Siirry sisältöön

Uutta

Uutuus: Vaaksan pituinen elämä

  • Milloin
    22.11.2021 – 31.12.2021

Juminkeolta on ilmestynyt uusi kirja, jonka nimi on Vaaksan pituinen elämä. Räppilyriikkaa on kirjoittanut Aleksi Haataja.
Ihmisenä olemisen peruskysymyksiä on mahdollista tarkastella räpin kautta. Aleksi Haatajan räppitekstit sukeltavat syvälle suomalaiseen sielunmaisemaan. Juminkeon siviilipalvelumiehenä hänen keskeinen tehtävänsä oli tehdä Kalevala-teemaista räppiä. Sitä syntyi, mutta sivutuotteena myös väkevää lyriikkaa.
Aleksi Haatajan teksteissä ei esiinny yhtään Kalevalan henkilöä nimillään, mutta hän on tavoittanut heidän sisäisiä haaveitaan, ilojaan, surujaan ja ristipaineitaan. Eepoksen sankareilla on erilaisia matkoja ja omia maita, jonne he haluavat. Väinämöinen tahtoo pois Pohjolasta, jonne Ilmarinenkin joutuu väkisin, mutta molemmat käyvät siellä kuitenkin hoitamassa asioitaan. Lemminkäinen sen sijaan ei ole sidottu paikkaan, vaan liikkuu mielensä ja tekojensa mukaan. Kullervo puolestaan ei ole missään kotonaan. Ainon elämä jää vaaksan mittaiseksi. Monet Kalevalan mieliä liikuttavat tapahtumat purkautuvat Haatajan teksteissä ja räpeissä ajattomiksi ja paikattomiksi ajattelunaiheiksi, joissa lukija huomaa punnitsevansa omaa elämäänsä.
Aleksi Haataja on luonut sivumääräänsä suuremman runoteoksen.
Kirjan voi ostaa Juminkeon verkkokaupasta.

Tutustu myös näihin

Rakennus

Juminkeko-säätiön kulttuurikeskus edustaa uuden suomalaisen puuarkkitehtuurin huippua.

Lue lisää

Julkaisut

Juminkeko-säätiö julkaisee kirjoja, e-kirjoja, cd-levyjä ja multimediaohjelmia.

Lue lisää

Kalevala

Juminkeossa voi tutustua yhteen maailman laajimpiin kuuluvaan Kalevala-kokoelmaan.

Lue lisää