se on rakennettu omatekoisten, todella mökkien yhdistelmänä metsän keskelle. Tai oikeastaan kaikki mökit ovat vielä rakenteilla.
Aamulla varhain pitää sulloutua täpötäyteen junaan, joka vie meitä tunnin verran Pääsevä Selän asemalle. Sieltä kävellään kärryt perässä. Niihin on sullottu ruokaa kolmeksi päiväksi. Mutta se sydäntä koskettava hiljaisuus! Lammessamme vesi on yhtä lämmintä kuin Mustameressä. Kolme kertaa kävin uimassa, kun hiki ei antanut pitää silmiä auki. Polttopuita piti pilkkoa, valmistaa pystytetyn talon seiniä maalaamista varten ja kiskoa puunjuuria, jotka häiritsivät pellon kyntämistä.

Panen muistiin kuitenkin eilisen päivän tapahtumia.
Aamukymmenestä kahteentoista saakka oli puoluekokous. Pauli kertoi tulevasta ohjelmistosta ja pyysi arvostelemaan suunnitelmiaan, mutta kuitenkin suuttui, kun tuli eriäviä mielipiteitä.
On suunniteltu harjoiteltavaksi puolessa vuodessa kuusi näytelmää?! Suunnitelmien mukaan pitää viedä loppuun Hyvästi, viihdyttäjä!, tehdä alusta loppuun Tshehovin Kolme sisarta, valmistaa Dekameron-niminen näytelmä nuorisosta, jota tänään alettiin jo harjoitellakin (Leo Närjä, Orvo Björninen nuorempi, Eila Närjä, Liida Sykiäinen). Lisäksi on vielä kaksi satua venäjän kielellä ja se Lokakuun juhlalle omistettu konsertti, joka tuli suunnitelmiin, ettei tarvitsisi ottaa Otatko miut, Karjal mua? -näytelmää, jota tyrkyttämällä tyrkyttävät aluekomiteassa Timosen pyynnöstä.
Suunnitelmissa on harjoitukset suomalaisen ohjaajan kanssa helmi-maaliskuussa, mutta näytelmästä ei ole vielä tietoa. Salkussa on Millerin Kaikki minun poikani -näytelmä.

Illalla oli uusien studiolaisten katselmus. Oli paljon hyvää! Nautin niin sanotuista etydeistä. Siis näytelmien katkelmista, joista otetaan vain kohtauksia. Nuoret ovat herttaisia, mutta kielikysymys on ongelmana.

Saimme tänään aamulla kirjeen Erikiltä. Kesäkuussa hän pääsi ”vapaalle jalalle”, mutta se on ehdollinen vapaus. Asuu jossain asuntolassa. Kirjoittaa, että myös aloittaa aamut lenkillä. Terveyttä täytyy kunnostaa. Hampaat ovat kurjassa kunnossa. Pyytää lähettämään suomalaisia oppikirjoja. Kirje tuli Segezhasta.

10.7.
Tulimme mökiltä kamalasti väsyneinä. Jalassani on ruusun oireita.

Ja tänään Raija lähti mökille takaisin ja minä painuin esitykseen. Elina Skvortsova (Lundin tytär) luki ensimmäistä näytöstä ja minä toista. Radistipoika sanoi, että häntä miellytti. Illalla luen jo yksin Tartuffen tekstejä.

Huomenna aamulla täytyy taas mennä rautakauppaan hakemaan maaleja, vaneria yms. ja kuljettaa sitten kärryillä, jos Venäläisen teatterin työntekijät eivät tilaa johtokunnalta bussia.

11.7.
Tänään tulivat katsomaan Tartuffea ikäloput Suomesta ja pojanklopit paikallisista kouluista, mutta katsomo on täpötäynnä.

18.7.
Kylmä sää jatkuu. Vielä eilen illalla, kun Raijani ja Raili lähtivät mökille, paistoi aurinko ja tytöt olivat tyytyväisiä elämään. Vaari, siis minä, istuin kahden Raijan keskellä ja ennustin toivottua lämpöä, mutta ei tippunut!

Eilen oli tavanomainen Tartuffe-esitys ja katsomossa oli runsaat 200 turistia.

Toissapäivänä esitystä ei ollut ja kävimme Allanin kanssa Viitaneessa, jossa asuu Allanin Niina vaimon äitimuori melkein maahan vajonneessa mökissään (Kuzjminki).
Mies täyttää 50 vuotta elokuussa, mutta työpaikalta yrittävät potkaista. Murmanskin alueen Poljarnyje Zori -atomivoimala supistaa henkilökuntaa. Mutta Allanilla on siellä kolmen huoneen asunto ja kaksi vuotta on jäänyt pohjoiseläkkeelle asti.
Kylvimme sisäänlämpiävässä saunassa ja porskahtelimme vieressä virtaavaan Shuja-jokeen!
Ryyppäsimme syntymäpäiväsankareitten kunniaksi, siis Niinan ja kolmannen tyttären Natashan terveydeksi. Se perhe kokonaisuudessa vaatii ryyppäämistä pohjanmaan kautta. Mummo on samaa mieltä.

Ajattelin näinä päivinä näitä Perestroikan tapahtumia. Sanotaan, jos valitaan johtajaksi hyvä työmies, ei hän voi olla hyvänä henkilökunnan kasvattajana. Ja olisi oikein hyvä siinä tapauksessa, että johtaja uskoo puoluejärjestöön ja se tekee rehellistä työtä. Entä jos johtaja päättää, että yhteiskunnallinen työ häiritsee päätehtäviä ja puoluejärjestö tekee pinnallista työtä näön vuoksi?
Viimeisessä puoluekokouksessa (tai edellisessä) teatterin toiminnanjohtaja Edvin Alatalo puhui siitä, että seminaarit häiritsevät työtä. Ja monta luentoa on päästetty ohi. Me Paulin kanssa olimme toista mieltä, mutta jos ei panna kovaa kovaa vastaan, koko homma voi mennä plöröksi. Tässä tilanteessa puoluejärjestön on oltava niin suuressa suosiossa, että sitä sitten uskoo kollektiivi, joka on suuruudeltaan kymmenisen kertaa suurempi. Nousee esille henkilökunnan kypsyys!!!

Pauli antoi opittavaksi oman roolinsa Naimapuuhista, Anutshinin osan. Yritän päntätä kallooni: ”Minulla kai on kunnia puhua talon suloisen emännän isän kanssa? Ai anteeksi, anteeksi.”

M. S. Gorbatshovin puheesta tilaisuudessa, johon kerättiin Neuvostoliiton luovantyön liittojen ja lehtimiesliiton edustajat: ”...kun liehahtivat intohimot Venäjän kirjailijaliiton hallinnon istunnossa, pyysin välittämään tovereille, että me huolestuisimme, jos luovantyön- ja taiteilijaintelligenssin solidaarisuuden asemesta syntyisi riitoja ja haukkumista ja Glasnostin, avomielisyyden ja demokratian osanottajat näissä olosuhteissa yrittäisivät saada aikaan revanssia. Se on, toverit, sallimatonta, se olisi leikkimistä kansan kanssa, maamme kanssa, sosialismin kanssa.(...) Kaikki kiperätkin kysymykset on ratkaistava keskustellen, kunnioittaen toisiansa. Äärimmäisessäkin mielipiteessä on jotain arvokasta, järkiperäistä, sillä ihminen, joka rehellisesti sanoo mielipiteensä, on huolestunut yhteisestä asiasta.” (Neuvostokulttuuri -sanomalehti. 16.7.1987)

22.7.
Raija painui taas mökille, vaikka toissapäivänä tulimme sieltä Railin kanssa.

Tapasin Stanislav Vitaljevitsh Kolosjonokin, jonka kanssa keskustelimme siitä, että Pergamentin pariskunta on sairaalassa. Varaministerimme V. Poutanen lupasi auttaa Pergamentin tytärtä asunnon saamisessa. Kolosjonok kyllä sanoi siihen, ettei tämä ministeri oikein vastaa ministerin vaatimuksia. On puhuttu Belonutshkinin persoonasta varaministeriksi, jos Poutasesta tulee ministeri.

Kyllä teatterimme esityksistä saamme usein kuulla kritiikkiäkin. Yksi turisteista kiukuissaan huusi turistiryhmän johtajalle, ettei meinaa katsoa sellaista paskaa omilla rahoillaan! Omskin turistit kyllä kirjoittivat vieraskirjaan: ”Kiitos teatterille esityksestä!”

25.7.
Tartuffen ohjaajakin sanoi minulle, että tulkkaan hyvin!

Mutta pääonneni tänään on Erikin tulo Railin ja Leenan kanssa! Eilen lähetin viestin Raijalle, että tulisi, mutta ei tullut. Päätimme huomenna yhdessä käväistä Pääsevä Selässä. Täytyy viedä kaksi lasia 70x24,5 cm ikkunoihin.

29.7.
Raija oli vastassa suurella tiellä. Otin Erkiltä selkärepun ja näin kun poika lähestyi suurin askelin äitiä. Itku tuli silmiin...
Tarkastelimme taloa, pelasimme shakkia, söimme. Onneksi toin kaupungista ruokaa. Pariskunta lähti paluumatkalle parin tunnin kuluttua. Raili jäi vielä vuorokaudeksi meidän luoksemme. Erkki kertoi, että hän pääsee vapaaksi, siis pois Segezhasta, vasta joulukuussa.

Eilen olin ministeriön kollegion istunnossa kutsusta. Sanoin Poutaselle, etten voi olla statukseni mukaan kollegion jäsenenä. Kuuntelin kulttuurityöntekijöiden Perestroikan puuhia. Tuntuu uusia tuulahduksia, mutta kuinkas taiteessa?
Toisena kysymyksenä oli sosialistisen kilpailun puolenvuoden yhteenveto. Aluekomitean N. J. Kopjov vaatii teatterilta kansallista näytelmää. Onpa aikoihin eletty! Vaatii kunniapäällikkyystyötä neuvostotiloilla.
Anna Vlasova ministeriön edustajana kertoi, että Suomalainen teatteri teki hyvän työn Cabaret-esityksen toteutumisessa, mutta jo pitkän aikaa ei ole tehnyt mitään yhtä hyvää. Ja mielenkiinto edellä mainittuun loppuu.
On ehdotettu järjestämään henkilökunnan vaalit, joissa valittaisiin taiteellisen neuvoston jäsenet; on ehdotettu tulevan ohjelman käsittelyä kollektiivissa; on etsittävä uusia ilmaisumuotoja oman yleisön saamiseksi; on ajateltava, miten panna puhumaan koko henkilökunta suomea; miten on koulutettava itseä työuran aikana?

Illalla oli esityksen jälkeen tapaamistilaisuus Joensuun teatterin kerholaisten kanssa. Siis he ovat teatterin kannatusryhmä (noin 300 henkeä), jotka myyvät kirpputorilla, esimerkiksi, muistoeineitä, keräävät rahaa ja myöntävät apurahoja näyttelijöille, lähettävät heitä ulkomaillekin.

1.8.
Viimeinen työpäivä tällä näytäntökaudella. Katsomo melkein täynnä. Ennen esitystä luin vieraskirjasta: ”Sydämellinen kiitos erinomaisesta esityksestä, erinomaisesti esitetystä käännöksestä (se korvasi kielentaitamattomuuden). Ryhmä turisteja Leningradista.”
Tunteita täynnä sellaisesta palautteesta istuin mikrofonin ääreen. Kymmenisen minuutin kuluttua tulee radiomiehen luokse järjestäjä ja 15 minuutin kuluttua lippujentarkastaja: ”Huonosti kuuluu!”
Radiosta huolehtiva poika panee koko voiman päälle, minä jo huudan mikrofoniin ja tietenkin katoaa mielihyvä itseltäni ja yleisöltä. Näyttelijät kuulevat kuuluttajan näyttämöltä. Voi jestas! Ei tarvitse olla korkea ammattimies, että käsittää: on eriasia onko katsomossa 50 henkeä vai kolmesataa. Saisi olla eri volyymi.

3.8. ovat Manokin harjoitukset ja tilipäivä. 4.8. olemme jo lomalla!

13.8.
Teatterin johtaja Edvin Alatalo Mikko Zelenskin kanssa toivat minut kiireesti Pääsevä Selästä Petroskoihin. Äitini joutui sairaalaan ja joku soitti teatterille. Pojat toivat minut sairaalan vastaanotto huoneen eteen: ”Olotila on vaikea. Tulkaa huomenna 9.00 ja 14.00 välillä.”
Äidin naapuria ei ollut kotona.

Näinkö se sitten tapahtuukin? Vielä toissapäivänä olimme hänen kanssa Oulun Siltojen laulut -kuoron esityksessä. Äiti itki, kun kuuli lapsuuden ajan lauluja melko vanhojen ihmisten esittämänä. Lähtivät kotiin Elina Kampin kanssa, joka äidin ehdotukseen mennä johdinautolla sanoi, että hän on 85-vuotias ja silti lähtee kävellen, kertoi myöhemmin Elli-täti.

15.8.
Olin kolme kertaa sairaalassa äidin luona. Raijan kanssa vaihdoimme lakanan, kun oli märkä. Tänään aamulla lääkäri ehdotti ottamaan sormuksen sormesta, mutta vaikeasti se kävi. Lääkäri mittasi verenpaineen. Se oli hyvä, mutta aivoverenvuoto huononee. Lääkäri pyysi keskustelemaan äidin kanssa. Kun aloin puhua, kasvoilla näkyi jokin liike ja sitten häntä alkoi oksettaa.

Olin äidin naapurin, nuoren naisen Olgan, puheilla: hän kuuli kello 12 paikkeilla kolahduksen seinään, mutta luuli, että mummo liikutteli sänkyään. Sitten kun huomasi, ettei kahvin tuoksua tuntunut, meni koputtamaan oveen. Kuuli jotain äänentapaista ja pyysi avaamaan oven. Kun sieltä ei kuulunut mitään, kutsui ensi-avun ja sitten miliisin. Miliisitkin piti kutsua kaksi kertaa, kun eivät uskaltaneet rikkoa ovea ilman lupaa... Ensi-apu teki pistoksia ja vei sairaalaan... Tänään lähetin kirjeitä Haapasille ja Lainalle. Soitin Allanille ja Solomanniin.

16.8.
Äiti oli aamusta vielä hengissä, vaikka edelleenkin tajuttomana. Eilen illalla olimme Erkin kanssa sairaalassa. Tuli hän vielä kerran tänäänkin. Lääkäri eilen sanoi, että ”teidän mummonne on lähdössä pois”. Allania ei vieläkään näy.

Erkki kertoi, että oli komissio, joka päätti, että mies pääsee vapaaksi joulukuussa. Minun sanoihini, että lopettaisit itsesi polttamisen, sanoi: ”Liian paljon voimia on mennyt edelliseen kieltäytymiseen.”
– Vodkastako? kysyin.
– Ei, vastasi, – huumeista. Mutta yli vuoteen en ole koskenut.
– Mitä? kysyin. – Oletko sinä sitten leirilläkin saanut?
– Jos on kysyntää, niin syntyy tarjontaa. Itse herrat komentajat myyvät niitä. (!!!???)

18.8.
Eilen, siis 17.8.1987 kello 9.00 jäin orvoksi. Äitini lopetti hengittämisen tässä maailmassa. Maila Nazarova soitti kello 8.30 ja hänelle sanottiin, että tilanne on samanlainen. Ja me Raijan kanssa tulimme sairaalaan kello 9.30 ja huone N6 oli jo tyhjä.
Lähetin Raijan postiin ja itse läksin teatteriin. Annettiin bussi klo15.00:ksi. Kuolintodistuksen saa vasta ruumiinavauksen jälkeen. Ja sähkeisiin piti olla sama todistus. Neuvosto-Karjalassa Walter Styf otti ilmoituksen ilman muuta. Se maksoi 40 ruplaa.
Tilasin ruumisauton, haudan, seppeleet omalta ja Allanin perheeltä. Bussilla kävin Besovetskin hautausmaalla, mutta en löytänyt ketään. Ostin Erikoiskaupasta, joka on järjestetty hautajaisia ja suuria vuosijuhlia varten, lihaa, kaksi kiloa makkaraa, kilon juustoa, teetä, karamelleja, säilykeherneitä, purkkimaitoa. Väkeviä eivät ole myyneet huhtikuusta alkaen ja kahvia ei löytynyt! Hyvä, että äidin piirongista löytyi paketti Suomesta tuotua kahvia. Satoi kuin turkin hihasta. Tulin kotiin likomärkänä.
Aamusta kävin vielä kerran hautausmaalla. Kortteli N22. Siis huomenna 19.8. kello 14.00 saattue lähtee suruhuoneesta Kirovin kadulta, 40a.
Lupasivat auttaa Pauli Rinne, Edvin Alatalo, Antero Lehmus ja Kissel. Lupasi olla mukana Viljo Ahvonenkin. Huomenna on Kantelettaren harjoitukset ja kaikki muut ovat harjoituksissa kiinni. Minun on tultava suoraan TV-nauhoitukseen 20.8.
Kävi Elvi Asserovna ja jätti oveen lapun, että "kaikki" solomannilaiset tuttavat tulevat. Autobussin lupasi teatteriliitto. Äidin naapuri Olga sai tuttavuuskaupalla viisi pulloa vodkaa. Raija keitti kiisselin. Huomenna aamusta keitetään lihat ja tehdään salaatteja. Tuli Segezhasta Erkki! Mennään huomenna aamulla hänen kanssa ruumishuoneeseen tarkistamaan kaiken. Mutta kummallista, ettei Allania ole vieläkään? Kello on jo 21.00.

22.8.
Lämmin kaunis lauantaiaamu. Oli rasittava, surullinen ja toiminnantäyteinen viikko.
Ruumishuoneessa 19. päivänä laitoimme Erikin kanssa äidin arkkuun, arkun nostimme korokkeelle, valokuvan alle. Erkki koko yön teki kylttiä muistopönttöön. Ostimme torilta kukkia. Ruumishuone oli varauskirjojen mukaan tyhjä ennen meidän vuoroamme. Mutta kun tulimme viimeksi koko perhejoukolla (Allan, Raija, Erkki ja Leena, Raili, äidin naapuri Olga miehensä kanssa) niin korokkeella olikin toinen mummo. Meidät oli siirretty toiseen huoneeseen. Kello 13.00 kuitenkin huone vapautui. Meidän piti vielä auttaa viemään edellinen arkku vieraan mummon kanssa autoon ja siirtää äiti lavalle. Panimme levyn soimaan ja tuttavia alkoi tulla. Tulivat kaikki tuttavat Solomannista ja ystävämme teatterista.
Äidin naapuri Olga ja Maila itkivät todellisesti koko sydämen pohjalta ja vaikuttivat tilanteeseen. Pikku Raili vapisi vielä pari tuntia hautajaisten jälkeenkin...
Hautausmaalla 22. korttelissa oli hiekkamaata... Aurinkoinen kaunis päivä, vaikka edellisenä päivänä sain niskoilleni saavillisen vettä...
Pienessä huoneessa, siis 11,5 neliömetrillä, oli 30 henkeä. Puhuin sitä, mitä piti puhua ja oli sydämellä, ryypättiin. Puhuivat toisetkin kauniita sanoja äidistämme. Syntyi sutkauksiakin, sillä äiti piti elämästä ja siinä komedia ja tragedia ovat niin lähellä toisiaan. Äiti muuten piti huumorista! Eräs Mailan ystävätär Tanja kertoi, että äiti kävi hänen luona muutama päivä sitten ja kehui naisen asuntoa ja sanoi, että yksi vika asunnossa kuitenkin on. Se on se, ettei se ole hänen!.. Muistelimme, katsoimme kuvia... Erkki väsyi ja lähti, mutta kohta tuli Gennadi Larisan kanssa...

20. ja 21. päivinä nauhoitimme Kanteletarta keskustelevisiota varten.
Illalla 20. elokuuta söimme loput salaateista ja lihoista äidin huoneessa, ryyppäsimme Allanin kanssa ja puhuimme siitä, miten jakaa se pieni perintö, mikä äidiltä jäi.
Pauli Rinne antoi Raijalle kaksi kirjekuorta: 40 ja 39 ruplaa. Toinen niistä oli teatteriliitolta ja toisessa oli kavereitten keräämät rahat. Pitäisi 40. päivän muistopäivänä järjestää kahvitilaisuus näyttelijöille!

25.8.
Yhdeksäs päivä – muistopäivä – äidin kuolemasta. Olimme Gennadin ja Larisan kanssa, tietenkin Raija mukana, hautausmaalla. Kukat haudalla olivat vielä ihan hyvännäköisiä. Lisäsimme uusia... Poikamme tuli Larisan kanssa kylään. Korjasi mummon radion, rupattelimme kolmisen tuntia, ryyppäsimme lopun vodkan ja joimme kahvia.
Perjantaina he lähtevät takaisiin Puolaan ja ovat siellä vielä 1,5 vuotta. Me Raijan kanssa lähdemme mökille.

29.8.
Pauli Rinteen pyynnöstä luin Johannes Linnankosken Pakolaiset. Sen ehdotti suomalainen ohjaaja. Suoraan sanoen tuskinpa se on teatterimme aineistoa, mutta jotain herttaista näytelmässä on, mikä lämmittää.
Talonpoikaistarina: ”Kuinkahan monta surua näihin Suomen peltoihin onkaan haudattu?...” ”Kukin elää täydellisesti omaa elämään, hairahtuu, nousee, kaatuu, kärsii aina vain yksin...” ”Me käymme nyt laiskankoulua.”

Kävi koko Erikin perhe...

Eilen oli Kanteletar, tänään Pyhistä pyhin. Huomenna aamulla ovat Viihdyttäjän lauluharjoitukset. Nyt on menossa Pyhistä pyhin -esityksen toinen näytös.

Väliajalla kävin rautatieasemalla saattamassa Gennadia Larisan kanssa Puolaan. Asemalla olivat myös Erkki Leenan kanssa, Larisan äiti Kaarinan kanssa, joka heti ryntäsi minuun syliini. Larisa itki, mutta Svetlana Pavlovna oli tiukan näköinen...

31.8.–1.9.
Aamulla oli Manokin harjoitukset.
Sitten oli puoluekokous, jonka aiheena oli Teatterimme yhteiskunnallinen elämä ja puoluejärjestön tehtävät.

Huomasin, että Allan odottaa jonkinlaista lahjaa minulta. Sepitin runon:

Elokuu -87

Он был для нас в Карелии дождливым,
Кружились ласточки сумбурно у земли,
Клубника сгнила, гриб пошёл червивый,
Он грустный был для Халловой семьи.
Нас удивить дождями очень трудно,
Мы к смерти все готовимся с рожденья.
Но тяжело и грустно беспробудно,
Что бьёт нас жизнь подчас без сожаленья.
Ушла в себя София-Петронелла
В своей каморке в тихом переулке.
В конвульсиях инсульта как сгорела,
Оставив тьму квитанций в той шкатулке.
Бечёвкой перевязанные пачки
И наших писем, справок, фотографий,
Свидетельства с препятствиями скачек.
Хватило б их для многих биографий.
Её надежды – наша жизнь с тобою,
Исполнятся ль они? Не нам судить.
Не будем спорить всё ж с своей судьбою.
Нам надо жить! Нам просто надо жить!
Тебе полсотни в августе случилось!
Пол века прожил. Сколько впереди?
Три дочери и внучка – очень мило!
А ты там продолжай и борозди!
Посев взойдёт. Построено немало!
Немало выпито, но это, брат, не в счёт.
Давай не посрамим фимилью Халлов
И это нам поставится в зачёт!
Хоть август – время сбора урожая,
И урожай у мамы на столе,
Свой урожай на время помножая,
Ты соберёшь, но будь всегда в седле!

Kuu elonkorjuun oli märkä Karjalassa
Ja pääskyt matalalla lenteli,
Mätäni mansikat, söi mato sienisadon,
Ja Hallin perheen suru kohtasi.
Ei sateita me koskaan ihmetellä,
Tie hautaan alkaa aina kehdosta.
Vaan suru murtaa, painaa sydäntämme,
Ei sitä järjellä voi kukaan käsittää.
On elo sammunut Sofia-Petronellan.
Hän huoneessansa hiljaa nukkui pois.
Kun liekki kynttilän hän paloi jättäen meille
Vain todistukset, piilotetut lipastoon.
On siinä lippaassa myös valokuvat, kirjeet
Ja niissä koko äidin elämä.
Puhalsi matkallaan niin harvoin myötätuulet,
Hän monet surut joutui kärsimään.
On äidin toiveet – meidän elämämme.
Ken tietää, toteutuuko koskaan ne?
On meidän turha syyttää kohtaloa,
Vaan täytyy elää yli surumme.
Sä täytit puolisataa elokuussa,
Vaan vuosia on vielä edessä.
On sulla kolme tytärtä ja vnutshka,
Ei hullumpaa, mutt’ lisää tulla saa.
Olet sä saanut työssä paljon aikaan,
Työ ahkera ain’ antaa hedelmää.
On meidän tehtävämme jatkossakin kantaa
Ylpeinä Hall-sukunimeä.
On kuu tää elonkorjuun aikaa,
On äidin pöydällä ne luonnonantimet,
Sä sadon runsaan kerätä myös jaksat,
Kun jaksat kylvää, hoitaa kylvökset.
(suom. Mirja Kemppinen)
1.9.
Tänään on vapaapäivä ja siksi rauhassa nauhoitamme TV:ssä laulujamme. Aloitimme Ankanpoikasesta, sitten oli se Poika ajoi punaruunilla, Oman kullan silmät, karjalainen Nagrishaudua, Oli kerran ukko, akka..., Talkoopolska, Saimaan valssi ja latvialainen Haukkui koirat hanakasti.

5.9.
No niin, tietenkin, silloin on kaunis aurinkoinen päivä, kun täytyy harjoitella! Harjoittelemme Viihdyttäjän VI ja VII kuvaelmaa. Illalla on Pyhistä pyhin.
Huomisesta päivästä alkaen Pauli antaa vapaapäiviä, mutta 9.9. on tapaamistilaisuus suomalaisten lehtimiesten kanssa ja siinä on Manokin laulettava.

15.9.
Käyn hammashoidossa jo neljättä päivää. 11.9. Kantelettaren esityksen aikana näyttelijät saivat nauraa ihan vatsan pohjalta, kun yritin hampaattomana irvistellä kohtauksessani.

Tulimme Raijan kanssa mökiltä. Saimme satona pari ämpärillistä perunaa. Saman verran jäi vielä odottamaan seuraava kertaa. Sain jonkin verran puolukoita ja kuivasimme sieniä...

17.9.
Uni ei tullut ajoissa... Ajattelin puhettani puoluekokouksessa, jonka pitäisi olla näinä päivinä. Pauli Rinne pääohjaajana on, mielestäni, mies paikallaan. Ihmetyttää kyllä, miksi hän ei järjestä yhteistä kokousta, jossa voisi kertoa suunnitelmista? Pelkääkö erimielisyyksiä, törkeyttä ja hävyttömyyttä, joita minä sain kuulla Kanteleessa? Puoluejärjestömme on kuin olisi maanalainen. Ei kukaan tiedä, onko sitä olemassa. Ei kukaan kerro mitään tapahtumista maamme mitassa.

Työn alla on kolme näytelmää: Tshehovin, Solovskin ja Gorinin. Lokakuulle omistettua konserttia täytyy vielä harjoitella kovasti. Aikaa on niukasti, mutta henkilökunta eilen ei tehnyt oikein mitään.

Taiteilijaliiton salissa oli mielenkiintoinen Kalevala-aiheinen Boris Akbulatovin ja leningradilaisen taiteilijan Ljukshinin näyttely. Borisin työt miellyttivät!

24.9.
Puoluekokous. Riveihimme tuli näyttelijätär Lidia Sykiäinen. Inkeriläinen, hyvin lahjakas! Hänen miehensä on entinen teatterimme varajohtaja Eino Sintonen.

Studiomme tulee Leningradista kahden vuoden kuluttua. Pääongelmana heillä on äidinkieli. On saatu aikaan se, että instituutissa, jossa studio opiskelee, suomen kieli hyväksyttiin vieraskieli-oppiaineeksi ja se antoi mahdollisuuden lisätä oppitunteja. On kirjoitettu kirje Venäjän ministeriöön studiolaisten lähettämisestä vaikka kuukaudeksi Suomeen. Olisi hyvä saada opettajia Suomesta. Opiskelumme aikana se oli mahdottomuus.

Odotamme Jeshinin skenaariota Lokakuun juhliksi.

Tuntuu siltä, kun Pauli valmistaisi lähtöä virastaan. Muuten on vaikea ymmärtää, miksi hän kieltäytyy luovantyöntuntien järjestämisestä: ”Minä en niitä tarvitse!” vastasi hän Katri Räikkösen hyökkäykseen.

26.9.
Henkilökunnalle luetaan Linnakosken näytelmää. Ohjaajaksi tulee Lassi Lindeman. Kyse on Pakolaiset-romaanin mukaan tehdystä näytelmästä (1908). Hyvin rauhallisesti myöhästyvät lukutilaisuudesta Pauli Vaklin (muuten uusi ammattiliiton paikalliskomitean puheenjohtaja), Pekka Mikshijev ja Sinikka Malmi.

Erna Lund täyttää 50 vuotta ja 35 niistä hän on ollut teatterimme näyttelijättärenä.

28.9.
Kirjailijaliiton huoneistossa oli tapaamistilaisuus suomalaisen puheopin opettajan kanssa. Hän on Oulun yliopiston dosentti. Lausui omia ja Suomen lyyrikkojen runoja sekä venäläisten runoilijoitten teosten käännöksiä.

30.9.
Eilen olivat ne Erna Lundin synttärit. Puoli vuosisataa hartioillaan.

Pauli Rinne on täynnä sappea, kun Venäläisen teatterin kokouksen jälkeen sai kuulla selkänsä takana näyttelijä Pilipenkolta: ”SKOT! (Elukka!)” Pauli pyörähti ja pyysi toistamaan ja sai kuulla kylmäverisen toiston. Mutta kun muita läsnäolijoita ei ollut kuin Pilipenkon kaveri Grishmanovski, Pauli suotta meinaa keskustella siitä Teatteriyhdistyksen hallinnossa ja kieltää hyväksymästä Pilipenkoa STD (Teatterityöntekijöiden liitto) jäseneksi.

Tänään oli ensimmäinen henkilökunnalle järjestetty tanssitunti.

Lokakuun juhlalle omistettua konserttia varten luen arkistoaineistoa. Vaikeista ajoista!
Teki ihan kipeää kun luin vuoden 1936 Nikolain Jaakkolan kirjoituksen Leniniläis-stalinilaisen kansallisuuspolitiikan toteuttamisesta Sovetti-Karjalassa: ”Ensimmäisen viisivuotisplaanin (suunnitelman, W.H.) voitokas toteuttaminen kiihotti karjalaisen vastavallankumouksellisen kulakiston (kulakki tarkoittaa varakasta maanviljelijää, W.H.) häntyreineen ja Suomen fasistisen porvariston takajaloilleen. Porvarillinen natsionalismi nosti päätään ja aktivisoi epätoivoisen taistelunsa Sovetti-isänmaatamme – SSSRiä, proletariaatin diktatuuria ja sosialistista rakennustyötä vastaan. Karjalan puoluejärjestön ja Sovnarkomin (sovet narodnyh komissarov, kansankomissaarien neuvosto, W.H.) entinen johto (Rovio, Gylling y.m.) luokkavalppautensa höltymisen ja kansallisen rajoittuneisuutensa tuloksena joutui porvarillisen Suomen puolueen orientoituvien natsionalististen ainesten talutusnuoraan (...). Historiallisen sisäänjohtamisen mielessä on syytä viitata siihen, että jo v.1918 Gyllingin johtama Suomen Työväen Tasavallan komitea sopimuksen solmimisen yhteydessä asetti kysymyksen Karjalan liittämisestä Suomeen, mikä ei onnistunut. V.1922 tov. Gylling herätti vanhan yhdistämisaatteensa uudestaan eloon.”

1.10.
No niin... 55 on täyttynyt. Jo seitsemältä aamulla olin lenkillä ja sitten kahvia nauttimassa. ”Mä en elääkkään vois, jos en kahvia jois”, tykkäsi toistaa äitini. Teatterilla minut kutsuttiin näyttämölle ja luovutettiin Kaunis Karjala -kuvakirja ruusun kanssa! Aamulla postilaatikossa olivat paikalliskomitean onnittelut.
Alkoivat taas Hyvästi, viihdyttäjä! -näytelmän harjoitukset.

2.10.
Kymmeneltä aamulla olivat tanssiharjoitukset. Kello 10.50 oli paikalliskomitean istunto. Vapaapäivä siirrettiin 6:nnesta 13:nteen lokakuuta. Marjamatkakin siirtyi 12:nteen lokakuuta. Ja nyt keräilen seinälehteen teatterimme 55-vuotisjuhlalle omistettuja toivomuksia.

Toveri Linstedt (siivooja): ”Toivottaisin kaikkea hyvää ja menestystä näyttelijöille ja kaikille teatterin työntekijöille. Olisi kiva, jos siivoojalle ostettaisiin imuke pölynimuriin.”

Maria Vasiljevna (lippujentarkastaja): ”Ensiksi toivottaisin menestystä ja että tapahtuisi kollektiivin yhteenliittyminen, että päällystö hellävaraisemmin suhtautuisi työntekijöihin! Terveyttä ja menestystä!”

Anni Husu (teatterimme järjestäjä): ”Terveyttä kaikille näyttelijöille. Enemmän uusija rooleja ja menestystä työssänne.”

Valentina Sidorova (puvustonhoitaja): ”Toivon, että jokainen vastaisi omasta työstään.”

Jelena Kriger (tarpeistontekijä, joka joskus otetaan näyttelijättäreksikin venäläisiin lasten esityksiin): ”Olen sitä mieltä, että täytyy olla enemmän lasten ja nuorison esityksiä venäjän kielellä. Ja työpaikalleni tarvitsisin tuuletusikkunan.”

Erna Lund (näyttelijätär): ”En oikeastaan tiedä, mitä toivottaisin teatterille? Ei tekisi mieli puhua abstrakteja sanoja ja toivomuksia ja taas konkreettista ei tule mieleen. On vaikea sanoa. Teatterissa perustana on luova työmme. Toivottaisin hyvää ohjelmaa ja hyviä ohjaajia. Majakovskin Saunan tai Buff-misterian tapaisia esityksiä. Meidän olisi autettavaa Perestroikaa. Gorkin Dostigajev ja muut -näytelmä auttaisi tässä. Tshehov taas, mielestäni, ei ole sillä linjalla. Tänään pitäisi tuntea itsensä toiminnassa! Ei järkeillä vaan toimia! En näe omaa paikkaani tässä teatterin toiminnassa. Olen valmis vaikka siirtämään sohvia paikasta toiseen.”

Vladimir Anisimov (puuseppä): ”En minä voi vastata. Minua tyydyttää tämä tilanne. Tietenkin, jokainen ajattelee ja pyrkii parempaan. Mitä taas tulee teatteriin, niin luulisin että teatterimme pitäisi saada varasto kulisseille. Mutta muuten on valoisaa ja lämmintä.”

Lidia Fjodorova (tarpeistonhoitaja): ”Tuuletin ja normaalia kylmää vettä vaikka, puhumattakaan kuumasta.”

Gennadi (Veli) Laine (näyttelijä): ”Roolien jakamisessa pitäisi enemmän luottaa näyttelijään. Toivoisin, että palkkaa maksettaisiin työn määrästä ja laadusta eikä työpaikalla olemisesta.”

Jelena Pavlovna Kornilova (näyttelijätär): ”Kaikki perinteet täytyy elvyttää ja säilyttää. Täytyy palata vanhoihin ja hyviin perinteisiin. Esimerkkinä voisi olla henkilökunnan ehdoton kokoontuminen näytäntökauden avajaisiin.”

Elina Skvortsova (näyttelijätär, E. Lundin tytär): ”Tuotannolliset neuvottelut ovat ehdottomasti tarpeen ja ne pitää järjestää ajoissa.”

Orvo Björninen vanhempi (näyttelijä): ”1. Jokaisen näyttelijän toivomus lienee, että olisi työtä. 2. Hyviä sisältörikkaita esityksiä. 3. Teatterin monivuotinen toivomus on saada lämpiöt kodikkaammiksi.”

Lokakuun 70-vuotisjuhlan skenaario
Päivän lopussa, siis kello 19.00 huoneessa N15 ohjaajamme luki skenaarionsa, joka on omistettu Lokakuun 70-vuotisjuhlalle. Hän on kirjoittanut sen vaimonsa (teatteriarvostelija) kanssa. Kerääntyi melkein koko henkilökunta. Niin kuin aina myöhästyi Mikshijevin pariskunta. Tilaisuuteen oli kutsuttu entinen näyttelijämme, teatterimme arvostelija, teatteristamme kirjan kirjoittanut Pjotr Jegorovitsh Nikitin.
Hyvin kuumaverisesti puhuivat Erna Lund, Katri Räikkönen, Raili Koskela, Vieno Kettunen, P. Nikitin, puhuin minä, Pauli Rinne ja ohjaaja. Alussa mielipide oli seuraava: teatterin historiaa ei ole näytetty skenaariossa täydellisesti. Ei ole mainittu sellaisia tunnettuja nimiä kuin Walter Suni, Toivo Lankinen, Liisa Tomberg, Irja Takala, Henri Routtu.
Itselläni syntyi mielipide, että ohjaaja teki arvokkaan työn jo siinä, että nosti historian sivujen kulmaa ja sieltä pulpahti niin paljon aineistoa, että riittäisi moneksi näytelmäksi. Mutta kuitenkin tuntuu siltä, että täytyy kirjoittaa siitä suuri kirja ja vasta sen perusteella näytelmä. Murros on skenaarion aiheena ja B. Lavrenjovin Murros (Razlom) -näytelmä ensimmäisenä näytelmänä ja alkuvaiheen symbolina ja miksi ei tämänkin päivän symbolina. Mutta onko olemassa nykypäivän Godun? Ohjaaja on varma, että aineesta voi syntyä hyvä esitys, sillä erityinen huomiomme kiinnittyy dokumentteihin.
Näytelmämme pääsankarina tulee olemaan Nyström (Ragnar Rusko, kirjailija ja teatterin ensimmäinen johtaja ja ohjaaja). Vallankumousmies sekaantuu näytelmän teksteihin esityksen aikana. Saa iskun selkään, kun hänet pidätetään ja viedään vankilaan. Syntyy se kuuluisa kirje Kuusiselle. Olisiko se toisen teatterin ohjaajan Kotsalaisen panettelua? Itse hän kaatui sotatantereilla. Siinä on elämän mutkikkaan kääntymisen esimerkki.
Teatterimme elämän vaikeuksista puhuu paljon kuuluisan Irja Viitasen nälkäpyörtymys Noran harjoituksissa sodan aikana.
Otatko miut, Karjalan mua? -näytelmä valkoisista ja punaisista.
Mutta niitten välillä onkin sisältörikas elämä! Pauli on vakuuttunut siitä, että aiheesta voi syntyä hyvä esitys. Ohjaaja on sitä mieltä, että, jos työtä tehdään vanhan näyttelijäsukupolven tehokkuudella, niin kuukaudessa esitys voisi kypsyä.
Vaikeitten aikojen sutkaus: ”Eletään kuin raitiovaunussa: yhdet istuu (siis ovat kaltereitten takana) ja muut vapisevat...”

9.10.
Hyvästi viihdyttäjä -esityksen ensi-ilta.

15.10.
Pirullinen ruusutautini nappasi taas säärestä kiinni ja kaksi vuorokautta kuumetta oli 39,4. Nyt se on taas ohi, mutta vahingoksi se kuitenkin oli. Tänään olisin saanut esittää Naimapuuhissa Onutshkinia.

Viimepäivät olivatkin melko rasittavia. Ja vaikka eräs taiteentutkija Voronina sanoi, että Viihdyttäjän harjoituksissa miellytin häntä eniten, en uskonut! Ohjaajakin läpiajon jälkeen kertoi, että roolini rytmisesti meni oikein eikä selittänyt muuta.

9.10.1987 oli Hyvästi, viihdyttäjä! -esityksen ensi-ilta. Kerrankin ei ollut mitään väkijuomia, vaan kahvia, lihapullia ja voileipiä juhlatilaisuudessa. Ja siksi kai ei syntynytkään mitään rentoutumistilannetta, jollaista näyttelijä kuitenkin tarvitsee. Ja sitä me emme osaa tehdä ilman väkijuomia.

Päätin tästä päivästä lähtien lukea vain suomalaista kirjallisuutta! Paitsi nyt sanomalehtiä...

16.10.
Aamulla kävin poliklinikassa ja samalla matkalla Pauli Rinteen luona. Hän onnitteli minua puoluesihteerin viran saamisesta. Siinä sitä oltiin. Ja minä kun ajattelin siirtymistä Näyttelijäkodin johtajaksi Irina Shumskajan ehdotuksesta. Ja kai sitä mieltä oli Paulikin, kun on Teatterityöntekijöiden liiton puheenjohtaja.
Ei muu auta, kun jatkaa elämäämme 130 ruplalla näyttelijänä. Nyt on ajateltava, miten aloittaa puheeni johdon kanssa muutoksista työssämme.

Illalla oli Naimapuuhat. Katsomossa oli noin 100 henkeä, heistä vain neljä suomalaista. Väliajalla ainakin 30 henkeä nappasi takkinsa ja karkasi esityksestä. Raija on viimeaikana ollut työssä teatterimme naulakossa. Kun yksi suomalaisista ojensi hänelle numerolapun, Raija kysyi ja minä olin kääntämässä, eikö miellyttänyt?
– Liian paljon kokeilua. Minusta siitä puuttuu ironiaa.
– Vaaditteko Te, niin kuin Gogol itse, enemmän ironiaa? kysyin minä.
– Minulla on huomenna seminaari, kokous, vastasi mies. – Ja siihen osallistuminen häiritsee syventymistä esitykseen. (Suusta paksu löyhkä.) Ei tämä ole minun takkini.
– Eikö tämä olekin Teidän numerolappunne?
– On, muttei takki! Ai, anteeksi. Minähän vaihdoin sen... Saako täällä jossain polttaa? En minä sitten lähdekään.
Esityksen jälkeen hän tuli kavereitten kanssa ja kirjoitti jotain vieraskirjaan. Huomattuaan minut kiitti esityksestä ja sanoi, että hyvä kun jäi: ”Loppu selitti paljon. Se oli Brechtin katsantokanta. Hiukan liikaa toimintaa oli alkupuolella.”
Otti takkinsa ja etsii jotain taskuista. Kaverit ovat huolissaan. Lompakko puuttui.
Juoksen sähkömiesten luokse: ”Antakaa vielä valoa katsomoon!” Ei löydy! ”Jospa se on jäänyt hotelliin”, päättää mies.

18.10.
Hyvästi, viihdyttäjä! Katsomo on melkein täynnä, mutta paljon lapsia turistien lisäksi. Lapsia on tuotu Latvan kylästä. Se on turistiretki. Lapset väsyivät eivätkä jaksaneet enää kuulokkeiden kautta kuunnella esitystä. Melkein sata ihmistä lähti. Mutta muut ottivat hyvin vastaan.

19.10.
9.30 olivat Manokin harjoitukset. Puhuin Paulin kanssa avoimen puoluekokouksen pitämisestä. Edvin Alatalo kannusti minua. Nukketeatterissa, jonka puoluejäsenet ovat meidän järjestössämme, sain tietää, ettei siellä ole aikoihin ollut nuorisoliittosihteeriäkään.

26.10.
Manokin harjoitukset. Paulilla ei ole aikaa harjoitella kanssamme. Se harmittaa.

Muistelimme Raili Koskelan kanssa Noran tekstiä. Se on osa sitä tulevaa konserttia.

Pelasimme Leo Närjän kanssa molemmat teatteriturnauksen ottelut. Sain kaksi pistettä!

Nuorisoliittolaisten vaalikokous. Siihen tulivat edustajat kaupungin- ja kaupunginpiirikomiteoista. Teatteristamme olivat Elina Skvortsova ja Oleg Godarev (teatterikoulunajan toverimme poika). Elina (Erna Lundin tytär) valittiin komiteaan. Sihteeriksi valittiin nukketeatterin työntekijä, puolueemme jäsen, Andrei Vasiljevitsh Majakov.

29.10.
Manok-pojat taas harjoittelivat.

Pelasin shakkia Verner Kisselin kanssa: 1:1.

Kello 12.00 on Noran harjoitukset.

Kello 14.45 tuli pyyntö koulusta tulla laulamaan Manok-yhtyeenä.

Kaupungissa liikkuu huhuja siitä, että muka metallimusiikin fanit lupaavat järjestää tilaisuuden, joka omistettaisiin Nuorisoliiton vuosijuhlalle. Kehotetaan olla päästämättä lapsia ulos kello 17 jälkeen. Pauli kuuli sen tyttärensä mieheltä, joka on miliisilaitoksen työntekijä.

30.10.
Aamulla oli tanssiharjoitukset ja monta hikeä tuloksena.

Kello 11.00 on ensimmäinen konsertin läpimeno. Se venyi nelituntiseksi.
Murros -ensi-ilta vastasyntyneellä teatterilla.
Lausumme Karjalan tasavallan päätöksen teatterin perustamisesta. Hurraamme ja heitämme hattuja ilmaan.
Kohtaus Murroksesta jatkuu. ”Nyströmin” huomautukset nähdystä.
Toiminta siirtyy Jalmari Virtasen asuntoon, jossa on meneillään teatterin taiteellisen neuvoston istunto. Luoto lukee Herra Malperi lähtee sotaan -näytelmäänsä.
Kohtaus Malperista (Pauli Vaklin, Vesikko ja Hakana). Siinä kohtauksessa olin kuuntelijana Virtasen roolissa.
Komissio Leningradista, (Petrovyhina Orvo Björninen vanhempi, Lund, Kettunen ja minä puolueen aluekomitean kulttuuri- ja propagandaosaston johtaja Hyppösenä.)
Sitten esitämme Karjalan kulttuuripäiviä Leningradissa: tanssi Kantelettaresta. Vieno Kettunen ja Erna Lund konsertin vetäjinä lausuvat tervehdyksen Leninille, Stalinille ja Zhdanoville. Kuorolla laulamme ylistystä Stalinille. Naiset koko henkilökunnan voimalla huutavat hurraata! Siihen yhtyvät miesnäyttelijät, jotka sillä aikaa pukeutuvat merimiehiksi. Nyström teatterinjohtajana vaatii uskottavuutta huutoihin.
Mutta merimiehet muuttuvatkin vankilaleireihin lähetettäviksi, nyt yhtyvät naiset. Kaikki seisovat tiivisti kiinni toisissaan, selin yleisöön. Yksi heistä onkin Nyström-Rinne, joka lukee ääneen kirjeensä Kuusiselle vääryydestä häntä ja hänen kaltaisiaan ihmisiä kohtaan.
Sodan äänet! Moskovalaisen kuuluisan ohjaajan Demidovin roolissa Pekka Mikshijev vetää Noran harjoitusta. (R. Koskela ja W. Hall). Hanuristinsoittajana ja samalla balettimestarina on Musiikkiteatterin balettitanssija Slava Shepelev. Harjoitellaan sitä kuuluisaa Tarantella-kohtausta.
Darja Karpova ja Katri Räikkönen kertovat teatterin historian vaiheista. Radiosta kuuluu Antti Timosen ääni Otatko miut, Karjalan mua? -aiheesta. Pekka Mikshijev on Vasseleina, Orvo Björninen nuorempi Riikona, äitinä Aili Ragujeva ja isänä Gennadi Laine.

31.10.
Nora-kohtauksen harjoitus.

Pauli Rinne antoi luettavaksi Kozlovskin yksinäytöksisen näytelmän. Sen nimi on Vastuutonta kansaa ja se on venäjän kielellä. Sisältö: on tullut käsky luoda tehtaalle raittiusseura, ehdokkaina ovat, tietenkin, johtaja ja puoluesihteeri! Kukas kolmantena? Käy liikkeen sisäpääsyoven luokse ja kysele, jospa joku suostuisi. Ei löytynyt ehdokkaita. Suostuttelevat juopunutta. Mutta kun mies ei oikein käsitä, mistä on kysymys, hänelle annetaan ryyppy, että palautuisi selvä järki...

Teatterin huoneisto on täynnä amatöörejä, jotka valmistautuvat suureen juhlaan. Teatterilaiset eivät oikein löydä harjoituspaikkaa. Ja 5.11. pitäisi esittää sitä juhlalle omistettua konserttiamme.

6.11.
Eilen Omistetaan...-konsertin (sillä nimellä sen konsertin pitäisi mennä) harjoitukset järjestettiin toisen kerran näyttämöllä. Ja melkein alkuun ne tyrehtyivät, sillä näyttämöllä oli puolipimeätä, lavamiehet eivät tienneet vielä mitään, lavastaja ei tiennyt vielä puvuista mitään, näyttelijät eivät olleet vielä oppineet tekstiä jne.
Ohjaaja Jeshin valitti, ettei näyttelijöiden puolesta ole suurta tahtoa. Hän pyysi näyttelijöitä yöharjoituksiin. Pekka Mikshijev ensimmäisenä sanoi jyrkästi: ”EI!” Siihen yhtyivät kaikki. P. Rinnekin sanoi, ettei yöharjoituksista ole hyötyä.

Illalla oli sairaanhoitajien juhla-iltamat ja teatterimme huoneisto oli vuokrattu ohjelmamme kanssa. Ohjelmaan oli merkattu kohtaukset Kantelettaresta, Viihdyttäjästä, Tartuffesta ja pyydettiin Manokin lauluja. Mutta samana aikana, vaikka hiukan aikaisemminkin, oli Musiikkiteatterin huoneistossa kaupungin ja aluekomitean juhlaistunto ja siinä konsertissa meidän piti myös laulaa.

On päätetty luopua Omistetaan-konsertin huomisesta ensi-illasta.
Aamulla oli jo virallisesti sanottu, että 7. ja 8. marraskuuta esitetään Tartuffe-näytelmä. Ja uuden ensi-illan päivämäärä on 14.11.
1930-luvulla tästä olisi syntynyt poliittinen juttu. Toverit olisivat voineet huomata viittauksen: luulosairas Lokakuun juhlapäivänä??!!
Ohjaaja viittasi siihen, etteivät näyttelijät olleet tarpeellisella tasolla harjoitusten aikana. Kaikki hermostuivat sen verran, että Erna Lund kieltäytyi tehtävistään. (Itse kuitenkin pelästyi rohkeaa askeltaan.) Pauli Vaklin astui Rinteen eteen ja ilmoitti, että kaikkihan olivat konserttimateriaalia vastaan ja Rinne aloitti harjoitukset omavaltaisesti.
5.11. harjoituksen aikana kiehui näyttelijöiden aulassa: ei saisi, muka, tällaista materiaalia harjoitella. Miksi pitää repiä vanhoja haavoja?
Näyttelijät ovatkin melko taantumuksellista väkeä, ajattelin minä. Pekka Nikitin ainakin sanoi, että häntä tuleva esitys miellyttää.

7.11.
Alatalon mielipide oli, ettei henkilökuntaa kannata koota juhlaonnitteluja varten. Riittää seinällä oleva onnittelupäiväkäsky. Eilen harjoitusten jälkeen ohjaaja kutsui saliin näyttelijät ja minä puoluesihteerinä puoliääneen onnittelin kuitenkin henkilökuntaa. Ilmapiiri onkin erikoinen!

Tänään on 4–5 pakkasastetta. Kulkueeseen tulivat Liisa Tomberg, Hakana Pekkasen kanssa, Ragujeva, Sinikka Malmi ja Sergei Kallio (puuseppä) ja melkein ennen aukiota tuli Pauli perheineen. Minä olin Raijan kanssa. Kuinkas muuten, kun olen puoluesihteeri.

16.11.
14. marraskuuta oli avoin puoluekokous Näyttelijäin kodissa, teatterimme yläkerrassa. Läsnä oli noin 30 henkeä 85-henkisestä kollektiivista. Näyttelijät kyllä olivat melkein kaikki. Tuli ministeri, Vavilova aluekomiteasta, Lentshitskaja ministeriöstä, lehtimiehiä molemmista tasavallan päälehdistä, Pruntsev alueellisesta ammattiliittokomiteasta.
Alatalo johtajana kertoi uudesta koetoiminnasta teatterialalla. Siitä oli seminaari Eestissä, johon hän osallistui. Kertoi siitä Ugala-teatterin toiminnasta melkein kaksi tuntia.
Liisa Tomberg yritti lopettaa johtajan puheen, kiilaantui puheeseen ja alkoi puhua suomen kielen käyttämisestä teatterissamme.
Pauli Rinne puhui ongelmistaan, puhui Strelkov. Molemmat olivat sitä mieltä, että teatterimme täytyy yhtyä eksperimenttiin.
Ja tänään koolle oli kutsuttu taiteellinen henkilökunta. Eksperimentti alkoi. Järjestettiin ”salaiset” taiteellisen neuvoston vaalit. Sääntöjen mukaan taiteellinen johtaja (P. Rinne), toiminnanjohtaja (E. Alatalo), ammattiliiton paikalliskomitean puheenjohtaja (P. Vaklin) ja puoluesihteeri (W. Hall) olivat ilman muuta luettelossa. Näiden lisäksi valittiin 9 henkilöä.
Teatterin päätaiteilija Rahlin sai 21 ääntä, Zelenskaja (Räikkönen) sai 15 ääntä, Orvo Björninen (vanh.)15, Leo Närjä 15, Erna Lund (Skvortsova) 12, Björninen (nuor.) 12, Mikshijev 11, Kornilova 11, ja Venla Kiiranen (dramaturgi) 11 ääntä.

Taiteellisen neuvoston ensimmäinen kokous ehdotti pyyhkimään pois ohjelmistosta Pyhistä pyhin -näytelmän. Kolmen päivän kuluttua keskustelemme uudesta Jeshinin ensi-illasta (Omistetaan...).
Syntyi ehdotus lyhentää Naimapuuhia ja jos Jeshin ei suostu, niin pyyhitään koko esitys pois ohjelmistostamme.
Pauli Rinteellä syntyi kysymys Bergmanin Isä-näytelmästä. Pauli Vaklin on sitä mieltä, että se on vanhentunut.

19.11.
Kello 15.30 oli Hyvästi, viihdyttäjä! -esitys. 300 turistia. Hyvin otettiin vastaan!

Huomenna kello 10.00 teatteriin tulee suomalaisia lehtimiehiä. Pauli pyysi tulemaan.

Kello 12.00 luemme uutta näytelmää ja illalla on Viihdyttäjä.

22.11.
Eilen luimme Kozlovskin pienoisnäytelmiä, Perestroikan komedioita. Mutta toisella niistä ei ole vielä sensorin lupaa. Sitten harjoittelimme Omistetaan…-konserttiamme.

Kello 16.30 oli Teatteriliiton kokous, jossa mitätöitiin Karjalan Teatteriliiton hallinnon päätös Pilipenkon poistamisesta hallinnosta ja koko liitosta käyttäytymisensä vuoksi. Valittiin Liiton hallinnon yhteydessä toimiva näyttelijäin komissio. Suomalaisen teatterin edustajiksi siihen valittiin P. Mikshijev ja R. Koskela...

Illalla oli Omistetaan... -esitys, jota tulivat katsomaan Lev Maltshukov, Jaakko Rugojev, Vsevolod Ivanov (Leninskaja pravda) ja varaministerimme Alevtina Kemova. Raijani lisäksi oli viitisenkymmentä oppilasta jostain teknillisestä opistosta. (Sanotaan, että esitys lasketaan ”jarruilla unhoon”.)

26.11.
Luoksemme tuli Viktor Poutanen ja kertoi, että aluekomiteassa hänelle ehdotettiin Kulttuurirahaston puheenjohtajan paikkaa (hän oli vielä varaministeri). Mies kieltäytyi ja hänelle ehdotettiin uuden työpaikan etsimistä.

Tänään meni TV:ssä toissapäivänä nauhoitettu lähetys studiostamme, joka on täyttänyt 30 vuotta. Kerroimme siitä Leena Kornilovan kanssa.

30.11.
Eilen oli Viihdyttäjä-esitys ja taas oli parisataa lasta ja Liisa Tomberg mukana. Kyllä tämä esitys vielä kelpaa lapsille, mutta kun toissapäivänä esitimme lapsille Omistamme..., ja katsomossa oli 5.-6.-luokkalaisia, niin se oli todellakin vitsi. Koululaiset keskenään puhuivat, että kyllä on paskaa...

Kello 10.00–15.00 harjoittelimme Kozlovskin näytelmää. Väliajalla tuli johtajamme sihteeri ja kertoi minulle, että soitti Nikolai Kopjov aluekomiteasta ja pyysi minua soittamaan. Soitin ja sain kuulla ehdotuksen suostua perusteilla olevan Kulttuurirahaston varapuheenjohtajaksi. Pyysin armahdusta päätökseni kanssa. Annettiin pari tuntia sitä varten.

Käännyin kavereitten puoleen. Pauli Rinne oli sitä mieltä, että olen teatterille tarpeen. Orvo Björninen sanoi, että minun on päätettävä itse, mutta ”kyllä täälläkin olet paikalla, et syö toisten leipää! Sinunikäisiäsi onkin vähän.” Esityksen ohjaaja Tihij: ”Ensi-ilta Teidän ainakin täytyy esittää.”
Tietenkin Katri Räikkönen-Zelenskaja oli sitä mieltä, että jäisin teatteriin. Mutta he unohtavat, että näyttelijän palkkani on mitätön. Mutta sen kavereitten enemmistön mielipiteen kanssa tulin aluekomiteaan ja kieltäydyin! Näin vanhana miehenä aloittaa taas ihan uutta uraa on vaikea! Vaikka 180–200 ruplan palkka minun nykyiseen 130 ruplan verraten onkin houkuttava. ”En pärjää Kalaberdan kanssa”, lisäsin siihen. Ja lähestyy sielunpuhdistuksen aika.
Raija kannatti ajatustani!!!

Nyt painun Edvin Laineen Akaton mies -elokuvaan. Kaunis filmi! Välillä kyllä tuntui siltä, että vaikka elokuvassa tehtiin kovaa työtä, mentiin naimisiin, hukuttiin, kuoltiin, aiottiin hirttäytyä, oikeastaan ei tapahtunut mitään? Eikö otettu lähelle sydäntä? Mutta erinomaiset maisemat! Hyvät isäntien tyypit ja verraton suhtautuminen maahansa.

Orvo ja Tanja Björniset kutsuivat kahvikupille ja tietenkin tarjosivat ryypyt päälle. Pari tuntia kului keskusteluissa...

4.12.
Kulttuurirahaston perustava kokous
Viidenkymmenen minuutin selostuksen Neuvostoliiton kulttuurisäätiön perustehtävistä ja Kulttuurisäätiön Karjalan osaston perustamisesta teki ministerimme Oleg Strelkov. Toisena pykälänä olivat hallinnon ja tarkastuskomission vaalit. Selostuksessa Strelkov puhui siitä, että Neuvostoliiton Kulttuurisäätiö on perustettu 12.11.1986. Moskovassa puheen piti NKP KK:n puoluebyroon varajäsen ja Neuvostoliiton kulttuuriministerimme Demitshev. Moskovassa rahaston puheenjohtajaksi valittiin akateemikko Dmitri Lihatshev. Sen päätehtävänä on hyväntekeväisyyden elpyminen, myötävaikuttaminen kulttuurin rikkauksien omaksumiseen ja kansainvälinen kasvatus. Erityistä huomiota kiinnitetään taiteen keräilijöihin. Rahaston pitäisi pysyä pystyssä perustajien jäsenmaksuilla ja hyväntekeväisyysiltojen tuloilla. Osoitteena heillä on Malaja Petrovka 28/2. Otetaan vastaan kaikentyyppisiä lahjoituksia. Kulttuurisäätiö alkoi julkaista Nasledije (Perintö) -aikakauslehteä.

Gennadi Vavilov (säveltäjä): ”Olisi tarpeen järjestää kansanlaulufestivaali ja vallankumouksellisten laulujen juhla.”

Lopatkina (kotiseutumuseon johtaja): ”Karjalassamme on 118 amatöörimuseoita. Viimeisten 10 vuoden aikana luku on nelikertaistunut. Monet niistä ovat kasvaneet valtion museoiden tasolle. Yksityiskeräilijöillä on karttunut esineitten määrä. Esimerkiksi vepsäläisellä Loninilla Soutjärvellä on kotonaan 3000 kerättyä esinettä. Monilla on ainakin 1000 esinettä. He ovat niitä entusiasteja. Lihatshev puheessaan puhui yhteiskunnallisen kiitollisuuden hengen elvyttämisestä. Suomen Turussa on olemassa lahjoittajien Kultainen kirja. Museossamme on kerätty ainakin 134 000 esinettä ja näytteillä on vain 8 000. Olisi hyvä saada näyttelysali. On lujitettava suhteita Suomeen!”

Kurilova Inga Nikolajevna (Aunus, taidegalleria): ”Meillä on mahdollisuus järjestää useammin kaikenlaisia näyttelyjä ja museoiltamia. Ongelmana on karjalan kielen säilyttäminen. Runoilijoiden iltamat voitaisiin pitää museossamme. Esimerkiksi Jalmari Virtasen 100-vuotisjuhla on järjestettävä kaupungissa, jossa hän muutaman vuoden on elänytkin. Museossa saisi olla musiikki-iltamia. Meillähän on hyvin omaperäinen kulttuuri, joka on säilytettävä. Verhovje-taajamassamme on museon haaraosasto, Talonpojan talo. Olemme valmiit järjestämään tilaisuuden säveltäjä Vavilovin kanssa. Kansa sanoo: ’Älä ole kiireinen, ole muistava!’”

Tolski (TV:n johtaja), mandaattivaliokunnan johtaja: ”130 edustajan kokoonpanossa on 76 venäläistä, 13 karjalaista, 13 suomalaista, 6 valkovenäläistä ja 5 ukrainalaista.”

Ja vaalien tulokset yllättivät! Minut valittiin kuitenkin varapuheenjohtajaksi Dubinskajan kanssa. Dubinskajan muka piti olla palkallisena varajohtajana ja minun palkattomana. Dubinskajan on lähdettävä seminaariin Moskovaan ja sen jälkeen on suunniteltu kerääntyä pohtimaan toimintasuunnitelmia. Minun on valmistauduttava pitämään luentoja Kulttuurisäätiömme perustamisesta ja tehtävistä.

8.12. On tiistai ja vapaapäivä! Kello 8.00 olin lenkillä. Juoksin Äänisen rannalle. On satanut sen verran lunta, että lenkkitossut olivat heti märkänä. Ääninen on alkanut jäätyä rannoista. Aamiaisen jälkeen meinaan käväistä ravintolassa pyytämässä kahvia, kun Erkki Leenan kanssa meinaavat tulla kylään. Pelaamme shakkia. Yritän kokeilla uusia suksia.
Illalla kuuma amme tekee hyvää. Ja sen päälle katsomme telkkarista, miten se Gorbatshov pärjää Amerikoissa?

Eilisessä puoluekokouksessamme luovutimme puoluekirjan näyttelijätär Lidia Sykiäiselle.
Kirjoitin anomuksen puoluejärjestölle siitä, että vapauttaisivat minut "muistutuksesta". Kokouksemme suostui pyyhkimään sen "tahran", jonka sain huonosta Kantele-johtajuudesta.

Aamuisin ja iltaisin harjoittelemme venäjänkielisiä Kozlovskin pienoisnäytelmiä: Rajantakainen idea (Zagranitshnaja ideja) ja Ymmärtämätön kansa (Neponjatlivyi narod). Minulla on tottumattoman suuri rooli. Esitämme kahdestaan Paulin kanssa melkein koko näytelmän ajan. Hankaluuksia syntyy kun pitäisi harjoitella kovasti ja uusi työpaikka vaatii voimia (tarkoitan säätiötä).

9.12.
Venäläisen teatterin suojissa pidetään ministeriömme kollegiota. Aiheena on teattereiden ja konserttijärjestöjen ohjelmisto.
Näytäntökauden tulokset Suomalaisessa: Linnankoski, Raisa Mustonen, Kozlovski, Tshehov.
Musiikkiteatterin pääohjaajan puheen jälkeen ministeri ilmoitti, että joku oli soittanut yleisön nimissä ja sanonut, että Agentti 00 -esityksestä ohjaaja ja näyttelijät on haastateltava oikeuteen!

Kantele-yhtyeen puolesta puhui sen nykyinen taiteellinen johtaja Genrih Turovski: ”Valmistamme uutta kaksiosaista ohjelmaa. Näytämme kollektiivin uudet kasvot! Ohjaajana on Mironov filharmoniasta. Toinen osa on Karjalainen kansanjuhla. Me yritämme muuttaa yhtyeemme kieltä. Ennen se oli vanhanaikaista eikä saanut vastakaikua yleisöltä. Balettimestari Jevgeni Smirnov tekee karjalaisten tanssien sviitin Sampo-baletista. Viola Malmi asettaa kolme tanssia. Ne ovat valmiina v.1988 syksyllä”, kertoi Turovski. ”Smirnovin tansseja vastaan puhuivat yhtyeen ukot.”
Turovski ilmoitti, että voimiansa balettimestareina koettavat Raisa Kalinkina ja Leontjev.

12.12.
Teatterimme taiteellisen neuvoston istunto. Järjestetään kuitenkin luovantyön tunteja. Niitä valmistellessa taiteellisten neuvoston jäsenten on katsottava esityksiä. Olen parissa Katri Räikkösen kanssa.
Kerran kuukaudessa pidetään keskustelutilaisuus henkilökunnan kanssa.
Vuodeksi 1989 on suunniteltu matka Suomeen. On tarpeen löytää maksullisia suomen kielen opettajia teatteriimme ja studioon.
Muuten istunto olisi mennyt hyvin, mutta Pekka Mikshijev nosti kysymyksen, miksi Alatalo antoi käskyn lavastaa satu vanhoilla kulisseilla? Sellaista on muka puhunut esityksen järjestäjä Anja Husu.
”Sellaista minä en voinut käskeä”, vastasi johtaja.
Silloin Pauli huusi Pekalle, miksi hän syyttää ilman perusteita? ”Piti kutsua Husu keskusteluun.”
Hermostunut ilmapiiri laajenee teatterissa niin kuin koko kaupungissa ja koko Neuvostoliitossa.

17.12.
Nauhoitimme TV-studiossa Tshehovin Joulukertomuksia. Se oli TV-toimittajien ja teattereiden yhteistyön tulos. Mukana olin minäkin. Ainakin ohjaaja oli mielissään.

Tänään kävin saunassa. Se on aina erikoinen tapahtuma, kun täytyy seistä jonossa ensiksi ja sitten se peseytyminen ja lauteilla oleminen suuren joukon keskellä. Yksi huutaa, että on heitettävä löylyä ja toinen on sitä vastaan, sillä se ei nosta kuumuutta yms. Jos sattuu tuttava, niin sitten keskustellaan hiljakseen pukeutuen. Mutta naulakossa on pitkä jono ja on vapautettava paikkoja.

Saunasta tultuani sonnustauduin nuorten säveltäjien konserttiin. Miellyttivät V. Shinovin konsertto, M. Libmanin ja Andrei Kondakovin teokset. Libmanin konsertto oli erikoinen, mieleen tuli unen näkeminen. Mutta hämmästyttävintä tässä tilaisuudessa oli nähdä aluekomitean Kopjov. Harvoin hän käy tällaisissa tilaisuuksissa, jos puolue ei ole velvoittanut. Hän tuli luokseni ja sanoi, että minut kuitenkin aiotaan siirtää Kulttuurisäätiön palkallisen osaston tehtäviin. Dubinskaja muka kieltäytyi. Ja 16. tammikuuta minun on mentävä Moskovaan tehtävän hoitajana. Mutta aamulla Pauli ja uuden näytelmän ohjaaja kieltäytyivät päästämästä minua Moskovaan.

Illan keskustelimme Raijan kanssa, unesta ei oikein tullut mitään ja yöllä tuli ajatus, joka vahvistui aamulla, että tämä onkin viimeinen kerta, kun minulle ehdotetaan vastuullista ja hyvin palkattua työtä. Eläke on nokalla ja on ajateltava sitä. Suostuin! Pauli pahastui kauheasti. Kopjov kyllä lupasi, että minä voin tehdä samalla työtä teatterissa. Ainakin jonkin verran...

Eilen Pauli pani minut harjoittelemaan Zamorjonovin roolia suomen kielellä, vaikka jo kolme viikkoa olin harjoitellut venäjän kielellä Shustrovia. Oli vaikeaa, hermostelin ja kenkkuilin.

22.12.
Valtion Suomalainen draamateatteri on taas Leningradissa: Viipuri-hotelli ja samanniminen kulttuuripalatsi. Toimme tänne Cabaret-esityksen. Asemalla vastassa olivat komeat bussit. Yhteisen aamiaisen jälkeen lähdimme retkelle Menshikovin palatsiin. Se oli upea käynti vanhanaikaisessa palatsissa, jossa oli uusittu koko sisustus. Ajan henki lemusi matalissa suojissa.
Illalla kyllä hermostuminen tunkeutui näyttämöllekin, joka on liian suuri kulisseillemme. Huonosti kuului. Ohjaaja Andrejev oli ihan hermona.
Huomenna illalla on esitys ja tapaamistilaisuus kriitikkojen kanssa.

25.12.
Eilen kävimme Orvon kanssa Leningradin kaupoissa. Sehän on välttämätöntä.

Katsoin päivällä Remontti-esitystä Liteinyin teatterissa. Muistiin tuli sama näytelmä Golikovin asettamana Petroskoin Venäläisessä teatterissa. Sitähän ei näytetty yleisölle. Sain silloin aluekomitean Kiurulta nuhteita valppauden kadottamisesta. Mutta kyllä se hyvä näytelmä on! Kyllähän jokainen katsoja ymmärtää, että puhe on Suuren talon remontista. Tähän esitykseen ohjaaja lisäsi menneitten aikojen asukkaat valkoisissa puvuissa... Esityksen alkuun on lisätty tekstiä: sanomalehtien ja Ogonjok-aikakauslehden iskulauseita Perestroikasta. Olga Savarenskajan, joka on tämän esityksen taiteilijana, iskulausejuliste ”Korjataan talo N 23 ennen määrättyä aikaa!” on vanhentunut ja ränsistynyt. Monta hyvää tyyppiä näyttelijöiden työssä. Kyllä Golikovia tarvittaisiin Petroskoissa!

Tapaaminen Viktor Rozovin kanssa
Sitten oli mielenkiintoinen tapaamistilaisuus Taidepalatsissa Viktor Rozovin kanssa Teatteriyhdistyksen suojissa, Karjalaisessa vierashuoneessa. Rozov oli sitä mieltä, ettei meidän kannata penkoa menneen ajan pyykkiä: ”On elettävä tulevaisuutta ajatellen.”
”Kostroman kaupungissa oli aikoja sitten tapahtunut oikeusprosessi. Sen tuloksena mieheltä katkaistiin sormet. Mies oppi kuitenkin sytyttämään tulitikkuja ja poltti erään kylän. Olemmeko me syyllisiä vai ei. Me olemme liikaa politiikassa. Aika on hyvin tahmeaa. Haluaisin olla se, mikä olen. Kuitenkaan en voi vaikuttaa. Pysähtyneisyyden aikana ei ollut vastustajia ja ajatuksista tuli velttoja. Te olette nuoria! Huutakaa helvetissä! Tai muuten muututte, deformoidutte. Teatteriyhdistyksen on puolustettava näyttelijöitä, jotka ovat avun tarpeessa. Päämääränä saisi olla työ ennen kaikkea. Jos teatterissa puuttuu näytelmiä, niin asettakaa klassikkoja! Muuten teatteri menettää viehättävyytensä, näyttämölle tunkeutuu kulissientakainen atmosfääri.
Onni on silloin, kun tapahtuu lento. Ilman sitä on olemassa vain rutiini. Minun on tunnustettava, että vaikea on olla samalla demokraatti ja sivistynyt ihminen. Minä olen ainakin kaikenlaisia taiteellisia neuvostoja vastaan. Kavereilla on usein taka-ajatuksia...” sanoi Rozov.

Teatteriyhdistyksen puheenjohtaja, kansantaiteilija Kirill Lavrov kertoi, että nytkin joillekuille ajat ovat vaikeat, kuten ohjaaja Ljubimoville. Rozov lisäsi siihen, että ihminen on sielussaan ilkeä. ”Minä henkilökohtaisesti pelkään ihmisiä! Tai oikeastaan ihminen on hyvin mielenkiintoinen olento, mutta on olemassa roskaväkeä.”

Nyt olemme jo uusissa touhuissa. Puolueen aluekomiteassa minut Kalaberdan kanssa hyväksytään uusiin virkoihin, vaikka siitä oli jo ollut kokouksen päätös. Puhuin Kalaberdan kanssa suunnitelmista: on järjestettävä konsertteja Säätiömme hyväksi, järjestettävä huutokauppoja. Mistäs löytäisimme suojan? Mistä löytäisin apulaisen?
Kulttuuriministeriön Semojeva (vastaa museoista) ehdotti Zifa Jusupovaa, joka on tällä hetkellä Taiteilijaliiton näyttelysalin johtajana. Mutta hänellä on ongelmia, kun ei oikein pääse komennuksille.
Juri Linnik, professori, tiedemies ja runoilija on myös maalaustaiteen yksityiskeräilijä. Hänen keräämänsä Amaravella-taideryhmän teosten kokoelma on hyvin arvokas. Amaravella on avaruusaiheisten öljymaalausteosten tekijöiden seura.
On myös Roerichin teoksia, Čiurlionisin... Näyttelyn järjestämistä varten on etsittävä kustantamo, laadittava teosten luettelo ja painettava se. Näyttelyn yhteydessä voisi järjestää hyväntekeväisyyskonsertin, jossa voisi esittää, esimerkiksi, Čiurlionisin teoksia.

28.12.
Sain yhteyden Moskovaan. Neuvostoliiton Kulttuurisäätiön neuvonantaja Vladimir Vladimirovitsh Lepeshinski soitti minulle. Pyysi painettuna kokouksen pöytäkirjan, jossa meidät hyväksyttiin Säätiön Karjalan jaoston hallintoon.

Täyttä vauhtia harjoittelemme Perestroikan komedioita, mutta näyttämölle pääsemme vasta tammikuun puolivälissä.

31.12.
Jo kello 9.00 olin teatterin johtajan Edvin Alatalon vastaanottohuoneessa. Tuli Pauli Rinnekin. Ojensin Alatalolle Ministerineuvoston kirjeen, jonka oli allekirjoittanut sen varapuheenjohtaja A. Trofimov ja jossa sanottiin, että Ministerineuvosto pyytää vapauttamaan W. Hallin teatterityöstä sen johdosta, että hänet on valittu Kulttuurisäätiön varapuheenjohtajaksi.
Kerroin miehille, että on tulossa eläkeikä ja on ajateltava suurempaa palkkaa. Teatterin johtajat sanoivat, että he olivat suunnitelleet panna minut dramaturgin töihin näyttelijäntyön lisäksi. Miksi eivät kertoneet minulle suunnitelmistaan?
Lupasin näytellä esitykset joissa olin mukana: Kantelettaren, Hyvästi, viihdyttäjän ja Perestroikan kommellukset.
Pauli hermostui sen verran, että kertoi itsekin lähtevänsä. Ja illalla Ministerineuvoston edustaja Elvira Averjanova kertoi, että teatterimme johtaja oli kovin nyrpistynyt lähdöstäni.