Kylmäsalmen Päätalosta matkustin Tormualle, viimeiseen rajalla olevaan taloon. Tämä näytti olevan köyhä paikka, sillä aamiaiseksi oli pantu esille pelkkää pettuleipää. Täällä oli lisäksi lavantauti esiintynyt ankarampana kuin tietääkseni missään muualla. Koko talon väestä, 13:sta hengestä, oli ainoastaan muuan lapsi jäänyt eloon, kaikki muut oli kulkutauti tuhonnut. Nykyiset asujamet olivat sittemmin tähän muuttaneet. Täällä kerrottiin, että Kuusamossa paraikaa liikkui tauteja, ja talonväki piti itseään onnellisena siitä, että oli niistä onnellisesti päässyt. Äsken oltiin molemmin puolin rajaa valitettu poronvarkaudesta, jonka rajan toisella puolella asuvien venäläisten väitettiin tehneen.

Tormualta oli tehtävä vaikeanpuolinen matka Lonkkaan, ensimmäiseen Venäjän puolella olevaan kylään. Tosin väliä ei ollut enempää kuin ¾ peninkulmaa, mutta se oli melkein kokonaan ummessa. Saavuin sinne vähää ennen iltaa ja poikkesin Martin eli Martiskan luo, joksi häntä nimensä diminutiivi-(vähennys-)muotoa käyttäen sanottiin. Jo paljoa aikaisemmin oli häntä minulle mainittu oivallisena runonlaulajana. Eikä mieheltä puuttunutkaan sanoja, vahinko vaan, etteivät ne hänellä olleet paremmassa järjestyksessä. Enimmästi hän siirtyi toisesta runosta toiseen, niin että se, minkä häneltä panin muistiin, tosin kelpasi täydentämään ennen keräämiäni, mutta ei tarjonnut mitään täydellisiä runoja. Rommipulloni, jonka sisällystä hän ahkerasti maisteli, kuten sanoi, vahvistaakseen muistiansa, yhä vaan sekoitti hänen ajatuksiaan. Tästä huolimatta hän lauloi minulle loppupuolen tätä sekä kaksi seuraavaa päivää. Etenkin viimeisenä päivänä laulaminen sujui huononpuoleisesti. Hänen näet oli vaikea muistaa uusia runoja; sen sijaan hän usein alkoi laulaa samaa, mitä edellisenä päivänä olin häneltä kirjaan pannut.