Finnad tul’d’he posadaha

Konz tul’d’he finnad, mö el’genzim, mise lähtta iisa, kaik dorogad oma soubatud i mö däm kodihe. A mi linneb tagemba – vaise D’umal teddab. Sel-žo päival mam sanįi mili: “Lähkam vei Jura (muga hän mindei kucįi), aveidam houdan i tom kaiken tagaze kodihe”. Veščid sįrostihe i haižtihe. Mö hiid ahavįičitim, i hö zaimdihe ičeze sijad pertiš. Milei oli hivä mel’, mise minun pal’čal seižtihe kniigad.

Miide pert’ siižįi mäthal. Pert’ oli d’ared, sikš mise oli stroidud nel’l’ale vel’l’ele: minun bat’ale i dädiile – Van’uhale, Deškule i Kol’ale. Stroidihe ičeze vägel, proud sanuda Van’uhaspei da Deškuspei abud oli väha, sikš mise hö ii sänuze eläda posadas, a kerazihe lähtta zarabotkiile. Van’uh teravalaze läks’ lidnha, a Dešku – Kalagehe. Sikš üläh oli tühd’.

Loppäivas ken se kolahtįit’ miide verajaha. Tul’d’he finskijad saldatad. Vanhemb hiišpei küzub mamal: ”Voib-ik däda öks?” Mina dogadin, mida hän sanįi i el’genzin, mise ken-se posadeläjišpei ozut’ meiden pertin, sikš ku üläh oli tühd’. Mam segįi i ii tenu, mida pidab sanuda vastha. Hän ii el’genu, libo hö tahtįitaze lebaitaze dorogaspei, vai däda vuus’o sihe elole. Finnad dumeitihe, mise mö hiid em el’gekįi, üks’ ozut’, mise magatta. Siid mam el’genz’, mise hö taričeze öks. Hän sanįi: ”Mina olen ak, milei oma pened lapsed”, – varaidab pästta pert’he verhid rahvast. ”Mäniižid toižhe pol’he, siga eläb mužik. Bud’o ii pästkįi, ka silįi tuugat. Kravatid miil ülähan iilä”. ”Miil oma havadod magadansijideke” – sanįi finn, i hö teravalaze lähttihe. Konz mina kacuhtin iknaha, nägištin, mise saldatad pördaze mijale. ”Kacu, mam, perdihe mijale”. – ”Pidab pästta. Nimida ed tege”, – sanįi mam.

Finnad mest tuud’he i sanutihe: ”Se mužik otkaži miile magadust i svedi tiidenno”.

Muštho tuli vepskii pritšča: pästa čiganad päliči künduses, hän mäb suur’he čugaha, däl’gele händast pertišpei ed aja. Mö olim holenke, mise hö mijal hätkestudaze.

Homesel kut kaikušči ištum, d’om čajun samvaraspei. Hö tuloba: ”Huomenta”. Mam kucub stolan taga: ”Tahtįid-ik čajud, ištkatįi miideke stolan taga”. Zavot’t’ihe besedįǐita. Pahin el’getaze vepsan kel’t. Üks’ hiišpei küzzub: ”Kus om mužik? Voinal, tedan, protiv miid vojujib”. Mam sanįi: ”Iilä voinal. Läks’ lidnaha ecmaha radod”. Vel koe-midagi pagištihe, läht’t’ihe stolan tagapei i pertišpei.

Tuli süguz’ku. Školha ii pida mända. Tegihe ”kanikulad”, ii sanu teta hät’k-ik hö liineba. Mina paksus muštlin miide nastounicad Pepšiižen Marija Ivanovnad. Kus hän om nüguni? Vot, vot tulob aig kartofinoiden i ovoščiden uberind. Miil oli kuume kartofinpolostad. Ii däred pertin kohtal, toine pertin taga i kuumanz’ Änižrandal školanno. No radod oli. Mamal oli hol’, kut zavodim uberida bat’ata.

Päliči pol’kimes päivas tuloba kaks’ oficerad, kovas sanutaze: ”Pordoks dätam tijale saldatįid. Tiil ülähan niken ii elä”. Mamale nece ii olnu südeint möto, no oficer andįi el’geta, mise voin om voin, nimida iisa tehta. Ülähan zavot’t’ihe eläda kümne saldatad. Proidįi-ik čas aigad, üks’ küzzub: ”Siga siižub korged tumbočk. Voib-ik otta stolaha nähte?” – Mam mahni kädel: ”Tehkat, mida mahtįid”.

Eletihe mijal ii hät’ked – kaks’ nedalid. Ičtaze vöd’he hilläs, miile ii telustadud. Varud d’o ii olnu, mö har’ksim ningomaha eloho. Miide postojal’cad läht’t’ihe elämaha kazarmaha Pol’ahiižhe pert’he.

Mö ihastįim, mise pertiš möst oli spokoi.

Sil aigal mö zavodim uberida kartofinan. Edel uberim polostan Änižröunal. Em eht’t’ud zavot’t’a kaida, kut kuulištim ambuskelusen. Ambuskelt’he Änižen polespei. Rusttad šarud lämeiženke let’he posadan pol’he. Mö dätim vädrad kartofinanke i läksim d’okste Kabakaššen pertinno. Emag nägišt’ miid iknaspei i d’oksi kidanke pordhile: ”Mikš tö saraile lübįit? Nu vei lähkkat teravaidešti. Konz amptaze pidab verda maleze”. Vaise mö laskimįi sareilpei, ambund lopihe.

Ka, mö lujas pöl’gastįim. Ambund kuulįihe mecas. Ken ambįi: mijalaššed vai finnad? Mö em el’getud i dumeim, mise voin tuli kahtespei pol’espei: Änižespei i Süvären pol’espei.

Teravalaze tuli mašin, gruz’ttud rugihižel d’ouhol. Siižutihe kesk posadas i ajii pordhidürihe Iidaššen suuren pertinno. Mašinanno oli äi rahvast. Kabinaspei läks’ mužik i sanįi: ”Toim tiile, akaižed, d’ouhod, zavodim antta kouheižin mehele”. Ken-se küzįi: ”Muga, vai den’giš? Miil iilä vel finskijid den’gid”. ”Ka den’gid ii pida”, – sanįi radnik. Hän kucįi posadleižid prihid abutada hiitta havadod maleze. Tuli posadan starosta Kabakahne Nikita. Händast pandihe starostan, konz vaise finnad tul’d’he. Hän iče zavodi antta d’ouhon i kacįi, mise ii antta tošt kerdad üksihe käzihe. Mina kacįin i dumein, mö olem kuumen i miile anttaze kuume kouhašt d’ouhod. D’oksin kodihe i sanįin mamale hivän melenke: ”Iidaššen pertinno anttaze kouhaižen rugižd’ouhod. Anda havadįine, d’okselen”. Otin paltnasižen havadįižen i d’oksin tagaze. Tulin i nägištin viižtoškime akašt. Kaiken pagištaze egleižen ambuskelusen täht. Nikit andel’ d’ouhon teravas. Vesįita d’ouhod ii pidanu. Mi däi ,vöd’he toižhe posadaha. Nikelle ii tulnu päha, kuspäi oli d’ouh Suomespäi vai miččen kolhozan skladaspei. Se, mise rahvale koe-midagi ulotįi.

Front oli d’o edahan Svirin taga. Konz oli hil’, kuulįihe ambund. Mö silįi vel em el’getud, kut oli löulen’ miide rahvale voida i dätta roidud vaise okopad i tranšejad. Saldatale kaiken aigan surm oli laptas. Voin ii annu pokojad i mirnįile rahvale. Keda-se rikįi bombindan aigal Änižel, äjad näht’he strastid, a sed, ked däd’he ičemįi posadįiš, ii ehttud pageta, ka näht’he necin voinan kaikuččen päivan. Harvas miide posadan päl lendlihe bombandirovščikad. No bomb ii küzu, ken om, rikkob hot’ keda. Mest tactihe bomban posadaha. Langen’ hän laptaha miide pertinno, no ozaks ii puutnu pert’he. Langen’ koivunke rindale i dät’ süvän däl’gen. Murenz’ st’oklįid iknįiš. Toine bomb langen’ rindale Filähižen kil’betinno, mise let’he parded. Toižel päival necen sijale tul’d’he finskijad saldatad, tahteltihe otta parden hougoks. Necen nägišti Filähine babšii i d’oksi kidanke: ”Algįi kostkįi. Nece om minun kil’bet’”. A saldatįil parz’ oli d’o letud uugile. Ii rohttud koskta, dät’t’ihe parz’, a iče läht’t’ihe. Vidno vanhembad ol’dhe sanutud, mise ii pida abidįitta rahvast.

Kut-se minunno tuli Kat’an Uudihižen poig – Ad’ka i sanub: ”Väkam fantikįihe”. Lüüzim čomid bumageižid i tegim fantikįid. Bor’kad em ottud vändmaha, pen’ om vel, nimida ii el’genda. Zavodim väta. Ken keradab enamb fantikįid, se i pobedib.

Paksus mö vändim i Berilkįihe. Neche vöndho pidi tehta kümne oiktįid batogįižid i kümne labidįšt. Labidįižile černilįil tegim cifrad ühtespäi kümnehessai. Otam kädehe labidįižed i batogįižed, lendam stolan päle i pästam kädespei. Ezmäks otad oiktan batogįižen, mise ii kostta toižid. Ku kosked rindal, vändon zavodib toine. Vänd oli mugom, pidi kerata enamb očkid.

Homesespei mäni hen vihm. Konz taivaz väheižel aveižihe, Arkaša sanįi: ”Lähkam vändmaha letkele”. Nece oli parahim miide vändon sija. Nakuli d’ogi voddab. Tulim necile sijale i zavodim tehta letkespei pertižid. Miil ku posad lübuškanz’ käzide keskes. Siid tuli miidenno ravaz finnįide kon’uh. Siižub i kaccub, kut mö vändam, ii sanu nimida, ku keletom. Arkaša sanub: ”Väkam voinha. Zavodim necen posadan bombitada”. Tegim äjak-se šarud letkespei, panim rädhu i zavodim ”bombitada” ičimįi stroindad. Ühten tacim siiriči, toižen mugažo siiriči, a kuumanz’ langen’ saldatan uugale. Hän pudištihe, hvatalz’ Arkašad käzile i kandįi käzil ojaiženno. Arkaša peksihe hänen käzil, se ii pästnu händast kuni ii ištutanu vedhe. Muga lopihe miide vänd, i mö läksim kodid möto.

Posad bomb’tihe, hot’ i harvas. Finskijid saldatįid oli d’o por’adočno bataljonahassei. Kaik nece hivin nägįihe samol’otaspei, kut i miide pert’mätheižel. Sikš bombad let’he miide pert’hepei. L’otčikad dumeitihe, mise siid oli štab. Bombiden aigan rahvaz ol’d’he kut segįitud.