2.1.1992 Kaikki kaupat ovat kiinni. Valtiossa syntyy uusia hintoja. 9.1. Kadulla tuli vastaan television toimittaja Erik Voronin: ”Olen menossa Teatteriliiton huoneistoon. Blinnikov, siis Ministerineuvoston puheenjohtaja, ehdotti huoneiston vapauttamista kansallisia järjestöjä varten. Siitähän tulee "Tshetshnja!" Miksi vaaditte valmista? Kuka teitä häiritsi olemaan karjalaisia? Sellaiset kuin Rugojev, Ortjo Stepanov uskalsivat olla karjalaisia. Silloin kun ei osata mitään, niin soitetaan suuta kansallisista ongelmista! Eivät he osaa järjestää kanssakäymistä huoneistosta käsin. He tarvitsevat konttoreita,” näin mies pauhasi ainakin 10 minuuttia. 13.1. Soitti Voitto Mäkipää. Meinaavat Opetusministeriön valtuuskunnan nimessä tulla maalis-huhtikuussa Karjalaan palaveria varten. Omilla autoilla. Mäkipään lisäksi olisi tulossa Olavi Alkio, Timo Luoma-aho, Arja Mäkeläinen, Jyrki Jokinen, Osmo Hyytiä ja Leena Välimäki (Martta-liitosta). 23.–30.1. Suomalaisen taidemaalarin Väinö Rusasen kutsumana olimme Raijan kanssa Suomessa. Olimme Joensuun kaupungin teatterin Vanhan daamin visiitti -esityksessä. Pauli Rinne näytteli siinä. Olimme yötä Kertun ja Teuvon luona Outokummussa. Väinö tuli hakemaan meitä teatterilta. Lähetimme Rinteelle kukkia. 24.1. oli Naprejevin ja A. Mishinin Ruokopilli-oopperan ensi-ilta Karelia-salissa (teksti Armas Hiiri ja musiikki Naprejev) Suomen Joensuussa. Esityksen oli ohjannut Pirkko-Liisa Tikka. Laulajana ja Larin Parasken hahmon esittäjänä oli Kansallisen oopperan solisti Eeva-Kaarina Vilke. Taiteilija Mauno Hartmann. Orkesterissa oli 13 henkeä: huilu, oboe, klarinetti, fagotti, piano, 4 viulua, 2 alttoviulua, sello ja kontrabasso ja lisäksi kapellimestari. Meitä Raijan kanssa esitys miellytti kauheasti. Solisti oli niin taitava laulussa ja liikunnassakin, että ihmetytti. Saisiko heidät Petroskoihin? Lavastus on kyllä melko vaikea. Näyttämöllä on melko korkea rakennelma, jota myöten näyttelijä kiipeilee. 25. ja 26.1. olimme Väinö Rusasen luona. Valitsimme teoksia yksityisnäyttelyyn Petroskoihin. Kävimme Saarijärven taidemuseossa. 28.1. olin Opintokeskuksen Keskusliitossa Voitto Mäkipään luona keskustelemassa maaliskuun tapahtumista Petroskoissa. 31.1. Genan autolla olimme rautatieasemalla Niemisiä vastassa. Asemalla oli vastassa muitakin: Viktor Timofejevitsh Stepanov ja Ortjo Stepanov poikineen, Klejerova, Strogalshtshikova, Leo Lankinen ja Riitta Rinteen mies Andrei, joka veikin Niemiset Arto Rinteen asuntoon. Markulla on kuumetta. Kello 11.00 on tilaisuus Korkeimmassa neuvostossa. 2.2. Kiitos Seppo Kalliolle, joka uskalsi ja porasi reiän Taiteilijaliiton näyttelysalissa Satu Aaltosen näyttelyn telttaa varten. Kutsuimme lastenkodista ryhmän lapsia. Avajaisiin tulivat Leo Lankinen, Armas Mishin, suomenkielisestä TV toimistosta Konkka ym. Satu pani minut seinää vasten ja piirusti minun kehoni paperille ja sitten hänen ehdotuksesta lapset menivät polvilleen ja alkoivat lisätä piirustukseen silmiä, korvia, partaa ja vaikka mitä. Se vei ainakin puolituntia. Syntyi toistumaton, hellä ilmapiiri. 6.2. Olen Sortavalassa ottamassa vastaan Rusasen näyttelyä ja itse herraa. Eilen sepitin kirjeen Dammertille: ”Karjalan tasavallan Kulttuurisäätiö kiittää Olavi Dammertia Matti Matinpojan käsikirjoituksesta "Muutama sananen Kurkijoen oloista ", joka antoi mahdollisuuden tutustuttaa nykyajan Karjalan asukkaita viimevuosisadan elämään noilla raukoilla seuduilla. Kiitos Martti Talvelan perheelle yhteistyöstä. Karjalan tasavallan Kulttuurisäätiön toiminnanjohtaja W. Hall. 5.2.1992.” 7.2. Tulimme Väinön kanssa Sortavalasta 20 teosta kainalossa. Ruoat, taksit, junaliput ja hotelli maksoivat ainakin kolmetuhatta ruplaa. Hyvä että sain Väinöltä 200 markkaa. 11.2. Naputtelen koneella kirjoitustani Severnyi kurjer -lehteen. Soitti Paavo Voutilainen ja lupasi jonkun Shustovin kanssa käydä säätiössämme ja pyysi kertomaan miten asiat sujuu. Tähän kysymykseen vastaan tänän jo kolmannen kerran. Kirje lehteen onkin vastauksena: ”Apua pitäisi huutaa! Ja huudon suuntana ovat suomalaiset ja kansainväliset järjestöt.” Shustov ja Voutilainen ovatkin Paanajärvi-Oulanka-säätiön perustajia. Kerroin heille toiminnastamme. Olen viemässä kirjoitusta tullimiehistä, Teatteriliitosta ja hiukan muustakin. 15.2. Sain Suomesta kirjeen: ”Hyvät karjalaiset ystävät. Toiveita. Olen 31 vuotias helsinkiläinen (Synt. Pohjois-Karjalassa) kuvataiteilija. (Ympäristö, käsitaide, valokuvat ym.) Etsin opasta ja kaveria n.1–3 hengen seurueelle. Toive olisi päästä Äänisen Unitsanlahden Kolgostrovin saareen. Saaressa on muinaissoitin nk. "helkkyvä kivi". Tarkoitus on kokeilla, vieläkö kivi soi, ja valokuvata kivi. Tämä liittyy suunnittelemaani kuvataidenäyttelyyn. Jos olet innostunut, kiinnostunut ja pystyt järjestämään matkan, (tulemme toimeen myös erittäin vaatimattomissa maasto-olosuhteissa) vaatimattomankin, niin ota yhteyttä. Helsinki. 30.1.1992. Timo Vartiainen. Kauppiaankatu 11 A 6." (Sama (...) Carelia 10/-91, 163–167). 17.2. On alettu Satu Aaltosen näyttelyn purkaminen. Näyttely on nyt siirrettävä Aunukseen ja viikon kuluttua Sortavalaan. 5.3. Suomen Opetusministeriön kuusihenkinen valtuuskunta lähtee tänään kotiin, mutta yhdellä autolla, vaikka he tulivat Petroskoihin kahdella Toyotalla. Yksi niistä oli jätettävä Prääsän piirin miliisiosastolle, sillä ikkunat ja ovi ovat perusteellisesti rikki. Ja minä viikko sitten olin siinä autossa, kun se yhtäkkiä Prääsän lähellä teki kuperkeikan ja oli katolla, kun me pääsimme siitä pois. Toisessa autossa olleet näkivät, kauhistuivat ja sitten valokuvasivatkin sen tapahtuman. Opetusministeriön virkailija Luoma-aho oli ratissa ja justiin ehti kehua amerikkalaisia auton kumeja ja kertoa siitä, että hän on pysynyt ratissa matkoilla ympäri Eurooppaa. (Raijakin kauhistui, kun kuukauden kuluttua sai tietää tapahtumasta ja näki Suomesta tulleet valokuvat.) Vieraiden kanssa oli järjestetty tilaisuuksia säätiössämme ja monessa muussa paikassa. Säätiöömme olin kutsunut Pekka Zaikovin, Juho Mullosen, Rudovan, Armas Mishinin, Larisa Kornilovan Kotkatjärveltä ja Ortjo Stepanovin. Oli tilaisuus Karjalamme Opetusministeriössäkin, jossa vieraamme tapasivat ministerin ja hänen apulaisensa. Keskustelimme aikuisten opetuksesta, kursseista. Erikseen oli keskusteluja Zaikovin kanssa Karjalan rahvahan liiton asioista ja Galina Lettijevan kanssa lasten Kipinä-aikakauslehden ongelmista ja syntyvästä Karjala-Suomi-ystävyysseurasta. Ja erikseen oli tilaisuus Karjalan naistenkomitean kanssa. Kävimme Kotkatjärvellä ja keskustelimme paikallisen koulun johtajan kanssa, joka ymmärsi tehdä koulusta kylän sivistyskeskuksen. Erikseen oli tilaisuus farmarien assosiaation kanssa ja ortodoksikirkon edustajien kanssa. Keskusteluun osallistuivat isä Tihon ja Ministerineuvostosta toveri Dettshujev, joka vastaa uskovaisten ongelmista. Ortjo Stepanov kertoi valtuuskunnalle ja samalla minulle, että hänellä oli keskustelutilaisuus Korkeimman neuvoston puhemiehen (myös Stepanov) kanssa, jossa hän kehui minua ja haukkui Kulttuuriministeriötä. Olimme Luoma-ahon kanssa liikennemiliisissä, jossa mies sai 10,00 ruplan sakon ja rintamerkin "Paras liikenteessä". Soitti Markku Nieminen ja ehdotti olemaan 50 hengen suomalaisen ryhmän oppaana Soutjärven juhlissa. He tulevat autobussilla Helsingistä Värtsilän kautta 4.–6.6. 19.3. Lasten monitoimitalossa on juutalaisten juhla. 24.3. 21.3. Karjalan sanomissa oli Edvin Alatalon kirjoitus ”Turha jupakka menossa”. Se oli vastaus kirjoitukseeni, joka julkaistiin 20.2.1992 Severnyi Kurjer -lehdessä. Sortavalassa tänään puretaan Väinö Rusasen näyttelyä. 18.4. 2.4.92 Leninskaja pravda -lehdessä oli kuuluisan nyrkkeilyvalmentajan S. Proshutinskin sekä teatterimme näyttelijän ja nyrkkeilijän Viljo Vesan haastattelu ”Vyderzhka, terpenije i trud” (Itsensähallinta, kärsivällisyys ja työ). On saatu 29.–30.4.1991 Kuhmon Kulttuurikornitsasta informaatiokeskuksen asioita varten kuusituhatta ruplaa ja lisää 8,5 tuhatta ruplaa maaliskuussa. Suurimmat maksut: Brendojevalle 1000 ruplaa. 15.8.91. Kirjasta Lapset vetten päällä 3125 ruplaa. Riitta Rinteelle soitoista piireihin ja informaation keräämisestä 1000 ruplaa. Puhelinsoitoista Kostamukseen 1554. Vepsäläisten ilmoituksista 4 838. Osa Satu Aaltosen näyttelyn kuljetuskustannuksista – kaksituhatta ruplaa. 1000 ruplaa on jäljellä. Ortjo Stepanov on kirjoittanut Komin tasavaltaan siitä Itämerensuomalaiset -aloitteesta. Ehdotti soittamaan Mutaselle, että mies ottaisi yhteyttä Mordvaan. Kehuskeli, että Helsingin Sanomissa oli pitkä kirjoituksensa ja vastauksena on saanut jo kolme kirjettä. Kirjaa Alpo Sailosta käännetään venäjäksi ja Petroskoin TV-ryhmä alkaa kuvata elokuvaa. 22.4. Musiikkiopistolla oli se Vavilovin ja amerikkalaisen säveltäjän yhteinen konsertti. Mukana oli ministeri ja Ministerineuvoston varajohtaja Medvedev ja muitakin tovereita “yläkerroista”, sillä Vavilovan pariskunta osaa mainostaa itsensä. Mutta muuten kerääntyi noin 100 henkeä. Kesäkuussa meinaan lähteä Suomeen karjalaisen Zorjaine-kuoron kanssa. Mutta ennen sitä heilä on matka USA:han. Suomessa meidät ottaa vastaan Marja-Liisa Väätäinen Kuopiosta. Turusta on tulossa Petroskoihin säätiömme kurssien vetäjä Pirkko Siili. Tulee Joensuun ja Värtsilän kautta. 18–23. toukokuuta tulee Petroskoihin Voitto Mäkipää Opetuskeskuksesta. Mukana kielenkurssien vetäjinä ovat Seija Blomqvist ja Lintunen. Petroskoin Opettajien jatkokoulutuskeskus huolehtii auditoriosta. Tulkkina ja emäntänä siellä on Gaimakova. Myymme jätteitä siitä humanitaarisesta kuormasta. Erkki lupasi ostaa muutaman takin 300 ruplan hinnalla. Itselle osti 100 ruplalla. 27.4. Yleisvenäläisessä Izvestija-lehdessä ilmestyi 24.4. artikkeli nimeltään ”Kulttuurille ilmestyi mahdollisuus jäädä eloon”, jossa luki että "kulttuurin ja retkeilyn ministerin Jevgeni Sidorovin ja Venäjän taideliittojen aloitteesta 22. päivänä huhtikuuta tehtiin hallituksen päätös tukea kulttuuria ja taidetta taloudellisten uudistusten aikana". 28.4. Mäkipään kanssa on tullut professori Sirkka Karskela. Hän ja Pirkko Siili kanssa kertoivat meille sukujuurten etsimisen mahdollisuuksista Suomessa. Vuonna 1890 oli passivirasto Pietarissa. Nykyään Suomessa on Valtion arkisto, Turun ruotsalainen yliopisto ja Tutkimuskeskus. Ruotsissa on olemassa mikrokortit. Kirkkoarkistot! Hautaustoimistot. Työväenliikkeet, joihin kuului seuroja ja kerhoja. On olemassa Suomi-seura. Hyvä arkisto on Mikkelissä. 29.4. On ilmoitettava Karjalan Sanomiin huomisesta säätiömme järjestämästä Viktor Gorinin ja Jelena Bratslavskajan konsertista, joka tapahtuu Säveltäjäliiton salissa. Taiteilijat omistavat konserttinsa Juhani ja Ritva Ahon kolmannelle vasta syntyneelle pojalle. Nauhoittavat TV kautta ja lähettävät lahjana Suomeen. 30.4. Ilmenikin, että Säveltäjäliiton salissa palokuntalaiset sinetöivät kaikki sähkölaitteet ja konsertti on siirrettävä toukokuuhun. 1.5. Vappujuhlat. Eivät ne enää ole koko kansan juhlia, vaikka aurinko hymyileekin jokaiselle. Mutta minä muistelen viimeisten päivien tapahtumia. Moskovan säätiön herra Tumanov ja seminaarin vetäjä turkulainen Pirkko Siili jäähyväistilaisuudessa kehuivat säätiötämme Sukututkimusseminaarista. Oliko se vodkan ja samppanjan seurausta? Seminaari kyllä oli ainutlaatuinen. Kutsuimme siihen monen monta kotiseutututkijaa piireistä ja yliopistolta. Oli tilattu tulkit. Yksi heistä oli Eila Argutina (o.s. Lahti). Maksoimme 1000 ruplaa jokaiselle tulkille. Bussista maksoimme 500 ruplaa, ruokaan ravintolassa suomalaisille vieraille meni 3,5 tuhatta ruplaa, hotelli antoi laskun 4,2 tuhatta ruplaa. Tekobank kyllä lupasi sponsoroida seitsemällä tuhannella ruplalla Venäjän säätiön pyynnöstä. Suomen Nuoressa Karjalassa luin kirjoitukseni säätiöstämme. Samppa Uimonen lähetti kirjeen, jossa kertoo, että on lukenut kirjoitukseni ja ehdottaa Koppalevin ja Georgi Stronkin näyttelyä Suomeen. Ja kutsuu minuakin mukaan Kiteelle, Heinoniemeen kesäkuun 14. 1992. Seminaarissa mukana oli myös Tapio Hämynen Joensuusta. 4.5. Soitti Rauno Meriö ja ehdotti säätiön ja minun osallistumista Itämerensuomalaiset-kirjan tekemiseen: "Saisinko mukaan Karjalassa asuvia neuvonantajia. Kirjassa olisi artikkeleita Tverin karjalaisista, inkeriläisistä (Leo Suni) yms. Kuvia löytyisi." puhui Meriö. On soitettava Suistamoon rajavartijoille ja kuvanveistäjä Davidjanille hautakivien nostamisesta 26–27.5. (Matjoi Plattonen (1842–1924), Teppo Jänis ja Iivana Onoila (1921), Iivana Härkönen, Pelageja Satikainen.) Seppo Latvala haluaisi päästä Arkangeliin. Sieltä on saatava kutsu. Sakari Seppo Latvala: Maaherrankatu 9B32. 70 100 Kuopio. 6.5. Markku Nieminen pyytää ostamaan lisää kirjoja, jotka ilmestyivät viime aikoina Petroskoin kustantamossa. Soitettiin Karjalan Korkeimmasta neuvostosta, että osallistuisin Karjalamme lipun ja vaakunan käsittelyyn. Soitti KGB-mies Sokolov ja kyseli, mitä meinaa Kizhi-museon johtaja Lopatkin, joka kerää eläkkeelle siirtyvistä sotilaista jonkinlaista suojeluryhmää Kizhin saarelle. Monet entiset sotilaat suostuvat 5-6 tuhannesta ruplasta tulemaan saarelle valmiille leiville. En voinut vastata, kun en tiedä asiasta mitään. Rusasen näyttelyn avajaiset Suomen Saarijärvellä ovat 9.5. Lähetän sähkeen Venäjän Kulttuuriministeriöön: ”Karjalan tasavallan Kulttuurisäätiö itsepintaisesti ehdottaa tapaamista karjalais-suomalaisen valtuuskunnan kanssa Vienan Karjalan kulttuurin säilyttämisen luonnoksen käsittelyä varten. Pyytäisimme järjestämään tilaisuuden 18.5.92. Pyydämme ilmoittamaan sähkeen saamisesta. Säätiön toiminnanjohtaja W. Hall.” 17.5. Tulin eilen aamulla Pietarista. Olin saattamassa suomalaisia Kansanopistojen musiikkiopettajia. Heitä olikin 9 henkeä. Kaikki meni ohjelmamme mukaan. Suomen asemalla Pietarissa lauloivat kaksi laulua, antoivat kukkia. (Ja meiltä, köyhyytemme takia, eivät saaneet ainuttakaan kukkaa?!) Luovuttivat säätiölle 150 ruplaa, joita eivät ehtineet tuhlata, ja 160 markkaa! 26.5. Karjalan lippu ja vaakuna -keskustelu Eduard Voskresenski on Korkeimman neuvoston osaston puheenjohtaja. Kutsuttu oli koko johtamansa komitea. Lisäksi on kutsuttu arkkitehti akateemikko Orfinski, Kielen, kirjallisuuden ja historian instituutin johtaja Savvatejev, runoilija kirjailijaliiton puheenjohtaja Armas Mishin, radion toimittaja ja Karjalan rahvahan liiton hallinnon jäsen Akimov, yliopiston dosentti, kotiseutuseuran puheenjohtaja Aleksander Pashkov (hän on myös Venäjän heraldiikan alkuaskeleet -kirjan tekijä), Jaakko Rugojev ja poikansa, suomenkielisen radion toimittaja (Jaakko kutsui keskusteluun Niilo Peksujeffinkin, serkkunsa Suomesta), Zinaida Strogalshtshikova, taiteilija Ivanenko, V. Krasovski, W. Hall. Korkeimman neuvoston puhemiehistö järjesti näyttelyn, jonka nimi oli "Karabah ja Karjala". Siinä oli kysymyksiä ja 37 vastausta. Yhdessä niistä vaaditaan venäläisten sotajoukkojen poistumista Karabahista ja Karjalasta! Puhemiehistö pyytää meitä tekemään ehdotuksia tulevasta vaakunasta ja lipusta. Eräät ehdottivat eri taiteilijoitten ehdotuksien yhdistymistä. Mutta Ivanenko oli sitä vastaan: juridisesti meillä ei ole oikeutta sellaiseen. Joku kertoi, että nykyiset taiteilijoitten ehdotukset eivät ole vielä kypsiä. Jaakkokin yhtyi siihen mielipiteeseen ja lisäsi, ettei tasavallalla ole vielä selvyyttä suvereenisuudestamme. Minulle läheisin on Dobrininin ehdotus Gallen-Kallelan luonnoksen pohjalta. Vihreä ja punainen värit ovat Venäjän värejä. Vuoden 1920 maaliskuun karjalaisten kerähmö ei ollut Venäjän vastainen. Se oli maaseudun asukkaiden edustajien kokous. Nämä ihmiset olivat kahden tulen välissä. Arkadi Jarovoi ei näe siinä kokouksessa mitään rikollista. Venäläinen lippu vihreä kaistale lisänä on hyvin muodollinen ratkaisu. Voskresenski: ”Jotain meidän on ehdotettava. Mitä jos järjestämme tarjouskilpailun?” Armas Mishin: ”Gallen-Kallelan lippu on kiistattomasti oikea Karjalalle!” Vjatsheslav Orfinski: ”Heraldiikan mukaisena ehdotuksena olisi Gallen-Kallelan luonnos. En näe rikollista lipussakaan. Eihän se antagonismi ole siinä! Uhtuan tasavalta on paikallinen käsite.” Veikko Airolan vastalause Dobrininin vaakunan luonnokseen: ”Sehän on herjaavaa! Valloittajilta ottaa symboliikkaa?” Jaakko Rugojev: ”En pysty tekemään enää mitään lisää. Inspiroin Peksujeffin 30 teosta! Romaani otti kaikki voimat.” Ortjo Stepanov lupasi kesäkuussa kirjoittaa siihen uuteen Itämerensuomalaiset-kirjaan artikkelinsa karjalaisista. On valmistettava komennuspaperit Ludvig Davidjanille sinne Suistamoon hautakiviennostotilaisuuteen. 28.5. Taiteilijamme Ivanenko on menossa Joensuuhun kesäleirin vetäjänä kuukaudeksi. 29.5. Aamulla 7.19 junalla Davidjanin kanssa matkustamme Suistamoon. On kivien keräämisen aika! Kivet paikoille! Sieltä Kostamuksen kautta Kuhmoon, jossa 31.5. on Alpon ja Ninan näyttelyn avajaiset. Meinaan sitten 1.6. matkustaa Helsinkiin ja käydä Suomen Kulttuurirahastossa. 17.6. Eilen yöllä tulin Suomesta. Kävin työpaikalla ja äidin haudalla. Zifa on Suomessa Georgi Stronkin ja Mihail Koppalevin näyttelyssä. Soitin Niemisille: "Vitali Dobrinin tulee Ruotsista huomenna ja hänen kautta lähetämme rahat siitä Soutjärven matkasta." Melangon johtama instituutti onkin nyt Venäjän ja Itä-Euroopan instituutti Helsingissä Armfeltintie, 10. Sain kirjeen Karjalan Sivistysseuran puheenjohtajalta Pentti Keynäkseltä: pyysi ottamaan selvää Rogatshovin haudasta Tiiksissä Mujejärven piirissä. Soitin entiselle piirin puoluesihteerille, joka kirjoitti kirjankin Mujejärven seudusta. Todella Tiiksissä on suuren kivenmöhkäleen näköinen muistomerkki, jossa on kivilaatta, johon on kirjoitettu teksti, että Ivan Rokatsh johti paikallisia taisteilijoita taistelussa ruotsalaisia vastaan. Muistolaatta pystytettiin ensin Mujejärvellä v.1985., mutta se halkesi. Georgi Mironov kertoi Lions Club -liikkeestä maailmassa. Neuvostoliitossa liikkeessä ovat mukana Shevarnadze, Anatoli Karpov, Abalkin, Jakshin. Liikkeen tavoitteena on auttaa köyhiä. Kaikki klubit ovat samanvertaisia, asiakirjat tulevat Chicagosta USA:sta. "Ehdotin sinua ensimmäiseksi presidentiksi. Varapresidenttinä voisi olla Orfinski”, kertoi nykyään moskovalainen toimittaja, joka aikaisemmin työskenteli Karjalan TV:n toimittajana. ”Jäseninä saisivat olla teollisuuslaitosten johtajat, liikemiehet, Ministerineuvoston varapuheenjohtajat yms. Andrei Zhukov olisi lehdistösihteerinä. Zalogin vastaisi psykologisesta ilmapiiristä. Presidentti valitaan vuodeksi.” Oliko kaikki jo etukäteen ajateltu? 18.6. Nyt pitäisi soittaa Soutjärvelle: onko hyötyä siitä telkkarista, jonka sain Kulttuurirahastosta Suomesta ja toin siinä kuormassa vaatteiden kanssa. Pitäisi yhteisvoimin kirjoittaa kiitoskirje Suomeen. Gennadilta sain kirjeen Suomesta. Osoitteensa on Utunmäentie 1 C 56, 45160 Kouvola. 22.6. Menin hakemaan postista jonkin sanomalehden palkkion, 17 ruplaa, kun siellä ei ollut rahaa maksaa aikaisemmin. Tuli vastaan säveltäjä Sardarov, joka valitti, että on pantava kiinni oopperastudio, joka toimii rautatieläisten kulttuuritalolla, sillä se kulttuuriahjo tienaa rahaa vuokraamalla kaikki vapaat tilat. 26.6. Tänään on perjantai. Kello ei ole vielä kahdeksaakaan, mutta olen työpaikalla. Eilen olin Kizhin saarella Maija ja Eki Dammertin kanssa, jotka ovat meidän vieraanamme. (Maija on o.s. Talvela). Kantosiipialuksessa tapasin kuopiolaisia teatterinäyttelijöitä. Pyysivät lähtemään heidän kanssa Soutjärvelle, mutta en voinut luvata, kun omat vieraani olivat vieressä. Kuitenkin pyysivät soittamaan Soutjärven museolle, että ovat tulossa. Nyt yritänkin saada yhteyttä Aleksandr Pavlovitsh Maksimoviin tai Rjurik Petrovitsh Loniniin (ne vepsäläiset patriarkat ja paikallisen museon alkuunpanijat, laulajat, tanssijat ja opettajat). Kuopiolaiset toivat säätiöön paperia! Kertoivat minulle, että 27.7. minun on muka oltava Suomessa Bomban talolla Zorjaine-kuoron kanssa. Mutta jo 31.7. on palattava kuopiolaisten kanssa Petroskoihin. Aunuksessa olisi illallinen ja illallisen jälkeen, omalla autolla tietenkin, lähdettäisiin Petroskoihin. Majoittuvat Pohjola-hotelliin. Tulee 20–25 henkeä. 1.8. on Soutjärvi ja 2.8. taas Kizhi. 27.6. Leninskaja pravda -lehden toimittaja Andrei Zhukov on nyt Lions-klubin sihteeri. Leo Lindblomille Suomeen on lähetettävä faksi: ”Arvoisa herra Leo Lindblom, Karjalan tasavallan Lions-klub Kalevala tiedottaa siitä, että 15. päivä kesäkuuta tapahtui tasavallan Lions-klubin järjestäytymisistunto Moskovan Lions-klubin Moskova-Arbat presidentin Vladimir Zaitsevin ja klubin jäsenen Georgi Mironovin läsnäollessa. Olisimme kiitollisia suosittamisestamme Keskusklubin jäseneksi. Teidän kutsulla on mahdollista tavata heinä-elokuussa klubin presidenttiä William Hallia, syyskuun alkupuoliskolla on tavattavissa Zhukov Oulussa. Klubin presidentti W. Hall. Sihteeri Andrei Zhukov.” Muut Lions-klubin jäsenet: TV-toimittaja Golomonosov, ensimmäinen varapresidentti Vjatsheslav Orfinski, Carelia-aikakauslehden toimittaja Ramon Niemi, lehden valokuvaaja Gennadi Volkov ja Gennadi Zalogin. Moskova-Arbat -jäsenet Zaitsev ja Mironov ovat kunniajäseniämme. Olisi hyvä toiseksi varapresidentiksi saada jonkun suuren laitoksen johtajan. Kolmantena varapresidenttinä saisi olla kulttuuriministeri Belonutshkin tai Ministerineuvoston edustaja. Lions-liike on kristillinen aikomuksissaan: suhtautuminen rakkaudella lähimmäisiin, köyhien ja heikkojen auttaminen! Istunto ei saa olla 45 minuuttia pitempi. On saatu suomalaisilta valokuvaajilta Olavi Gavenilta ja István Risto Kecskemétiltä 57 valokuvaa, jotka he tekivät tulevaa Karjalan tasavallan pienten kansojen kulttuurin ja kehityksen erikoisuuksia -kirjaa varten. 15.–17.8. on Koppalevin ja Stronkin näyttelyn viimeinen tilaisuus Suomessa. 30.6. Eilen oli Korkeimman neuvoston huoneistossa istunto niistä Karjalamme lipusta ja vaakunasta, siis komission istunto. Itse komissiosta läsnä oli vain puolet jäsenistä. Mutta lisäksi oli kutsuttu taiteilija Oleg Tshumak, amatööritaiteilija, mutta kuuluisan Letka-jenkka piirustuksen puisella pinnalla (plaketka) tekijä Juri Serafimovitsh Nivin ja Vitali Dobrinin Kostamuksesta. Kutsutuista ei tullut vain Akulov. Viidentenä taiteilijana oli Disigne-seuran puheenjohtaja, jonka sukunimeä en pannut muistiin. Näiden jälkeen puhui joku Heraldikkoseuran edustaja, joka kertoi, ettei yhdessäkään lipun ja vaakunan luonnoksessa ole sääntöjenmääräisiä attribuutteja. Gallen-Kallelan vaakunassa kieli karhulla on punainen, hampaat ja kynnet eri värejä ja se kertoo aseistumisesta, riidan ja sotaisuuden merkistä. Ja vaikka kädessä, käpälissä ei olisi mitään, käpälä pystyssä tarkoittaa sotavalmiutta ja laskettuna alas rauhanomaisuutta. Jos puhe on valtiosta, joka on osa suurempaa valtiota, niin muoto saisi olla sama, mutta vain toiset värit. Pashkov oli myös komission jäsen ja luovutti säätiöllemme valokuvia siitä Kotiseutukonferenssista. 3.7. Meitä Lions-klubissa on nyt kymmenen miestä: 1. Garanski, lääketieteen professori; 2. Smirnov, biologi, tiedemies; 3. Belonutshkin; 4. Niemi; 5. Orfinski; 6. Zhukov; 7. Taidemuseon johtaja Sergei Sergejev; 8. Golomonosov; 9. Zalogin ja 10. Juri Linnik. (Kummallista, mutten maininnut itseäni? W.H. 16.8.2003) Vein Pashkovin valokuvat arkistoon. Lupasivat huomenna aamusta tulla hakemaan laskun. Pyysivät kertomaan kuka on kuka. Nyt on lähetettävä kutsuja Suomeen Kotiseututyöntekijöille (31.8–5.9.). 6.7. Jostain on niin pahanmakuinen mieliala. Onko se siitä, ettei Kuopion Marja ilmoita kotiseutuliikkeen edustajia, joitten pitäisi tulla Petroskoihin. Odotamme sieltä 25 henkeä, tilasimme jo paikat hotellista. Kolmesta yöstä on maksettava 35,4 tuhatta ruplaa. Kyllähän he itse sitten maksavatkin, mutta maksettava on nyt ja tili on tyhjä! Vai onko se siitä, että kaupungissamme kävi Erkki, mutta ei tullut käymään... Tai sitten siitä, että eilen soitti Markku ja kertoi, että muka Zifa on sanonut Vitali Dobrininille, ettei kuvista saa maksaa Hallille, vaan hänelle, Zifalle. Puhuin siitä Zifalle ja tuskin kannatti sitä tehdä... Vai onko se siitä, ettei heinäkuun palkasta ole tietoa? 10.7. Nina Zaitseva kertoi, että sai yhteyden Anatoli Petuhoviin ja vepsäläinen kirjailija, joka nykyään asuu Vologdassa, lupasi kirjoittaa vepsäläisistä siihen Meriön suunnittelemaan Itämerensuomalaisia-kirjaan. (Petuhov Anatoli Vasiljevitsh, s. 2.11.1934 Vologdan alueella, Shimozero-kylässä. Nykyään on kansanedustaja Venäjän Korkeimmassa neuvostossa ja asuu osoitteessa Moskova, Akateemikko Koroljovin katu 8, rakennus 2, asunto 503. Nyt on pyydettävä Meriöltä kutsu Petuhoville. Ortjo Stepanov on jo kirjoittanut oman kirjoituksensa. Pekka Mutanen on valmis tulemaan siihen kokoukseen Jyväskylässä, johon meinataan kutsua kaikki tulevan kirjan tekijät. 15.7. Itämerensuomalaisia -kirjan alkuunpanijana ja yllyttäjänä on Juhani Aaltio. Hän kääntyi Meriön puoleen saadakseen yhteyden meihin. Aaltio pyysi tulemaan Suomeen Rugojevinkin. Mutta mies kertoi, että on väsynyt. Ehdotti panemaan kirjaan oman puheensa ja kirjoituksen karjalaisten kerähmöstä Aunuksessa. Pekka Mutanen, s. 21.6.1935 Bolshoje Kikerino -kylässä Leningradin alueella. Jaakko Rugojev (Jakov Vasiljevitsh), s. 15.4.1918 Kalevalan piirin Suojärven kylässä, Karjalassa. Kutsu tulee minullekin. 17.7. Tänään saimme 1000 ruplaa jokainen palkan laskuun. Saimme ne rahat vaihtamalla markat, jotka saimme kirjojen ja käsityöesineiden myynnistä. 23.7. Eilen tulin Koosalmesta, jossa oli kolmen päivän Kulttuuri ja kansallisongelmia - kokouksessa, joka tapahtui leikin muodossa. Jos ja kun..., kulttuurin tulevaisuuden leikkejä. Vetäjinä oli moskovalainen 4 hengen ryhmä. Meitä oli 30 henkeä eri piireistä ja seuroista. Juutalaisten seurasta oli varapuheenjohtaja Modelevski, vepsäläisten puolesta Alevtina Andrejeva, minä olin suomalaisten puolesta. Puhuin 10 minuuttia ongelmista, lausuin runoja ja soitin kanteletta. 11.8. Kuoli Pekka Perttu. Saattue lähtee surusalista klo 13.00. Jaakko Rugojev ilmoitti, että taitaa olla niin, ettei hän lähdekään Jyväskylään. Torstaina on haettava Petuhovin teksti lentokentältä. Se tulee Vologdan lentokoneella. Toissapäivänä luovutin kirjanpitäjälle 34000 ja tänään 44404 ruplaa, jotka sain vaihtamalla Laatokan karjalaisten antamat markat. 14.8. Eilen myöhään illalla Irkutskista soitti Jevgeni Mihailovitsh Baranov. Hän lupasi tulla hakemaan ne savinuket. Junalla tulevat Pietarista ja samana päivänä lähtevät takaisin. Irkutsk lupasi maksaa matkakustannukset. Molemmat poikamme asuvat nykyään Suomen Kouvolassa ja molemmat Uutunmäentiellä, viereisissä taloissa. 16.8. Moskovasta soitti Anatoli Petuhov, vepsäläinen kirjailija: ”Kirjoitin laajoille lukijapiireille. Voisin supistaa artikkelini 15 sivuun. Olen valmis tulemaan Suomeen.” Tveristä lupaa tulla Mihail Orlov. Meitä odotetaan Joensuussa 27.9.: Leo Suni, Anatoli Petuhov, Ortjo Stepanov, Pekka Mutanen ja Hall. Suomalaisista tulevat Pertti Virtaranta, Saloheimo ja Meriö ja Virosta Ants Järv. On puhuttu, että 300-sivuisesta kirjasta otetaan 9000 kappaleen painos. Aimo Miettinen ilmoitti, että kaikki on kunnossa. Lions-klubissa on mukana lisäksi Svetlana Pushkina, Niemen vaimo, Vodolazko (Kirjanystävien seurasta) ja asianajaja Rozengauz, Leo Lankinen ja Nikolai Andrejevitsh Levtshun. 20.8. Pekka Nikitin saatettiin viimeiselle matkalle. Hän oli Petroskoin Suomalaisen teatterin näyttelijänä, radion toimittajana ja teatterikriitikkona. Kirjoitti kirjan teatteristamme. Lions-klubiin liityivät entinen Petroskoin palokunnan johtaja, eversti, nykyään valtion metsästystarkastusviraston johtaja Levtshun Nikolai Andrejevitsh (s.10.10.1938, ukrainalainen), Volkov Gennadi (s.27.9.1943), Belonutshkin Oleg Aleksandrovitsh (s. 2.3.1941) ja Jakovleva Nadezhda Vasiljevna. 24.8. Anatoli Petuhov lupaa tulla Suomeen 27.8. Suomalainen Pentti Härkönen lahjoitti säätiöllemme kirahvin pienveistoksen. Osa Kantele-yhtyeestä lähtee Ranskaan 19.–27.9. Luotamme lähti erinomainen kuoronjohtaja Tatjana Glikman. Säätiön puolesta oli seppele, jossa teksti: ”Syvä kumarrus erinomaisesta Valamo-kuorosta”. Seppele maksoi 158 ruplaa ja surunauha kirjoituksineen 56 ruplaa. 25.8. Yli kolme tuntia kesti Tatjana Glikmanille omistettu surutilaisuus musiikkiopistolla ja sitten hautausmaalla. Läsnä oli satoja ihmisiä. Vainajan poika oli juovuksissa, tytär on tutkittavana. Tatjana otti lapsikseen tyttären lapset ja nyt he jäivät vielä kerran orvoiksi. Nainen ei ollut vielä täyttänyt viittäkymmentä. Sepitti mainioita runoja. Kolme vuotta sitten matkusti Israeliin ja silloin jo kirjoitti kuolinkirjeen. Hänen hyvä ystävänsä Kim Rozhkov luki siitä katkelman. Liikuttavat runot. 1.9. Aamulla kello 8.00 matkustamme Joensuusta kirjailijakokouksesta, joka tapahtui 28.8.–30.8. Jyväskylässä. Osanottajat Karjalastamme: Ortjo Stepanov, Pekka Mutanen, Leo Suni ja Vologdan vepsäläinen Anatoli Petuhov. Minä olin enemmänkin Petuhovin tulkkina kun osanottajana. Vaikka viime aikana paljon käänsin Petuhovin kirjoitusta Aaltion pyynnöstä. Että hän vain ymmärtäisi, mistä Petuhovin kirjoituksessa oli puhuttu. Puhuttiin suomalais-ugrilaisesta kirjasta kolmella kielellä: suomi, venäjä ja eesti. Päämääränä on painaa kolmella kielellä 30 000 kappaletta joka kielellä. Kirjan pitäisi olla valmiina v.1993 syksyllä. Kokoukseen osallistuivat akateemikko Pertti Virtaranta Helmin kanssa, Joensuun yliopiston professori Veijo Saloheimo, Suomen Karjala-liiton puheenjohtaja Rauno Meriö. Keskisuomalaisen toimittaja Jussi Aaltio on yksityishenkilönä tukenut hanketta. Sanojensa mukaan hän lupaa panna hankkeeseen 10 000 markkaa. Virosta tuli Tarton yliopiston dosentti Ants Järv. Päätettiin, että käännökset on tehtävä seuraavaksi kevääksi. Toukokuussa keräännymme uudesti. Käsikirjoitukset pitäisi kerätä vuoden vaihteessa. Jaakko Rugojev lähetti ehdotuksensa julkaista hänen teoksensa, jotka on jo julkaistu. Virtaranta kysyi mielipidettäni ja sanoin että Jaakon kirjoitus kielen opettamisesta olisi paikallaan. 2.9. Jevgeni Baranov soitti Krasnojarskista ja pyysi minua lähettämään savilelunäyttelyn Pietariin jonkun kanssa. Itse hän meinaa lentokoneella tulla hakemaan ne lelut Pietarista. Hyvä, että nappasin ne eilen linja-autoon ja toin Aunuksesta Petroskoihin. Niitä pitäisi olla 83 kappaletta. Raija on justiin laskemassa niitä. Anatoli Semjonovitsh Grigorjev, joka on Karjalan kongressin puheenjohtaja, pyysi minua käymään Korkeimman neuvoston huoneessa nro 40. Toin miehelle Kongressia varten 230 Suomen markkaa. Rauno Meriö lähetti 50 markkaa, Pekka Karpela 50 markkaa, Pertti Virtaranta 30 markkaa ja Juhani Aaltio antoi 100 Suomen markkaa. Sain eräältä autonkuljettajalta kirjeen Martta-liiton Päivi Pietiläiseltä ja Ilona Tossavaiselta. 3.9. On kai korkea aika lähteä eläkkeelle! Tulin aamulla työpaikalle ja näin, että ikkunat on selällään. Eilen kiirehdin niitten Baranovin savinukkien kanssa asemalle, oli kuuma päivä ja aivot pehmenivät sen verran. Nyt lupasi tulla Rimma Konkka TV:n suomalaisesta toimituksesta ja pyysi kertomaan siitä meidän kokouksestamme Suomessa. Pekka Mutanen muka sanoi, että kokouksen johtajana oli Kulttuurisäätiön Hall ja hän kertokoon siitä. Leo Sunia on vaikea saada mukaan sellaiseen. Soitin Pekalle ja narrasin tulemaan hakemaan paperia, jota antoi meille Aaltio kokouksessa Laurinniemellä. Muuten, se oli hänen huvilansa. Muna suuhun Rimma Konkalle! Pekka on jo tunnin meidän huoneistossamme, mutta TV:n miehiä tai naisia ei ole näkyvissä! Tulivat he sitten myöhästyneenä ja Pekan kanssa kerroimme tapahtumasta. Tuli hyvä kaverini, Säveltäjäliiton vastaava sihteeri ja Manok-yhtyeen ensimmäinen tenori Nikolai Samsonov. Hän kertoi, että kaikki taiteelliset liitot Venäjällämme on vapautettu valtion avusta ja tuesta. Nyt olisi kirjoitettava surumessuteksti Venäjän taiteelle! Toiseksi on itku silmissä sepitettävä yhteinen kirje Suomen Kulttuurirahastoon ja Suomen Karjalan kulttuurin rahastoon tavoitteena saada heidän kautta painokoneet pientä kirjapainoa varten, jonka päämääränä olisi painaa paikallista kirjallisuutta, nuotteja, nuottipaperia, estamppeja, julisteita ja katalogeja. Voisiko luoda Taide-osakeyhtiön? 4.9. Kerroin Armas Mishinille kirjeestä, jonka sain Suomesta: "Arvoisa William Hall, Rautulaisten pitäjäseura pystyttää Larin Paraskelle uuden patsaan 29.8.92 Raudun ortodoksiselle hautausmaalle. Markku Paksu-Sairila. 50180 Mikkeli.” Korkeimmasta neuvostosta soitti Akimova ja kutsui keskustelutilaisuuteen Karjalamme lipusta ja vaakunasta. 7.9. Kello 17.00 Korkeimmassa neuvostossa kokoontuvat taideliitot. Säätiömme hallinnon istunto pidetään 14.9. Olkoon selostuksen runkona minun selostus viime vuoden 2.12. Lisätään siihen Satu Aaltosen näyttelyn järjestäminen Petroskoissa ja Aunuksessa vuoden 1992 tammi- ja helmikuussa ja Väinö Rusasen näyttelyn järjestämisen Petroskoissa ja Sortavalassa. Huhtikuussa yhteistyönä Suomen Opetuskeskuksen, Karjala-Suomi-yhdistyksen ja Suomen Martta-liiton kanssa järjestimme kotitalouskurssit. Huhti- toukokuussa yhteistyönä Kotiseutuseuran kanssa järjestimme kansainvälisen Kotiseutukonferenssin. Toukokuussa yhdessä Musiikkiopiston kanssa vastaanotimme Suomen musiikkiopettajia. Toukokuussa yhdessä Opintokeskuksen kanssa järjestimme Kurssienjohtajien kurssit. Hautakivien nostaminen Suistamolla. Yhteistyönä Kuhmon Kulttuurikornitsan kanssa järjestimme vepsäläisten kulttuuripäivät. Laatokan karjalaisten järjestöjen edustajien (Kuopio) vastaanotto Petroskoissa. Elokuussa Itämerensuomalaiset-kirjan tekijöiden kokous Jyväskylässä. Mikko Koppalevin ja Georgi Stronkin näyttelyn järjestäminen Heinoniemen Kalevala-foorumissa. Vuosi 1992 on ollut hintojennousuvuotena. Täytyi nostaa meidän palkatkin ja samalla supistui Säätiömme budjetti. Ja vuosi 1992 on ollut säätiön laitosten kieltäytymistä kaikenlaisista maksuista säätiöllemme (Serviskulttuuri, remontti- ja restaurointiryhmä, Kuvio). Kostamuksessa lopetti toimintansa Kaunis-laitos. Tämä kaikki vei siihen, että säätiöstä on tullut maksukyvytön ja toimeton. Monenkertaisesti nousivat maksut huoneen vuokraamisesta, puhelimesta ja postilähetyksistä. Korkein neuvosto jätti vastaamatta pyyntöömme laskea verotustamme. Venäjän kansainvälinen säätiö ehdottaa jättämään itsenäistymisen syrjään ja tulemaan jälleen Venäjän säätiön osastoksi. 9.9. Hiukan eilisestä käynnistä Vladimir Sevastjanovitsh Stepanovin luona. Muistuivat käynnit samassa huoneessa parikymmentä vuotta sitten Ivan Senjkinin puheilla. Vastaanottohuoneeseen on ilmestynyt eläviä kukkia ja seinälle asetelmataulu. Mutta itse työhuoneessa on edelleen mahtava Leninin kuva työpöydän takana. Ja toveri Stepanov leveästi lupasi apua niin kuin ennen muinoinkin luvattiin. Kyllä puheitten alussa ja lopussa mies toisti, ettei hän itse voi mitään. Mutta lupasi tukea Korkeimman neuvoston edessä. Väliaikaista apua hän kyllä lupasi. Ehdotti kirjoittamaan muistiin keskustelut ja Tatjana Kalashnikin, Z. Strogalshtshikovan ja Eduard Voskresenskin lupaukset. Ensimmäinen on Korkeimman neuvoston varapuheenjohtaja ja muut ovat komiteoiden johtajat. Näitten lisäksi läsnä oli virkailija Gennadi Fanasov (entinen puolueen virkailija, sittemmin Petroskoin varajohtaja). Inturistissa puhuin Olga Tuomen kanssa tulevasta yhteistyöstä Lions-klubin kanssa. Illalla kokoonnuimme komissiona keskustelemaan Karjalamme lipusta ja vaakunasta. Meitä oli 11 henkeä. Puheenjohtajana on Eduard Voskresenski ja sihteerinä Akimova Nadezda Nikolajevna. Muitten luvussa oli Juzef Geimanovitsh Kon (konservatorion professori), musiikintutkija Krasnopolskaja, taiteilija Vladimir Ivanenko, Ministerineuvoston varapuheenjohtaja Medvedev, Armas Hiiri, Zinaida Strogalshtshikova, Oleg Belonutshkin, joku nuori nainen jota en muista ja minä. Eivät tulleet Jaakko Rugojev, Juho Mullonen, Goshkijev ja Zaikov. Siis meitä, vähälukuisten kansojen edustajia oli seitsemän viidestätoista. Ja me, siis kolmestaan, hävittiin! (Ehdotuksissa oli Dobrininin, Nivinin, Akulovin ja O. Tshumakin luonnokset.) Medvedev ehdotti, kun kerran enemmistö oli Nivinin luonnoksen puolella, ehdottamaan Korkeimmalle neuvostolle vain sen. Minä panin vastaan: ensiksikin se ei ollut yksimielinen mielipide, monta kannattajaa sai Dobrininin luonnos, joka oli tehty Gallen-Kallelan vaakunan pohjalta. Voskresenski kannatti minua. Luvattiin näyttää Korkeimman neuvoston jäsenille kaksi luonnosta. Työhuoneessamme on hiljaista ja surullista! Saa nähdä, miten minun elämäni jatkuu? Meinaan kääntää Petuhovin kertomuksen vepsäläisistä. Soitin Suurhaskolle ja kysyin, miten kävi Pertti Virtarannan kirjan kanssa, jota hän käänsi venäjäksi. Illalla mies tuli pelaamaan shakkia ja toi kirjan, allekirjoittikin sen. 10.9. Harmaa aamu, sataa. Ilmassa kosteutta on 100 %. Työhuoneessani on hiljaista. Puhelin on vaiti, vaikka 40 minuuttia työaikaa on mennyt. Katselen Pertti Virtarannan kirjaa ”Kulttuurikuvia Karjalasta” ja sen käännöstä venäjän kielelle. Eihän siinä meikäläisiä varten ole mitään uutta, mutta kun niitä ihmisiä lähtee tuon tuosta tästä ajasta, niin muisto heistä, erikoisesti kansallisen kulttuurin edustajista on erittäin tarpeellinen ihmiskunnalle. Kello on jo 12.00 ja tuntuu siltä kuin koko kaupunki nukkuu tai todellakin on syventynyt mietteisiinsä. Kello 12.20 soitti Raija ja kutsui lounaalle. Hyvä, että posti toimii: sain Dammerteilta paketin ja Karjalamme Kulttuurityöntekijäin ammattiliittokomitea kutsuu istuntoonsa 29.9. Lasku puhelinsoitoista Suomeen on 2 759 ruplaa. Kello 15.20 soitti Anatoli Petuhov Moskovasta. Kyselin häneltä muutamista maalaiskielen käsitteistä, joita tapasin hänen kirjoituksessaan. Mies pyysi sanomaan terveisiä Ortjo Stepanoville, mutta se kirjailija on matkustanut kalastamaan saarellensa. 11.9. Tänään on hiukan kirkkaampi aamu. Postissa tuli kirje San Franciscosta. Osoitteessa luki: “Petrozavodsk City Administration. The First Secretary City Hall Republic of Karelia. Russian Federation.” Otin sanakirjan ja ehdin kääntää muutaman sanan, kun yhtäkkiä ymmärsin, ettei Hall ollutkaan minun sukunimeni, vaikka postikuoressa lyijykynällä oli kirjoitettu säätiömme osoite ja Hall suurilla venäjänkielisillä kirjaimilla. Postissa tiedettiin sen verran minusta, että koko osoitteesta he saivat erotetuksi "Hall"-sanan. Vein kirjeen kaupungintalolle. 14.9. Kirjapainossa on valmiina Kalevala-kirja venäjän, suomen ja englannin kielellä, joka on syntynyt aloitteestamme. Sen on toimittanut Zifa Jusupova. Alkupuheen kirjoitti kirjan kuvittaja Boris Akbulatov ja sen suomensi yliopistomme opettaja ja TV-toimittaja Toivo Ahava. Painosmäärä on 30 000. Takasivulla painoksen julkaisijaksi on ensimmäisenä pantu Karjalan Kulttuurisäätiömme. Lions-klubiin liittyivät Asko-vakuutusyhtiön pääjohtaja Nadezhda Vasiljevna Jakovleva ja taidekoulun nro 4 englannin kielen opettaja Jelena Jurjevna Mosunova. Karjalan tasavallan Kulttuurisäätiön hallinnon istunto. Minun puheeni: ”Arvoisat hallinnon jäsenet. Kiitän teitä yhteistyöstä näitten viiden vuoden aikana, teidän neuvoistanne, osallistumisestanne yhteistyöhömme. On koittanut aika, josta mainitsin joulukuun vuosikokouksessa. Valitan, että säätiömme ei ole nykyhetkellä hienosti sanottuna parhaassa tilanteessa. Meidän tulomme, jos säätiössä voi käyttää tätä sanaa, niin kun kuulitte kirjanpitäjän selostuksesta, ovat surkeat. Säätiömme laitosten johtajat ovat häpeällisesti hiljaa. Korkein neuvosto ei ole vastannut pyyntöömme. Ja nyt on tehtävä johtopäätös. Olen valmis osallistumaan hallinnon työhön, mutta puuttuu voimia ja osaamista johtaa joka päivä perspektiivitöntä asiaa. Täytyy tunnustaa, ettei säätiöstä tullut taideliitoille, kansallisille seuroille ja liitoille tarpeellista tukijärjestöä näitten neljän ja puolen vuoden aikana. Emme saaneet piireihin tukijärjestöjä ja aktiiveja. Suurin vikamme on, ettemme saaneet tarpeellista rahasummaa, joka muuttaisi suhtautumisen meihin. Olen valmis lähiaikoina olemaan yhteyshenkilönä suhteissa Kulttuurikornitsaan Suomen Kuhmossa, Suomen Opetusministeriöön ja Aikuisten Opetustoiminnan Keskusliittoon. Tämän tunnustuksen kanssa ojennan teille anomuksen vapauttamisesta tehtävistä eläkeiän takia.” 15.9. Kerron lyhyesti eilisestä istunnosta. Läsnä olivat: puheenjohtaja Kalaberda; hallinnon jäsenet: kasvatustieteellisen istituutin varajohtaja R. Kalinin, T. Rudova Pohjoisalueiden kulttuurin säätiöstä, kirjailijaliiton puheenjohtaja Armas Mishin, taiteilijaliiton puheenjohtaja Valentin Tshekmasov, taidemuseon johtaja Sergei Sergejev, Teatteriliiton vastaava sihteeri Shumskaja, suomenkielisen radion toimittaja Toivo Tupin ja toiminnanjohtaja W. Hall. Opetusministeri Gekkin oli lomalla. Säveltäjä Vavilov lupasi tulla, mutta ei tullut. Kotiseutumuseon johtaja N. Grossman oli komennuksella. Oli kutsuttu kirjanpitäjä Kozentshenko. Läsnä olivat myös Karl Rautio (nuorempi) ja L. Borodkin, joitten pyyntö ostaa heille, mieskuorolle, joka on jo toiminut säätiön nimessä, puvut piti myös ratkaista. Raija oli keittämässä kahvia, niin kuin aina. Istuntomme avasi puheenjohtaja Vjatsheslav Kalaberda, joka antoi puheenvuoron Leonid Borodkinille. Ensin hän kertoi, että kamarikuoronsa on tehnyt suuren työn ja nyt haluaisi olla toisessa statuksessa. Borodkin ja K. Rautio kertoivat, että he löysivät sponsoreitakin, mutta haluaisivat toimia säätiön yhteydessä, vaikka ymmärtävät, etteivät tienaa paljon. Sitten Kalaberda luki musiikintutkijan Krasnopolskin anomuksen raha-avustuksesta kansanrunoudenkeräysmatkoja varten. Meinaavat kerätä muinaisaikojen lauluja ja tapoja tasavallan piireissä. Päätettiin, että keskustelemme Kotiseutuliiton hallinnon kanssa ja kirjoitamme yhteisen kirjeen Venäjän kansainväliseen säätiöön, että auttaisivat Kotiseutu-ohjelman tutkimuksia. Kalaberda antoi puheenvuoron kirjanpitäjälle. Sen jälkeen hän puhui siitä, että joulukuussa oli loistava tilitys säätiön työstä ja nyt Hall pyytää päästämään eläkkeelle. Tamara Petrovnan selostuksen mukaan tilillämme on 10 000 ruplaa. Kerroin lyhyesti vuonna 1992 tehdystä ja sanoin sen, mikä oli kirjoitettu aattona. Kalaberda ehdotti, että Hall ja Jusupova lähetetään Moskovaan, jotta saadaan selville, miten he ottavat meidät, siis säätiömme, vastaan. "Valitaan Hall kunniajäseneksi, levätköön hiukan ja sitten palataan asiaan. Ja väliaikaisesti toiminnanjohtajana voisi olla Zifa Jusupova." Ojennettiin ruusujakin! Juotiin kahvia. Vein monet Suomesta saadut kirjat, siinä luvussa oppikirjat, Kansalliseen keskukseen inkeriläisten kirjastoon. Martta-liiton edustajat kävivät toimistossamme, lukivat adressin liitolta ja lausuivat sydämellisiä sanoja Opintotoiminnan Keskusliitolta. Kirjekuoressa oli vielä tervehdys Kansalais- ja Kansanopistojen liitolta Jyrki Jokisen allekirjoittamana ja yhteensä 1000 Suomen markkaa. Zifa Jusupova ja Kalaberda vaatimalla vaativat, että 30. päivänä iltapäivällä olisi samovaari kiehumassa ja kahvikuppien ääressä puhuisimme tarkemmin. Ja kerran sain rahaa, niin päätimme Raijan kanssa, että syntymäpäivänä 1.10 järjestämme Retro-kahvilassa illallisen 40 hengelle. Noin 120 ruplaa tulee maksamaan illallinen yhdelle hengelle. Pullollinen vodkaa tulee maksamaan noin 235 ruplaa, 500 ruplaa maksaa konjakkipullo. 17.9. Soitti kotiin A. Pashkov, joka suostui Krasnopolskajan ehdotukseen. Pyytäisimme Venäjän säätiöltä 100 000 ruplaa. 50 000 saisi se musiikkiretkikunta ja 50 000 ruplalla saisimme painettua kirjan ”Karjalamme vallankumousta edeltävän ajan julkaisuissa”. Ja samalla rahalla voisimme julkaista kotiseutukonferenssin materiaalit. Lettijeva soitti ja pyysi apua suomalaisten kuljettamisessa. Ehdotin Intouristin autoa. Se kyllä maksaa, mutta kun kerran sain heiltä rahaa, niin kaikki on ok. Eilen keskustelimme ministerin kanssa. Läsnä olivat Kalaberda ja Jusupova. Tulimme pyytämään vuokratonta huoneistoa. – Mehän teemme työtä tiivissä yhteistyössä. – Kyllä minä sen tunnen... Ministeriötä yritätte potkaista tuon tuosta. Niin kuin kansalliskomitean istunnossa. – Enhän minä puhunut mitään. – Mutta sekin on katsantokanta. Minä haluaisin, sanoi ministeri, tutustua säätiön toimintaan Vienan Karjalassa. Vuoden lopussa Karjalaan, Kizhin saarelle tulevat tarkastajat Norjasta ja Tanskasta ja olisi mahdollisuus keskustella Kalevalan seuduista. Ministeri soitti ministeriön suunnittelu- ja rahaosastolle ja kutsui L. I. Varnan, joka oli samaa mieltä, että säätiötä on autettava. Otan yhteyttä Helsinkiin. Lions-klubin eräs herra, jonka sukunimi on Vorselmann, lupasi olla välittäjänä Leo Lindblomin ja meidän klubimme välillä. Nyt valmistellaan syntymäpäiväni viettoa. On vaihdettava 500 Suomen markkaa = 20 000 ruplaa. Siis 40 ruplaa markasta. 15 000 ruplaa menee illalliseen ja konjakkipulloon ja voileipiin kahvitilaisuudessa. 2000 ruplaa menee siihen taksiin, joka vie suomalaiset Martta-tytöt Kontupohjaan. 18.9. Martta-liiton naisille kävi eilen ihan hyvin. Tulivat ajoissa ja oli hauskaa. Kerron siitä Lettijevan toimistossa illalla. 21.9. Soitti Suomesta Erkki ja pyysi lähettämään kutsun Arto Kokolle, omalle isännälle. Mies on syntynyt 14.8.1945 Ruokolahdella. Martta-liiton puolesta Petroskoihin ovat tulossa joulukuussa Sirkka Karskela ja Pirkko Siili. 22.9. Eilen kotonamme kävivät Gennadi ja Larisa Kaarinan kanssa. Kaarina osasi sanoa suomeksi vain Hiiri-sanan. 23.9. Näinä viimeisinä työpäivinäni minun on naputettava kirjoituskoneella Petuhovin kertomuksen käännös, jonka tein Aaltiota varten. Petuhov soitti eilen Moskovasta ja luki Aaltion kirjeen, jonka sai. Käänsin. Sitten päätettiin, että hän pyytää Strogalshtshikovaa monistamaan sen minun käännökseni ja lähettämään sen Eestiin. Toisen kappaleen annamme Mutaselle toimitettavaksi. Huomenna on Lions-klubin istunto. Soitin Aili Ragujevalle ja kutsuin synttäreihin. ”Voi kun on hyvä! Harvoin tapaamme.” Retro-kahvilan illallinen: ruoka 120,00 x 40 henkeä= 4 800 ruplaa Vodka 235,00 x 10= 2 350.00 ruplaa. Konjakki 340,00 x 7 = 2 380,00 ruplaa Samppanja 290,00 x 7 =2 030,00 ruplaa. Sisäänpääsy 15,00 x 40 = 600,00 ruplaa. Huomenna on Jekaterina Pehovan näyttelyn avajaiset. Boris Pomortsev toi kaksi työtänsä, ”Kaupungin aiheita” ja ”Kalastajat”, jotka hän lahjoitti säätiölle v.1989. Oli tehnyt niihin uudet kehykset. 25.9. Oman näyttelynsä avajaisiin Jekaterina Konstantinovna Pehova ei tullut! Minä hävisin Zifalle. Miten hän osasi olla tulematta? Ymmärsin, että siinä oli hänen voimansa ja heikkoutensa! Luonteen voima, joka voitti hyvin luonnollisen uteliaisuudenkin. Ja heikkous on hänen haavoittuvuudessansa. Sanat usein ovat vilpillisiä ja hän pelkäsi kuulla sitä teeskentelyä. Ja saattaa olla, että nimenomaan siksi hän rakastaa balettia, tanssijoita, joitten muotokuvia hän on tehnyt paljon. Mieleemme jäivät Gubinan, Shishovan ja Sidorovin hahmot. Näissä muotokuvissa näkyy ihmisluonteen avaruus. Minä olen kiitollinen akateemikko Leo Lankiselle, joka uskalsi sanoa, että Pehova on pohjoistaiteilijoiden nero. 1970-luvulta, jolloin tein työtä ministeriössä, kuultuani kaikenlaisia nurkkamestareiden kuiskailuja ja nähtyäni pörhystelevän sovittamattoman katseen, jäi mieleen yksi Pehovan hahmo. Mutta nyt ymmärsin, että sehän on panssari, etteivät tallaisi. Hänelle ehdotettiin tuotantolaitosten parhaiden työntekijöiden maalaamista ja luvattiin ostaa ne taulut, antaen hänelle muutaman satasen, jotka häneltä aina puuttui. Mutta hän avomielisesti kertoi, että näki "sankareissa" sellaista, mikä ei varmasti miellyttäisi itse sankareita eikä tuotantolaitosten johtajia eikä ministeriötä. Tätä ajatusta todistaa Neuvostoliiton kansantaiteilijan, suomalaisen teatterin näyttelijättären Liisa Tombergin muotokuva, joka ei miellyttänyt näyttelijätärtä, vaikka oli todella hyvä ja tarkka. Se oli tarmokkaan ja elämää rakastavan ihmisen muotokuva, jonka ympärillä kukkii luonto... Eivät ymmärtäneet.. Ja sellaista ymmärtämättömyyttä oli usein. Tämän päivän Jekaterina Pehovan kukkiva taide on todiste siitä, että me vihdoinkin pääsemme maailman virallisen käsittämisen kahleista, vapaudumme. Taiteilijamme ovat kerjäläisiä niin kuin 10, 20 ja 50 vuotta sitten, mutta ei kukaan enää uskalla ärähdellä heille. Kyllä sekin on totta, ettei ennenkään oikein uskallettu ärähtää hänelle, sillä mustepullo saattoi lentää virkailijan naamaan ja liata tärkätyn paidan. Itse olen kasvatettu vuosisadan alun taiteilijoiden realismin puitteissa, mutta Jekaterina Pehovan taiteesta löydän nykyhetken iloa, latauksen voiman, josta puhuivat ministeri Belonutshkin ja akateemikko L. Lankinen näyttelyn avajaisissa. Ministerin sanoissa kuului joka taiteilijan toistumattomuuden virallinen hyväksyminen. Se vuorostaan kertoi ammattimaisuudesta, jota usein puuttuu monilta henkilöiltä, jotka ovat johtavinaan taidetta. Mutta milloinkas me näemme ensi-illoissa, näyttelyjen avajaisissa ja konserteissa Korkeimman neuvoston ja Ministerineuvoston edustajia? Milloinkas me muutumme ammattimaisesti kasvatetuiksi? Haluaisin onnitella petroskoilaisia erinomaisen näyttelyn johdosta ja toivottaa heille näyttelyn näkemistä. Ja Jekaterina Pehovalle hyviä katsojia ja kuvien ostajia ja uusia teoksia, jotka auttaisivat meitä irtaantumaan ruokatavaroiden puuttumisen arjesta ja julkeudesta. 29.9. Armas Hiiri lupasi lähteä kanssani Kontupohjaan 4.10. inkeriläisten kokoukseen ja iltamiin, jossa lupasin lausua runoja ja laulaakin. Armas lausuisi omia runojaan. Ants Järv, professori, Tartu 2 400 Eesti. Kaldatee 22–54: ”Hyvä herra professori! Lähetän tämän Petuhovin kertomuksen ja sen "sanallisen" käännökseni suomen kielellä, jos se auttaisi hiukan, vaikka samalla lähetän sen Suomeen, että siitä tulisi hyvä. Kiitos hyvästä yhteistyöntunnelmasta, joka syntyi Vaajakoskella myös Teidän suhtautumisesta asiaan. Kunnioittaen William Hall.” ”Hyvä Juhani Aaltio! Kiitos kirjeestänne ja kokouksemme pöytäkirjasta. Samana päivänä oli soitto Petuhovilta, joka myös sai kirjeenne. Puhuin Mutasen kanssa, joka lupasi ottaa Petuhovin tekstin käännettäväksi ammattilaisesti, mutta sitten taas katosi ja minä päätin lähettää tämän minun versioni, vaikka se onkin hyvin kyseenalainen. Mutta uskon Teidän taitoonne ymmärtää puolisanastakin. Ortjo on vielä saarellansa ja vaimonsa kautta ilmoitti, että Pekka Mutanen on paras mahdollinen kääntäjä. Mutta olkoon kaksi käännöstä, jos siitä sitten tulisi ajoissa hyvä. Aika on kallista, siksi tein tällaisen päätöksen. Ylihuomisesta päivästä lähtien olen virkavapaalla, siis eläkkeellä.Tänään uskalsin avata tilin Nordvestbankissa. Lupasivat toimia, niin kuin pankkien on toimittava. Terveisiä Sirkalle ja kiitokset viimeisistä ruokapaketeista! Terveisiä Rauno Meriölle.” Helsingistä: ”Onneksi olkoon! Tullaan viikoksi Kotkatjärvelle Larisa Kornilovan luokse. Hän on Sortavalassa meitä vastassa. Jyrki Jokinen. Kansanopistojen liitto.” Voitto Mäkipää: ”Toivotan sydämellisesti onnea ja terveyttä. Opintokeskus.” 1.10. Täytin 60 vuotta! Soitan KGB:n kenraalille Niemisten, Leo Lankisen, Vitali Dobrininin ja Laaksosen pääsemisestä Latvajärvelle Perttusten luokse. Illalla juhlitaan... Eilen koko aamun revin vanhoja papereita ja keräsin yhteen valokuvia. Kostamuksesta soitti Markku ja lauloi onnittelulaulun. Kuului muitakin ääniä. "Lahjan tuovat TV:n miehet, jotka ovat täällä filmaamassa Kuhmossa olevaa Sailon näyttelyä.” Säätiön huoneistoon tulivat Kalaberda, T. Rudova, Katri Pavlova ministeriöstä, Sergei Sergejev (lahjoitti kirjan Turgenevista), tulivat Samsonov Nikolai ja säveltäjä Ugrjumov (lahjoittivat kirjan Tshaikovskista), tulivat Irina Shumskaja Galja Moskaljovan kanssa Teatteriliitosta ja ilmoittivat, että vaikka minä joskus kieltäydyin STD:n jäsenyydestä kansalliskysymyksen puitteissa, jäsenyys on voimassa. Lausuivat runoja. Oli kukkia, teetä ja kaakkua, jonka leipoi Zifa Jusupova. Sitten tuli joku venäläinen Leena-tyttö, joka on itse Arkangelista. Oli Suomessa, oppi kielen. Kävi Ruotsissakin. Punaposkinen tyttö onnitteli myös ja ojensi suklaalevyn. Kello 16.00 pääsin kotiin viimeisen työpäiväni jälkeen. Raija odotti lounaan kanssa, ryypättiin. Soitti Natalja Grossman ja harmitteli, ettei ehtinyt onnittelutilaisuuteen kun seisoi jossain jonossa. Illalla oli se Jyrki Jokisen soitto Helsingistä. Pyysi minua ottamaan hänet vastaan ja lupasi maksaa matkani. ”Pelottavat tiet ja huligaanit!” Nyt pitää viedä samppanjapullot kahvilaan illaksi. Voi-voi, jos niitä rahoja Mäkipäältä, Jokiselta ja Martta-liitolta ei olisi, niin varmasti mitään juhlaa ei olisi! Ensio Vento sanoi, että on oikein huonossa kunnossa. ”Tavataan 70-vuoden juhlissa!” sanoi mies kutsuuni. On kutsuttu studiolaiset ja "manokilaiset" puolisoineen. Leo Närjä lupasi tulla Eilan kanssa. Kalaberda ja Jusupova, Larisan äiti ja isä. Mitäs minä saan eläkkeenä? V. 1989 180 ruplaa alussa, myöhemmin 200; 1990 lokakuussa 585, marraskuussa 585, joulukuussa 585; 1991 tammi-, helmi- ja maaliskuussa 585. ruplaa. Huhti-, touko- ja kesäkuussa 672, heinäkuussa 858,61, elokuussa 512,84, syyskuussa 717,00, lokakuussa 942,00 ja sama summa oli marraskuussa, joulukuussa 2024, 92 ja sama summa tammi- ja helmikuussa. Mutta maaliskuusta syyskuuhun saakka 6080,00 ruplaa. Eilen kirjanpitäjä antoi viimeisen kerran 6 000 ruplaa. Eläkkeen lupaavat antaa kahden kuukauden sisällä. ”...mutta äkkiä minulle kävi vastenmieliseksi ajatus, että jokainen päivä seuraisi toista samanlaisena, kuin tämä päivä eikä elämässäni enää tapahtuisi mitään muuta, kuin tänä päivänä tapahtui. Niin mieletön on ihmisen sydän eikä se koskaan tyydy osaansa, vaan tekee kaiken häiritäkseen ihmisen rauhaa ja kylvääkseen levottomuutta hänen mieleensä, niin että suuresti kyllästyin sydämeeni,” sanoi ajatuksistani Mika Waltari Sinuhe egyptiläisessä. Jonotin 40 minuuttia leipää ja pullaa... Venäjän säätiöstä soitti Fitseva ja onnitteli myös. Nyt on koittanut aika aloittaa se ELÄKELÄISEN PÄIVÄKIRJA. 2.10. Pari sanaa eilisestä. Retro-kahvilassa syntyi todellakin silmäys taaksepäin. Lauloimme nuoruutemme lauluja. Soittamassa oli instrumentaalinen duo. Kalaberda vuokrasi hanurin ja silloin niitä lauluja alkoikin syntyä. Minä aloitin illan viisikielisellä kanteleella, mutta niin hermostuin, että kantele raukka hypiskeli käsissäni. Sitten tanssittiin. Kauniita sanoja oli runsaasti ja yli rajojenkin. Olivat Orvo Björninen Tanjan kanssa, Kalaberda vaimoineen, Zifa Jusupova, Viola ja Sinikka, Aili Ragujeva, Pekka Mikshijev, Kolja Samsonov vaimoineen, molemmat Kutuzovit, Svetlana Pavlovna miehineen, Leo ja Eila Närjä ja Eila Rautio. Ja kuitenkin koskemattomia pulloja ja liha-ruokaa veimme kotiin suuren määrän. Kaikki osallistujat päättivät, että tällaisia iltamia pitäisi jatkaa... Lahjoja ja kukkia oli ihan vuosijuhlan mitassa. Tänään nukuimme rauhassa ihan 9.00 saakka. Kävin Kantele-yhtyeessä ja tilasin mestarilta 10-kielisen kanteleen. Lupasi kolmesta tuhannesta ruplasta tehdä! Soitti Zifa ja kertoi, että tuli onnittelusähke Venäjän kulttuuriministeriltä. Kävin kaupungin kulttuuritalolla Natasha Akulishninan luona, joka johtaa lasten kanteleyhtyettä. Mitä jos yrittäisi tutustua paremmin kanteleeseen. Saisi joskus käydä lastentarhoissa ja kertoa Kalevalasta, kanteleesta ja Karjalastamme. Gorbatshov ei ole todellakaan älyllä pilattu: kieltäytyi tulemasta tuomioistuntoon. Mutta he puolestaan vaativat sitä. Ulkoasiainministeriö lupaa olla päästämättä miestä ulkomaille. 3.10. Aamusta on käytävä kaupoissa. Maitoa ei vielä tuotu. Hyvä, että sain luovuttaa tyhjiä pulloja. Vastaan tuli tuntematon mummo, joka päätti kertoa minulle kaupungin tapahtumista. Hänen naapurinsa, nuori mies, hirtti itsensä. Toissapäivänä, siis 1.10., oli vanhojen ihmisten merkkipäivä, mutta hän ei saanut mitään onnitteluja: kaikki unohtivat, vaikka 50 vuotta oli tehnyt työtä. Kuukauden kuluttua hän täyttää 71 vuotta. ”Haudataan nykyään vaikeasti”, lisäsi mummo jne. 4.10. Eilen olin inkeriläisten juhlissa. Ne oli omistettukin Inkerin nimipäivälle. Ihmisiä kerääntyi melkein sali täydeltä. Eräs amatööriteatteri Suomesta esitti kappaleenkin. Sen jälkeen pidettiin vaalit siihen kansalliseen kongressiin. Illalla olimme Venäläisen teatterin näytäntökauden avajaisissa. Katsoimme Ratserin ja Konstantinovin komediaa Husaari KGB:sta. Tänään jo kello 9.00 lähdimme Kontupohjaan inkeriläisten kokoukseen. Suomesta on sinne tulossa Evankeliskirkon ryhmä, mutta suomalaiset myöhästyivät ja minulle annettiin mahdollisuus avata tilaisuus. Onnittelin juhlan johdosta ja lausuin Kalevalan runoja. Sitten uskalsin laulaa ”Kuljen yksin autiolla tiellä...”, Jeseninin runon ”Kirje äidille”, Brendojevin runon ”Soita, veikkoi, balalaikal” ja sen ”Hei pojat, päivä valkenee...”. Lauloin ”Moni on korpi kolkko täällä...” Saimme Armas Mishinin kanssa 130 ruplaa per nokka. Matka maksoi 110 ruplaa ja 20 ruplaa vielä jäi! Tulivat Erkki Leenan kanssa Arton autolla Suomesta. 5.10. Sain ympäripuhutuksi KGB:n kenraalit päästämään suomalaiset vieraat Perttusen haudalle. Pyysivät kyllä kirjoittamaan kirjeen Pietariin kenraali V. I. Vjunoville. Valmistin komennuspaperia itseäni varten, että pääsisin Värtsilään vieraita vastaan. 6.10. Erkki, Leena ja Arto tulivat kahville ennen lähtöä Suomeen. Meinaavat päästä seitsemässä tunnissa. Pränttäsin koneella sen kirjeen kenraalille ja sitten vein Zifalle allekirjoitettavaksi. Tuli mieleen kirjoittaa artikkeli Leningradin teatteristudion historiasta. Hermostuttivat Sudakovin artikkeli Severnyi kurjer -lehdessä ja E. Voskresenskin kirjoitus Karjalan Sanomissa. Sudakov on venäläissovinistien katsantokannalla. "Ruotsalaiset ja venäläiset olivat paljon voimakkaampia kuin karjalaiset ja siksi ei ollut mahdollista, että karjalaiset olisivat olleet joskus itsenäisiä... Surullista, mutta näin se oli", hymähtää ilkeästi toimittaja Sudakov. Hän surkuttelee, että Aljaska on menetetty. Mutta eikö Aljaskan kohtalo ole samanlainen kuin Laatokan Karjalan? E. Voskresenski puhui jo ensimmäisessä Lippu- ja vaakunakomission istunnossa, että muut ideat kuin Venäjän kolmivärisen lipun luonnos tuskinpa saavat kannatusta. Ja kirjailija Armas Mishinin, kirjailija Jaakko Rugojevin, vepsäläisen seuran puheenjohtajan Strogalshtshikovan, Inkeri-liiton puheenjohtajan J. Mullosen, Karjala-liiton puheenjohtajan P. Zaikovin, W. Hallin ja akateemikko V. Orfinskin mielipiteet olivat vain vähemmistön mielipiteitä. Hyvä kyllä, että Voskresenski kertoi siitä Korkeimman neuvoston istunnossa, muuten meidän olisi häpeä. 7.10. Sain Suomalaisesta teatterista kutsun teatterin vuosijuhlaan ja Syrjäkylän profeetta -ensi-iltaan. 8.10. Kävin pankissa myymässä suomalaisia markkoja, kun rahat eivät näy riittävän. Sadasta markasta sain tänään 6 500 ruplaa. Noin 3000 ruplaa tulee maksamaan jääkaapin remontti. Sen toivat Suomesta Gennadi ja Larisa. Raija valokuvasi itseään ulkomaanpassia varten, 180 ruplaa. Kirjoitin kirjeen Maija Dammertille (Talvela). Yöjunalla lähden Sortavalaan. 12.10. Kantelemestari Juhani (Ivan Ivanovitsh) Puolukainen möi minulle kymmenenkielisen kanteleen kolmesta tuhannesta ruplasta. 9.10. olin Värtsilässä Jyrki Jokista ja erästä Kontiolahden kansanopiston rehtoria vastassa. Tänään petivaatteet junassa maksoivat 25 ruplaa, kun ne joskus maksoi vain ruplan. Vaunun emäntä lupasi, että huomenna petivaatteet ovat jo 50 ruplaa. Miehet onneksi tulivat omalla autolla. Pitkärannassa kävimme Zojan ja Leonid Rohlovien luona. Oli teetä ja muutakin. Kotkatjärvellä olimme jo iltapäivällä ja jatkoin matkaa linja-autolla Petroskoihin saakka. Sain miehiltä kaksi pakettia kahvia, teetä ja 100 markkaa. Kannatti käydä! Matkani maksoi kaikkiaan 200 ruplaa. Ja 10.10. lähdimme mökille. Siellä oli lunta! Puut vielä vihreitä ja keltaisia lehtiä täynnä ja lumi päällä. Sininen taivas taustana. Mökki oli niin kylmä, että lämpeni vasta kahden tunnin lämmittelyllä. Hakkasin puita ja soittelin viisikielistä. Emme uskaltaneet mennä saunaan, vaikka petissä, jonne sujautimme kuumia tiiliskiviä, oli melko lämmintä. Soitin Zaloginille, että pidämme Lions-klubin istunnon 15.10. On kirjoitettava kirje sille suomalaiselle, joka Lions-klubin merkeissä keräsi meitä varten 500 markkaa. 13.10. Kävin lastentarhassa n. 29 Pervomaiskaja-kadun varrella, rautatieläisten kulttuuritalon vieressä. Opettajat yllättivät sanomalla, etteivät lapset ymmärrä suomea ja on puhuttava kahdella kielellä. He eivät oikein tienneet, mistä aloittaa tilaisuuden. Hyvä, että minulla oli mukana soivia leikkikaluja: paimentorvi, pilli ja viisikielinen kantele. Liivi, rusetti, valkoinen paita ja mustat housut. Eihän kansallista pukua ole olemassakaan. Ei löytynyt Kalevala-päähinettä ja panin päähän Hämeenlinnan suksimyssyn. Olin enemmänkin tontun näköinen. Ilmoitin lapsille, että olen Villi-vaari. 17 minuuttia lapset kestivät. Sanoin näkemiin ja eräät vastasivat suomen kielellä. Päästyään vapaalle he ryntäsivät pillien kimppuun. Seuraava tilaisuus on myös tiedossa. Se on Lokakuun valtakadulla viikon kuluttua. Meitähän on Lions klubissa jo 19 henkeä. Helsingistä soitti joku yksityisyrittäjä Kimmo Laine, s.18.5.1968 Helsingissä. Hän aikoo tulla Eestin jälkeen Karjalaan järjestämään arpajaisia. Tulisi 2.–10.11. 16.10. Soitti Leo Suni ja kertoi, että Petroskoihin on tullut yksi tulevan kirjan toimittajista Mauno Jokipii, Joensuun yliopiston professori. Mauno toi terveisiä Aaltiolta ja kertoi puolestaan, että Petuhovin käännökseni oli oikein mukava. Toi sataa markkaa postimenoihin. Ja Leo pyysi auttamaan professoria kirjojen sisällön kääntämisessä, joita tämä selaili yliopiston kirjastossa. Olimme kirjastossa ainakin pari tuntia. Kehnosti se kyllä kävi, täytyy tunnustaa. Samana päivänä puhuin erään, minulle uuden, ihmisen kanssa, joka myös löysi minut Meriön kautta. Hän on Kimmo Laine. Sanoin hänelle, että olemme säätiönä valmiit ottamaan vastaan ehdotuksensa kulttuuriarpajaisten järjestämisestä säätiömme hyväksi. Lähetimme eilen kutsun, jonka mukaan hän tulisi käymään Petroskoissa jo 30. lokakuuta. Kahden hengen huone maksaa nykyään 3000 ruplaa vuorokaudessa. Herra Laine pyysi järjestämään tilaisuuden säätiömme tiloissa ja tapaamistilaisuuden jonkun pankinjohtajan kanssa. Lupasi tarjota lounaan säätiöllemme ja pankin edustajille. Mutta arkielämä otti kurkusta kiinni. Meinaan suurta määrää tyhjiä pulloja, joitten luovutus on kauhean ongelmallista... Viinipullot oli heitettävä pois, mutta muista sain 50 ruplaa. Eilen illalla oli Lions-klubin istunto. Puuttui Leo Lankinen, kun on sairaalassa. Lisäksi klubiimme tuli eversti Aleksandr Aleksandrovitsh Istomin. Raijan kanssa järjestimme kahvitilaisuuden konjakin kera. Syntymäpäiväni oli merkittävä. Ostimme makkaraa, juustoa ja teimme voileipiä. Myöhästyneenä tuli Lions-pariskunta Ramon Niemi ja Pushkina. Lahjoittivat suuren teekannun. Tänään soitettiin Kansalliskomiteasta ja pyydettiin tulemaan tv-keskusteluun lipusta ja vaakunasta. Hermostuin, mutta puhuin vaatimuksista, jotka mielestäni Karjalan lipun pitää täyttää. Minulta kysyttiin, että sano rehellisesti, tuletko hymnin käsittelyyn? Kieltäydyin, sillä kuitenkaan mieltäni ei kuunnella, tai oikeastaan se jää vähemmistön ääneksi. Kansalliskomitean varajohtajana on Birin Viktor Nikolajevitsh ja tv-toimittajana oli Viktor Maksimov... Illalla olimme Raijan kanssa sinfoniaorkesterin kauden avajaisissa. Siellä tapasimme Eila Rautionkin. Katsomo täpötäynnä! Ohjelmassa Prokofjevin ja Kalinnikovin tuotantoa. 17.10. Soitti Markku Nieminen, että Vuokkiniemellä haudattiin Pekka Remsu. 19.10. Tänään, siis vuosijuhlan päivänä, suomalaisessa teatterissamme henkilökunnassa ovat seuraavat taiteilijat: toiminnanjohtajana on Edvin Alatalo, pääohjaajana on Sergei Pronin, järjestyshommissa on Ljudmila Laine, Erna Berg on kuuluttajana, Zhemoitel on dramaturgina, Eila Timonen (Poljakova) on päätaiteilijana, Valeri Nikitin on musiikkiosaston johtajana. Näyttelijöinä: 1. Mikshijevin Pekka, 2. Vieno Kettunen (Mikshijeva), 3. Erna Lund (Skvortsova), 4. Björninen Orvo Ottovitsh, 5. Kornilova Jelena Pavlovna, 6. Vaklin Pauli Toivovitsh, 7. Anja Vaklin(a) (Myllylä), 8. Laine Gennadi Kaunovitsh, 9. Eila Närjä (Hidman), 10. Juho Hakana, 11. Aili Ragujeva, 12. Elina Skvortsova, 13. Vernard Kissel, 14. Lidia Sykiäinen (Sindonen), 15. Jeugeni Bulytshov, 16. A. V. Soini. L. Erenburg on studion johtaja Pietarista. Teatterin orkesterissa on neljä soittajaa. Koko teatterin henkilökunnassa on 81 ihmistä. Suomesta on kutsuttu vierailunäyttelijöiksi Susanna Lehtonen, Mikko Rantaniva ja Jorma Kekki, Paavo Pirttimaa lavastajaksi ja Timo Ventola ohjaajaksi. 20.10. Pari kolme kuukautta sitten pyysin sanomalehden kuvaajaa Troshevia ottamaan kuvat kanteleensoittajista, jotka nykyään yhdistyivät Kantele-liittoon. Sain tänään kaksi kuvaa, jotka vein Stangritille. Moskovan säätiöstä soitti Vladimir Lepeshinski ja onnitteli minua syntymäpäiväni johdosta. Hän selitteli myös, että musiikintutkija Krasnopolskaja oli hakemassa 50 tuhatta ruplaa konservatorion opiskelijoiden tutkimusmatkoille piireihin. Ja tuskinpa sellaisia rahoja löytyy, sillä koko vuodelle kotiseutuosaston johtajalle Shmidtille myönnetään vain 90 tuhatta ruplaa koko Venäjälle. 21.10. Eilen illalla olin Korkeimman neuvoston huoneistossa Vepsäläisen kulttuurin seuran hallinnon istunnossa. Siihen minut kutsui Juri Aleksandrovitsh Ahutkin. Kysyin häneltä, miksi hän minut kutsui? ”Mutta sinähän olet seuran jäsen.” – ”Miten niin?” – ”Voin näyttää anomuksesi!” – ”Mutta ei nyt hallintoon”, tokaisin minä. Viime aikoina radiostamme ei kuulu enää Manokin lauluja. Meille kai suututtiin. Yhteen aikaan kuuluikin liikaa. Eilen soitti kotiin Zalogin ja kutsui Taidepajan teatterin ensi-iltaan. Se on tänään kello 19.00 ja kello 17.00 ovat Kansalliskeskuksen avajaiset. Pitäisi siirtää Miihkali Perttusen pään tai sen Sailon tekemän koko patsaan (kipsissä) keskukseen. Toivo Tupin teki oikein hyvän, sisällöltään rikkaan, radiolähetyksen Irja Takalasta, joka siinä muisteli teatterilaisten hiihtoretkeä Vienan Karjalaan ja lausui omia runojaan, jotka oli omistettu Petroskoin suomalaiselle teatterille. "Jäin ainoaksi näyttelijäksi, joka oli teatterissamme ensimmäisestä päivästä alkaen. Puolen vuoden kuluttua tuli Darja Karpova. Isäni ja äitini työskentelivät Kotkan kaupunginteatterissa Viipurin läänissä…" Pyysin Walter Kiiskiä tekemään minulle kopion siitä lähetyksen nauhasta. (Sittemmin sain sen, mutta sukulaiset pyysivät vähäksi aikaa ja sinne se jäi. W.H. 12.6.2000) Tarjouduin osallistumaan radiolähetyksiin. Suomenkielisen radiotoimituksen esimiehenä Walter lupasi kertoa siitä Toivo Tupinille, joka vastaa näistä lähetyksistä. Soitti Unelma Konkka ja pyysi minua lukemaan neljä sivua Pekka Pertun Vanhat kellot -teoksesta kirjaston tilaisuudessa. "Sitä ei ole vielä painettu, niin tulisit hakeman ne liuskat. Lenininkatu, 3, kulmatalo, as. 72." Ja kello 17.00, kun pidettiin sen Keskuksen avajaiset, siinä pienessä puisessa talossa Kirovin kadulla, 13 ihmisiä oli sali täpötäynnä. Neljä lipputankoa rappusten edessä. Minua pyydettiin nostamaan vanha Venäjän lippu, joka on muka Karjalan tasavallan lippu. Kieltäydyin periaatteen vuoksi. Kauniisti lauloivat karjalaisten ja inkeriläisten kuorot. Puheita pitivät Viktor Stepanov, Pekka Zaikov, Tatjana Klejerova ja Zinaida Strogalshtshikova. Nina Zatseva, Kielen ja kirjallisuuden instituutin tutkija, vepsäläinen kansallisuudestaan, lausui Vladimir Brendojevin Koivu-nimisen runon käännettynä vepsän kielelle. Vjatsheslav Kalaberda lahjoitti Kansallisen kulttuurin keskukselle Miihkali Perttusen rintakuvan säätiömme nimessä. Ministeri Oleg Belonutshkin lausui venäjän kielellä ranskalaisen runoilijan runon kodista, joka on siellä, missä on ystävät. Ortjo Stepanov kauheasti haukkui ministeriä siitä, että sellainen mies tähän keskukseen, kun ennen sitä oli tehnyt kaiken, ettei sellaista keskusta olisi! Viktor Stepanov vastasi kaimalle siihen melko vihaisesti, ettei siitä puhuta nyt täällä... Kävimme Raijan kanssa Kansallisten kulttuurien keskuksen avajaisten jälkeen, joissa olin yksin, Harold ja Maude -ensi-illassa. Ensi-ilta oli erittäin onnistunut. Näyttelijätär Ljudmila Zhyvyh ja ohjaaja Ivan Petrov olivat mainioita! Mainio kirjailija. Sisältönä oli rakkaus elämään ja kaikkeen, mikä ympäröi meitä: auringon nousuun ja sen laskuun, kukkiin... Hyvä oli ministerin vaimo Jelena Bytshkova roolissaan. Miellytti Proninan lavastus. (Suomalaisen teatterin pääohjaajan vaimo.) Hieno harso oli merenä, puunlatvana ja pilvenä silloin kuin piti. Tietenkin ilman näyttelijöiden uskoa siihen ei uskoisi yleisökään, mutta hyvä näin. Illalla soitti Armas Mishin ja toisti Unelma Konkan pyynnön lukea Pekka Pertun uusia sivuja... 22.10. Aamusta kävin hakemassa sen Pertun tekstin ja luin sitä kotona noin neljä kertaa, mutta tilaisuudessa se olisi voinut mennä paremminkin. Se verran siinä oli kirjallisuuden ja suomen kielen asiantuntijoita, että hermostuin. Mukinmenevästi kuitenkin meni. Kirjastoon, jossa tilaisuus tapahtui, tulivat Armas Mishin poikansa kanssa, itse Unelma Konkka, Viktor Valjakka, Urho Ruhanen, Ortjo Stepanov, kansanrunouden tutkija Stepanova ja vielä 5-6 henkeä. Kello 21.00 TV:n toinen kanava näytti pyöreäpöydäkeskustelua Karjalamme lipusta ja vaakunasta. Aloitettiin videonauhasta, joka syntyi viikko sitten. Pöydän ääressä istuivat Ernest Voskresenski, Sever-aikakauslehden osaston johtaja Sudakov ja kirjailija Viktor Pulkin. Viktor Maksimov veti keskustelua. Toisella puolella istuivat Armas Mishin, Anatoli Grigorjev ja Jukka Akimov. Sama tulos! 25.10. Luen Mrozekia: "Ollaan kuin vanha laiva: se on vielä pinnalla, sillä sen osat, joista se on rakennettu, on koottu nimenomaan niin, että siitä tulisi laiva. Mutta kaikki sen laudat ja mutterit, kaikki sen osat, niitten osien osat ja osien osien osat ikävöivät disintegraatiota. Monien osien mielestä tuntuu siltä, että ne pärjäävät ilman kokonaisuutta ja hajoamisen jälkeen eivät menee yhteen mihinkään rakenteeseen. Se on illuusio, sillä valinta tehdään vain häipymisen ja vaikka minkä kokonaisuuden välillä. Ja lauta, joka on varma, että laivan hajoamisen jälkeen se ei tule olemaan laivan osana, vaan vapaana ja ylpeänä jatkaa elämäänsä nimenomaan lautana, "itsekseen", katoaa ja häviää tai sitten joku rakentaa siitä läävän. Mutta toistaiseksi rutisemme liitoksissamme." Muistuttaa todellakin Venäjän tilannetta! Eilen Karjalan Sanomat omisti koko sivun teatterillemme. ”Teatteria tarvitaan” (Kansallinen teatteri täyttää 60 vuotta.) kirjoitin minä. Sillä sivulla oli Irja Takalan runo Lapsuuden perintö. 26.10. Eilen olimme Raijan kanssa Mrozekin Tangon ensi-illassa. Paikallisista suomalaisista oli Eila Rautio, Walter Styf, Urho Ruhanen, 5–6 ylioppilasta suomen kielen osastolta, 5-6 hengen turistiryhmä Suomesta, muut 200–250 katsojaa oli venäläisiä kuulokkeineen. Hiukan pelkäsin, että he painuvat pois ensimmäisen näytöksen lopussa, niin kuin usein käy, mutta eivät kuitenkaan lähteneet. Mikä piti paikalla? Näytelmässä kerrottiin herttaisesta perheestä, jossa kasvaa rauhaton, jotain etsivä nuorimies. Hän on kadottanut päämääränsä, odottaa kuria, sillä on väsynyt hiljaiseen rappeutumiseensa. Hänen kasvatuksesta puuttuikin hänen huomioiminen yksilönä. Siksi hän on piinana mummolleen, siksi hän vaatii isältä äidin rakastajan tappamista, siksi hän itse ei ymmärrä morsiantansa. Kyllä hän on herkkä, kasvattamiselle altis, mutta perhettä ei lainkaan liikuta hänen rauhoittuminen. Kasvattaminen vaatii kuria ja tahtoa ja vaatimusten tietämistä, mutta kun elämän vaatimuksena onkin vapauden saavuttaminen. Nuoren miehen hairahduksiin perheessä jo totuttiin, koska kaikki kasvatuskeinot ovat haihtuneet. Ja sillä voi selittää perheen voimattomuuden näinkin voimattomille nuoren miehen uhkauksille. Ja velttona tanssina menisi koko elämäkin, jos ympäristöllä ei olisi voimia, jotka tarkkaan huolehtivat omista eduista. Niillä toisilla voimilla on omat tahtonsa ja päämääränsä. Heidän kasvatuksensa ja kulttuurin taso on erilainen. He osaavat hyväksikäyttää toisten heikkouksia. Ja silloin syntyy tragedioita. Silloin tanssitaan tangoa, jossa on tahtoa ja sisäistä voimaa! Mikko Rantaniva Arturina, on sellainen nuorimies, joka ymmärtää, että jotain on tehtävä, mutta enemmänkin teoreettisesti. Ja ohjaajan kanssa he luovat hahmon, jonka ymmärtäminen voisi auttaa nuorisoa heidän tämänhetkisessä elämässään... Siksi kai ne nuoret katsomoon jäivätkin. Susanna Lehtonen esittää neitiä, joka on valmis olemaan emäntänä mahdollisessa perheessä, jossa olisi näinkin hyvätahtoinen isäntä, mutta hänkin vimmastuu, kun vastapeluri ei noudata ihmiskunnan lakia olla huomaavainen toisille. Jokaisen naisenhan pitäisi saada vaikka hiukkasen rakkauden tunnustusta. Ja siksi näin sydämellisesti hän lausuu viimeisen repliikkinsä: ”Hän rakasti minua ja muistoa siitä kukaan ei voi ottaa minulta enää pois. Alla pärjää elämässä, sillä hän osaa mukautua ja hänessä on sitä elämän tahtoa.” Susannasta tulee hyvä näyttelijätär! Hän osaa olla niin erilainen eri kohtauksissa ja vakuuttava, että uskoo joka kerran, että nyt hän varmasti puhuu totta. Jorma Kekki on niin voimakas tyyppi ihmisenä ja näyttelijänä jo ulkonäöltä, että tuntuu siltä, että jo se riittää tähän Edekin osaan. Saa nähdä, miten käy toisissa rooleissa. Stomil, Orvo Björninen vanhempi, on voimakas henkilö isänä. Ensimmäinen dialogi poikansa kanssa oli oikein mielenkiintoinen. Puhuivat kahden sukupolven edustajat ja molemmilla tuntui voimaa ja tahtoa, mutta jos nuoren miehen tahto ei mene läpi, niin se on ymmärrettävää, ja Stomil tyyppinä jäi niin kuin verhon taakse. Elämänvoimaa pursuava isä ja näin mitätön jälkeläinen? Siihen ei oikein tahdo uskoa. Lidia Sykijäisen Eleonoraan uskoo enemmänkin. Hän rakastaa miestään, mutta kuin jokainen elämästä pitävä nainen, etsii enemmän aineellista voimaa, luonnon voimaa, mitä, kirjailijan logiikan mukaan, tuskinpa on eksperimentoivalla taiteilijalla. Gennadi Laine Eugeniuksena oli uskottava alkuvaiheessa, mutta hiukan liikaa hosui revolverin kanssa. Tietenkin teatterilaisen pyssyn kanssa onkin vaikea pelästyttää näin kirjavaa sakkia, kun tämä perhe on. Olisikin oikea kädessä?! Vieno Kettusen sankarittareen tietenkin uskoo niin kuin aina. Hän on hyvä näyttelijätär. Vaikka nyt mummona, joka on väsynyt elämään, tuntui liian nuorelta… Tämä Petroskoin Suomalaisen teatterin esityksestä. Markku Nieminen meinaa päästä taas Latvajärvelle marraskuun lopussa. Ja Soutjärven jälkeen, siis 1.–2. marraskuuta meinaa päästä kulttuuriministerimme puheille. 28.10. Jätin teatteriarvosteluni lehden toimistoon. Lupasivat julkaista sen lauantainumerossa. Kävin teatterissa luovuttamassa tämän Mrozekin näytelmän ja huomasin siellä ilmoituksen Jyväskylän yliopiston teatterista, joka, muka, esittää Raamattua. Narrasin Orvonkin mukaan, mutta se olikin jonkun lähetysryhmän kokoontuminen paikallisten luterilaisten kanssa emmekä oikein tienneet mitä tehdä. Siellä puhuttiin asioista, joista emme ymmärtäneet vähääkään. Mutta oli hyvä nähdä siellä nuoria, jotka etsivät jotain sielullista. Kello 22.00 tuli soitto Helsingistä. Torsten Vorselmann tiedotti, että Kalevala-Lions klubimme on virallisesti hyväksytty! Charter-käynti voi tapahtua ensi keväänä. Minä kutsuin tulemaan aikaisemminkin. Lupasi tulla, kun hänellä on pitkä viisumi eikä kutsuakaan tarvitse. 29.10. Tänään otin venäjänkielisen raamatun käsiini ja yritän lukea sitä loppuun. 1.11. Siis on mennyt kuukausi eläkeaikaa. Muistellaanpas kahta viimeistä päivää. 30.10. Kello 8.50 olin Pietarin Moskovan asemalla. Siirryin Suomenasemalle, jossa näin taulukosta, että juna Suomesta tulee vasta 23.15. Juna Petroskoihin lähtee 21.50, ja siihen minä ostin liput vieraillemme. Seuraavana olisikin Murmanskin juna, mutta siihen on vain yhteisvaunun paikkoja, siis istumapaikkoja melko kovilla istuimilla. Eräs juna oli 13.40, mutta vieraita ei ollut siinä. Menin Eremitaasiin ja puolitoista tuntia nautin kauneudesta. Sitten soitin vielä kerran Raijalle ja sain varmempia tietoja suomalaisten tuloista. Sain tietää, että Kimmo Laine tuleekin lentokoneella Pulkovoon kello 19.00. Söin lounaan 120 ruplalla ja pikkubussi-taksilla 25 ruplalla pääsin lentokentälle. Mutta siellä ilmenikin, että suomalaiset lentokoneet tulevatkin Pulkovo-2 kentälle. Taksi siinne olisi maksanut 500 ruplaa. Linja-autoa olisi pitänyt pari kertaa vaihtaa ennen kuin olisin päässyt Pulkovo-2. Viereeni tuli henkilöauto. Kysyin paljonkos ottaisit viemisestä Pulkovo-2. ”100 ruplaa”, vastasi mies ja istuin tietenkin siihen. Paikan päällä välillä jo tuntui, että jotain on vinossa, kun taulukosta näytti, ettei sellaista lentokonetta torstaisin ole. Mutta kuitenkin oli ja nuorimies Kimmo Laine, valkoisessa paidassa ja kravatti paikallaan, sadetakki käsivarrella ja paljain päin löytyi tungoksesta. Meinasin ruokkia kaveria Nevskin ravintolassa, mutta illallinen olisi maksanut siellä 2500 ruplaa ja pelästyneenä vein kaverin aseman ravintolaan. Siellä ruoka maksoi 600 ruplaa kahdesta hengestä. Kylmä ja kova lihapala, salaatti ja pullollinen limonaatia lämmittivät mielialaa. Eilen päätin ottaa miehen kyytiin Soutjärvelle vepsäläisten juhliin, mutta sinne lähtevä linja-auto oli täpötäynnä. Ja museon auto myös täynnä. Kimmo ehdotti taksia ja 3 000 ruplalla saimme sen. Siihen mahtuivat vielä Jouko Suurhasko ja Pietarista Kulttuurisäätiön edustaja E. Belodubrovski. Soutjärvelle tulivat omia teitä Markku ja Sirpa Niemisetkin ja Vitali Dobrinin. Olimme kylässä tunnin verran. Kauhea tuisku pelästytti, ettemme pääse koko kylästä. Taksissa puhuimme siitä tulevasta yhteistyöyrityksestä. Suomen puoli, siis Laineen LTD valmistaa lottoliput. Heidän edustajansa, joka on löydettävä vielä, siis venäjää taitava, vuokraa kahden huoneen asunnon "majaansa varten". Meidän pitää auttaa myymään niitä ympäri Karjalaa. Liput ovat kymmenen tai 25 ruplan hintaisia. Oman osan rahoista he ovat valmiit viemään Suomeen tavaroina. Keskenämme täytyy olla sopimus ja omat sopimukset lottolippujen myyjien kanssa. Meinaan viedä vieraani teatteriin ja itse menen saattamaan junalle Niemisiä. Voi-voi minua onnellista! Sain paketin Kuopiosta, jossa oli 60-vuotisonnittelut ja lisäyksenä 350 Suomen markkaa. Kahdeksan hengen allekirjoittamia onnitteluja runomitassa!!! Paketissa oli myös Seppo Latvalan keräämät rahat ja valokuvia siitä Zorjaine esityksestä Aarren mökillä maalla. Yllätys, yllätys! Niin paljon huomiota en saanut paikallisiltakaan. 2.11. Aamulla jo kello 8.30 olin hotellissa Kimmo Laineen luona ja toin hänet säätiöömme. Kokoontuivat: Zifa Jusupova, Irina Shumskaja, Valentin Tshekmasov, Rudolf Kalinin (Kasvatusopillisen korkeakoulun varajohtaja). Yksimielisesti hyväksyimme yhteistyösopimuksen Laineen firman kanssa: lottopelin levittämistä Karjalassamme. Olin illalla ensimmäisellä englannin kielen kurssin tunnilla. Maksoin 3000 ruplaa. 3.11. Aamusta kiertelin kauppoja. Vanhoja puoluekomitean työntekijöitä, naisia, tapasin usein. He onnittelevat lähestyvän Lokakuunjuhlan johdosta. Emme vielä käsitä täytyykö nauraa vai itkeä, ettei se juhla ole enää mikään juhlimisen arvoinen. Karjalan Sanomissa painettiin arvosteluni ”Näytäntökausi avattu” sen verran muutettuna, etten tuntenut. 7.11. Venäjän vallankumouksesta on vierähtänyt 75 vuotta. Ulkona on pakkanen. Juhlatunnelmaa ei ole edes sanomalehdissäkään. Ei kuulu lauluja eikä mielenosoituksia. Onegan traktoritehdas pysäytti johtajan käskystä monta osastoansa. Mitä on tulossa? Onko tehdas niin riippuvainen toisista ettei voi nousta jaloilleen ilman valtion apua? Täytyykö olla sellaista tehdasta? Tai etsikää joku ulospääsy! Jossain on taas mätää. 9.11. Eilen pelleilin englannin kielen parissa: ”To by either to by?”, ”Littl-by-littl” – pikkuhiljaa. Kävelimme Raijan kanssa kaupungilla. Poikkesimme Suomen huonekalunäyttelyssä, joka sijaitsi museon huoneistossa. Ajattelimme, että hinnat olivat ruplissa ja päätimme ostaa leveän sängyn. Tuhat markkaa meillä oli tilillä ja ostimme niillä ruplia. Ilmenikin, että hinnat olivat markoissa. Halumme haihtui! Illalla olimme katsomassa Kontshalovskin Läheinen ympäristö -elokuvaa Stalinin elokuvamekaanikosta ja niistä 30-luvun ajoista. Erittäin mielenkiintoinen elokuva. Uskottavat hahmot, uskoi aikaan ja ihmisiin. Vesi nousi silmiin. Kyllä ihmisessä on sisimmässään paljon mätää, joskus ihan hävettää. Aurinkoinen aamu! Hyvin saimme nukuttua ja elämä alkoi taas hymyillä. Päätin vastata Seppo Latvalan ja yrityksensä kirjeeseen, jossa kiitän rahasummasta ja kauniista sanoista, mutta valitettavasti tuskinpa voin heitä auttaa aitan rakentamisessa tasavallassamme ja sen myynnissä. Oikeita hintoja ei kukaan tiedä, kenenkään ei saa uskoa. Maatilan vuokraamisesta Kannaksella. Ei ole maanomistuslakia eikä Kannas ei ole Karjalaa. Arkangeliin en voi ottaa yhteyttä, sillä puhelinsoitot ja postin lähettäminenkin ovat liian kalliita. Kuvia kyllä ostin ja tuohesta rasian. Pyydän ottamaan selvää Stronkin teoksista Savokartanossa. Soittelin tunnin verran viisikielisellä kanteleella. 10.11. Vaihdoin viisikymppisen markkasetelin ja sain 6,5 tuhatta ruplaa. Raijan kuukausieläke oli tänään noin 3 000 ruplaa. Soitti Zifa ja kertoi sellaisia uutisia, että yhteistyötä varten Kimmo Laineen kanssa, täytyy olla sopimus ja sen perusteella Karjalamme Ministerineuvoston päätös. 11.11. Sain yhteyden Kimmoon ja Laine lupasi faksilla lähettää sopimuksen luonnoksen. "Tulen parin viikon kuluttua itse aloittamaan.” 18.11. "Karjalan tasavallan Kulttuuriministeriö hyväksyy ja tukee Arhippa Perttusen säätiön ehdotusta liittää UNESCO: n suojelualueitten luetteloon Vienan Karjalan runokylien alue (Vuokkiniemen kyläneuvoston ja Kalevalan kansallispiirin alueet).” Petroskoihin on tulossa Venäjän kulttuuriministeri. On löydettävä aika tavata ministeriä Markku Niemisen, Santeri Lesosen ja V. Dybinin kanssa. Lions-klubin suomalaisia vieraita on tulossa tänään. On ostettava herroille lahjoja ja klubimme istunnon jälkeen menemme tervehtimään vieraita Karelia-hotelliin. 22.11. Sunnuntai. Lunta tulee lisää, on –2 – 4 astetta. Olisi hyvä lähteä hiihtämään, mutta väsymyksen tunne on sellainen, etten viitsi... Nämä kolme viimeistä päivää rasittivat perusteellisesti. Venäjän kulttuuriministerin tulo ja Lions-klubin istunto, Rauno Meriön ja Jussi Aaltion tulo. Kaksi viimeistä tulivat Karjalaisten kongressiin, johon olen minäkin liittynyt. 20.–21.11. Aunuksessa olivat pelkkää tappelua kongressissa. Eivät miellyttäneet A. Grigorjev eikä Mullonen. Minin oli ihan fasistin näköinen ja huusi koko ajan, ettei kommunisteja saa lähellekään päästää. Jotain on tapahtunut, kun monet entiset hyvät ystäväni menivät ohi tervehtimättä. Samaa tunsin kaikissa viimeisissä puoluekokouksissa. Siis olin sellaisten ihmisten parissa, jotka ajattelivat vain omaa karriääriään. Valitettavasti en kuullut Meriötä, kun justiin silloin piti mennä pankkiin vaihtamaan ruplia, joilla ruokkia vieraita. Kerrotaan, että hän puhui rajojen siirtämisestä(?) Tuli Väinö Rusanenkin, joka ei oikein löytänyt omaa paikkaansa kahden päivän aikana. 20.11. paikalliset järjestivät kongressin osanottajille Aunuksen kansanteatteri esittämänä Lassilan Kun ruusut kukkivat. Vieraat eivät jaksaneet. Tuli 15 henkeä. Ja samaa oli seuraavana päivänä Kansallisessa teatterissa, kun esitettiin Leo Närjän kirjoittamaa ja ohjaamaa Huigua, paju -esitystä. Juho Aaltio kehui minua siitä Petuhovin kirjoituksen käännöksestä, mutta keskusteltuaan Ortjon kanssa, antoi uudesti käännettäväksi P. Mutaselle. Voi, tätä maailmaa... 23.11. Kimmo Laineelta tuli sopimuksemme faksi. Mutta Valtiovarainministeriö vaatii, että sopimuksessa täytyy olla mastiksileima ja sopimuksen käännöksessä täytyy olla sininen leima. Kimmon on lähetettävä originellikappale pikapostilla. Annoin Zifalle 10 200 ruplaa puhelinsoittoja varten Kostamukseen ja Suomeen, jotka sain Niemiseltä. 24.11. Kaupoissa käynnit hermostuttavat: sulatejuusto 27 ruplaa, kefiiri 13, perunat ovat jo 40 ruplaa kilo. Tein englannin kielen kurssin kotitehtävät ja nyt nautin Sinuhe egyptiläisestä. Soittaa Ortjo Stepanov: "Meinaan poikani Miihkalin kanssa käväistä vielä kerran Suomessa Nummisen luona. Mutta kyllä se alkaa olla hankalaa. Tänäänkin menetin tajuntani 20 sekunniksi. Sellaista tapahtuu kerran kuukaudessa. Mutta kun viimeinen kerta oli niin ongelmallinen. Mutta kannatti elää, kun lukee joskus sellaisia kirjoituksia kuin oli viime Carelia-lehdessä”, kertoi kirjailija. Olin Kalaberda-perheen vieraana, tai oikeastaan tulkkina. Isännän vieraana oli Jyväskylän konservatorion rehtori. Ryypättiin ja kerrottiin vitsejä. Olisiko se sitä kansandiplomatiaa? Kalaberdan naiset olivat tehneet hyvää ruokaa ja se on nykyään "poikaa". Haaveiltiin paremmasta yhteistyöstä. 28.11. Puheita Petroskoin Mashezerskajan yhteisaunassa: ”Voi mitä on tekeillä! Voi maksaa 500 ruplaa.” – ”Mitä sä puhut? Se on varastosta. Kaupassa hintaan lisätään 28 %.” Kaikki melkein kuorolla: ”600 ruplaa!” ”Siihen pökertyy.” Tai pikemminkin venäjän kielellä ”Ohujejesh!” – ”Kyllä! Vodka maksaa 190 ruplaa.” – ”Mitä helvettiä? Se Russkajan hinta on 196. Stolitshnajan hinta on 310 ruplaa.” ”Mutta meillä myytiin Russkajaakin 310 ruplalla!” – ”Voi vittu! Kyllä tämä konekivääreihin päättyy...” ”Jospa tietäsi varmasti, että tulee parannusta. Mutta eihän sitä tiedä, kun kaikki muukin tuo vain huononemista...” ”Lapsemme eivät tee työtä! Mutta kun minä duunaan koko päivät ja jääkaapissa on vain kylmyys ja pojan jääkaapissa, joka ei tee työtä, on vaikka mitä!? Oma autokin!” – ”Mutta bensiini on kallista! Ja remontti?!” ”Jospa vaikka lastenlapset eläisivät paremmin.” ”Voi kun jaksaisi säilyttää kauneuden”, sanoi yksi vanha mies ja näytti minun pyyheliinaani. ”Osasivat tehdä kauniita pyyhkeitä.” 29.11. Heräsin pikkutunneilla. Näin unta, kun hirttopuuta koristeltiin... Aamulla kävin kuuntelemassa englannin kieltä. Pääparka väsyy... Illalla soitti Väinö Rusanen, suomalainen taiteilija: ”On tiedossa porukka, joka haluaisi tulla Petroskoihin.” 3.12. Päivä meni joulukorttien kirjoittamiseen. Saimme paketin Dammerteilta! Kahviakin kaksi pakettia. Kirjoitin yhteensä 13 kirjettä ja postikorttia. 45.00 x 13 = 585.00 ruplaa. Radio kertoo Venäjän Korkeimman neuvoston istunnosta: ”Edustajakokouksen ensimmäinen istunto loppui tappeluun käsikähmässä. Aamuistunto alkoi vaatimuksella luoda etiikan (siveysopin) komissio.” Sain sähkeen Pietarista, että minun nimelleni on tullut kuukausi sitten paketti Chicagosta. Siihen oli kirjoitettu Petroskoi suomeksi ja postin työntekijät eivät ymmärtäneet. Lions-klubille! Lähettivät nyt junalla. Pietarista otettiin yhteyttä Amerikkaan, josta saivat minun puhelinnumeroni ja tarkemman osoitteen. Paketti on noin 15 kg painoinen. 5.12. Liukas ja vesinen keli! Aamujunalla tuotiin se Amerikan paketti. Kutsuin Andrei Zhukovin ja Niemi-Pushkinan pariskunnan avaamistilaisuuteen: Lions-klubin mainoksia, rintamerkkejä, kolme mappia virkapapereita varten ja klubin vaakuna! 9.12. Harma, hämärä ja hiljainen päivä. Ulkona +(-)0. Tänä päiväksi ja huomiseksi luvataan "vaarallisia" päiviä: magneettiset myrskyt avaruudessa. Istumme Raijan kanssa kotona ja odotamme luvattua eläkettä, jota nykyään kannetaan kotiin. Kello on jo 17.15, mutta rahaa ei näy tulevaan. Puhelimitse ilmoitettiin, että jospa kestäisitte huomiseen. 10.12. Nyt historia työntyy suoraan asuntoomme ja sydämeen! Edustajakokouksen aamuistunnossa Jeltsin sai ensimmäisenä puheenvuoron ja ilmoitti kansalle, että edustajakokous on väärä ja sen puheenjohtaja Hasbulatov on myös väärä! ”Teidän nyt on äänestettävä muutoksista! Ehdotan laskemaan kymmeneen. Pelipanos on liian suuri, ettemme ottaisi kantaa.” (Jeltsin käveli pois salista. Kolmas osa edustajista lähti Kremlin "Granovitaja"-saliin. Järjestettiin suora TV-lähetys. Edustajakokous päätti jatkaa työtään jakautumatta. ”Edustajakokouksen yllä on vaara ja täytyy olla valmis mihin tahansa uhkauksiin. Meidän on käännyttävä järjen puoleen. Kaikkien meidän päätöstemme täytyy olla vastauksena presidentille.” Prokuraattori Stepankov: "Tahdon tehdä ilmoituksen. Kaikki hallintoelimet ovat valmiit alistumaan lainomaiselle vallalle. Ja yllä on prokuraattorin valvonta.” Edustajakokous äänestää Pääprokuraattorin valtuuksista ja edustajakokouksen toimeksiannosta. On tehty päätös kutsua sisäasiainministeri, valtion turvallisuuskomitean puheenjohtaja ja puolustusministeri edustajakokouksen istuntoon kertomaan omista katsantokannoistaan. Hasbulatov: ”Olen varma, että voi syntyä provokaatioita.” Päätettiin kirjoittaa vetoomus ja sen kanssa lähettää presidentin luokse Abdulatipov ja Rjabov. Yksi edustajista ehdottaa istunnon keskeyttämistä päiväksi ja TV-lähetyksen lopettamista. Toinen ehdotus: ilmoittaa edustajakokous poikkeavaksi. Kutsutut ministerit eivät tule! Joku ilmoittaa, että kello 14.00 on järjestetty mielenosoituskokous. Joku kertoo, että hänellä on sellainen tunne, että eletään vuotta 1918 ja koko ajan vain puhutaan ja odotetaan, milloin tulee se merimies Zheleznjak. Joku Andronov kertoo, että hän muka, ennusti tällaista jo 13. marraskuuta. Burbulis on asiantuntija kirpeiden ruokien valmistamisessa. Ottakoon puheenjohtaja, joka vähitellen tulee tajuihinsa, johdon käsiinsä... On tullut bussi OMON-joukkojen kanssa... On jotain tehtävä... Hasbulatov: ”Toimintamme on itse laki! Tämä Jeltsinin puhe oli minulle odottamaton. Eilen keskustelin hänen kanssa ja erosimme hyväntahtoisesti. Kahden ja puolen kuukauden aikana en kertaakaan rikkonut lupausta presidentin edessä... Minua sellainen tilanne ällöttää ja minä olen väsynyt siihen!” Suurennettuna näytetään Rutskoin kasvoja. Hän allekirjoittaa joitakin papereita. Valitaan toimituskomissio, jonka tehtävänä on luoda vetoomus kansalle. Syntyi ehdotus lähettää valintaryhmän edustajat presidentin luokse kysymään, mitä mies meinaa tehdä maamme kanssa? Kreml on koko vuosisadan ollut juonittelijana. Rutskoi astuu puhujakorokkeelle ja kuuluu suosionosoituksia: ”Arvoisa puheenjohtaja, edustajat ja Presidentti! Uudistukset ja yhteisymmärrys ovat vaarassa. Presidentin poliittinen ympäristö, joka on suorastaan liimaantunut häneen, yrittää kääntää maan johtoa. Ja he ansaitsevat rikollisen vastuun siitä. Ensin tapahtui taloudellinen kriisi ja se johtaa poliittiseen umpikujaan. Taloudelliset uudistukset on tehtävä ihmisten hyväksi!” Koko aamu meni kansanedustajakokouksen ja Jeltsinin vetoomuksen hengessä. Karjalan Sanomissa on julkaistu kirjoitukseni venäläisten osallistumisesta Karjalamme kulttuuriin ja samassa lehdessä M. Piilon ja A. Grigorjevin haastattelu. Ei tuotu vieläkään eläkettä, vaikka kello on jo 14.15. Puolen tunnin kuluttua toivat sentään Raijalle 2 975 ruplaa. Ja kun kävin kaupassa, niin leipäpuolikas maksoi 11,00 ruplaa, puolikas pullaa 11,00 ja kana maksoi 162 ruplaa. Siis yhteensä 184,00 ruplaa. Soitti Seppo Sailo ja kertoi ikävän uutisen, että lomamatkalla etelässä kuoli se Harlusta syntyisin ollut autonkuljettaja, joka kuljetti Sailojen näyttelyä Karjalamme lakeuksilla, Aarre Tanskanen. Edellisestä kirjoituksesta Sanomissa sain 48,00 ruplaa ja kalapurkki, jonka ostin, maksoi 47,00 ruplaa. 11.12. Soitti Zifa ja kertoi, että Martat Suomesta tulevat bussilla Tampereelta. Maanantaina minun on oltava säätiössä ja 9.15 tulevat TV:n miehet ja naiset. On soitettu museoon, Pekka Zaikoville ja Mulloselle. 12.12. Eilen katsottiin myöhään Politbyroo-ohjelmaa ja tänään nukuimme kauan. Ja tänään jo aamusta Edustajakokous kiehuu. Kerääntyivät Jeltsin, Hasbulatov ja Perustuslakikomissio. Tänään käännän suomalaisen professori Karskelan artikkelia perinteen keruusta; riittää huomiseksikin. Hotellipaikat, jossa ovat vieraamme, maksavat 5000 ruplaa vuorokaudelta. Korkeimmassa neuvostossa "tapeltiin" koko päivän! Ja lupasivat jatkaa maanantaina. 14.12. Saatoin vieraita sinfoniaorkesterin konserttiin. Pääsy maksoi 60 ruplaa neljästä lipusta. Ja johdinautossa kertamaksu on 12 ruplaa jokaisesta. Hyvä että sain Pirkolta 100 markkaa. Sillä jo voi ostaa tänään ravintolassa samppanjapullonkin. 17.12. Urmas Ottin Mihail Gorbatshovin haastattelu. Ihan päältä paistoi, ettei tästä miehestä niin kuin Jeltsinistäkään ole valtiomieheksi! Joku oikein hyvin sanoi, että molemmat ovat aikansa kasvatteja. Säästöpankista nostin 3000 ruplaa kattaakseni menot lahjoihin, joita ostimme Karskelalle ja Pirkko Siilille. Keskustelimme säveltäjä Valentin Kontshakovin kanssa: ”Minun piti”, kertoi Valentin, ”ostaa termospullo keittoa varten. Vatsahaava vaatii. Ja se maksoi 1500 ruplaa. Ja purjehduskausi on tulossa taas (miehellä on purjevene). Kyllä se elämä on nykyään hirveätä.” Vastasin siihen, että myisi sen purjeveneen, kerran se on niin vaikeata. ”En missään nimessä! Vaikka vaimo pitäisi myydä”, vastasi säveltäjä. Sitten tapasin taiteilija Polenkovin, joka oli niin paljon viisas, että lähetti vaimonsa Valkovenäjälle. Mutta hänellä on vaikeuksia rautatielippujen saamisessa. Tänään taas englannin kielen kimppuun. v Sain joulukortin Lions-klubin Vorselmannilta ja Niemisiltä Kostamuksen kautta. 18.12. Aamusta ryhdyin keräämään leikkikaluja vepsäläisiä lapsia varten. Niitä kerää radiotoimittaja ja vepsäläinen runoilijatar Alevtina Andrejeva. Autan häntä autolla, jonka lupasi museon johtaja Sergejev. Kotoammekin löytyi leikkikaluja. Kävimme eräässä osoitteessa hakemassa lisää. Saunassa miehet: ”Kuulin radiosta, että lentokonelippu maksaa nyt 4000 ruplaa. Hyvä, ettemme me jo aikoihin käy kylässä kotipaikoillamme, mutta entäs kun joskus joku omaisista kuolee? Ryökäleitä ne demokraatit ovat, kauheampia kuin kommunistit!” (Puhe on Puudosiin matkustamisesta.) 19.12. Kaunis aurinkoinen aamu ja ilmassa +3 astetta. Tuulee ja se kai toi mukanaan kirjeitä ja kortteja. Laina-täti ja Niilo kirjoittavat, että ”Sinun kuvasi oli Marttojen Emäntä-lehdessä kesällä sekä nyt Nuori Karjala -lehdessä. Olit ollut suomalaisille oppaana Kizhin saarella”, ihmettelevät sukulaiset. Toisessa kortissa luki: ”Yhteistyöstä kiittäen ja lämpimin muistoin toivotamme hyvää Joulua sinulle ja perheellesi. OK:n ja Marttojen "tytöt" Päivi, Pirjo ja Ilona.” Sirkka ja Juhani Aaltiot Vaajakoskelta: ”Hyvät ystävät! Kiitän täydestä sydämestä hyvästä huolenpidosta siellä Petroskoissa. Tuliaisiakin oli hapankaaliastiassa oikein yllätysten kanssa. Kiitokset myös siitä! Vietämme joulua täällä lasten ja lastenlasten kanssa. Vaajakoskella 14.12.92. " Aaltioilta sain myös valokuvia siitä urakkapäivästä hänen poikansa huvilalla. Syntyi erikoisen hyvä TV-lähetys, jossa oli laajalti edustettu Kulttuuriopiston Galina Sergejevna Shtsherbakovan osaston oppilaitten käsitöitä. Juontajana oli Anna Tsunskaja, jotka jatkoi lähetystä Nina Sailon ateljeessa käynnistä. Näimme taas niitä tuttuja herttaisia kasvoja: Sepon ja Annin, Pertti Virtarannan, Niinan silmät hehkuivat elämää... Sitten oli se Karskelan ja Siilin tilaisuus säätiössämme, jossa olin tulkkina... Oli mahdollisuus katsoa onnellisia suomalaisen teatterimme uusia ansioituneita taiteilijoita Leena Kornilovaa ja Gennadi Lainetta. Illalla lähdemme Raijan kanssa Musiikkiopistolle, jossa jo eilenkin olimme. Kuuntelimme opiston kansankuoroa, Vieljärven karjalaisten kuoroa ja vepsäläisten lasten kuoron esiintymistä. Erikoisen hyvä oli 20-henkinen nuorten kuoro kansansoitinorkesterin säestämänä. Suomesta tulivat kuuntelemaan Ritva Ahvenainen ja Pertti Makkonen Kontiolahdelta. He ovat tuttuja viime matkasta Zorjaisen kanssa. Tämän päivän illan aloitti Zorjaine-kuoro karjalaisilla lauluilla. Kuulimme itkuvirsiäkin kynttilöitten valossa. Sitten ohjelmassa oli kansansoitinyhtye. Kilpailuun yhtyi venäjänkielinen Matanja-ammattiyhtye. (Filharmonian 5-henkinen kollektiivi.) Se oli vauhdikas, kirkas, joskus kirkuvakin, mutta avosydäminen esiintyminen. Kantele-yhtyeen Aino-ryhmä yhdessä tanssiryhmän kanssa oli myös mieluista katsottavaa. Meille Raijan kanssa ne olivat melkein sukulaisina. Paha mieli kuitenkin jäi siitä, kun Aino-ryhmässä kahta tyttöä lukuun ottamatta, kaikki ovat venäläisiä. Ja vaikka he yrittivätkin laulaa karjalaksi, heitä ei ymmärtänyt. Tuli mieleen ajatus, että kannattaako tuhlata rahaa kansalliseen yhtyeeseen, joka ei voi olla enää kansallinen? Valtaosa taiteilijoista on venäläisiä. Väliajan jälkeen esiintyi moskovalainen kansantaideryhmä Sloboda. Tulivat katsomon kautta näyttämölle joulujuhlapuvuissa. Yksi heistä olikin Pukin puvussa, turkki nurinkäännettynä ja jalassa huopikkaat. Mutta todella yllätyksenä oli se, että siinä puvussa olikin italialainen nuori nainen, joka osallistuu ranskalaiseen kansantaideteatteriin ja sen kautta osallistui tähän juhlaan. Hän puhui puolaa ja yksi Sloboda-yhtyeen näyttelijättäristä oli tulkkina kun italiatar kertoi kiinnostumisestaan kansan perinnetaiteeseen. Lauloi ja tanssi! Toiseksi viimeisenä esiintyi Petroskoin konservatorion Venäjän äänet -yhtye. Lopetti juhlan taaskin Zorjaine-kuoro. Ja heidän "Nekomu nashego tshebotarja peretshebotaritj.." oli hyvin paikallaan. Järkytti tämä tilaisuus silläkin, että oli ilmainen! 20.12. Mutta kaupoissa on hirveät hinnat, jotka oikein kauhistuttavat. Soitettiin eräästä lastentarhasta ja pyydettiin ensin harjoituksiin ja sitten esiintymiseen kanteleen ja Kalevala-kertomuksen kanssa. Museon autolla menemme erääseen asuntoon, johon on kerätty monen perheen leikkikaluja niitä vepsäläisiä lapsia varten. Seidov Kantele-yhtyeestä päätti Sergei Stangritin kanssa, että minun on käännettävä suomenkielisiä lauluja yhtyettä varten. Seidov lupasi maksaa 2000 ruplaa kahden kuukauden työstäni. Gennadin autolla veimme leikkikalut säätiöstä radiokomiteaan, jossa niitä odotti Andrejeva. Runoilija ja suomenkielisen radion toimittaja Toivo Tupin kutsui minut äänittämään erästä suomenkielistä satua. 22.12. Aamusta olin lastentarhassa, jossa katsoin lasten Uudenvuoden ohjelman harjoitusta ja sain skenaarion, jossa on Pakkasukon tekstiä, joka minun on opittava. Esitys on 28.12. Sen jälkeen aamupäivän olin englannin kielen kimpussa. Lounaan jälkeen menin Kaupungintalolle hakemaan rahallista kompensaatiota inflaatiosta. Sain 150 ruplaa, kun seisoin jonossa tunnin verran. Puolilitraa kasvisöljyä maksaa 170. Minä ostin niillä 300 grammaa makkaraa (kilohinta on 446.00) ja kaksi pullollista maitoa. 25.12. Keräsin Lions-klubin jäsenet vaimoineen. Rozengauz, Smirnov, Jakovleva, Vodolazko ja Volkov olivat yksinään. Andrei Zhukov oli vaimon kanssa, Zalogin myös, Belonutshkin oli vaimoineen, Leo Lankinen Allansa kanssa, Garanski vaimoineen, Ramon ja Pushkina ovat molemmat Lions-klubin jäseniä ja Raijani on klubimme Lady nro 1. Kuitenkin se on hyvä liike kansainvälisessä mitassa, vaikka ei meistä ole niin paljon hyötyä kuin saisi olla. Sain kirjeen Wienistä, joka oli lähetetty leiman mukaan 18.11.92. Kolme liuskaa tekstiä, joista ymmärsin vain sen että kutsutaan kokoukseen Lions-klubin merkeissä. Mutta eihän meillä ole varaa lähteä edes sellaiseen! 28.12. Karjalan radion ilmoituksen mukaan kova tuuli rikkoi Äänisen jäät ja kaupungin vedenottolaitos meni tukkoon. Kaupungissamme vesipostin kautta vettä ei tulekaan. Päätin hakea sitä joelta, mutta huomasin, että vettä on tuotu autolla. Seisoi melko pitkä jono, mutta sehän oli lyhyempi matka, kuin joelle. Lososinkalle olisi noin kilometrin matka. Jonossa oli noin 20 henkeä, mutta kun minun vuoroni tuli, niin selkäni takana oli jo ainakin 40 henkeä. Raija lähti hommaaman ulkomaanpassia jo 3 tuntia sitten. Käänsin sitä Lions-klubin Wienin kirjettä. Ymmärsin, että se on kutsu, mutta kaikki hinnat kulttuuriohjelmaan ja hotelleihin ja ruokaan ovat niin korkeita, että lopetin käännöstyöni. Soitti Nikolai Samsonov ja pyysi käymään Raijan kanssa: Rinne on lähdössä ja haluaisimme vaikka illan laulaa kolmeen kurkkuun! 29.12. Eilen Raija joutui koko valoisan päivän seisomaan jonossa konsulaatin pihalla, kylmässä, kun on hommaamassa sitä viisumia. Sai hän kuitenkin ne kaavakkeet, jotka on täytettävä ja palautettava 22.1. ja sitten taas pitää odottaa päätöstä. Vilustui. Ja sydäntä niin koski, ettei lähtenyt Samsonovien luokse. Tuli mieleen tuoda Samsonoveille lähdevettä. Neglinka-joen varrella on sellainen lähde. Mutta jono sinne oli niin pitkä, että seistyäni 45 minuuttia ehdin päästä puoleen matkaan. En kestänyt ja karkasin ensin englannin kielen tunnille ja sieltä kavereitten luokse. Nautimme oleskelusta. Oli Lilja ja Samsonovin vaimo meidän kolmen lisäksi. Lauloimme ja muistelimme ja puhuimme monet asiat ristin-rastin. Mutta ajoissa kuitenkin olin kotona, sillä tänään kello 9.00 aamulla piti olla Joulupukin tehtävissä. Ja pari kertaa peräkkäin! Olin märkä kuin hiiri vesiämpärissä. Tienasin 1000 ruplaa ja sain kutsun seuraavaksikin vuodeksi. Lounaan jälkeen kävin hakemassa vesijohtovettä koululta, joka on myös noin kilometrin päässä. Ja kello 21.00 alkoi tulla vettä hanastakin. Kävivät Gennadi ja Larisa ennen Suomeen lähtöä. 30.12. Kaupoista ostettiin: greippejä 2 kpl. 185,80 ruplaa, makkaraa 209,00 ruplalla, maitoa ja kefiiriä 102,00 ruplalla, omenia ja sitruunoita 273,00 ruplalla, margariini ja säilyketomaatit maksoivat 239,00 ruplaa. Siis kaikkiaan kassissamme oli tavaraa 1008,80 ruplan edestä. Siis minun pakkasukkona tienaamia rahoja ei oikein riittänytkään. Orvo Björninen on täyttänyt vuosia. Sepitin runon: Kukon kieunnalla onneksi, Kukon askelilla valitettavasti, Siirtyy tulevaisuuteen Uusi vuosi! Silloin meitä on taas moneksi, Mutta tuskinpa kukoiksi. Ja silti vuoden merkit vaatii: kukot kiekukoot ja tulkoon uusi aamu! Mutta aamu on toistaiseksi harmaa ja vailla uskoa aurinkoon! Mutta kun ei muutakaan uskoa ole, niin uskotaan sen verran aamuun, että näkisi jyvän, jota etsimme aina elämämme tunkioilla. Ja kieutaan sitten koko kurkulla, että se ihmisten usko aurinkoon heräisi. Kunhan sitä jyvää riittäisi maamme nälkäisille! Huuda, perkele, koko äänellä, kerran olet syntynyt vuosien vaihteessa! Pyysin studiolaisia kirjoittamaan muutaman rivin lapsuudestaan ja opiskeluajastamme. Nyt on kerättävä valokuvia ja arvosteluja teatterityöstämme. ESIPUHE | HENKILÖTIEDOT | PÄIVÄKIRJAT | KUVA-ALBUMI | KOTIKIRJASTO OHJELMISTO | KIRJEITÄ ULLAKOLTA | LINKIT | JUMINKEKO webmaster: Juminkeko