Siirry sisältöön
Akolahden maisema

Vasta kolmannella runonkeruumatkallaan loppukesällä 1832 Elias Lönnrot pääsi ensi kerran Vienaan, kohteeseen, joka jo aiemmilla matkoilla oli tavoitteena, mutta jäi vielä saavuttamattomaksi.

Alkukesästä Lönnrot oli valmistunut lääketieteen tohtoriksi. Juhlallisuuksien jälkeen hän lähti neljän promootiotoverinsa kanssa rentoutumaan Laukkoon, jossa “elettiin taas pari päivää varsin vähän lääketieteen mukaista elämää, vaikka meitä vanha Törngren mukaan luettuna oli seitsemän tohtoria yhdessä”.

Heinäkuun puolenvälin tienoilla Lönnrot lähti runonkeruumatkalle mukanaan pari ylioppilasta, Juhana Törngren ja Juhana Wirzén. Matka Laukosta Kuhmon Saunajärvelle kesti viisi viikkoa eikä sen aikana juuri selvää päivää nähty. Rommi- ja pirtupullojen tyhjennysten ohessa pelattiin korttia, ja Nurmeksessa Lönnrot voitti paikallisilta virkaherroilta huomattavan summan rahaa matkakassaansa.

Alkumatkan vaiheista Lönnrot kirjoitti vauhdikkaan kirjeen ystävilleen A. R. Langille ja G. Cavoniukselle. Varsinaisen matkakertomuksen, joka alkaa Nurmeksesta eteenpäin, hän julkaisi seuravana vuonna Helsingfors Morgonbladissa.

Vitali Dobryninin maalaus, mailsema
Vitali Dobryninin maalaus Lehtovaarasta

Matkan rajantakaiset tapahtumat eivät kuulu tähän yhteyteen, mutta kylläkin kuvaus paluusta takaisin Suomen puolelle, missä yhteydessä Lönnrot matkakertomuksessaan tekee vertailua “näiksi suomalaisiksi” kutsumiensa karjalaisten ja kotimaan rahvaan välillä.

Lönnrotin matkakertomus

Lönnrotin kolmannen runonkeruumatkan saalis oli n. 3 000 säettä kansanrunoutta, josta pääosan hän sai Akonlahden runokylistä. Rajan hän ylitti 26. elokuuta ja viipyi Karjalassa vajaan viikon. Suomen puolelle palattuaan hän kulki nopeasti Kuhmon Lentiiran, Kajaanin, Kuopion ja Porvoon kautta Helsinkiin, jonne hän saapui syyskuun 17. päivänä.

Tutustu myös näihin

Rakennus

Juminkeko-säätiön kulttuurikeskus edustaa uuden suomalaisen puuarkkitehtuurin huippua.

Lue lisää

Julkaisut

Juminkeko-säätiö julkaisee kirjoja, e-kirjoja, cd-levyjä ja multimediaohjelmia.

Lue lisää

Kalevala

Juminkeossa voi tutustua yhteen maailman laajimpiin kuuluvaan Kalevala-kokoelmaan.

Lue lisää