Käsikirjoituksen nimi oli Runokokous Väinämöisestä. Tutkijoiden kesken siitä ryhdyttiin myöhemmin käyttämään nimeä Alku-Kalevala. Lönnrot ryhtyi sitten virkavapautensa (8.5.-23.7.) turvin tekemään käsikirjoitusta, josta tuli Kalevala. Hän matkusti Helsinkiin ja luuli saavansa käsikirjoituksen valmiiksi kesän aikana. Toisin kävi.
Matkan alkuvaiheesta Kainuun osalta on tarkempia tietoja Lönnrotin päiväkirjamerkinnöissä, jotka hän on muistiinpannut - ehkä irrallisilta lappusilta tai vain muistinvaraisesti - seuraavan vuoden tammikuun alussa.
Paitsi karhunpeijaisrunoja Lönnrot tallensi Kylmäsalmen päätalosta myös kansansadun ketusta kalansaaliineen. Hän julkaisi sen myöhemmin Mehiläinen lehdessään.
Lönnrotin päiväkirjamerkinnät vievät meidät vielä Tormualle, ennen kuin hän ylitti rajan ja saapui Lonkan kylään.
Vaikka käsittelemme vain Lönnrotin runonkeruumatkojen Kainuun osuuksia, ei voi olla ohittamatta hänen ja Vienan runoruhtinaaksi Arhippa Perttusen tapaamista. Klassisessa kuvauksessaan Arhipasta Lönnrot toteaa hänen merkityksestään: "Runot hän lauloi hyvässä järjestyksessä, jättämättä huomattavia aukkoja, ja useimmat niistä olivat sellaisia, joita en ennen muilta ole saanut; epäilen, olisiko niitä enää muualta saatavissa. Hyvin tyytyväinen olin siis päätöksestäni käydä hänen luonansa. Kuka tietää, olisinko enää toiste tavannut ukkoa elossa, ja jos hän olisi ehtinyt kuolla, olisi melkoinen osa ikivanhoja runojamme hänen kanssaan mennyt hautaan."
Latvajärvestä Lönnrot palasi Suomen puolelle ja kulki Kiannan, Hyrynsalmen, Ristijärven ja Paltamon kautta Kajaaniin.
Viidennen runonkeruumatkan saalis oli yhtä suuri kuin neljältä edelliseltä yhteensä: 239 runoa ja n. 13 200 säettä. Ei siis ollut mikään ihme, että Lönnrot viestitti nopeasti Helsinkiin, ettei hänen jo painettavaksi hyväksyttyä keväällä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraan toimittamaansa "runokokouksen" käsikirjoitusta julkaistaisi, ennen kuin hän täydentäisi sitä uudella aineistollaan.
