Siirry sisältöön
Lapukan maisema

Kiannalta eli Suomussalmesta hän vain poikkesi Lapukassa. Elokuun 25. päivänä hän on kirjoittanut Suomen puolella kirjeitä ja seuraavassa 30. päivänä Kiannalla päiväämässään kirjeessä hän jo kertoo palanneensa Venäjän puolelta Lapukasta.

Onko hän siellä muistiinpannut runoja, siitä hän ei itse kerro, mutta koko tuon syksyisen virkamatkan keräysanti oli hyvä. Sillä kertaa hän on keskittynyt sananlaskuihin ja arvoituksiin, joita molempia hän sai "muutaman sadan uusia".

Koko matkastaan hän kertoo, kuten niin monesti aiemmin, ystävälleen Keckmanille kirjeessä, jonka hän on päivännyt 18.9.1835.

Rakastettu Veljeni!

äsken kotiin tultua Kiannalta, Puolangalta, Hyrynsalmesta, Venäjän puolelta ja muualta, joissa vaelsin lähes 6 viikkoa ja yhtehensä 60 penikuormaa varsin ennätäkkänä muuta kun kiittämään Sinua kolmestaki tänne sillä ajalla tulleesta kirjastasi. Niitä sanoja, joita Kalevalassa pyydät selvittämään, olen katsellut ja vaikka pikasuudessaki kokenut saada jollaki tavalla tässä postissa lähetettäviksi. Laita vasta lupaustasi myöten enemmän, niin minä kyllä selvittelen mitä itse tiedän. Sanan laskuja on minulla taas viimmesellä matkalla kokoutunut muutama sata uusia ja samati arvutuksia. Kun ne saan Sinunki kirjaasi lisätyksi, niin laitan taikka kohdastansa sinne, eli veljellesi Oulussa. Arvutuksia olen kokenut paremmin järjestyttää, kun ennen Gananderissa; uusia olen saanut puolentoista sataa niitä, ilman mitä vanhoja on tullut somemmasti saaduksi. Sano tervehyksiä kaikille tuttaville, jotka taiat tavata. Jos vastaki Kalevalan runoja vittisit tänne lähettää sitä myöten, kun niitä präntistä lähtee, niin hyväpä tuo olisi.

Veljesi ja ystäväsi

Elias Lönnrot

Lapukan maisema

Tutustu myös näihin

Rakennus

Juminkeko-säätiön kulttuurikeskus edustaa uuden suomalaisen puuarkkitehtuurin huippua.

Lue lisää

Julkaisut

Juminkeko-säätiö julkaisee kirjoja, e-kirjoja, cd-levyjä ja multimediaohjelmia.

Lue lisää

Kalevala

Juminkeossa voi tutustua yhteen maailman laajimpiin kuuluvaan Kalevala-kokoelmaan.

Lue lisää