3.1.1990 No niin! Aloitetaan uuden vuoden hommat. Soitti Leningradista Poleshtshuk ja kertoi, että on lähettänyt Kostamuksen kautta Suomeen 41 valokuvaa siihen näyttelyynsä. Soitin Sirpalle Kuhmoon: montako Akbulatovin teosta olisivat valmiita ottamaan? Soitettiin Venäjän säätiöstä, että 24–26.1. Moskovassa on yhteinen neuvottelu ja toiminnanjohtajien seminaari. 4.1. Teatteritoimihenkilöiden liitossa oli kokous, jossa käsiteltiin ehdokkuuttani Venäjän Korkeimpaan neuvostoon. Puhuttiin mahdollisuudesta kertoa laajemmin kulttuurista vaikka pari kuukautta tämän vaalikampanjan yhteydessä. Oleg Belonutshkinia ehdotettiin Karjalan Korkeimpaan neuvostoon. Soitti Leonid Borodkin ja ehdotti johtamansa kuoron ottamista säätiömme ”katon alle”. Kuoron ohjelmisto on hengellinen. Tekstit lausuu Belonutshkin. Valmistellaan televisiolähetystä vaaleista. Jokaiselle ensin annetaan 3 minuuttia. Ihmisiä askarruttavat seuraavat kysymykset: - Minkälaisena näette tällä hetkellä Venäjän sosialistisen federatiivisen tasavallan valtiollisuuden? - Miten voisi palauttaa Karjalallemme Karjalais-suomalaisen sosialistisen neuvostotasavallan statuksen? - Mitä mieltä olette paikallisesta itsehallintotyypistä? - Mitä mieltä olette omaisuudesta, maan omistamisesta nimenomaan Karjalassamme? - Lasketteko rahoja silloin, kun jotain lupaatte? - Mitä mieltä olette ydinvoimaloiden rakentamisesta? - Miten suhtaudutte epämuodollisiin yhdistyksiin? - Riippumattomuus neuvostoista? - Mitä mieltä olette vaihtoehtoisista ammattiliitoista? - Mitä Neuvostoliiton kansanedustajien kokemuksesta omaksuisitte? 70 % kansalaisista haaveilee sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta: rehellisyys ja kunnollisuus, asuntojen ja sosiaalihyödykkeiden rehellinen jakaminen. 5.1. Sergei Sergejev lupaa ottaa museon laskuun Seppo Sailon kustannukset – hotelli- ja päivärahat – ajalta 29.1.–3.2. 9.1. Eilen oli se televisiolähetys, siis lähetys ammattiliittojen ehdokkaista. Meitä oli 8 henkeä, mm. ammattiliittojen neuvoston puheenjohtaja Evgeni Mihailovitsh Morozov, yksi tasavallan johtajista. Minulle kuiskattiin: mitäs tämä toveri täällä tekee? Puolueen aluekomiteaan hän ei lähtenyt terveydentilansa takia ja nyt on terve? Kulttuurityöntekijöiden ammattiliiton aluekomitean puheenjohtaja Pruntsev kertoi, että toveri Morozov on ehdolla kansallisessa vaalipiirissä niin kuin minäkin. ”Nyt alkoi puhua huomiosta kulttuuriin!” hymähti Pruntsev. Oli kysymys puolueen jäsenyydestä. Paikalla olevista ehdokkaista vain yksi oli nainen ja yksi puolueeton. Vain kaksi kysymystä oli kulttuurista. Suhtautuminen perustuslain 6. pykälään: puolueen ja yhteiskunnan suhteesta. Omassa lyhyessä puheessani puhuin kansallisten kulttuurien säilyttämisestä! 8.2. Nauhoitin radiossa suomenkielisenä 12 minuutin puheen vaaliohjelmastani. Iltapäivällä olin kuuntelemassa politvalistustalolla luentoa Karjalan itserahoitusongelmista ja suvereniteetista. Säätiöön soitti Musiikkiteatterimme balettimestari Sheveljov, joka ilmoitti että on valmistanut Galtsynan kanssa (Natalja Galtsyna on Musiikkiteatterimme balettiryhmän priimaballerina) tanssinumeron, Skrjabinin etydiin, jonka he omistavat maailmankuuluun Saharovin muistolle! Ovat valmiita esiintymään säätiön konserteissa. Pekka Mutanen pyysi käymään Kirjailijaliitolla, jossa he meinaavat keskustella Kantelettaresta Kalevalan juhlassa. Ehdotin hänelle kutsumaan työkomissioon myös Krasnopolskajan (musiikin ja folkloren tutkija), Viola Malmin ja Pauli Rinteen. 25.–28. maaliskuuta Petroskoihin Aunuksen kautta on tulossa 8-henkinen Karjalan Sivistysseuran valtuuskunta Suomesta, jota johtaa akateemikko Pertti Virtaranta: Ilmar Homanen, Pentti Keynäs, Ville Lohelma, Kosti Pamilo, Sakari Vuoristo, Jorma Puustinen ja Helmi Virtaranta. Tulevat Niiralan rajanylityspaikan kautta. Aikovat keskustella Karjalan rahvahan liittomme ja Kirjailijaliiton kanssa. 16.2. Eilen oli Petroskoin toisen asuinpiirin asukkaiden puoluekokous. Sen järjesti eläkeläisten puoluejärjestö. Vanhukset halusivat tutustua Korkeimman neuvoston ehdokkaisiin. Heitä kerääntyi 82 henkeä ja meitä ehdokkaita oli 22. Myös eilen illalla säätiöön tuli kuusi armenialaista kuvanveistäjän Ludvig Karapetovitsh Davidjanin johdolla. He ovat valmiit remontoimaan ja laittamaan kuntoon pienen mökin, jonka Kulttuuriministeriö on ehdottanut säätiöllemme. Armenialaisten Ahpjur-seura on perustettu säätiömme yhteyteen. Kotiseutumuseo kutsuu osallistumaan Kalevala-tilaisuuteen. Siihen osallistuvat Maksim Gavrilov ja Turovskin yhtye yliopistosta; Riitta Rinne on vetäjänä. 18.2. Lauantaina heräsin jo klo 6.00 aamulla. Suunnittelin esiintymistä Petroskoin kaupungin puoluekomitean täysistunnossa. Mutta kävi niin, että täysistunnon aiheena olikin järjestelykysymyksiä ja meille ehdotettiin osallistumista joukkokokoukseen Kirovin aukiolla. Kello 12.00 olin tietenkin siellä. Heti avauspuheen jälkeen pyysin sananvuoroa. Kokouksen järjesti niin sanottu Kansan rintama, jonka nimissä äänestäjille oli ilmoitettu niiden ehdokkaiden nimet, joita rintama "Ei suosittele!". Siitä sain tietää kulttuurivalistusopistolla vaalitilaisuudessa eräältä nuorelta lentäjältä, joka oli myös ehdokkaiden luettelossa. Siksi käännyinkin yleisön puoleen saadakseni vastauksen: MIKSI? ”Onko kenellä jotain minua vastaan?” kysyin joukolta. Ihmisiä oli ainakin noin 300 henkeä. Vastauksena tuli pari kolme mitätöntä kysymystä. Ei kenelläkään ollut mitään minua vastaan. Jatkoin kyselyä ihmisiltä, joilla oli järjestäjämiesnauhat. Yksi heistä alkoi jotain selitellä, että minä olen heille liian "mahtava". Kun tivasin lisää selitystä, niin ilmoitti, että minun ohjelmani oli liian "löysä". Puolueen kaupunginkomitea ilmoitti järjestävänsä joukkokokouksensa samalla torilla 25.2. Tänään ilmestyi haastatteluni Neuvosto-Karjalassa. Haastatteli Zagoruljko. Torstaina 15.2. tuli soitto Novosibirskista. Soitti joku Nikolai Vasiljevitsh Jefimov: ”Olen työläinen. Haluaisin kuolla synnyinmaalla. Luvatkaa, että autatte minua ottamaan yhteyttä Suomeen.” (???) Eestistä soitti joku Aleksandr Petrovitsh Trofimov, joka ilmoitti itsensä Eestin suomalaiseksi ja pyysi, että säätiömme puolesta tekisimme kutsun Eestiin Lappeenrannan kuorolle. 23.2. Soitti Vitali Dobrinin ja ilmoitti, että hän on rajalla vastassa kirjalahjapaketteja, jotka tulevat säätiömme kautta Joensuusta Petroskoin yliopistolle. Pyysi ottamaan vastaan paketit, jotka hän lähettää Kostamuksen junassa vaunussa nro 5. Eilen kuormasin vaunuun Akbulatovin näyttelyä, joka menee Kostamuksen kautta Kuhmoon. Dobrinin ilmoitti, että Karjalan Sivistysseuran valtuuskunta ylittää rajan 25.3. klo 8.00 Suomen aikaa ja palaa Suomeen 28.3. klo 20.00 Suomen aikaa. Pentti Keynäs tuo monta kiloa paperia. Helmi Virtaranta ei tule tällä kertaa. Lähetän Sirpan pyynnöstä Vitalin puhelinsähkeen Repolan rajaviranomaisille. 4.3. Vaalipäivä. Monet vastaantulevat tuttavat ilmoittavat, että olen heille velkaa, kun äänestivät minua... Minä ainakin menin ensin saunaan ja sitten lähdimme Raijan kanssa vaaliuurnille. Sieltä menin työmaalle. Kokosin Niemisen valokuvanäyttelyä. Toissapäivänä, siis 2.3. pidettiin Sailojen ja Virtarantojen näyttelyn avajaiset Aunuksessa. Eilen vilkutin apulaisilleni, jotka pystyttivät näyttelyä: Seppo Sailolle, Aarre Tanskaselle, Einelle ja Matille. En voinut saattaa heitä, sillä minun piti mennä Kanteletar-esitykseen. Mutta esitys peruttiin. Tänään kello 14.00 oli Kalevalalle omistettu juhla, jonka järjesti Inkeri-liitto. Minä sain mukaan erittäin hyvän kuoron musiikkiopistosta. Portnoi pyynnöstäni soitti flyygelillä Vavilovin Piirileikki-teosta. Sain Tamara Jufan teoksia näyttelyyn teatterin lämpiöön... Yöllä painuin taas Moskovaan. 5.3. Junalaiturilla tuli vastaan eräs naapuri, lastenkirjailija, ja oli varma, että minut valitaan korkeimpaan neuvostoon. ”Mutta muista”, sanoi naapuri, ”ettei siinä hommassa tarvita tunteita! Laki! Ja siinä kaikki.” Vaunun hytissä nuori nainen ihmetteli, että minua vasta ehdotetaan Korkeimpaan neuvostoon ja minä jo painun Moskovaan. Naurahdin sille, mutta yhtäkkiä tuli mieleen ajatus matkastani Suomeen. Mitenkäs sen kanssa nyt? 6.3. Hoidin Moskovassa tulevien näyttelyjen kuljetuksen Kostamuksen kautta. Piti olla kirje rajaviranomaisille... Sain vietäväksi Petroskoihin taideteoksia, jotka olivat täällä säätiöllemme annettujen lahjojen näyttelyssä. 18.4. Pannaanpas muistiin muutamat asiat, jotka kiireessä unohtuivat: Sain aikaan Ministerineuvoston päätöksen Seppo Sailon ja Virtarannan pariskunnan palkitsemisesta Karjalan Ministerineuvoston kunniakirjalla. On perustettu Kizhin saaren Preobrazhenskin kirkon säätiö. Kaikki Kizhin saaren rakennukset on otettu UNESCO:n muistomerkkien luetteloon ja ovat siten sen kansainvälisen järjestön suojelussa. Lars Pettersson lahjoitti arkistonsa Kizhin museolle. Neuvostoliiton Kulttuurisäätiön aloitteesta Valamon asia tutkittiin ja osa muistomerkkirakennuksista luovutettiin Venäjän ortodoksikirkolle. Valamon ystävien klubi, jota johtaa professori Ryvkin, kerääntyy säännöllisesti Petroskoissa. Valamon saarella luotiin säätiömme merkeissä Roerichin perheen keskus ja samanniminen keskus on Petroskoissakin. Sitä johtaa runoilija ja filosofi Juri Linnik. Kotiseutuliikkeen kokoukset. On perustettu seura. Puheenjohtajana on A. Pashkov. On perustettu Serviskultura-yritys, joka aikoo järjestää ja tehdä restaurointitöitä, suunnittelutöitä, etsaustöitä ja muistoesineitä. Videokeskus. Haaveenamme on luoda videokokoelma, jossa olisi puuarkkitehtuuria, kansantansseja, folkloreyhtyeitä ja kansanjuhlia esittävää aineistoa. Horisontti-osuuskunta ompelee konserttipukuja. Hyväntekeväisyyskonsertteja, näyttelymyyjäisiä, huutokauppoja. Mutta kokemuksia on vähän, hyvin niukka on aktiivin luettelo. Piireissä odottavat ohjeita ja komentoja. Olen oikein mielissäni, että Venäjän Karjalan Kemissä syntyi itsestään Rusko-klubi. Se on hukutetun Usmanan kylän asukkaiden kerho, jonka tavoitteena on koota venäläisten rannikkolaisten ja karjalaisten folklorea. Kemin kaupungin kirjasto on hätätilassa, ei ole kerhotaloa, musiikkikoulussa on ahtaat huoneet, hyytävänkylmä museo. Kuuluisa puukirkko on myös hätätilassa. 25.5.1989 oli ensimmäinen karjalaisten kokous. Silloin valittiin 12 henkinen hallinto, kuusi eri lautakuntaa. Tähän mennessä on järjestetty kolmet iltamat. Ensimmäiset niistä pidettiin Suomalaisessa teatterissa. Karjalaiset yrittivät puhua keskenään karjalaa ja syntyi vaikeuksia. Alkoi ilmestyä Oma mua -sanomalehti karjalan kielellä. Vuonna 1990 ilmestyy kolme numeroa. Tammikuusta 1991 lähtien se ilmestyy jo joka viikko. Lehden artikkelit ovat kolmella eri murteella. Päätoimittajana on Viktor Jegorovitsh Makarov. Lehdellä on työntekijäongelma. Esitettiin toivomus, että Kulttuuriministeriössä olisi oma kansallisen kulttuurin osasto. Tutustuin Suomen Karjala-liiton puheenjohtajaan Rauno Meriöön. Tutustuin Talvelan perheeseen: Martin siskoon Maija Dammertiin. Hän on syntynyt Lahdenpohjan piirin Hiitolassa. Yhteistyö Kuhmon Kulttuurikornitsaan ja vuokkiniemeläisten kanssa. Tavoitteena on karjalaisten liiton perustaminen. 11.5. Moskova. Ostin heti asemalla paluulipun illaksi ja kello 11.15 olin Suomen konsulaatissa Kropotkinskaja-poikkikadulla, 15. Jono! Seisoin 45 minuuttia ja kuulin ilmoituksen, että viisumien luovutusaika on päättynyt. Huudahdin, että auttakaa nyt miestä, kun olen tullut Petroskoista ja lähden illalla takaisin. Tuli nainen, joka ymmärtäväisesti sanoi, että hän tietää asiasta, otti kuhmolaisten kirjeen ja passit (hyvä, että mukana oli Lesosenkin passi). Ja 15 minuutissa viisumi valmistui. Tosiaan se myönnettiin vain puoleksi vuodeksi. ”Marraskuussa saatte lisää, jos ajoissa haette”, sanottiin konsulaatissa. Soitin Finnpapin toimistoon ja siellä minua odotti herra Boris Komulainen. Suuri komea talo Dobryninskaja-kadulla, 7, jossa sijaitsevat monet muutkin ulkomaan toimistot. Herra tarjosi kahvia enkä tietenkään pannut kauheasti vastaan. Heti paikalla kutsuni Jorma Immoselle meni telefaxilla perille. Eräs herra siellä antoi toiselle uusia neuvostoliittolaisia seteleitä ja kysyi minulta, milloinkas tämän herran, siis Leninin, kuva poistetaan seteleistä? Pontevasti ilmoitin, että se pysyy siinä ainakin 50 vuotta. ”Johan olette optimisti”, vastattiin minulle, ”eräs moskovalainen taksinkuljettaja sanoi, että 4 vuoden sisällä! Hänkään ei tunne Venäjää ja on idealisti. Hymy huulilla ehdottivat lopettamaan kolhoosit. Kinasin hiukan, mutta ymmärsin kuitenkin Venäjän tilan vakavuuden. Säätiössä kerroin Malmin säätiön perustamisesta. Vastasivat, ettei Neuvostoliitossa ole vielä tämän tapaisia. Sain itse tietää tästä Helmi Malmin muistotilaisuudessa, jossa Viola Malmi ilmoitti tästä. Neuvostoliiton kulttuurisäätiön kirjanpitäjä vastusti jyrkästi uuden tilin avaamista. ”Olkoon se ohjelmana muiden ohjelmienne joukossa tai sitten puhukaa G. Mjasnikovin kanssa!” Asiat olivat kunnossa ja päätin käväistä kuuluisalla Arbatilla. Katu kiehui ihmispaljoudesta. Joukko oli melko kirjava ja hyvin omalaatuinen. Istutaan suoran kadulla (se on kävelykatu) säkeillä ja keskustellaan kovalla äänellä, kävellään paljain jaloin, kaupataan suuria määriä maatuskojen tapaisia puulahjoja, joihin on maalattu maamme ensimmäinen presidentti veritäplä päässä... Löysin eräästä kaupasta juustoa. Sitä ei ollut muissa, joissa kävin. Junalaiturilla tapasin Belonutshkinin, joka kävi Teatteriliiton sihteeristön istunnossa. Hän on huolissaan Luovanpajan säilymisestä: ”Ehkä rakennamme ministeriön kanssa uuden teatterirakennuksen ja Musiikkiteatteri saisi jäädä suureen taloonsa”, haaveili mies. Kertoi, että uuden ministerin vaalit siirrettiin syksyyn. (Että ministerikin valitaan?) 17.5. Nina ja Alpo Sailon ja Virtarantojen näyttelyn bruttopaino on 500 kiloa ja se maksaa 150 000 markkaa. Tulli vaatii tullimaksua 0,1 % ruplissa ja 0,05 % valuutassa näyttelyn hinnasta. Samassa kyydissä tuli Kuhmosta saatu kosketinsoitin yliopiston kansanmusiikkiyhtyettä varten. Andrei Aleksejevitsh Avdyshev avasi oman tilinsä, vaikka yritys kuuluu säätiölle. Firman nimi on Kuvio. Nina Sailon luona puhuimme siitä, että Kalevala-talo-säätiö lahjoittaa säätiöllemme Alpo Sailon Miihkali Perttusen veistoksen sillä ehdolla, että me valamme sen metalliin ja lahjoitamme Vuokkiniemelle, siis Miihkalin synnyinseudulle. 18.5. Eilen oli erinomainen konserttitilaisuus, joka kesti 2 tuntia ja 40 minuuttia. Se oli säätiömme järjestämä. Konsertin aloitti Sonja Anisimova soittamalla kanteleella Viktor Gudkovin preludin. Hän on musiikkikoulun nro 1 Jelena Matvejevan luokalta. Armas Mishin lausui runojaan. Leena Kornilova lausui Kalevalan runon. Musiikintutkija Krasnopolskaja puhui folkloresta 5 minuuttia. Veksler soitti viulua ja V. Abramov säesti pianolla Sinisalon Sampo-baletista adagion ja osan R. Pergamentin Pohjolan albumista. Janina lauloi Ugrjumovin Kantelettaresta, säesti Abramov. Sitten Suomesta tulleet Ritva ja Yrjö Väänänen lausuivat karjalaisia loitsuja ja heille säesti Marjat Vuotila. Ensimmäisessä osassa esiintyi vielä amerikkalainen sellonsoittaja Betsy Highland. Sain tiedon, että ikonien näyttely Seinäjoella pidetäänkin 5.7.–5.8. Neuvostoliiton säätiöstä soitti Tjutjunnik (vastaa pienkansojen kulttuurista) ja kertoi, että Dmitri Lihatsheville tuli kirje, jonka lähettivät jostain syystä Venäjän sisäministeriön varaministerille Rusko-klubin jäsenet. Kirjeessään he pyytävät rahaa toimintaansa. Myöhemmin sain tietää, että se sisäasiain varaministeri oli Kemin kaupungin ehdokkaana maamme Korkeimpaan neuvostoon. Varaministeri puolestaan pyysi apua säätiöltä. Ja säätiö on valmis antaman jonkinlaisen summan, mutta täytyy kertoa rahojen tarkoitus, siis mihin aiotaan niitä käyttää. Tjutjunnik pyysi minua käymään siellä ja täsmentämään nämä ehdot. Klubissa on 80 karjalaista. Heillä on oma tilikin Kemissä. Klubi on perustettu v.1989 lokakuussa. 19.5. Myöhään illalla soitti Maija Dammert (Talvela) ja ilmoitti, että he tulevat Hiitolaan 8.6. pikku bussilla. Pyytävät tilaamaan hotellin Viipurista. Minä lupasin lähettää kutsun jo huomenna. Säätiöön tuli Santtu Karhu, joka pyysi ottamaan heidät, siis rockyhtyeensä ”katomme alle”. Ehdottivat seuraavaa mainosta: ”O. W. Kuusiselle nimetyt sankarilliset talvisovat (rockissa), Santtu Karhu.” Kummalliselta tuntui sellainen mainos. Soitti Sirpa Nieminen ja kertoi, että Satu Aaltonen tulee Kostamuksen kautta. 23.5. Olen Kemissä Rusko-klubin istunnossa. 28.5. Näyttelyn purkamista ja kuormaamista varten Seppo Sailon apulaiseksi Sortavalaan on tulossa Lasse Pöysti. Kuopiosta on tulossa vanhanaikainen monistuskone, painokone. On löydettävä huone sitä varten. Sitä ehdotti vielä silloin kun kävimme Zifan kanssa Kuopiossa eräs kaupungin toimisto. Soitti Jaakko Rugojev ja pyysi kutsumaan näyttelyn kanssa amatööritaiteilijan, serkkunsa Niilo Peksujeffin Jyväskylästä. Mies on ollut rakentamassa Kostamusta. Sodan aikana on ollut Vuokkiniemellä ja nyt kirjoittelee muistelmia. 29.5. Olen Sortavalassa. Hoitelen Sailojen näyttelyn lopputilaisuutta, joka on huomenna. Etsin konserttinumeroita. Päätimme Gogolevin kanssa, että itse tilaisuus on huomenna kello 13.00. On tulossa 140 suomalaista. Sepitin sellaisen puheen: ”Hyvät naiset ja herrat! Tänään me keräännyimme erikoistilaisuuteen. Tämä on viimeinen Alpo ja Nina Sailon ja Virtarannan pariskunnan näyttelyn päivä Sortavalassa ja Neuvosto-Karjalassa. Kuukauden ajan näyttely oli Petroskoissa, sitten saman verran Aunuksessa ja sen jälkeen Sortavalassa. Alpo Sailo on joskus sanonut, että Lönnrot pani talteen kansan runoja, mutta itse ukot, jotka lauloivat näitä runoja hänelle, unohti. Ja otti harteillensa oikean urotehtävän. Ja täytyy todistaa, että tulos on mahtava. Hänen sankarillisen työnsä remmiin joutui hänen vaimonsa Nina. Sortavalan asukkaat voivat joka päivä nähdä onnellisen yhteistyön tuloksen Runonlaulajan patsaan ääressä... Ja Nina Sailo jatkoi miehensä työtä. Kymmeniä, satoja hahmoja isoisien ajoilta syntyi Ninan työstä. Ja jokainen niistä on kuin laulu siitä onnellisesta ajasta, jolloin ihminen oli niin lähellä meidän äitiämme luontoa. Ja Virtarannan pariskunta, kiertäessään nykypäivinä Karjalaamme, jatkaa ikuistamisen prosessia. Ja se, että meillä on mahdollisuus kosketukseen menneisyyteen, omiin sukujuuriimme, on suurten ihmisten suuren työn tulos. Tuhannet ihmiset Karjalassamme saivat mahdollisuuden tutustua tähän näyttelyyn. Siksi Ministerineuvoksen päätöksellä Alpo ja Nina Sailo sekä Helmi ja Pertti Virtaranta palkitaan kunniakirjoilla. Erikoisesti haluaisimme kiittää Nina ja Alpo Sailon poikaa Seppo Sailoa, jonka ansiosta tämä näyttely pääsi päivänvaloon Karjalassamme... Me kiitämme Aarre Tanskasta, joka uskalsi lähteä omalla autollansa tuomaan tätä näyttelyä ja siirtämään sitä eri kaupunkeihin meidän huonoja teitä taittaen.” 30.5. Vera Ivanovna Nilova kirjoittaa väitöskirjaa Sibeliuksesta. Pitäisi auttaa häntä pääsemään Helsinkiin. On tehtävä kutsu valokuvaajataiteilijalle Satu Aaltoselle. On järjestettävä kutsut Rauno Meriölle ja Antti Bengstille, jotka meinaavat kiertää pohjoisia piirejä, sekä Niilo Peksujeffille näyttelyineen. 4.6. Ensimmäisenä päivänä kesäkuuta ryhmä kantelensoittajia perusti Kantele-liiton: Semakova Irina Borisovna, konservatorion opettaja, musiikintutkija; Akulishnina Natalja Pavlovna, Kantele-yhtyeen pitkäaikainen soittaja, vetää nykyään lasten kantelekerhoa kaupungin kerhotalolla; Matvejeva Valentina, ansioitunut taiteilija, pitkän aikaa kuului kuuluisaan kanteletrioon, myöhemmin esiintyi solistina. (On asunut jo noin 7 vuotta Suomessa! W.H. 16.3.2000) Abramova Elvira, inkeriläinen Tshalnasta, muutaman vuoden ollut Kantele-yhtyeessä; Stangrit Sergei Jakovlevitsh, monivuotinen Kantele-yhtyeen orkesterin johtaja, joksi hän tuli heti valmistuttuaan konservatoriosta vuonna 1979, sittemmin siirtynyt Lasten monitoimitaloon perustamansa lasten Varpuset-yhtyeen johtajaksi; Stangrit Natalja Vladimirovna, valmistui miehensä kanssa samana vuonna konservatoriosta, tuli Kantele-yhtyeeseen kuoronjohtajaksi ja sitten myös siirtyi lasten monitoimitaloon; Jurjeva Ljudmila Vladimirovna, kanteleensoiton opettaja Lasten monitoimitalossa; Rossi Mildred Karlovna; Konstantinovski Boris Moisejevitsh, jonkin ajan oli Kantele-yhtyeen taiteellisena johtajana ja kuoronjohtajana, sitten siirtyi Kalle Rautiolle nimetyn musiikkiopiston opettajaksi; Gavrilov Maksim Ivanovitsh, Karjalamme kanteleensoittaja-patriarkka. Luettelossa on myös Suomen kansalainen, kanteleensoittaja Kari Dahlblom. 6.6. Kostamuksen tullin johtaja V. N. Pobiruhin vaatii, että Arhippa Perttusen säätiön on otettava vastaan Suomesta saadut tavarat ja sitten lähetettävä niille, joille ne on tarkoitettu. Jakov Samuilovitsh Pergamentin hautajaiset: juutalainen mies, joka oli tehnyt todella suuren panoksen Karjalamme kulttuuriin. Hän on ollut toiminnanjohtajana Suomalaisessa teatterissa ja Kantele-yhtyeessä. Perusti vaimonsa kanssa nukketeatterin. 7.6. Lähetin kutsun Rauno Meriölle ja Peksujeffille Kostamuksen junassa. Soitin Vitali Dobrininille, että käväisi noutamassa ne kirjeet viidennestä vaunusta. Mies lupasi tehdä työtä käskettyä, mutta samalla kertoi, että Kostamuksen asukkaat ovat kauhuissaan, kun kuulivat Suomen radiosta, että jostain pohjoisesta tulee ydinainepilvi Kostamuksen kautta Suomen Kuhmoon ja edelleen. R. A. Murogova Tulan kaupungista siirsi säätiön tilille 20 ruplaa Kizhin saaren Preobrazhenskin kirkon remonttiin. Viktor F. Dolgaljov Volgogradin alueen Kamyshinin kaupungista on siirtänyt 40 ruplaa Kulttuurisäätiömme ohjelmiin. Samoin S. A. Trotski Moskovasta siirsi 20 ruplaa säätiömme tilille ohjelmiimme. 8.6. Kostamuksesta junalla tulivat kirjeet kuhmolaisilta A. Mikshijevalle, Jaakko Rugojeville, Viola Malmille, Pekka Mutaselle, Ortjo Stepanoville ja Santtu Karhulle. Itse sain Sirpalta Suomi-Englanti-Suomi sanakirjan. Tullista ilmoitettiin, että säätiömme sai Suomesta puimakoneen, kirnun, tilatankin, karhin, mankelilaudat, silityskoneen, on tuotu sirkkeli ja kaksi on vielä tulossa. Edellä mainittujen yhteishinta on 11 280 markkaa. Syksyllä tuodaan farmariauto ja maastoauto. Tulli ilmoitti, että hinnat on vähennetty kymmenkertaisesti. Tavarat on osoitettu Kulttuurisäätiölle ja kyläneuvostolle. ”Mutta Neuvostoliiton hallituksen päätös ei koske säätiötänne. Nyt maksaa kyläneuvosto, mutta hehän menevät konkurssiin.” Moskova ehdottaa, että tavaran mukana tulisivat lahjoituskirjeet. 10.6. Toissapäivänä vietettiin Karjalan kommuunin 70-vuotisjuhlaa. Manokilla lauloimme ensimmäisen kerran karjalaisen ”Tuulou, tuulou…” ja sen päälle ”Tään kylän pojat tanssimahan...” Ja ehdin vielä Kantelettaren esitykseen. Ja kello 22.00 lähdimme Erkkimme kanssa autollaan Hiitolaan. Kello 5.15 olimme Lahdenpohjassa. Nukuimme hotellissa pari tuntia ja eteenpäin! Kello 10.00 olimme Käkisalmessa (Priozersk), mutta Talvelan joukko tuli vasta tunnin kuluttua. Mukana olivat Maija Dammert ja Pirkko Talvela sekä Eeva Kilpi... Perhe oli valmistanut kuparilaatan, joka piti kiinnittää johonkin. Laatassa luki, että tällä paikalla on ollut talo, jossa syntyi Suomen maailmankuulu laulaja Martti Talvela. Tämä aihe syntyi vuosi sitten, kun olin käymässä Helsingissä. Maija Dammert (Talvela) löysi minut ja pyysi apua säätiöltämme. Silloin kun kävin ensimmäisen kerran Hiitolan kyläneuvostossa, kuulin paljon epäilyksiä. Kun kerroin, että Talveloitten talo oli Tausjärven rannalla, sanoivat, ettei sellaista olekaan. Sitten kun katsottiin tarkemmin karttaa, niin puheenjohtaja huudahti, että tämähän on meidän Lohmatka (Pörröinen). Nyt syntyi kaksi ehdotusta: kiinnittää se laatta keskelle kylää tai löytää kuitenkin kiinnityspaikka talon paikalta. Siellä löytyikin kivijalka ja kallio. Siihen kallioon porattiin reiät ja kiinnitettiin se laatta, mahtavan kuusen juurelle. Jos tapahtuu niin kuin paikalliset johtajat ennustavat, että laatta varastetaan uistimiksi, niin vieraat tuovat uuden ja silloin kiinnittävät keskelle kylää. Eeva Kilpi lahjoitti minulle Talvisodan aika -kirjan ja säätiö sai muistoksi Elämä evakkona -kirjan. 19.6. Petroskoin kaupungin aktiivi. Eteeni ilmestyi aluekomitean sihteeri Vasili Vasiljevits Tshupi, joka ojensi kätensä minulle. Ei sellaista, hyvät toverit, ennen ollut! Leninskaja pravda -lehden päätoimittaja Aleksei Ivanovitsh Osipov kertoi: ”Minä nimesin puheeni edustajakokouksessa ”Ilja Muromalainen tienristeyksessä”. Kaikilla sydämissä oli kipu, rauhattomuus ja epävarmuus, mutta puolueemme riitelee siitä, kenen ohjelma on demokraattisempi ja oikeampi. Maassamme on talouden ja henkisen elämän lama! Yhteiskunnasta ja puolueestamme siveellisyys katoaa vauhdikkaasti. Kyllästyttää jo puolustautua vieraitten ihmisten epämoraaliselta käyttäytymiseltä”, kertoi Osipov. Rivimme hajaantuvat. Eivät usko enää puolueeseen Pauli Rinne eikä Katri Zelenskaja. Toissapäivänä menin mökille ja eilen palasin kaupunkiin. Kirjailijaliitto kutsui minut keskusteluun 50-henkisen suomalaisen ryhmän kanssa, jota opastaa Pertti Virtaranta. Vieraat joivat kahvia ja kuuntelivat puheita Neuvosto-Karjalan kulttuurin ongelmista. Kirjailijaliiton ongelmista puhui Armas Hiiri (Oleg Mishin), Galina Pronina puhui Punalipun asioista, Urho Ruhanen muisteli menneitä, Raija-Liisa Pöllä puhui käännöstöistä, Eino Kiuru Historian, kielen ja kirjallisuuden instituutin tehtävistä ja suunnitelmista ja siihen yhtyi Unelma Konkka runoilijana ja tutkijana. Sain puheenvuoron minäkin. Ja Virtarannan kehumissanoihin minusta vastasin, että parasta mitä minä tein, oli se, että ajoissa erosin varaministerin ja Kantele-yhtyeen johtajan toimista. Ja nyt haaveilen päästä ajoissa eläkkeelle. Mutta sen minä ymmärsin, että jos jokainen tekisi, mitä häneltä aika vaatii, niin ei olisi niin paljon ongelmia. (Voi minun tyhmyyttäni! Jokainen läsnäolijoista teki varmasti hiukan enemmänkin kun voi, mutta kun se ei riippunut meistä! W.H. 17.3.2000) Eilen luin koko päivän Eeva Kilven kirjaa. Tänään harjoittelimme Manokilla. Sain tietää uutisen siitä, että meidän Erkkimme kerää dokumentteja Suomeen muuttamista varten, aikoo mennä töihin Valmet-tehtaalle. Pojat esittelivät minulle tänään oman osuuskuntansa, jossa he tekevät erikoista tiiltä. Gena etsii uuden työn, jos Erkki lähtee. Ortjo Stepanoville soitti Niilo Peksujeff, joka sai kutsun, mutta ei voi tulla tällä kertaa. 21.6. Vietettiin eurooppalaisen musiikin päivää. Musiikkiopiston saliin kerääntyi 15 henkeä Säveltäjäliitosta ja musiikkiopiston opettajia. Taas pitkään puhui säveltäjä Gennadi Vavilov. Taidemuseon kanssa päätimme, että ikonien näyttely Seinäjoella on meidän yhteistyömme. 25.6. Eilen aamulla tulimme Manokina Sortavalan Maailmat kohtaavat -juhlista. Yleisöä oli ainakin kymmenentuhatta. Aurinko paahtoi komeasti. Ja ne neekerit Etelä-Afrikasta olivat kuin kotona. Japanilaisetkin nauttivat sen suuren rummun soitosta. Kauniisti lauloi suomalainen basso Martti Valén. Lauloivat neekerilaulajatar USA:n Metropolitan-oopperasta ja oopperalaulajatar Suomesta, joitten nimiä en ehtinyt panna muistiin. Vieraitten lisäksi juhlissa olivat mukana Klaasin johtama musiikkiseuran kuoro Petroskoista, brassyhtye konservatoriostamme, Kantele-yhtyeen tanssiryhmä ja meidän Manok. Muut karjalaiset esiintyivät toisilla näyttämöillä. Konserttimme kesti melkein neljä tuntia. Kaj Chydenius ja Antero Lehmus olivat ohjaajina. Kajaanin TV haastatteli minua ja sanoin heille, että kyllä tämä on hieno tapahtuma. Kenen viisaan päähän olikin pälkähtänyt sellainen idea. Todella inhimillinen juhla! Toissapäivänä säätiössämme kävivät molemmat Björnisen Orvot. Orvo nuorempi meinaa tehdä työtä Varkauden teatterissa jonkin verran, mutta viranomaiset lupaavat verottaa häntä siitä 40 % palkasta. Kaupunginjohtajan ja kulttuuri-intelligenssin keskustelu Kaupunkimme uudeksi johtajaksi on tullut Sergei Leonidovitsh Katanandov ja hän haluaa tavata kulttuurityöntekijöitä. Toveri uusi johtaja kertoi, että nuorena miehenä ja kansanedustajana hän haluaisi kuulla mielipiteemme kaupungin kulttuurista. ”Näin ulkomailla, ettei kaupunkimme ole toistaiseksi riittävän korkealla tasolla.” Hänelle sanottiin: kaupungin johtajat ovat olleet kauhean epäpäteviä kulttuurikysymyksissä, johtajat pitivät silmällä vain vallanpitäjien mielipiteitä, heilutettiin lippuja. ”Jos ette voi antaa rahaa, niin älkää häiritkö edes”, sanoi konservatorion johtaja Kalaberda. Kulttuurisuunnitelma viideksi vuodeksi on lahjattoman ihmisen tekemä! Filharmonialla on hyvin pieni huoneisto ja se on nykyään hätätilanteessa. Johtajat eivät muutu, tai oikeastaan ne vain siirtyvät yhdestä virkatuolista toiseen. Asuntojen puute. Kantele-yhtyeestä on viime aikoina lähtenyt 32 taiteilijaa eläkkeelle. Tanssijoita ei kukaan valmista. Lasten ja pioneerien kulttuuripalatsin statusta on muutettava. Olisi parempi, jos sillä ei olisi Andropovin nimeä, eikä sen nimessä olisi ”pioneeri”-sanaa. On osattava laskea rahaa, jota annetaan juhlien pitämiseen, vaikka tietenkin juhlia pitäisi olla. Musiikinopettajien taso on matala. Olisi tarpeen luovan intelligenssin talo. ”Me kynnämme suota!” Musiikki- ja taidekouluissa ei riitä soittimia ja tiloja. ”Lapset ovat nopeasti pilaantuva tuote! Meiltä puuttuu kulttuurikasvatuksen systeemi. Yksi koulun johtajista sanoi, että me kasvatamme kuin kerjäläiset ja hyvin tiedämme, että nuuka maksaa kaksinkertaisesti.” Taiteilija Ivanenko: ”Jos kaksi sukupolvea ei ollut kosketuksessa kulttuuriin, niin mistäs se kolmas sukupolvi ymmärtäisi sellaista. Koulussa on yksi tunti viikossa omistettu musiikille sekä piirustukselle. Maalaa tai laula!” Kaupungin neuvoston kulttuuriosaston johtaja Stepanova: ”17 vuoden aikana ei ollut kertaakaan kansanedustajien kokousta, joka olisi omistettu kulttuurille.” 27.6. Irma Lonsinen (Talvela) lähetti kortin. Harjoittelimme Manokilla. 17.7. Takana on reipas matka Kostamukseen, jonka aikana kävin Lesosella Vuokkiniemellä. Kävin Kostamuksen kaupunginjohtajalla Lazarevilla hakemassa sen painokoneen, jonka kuopiolaiset lahjoittivat meille. Rajalla Lesosen kanssa olimme vastassa Virtarannan pariskuntaa, Niemisen pariskuntaa, Pekka Laaksosta ja Keynäitä. Saatoin heidät Vuokkiniemelle ja iltajunalla painuin Petroskoihin. Kinasimme hiukan Lesosen kanssa niistä Perttusen säätiön tavaroista. Tullimiehet ottavat niistä maksun kuin käytetystä tavarasta eikä oteta yhtään huomioon, että ne ovat lahjoja säätiöllemme. ”Ei ne sitten ole meidän”, intti Santeri. ”Mutta tehän kuulutte säätiöömme!” vastasin minä. Muuten kirjoitin kirjeen Neuvostoliiton säätiölle siitä, etteivät tullimiehet ota huomioon säätiön nimeä. 30.6. oli Petroskoin päivät ja lauloimme Manok-yhtyeemme voimin Äänisen rannalla. Yöllä matkustin Leningradiin, jossa tapasin Sergejevin ja yhdessä lähdimme Suomeen Seinäjoelle. Riihimäellä vaihdoimme junaa ja iltapäivällä olimme paikanpäällä. Riihimäellä kävimme Karjalasta siirtyneiden museossa... Se oli jo 1.7. Marja-Liisa Haveri on erinomainen kotiseutumuseon johtaja. Hän on tämän aloitteen sydän. Petroskoista tuli suurella kuorma-autolla 30 ikonia. Toinen päivä heinäkuuta meni näyttelyn asentamiseen. Mukana ovat taiteentutkija Platonov ja tulkkina museontyöntekijä, Viola Malmin tytär, Anita Dunkers. 3.7. olivat näyttelyn avajaiset. Metropoliitta Leo avasi näyttelyn kauniilla sanoilla. Kauniisti puhui Haverikin. Sergejev hermosteli ja ikoneista kertoi Platonov, Anita tulkkasi. Mukanamme oli myös taiteentutkija ja museon työntekijä Irina Kuspak. Illalla Marja-Liisa kutsui meidät kotiinsa ja nautimme vieraanvaraisuudesta ja Bortnjanskin kuoroista, joiden musiikkia hänellä oli nauhoitettuna melkoisesti. 4.7. lähdimme junalla kotiinpäin. Kaikki olisi ihanaa, jos se perkeleen ruusuni ei olisi napannut jaloista kiinni. Nousi kauhea kuume ja tavaroitani kantoivat kaverini. Mutta nyt jo taas juoksentelen! Eilen sain valmiiksi saunamme Pääsevän selän korvessa ja lämmitin sitä!!! Tänään saivat löylyttää itsensä Erkki ja Leena. He toivat minut Petroskoihin, kun piti lähteä Leningradiin. Raija jäi pikku Railin kanssa mökille. Minun piti selvitä Manokin passien kanssa. Konsulaatissa sanottiin, että jotain puuttui. Soitti Ortjo Stepanov ja ilmoitti, että Niilo Peksujeff tulee huomenna näyttelynsä kanssa. Ortjo luki sähkeen Suomen viranomaisille: ”Karjalan kulttuurikornitsan mahdollisesta sulkemisesta ja auttamisen tarpeesta.” 18.7. Soitti Sirpa. Hän odottaa Manok-yhtyettä 27. päivänä kello 12.00. Kalevalan piirin kulttuuriosaston johtaja Zubanova kertoi, ettei suomalaisia päästetä Kalevalaan suoraan Vuokkiniemeltä. Täytyy mennä Jyskyjärven kautta ja yöksi tulla Kalevalaan. Kello 17.00 pidettiin Niilo Peksujeffin näyttelyn avajaiset Suomalaisen teatterin lämpiössä. Annoin puheenvuoron Niilon serkulle Jaakko Rugojeville. TV, radio ja lehtimiehet olivat paikalla. 19.7. Olen taas junassa matkalla Kemiin. Pitäisi käydä piiritovereitten luona puhumassa säätiön kannatusryhmän muodostamisesta ja Meriön tulosta. Kiestingissäkin on puhuttava siitä. On löydettävä jokin mukiinmenevä yöpymispaikka, kerrottava Rusko-klubille vieraistamme ja käväistävä Paanajärvellä. Nyt olen Tuoppajärven rannalla pitkästä aikaa. Kulttuuritalon rappusilla. Kyläneuvostossa puhuin sihteerin kanssa, kulttuuritalolla keskustelimme amatööritaiteilijoitten harjoituksen järjestämisestä sinä päivänä, kun vieraat tulevat. Heillä onkin aikomus viedä Suomeen lähiaikoina uusi ohjelma. Puhuimme polttoaineesta autoa varten, yöpymispaikasta, illallisesta, saunasta, kolmesta vapaasta leskestä yms. Kävin Louhella. 23.7. Leningradin Moskovan asema. Aika pysähtyi muutamaksi tunniksi. Tulin aamulla. Muistelen mennyttä viikkoa. Toissapäivänä varhain aamulla tulin Kemistä. Luin ahkerasti E. Kilven Evakon elämää. Kävin Petroskoin Suomalaisen teatterin Nuoren myllärin luovutustilaisuudessa, joka tuntui pitkävetiseltä ja melko tyhjältä. Mutta, onneksi, jo seuraavana päivänä, siis ensi-illassa, kun katsomo oli melkein täydeksi kansoitettu, esityksen valtimo rupesi sykkimään. Nyt jo tuntui, että Sergei Proninkin voi olla roolissaan ja voimia riittää. Kaikki alkoivat puhua melko selvää suomea. Lorvailin vapaapäivinä ihan tarpeeksi. Teatterilämpiössä on Niilo Peksujeffin näyttely, joka avattiin 16. heinäkuuta. Hänen serkkunsa Jaakko Rugojev piti melko pitkän puheen serkustansa, joka on rakentaja ja on rakentanut Kostamuksen kaupunkia. Samalla hän on taiteilija koko sielustaan. Hän ehdotti näyttelyä Kostamukseen pariksi viikoksi ja Sortavalaan. Peksujeff ja Jaakko pyysivät nauhoittamaan koko näyttelyn ja sen historian. Nyt tulin Leningradiin hakemaan ulkomaanpasseja, mutta ne eivät olekaan valmiit. Siksi aika pysähtyi! Hatuttaa! Täytyy kuitenkin käväistä Petroskoissa. Huomenna on Manokin viimeisiä harjoituksia ennen Suomen matkaa. Täytyy soittaa Vuokkiniemeen Lesoselle Manokin tulosta 26.7. ja matkasta Vuokkiniemeen. Täytyy puhua Lesosen kanssa Meriön ja Bengstin käynnistä siellä. Valmistamme Kuopioon Kalevala-aiheista näyttelyä. On laadittava teosten ja näyttelyyn tulevien ihmisten luettelot. Pitäisi etsiä valokuvat teoksista ja tietoja taiteilijoista, että voisi tehdä mainoksen. Nämä ajatukset askarruttivat minua paluumatkalla. 27.7.–6.8. Uusi Suomen matka. Kyllä sen valmistaminen vaatii hermoja! 25.7. olin taas Leningradissa. Mutta passit eivät olleet vieläkään valmiina. Vietin yön Neva-hotellissa, joka on osittain Teatteriliiton hallussa. Sääskiä ja torakoita! Kuuden hengen huone. 26.7. jo varhain aamulla olin Suomen konsulaatin ovilla. Kymmeniä ihmisiä oli odottamassa ulkona. Miliisi päästää virkailijoitten puheille sisältä tulevalla soitolla. Ovet ovat kiinni. Suomalainen sihteeri ei ole kuulevinaankaan. Siis passit ovat vielä Sisäministeriön Leningradin osastolla Kutuzovin rantakadulla. Ja konsulaatti on Tshaikovskin kadulla. Melko pitkä matka. Mutta ei auta. Siellä seisoin jonon. Sitten pyysin autonkuljettajaa, joka vie niitä passeja konsulaattiin, että tarkistaisi, onko mahdollisuus saada passit? Ja sain minä ne passit jo konsulaatista viime hetkellä. Juoksujalkaa menin asemalle ehtiikseni Kostamuksen junaan. Mutta, kun istuin aseman rakennuksen edessä puistossa tarkistamassa passeja, ilmenikin, ettei Solodovnikovin passissa ollut leimaa! Taas hyppäsin taksiin ja olin muutaman minuutin kuluttua taas konsulaatissa. Sain sen leiman, mutta juna ehti vislata ennen. Yhteisessä, ilman mitään mukavuuksia, vaunussa painuin taas Petroskoihin. Myöhästyimme rajalta ja Niemiset menettivät ainakin 1000 markkaa tästä syystä! 28.7. Olemme Suomussalmella! Esiinnymme kello 16.00 kalevalaisten teatterin Ruskei neitshut -esityksen väliajalla. Ja illalla meidät kutsuttiin ulkoilmaesitykseen metsäpolulle! Kumpuilevassa puistossa oli kauniit näköalat. Näimme hyppiviä neitosia honkien keskellä. Yksi heistä tanssin aikana tuon tuosta puhui puhelimeen. Sitten, jo muutaman kymmenen metrin perässä, mies soitti kolauttaen puupalikalla honkia ja kantoja... Ja taas siirryimme eteenpäin ja näimme jyrkän mäen alla naisen, joka yritti vierittää hirsiä ylös hiekkajyrkänteellä, kaatui, kompuroi, huusi jotain ja taas yritti! Lopussa istuimme mäen rinteellä ja näimme erään lammikon rannalla juoksentelevia neitosia, jotka huusivat toisiaan ja juoksivat lammikon rannalle valkoisissa leningeissä. Jostain metsästä tuli koko orkesteri rannalle ja painui suoraan veteen. Ryömien soittajat pääsivät saarelle, alkoivat taas soittaa ja neidot tanssien vajosivat melkein kurkkuun saakka lampeen ja kahlasivat myös saarelle. Ja sieltä takaisiin mantereelle... Se oli jännittävää ja mielenkiintoista uuden teatterimuodon ja ihmissielun etsimistä! Kaverit yhtyivät mielipiteeni. Kuhmossa lauloimme Kalevala-kylän ravintolassa ainakin kolme kertaa. Ihanasti soi, kun talo on kokonaan puinen, kelahongista rakennettu. Itse sali on kaksikerroksinen... Sitten oli konserttimme ulkoilmanäyttämöllä järven rannalla. Oli ainakin parisataa ihmistä. Mutta ilman mikrofoneja se tuntui puutteelliselta... Sitten lauloimme Rauhan akatemian symposiumin osanottajille. Ja yöllä oli tietenkin sauna, ryypyt ja lisää lauluja. Yövyimme Kalevala-kylän mökeissä, joissa oli kaksikerroksiset laverit. Aamulla taas sauna ja uiminen järvessä. 29.7. Hyrynsalmen Kaunislehdon talomuseon kesäteatterin näyttämöllä lauloimme kolmesataapäiselle yleisölle. Konsertissa esiintyivät myös kuuluisa Värttinä ja eestiläiset. He tulivat marssimalla kentälle ja Eestin uusi lippu liehui edessään. 8.8. Vein aamulla kutsukirjeen Miettisille (Aimolle ja hänen vaimolleen). ”Eilen soitti Meriö Keskisuomalaisesta: 10. elokuuta kello 11.00 Suomen aikaan he tulevat Antti Bengstin kanssa rajalle Samara-autolla. Viisumi heillä on Kalevalaan, Louheen, Vienan Kemiin ja Kostamukseen. Kiestinki on sen verran pieni paikka, että välillä pääsee sinnekin. Samalla Meriö kysyi, ottaisimmeko kuvataiteilija Väinö Rusasen näyttelyn”, kertoi Aimo. 4.9. on Satu Aaltosen näyttelyn avajaiset Petroskoissa. Soitti Jorma Puustinen Karjalan Sivistysseurasta. 15.8. lupaavat tulla Leningradista Petroskoihin Sergei Kirov -laivalla. Pyysi järjestämään ohjelmaa Petroskoissa. Rauno Meriön ja Antti Bengstin ohjelma 10.–17.8.1990 10.8. kello 12.00 rajan ylitys ja tulo Kostamukseen. Kaupungin kiertoajelu. Käynti kaupunginjohtajan Lazarevin luona. Lounaan jälkeen lähtö Vuokkiniemelle. 17.00 tapaaminen Lesosen kanssa. Yöpyminen vierastalossa. 18.00–23.00 käynti Latvajärvellä. Yöpyminen Vuokkiniemellä. 11.8. Matka Jyskyjärven kautta Kalevalaan. 12.8. Kalevala. Museo, harrastajataiteilijoiden tapaaminen kulttuuritalolla. Lähtö Kiestinkiin. Yöpyminen siellä. 13.8. Lähtö Louhelle ja sieltä Kemiin. Rusko-klubi. 14.8. Paanajärvi. Haikola. Kalevala. 20.8. Puhelinkeskustelu Sirpa Niemisen kanssa: Karjalan ja Kuhmon kynäilijät kerääntyvät 29.–30. syyskuuta. Kutsun Kuhmoon hän toistaa ja lähettää Dobrininin kanssa. Sirpa pyytää lähettämään kutsun Niemisille telexillä, että pääsisivät Niiralan kautta omalla autolla Satu Aaltosen näyttelyn kanssa. Konferenssi historian ongelmista pidetään Kuhmossa 21.–23.9. Sirpa lähettää kutsun myös minulle. Kävi Venäjän äänet -yhtyeen johtaja, joka on tyytymätön heidän matkansa peruuntumisesta. Sirpa kertoi, ettei rahoja riitä. Nyt muutamalla sanalla matkastamme Meriön ja Bengstin kanssa pohjoispiireissä: 9.8. matkustin junalla Kostamukseen ja tilatulla autolla menin rajalle. Rauno ja Antti tulivat, niin kun lupasivat, vuokratulla Samaralla, yksi vararengas ja kaksi bensakanisteria mukana. Mahduin just ja just takapenkille matkalaukkujen seuraan. Kaupungin johtaja Lazarev otti vastaan, niin kun lupasikin, työhuoneessaan. Kertoi lyhyesti kaupungistaan. Aamulla rautatieasemalla tuli vastaan Valentina Lashina ystävättärensä kanssa. Lashina lomaili Kantele-yhtyeen hommista Vuokkiniemellä. Kertoi sellaisia terveisiä Lesoselta, että mies lähti harrastajajoukkueensa kanssa Suomeen ja ettei siellä Vuokkiniemellä ole ketään vastassa eikä yöpymispaikkaa muka löydy. Tässä täytyy panna muistiin se asia, että Suomen Karjala-liiton, jonka puheenjohtajana on Rauno Meriö, ja Karjalan Sivistysseuran, jonka avulla ja siipien suojissa toimivat Kuhmon Kulttuurikornitsa ja Perttusen säätiö, välillä on eripuraisuuksia historian matkanvarrelta. Saatuaan tietää, että Liiton edustajat tulevat niin kuin hänen reviirillensä, Nieminen vihjasi kai Lesoselle, ettei näitä herroja tarvitse passata. Sitten myöhemmin, kun Meriön ja Niemisen polut menivät yhteen Paateneella, herrat eivät halunneet tavatakaan toisiaan... Söimme Kostamuksen ravintolassa luonaan ja lähdimme kuitenkin Vuokkiniemelle. Kyläneuvostosta löytyi puheenjohtajan sihteeri, muuten Lashinan sisko, joka alkoi soitella paikkaan ja toiseen. Ja tietenkin Sandra Remsujeva otti meidät vastaan! Illalla järjestetimme illallisen ja saunan ja venematkan Kuitin ulapalle. Ja sitten ryyppäsimme ja lauloimme ja kertomuksia kaikenlaisia riitti! Antti Bengst nukkui lattialla omassa nukkumasäkissään, Rauno sohvalla ja minä sain nukkua sängyssä. Emäntä meni kai tyttärensä luokse. 11.8. heti aamiaisen jälkeen lähdimme Jyskyjärvelle suoraa tietä, joka kääntyy sinnepäin 10 km päässä Vuokkiniemeltä. Ei kilometripylväitä, ei tienviittoja. Oli lauantaipäivä, eikä kuorma-autojakaan tullut vastaan. Erehdyksessä tulimmekin Luusalmelle. 1,5 tuntia myöhässä pääsimme kuitenkin Jyskyjärvelle. Naiset odottivat: kylän puheenjohtaja ja kirjaston hoitaja. Saimme lounaan ruokalassa ja kyläneuvostossa meitä odotti katettu teepöytä ja lisää naisia, jotka lauloivat karjalaisia lauluja ja kertoivat elämästään. Sitten veneillä meidät vietiin joen ja järven yli näyttämään kylää. Vielä kerran joimme teetä, saimme lahjoja ja noin 18.00 matkustimme Kalevalaan (entiselle Uhtualle). Hotellipaikat minä olin tilannut jo aikoja sitten. Aamulla 12.8. syötyämme aamiaisen paikallisessa kahvilassa, menimme runolaulajien museoon, jossa tapasimme tulevan Karjalan liiton miehiä. Sieltä yhdessä lähdimme kulttuuritalolle. Lyhyet puheet molemmin puolin, ja sitten kajahtivat Pällisen johtaman veteraanien kuoron laulut. Pällinen oli säveltänyt monet niistä itse ja itse säesti hanurilla. Kanteletta soitti Iivana Kieleväinen (sittemmin Kantele-yhtyeen solisti). Lauloi Väinämöisen lapset -kuoro. Kuvattiin paljon. Tapasimme siellä Karjalan radion karjalankielisen toimituksen toimittajan Nikolai Filatovin, joka pyysi kyytiä. Laitoin hänet omalle paikalleni Samaraan ja itse läksin linja-autolla Kemin kautta. Tulin junalla Kemistä Louheen kello 2.00 yöllä. Meille oli tilattu kahden hengen huone ja rauhassa nukuin, sillä tiesin, että kiestinkiläiset osaavat ottaa vieraat vastaan ja kun radiotoimittajakin on mukana. Miehet kertoivatkin, että tulivat Kiestinkiin illalla. Saunan jälkeen he lauloivat kulttuuritalolla pikkutunneille saakka. Olin heitä vastassa muutaman kilometrin päässä Louhelta. Sitten tutustuimme turkistiloihin. Lounas oli ravintolan erikoissalissa. Kello 16.00 lähdimme Kemiin. Kello 19.00 oli järjestetty Rusko-klubin istunto teepöydän ääressä. Olimme hiukan myöhässä ja miehet ennen kaupunkia pysäyttivät autonsa ja panivat "kovat kaulaan". Konjakkiryyppyihin sekin tilaisuus päättyi. Siinä puhuttiin vilkkaasti, laulettiin ja tanssittiinkin. Mukana olivat piirineuvoston puheenjohtaja ja paikallisen piirilehden toimittaja. Filatovkin tuli, mutta omalla kyydillä. Varhain aamulla 14.8. matkustimme Rabotsheostrovskiin. Voi, voi! Rempallaan oli koko laituri. Sahajauhoja vieläkin kuljetetaan kaatopaikalle tälle sahajauhosaarelle, niin kuin kymmeniä vuosia sitten. Ja taas Antti teki kovaa työtä... Piirineuvosto auttoi bensan saamisessa ja se auttoi pääsemään Paanajärvelle. Lautta oli tietenkin epäkunnossa. Siihen emme oikein uskaltaneet mennä, mutta pääsimme kuitenkin perille. Ja kylä niin yllätti miehet, että he kieltäytyivät lähtemästä eteenpäin samana päivänä, niin kuin oli suunniteltu. Kyläneuvoston puheenjohtaja lupasi löytää yöpymispaikat. Löytyikin hyvä ystäväperheeni, Anna Vasiljevna Popova ja hänen miehensä. Ottivat mielellään vastaan. He ovat ystäviä niiltä ajoilta, kun Anna Vasiljevna oli kyläneuvoston puheenjohtaja ja minä olin teatterin näyttelijä ja esitimme kylässä Virtaset ja Lahtiset -näytelmää. Heitä kovasti miellytti minun Jyrkini. He muistavat minut nytkin tällä nimellä. Mutta ennen lähtemistä vanhaan Paanajärven kylään olimme uuden Paanajärven kylän kirjastossa, jossa keskustelimme ja paikalliset naiset myös lauloivat. Joimme teetä! Ja valokuvia tuli lisää. Naiset vihaisesti kysyivät, miksi tämä valokuvaaja ottaa kuvia likakaivosta. ”Mutta eikö teitä hävetä, kun rauhassa annatte likakaivon paisua kulttuuritalon vieressä!?” kysyin minä heiltä. 15.8. aamulla varhain oli sauna meitä odottamassa ja sen päälle uimme Kemijoessa. Ja taas otettiin valokuvia! Ja sitten lähdimme Kalevalaan, mutta kun olimme luvanneet käydä Haikolassa, niin menimmekin sinne. Ortjo Stepanov otti muka vihaisesti vastaan portillaan. ”Olen odottanut jo vuorokauden!” sanoi kirjailija. Ja Ortjo kosti sillä, ettei päästänytkään meitä jatkamaan matkaa. Kalaruuat ja vodkaryypyt sopivat hyvin yhteen. Saunominen ja uiminen komeassa hiljaisessa järvessä. Ortjo pitää kertomisesta ja Rauno kuuntelemista. 16.8. lähdimme Kalevalaan ja sieltä Pirttilahden kautta Vuokkiniemelle. Lesonen kestitsi lounaalla. Kävelimme kylää pitkin ja taas valokuvasimme. Erään kuvan Antti otti talon katoltakin. Kävimme Sandran luona ja saimme kutsun sultshinoille ja kalalle seuraavaksi päiväksi. Santeri Lesonen ehdotti käymään hänen mökillään Venehjärvellä. Ja sen sisäänlämpiävä sauna, jota itse aloimme lämmittääkin, kun isäntää ei vähän aikaan kuulunut, oli mahtava! Valokuvasimme sitä kaunista kalmistoakin niemen rinteellä. Nukuimme mökin lavereilla. Aamusta 17.8. puhdistimme pimeän illan jäljet ja johdatimme Samaran kohti Vuokkiniemeä. Söimme siellä mahan täydeltä ja vieraamme päättivät suunnata matkansa Kostamukseen, jossa rautakaupasta ostin molemmille lahjaksi umyvaljnikit, pesutelineet. (Tästä matkasta syntyi Suomessa Meriön ja Bengstin tekemä kirja nimeltään ”Viena, kiusattu unelmien maa”. Atena Kustannus Oy, Jyväskylä, 1991) 21.8. Sepitin kirjeen Ministerineuvostoomme siitä tulevasta Kalevala-aiheisesta näyttelystä Kuopiossa. Täytyy olla heidän suostumuksensa, että rajaviranomaiset ja tullimiehet suhtautuvat ymmärtäväisesti. Säätiössämme kävi taiteilija Natalja Kosheleva, joka hommaa miehensä kanssa (hänkin on taiteilija) näyttelyä Lapinlahteen. Emil Halosen säätiö teki heille kutsun, mutta siitä tuli henkilökohtainen ja silloin on vaikeuksia näyttelyn kanssa. 22.8. Kyllä minä aina mielelläni olen vastassa Kostamuksesta tulevaa junaa, kun sieltä tulee kirjeitä Kuhmosta ja ne ovat aina tervetulleita. Mutta kun silloin täytyy herätä pari tuntia aikaisemmin, se on joskus ongelmallista. Mutta tällä kertaa tulivat kutsut seminaariin kynäilijöille ja minulle. Tuli kirje Rugojevillekin. Andrei Avdyshevin Kuvio-osuuskunta nauhoitti omilla rahoillaan Afanasjevan oppikirjan. Kirjaa lukivat Vieno Kettunen ja Gennadi Laine. Puolueen kaupunginkomitean täysistunto. En vieläkään ymmärrä, mistä syystä lähtivät puolueestamme Pauli Rinne, joka on ollut aluekomitean byroon jäsen. Lähti sihteerimme Katri Zelenskaja, lähti teatterin nuori näyttelijä, jota Pauli ehdottaa pääohjaajaksi, Sergei Pronin. Kokouksia ei ole ollut jo moneen kuukauteen. Kaupungin komiteastakin on lähtenyt pois 11 henkeä. Yhdeksän ihmistä on jättänyt puolueen rivit. Kaupungin mitassa: on 380 puoluejärjestöä ja niistä 308, joissa on alle 15 kommunistia. Yhteensä järjestöissä on tällä hetkellä 17 400 kommunistia. Tänä vuonna 1093 puoluejäsentä luovutti jäsenkortit. 1.9. Suomesta tulevat Niemiset ja Satu Aaltonen näyttelynsä kera. Kuopiosta tuli eilen Aimo Miettinen, joka järjestää karjalaisten taiteilijoiden näyttelyä omassa komeassa keskuksessa. Armas Mishin lupasi löytää Kirjailijaliitossa rahaa kynäilijöitten Kuhmon matkaan. 3.9. Helsingistä, Suomen Opetusministeriöstä on tulossa valtuuskunta. Valmistan ohjelmaa. Eilen Vepsäläisen kulttuurin seuran puheenjohtaja Zinaida Strogalshtshikova toi minulle Venäjän federatiivisen sosialistisen tasavallan Kulttuuriministeriön kollegion päätökset. Yhden päätöksen otsikkona on ”Kansallisuuksien välisten kulttuurisuhteiden kokemuksista Venäjän federatiivisessa sosialistisessa tasavallassa vuosina 1989–1990 ja suomalais-ugrilaisten kansojen kulttuurin kehittämisestä”. Zina kertoi siitäkin, että Neuvostoliiton Ministerineuvoston päätöksellä nro 530, 26.5.1990, tehtiin päätös Neuvostoliiton Valtion kulttuuriohjelman luonnoksen laatimisesta. Sen viidennessä pykälässä lukee: "Liitto- ja autonomisten tasavaltojen Ministerineuvostojen, sekä Neuvostoliiton kulttuuriministeriön, (...) yleisliittolaisen ammattiliittojen keskusliiton, Nuorisoliiton KK, luovantyönliittojen ja muiden yhteiskunnan järjestöjen on esitettävä 15. heinäkuuta 1990 mennessä ehdotukset kulttuurin kehityksen ja yhteiskunnan henkisen uudistamisen konseption luonnosta varten.” (Myöhästyttiin monella kymmenellä vuodella! W.H. 8.8.2003) 6.9. Soitto Suomesta. Ylioppilaslaulajat ehdottavat tulemistaan Valamolle 50 henkisenä kuorona vuoden 1991 elokuun alussa omalla bussilla ja laivalla Laatokalla. ”Käväisisimme Sortavalassakin.” Suomen Opetusministeriöstä soitti Timo Luoma, joka meinaa tulla sen Opetusministeriön valtuuskunnan mukana. Valtuuskunta haluaakin keskustella uusien yhteiskuntajärjestöiden eikä eilispäivän byrokraattien kanssa. Heillä on aikomus ottaa esille aikuisväestön opetuksen ja kansallisväestön ongelmat. Meinaan käydä heidän kanssa Soutjärvellä ja Kotkatjärvellä. Soitin samalla Kotkatjärven koulun johtajalle ja kerroin, että 8.10. noin 10–11.00 paikkeilla valtuuskunta olisi Kotkatjärvellä. Suomen kielen opettaja Larisa Eduardovna Kornilova lupasi hoitaa asiat. 18.9. Seminaari Moskovassa. Lähtö oli niin kiireinen, että pyysin puhelimitse Raijaa tuomaan asemalle laukkuni papereineen. Niin olin väsynyt, että nukuin junassa melkein 12 tuntia. Hyvä, että junakin myöhästyi tunnilla. Eikä se seminaari ollutkaan vaan Yleisvenäläisen säätiön hallinnon istunto, johon kutsuttiin paikalliset toiminnanjohtajat. Siellä oli taisteluja Neuvostoliiton säätiön kanssa. Lupasivat siirtää meille 7,5 tuhatta ruplaa huoneiston remonttiin. 22.9. Harmaa syksyinen päivä Suomessa. Kuhmo. Yksi Kalevala-ravintolan ja hotellin saleista. Viitisentoista historiallisen seminaarin osanottajaa. Hiljaa soi taustamusiikki. Yksitoikkoinen tulkin ääni, joka kääntää tiedemiesten mietelmiä. Ja suurista ikkunoista näkyy "Juntusen" maisema: honkia hiljakseen liikkuva järvi taustana. Kainuun ja Kuusamon alueelta on löydetty norjalaisiakin esineitä. Naisten polttohauta, riipukset. Norjalaiset kävivät Karjalassakin milloin kauppa- ja milloin ryöstöretkillä. Hävitysretkiä käytiin puolen ja toisen. Oli mursunhampaidenkin kauppaa. Kainuun alueelta on löytynyt ihmisten asuinpaikkoja ajalta jo 600 vuotta eKr.: Suomussalmelta, Hyrynsalmelta ja Paltamosta. Hiiliajoituksia. Suomussalmessa onkin ollut Suomen vanhin asutus, Suomussalmen kirkkosaari. Vasarakirveskulttuuri. Kuhmosta on löydetty kirves, joka ei ollut ruotsalaisen eikä suomalaisenkaan näköinen. Kalliopiirroksia ei Suomessa ole. Suomussalmen kukkasaaresta löydettiin puhtaasta kuparista tehty kauha. Mutta varsinainen pronssikausi alkoi myöhemmin. Itäkulttuurin vaikutus tekstiileihin ja keramiikkaan. 23.9. Sunnuntaijuna vie minua Kostamuksesta Petroskoihin. Aamulla Kuhmossa heräsin tapaani mukaan jo seitsemältä Moskovan aikaa, mutta vetelehdin jonkun verran, kun Antti Nieminen kaappien takana nukkui vielä. Mutta kuitenkin nousin, peseydyin ja painuin kävelylle. Timoniemen koulun työntekijä sytytti tulen koulun kattilahuoneessa... Kurjet taas lensivät etelään, vaikka kuinka hyvä tämä Suomenmaa olisi. Ruskan keltaista ja punaista väriä on paljon enemmän kuin Petroskoissa. Ajattelin eilistä keskustelua Markku Niemisen kanssa. Olimme niin kuin toissapäivänäkin saunomassa ja otimme pikku ryypyt, olutta ja Antin pyydystämiä rapuja ja keskustelu maittoi. Markku kauheasti haukkui Aimo Miettistä Kuopiosta: ”Ja jotta sellaisen kanssa viitsitte tehdä työtä!? Etkö sinä näe, ettei hän ymmärrä taiteesta mitään. Hän varmasti haluaa pettää neuvostoliittolaisia. Hän pani kuljetusmaksut säätiön niskoille, kun se on kallista täällä ja varmasti ei ilmoita kaikkia myytyjä näyttelylippuja. Mitä varten teillä pitää olla valuuttaa? Kornitsa voisi järjestää teidän näyttelyitä vaikka kuinka hyvässä salissa, jos ne suunnitellaan ajoissa...” Aamiaisen aikana uskalsin kertoa, että sen videokeskuksen lisäksi, josta haaveilen, olisi oikein auttaa nuoria taiteilijoita matkustamaan Suomeen tai muuhun Pohjois-Eurooppaan... Sirpa vei minut taas seminaariin. ”Vuokkiniemellä 100 % perheistä vastattiin haastattelussa, että perheen päättäjänä on vaimo”, tiesivät kertoa tiedemiehet. ”Matriarkaatti on tulossa!” ajattelin minä. Tiedemiehet hermostuivat siitä, että Kostamuksen historiaa ruvetaan kirjoittamaan ilman kylien historiaa, joita oli näillä paikoilla. Siis vain rakentajien ja geologien muistelmia? Olga Iljuha kyllä osasi puhua J. Rugojevin kanssa tämän arkistosta. Kajaanin kotiseutumuseon johtajan kanssa keskustelimme siitä, että hän kirjoittaa säätiöömme kirjeen, jossa pyytää järjestämään kenttätutkimusmatkan Karjalaan. Puhuimme herran kanssa sellaisista kiperistä kysymyksistä kuin Karjalan miehittämisestä, bolshevikkien ikeestä, punaisista ja valkoisista, Suomi suureksi ja Viena vapaaksi -ideasta, joka muuttui sodan aikana lauseeksi ”Suomi suureksi ja viini vapaaksi!” ”Karjalan Sivistysseuran kanssa olisi tehtävä yhteistyötä”, sanoi Markku Nieminen. Satu Aaltonen tulee miehensä kanssa 28.9. Maanantaina ovat hänen näyttelynsä avajaiset Aunuksessa. Akbulatovin näyttely tulee syyskuun lopussa. Lieksa on viimeinen paikkakunta, jossa se on esillä. 25.9. Odottelen soittoa Helsingistä ja Vieljärveltä. Sepitin Sinikka Malmille runon 60-vuotissyntymäpäiväksi: Sinulle silkkiselle, Sinulle sirkulle, Sinulle Sinikalle sanon minä sen: Vaikka millä nimellä, läheinen oot minulle, kaverini, kultaseni, käpy sydämen. Kymmeniä vuosia hengitimme yhdessä ilmastoja neuvostojen, täynnä aatteita. Ilmenikin: eläkkeelle päästään ilman rahoja, ilman kommunismia ja ilman vaatteita. Silti älä kauhistu, nauti nauttimista, terveyttä toivotan, äidin sielua. Opiks olkoon nuoremmille meistä iloisista, pursui meistä huumori, pursui eloa! Vladimir Brendojev on sairaalassa. Kalevalan näyttely avataankin Kuopion Savokartanossa. Manok laulaa musiikkikeskuksessa. 13.10. Suomen Opetusministeriön valtuuskunta, jota johtaa Olavi Alkio on tullut Karjalaamme. Mukana ovat Timo Luoma, Voitto Mäkipää ja Jyrki Jokinen. 7.–11.10. kiertelimme Sortavalan, Aunuksen, Kotkatjärven, Petroskoin, Soutjärven, Kontupohjan, Vieljärven seutuja, kouluja, kerhoja jne. Välillä Gennadini kuljetti omalla autollakin, mutta saimme Ministerineuvostosta Rafik-pakettiauton. Syntyy hyviä ehdotuksia aikuisopetuksesta. Eilen kävi säätiössämme urkuri ja musiikintutkija Natalja Vasiljevna Majevskaja. Hän haluaa järjestää "kattomme alla" oman yrityksen. Päätimme, että ensin järjestetään kaksi konserttia kasvatustieteellisessä korkeakoulussa: ”Protestanttisen virsisävelmän historia Bachin urkuteoksien esimerkillä” ja ”Evankeliumin tekstit”. Lippujen hinta on 3 ruplaa. Nainen itse soittaa ja luennoi! Soitti Sirpa ja pyysi lähettämään kutsut Aunukseen ja Sortavalaan Markulle ja Sadulle Lari-poikansa kanssa. Soitin Dobrininille, että ottaisi vastaan kirjeeni kutsujen kanssa, jonka lähetän Kostamuksen junalla. Soitti Sergei Kulikajev Kizhi-museosta ja kertoi Puudosin Vieljärven muistomerkkien rappeutumisesta. ”Pitäisi tehdä vaikka rakennusten konservoinnin”, mies oli huolissaan. 24.10. Vaikka hyvin kummalliselta tuntuu, mutta Kalevala-näyttely Karjalasta on pystyssä ja toimii Kuopion Savokartanossa. Suuri Kamaz-rekka toi 12 laatikollista tauluja. Vein sen suurella vaivalla tullien läpi. Ensimmäinen pysähtyminen – olin kuljettajan kanssa ohjaamossa ja yövyimmekin kerran siinä – tapahtui jo rajalla. Tullimiehet ilmoittivat, etteivät päästä kuormaa, kun siinä ei ole sinettiä. Ja Petroskoin tullilla ei löytynyt ainetta sitä varten. Piti kääntää auto ja palata Viipuriin. Hyvä, että Viipurin tullin isäntä on karjalaisia. Hän tuntee hyvin teatterilaiset. Paperit ja sinetit järjestyivät ja auto päästettiin ilman mitään vaikeuksia... Zifa Jusupova tuli Kuopioon junalla. Antero Lehmus ja Orvo Björninen olivat jo Suomessa. Aimo Miettinen, joka järjestää tätä näyttelyä (hän on saanut 25-vuoden yrittäjän kunniamerkin) kävi rajalla Värtsilässä hakemassa Samsonovin, Rinteen ja Margaritan. Yhteisvoimin kannoimme kuvat ja ripustimme seinälle. Kuhmosta tuli Vitali Dobrinin, joka sanoi, että näyttely onnistui. Mutta avajaisissa oli vain parikymmentä henkeä ja samoin Manokin konsertissa 20.10. Kuopion musiikkikeskuksessa. Hyvin kyllä otettiin vastaan, mutta syntyi kauhea pelko näyttelyn onnistumisesta. Aimo löysi 500 markkaa Manokin pojille, mutta niistä 200 markkaa maksettiin Orvon matkasta ja 200 markkaa Vitalille. Rekka maksoi melkein 8000 markkaa. Autonkuljettaja sai 300 markkaa päivärahaa... Niin hermostuin, että ilmoitin pojille, että laulan viimeistä kertaa. Mutta kohta ilmeni, että TV:ssä on tulossa lähetys meistä, joka on omistettu Manokin 30-vuotisjuhlalle. Eilen ja tänään nauhoitettiin. Yritämme 24. päivänä joulukuuta järjestää sen viimeisen konserttimme, joka omistetaan juhlavuodelle. 25.10. Eilen kello 14.00 kuoli suuri karjalainen runoilija Vladimir Brendojev. Aamusta löin koneella sanomalehti-ilmoituksen urkukonsertistamme. 26.10. Hiukan eilisestä päivästä lisää. Kävi Erikin Leena ja itkien kertoi, että toissapäivänä oli Inkeri-liiton hallinnon istunto, jossa hyväksyttiin sen ryhmän jäsenet, joka lähtee Suomeen yrittämään uutta elämää. Ja Erikille sanottiin, että istunto on vasta 25.10. Niin kuin hän tulikin ja sai tietää, ettei häntä hyväksytty. ”Menen vaikka hirteen!” sanoi Erkki ja jonnekin lähti. Leena päätti pyytää apua. Minä suuntasin Ministerineuvoston varapuheenjohtajan vastaanottohuoneeseen, mutta hänen sihteerinsä kysyi, mikä kysymys minulla on, yhteiskunnallinen vai yksityinen. ”Sekä että”, vastasin minä enkä vastaanottoa saanut. Lyhyen kaupunginkomiteanistunnon jälkeen, jossa hyväksyttiin sihteerimme Kuznetsovin selostus, kävin Leenan ja Erkin luona. Erkkiä ei vielä ollut. Raili itki, kun äiti ajoi pois hänen poikaystävänsä. Ja itse Leena kertoi, että sinä päivänä, kun Erkki sai tietää, että Inkeri-liiton puheenjohtaja Santeri Pakkanen ei hyväksynyt hänen nimeään, hän aikoi hirttää itsensä kello kolmen aikaan yöllä parvekkeella... Myöhemmin Leena soitti ja sanoi, että kaikki on kunnossa: Erkki tuli. Meinasin vaikka taksilla käydä Brendojevin hautajaisissa Aunuksessa, mutta nyt olen kokonaan pois tolaltani. Jospa Vladimir Jegorovitsh antaisi minulle anteeksi! Käymme myöhemmin Markun ja Sadun kanssa haudalla ja tuomme kukkia. Eilen muuten soitti Sirpa ja minä ilmoitin hänelle, että Sadun on tuotava lisää julisteita näyttelystään ja uusi Valaan laulua -äänikasetti, ensimmäinen varastettiin Aunuksessa, ja että V. J. Brendojev käski elää kauan... Ja alkoi uusi päivä, harmaa ja toivoton! Tuli käymään Mikko Koppalev, karjalainen mies, kuvanveistäjä. Puhuimme Miihkali Perttusen patsaan valamisesta pronssiin. Mies kertoi, että sen voi tehdä Petroskoin paperikonetehtaalla. Mutta siihen pitäisi löytää noin 5 000 ruplaa. Oman valimon luominen olisi kyllä hyvä asia. ”Olen valmis lähtemään harjoitteluun jonkun kanssa, vaikka sinun poikasi kanssa ja vaikka Suomeen!” sanoi Mikko. Kun soitti Markku, niin kerroin hänelle asiasta, ja Markku ehdotti kirjoittamaan ehdotuksen säätiömme puolesta Kornitsan nimelle. 28.10. Sunnuntai. Eilen kello 9.00 alkoi kaupungin puoluekokous. Minut valittiin siihen kulttuurialan puoluejäsenten puolesta. Kysyttiin, haluaisinko käyttää puheenvuoroa. Pyysin sitä ja myös käytin. Kävin etsimässä Belonutshkinia, joka juhli hopeahäitään. Pyysin häneltä kuitenkin sen puoluekokouksemme päätöksen ja lausunnon, jonka sepittivät Marusenko elokuvakomiteasta, Utikejev Musiikkiteatterista, Belonushtkin ja joku rouva kirjastosta. Kaupungin kokouksessa petroskoilaisille hyvin tuttu kommunisti Airola ehti kritikoida Osipovia, Leninskaja pravda -lehden päätoimittajaa, joka hyvin kriittisesti puhui nykyisistä puolueemme johtajista. Veikko Airola ehdotti Osipovin erottamista luottamustehtävistä. Pavel Sepsjakov, se meidän entinen kaupungin johtajamme, yhtyi siihen. Minä puhuin jyrkästi sellaista lausuntoa vastaan. Naputtelin koneella kirjeen Sirpalle siitä, että yrittäisi löytää rautavalumestarin, joka suostuisi ottamaan jatkokoulutukseen pari ihmistä, siis Mikko Koppalevin ja Erkki Hallin. Ehdotin myös etsimään sotilastorvisoittokunnan, joka suostuisi tulemaan Petroskoihin ja kutsumaan meidän orkesterimme Suomeen. Ja olisi hyvä, jos löytyisi ohjeita paimenpillin tekemiseen. Niitä pyysi Kanteleen uusi soitinmestari. Erkki Rautio nuoremman ehdotuksesta pyysin vihjeitä tietokoneiden ohjelmoimiseen ja tietopankin aikaan saamiseen. Nuori Rautio oli sitä mieltä, että se toisi rahaa säätiöllemme. (Myöhemmin Markku järjesti sen tietopankin, johon minäkin keräsin tietoja Karjalamme kulttuurityöntekijöistä ja laitoksista. W.H. 25.3.2000) Illalla klo 16.00 olin Suomalaisen teatterin ensi-illassa. Esitys oli tehty suomalaisten runojen ja laulujen pohjalta. Esittäjinä olivat Erna Lund, tyttärensä Elina Skvortsova, Anni Myllylä, Lida Sykiäinen ym. Mieskvintetti soitti jazzmusiikkia ja mukaan vedettiin yleisökin. Tanssin mielelläni tangoa Erna Bergin kanssa. Kello 18.00 olin Majevskajan urkukonsertissa kasvatusopillisen korkeakoulun salissa. Salissa on 400 paikkaa ja se oli täynnä! Meidät oli ilmoitettu konsertin järjestäjiksi, vaikka saimme vain 10 % sen tuloista. Hyvin puhui ja yhtä hyvin soitti se nainen. 29.10. Aamulla klo 8.10 tulin Tveriin, joka vielä keväällä oli Kalinin. Karjalaisten kulttuurin seuran perustamiskokous on jo päättynyt, sillä kello on jo 17.00. Yhteiskirjastoon kokoontui päivällä karjalaisten kylien edustajia. Eräs Huotari Huotarine (Fjodor Aleksandrovitsh Fjodorov) tuli Kuibyshevista, toinen edustaja Tartosta. Suomesta täällä ovat Pertti Virtaranta ja Veijo Saloheimo. Karjalasta ovat Pekka Zaikov ja Aleksandra Punzhina. Oli puheita, tshastushkoja (rekilauluja): syntyi vielä yksi Karjalaisten Seura. Puheessani toivoin yhteistyötä Kulttuurirahaston kanssa ja pyysin kunnioittamaan seisten yhden Karjalan parhaimpien runoilijoiden, Vladimir Brendojevin, muistoa. Hän kirjoitti karjalan kielellä erinomaisia runoja. Syntyköön uusia karjalankielisiä runoilijoita! Buffetit ovat kiinni ja tuli nälkä. 2.11. Tulin Moskovan junalla Kalugan kaupunkiin. Myöhästyin säätiön istunnosta. Se loppui ennen aikaa. Ehdin kuitenkin kaupunginajelulle, vaikka myöhässä illassa ei mitään ikkunoista näkynyt. Ja sataakin vielä. Meidän bussista ei kukaan uskaltanut mennä edes Tsiolkovskin haudallekaan. Eilen jo klo 8.00 lähdimme kuuluisaan pyhään paikkaan: Optina Pustyniin. Tie oli niin kurainen, että, kun tulimme perille, olimme kattoa myöten savessa. Satoi koko päivän. Pysähdyimme paikalle, jonka yllä on kuulemma "reikä" avaruuteen. Joimme vettä kaivosta, jossa on paljon jodia. Luostari on jo kunnostettu sen verran, että näyttää mukavalta, vaikka valmiiksi se tulee vasta vuonna 1993. On myytävänä paljon ikoneja. Ostin yhden kynttilän Kazanin jumalanäidille. Täällä kävivät joskus Leo Tolstoi ja Fjodor Dostojevski puhumassa pyhien ihmisten kanssa. Jos ei olisi ollut niin kylmää ja sateista, niin muuten matkamme onnistui! Ajoimme pienen venäläisen Kozelskin kaupungin läpi, jolla on myöskin oma paikka Venäjän historiassa. Palasimme myöhään illalla. Tverin säätiön emäntä kaverinsa kanssa kutsuivat minut huoneeseen, jossa yöpyi Omskin säätiön emäntä. Pöydällä oli beljasheja (lihapiirakoita) ja konjakkipullo. Ja keskustelua säätiömme asioista riitti pitkään. Olimme yhtä mieltä siitä, että tapaamiset ovat hyviä, mutta käytännössä ne eivät antaneet mitään. Moskovassa, Suomen konsulaatissa sain passini, jossa on viisumi vuodelle 1992. Muistin, että olin katsomassa Kalugan teatterin Kuprinin romaanin mukaan tehtyä Kuoppa-näytelmää, jonka ohjasi kuuluisa Monastyrski. Pahaa siinä oli vain se, etteivät näyttelijättäret olleet niin nuoria kuin romaanin mukaan heidän pitäisi olla. Katsomossa oli 14–16-vuotiaita tyttöjä. Esitys kertoi prostituutioista. Moskovassa pääsin Tshehovin Leshyi (Metsähiisi) -esitykseen Malyi-teatteriin. Hyvä esitys ja hyvät näyttelijät! Venäjän kulttuuriministeri Solomin oli kiinni esityksessä. Mutta katsomo ei ollut täälläkään täpötäynnä. 3.11. Lauantai. Katsoimme koko perheellä, kun tapasimme elokuvateatterissa Erkin ja Leenan, Govoruhinin elokuvaa Ei saa elää näin (Tak zhitj neljzja). Minusta tuntui siltä, että minua nyt heti on pidettävä kiinni puolueen jäsenenä. Tuli mieleen heti paikalla erota puolueesta, poistaa hyllyiltä Leninin teokset ja heittää hiiteen Toivo Tasasen tekemän Leninin muotokuvan. Mutta miksi se työmies ja viisas ihminen, meinaan Toivo, joka on nähnyt elämää kaikenlaisena, näki ulkomaan paratiisin rikkaudet, tunsi nälkää, kylmyyttä ja epäoikeutta ollessaan vapaanakin, ajattelematta saada palkkiota työstänsä, teki tämän muotokuvan? Erkki astui salista sanoen: ”Siksi haluankin lähteä koko maasta pois! Vihaan!” Syntyi ajatus säilyttää kuitenkin jäsenkortti, että voisin rehellisesti vastata omasta itsestäni, niitten puolesta, jotka tekivät kaikkensa saadakseen aikaan kulttuurisaavutuksia, rehellisyyden maassamme. Eihän saisi tehdä ihmisestä, joka yrittää kyllä tehdä ihmisten hyväksi konkreettista asiaa, pyhimystä. Joka asiassa, erikoisesti sodassa ja politiikassa on vaikea olla tekemättä virheitä! Ja pitäisi osata erottaa virheet aatteen ennakkoon harkitusta vääristämisestä, petturuudesta, oman edun tavoittelusta, pöyhkeilystä, kaikesta siitä, mikä johti meidät tähän surkeaan tilanteeseen. Mutta mitäs edelleen? 4.11. Aamusta käänsin venäjäksi Helsingin yliopiston kuoron kirjettä ohjelmineen ja löin koneella. Ohjelmahan pitää olla apulaisellani Zifalla ja musiikkiseuran johtajalla Georgi Teratsujantsilla. Harmaan talon miehet ja lehtimiehet myös tarvitsevat informaatiota. 5.11. Eilen kuulin radiosta, että yksi Neuvostoliiton parhaimmista jousiyhtyeistä, Moskovan virtuoosit (johtaja Spivakov), oli jäänyt Espanjaan. Otan yhteyttä Leningradin Monumentskulpturaan sen Miihkalin valamisesta. Antti Siltshenko Karelvneshtransista pyysi ottamaan yhteyttä suomalaiseen arkkitehtiin ja puunveistäjän Seppo Latvalaan. Mies haluaisi käydä kavereittensa kanssa Arkangelissa ja Kizhillä... Tuli Suomesta Keskisuomalaisen 9.9.1990 numero Meriön kirjoituksen kanssa. Soitin Filatoville. Mies lupasi kertoa jutusta Zaikoville ja tehdä Neuvosto-Karjala-lehteen katsauksen säätiön järjestämästä matkasta. 9.11. Lokakuun juhlat ovat menneet. Juhlapäivänä taivas oli yhtä harmaa. Kulkueessa ei ollut kansaa tulvillaan, mutta kuitenkin jonkin verran. Sanoin Raijalle, ettei hänen kannata mennä, kun nykyään tämä kulkue voi päättyä vaikka kuinka huonosti. Suomalaisesta teatterista ei ollut ketään, Kanteleesta oli vain johtaja, joka sanoi minulle, että Vuokkiniemeltä löytyi poika, jota joskus ehdotin yhtyeeseen... Tuttuja kasvoja kuitenkin oli: Zinaida Kozlova (filharmonian lausuja, puoluesihteeri), Viktor Poutanen (varakulttuuriministeri), V. Kalaberda (konservatorion johtaja ja säätiömme hallinnon puheenjohtaja, hanurinsoiton professori), Solovjov (konservatorion opettaja, hanurinsoittaja hänkin). Juhlakorokkeelta kuului kaiuttimista: "Tervehdys terveydenhuollon työntekijöille!", "Kulttuurityöntekijät! Olemme yhtä joukkoa!" (Ei kuulunut sentään intoa sanoissa.) Purona ihmisjoukot lirisivät melkein tyhjien juhlakorokkeiden edessä. Illalla olimme moskovalaisen alueteatterin esityksessä, joka ei lainkaan miellyttänyt ja lähdimme kesken pois, vaikka maksoimme siitä 7 ruplaa. 8.11. olimme Suomalaisen teatterin Mustosen Perhosten kausi -esityksessä (Sasha Laine, Nelly Kopetun ja Katri Zelenskaja; ohjaaja Pauli Rinne). Lämmin, puhdas, inhimillinen esitys, kuitenkin ilman erikoisia ihmeitä. Huonosti kuului Sashaa. Ja katsomossa oli noin 350 lasta, 10–16-vuotiaita. Eivät ne sitä oikein ymmärtäneet. Ja tänään aamulla soitti Sirpa Nieminen ja kertoi, että maanantaina rajamme ylittävät Markku ja Satu Aaltonen. Lupasin tulla vastaan. Leo Lankinen soitti juhlapäivänä ja lupasi tulla mukaan Aunukseen. Hän on nykyään sen Amerikkaa varten valmistuvan patsaan tekemisen pauloissa: kaksi karhua vastakkain ja niitten välillä kukat! Täydessä kukoistusvoimassa yksi ja toinen nuppuna… Oli muitakin ehdotuksia: joutsenten tanssi..., delfiinit ja nokassa pallo kehyksineen... Leo lupasi lahjoittaa säätiöllemme Kuhmon veistoksen kipsijäljennöksen. Siinä ovat seinän molemmin puolin neitonen ja nuorimies huutamassa toisilleen. Valmistaudumme Kuhmon matkaan joulukuussa. 11.11. Vaikka onkin sunnuntai, on työpäivä. Ostin lipun Matkaselkään. Sieltä pääsee pikemmin Värtsilään, siis rajalle. 14.11. Sortavala. Kello 17.00 pidettiin Satu Aaltosen näyttelyn avajaiset. Kerääntyi kolmisenkymmentä ihmistä. Jossain määrin auttoi se, että aamupäivällä kävin kaupungin neuvostossa, puoluekomiteassa ja matkailutoimistossa kutsumassa tilaisuuteen. Olivat mielissään! Ja näin kävi Aunuksessakin. Päättäjäistilaisuudessa oli sanottu monta kaunista sanaa taiteilijalle. Musiikkikoulun oppilaat lähettivät Niemisten kanssa neljä suurta pakettia lahjoja Riihimäelle. Markku toi minut rautatieasemalle ja lähti autollaan Suomeen. Hyppäsin junasta Suistamon asemalla: pani toimimaan se akateemikko Pertti Virtarannan kirje. Asemalla ilmenikin, että itse kylä on 5 km päässä asemalta. Pakasti, mutta muuten oli kaunis aurinkoinen päivä. Ensimmäinen hautausmaa tuli jo ennen kylää. Kävelin silmät tarkkana 40 minuuttia, mutta ei mitään runolaulajan haudan tapaista löytynyt. Yritin kyllä parastani irrotellen jäätä ja kuolleita lehtiä kivilaatoista. Kävelin sitten kylään ja sieltä sain tietää eräältä mummolta, että kirkon takana on vielä yksi pieni hautausmaa ja siellä voi olla ne minun etsimäni kivet. Ja niin kävikin. Suurella kunnioituksella ja hiukan hermostuneenakin luin yhdestä laatasta: ”Runonlaulaja Iivana Onola/ 1842–1924/ Kanteleensoittaja/ Teppo Jänis/ ...1921/ Patsaan pystytti Karjalan sivistysseura”. ”Runonlaulaja Matjoi Plattonen”. Tapaamani mummo olikin Vieno Ivanovna Kivelä, synt. 1910 Viipurissa. Mummo näytti Iisalmen sanomia 14.10.1990, jossa luki: ”Vieno Kivelä tuli miehensä kanssa Neuvostoliittoon 1933. Mies kuoli tai tapettiin Stalinin vankileirillä. Vieno selvisi pienen esikoispoikansa kanssa hengissä omalta leiriltään Uralilla ja määrättiin sodan jälkeen Suistamolla toimivan pioneerileirikeskukseen töihin... Kuvassa vapaussodan patsaan pääosa, jonka Vieno omilla rahoillaan haki metsästä ja nostatti paikoilleen (...) Suistamo on todellakin kaunista seutua ja oikeutetusti Kalevalan syntykehtoja. Ortodoksinen kirkko, seurakuntatalo ja koulu ovat vielä pystyssä harjanteella, josta avautuu hieno maisema alhaalla olevalle suurelle Jänisjärvelle. Suistamon kirkko onkin Engelin kauneimpia luomuksia!(...) Suistamon kaunis puukirkko on 146 vuotta vanha. Seurakuntatalo valmistui 1939.” Näin oli sanomalehdessä, joka haastatteli Kivelän mummoa. Minulle mummo kertoi, että on asunut täällä vuodesta 1945, siis 40 vuotta oli kesäisin lasten leirillä. ”Löysin tämän muistopatsaan osan metsästä ja maksoin 20 ruplaa traktoristille, että toisi kiven haudalle. Vuonna 1918 ammutut. Monen monta ammuttua on tässä lepäämässä, enemmistö 20-vuotiaita. Erään nuoren pojan nimi oli myös Shemeikka. Huokaisten mummo kertoi, että eilen seisoi 2 tuntia leipäjonossa eikä saanut. Auto tuli myöhään ja myyjä ajoi väen ulos kaupasta, kun hänen aikansa meni umpeen. 16.11. Eilen Karjalan televisio esitti lähetyksen, jossa Venäjän Korkeimman neuvoston edustaja Belozertsev ehdotti uhkaavasti, että nyt kommunistien on lähdettävä puolueestansa, muuten… Tuli mieleen ehdottaa hänelle järjestämään sosiaalidemokraattien puolesta Bartholomeuksen yön ja tappamaan kaikki kommunistit kerralla! Miten minä voin jättää NKP:n, jos sen ideat veljeydestä, tasavertaisuudesta on juurrutettu minuun viimeisenä tahtona niitten suomalaisten kommunistien nimessä, jotka tulivat Neuvostoliittoon valtameren takaa ja karkasivat valkosuomalaisten terrorin kynsistä suoraan Suomesta Venäjälle ja olivat täynnä uskoa kommunismin inhimillisiin aatteisiin? Soitti Vitali Dobrinin ja kertoi Sirpan terveiset, että toisin Suomeen Ivan Tshuhinin ”Kanava-armeijalaiset” (venäjän kielellä 4 kappaletta), Antti Timosen ”Me karjalaiset” 2 kappaletta, Eino Karhun toimittaman ”Aika laulaa lauluaan” (Suomalaisten runoilijoitten antologia) 2 kappaletta ja Helmi Malmin ”Piiri pieni pyörii” 2 kappaletta. 19.11. Soitti Suomesta Aimo Miettinen ja kertoi, että valitettavasti näyttelyssä on hiljaista. Työtä sen hyväksi on tehty paljon, artikkeleita on lehdissä, mutta vaikuttaa vissiin lamakauden alku! Tuloksetta on puhuttu monien kanssa näyttelyn jatkosta... Kysyin häneltä: löytyisikö 5 820 markkaa näyttelyn paluumatkan järjestämiseen? ”Minä en vielä tiedä myytyjen lippujen määrää, mutta huonosti ovat menneet asiat!” vastasi mies. 21.11. Eilen illalla soitti Sirpa ja pyysi lisätä kutsuumme oman veljensä, Seppo Kalevi Peittolan. Pitäisi olla kaksi autoa, muuten on liian ahdasta tuoda Suomesta näyttely ja ottaa minut mukaan. Hänelle soitti Timo Luoma Opetusministeriöstä ja sanoi, että minua odotetaan johonkin kokoukseen Helsinkiin. Kävimme Koppalevin kanssa paperikonekombinaatin valuosastolla. Keskustelimme Miihkalin patsaan valmistamisesta. Soitti Rauno Meriö ja pyysi ilmoittamaan suuremmista virheistä, jotka huomaan hänen Keskisuomalaisen kirjoituksissaan siitä matkastamme. Vuodeksi 1991 meillä on suunniteltu tammikuussa Väinö Rusasen ja keväällä Viktor Kuuselan näyttelyt. 23.11. Soitti Timo Luoma ja kertoi, että tietää tulevasta matkastani Kuopioon ja pyysi soittamaan Kuopiosta. Palaveri pidetään 5.12. Helsingissä. ”Kiitos viimeisestä!” sanoi mies lopuksi. 24.11. ”Minä, Suomen kansalainen Aimo Kalevi Miettinen, synt. 24.1.1935 Tuusniemellä, joka asun pysyvästi Suomessa Majavatie 4, 70 400 Kuopio, kutsun luokseni Suomeen vierailulle Neuvostoliiton kansalaiset William Väinevitsh Hall, synt. 01.10.1932 Petroskoissa ja Zifa Gabbasovna Jusupova, synt . 25.11.1937 Bashkiriassa. Heidän osoitteensa Neuvostoliitossa: Petroskoi, Meretskovinkatu 23, as.114 ja Jusupovalla Petroskoi, Lenininkatu 15, as.107. Viikon ajaksi heille sopivana ajankohtana (3.–10.12.1990) Vastaan kaikista heidän Suomessa oleskeluunsa liittyvistä kuluista. Kuopiossa 21. marraskuuta 1990. Aimo Miettinen.” 26.11. Oli keskustelutilaisuus Hilkka Eklundin kanssa Carelian toimituksessa. Siellä kyllä enemmistö oli toimittajia ja keskustelu oli kääntäjätyöstä. 29.11. Yöllä tuli käymään Mikko Koppalev. Pyytää lähettämään säätiön rahoilla muistopatsaansa luonnoksen USA:han, Petroskoin ystävyskaupunkiin Duluthiin. Patsas on saanut, mielestään, kannatusta yleisöltä ja palkintolautakunnan jäseneltä E. Kalininilta, vaikka lautakunnan enemmistö äänesti akateemikko Lankisen luonnoksen puolesta. Kalinin Koppalevin kanssa hierovat historialliskulttuurisen Kalevalan talo -nimisen puiston ideaa Kalevalassa. Hekin varmasti tietävät Kuhmon Kornitsan ja vuokkiniemeläisten vienankarjalaisten kylien elvyttämisen suunnitelmasta, johon aktiivisesti osallistuu Leo Lankinen. Yritin olla objektiivinen ja lähdin Petroskoin kaupungin neuvoston kulttuuriosaston johtajan puheille kertomaan tästä Koppalevin ehdotuksesta. 10.12. Nyt se matka Suomeen on tehty ja kannattaa tehdä tilinteko. Lähdimme matkaan 1.12. ja minä palasin eilen Petroskoihin, vaikka rajan ylittäminen tapahtui tietenkin jo 8.12. Siellä Sortavalassa kokosimme Aaltosen näyttelyn ja eilen minun saattajani Suomesta lähtivät kotiinsa. Saattajina olivat Sadun mies, myös Markku, ja Sirpan veli Seppo. Mutta Zifan kanssa tulimme Kuopioon 2.12. Kokosimme näyttelyn Zifan ja Vitalin kanssa. 4.12. oli keskustelut tulevasta yhteistyöstä Miettisen ja Rossia-nimisen assosiaation edustajan toveri Jevstignejevin kanssa. Mies tekee kuulemma yhteistyötä Venäjän kulttuuriministeriön ja Neuvostoliiton säätiömme kanssa. Kummalliselta se kyllä tuntui, kun yhteiskuntapiirit ja virallinen ministeriö ovat yhdessä valjakossa. Samana päivänä tulin Jyväskylään ja keskustelimme Rauno Meriön ja Antti Bengstin kanssa tulevasta kirjasta. 5.12 olin jo Helsingissä Opetusministeriön suojissa. Herrat järjestivät keskustelun kahvilassa aterian ääressä ja sitten kävimme Jaakko Nummisenkin puheilla. Mies muisteli Karjalan tovereita ja kannusti yhteistyöhön säätiömme kanssa. 6.12. meni koko päivä matkaan Kuhmoon, jossa olin 7.12. Löimme lukkoon seuraavan vuoden suunnitelmat ja 8.12. lähdimme Aaltosen kanssa rajalle ja Sortavalaan. Eilen, siis tulopäivänä, illalla soitti Mikko Koppalev ja ennusti Tshekmasovin tuloa luoksemme. Niin hän tänään aamulla kävikin. Valentin Sergejevitsh oli myös sitä mieltä, että Amerikkaan on lähetettävä nimenomaan yleisön suosikki, siis siitä ystävyysmuistomerkistä on puhe, eikä Lankisen tekemä luonnos. 11.12. Olin tilaisuudessa, joka tapahtui Suomalaisen teatterimme salissa. Se oli omistettu Suomen itsenäisyyspäivälle ja Suomen konsulaatin toimipisteen avaamiselle Petroskoissa. Soitti Jaakko Rugojev ja kertoi aloitteesta järjestää Karjalan kynäilijöitten kolmen viikon kursseja. Opettajiksi on kutsuttava luennoitsijoita yliopistolta ja Suomesta. Suomen Opetusministeriöstä soitti Alkio ja ilmoitti, että 29.5.1991 Helsingin tienoilla on kansainvälinen seminaari, jonka aiheena on Pohjoismaiden kehittyvä yhteistyö kansansivistystyössä. 15 minuutin kommentin yhteistyömallin soveltumisesta Karjalan olosuhteisiin pitäisi W. Hall. On selostuksia ja keskusteluja. Se tapahtuma on toukokuun viimeisinä päivinä Ruotsissa. (Sitten ilmenikin, että sellainen paikka on Helsingin lähellä, jollain saarella.) Keskiviikkona 29.5.91 kello 16.00 on Suomen selostus ja sen jälkeen on minun kommenttini. 17.12. On syntymässä juutalaisen kulttuurin seura. Toissapäivänä olimme Raijan kanssa karjalankielisen Syysikävä -näytelmän ensi-illassa (Nekrasov, Osennaja skuka). Mikshijevin Pekka oli todella hyvä! Tuntui kyllä hyvän ohjaajankin käsi: tuulen ulvonta, Ajomies, älä kiihdytä hevosia -romanssi! Mikshijevin lämmin sielu! Eikä pituudellakaan näytelmä ollut pilattu. 19.12. Sain pitkän kirjeen Kemin kaupungin Rusko-klubin jäseneltä Karhujevilta. Ikävä, että syntyy keskinäisiä riitoja näin vaikeina, kansallista kulttuuria koskevina, aikoina. Vastasin kirjeessä, ettei riidellä kannata. Jos ei tällä kertaa löytynyt yhteisymmärrystä usmanalaisten kanssa, niin järjestä oma klubi. Ja sitten joskus taas yhdistätte voimanne. Viljo Ahvonen kieltäytyi osallistumasta Manokin vuosijuhlaan. Hermot ovat tiukalla. Puhuin Venäjän säätiön Svetlana Fitsevan kanssa siitä, että säätiöllemme ovat tulossa vaikeat päivät. Uuden valtionlain mukaan yrityksemme eivät maksaa kenellekään. Ja jos Moskovan säätiömme raha-apu lakkautetaan, niin milläs me eletään? 24.12. Tänään on Joulu!? Manok täyttää 30 vuotta. Neuvosto-Karjalassa ja Leninskaja pravdassa on hyviä kirjoituksia meistä. Kuitenkin yritän tehdä työtä, vaikka nämä kaikenlaiset juhlat häiritsevätkin. Mutta kunhan ehtisi vain näyttämölle. Saa nähdä, löytyykö ruokaa illaksi? Kävin keskustelemassa Viktor Timofejevitsh Stepanovin kanssa. Hän on nykyään varakulttuuriministerimme. Stepanov kertoi, että Moskovassa paljon puhutaan säätiöitten muuttumisesta. Stepanov yhtyi Trofimovin ehdotukseen rakentaa yhteisvoimin valtion tuella uusi talo opettajien jatkokoulutusta varten ja nykyisessä rakennuksessa voisi olla Kansallisen kulttuurin keskus, jossa voisivat toimia kaikki uudet kansalliset seurat. Nyt on etsittävä puolitonnia kipsiä ja saatava yhteys Rosmonumentiskusstvo-yritykseen Leningradissa. Kertoivat, että se on Volkovon hautausmaan lähellä. Puhelimitse kerrottiin, että hyvä mestari tekee kopion patsaasta viikossa. Siihen Helsingin Opetusministeriön seminaariin otan mukaan A. N. Trofimovin, V. T. Stepanovin ja Ministerineuvostosta Elsa Mihailovna Kolpakovan. Petroskoin kaupunginneuvostosta tuli tieto, jossa luvattiin lähettää USA:han myös Koppalevin veistos. 25.12. Eilen illalla olivat kauniit iltamat, jotka oli omistettu yhtyeemme 30-vuotisjuhlalle. Suomalaisen teatterin katsomo oli täpötäynnä! Lauloimme: 1. ”Poijat ne loikkii...” 2. ”Moni on korpi kolkko täällä...”. Sitä lauloivat myös Ensio Vento ja Viljo Ahvonenkin, jotka monia vuosia lauloivat kanssamme. 3. Ulkomaanmatkojen laulusikermä: a) Saimaan valssi b) ranskalainen, c) saksalainen, d) norjalainen (vaikka emme olleet siellä, mutta yritimme ainakin). Välillä oli aunukselainen Tuulou, tuulou... 4. Sikermä: ”Mikä sorti äänen suuren” (Sibelius), Tulikovin ”Synnyinmaa, sulle lauluni soi…”, Dunajevskin ”Juna kiitää”, ”Nas vedut odni puti-dorogi” (laulu ystävyydestä Saksan kanssa), Rakastan elämää... 5. Schumann, Äidin laulu. 6. Miehinen luonne. 7. Merikanto, Kevät. 8. Terve, metsä, terve, vuori! 9. Ankanpoikanen. 10. Kupariseppä. 11. Kantelettaresta ”Oli kerran ukko akka”. 12. Latvialainen venäjän kielellä ”Haukkui koirat hanakasti”. Sitten meitä tervehtivät Agafonovan siskokset karjalaisilla lauluilla. Kantele-yhtyeestä esiintyi karjalankielinen Aino-yhtye. Pimeään saliin astui Musiikkiseuran ja konservatorion yhteinen kuoro kynttilät kädessä! Viola Malmin Karjala-tanssiyhtye tanssitti meitä näyttämöllä. Onnitteli taidemaalari Boris Pomortsev, joka muisteli yhteisiä lauluja, joita lauloimme saunan jälkeen Kuhmossa. Säveltäjäliiton puolesta onnitteli eräs säveltäjä. Lauloi ja tanssi yliopiston folkloreyhtye. Jelena Kornilova puhui Suomalaisen teatterimme ja Ivan Petrov ja Ljudmila Zhivyh Luovapaja-teatterin puolesta. Oli kukkia. Katsomossa olivat Gennadi ja Larisa Kaarinan kanssa. Kaunis muisto jäi TV-nauhoituksena! Se oli eilen... Tänään klo 15.00 Ministerineuvostossa keskustellaan Karjalan vuodesta Suomessa. Valmistin oman puheeni: ”1. Tähän päivään mennessä Suomessa on esitetty 119 karjalaisten taiteilijoiden teosta. 2. Hyvät yhteistyösuhteet on solmittu Suomen Opetusministeriön kanssa (suomen kielen opettajien kursseja, musiikkitaiteilijoiden kesäleirejä, aikomus luoda suomenkielinen kansanopisto, sadonkorjuutyöryhmien järjestäminen, aikuisihmisten opetusmenetelmät). 3. Vuokkiniemen suhteet Kainuuseen. 4. Ystävyyskaupunkien yhteistyö. 5. Karjalan tasavallan kulttuurisäätiön suhteet Kuhmon Kulttuurikornitsaan. Taideryhmien vuoronperäiset kiertueet, tiedemiesten ja luennoitsijoiden vierailut. Tulevana vuonna Kuhmon Kulttuurikornitsa järjestää Seesjärven kulttuurin vuoden. On aikomus tutustuttaa Suomen asukkaat Keski-Karjalan kulttuuriin. Kuhmolaiset järjestävät liikkuvia näyttelyjä itse Kornitsassa Kuhmossa. Kornitsa kääntyi Petroskoin kotiseutumuseon, taiteilija Haritonovin ja Karhumäen piirin Paateneen kuoron puoleen. Omassa vuoden 1991 suunnitelmassa Kulttuurikornitsa alleviivaa yhteistyön Kulttuurisäätiön, Kulttuuriministeriön, Neuvostoliitto-Suomi-seuraan, kirjailija-, taiteilija- ja säveltäjäliittojen, konservatorion, Neuvostoliiton tiedeakatemian Karjalan haaraosasto Kielen, historian ja kirjallisuuden instituuttiin, Karjalan kotiseutumuseon, Kansallisen teatteriin, nukketeatterin, Carelia- ja Kipinä-aikakauslehtien, Neuvosto-Karjala-sanomalehden, Karjalan rahvahan liiton, Vepsäläisten kulttuuriseuran ja Karjalan suomalaisten Inkeri-liiton kanssa.” Kuitenkin puhuivat enemmän viralliset edustajat ministeriöstä, jotka ottavat käsiinsä tämänkin aloitteen. Karjalassamme on uusi kulttuuriministeri, entinen Venäläisen teatterin ja sitten Luovanpajan näyttelijä Oleg Belonutshkin. Eräänä aamuna kokoonnuimme Belonutshkinin ja Hilkka Eklundin kanssa. Mukana oli Nikolai Kopjov aluekomitean edustajana. Ja tämän hurjan Hilkan mielestä Suomalaisessa teatterissamme puuttuu halukkaita tehdä taidetta. ”Jos se on niin”, sanoi Eklund, ”niin parempi olisi panna kiinni koko teatteri! Se ei ole silloin elävä. Ja uusi nousee alakerroista, vaikeuksien läpi.” Voi sinua, Hilkka Eklund! Tulit rajan takaa auttamaan näitä venäjänkielisiä byrokraatteja, jotka vain odottavat tällaista keskustelua, pannakseen hyvällä mielellä kiinni kaiken kansallisen. Ei samoilla mitoilla saisi mitata Suomea ja kansallista kulttuuria sovinistisella Venäjällä... Belonutshkin ehdotti kaikkien olemassa olevien säätiöiden ja rahastojen yhdistämistä Kulttuurisäätiön alaisuuteen ja minä muka voisin yhdistää ne. Tuntuu tässäkin ehdotuksessa olevan jotain mätää! ESIPUHE | HENKILÖTIEDOT | PÄIVÄKIRJAT | KUVA-ALBUMI | KOTIKIRJASTO OHJELMISTO | KIRJEITÄ ULLAKOLTA | LINKIT | JUMINKEKO webmaster: Juminkeko