Siirry sisältöön

Vuonninen

7e7c157fc8c3e886bad908382e8f43d7

Latvajärven ohella Vuonnista voidaan täydellä syyllä pitää Vienan merkittävimpänä runokylänä. Vuonnisen ovat tehneet maineikkaaksi ennen muita Ontrei Malinen ja Vaassila Kieleväinen.

Ontrei Malinen

Kun Lönnrot syksyllä 1833 tapasi Ontrei Malisen, tämä oli paras niistä runonlaulajista, joita hän siihen mennessä oli kohdannut. Ontreilta Lönnrot sai Sampojakson, Kilpalaulannan, Vellamon neidon onginnan, Vipusessa käynnin, Kilpakosinnan, Laivaretken kanteleen syntyineen, Lemminkäisen virren ja Väinämöisen tuomion; yhteensä 806 säettä.

Vaassila Kieleväinen

Ontrein runot sinänsä olivat Lönnrotille arvokas saalis, mutta keskustelu Vaassila Kieleväisen kanssa antoi Lönnrotin runonkeruulle kokonaan uuden ulottuvuuden: hän sai idean rakentaa eepoksen. Ensi kerran hän kertoo tästä oivalluksestaan kirjeessään tohtori Henrik Cajanderille joulukuun 3.päivältä 1833:

Aion kuitenkin talvella taas pistäytyä Arkangelin kuvernementissä (=Vienan Karjalassa), enkä ennen lakkaa runoja keräilemästä, kuin niistä saan kokoelman, joka vastaa puolta Homerosta. Hallussani olevat runot ovat sisällykseltään kaikki samaa jaksoa, sen mukaan mitä muuan ukko minulle osaksi lauloi ja osaksi muuten kertoi Väinämöisestä.

Kantele
kalevala

Lönnrotin tavatessa Vaassilan tämä oli jo vanha ukko. Hänet tunnettiin enemmän tietäjänä ja loitsurunojen hallitsijana kuin eeppisten runojen laulajana. Lisäksi hänen muistinsa oli Lönnrotin kertoman mukaan kovasti heikentynyt viimeisten vuosien aikana.

Vaassilan haastattelu tapahtui niin, että tämä enemmän kertoi kuin lauloi runojen sisällöstä ja keskinäisestä järjestyksestä. Kun Vaassila oli unohtanut jonkin seikan, jonka Lönnrot puolestaan keräyksiensä perusteella tunsi, hän auttoi Vaassilaa muistamaan ja niin jatkettiin eteenpäin. Lopputuloksesta Lönnrot toteaa näin: "... ja niin sain tietää kaikki Väinämöisen urotyöt yhdessä jaksossa, ja sen mukaan olen sitten järjestänyt Väinämöisestä runot, jotka tunnetaan."

Ennen Lönnrotia jo Sjögren oli laulattanut Ontrei Malista (1825), Sjögrenin keräelmät Lönnrot sai haltuunsa vasta valmistellessaan Kalevalan toista laitosta.

Lönnrot itse kävi seuraavan kerran Vuonnisessa viidennellä keruumatkallaan vuonna 1834, jolloin hän viivähti siellä vain muutaman tunnin. Hän kirjasi kahden kolmen tunnin aikana muistiin ne runot, joita "muuan vanha naiseläjä ilmoittautui laulamaan". Lönnrot kertoo myös piipahtaneensa tervehdyskäynnillä Ontrei Malisen luona, ennenkuin lähti yön selkään reellä kohti Jyvöälahtea.

Seitsemännen runonkeruumatkansa yhteydessä Lönnrot kävi vielä kerran Vuonnisessa, tällä kertaa yhdessä J.F.Cajanin kanssa. He saapuivat Vuonniseen lauantaina 22. lokakuuta (1836) ja jatkoivat matkaa maanantaiaamuna. Pyhäpäivän vietosta Cajan kertoo: "... katselimma tyttärien ja poikien kisoja, pakasimma kokouneien urohien kera, laulomma Kalevalata, ja menimmä sittä maata."

hauki
kalevala

Koko tältä matkalta ei Lönnrotilta ole säilynyt kuin yksi runomuistiinpano ja Cajan puolestaan ei merkinnyt muistiinpanopaikkoja ja laulajia jälkipolville. Näin ei varmasti tiedetä, tapahtuiko tuon pyhänseudun "Kalevalan laulaminen" vain kuulijoiden iloksi, vai pantiinko siitä jotakin muistiinkin. Joka tapauksessa Cajanilla on muistissa Vaassilalta saatuja loitsuja. Ne on kenties kirjoitettu tuossa tilaisuudessa.

Vuonnisen seuraava runonkerääjä (1839) M.A.Castrén puolestaan kertoo saaneensa sieltä melkoisen saaliin loitsurunoja, jumalaistaruja ja kansantarinoita. Hän tapasi myös Vaassila Kieleväisen, joka tietäjien tavoista poiketen paljasti vieraalle taikakeinojaan ja -välineitään.

Täällä (Vuonnisessa) sain myös nähdä jokseenkin täydellisen kokoelman loitsimisessa käytettäviä välikappaleita. Tämän kokoelman omistaja, joka oli kuuluisin noita koko Karjalassa ja nimeltään Kieleväinen, ilmaisi minulle joukon eriskummaisia taikakeinoja. Ne ovat nimittäin muodostetut määrätyistä tempuista ja niihin kuuluu muutamien sangen lyhyiden loitsulauselmain lukeminen.

Kalevalan toiseen painokseen vaikuttavia keräyksiä Vuonnisesta olivat vielä Europaeuksen talvimatkallaan 1845-46 saamat runot.

hauki
kalevala

Seuraava runonkerääjäpolvi laulatti Ontrei Malisen ja Vaassila Kieleväisen jälkeisiä perinteentaitajia. Pääosa heistä kuului kylää "hallitsevaan" Malisen runonlaulajasukuun. Parhaimpina pidettiin Ontrein poikaa Ontreini Jyrkiä ja Homani Ohvoa, jotka Berner ikuisti samaan valokuvaan vuonna 1872. Borenius kävi Vuonnisessa kaikkiaan kolme kertaa (1871, 1872 ja 1877) ja kirjoitti sekä Jyrkiltä että Ohvolta samoja runoja useampaan kertaan. Molemmat laulajat säilyttivät ihmeteltävän hyvin runonsa samanlaisina.

Borenius on verrannut Jyrkiä Miihkali Perttuseen ja pitänyt häntä jopa tätä etevämpänä siinä, että hän on välttänyt eri aiheiden sekoituksen runoissaan. Ylipäänsä Borenius kiittää Jyrkin runoja ihmeteltävän klassisesta puhtaudesta ja toteaa hänen uskollisesti säilyttäneen isänsä laulutavan; ainoastaan "paikoin se on lyhennyt siten, että yksityisseikat ovat karisseet pois."

Myöhemmät laulajapolvet

Boreniuksen ja Bernerin kanssa vuoden 1872 matkalla Vuonnisessa oli myös Genetz. Hän laulatti mm. Tanila Kieleväistä eli "Plässi-Tanilaa", jonka sukulaisuudesta Vaassilaan ei ole tietoa. Borenius ja Genetz ovat panneet muistiin runoja myös Ontrein pojanpojalta - edellämainitun Jyrkin pojalta - Iivanalta, joka säilytti sukunsa lauluperinnettä myös myöhemmille kerääjille (Krohn 1881, Meriläinen 1888 ja Karjalainen 1894), ja Borenius vielä tämän veljeltä Jeremieltä, jota puolestaan vielä vuonna 1915 laulatti A.O.Väisänen.

hauki
kalevala

Anni Lehtonen

Vaikka Ontrei ja Vaassila ovat kulttuurihistoriallisesti Vuonnisen merkittävimmät laulajat, määrällisesti enemmän tallennettua kansanperinneaarteistoa on kartuttanut heitä paljon myöhäisempi perinteentaitaja, Samuli Paulaharjun "löytö" Anni Lehtonen, jolta Suomen Kansan Vanhoissa Runoissa on yli 4 500 runosäettä.

Vuonna 1921 A.R.Niemi kirjoittaa innoittuneesti Anni Lehtosesta:

Samanlainen ilmiö kuin aikoinaan Larin Paraske oli etelässä, on pohjoisessa Anni Lehtonen. Kuten Paraske, esiintyy Anni keruun viimeisessä vaiheessa ja hämmästyttää maailmaa runovarojensa äärettömällä rikkaudella. Tosin molempien runot ovat aivan erilaiset, mutta yhteistä näille kansannaisille on esi-isien muinaisten runoaarteiden huolellinen säilyttäminen. Vuonninen, tuo kaukainen salokylä, joka jo kerran, 1830-luvulla, antoi Kalevalan kokoonpanijalle ensiluokkaisia aineksia ja johtolangan sen ensimmäisen luonnoksen laatimiseksi ja sitten Boreniuksen keräysten kautta tavattomasti rikastutti kertovaisten runojen tuntemusta, on Anni Lehtosen virsi- ja y.m.kokoelmien kautta näilläkin aloilla kohonnut ensisijalle Vienan läänin runorikkaiden kyläkuntien joukossa. On kuin olisi Anni Lehtosessa koko heimon muinainen viisaus ja runous vielä kerran ennen sammumistaan leimahtanut kirkkaaseen loimoon...

hauki
kalevala

Enin osa Annin runoista on loitsuja. Niitä on yli 250 kappaletta, yhteiseltä säemäärältään noin 2 700. Eeppistä runoutta hän muisti vähän, Sampojaksoakin vain 3 säettä. Anni Lehtoselta Paulaharju kirjoitti hyvin paljon itkuvirsiä, sananlaskuja ja lastenviihdytyslauluja.

Anni Lehtosessa yhdistyy kolme mahtavaa laulajasukua. Hänen äitinsä Okahvie oli Ontrei Malisen pojantytär, hänen äidinäitinsä Tsenan Pietari Kettusen tytär ja hänen isänsä Lonkan Karjalaisia (Martiska Karjalaisen veljenpoika).

Runon katoaminen Vuonnisesta

Vuonnisen kuulu runoperinne sai viime vuosisadan loppupuolella voimakkaan vastustajan, joka tukahdutti sen yleisen esiintymisen yllättävän nopeasti: Suomesta nimittäin levisi seudulle lestadiolaisuus, joka ei suvainnut "pakanallista taikauskoa". Ehkä Vuonnisessa vallitsevan köyhyyden vuoksi tämä uskonlahko sai siellä tavallista vankemman jalansijan. Juuri kerjuumatkalta Oulusta Samuli Paulaharju "löysi" Anni Lehtosenkin.

Pettyneitä Vuonnisen runoantiin olivat jo Inha ja Karjalainen, jotka kuitenkin onneksi viipyivät kylässä niin pitkään, että Inha ehti taltioida kylän maisemat lasilevyihinsä. Lähtötunnelmista Inha kirjoittaa seuraavasti:

hauki
kalevala

Omituisen sekavilla tunteilla laskimme taas etelää kohti, saattajina joukko reippaita Vuonnisen naisia. Olimme tosin iloksemme huomanneet, että tämä köyhä runokylä oli alkanut perustaa toimeentuloaan uudelle pohjalle ja entistä suuremmalla tarmolla maata viljellä, levitteleidä kylän kujilta kauemmaksi saloille, missä vain oli kunnollista maata. Samalla oli kylän ulkomuoto ja elanto melkoisessa määrässä suomalaistunut. Siellä sanottiin olevan koko paljon hihhulilaisuutta, joka nopeammin kuin mikään muu muuttaa kansan tavat ja luonnonlaadun. Mutta toiselta puolen tuskin olimme missään muualla niin selvään huomanneet, että vanha runoaika oli auttamattomasti katoamassa.

Jos runo oli katoamassa Vienan runokylistä ensiksi Vuonnisesta, niin eräässä toisessa asiassa se vaali perinnettä paremmin. Kun Juvelius vuonna 1886 kierteli Vienaa, hän havaitsi koko matkansa aikana vain kaksi kannelta, joista 7-kielisen Vuonnisessa ja 12-kielisen Vuokkiniemessä. Puoli vuosisataa aikaisemminkin Vuonninen oli saanut kiitosta kanteleesta. Lönnrot kirjoittaa: "Ontreilla oli kantelekkin, jossa oli viisi vaskikieltä. Sekä hän, että hänen molemmat poikansa soittelivat sitä varsin kätevästi."

Väestömäärältään Vuonnisen kylä oli vuosisadan vaihteessa Vuokkiniemeäkin suurempi, vaikka talojen määrä oli yli kaksi kertaa pienempi. Vuoden 1905 väestölaskun mukaan kylässä oli 76 taloa ja 507 asukasta. Tämä seikka selittää myös Vuonnisen köyhyyden suhteessa toisiin kyliin: samaa peltomäärää kohden oli useampia suita ruokittavana. Lestadiolaisuudella lienee ollut osuutensa lasten suureen lukumäärään.

hauki

Tutustu myös näihin

Rakennus

Juminkeko-säätiön kulttuurikeskus edustaa uuden suomalaisen puuarkkitehtuurin huippua.

Lue lisää

Julkaisut

Juminkeko-säätiö julkaisee kirjoja, e-kirjoja, cd-levyjä ja multimediaohjelmia.

Lue lisää

Kalevala

Juminkeossa voi tutustua yhteen maailman laajimpiin kuuluvaan Kalevala-kokoelmaan.

Lue lisää