Pirttilahti
kuuluu niihin kyliin, joissa Vienan Karjalan ensimmäinen runonkerääjä
A.J.Sjögren vieraili vuonna 1825. Hänen runomuistiinpanonsa
olivat Lönnrotin käytössä kuitenkin vasta Kalevalan
toista painosta varten. Lönnrot itse kävi Pirttilahdessa
neljännellä matkallaan vuonna 1833 kulkiessaan vesitse
Vuonnisesta Vuokkiniemeen, mutta hänen ei siellä onnistunut
kartuttaa runovarastoaan.
Soutajina Lönnrotilla olivat Ontrei Malisen vaimo, miniä
ja tytär. Alunperin heidän oli tarkoitus soutaa Lönnrot
vain Mölkköön asti, mutta kun he itse ansaitakseen
lisäpalkkiota pyysivät jatkaa Vuokkiniemeen asti, Lönnrot
suostui siihen. Pirttilahdessa he kuitenkin kohtasivat veneen, joka
oli menossa Vuokkiniemen kautta Köynäskosken myllylle,
ja Lönnrot pyysi päästä siinä jatkamaan
matkaansa.
Mutta kun oli ilta ja matkasta Vuokkiniemeen oli jäljellä
1/2 peninkulmaa, päätimme yöpyä erääseen
Pirttilahden taloon. Talon emännällä oli se tapa,
että hän ainakin joka kolmannen sanansa jälkeen kirosi.
Muuten hän oli hyvin hyvätahtoinen, mutta kiroileminen
oli käynyt hänelle tavaksi.
Minulle oli kerrottu isännän olevan erinomainen
laulaja, mutta hänpä ei ollenkaan suostunut laulamaan.
Varhain seuraavana aamuna Lönnrot jatkoi matkaansa eikä
ehtinyt tehdä keruutyötä muissa taloissa.
Lieneekö epäonnistunut laulattamisyritys jättänyt
Lönnrotille jonkinlaisen vastenmielisyyden koko Pirttilahden
kylää kohtaan, sillä vaikka hänellä kahdella
seuraavalla matkalla olisi ollut mahdollisuus poiketa siellä,
hän ei sitä tehnyt, vaan ohitti kylän mainitsematta
sitä edes matkareitin välietappina. Viides ja kuudes matka
tapahtuivat jäiden aikaan ja Uhtuan - Vuokkiniemen välinen
rekireitti kulki kylän läpi.
Eivät
useimmat 1800-luvun Lönnrotin jälkien seuraajatkaan kiinnostuneet
tästä "laulamattomien laulajien" kylästä.
Pirttilahti jäi syrjään, vaikka kylän perinne
oli rikas. Siellä asuivat mm. aikakautensa tunnetuimmat vienankarjalaiset
tietäjät Smötkyn Miikkula ja Riiko. He osasivat seisauttaa
veren, nostattaa lempeä, löytää lehmän
"metsän peitosta" ja monia muita rahvaan tarvitsemia
taitoja. Heidän aikanaan Vetehinenkin näyttäytyi
usein ja Smötkyjen mahdista kulkee monia juttuja sukupolvesta
toiseen.
Toki ahkera Vienanmeren ja Laatokan välin kulkija D.E.D.Europaeus
pistäytyi Pirttilahdessa (vuodenvaihteessa 1845-46), mutta
hänen jälkeensä seuraava runonkerääjä
oli vasta 1880-luvulla Heikki Meriläinen, joka laulatti mm.
Smötkyn Miikkulaa.
Pirttilahden perinnettä pani talteen myös Borenius ensimmäisellä
matkallaan v.1871 haastattelemalla Juurikka-Ohvoa (sukunimeltään
Karmujev), mutta heidän kohtaamisensa ei tapahtunut Pirttilahdessa,
vaan Vuokkiniemessä.
Valitettavasti I.K.Inhakaan ei kuuluisalla Vienan-matkallaan poikennut
itse Pirttilahden kylässä, mutta onneksi hän kotiin
palatessaan pysähtyi kuvaamaan kylään kuuluvaa Ristiniemeä.
Siellä otettiin koko retken ainoa kuva, jossa hän itsekin
on mukana, mutta tärkeintä on, että hän valokuvasi
niemen kärkeen pystytetyn ristin, jotta myöhemmille polville
jäi tieto, millainen tuo merkittävä risti oli. Inha
kertoo paikasta seuraavasti:
Niemi pistää keskelle selkää puhtaat hietarantansa,
joitten päällä männikkö humisee; siihen
tavallisesti Vuokkiniemestä tultaessa noustaan kaunista säätä
odottamaan, jos suurella selällä sattuu käymään
liian kova tuuli. Niemessä on rosoisten petäjäin
alla risti katoksineen, ja tämän ristin edessä rukoillaan
onnellista matkaa silmiä ristien ja kumarrellen, ja samalla
muistetaan vanhoja pakanallisiakin haltijoita kokoamalla ristin
juurelle pieniä kiviä taikka ripustamalla siihen rievunkaistaleita
liehumaan. Pienen aitauksen taa oli siten karttunut melkoinen kasa
rannasta poimittuja, laineen hierelemiä kivenmukuloita.
Ristiniemi
on siis eräänlainen Vienan Karjalan "hyvän toivon
niemi". Sinne pääsy tiesi Vuokkiniemeen mennessä
onnellista loppumatkaa aavojen vesien jälkeen. Toiseen suuntaan
matkatessa vasta Ristiniemessä näki, oliko selälle
asiaa, ja sen kärjestä erkani reitti koilliseen Uhtualle
ja luoteeseen Vuonniseen.
Pirttilahden kylässä on kaksi osaa, kuten vanha lorukin
kertoo:
Ponkalaksi - rapalaksi
Pirttilaksi - yksi kaksi
Vuokkiniemi - löpösieni.
Toisen
osan muodostaa varsinainen kylä ja toisen Taipale, jossa sijaitsee
tämän päivän Vienan Karjalan ainutlaatuinen
pihapiiri. Taipaleen talo on ainoa läntisen Vienan runokylissä
säilynyt rakennus, jossa asuinsijat ja karjasuojat vielä
ovat saman katon alla. 1980-luvun jälkipuoliskolle asti Taipaleen
talo oli ympärivuotisessa käytössä, ja sen jälkeen
se on ollut omistajiensa kesäasuntona.
Taipaleen talon olemassaolon kulttuuriväen tietoisuuteen toi
Väinö Kaukonen, joka Pirttilahdessa sodan aikana tutkimustyötä
tehdessään asui siinä. Pirttilahti oli kylä,
jonka väestö ei ehtinyt evakkoon, joten siellä oli
mahdollista tehdä haastatteluja. Kaukonen tapasi mm. kylään
naidun Okahvie Antipinin, joka oli Ontrei Malisen pojanpojan Iivana
Jyrkisen tytär, ja sai tältä mm. Väinämöisen
tuomio -runon.
Taipaleen talo toimi puolivälin etappina rajakylistä
Uhtualle matkaaville ja päinvastoin. Talvitie kulki siitä
ohitse ja talo tarjosi suojan matkalaisille. Lukuisia ovat ne tarinat
ja jutut, joita suuren pirtin seinät ovat saaneet kuulla matkustavaisten
kertomina.
Myöhempiä vieraita Taipaleen talossa ovat olleet mm.
Viron presidentti Lennart Meri, joka tiedemiehenä toimiessaan
teki suomalais-ugrilaisista kansoista kansatieteellisen elokuvan
"Vesilinnun kansa", ja valitsi yhdeksi kuvauskohteekseen
juuri Taipaleen talon pihapiireineen.
Vuonna 1968 Väinö Kaukonen pääsi uudelleen
Pirttilahteen, tällä kertaa yhdessä Pertti Virtarannan
kanssa. Heidän majapaikkanaan oli tietenkin Taipaleen talo.
Pirttilahden
kylän sodanaikaiseen historiaan liittyy vielä eräs
kiintoisa episodi. Kalevalaseuran perustajiin kuulunut kuvanveistäjä
Alpo Sailo halusi mahdollisuuden siihen avauduttua työskennellä
runonlaulumailla. Lupa hänelle siihen myönnettiin, ihme
kyllä. Hän valitsi asuinpaikakseen Pirttilahden, jonne
muutti perheineen. Asunnokseen ja samalla ateljeeksi järjestyi
suuri Ivanovin talo, jossa ennen sotaa oli ollut vanhainkoti. Rahvaalta
"Saviukon" nimen saanut Sailo teki kylässä ollessaan
kymmeniä kyläläisten muotokuvia yhdessä kuvanveistäjävaimonsa
Ninan, "Saviakan" kanssa.
Pirttilahti ei ole koskaan ollut mikään suuri kylä,
vaikka Vienan komeimpana sitä pitävät monet Vuokkiniemen
kanta-asukkaat. Vuoden 1905 väestönlaskennan mukaan asukkaita
oli 161 ja taloja 25.
Kalmisto
kylän keskellä on Vienan kauneimpia.
Pirttilahdella oli tyypillinen vienalaiskylien kohtalo: 1960-luvulla
sitä alettiin likvidoida ja osa taloista siirrettiin Vuokkiniemeen,
niiden mukana Sailon ateljeena ollut talo, joka sitten paloi Vuokkiniemessä.
Parikymmentä asukasta kylään kuitenkin jäi,
lähinnä eläkeläisiä, mutta kun huoltoyhteydet
tähän vain vesitien takana olevaan kylään lopetettiin,
oli viimeistenkin annettava periksi.
Juuri hankalien kulkuyhteyksien vuoksi Pirttilahden uudelleenasuttaminen
ei alkanut samaan aikaan muiden autioituneiden runokylien kanssa.
Sen sijaan kulttuurimatkailun kohteeksi se tuli heti laulumaitten
avauduttua.
Pirttilahti
Nähtävyyksiä
Panoraama
Ääninäyte
Runonäyte
|