Venehjärven
kylä on epäilemättä Vienan Karjalan kauneimpia. Se on Lesosten hallitsema,
sillä aivan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kylässä on asunut
vain Lesosia ja miltei jokaisen vienankarjalaisen Lesosen sukujuuret
juontavat Venehjärveen. Vienan Karjalassa on yleensä se tapa, että
joku tai jotkin suvut hallitsevat kutakin kylää. Niinpä Latvajärveä
pidetään Perttusten ja Karhusten kylänä. Vuonnisen mahtisukuja olivat
Maliset, Bogdanovit ja Kieleväiset. Vuokkiniemen perussukuja ovat
Lipkinit (Lipposet) ja Remsut tai Remsujevit. Kostamus taas tunnettiin
Peksujeveista, Vatasista ja Rugojeveista; jne.
Venehjärven
kylä on tullut tunnetuksi etenkin Inhan valokuvien ja matkakertomuksen
perusteella. Kylä kiinnosti Inhaa ja hänen matkakumppaniaan Karjalaista
siksi, että heidän oppaansa ja kielimestarinsa Varahvontta Lesonen
oli juuri tästä kylästä. K.F.Karjalaisen Varahvontan kanssa v. 1894
tekemän sanastotyön takia Venehjärven murre on Vienan kylistä kaikkein
tarkimmin kirjattu.
Venehjärven kylä ei ole Vienasta Suomeen johtavien kauppareittien
varrella. Siksi varhaisimmat runonkerääjät eivät osuneet sinne ja
vasta myöhemmässä vaiheessa Venehjärven runosaalis otettiin talteen.
Lönnrot ei nähtävästi käynyt Venehjärvessä, vaikka Europaeus tällaiseen
mahdollisuuteen viittaakin: "Wenehjärven kylässä, 10 virstan päässä
siitä, en käynyt luottaen Tohtor Lönnrotin siellä käydessään jo
tarkoin ottaneen kaikki runot, joita siellä mahtoi olla. Jäl'estäpäin
kuulin kuitenkin,
että siellä vielä olisi ollut jotakuta ennen saamatontakin." (Matkakertomus
vuodenvaihteen 1845-46 matkasta.)
Se tieto, joka Lönnrotilla on ollut Venehjärven runoista, perustunee
hänen Cajanilta saamiinsa keräyksiin. Cajan nimittäin palasi loppuvuonna
1836 Uhtualta Lönnrotista erottuaan Venehjärven - ja myös Vuokkiniemen,
Latvajärven ja Akonlahden - kautta Suomeen.
Cajanin keräykset, jotka olivat Lönnrotin käytettävissä Kalevalan
toista painosta varten, jäivät ainoiksi 1800-luvun alkupuoliskolla
Venehjärvestä kerätyiksi. Sitä tarkemmin näitä seutuja kolusivat
Borenius, Berner ja Genetz ja heidän jälkeisensä runonkerääjät,
kuten jo mainittu K.F.Karjalainen, häntä edeltänyt Heikki Meriläinen
ja hänen jälkeensä (v. 1915) Venehjärveä myös kuvin ja piirroksin
tallentanut Samuli Paulaharju.
Jaakko
Fellmanilla on runomuistiinpanoja kahdelta Venehjärven Lesoselta
vuodelta 1829, mutta on hyvin epätodennäköistä, että hän olisi tallentanut
ne Venehjärvessä. Uskottavammalta tuntuu, että ne on kirjoitettu
Vuokkiniemessä, sillä Fellman ei ole ilmoittanut Venehjärveä matkareittiään
esitellessään. Toisen laulattamansa Lesosen etunimeksi Fellman on
merkinnyt Olofin ja toisen Vasiliuksen. Tämänmuotoisia nimiähän
Karjalassa ei käytetty, joten kyseessä lienevät Oleksei ja Vasselei.
Nämä runomuistiinpanot ovat siitä harvinaisia, että ne on tallennettu
ennen Kalevalan ilmestymistä, mutta ne eivät ole koskaan olleet
Lönnrotin käytettävissä, kuten yleensä kaikki siihen mennessä Vienasta
tallennettu kansanrunous.
Koska
pääosa Venehjärven runonkeräyksestä on tehty 1870-luvun jälkeen,
runontaitajista on myös henkilötiedot tallella. Bernerin, Boreniuksen,
Meriläisen ja Karjalaisen haastateltavia ovat olleet mm. Hoto (Sokie-Hoto),
Iknatta, Loasari, Oksentei, Ontippa, Onuhrie, Hökkä-Petri ja Vihtoora,
kaikki Lesosia. Näistä Iknatta, Ontippa, Onuhrie ja Hökkä-Petri
olivat kuuluisia tietäjiä.
Vihtoora oli laulaja, jonka laulua tallentaessaan K.F.Karjalainen
joutui innostuksen valtaan. Hän luuli löytäneensä uuden suurlaulajan,
sillä niin ehjää ja täydellistä laulantaa hän ei ollut missään tavannut.
Myöhemmin kun hän luovutti keräyksensä Suomalaisen Kirjallisuuden
Seuran arkistoon, kävi ilmi, että Vihtoora oli laulanut suoraan
Kalevalan tekstiä. Itse hän ei ollut voinut sitä lukea, sillä hän
oli lukutaidoton mies. Ehkä laukunkantomatkoillaan hän oli kuullut
Kalevalaa luettavan ja säkeet olivat jääneet hänen hyvään muistiinsa.
Vihtooran suvussa oli "oikeitakin" runonlaulajia, sillä Cajan laulatti
vuonna 1836 hänen ukkoaan (isoisäänsä) Outokkaa Venehjärvessä. Outokka
oli paitsi runontaitaja myös tietäjä.
Kansanrunotallenteet
kertovat Venehjärven miesten olleen parhaimpia kontionvirren taitajia.
Se vain vahvistaa perimätiedon siitä, että Venehjärvessä ovat asuneet
Karjalan suurimmat karhunkaatajat. Venehjärven ja Latvajärven sekä
Lapukan välinen selkonen onkin koko vienalaisen kulttuurialueen
syvintä erämaata.
Perimätiedon mukaan tuon erämaan halki saapui Suomesta Venehjärven
ensimmäinen asukas Hosko yhdestä puusta koverretulla ruuhella ja
pysähtyi kauneimpaan paikkaan minkä löysi. Siitä alkoi Venehjärven
kylän synty.
Venehjärven asukashistoria ulottuu jonnekin 1500-1600-luvun taitteeseen.
Arkeologisilla tutkimuksilla kylän ikä olisi helppo määrittää, sillä
kylämaisemaa hallitseva Kalmisniemi kätkee poveensa kaikki kylää
asuttaneet sukupolvet.
Toinen
Venehjärven maisemakuvaan olennaisesti kuuluva kohde on tšasounan
männikkö. Se sijaitsee korkealla mäellä Kalmisniemen kainalosta
ylöspäin. Tässä männikössä sijaitsi kuuluisa Pyhälle Miikkulalle
omistettu tšasouna, joka toimi jokasyksyisten Pohrottšan päivän
pokkouhrijuhlien tapahtumapaikkana.
Nämä pokkouhrijuhlat ovat venehjärveläisten omintakeinen anti vienankarjalaiselle
kulttuurille. Ne olivat eräänlainen vastine luostarissakäynnille.
Uhtuan seudun kylissä näet oli tapana, että hätään tai sairauteen
apua Jumalalta molittaessa (rukoiltaessa) pelastuneen tai parantuneen
oli vietävä Solovetskin luostarille vasikka tai varsa.
Solovetskiin
oli pitkä matka Vuokkiniemen kylistä. Siksi alueelle kehittyi oma
tapa. Vasikka ja varsa vaihtuivat pokoksi, pässiksi, ja uhripaikka
Venehjärveksi. Venehjärven kiitosuhri oli väestön kannalta senkin
vuoksi luostarimatkaa parempi, että uhrattava eläin jäi omiin suihin
eikä mennyt luostaria rikastuttamaan. Samalla tämä jokavuotinen
praasniekka toimi nuorison tapaamistilaisuutena. Perinteisesti joka
kylällä oli omat praasniekkanpäivänsä, joille väkeä kerääntyi myös
lähiseudun kylistä. Akonlahden juhla oli Petrunpäivä (12.7.) ja
Kontokin Iljanpäivä (2.8.). Kostamuksessa juhlittiin Stroitšana
eli helluntaina ja Vuokinsalmessa Kevät-Miikkulana. Vuokkiniemen
praasniekkana pidettiin niin ikään Iljanpäivää. Latvajärveläiset
juhlivat Marja-Makoveita ja Uhtuan perinteinen praasniekka oli Petru.
Pohrottšaa vietettiin elokuussa. Oppaansa Varahvontan kautta Inha
ja Karjalainen saivat tästä Venehjärven juhlasta tiedon ja tallensivat
sen vieton jälkipolville sekä kuvin että muistiinpanoin.
Uhrijuhlissa
teurastettiin kerrallaan tavallisesti 7-8 pässiä. Ne tapettiin tšasounan
aitauksen sisäpuolella ja niiden veret vuodatettiin portailla, jossa
oli aukko ja sen alla astia veren laskemista varten.
Sitten pokot nyljettiin ja lihat keitettiin suuressa padassa tšasounan
mäellä. Uhripokon lihaa saivat syödä ainoastaan miehet. Jälki-Pohrottšana
oli naisten vuoro ja heillä oli oma ruokansa huttu, johon taas miehet
eivät saaneet koskea.
Vuosittainen
pokkouhrijuhlan vietto Venehjärvessä elvytettiin uudelleen vuonna
1992.
Venehjärven kylän rakenne on hieman poikkeava tavallisesta vienalaisesta
kylästä. Siihen kuului keskuskylän lisäksi useita yksittäistaloja
eli huuttoreita, jotka sijaitsivat saman järven rannalla ja jotka
nimenomaan koettiin kylänosiksi. Tällaisia huuttoreita olivat mm.
Kallivolaksi, Huuhtiniemi, Vitsaniemi, Niskala ja Suolaksi.
Viimeksi mainittu oli tunnettujen tietäjien Iknatan ja hänen poikansa
Ontipan kotipaikka. Suolahden entiseen pihapiiriin on kasattu kymmenkunta
suurta kivikasaa kuin pienoispyramideja. Ne ovat nyt muistomerkkeinä
Suolahden tietäjistä.
Koska
Venehjärvessä kaikki kyläläiset olivat Lesosia, olivat lisänimet
suorastaan tarpeenkin. Venehjärvessä oli Vitsa-Iivanaa, Hökkä-Petriä,
Njäppy-Riikoa, Ruisukkoa, Lammin Matin Vihtooraa, Pitkää-Laria,
jne.
Sodan jälkeen on Venehjärven perinnettä pantu eniten talteen siellä
syntyneeltä ja aikuiseksi varttuneelta Moarie Kyyröseltä (o.s. Lesonen).
Helmi ja Pertti Virtarannan häneltä vuodesta 1950 tallentamaa tietoa
on melko paljon julkaistukin, esim. satuja vienalaisten satujen
kokoelmassa "Kultarengas korvaan" (1971).
Etevä sadunkertoja on myös hänen Vuokkiniemessä asuva tyttärensä
Santra Remsujeva.
Venehjärven kylässä huuttoreineen on enimmillään ollut nelisenkymmentä
taloa. Valtaosa taloista siirrettiin kylän likvidoinnin yhteydessä
ensin Ponkalahteeen ja sen hävittämisen jälkeen Vuokkiniemeen. Venehjärven
koulurakennuksesta tehtiin Vuokkiniemeen opettajien asuintalo.
|