Paanajärven nähtävyyksiä

Koko kylä on ainutlaatuinen puuarkkitehtuurin muistomerkki. Rakennuksista löytyy rakenneratkaisuja, joita ei ole tavattavissa missään muualla. Paanajärvi on koko Vienan parhaiten säilynyt rakennustaiteellinen kyläkokonaisuus.
Kirkko ja vanha kalmisto
Nykyinen kirkko, joka 1930-luvulla muutettiin kulttuuritaloksi ja jonka viime vuosikymmeninä on annettu rapistua, on rakennettu 1850-luvulla. Se on kolmas ellei peräti neljäskin rakennus paikallaan. Kirkkoa ja kalmismaata ympäröi komea kiviaita, joka tosin on menettänyt kiviään rakennusten perustuksiin, kun ns. Uusi Paanajärvi nousi 1950-60 -lukujen taitteessa vähän yli kilometrin päähän vanhasta kylästä. Kalmistossa ei enää ole nähtävissä hautamuistomerkkejä.


Valkehinen eli Valkeakoski on Paanjärven kylän kohtalon kysymys. Jos se valjastetaan, ainutlaatuinen kylä tuhoutuu, kuten tietysti itse koskikin, ja koko viimeinen osuus luonnontilaista Kemijokea.
Paanajärven tuotteita
Musta kyly ja vienalainen vene ovat Paanajärven kärkituotteita. Elvytyshankkeeseen kuuluvan kirvesmies- ja käsityökoulutuksen yhtenä tuloksena kylään on rakennettu verstas ja perustettu kyläläisiä työllistävä yritys rakentamaan mustia kylyjä eli savusaunoja sekä vienalaisia puuveneitä. Niitä voi ostaa myös Suomeen.
Lisää tietoa saa osoitteesta: www.paanajarvi.fi. Saunapakettiin kuuluu aina kylän naisten tekstiilituotteita: matto ja ikkunaverhot eteiseen ja laudeliinat löylyhuoneeseen.
Tekstiilikäsityötuotteita valmistavat kylän naiset. Valikoimaan kuuluvat huovutustyöt, kirjo-ompeleet, sukat ja lapaset sekä matot
