Siirry sisältöön

Pirttilahden nähtävyyksiä

Tie metsässä

Taipaleen tie

Taipaleen rannasta alkoi Pirttilahden halkova, vuosisatoja vanha talvitie, jota myöten kuljetettiin 1920-luvulle asti tavaroita Kajaanin markkinoilta Uhtualle ja rajan sulkeuduttua rahtia Vienan Kemistä Vuokkiniemen kyliin.

Taipaleen talo

Taipaleen talo pihapiireineen muodostaa Runo-Vienan merkittävimmän rakennuskokonaisuuden. Itse talon rakensivat Mölkön kylän miehet vuosisadan alussa. Taipaleen aitta on Vienan vanhimpia rakennuksia. Sillä on ikää n. 300 vuotta. Taipaleen pelasti jälkipolville Maria Kallio eli Taipaleen Muarie, joka ei suostunut muuttamaan pois, kun kylä likvidoitiin. Vuosikausia hän eli kylän ainoana asukkaana.
Taipaleen talo on elävä ulkomuseo, jota ei ole tarvinnut "perustaa".

 

Taipaleen talon sisällä: Taipaleen Muarie sytyttämässä uunia
Kalmismaa

Kalmismaa

Pirttilahden kalmisto on Vienan kauneimpia. Se on syrjäisen sijaintinsa vuoksi säilynyt vandaalien ilkitöiltä.

Vanhan Pirttilahden kylän keskus

Kyläaukeaman keskellä sijaitsee vielä kaksi rakennusta: Vasselei Ivanovin talo ja pirttilahtelaisen tietäjän Smötkyn Riion talon hirsistä tehty mökki. Riiko oli tietäjä monennessa polvessa. Hänen, kuten hänen isänsäkin Miikkulan, tietämystä on tallennettu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkistoon.

Pirttilahden keskusta: taloja
Mänty, jossa istuu Jussi Nuorteva

Pirttilahden ikimänty

Pirttilahden ikimänty on nähnyt runonkerääjien ja kareliaanien kulkevan ohitseen Vienan matkoillaan. Se on Uhtuan "Lönnrotin männyn" ohella Karjalan eniten ikuistettu yksittäinen puu.

Ristiniemi 

Ristiniemi on Yläkuittijärven hyvän toivon niemi, jossa matkamiesten suojelijaa Pyhää Miikkulaa kiitettiin onnistuneesta järvenselän ylityksestä tai jossa häntä rukoiltiin laannuttamaan matkantekoa estävä tuuli. Alkuperäinen risti hävitettiin 20-30 -lukujen taitteessa uskonnonvastaisen kampanjan aikana. Vuonna 1992 Arhippa Perttusen säätiö pystytti ristin uudelleen.

 

Ristiniemi - ranta- ja järvimaisema
Vanha aitta

Taipaleen aitta

Taipaleen aitta on Vienan vanhimpia rakennuksia. Sillä on ikää n. 300 vuotta. Rakennus restauroitiin vuonna 1992 Vienan runokylien elvytyshankkeessa.

Tutustu myös näihin

Rakennus

Juminkeko-säätiön kulttuurikeskus edustaa uuden suomalaisen puuarkkitehtuurin huippua.

Lue lisää

Julkaisut

Juminkeko-säätiö julkaisee kirjoja, e-kirjoja, cd-levyjä ja multimediaohjelmia.

Lue lisää

Kalevala

Juminkeossa voi tutustua yhteen maailman laajimpiin kuuluvaan Kalevala-kokoelmaan.

Lue lisää