Aivan onneton tapaus tuli meille mennä Helluntaipäivänä, kun tulimma kirkosta. Me tulimma veneellä ja olimma siinä viis henkeä nimittäin Assessöri Wichmannin Lasten kouluttaja stud. Krankki, Veljeni poika Kalle, jota Elfvingi monta vuotta on opettanut, Beata, trenkeistä toinen ja minä itse. Nostessamme Sipisen virtaa, joka ei ole mikään erittäin vaarallinen paikka, tule vene kallistumaan, löi vettä sisälle, meni kumoon ja jätti meidät kaikki veen varaan. Veljeni poika jäi kohta veneestä, jota minä en sitte enää nähnyt, vaikka trenki sanoi hänen vieläkerran sen jälkeen veden päällä nähneensä. Krankki, Beata ja trenki kumusivat veneen päällä virtaa myöten alas ja minä antausin uimaan rannalle, koska ei venet kumollaan oliskaan niin monta kannattanut ja myös muutenki ne muuta tainnut. Pääsinki väsyneenä rannalle ja aloin juosta minkä jaksoin Kuurnan torppaan, joka ei ollut kauempana ylöspäin kun Kiannan pappilasta rantaan eikä niinkään kaukana. Sieltä toivoin saavani veneen ja ehtivän toisia auttamaan, mutta ei ollutkaan venettä, jonka tähden panin sieltä miehen kaupunkiin juoksemaan. Mutta toisella rannalla oli äitini ja kaksi muuta ihmistä jotka myös palasivat kirkosta ja kulkivat maisin. He olivat nähdeet hädän ja jouduttaneet kohta sanan kaupunkiin, josta veneitä tuliki apuun. Mutta Beata oli jo sitä ennen mennyt, ne toiset kaksi saatiin hengissä, veljeni poika hukkui ensimmäiseksi. Beata vainaja oli jonkun ajan kokenut pysyä ja pitänyt kiini keskipaikalta venettä, niistä toisista oli Krankki ollut toisessa ja trenki toisessa päässä. Mutta kun venet sitte oli ruvennut pyörimään oli Beatan täytynyt jäädä, vaikka trenkiki, minkä jaksoi, sanoi auttaneensa hänestä kiini pitää. Se päivä sitten ja kahtena päivänä jälestä haettiin ruumiita useammilla veneillä, mutta ei ole vielä löytty. Olen kuitenki tahtonut sitä ennen kirjoittaa teille, ette te tietämättömät olisi siitä surkiasta tapauksesta. Surkia kyllä oliki se, eikä minussa ole tuskin omanikaan mureheni kantajata, sen vähempi teidän lohduttajata, vaan tiedän että Jumala voipi ja toivon että hän tahtoo lohduttaa niin teitä siellä, kuin meitä täällä. Olen myös rukoillut Saxaa sillä voimalla, joka hänellä on, teitä lohduttamaan. Vaikka kyllä on suuri murehenne, niin on minulla vielä sitäki suurempi sekä Beatasta että veljeni pojasta. Ja suurin mure kohtaa veljeni pojan Kallen äitiä, jolta Joulun edellä kuoli miehensä ja nyt näin pian jälkeen vanhin poikansa, josta oli hyvä toivo Mutta koska emme tiedä tulevaisia päiviä, niin täytyy meidän uskoa, että Jumala, joka kaikki tietää, korjasi heidät sillä otollisella ajalla. Ainaki olen sillä enimmästi kokenut lohduttaa itsiäni, että Beata eläissänsä oli huolellinen sielunsa autuudesta ja eli sitä myöten, niin että me kaikki häntä kiitollisuudella muistelemma ja kaipaamme. Veljeni poika oli vielä siinä iässä (16 vuoden vanha), että jos hänen uskonsa vielä mahtoiki olla heikompi, niin toivon kuitenki, että Jumala Vapahtajamme ansion kautta armostansa otti hänenki tykönsä, johon Hän myös meitäki kerran auttakoon.

30 Riksiä rahaa oli Beatalla entisistä palkoistansa säästössä ja sihen lisäksi sisällä oleva palkkansa menneestä syksystä tähän asti, jonka maksan 10 riksillä taikka yhteensä 40 riksiä. Ilman sitä jäi siltä Vainajalta --

[Konsepti]