Kontokki ja Kostamus
Vuosisadan vaihteessa Kontokin kunnan alueeseen kuuluivat sekä Kostamus että Kiitehenjärven ympärillä olevat kylät ja vielä lähellä Suomen rajaa sijaitsevat Vuokinsalmi, Saarijärvi ja Niskajärvi. Idässä kunnan raja ulottui Kenttijärven taakse. Asukkaita koko kunnassa vuonna 1907 oli 1 872.
Kontokki ei ollut alueensa suurin kylä, vaan suurin oli Akonlahti, 53 taloa ja 358 asukkasta. Kontokissa taloja oli 35 ja väkeä 230 henkeä. Kostamuskin oli asukasluvultaan naapuriaan Kontokkia suurempi (283), mutta taloja siellä oli vähemmän (32). Jos Kostamuksen kohdalla otetaan huomioon sen kyläryhmään laskettavat Ahvenjärvi (3;22) ja Suojärvi (6;53), kasvaa Kostamuskin huomattavasti hallintokylää suuremmaksi.
Lönnrot kirjoittaa käynnistään Kontokissa:
15 virstaa Kontokkiin, jonne johti hyvä polku, kuljin yksin. Poikkesin Sallisen luo, jolla oli yksi veljistään Suomessa Tornion seuduilla. Itsekkin hän jonkun aikaa oli ollut luteerilainen. Nyt oli taas siirtynyt kreikanuskoon. Oli karannut sotapalveluksesta Persian rajalta. Kaksi miestä ollut. Oli ajeltu takaa, mutta muuan akka ratsain tullet vastaan ja antanut hevosensa. Toisen kerran olivat poikenneet taloon, missä aiottiin murhata. Kangasta kutova tytär oli merkeillä ilmaissut sen. Heidän mentyään pois iltapimeässä isäntä oli palkatun murhaajan seurassa tullut pihalla vastaan ja oli sitten kauan päresoihtu kädessä etsinyt nurkissa. ... Kontokissa kuusi taloa. - Siellä yötä.
Kontokki ei ollut suuri runokylänäkään. Tallennuksia sieltä ovat tehneet Lönnrot (1837), Europaeus (1845), Borenius ja Genetz (1872) sekä Juvelius (1886), jotka kaikki kävivät myös Kostamuksessa, kuten monet muutkin myöhemmät tutkijat ja kerääjät.
Toisillakaan Kontokin kävijöillä ei ole paljon kerrottavaa itse kylästä tai kyläläisistä. Inha sentään toteaa jotakin: "Kylä on hajallaan melkoisen järvensä rannoilla. Tavallaan vielä omituisempi kuin Kostamuksen oli Kontokin kalmisto, sillä siinä olivat puut pystyyn kuivaneet. Tikka loksutteli, tuuli äännähteli, irtautuva kaarna häälyi ja lahouttaan katkeilleet oksat kurottelivat ilmaan naavatukkoja."
Kostamuksen kalmismaasta, johon Inha Kontokin kalmistoa vertaa, hän kirjoittaa seuraavasti:
Hämärsi jo illaksi, kun pääsimme tuulen päälliselle rannalle, ja ruskoja vastaan näimme korkean kuusikon. Se kohosi yksinään kuin mahtava pensas tummalla maalla. Harmaita taloja oli sen ympärillä, niitä tuskin maasta erotti. Siinä oli Kostamuksen kylä ja tuo kuusikko oli sen kalmisto. Sinne kääntyivät seuraavana aamuna ensimmäiseksi askeleeni, sillä niin juhlallista kalmakuusikkoa en ollut ennen nähnyt. Ne olivat vanhoja puita ja kohonneet tavattoman korkeiksi.
Toisia oli tuulen voimasta tai vanhuuttaan sortunut ja saanut paikoilleen jäädä, sillä vanha tapa säätää, ettei kalmistossa saa teräaseella puuhun koskea; siellä saa kaikki kasvaa ja kaatua, niinkuin luonto hyväksi näkee. Oli siellä myös eräs kaamea vieras muisto, kömpelösti tehty kivinen risti, sekin jo sammaltunut. Siihen liittyi vanha tarina. "Varassussotain" aikana olivat suomalaiset, niin kerrottiin, eräänä pyhänä salaa hyökänneet kylään ja polttaneet kirkon ja kaiken rahvaan, joka siinä oli, ja näiden uhrien muistoksi oli tuo risti. Salmen toisella puolella oli nuori väki ollut kisaamassa, ja se oli hukuttanut itsensä lampeen.
Myös Sparre kuvaa matkakertomuksessaan runsassanaisesti tuota "maalauksellisen kesytöntä" kalmismaata, joka myöhemmin on osoittautunut myös arkeologisesti kiinnostavaksi.
Kostamuksen kalmiston löydöt
Ennenkuin kylän paikka kalmistoineen peittyi Kostamuksen vuoriteollisuuslaitoksen lieteveden alle, ehtivät arkeologit suorittaa kaivauksia. Kalmismaa osoittautui erittäin vanhaksi, sillä hautoja löytyi kolmessa kerroksessa. Mielenkiintoisia olivat tuohiarkkulöydöt sekä koirien hautaaminen isäntänsä kanssa. Yhdellä koiralla oli ollut jopa hopearisti kaulassa. Myös kansan suussa elänyt, Castréninkin tieto Vienan muinaisesta jättiläiskansasta sai todennuksen, kun hautalöytöjen joukossa oli useiden parimetristen miesten jäännöksiä.
Samalla runonkeruumatkalla, jolloin Lönnrot kävi Kontokissa, hän viipyi neljä päivää Kostamuksessa, joka tuolloin oli 10-taloinen, ja kirjoitti muistiin runoja, satuja ja sananlaskuja. Kaukonen arvioi näiden muistiinpanojen merkitystä seuraavasti: "Lönnrotin Kostamuksen muistiinpanot ovat olleet Kalevalan toisen painoksen tärkeää, ensisijaista kansanrunousaineistoa. Ja tämä sama koskee Kanteletarta."
Arvokasta kansanperinneaineistoa ovat myös Inhan valokuvin tallentamat Kostamuksen helluntaijuhlat sekä Sparren hääkuvaus vuodelta 1892.
Stroitsa eli helluntai oli Kostamuksen perinteinen praasniekka. Silloin lähikylien väki kerääntyi sinne ja naapurikyläkin pani parastaan juhlatunnelman nostamiseksi, kuten Inha kirjoittaa:
Kontokki oli varustautunut läpikulkeville murkinaa antamaan, jotta perille jaksettaisiin. Tuvat oli kaikki siistitty, piiraat leivottu, samovaarit lämmitetty, lehviä siroteltu permannoille, ja tämä avoin vieraanvaraisuus, jota jokaiselle suotiin, ken vain taloon poikkesi, viritti mitä parasta juhlatuulta. Kylytkin oli lämmitetty, vaikka oli vasta aamu, jos joku tahtoi virutella pois hikiään.
Rosvojen Kostamus
Kostamuksen ylle lankesi menneisyydessä myös tietty varjo: sitä pidettiin yleisesti rosvonpesänä. Tämä asenne heijastuu sekä Lönnrotin että Sparren matkakertomuksissa, vaikka ainakin heidän kohdallaan varotoimet osoittautuivat turhiksi.
Näin kirjoittaa Lönnrot:
Vähää ennen puoliyötä saavuin puolitiehen (Kostamukseen), missä oli sauna heinäväkeä varten kesällä. Olin väsynyt, mutta lapsellisesti pelkäsin siihen panna maata, kun ajattelin, että joku olisi voinut arvata minun siihen jääneen ja mahdollisesti olisi seurannut minua ja ryöstänyt. Kuljin siis edelleen, poikkesin metsään ja koetin nukkua sammalilla. Mahdotonta hyttysten vuoksi.
Niitä oli niin kosolta, että kaikki ympärillä oli aivan mustana ja että joka henkäyksellä oli saada niitä suunsa täyteen. Leikkasin oksia ison kasan, paneuduin pitkäkseni, peitin itseni oksilla mikäli voin, sidoin huivin päähäni ja luulin nyt olevani turvissa hyttysiltä. Kaikki turhaa. ... Tuli tosin olisi auttanut, mutta en tahtonut sitä virittää, kun siitä olisi minut huomattu.
Sparre muistelee yötään Kostamuksessa Emil Wikströmin ja kuhmolaisen oppaansa Renne Haverisen kanssa:
Vonkajärvellä ja muissakin kylissä meitä oli varoitettu Kostamuksen väestä. Väitettiin, että Kostamus oli oikea rosvonpesä, ja tätä väitettä vahvistivat kauheat kertomukset, kuinka matkalaisia tuossa kylässä oli kadonnut omituisella tavalla tietymättömiin. Tähän saakka emme olleet juuri välittäneet näistä kertomuksista. Mutta nyt, kun vertasimme niitä kohtaukseen, jonka äsken näimme häätalon pihalla, päättelimme, että huomenna saattaisi yhtä ja toista tapahtua. ... Kotona me juttelimme vielä pitkän aikaa asiasta ja päätimme ryhtyä tarpeellisiin varokeinoihin. Renne pisti oven ruoppiin ja rupesi makuulle poikkiteloin oven eteen. Uni haihdutti pian hänen pelkonsa ja kesken meidän pakinaamme alkoi hän jo kuorsata niin, että hyrisi. Puolenyön tienoissa mekin nukuimme, kuullen vielä unenhorteessa epäselvästi ilolaukauksia, joita ammuttiin veneistä, joilla nuoripari ja häävieraat menivät kotiinsa.
Rautaa
Kostamuksen seudun rautapitoisuus on ollut hyvin pitkään tiedossa. Jo A.J.Sjögren kirjoitti 1820-luvulla:
Kostamuksessa kuuluvat talonpojat jonkin verran valmistavan suomalmista rautaa. Uskotaan yleisesti, että myös järvet ovat rautapitoisia.
Karjalan tunnetuimpiin kirjailijoihin kuulunut Jaakko Rugojev on syntyisin Kostamuksen Suojärvestä. Hän on tehnyt valtavan työn Kostamuksen perinteen tallentajana.
Kostamuksen vuoriteollisuuskombinaatti on yksi Venäjän suurimpia. Se tuottaa 30 prosenttia maan rautapelleteistä. Enimmillään se on työllistänyt yli 8000 Kostamuksen asukasta. Modernisoinnin seurauksena työntekijämäärä on pudonnut siitä lähes puoleen. Valtaosa kombinaatin pelleteistä menee vientiin, mutta myös Venäjän omiin teollisuuslaitoksiin, mm. Tserepovetsiin.
Kostamuksen kaupungissa on noin 30 000 asukasta. Se on Karjalan tasavallan modernein kaupunki ja haluttu asuinpaikka. Kaupungissa on hyvät palvelut ja rikas kulttuuritoiminta. Kombinaatin kulttuuritalo järjestää monipuolista toimintaa niin asukkaille kuin vierailijoillekin.
Kostamuslaisia merkkihenkilöitä
Karjalan Kansankirjailija Jaakko Rugojev on syntyisin Kostamuksen Suojärven kylästä. Hän oli Karjalan neuvostoajan kansainvälisesti tunnetuin henkilö. Hänellä on laaja runo- ja proosatuotanto. Jaakko Rugojevia on luonnehdittu Karjalan omatuntona. Hän toimi kansallistunnon herättäjänä ja erilaisten epäkohtein esille tuojana.
Akonlahden Munankilahdesta lähtöisin oleva kuvataiteilijaa Vitali Dobrininia ryhdyttiin jo hänen eläessään pitämään Karjalan kansallistaiteilijana. Hän asui vuosikymmeniä Kostamuksessa ja perusti sinne kuvataidekoulun. Suuri joukko hänen maalauksiaan on nykyään Karjalan Taidemuseossa Petroskoissa. Eläessään hän ehti pitää näyttelyitä useissa eri maissa, mm. myös Suomessa.
Nähtävyyksiä
Kostamukseen on pystytetty Kekkosen ja Kosyginin patsas. Kekkosellahan oli suuri vaikutus siihen, että Kostamuksen malmivarat otettiin käyttöön ja Kostamuksen kaupungin syntyyn. Neuvostoliiton pääministerinä toiminut Aleksei Kosygin oli Kekkosen kanssa muuraamassa Kostamuksen peruskiveä.
Kostamuksen alueella sijaitsevien Ystävyyden luonnonpuiston ja Kalevalan kansallispuiston toimirakennuksessa on esillä koko perheelle tarkoitettu luonnonsuojelualueita esittelevä näyttely. Se kertoo hyvin havainnollisella ja lastenvastaanottokyvyn huomioon ottavalla tavalla alueen kasveista ja eläimistä.
