Laulaja:tunnistamaton Kerääjä:Lönnrot
1835
Lähde:SKVR/SKS

Vaka vanha Väinämöinen
Lähtiäksensä käkesi,
Tullaksensa toivotteli
Luotolahan lankoihinsa,
Väinämöin sisorihinsa.
Emo kielti, vaimo käski,
Kielti 3 luonnotarta:
Elä lähle Väinämöinen.

Lappalainen kyyttösilmä
Piti viikoista vihoa,
Kaukaista ylenkatsetta,
Päällä Turjan lappalaisen.
Jännitti tulista jousta,
Sulitti tulista nuolta
Varpusen vivustimilla,
Yön istu ikkunoissa,
Valvatti vajojen päissä,
Tulovaksi Väinämöistä.

Jo tulevi Väinämöinen
Ajoa karettelevi
Selässä sinisen hirven,
Selkeä silittelevi,
Taljoa taputtelevi
Vaka vanha Väinämöinen.

Keksi mustasen merellä,
Sinervöisen lainehilla:
Jo tulevi Väinämöinen;
Veti jousen jouahutti,
Käsikoaren käännällytti.
Emo kielti, vaimo käski,
Kielti 3 luonnotarta:
Elä ammu Väinämöistä,
Väinö on tätisi poika.

Ampu kuiten, ei totellut.
Ei sopin Väinämöistä,
Sopi Väinämön hevoista,
Kautti noien kainalojen,
Läpi lämminten lihojen.

Jo sormih vetehen sortu,
Käsih käänty lainehisin;
Siinä kulki 6 vuotta,
Seulu 7 keseä.
Etsitäh eksynyttä,
Kaonnutta kaivataha,
Etsitäh eipä löytty.
Kussa päin on maahan käänty,
Sihen hauan siunaeli,
Kussa kylin maahan käänty,
Sihen koron siunaeli,
Kussa jaloin moahan käänty,
Sihen loi lohikaloja.

Ajo vanha Väinämöinen
Pahan pitkään perään,
Miesten syöjähän kylähän.

Sotkonen ilman lintu
Liitteleksi, laateleksi.
Vaka vanha Väinämöinen
Nosti polvensa merestä,
Jäsenensä lainehista.

Liitelekse, laatelekse,
Muni munia 3,
Hierelevi, hautelevi.
Vaka vanha Väinämöinen
Tunti polvensa palavan,
Liikautti polviansa.
Mi munan alanen puoli,
Min munassa valkeata,
Se kuuksi kumottamahan,
Ne täheksi taivahalla.

Tuo on Pohjolan emäntä
Nousi aivon aikasehen,
Aivon aika huomenessa,
Lakuoli lattiensa;
Pellolle pihoo poikki;
Kuuli miehen itkevänsä.

Mitä itket Väinämöinen?

On mun syytä itkiä,
Kun ma uin omilta mailta.

Kirjottele kirjokansi.

Päivät sampua takoo,
Sai on sampu valmihiksi,
Neitonen lepytetyksi.

Oi sie seppo Ilmarinen,
Varsi viittä valmistele.
Ruoon ruuhut, kaislan kaiskut,
Löysi ruotoa murusen.
Mistä naulat kantelessa?
Mistä kielet saatanee?
Immen itkevän hivukset.
Ei ilolle ilo.

Soitti vanha Väinämöinen.
Alla parran, päällä polven,
Keskellä sitä väliä.

Ku ei tullut kuulomahan
Soitantoa Väinämöisen;
Itseki metsän emäntä,
Itse veäkse,
Vartalolle vaivakse.

Sano nuori Joukahainen:
Mikset laula Väinämöinen?
Muurahainen murhapoika.
Kaikki Pohjola havaitsi.

Oi sie viisas Väinämöinen
Pane nuoret soutamahan.
Airon pyyryt pyinä vinku.

Tuo oli Pohjolan emäntä
Kokon hiero kopristansa,
Itsestänsä iskulinnun:
Kokkoseni, lintuseni.
Päähän purren Väinämöisen.

Nosti melan merestä.
Kokon kopria kolisti.
Tuo oli Pohjolan emäntä.

Tuo oli viisas Väinämöinen
Tapasi taskuh,
Löyti palasen,
Sen meren mestelepi,
Sihen koron siunaeli.

Vanhat souti, pää vapisi.

Sito vastan siiveksensä,
Toisen puolen purstoksensa.